Browsing by Subject "Venezuela"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Hirvenlahti, Laura (2010)
    Pro gradu -tutkielmani aiheena on Chávezin vallankumousretoriikka ja puheiden yleisöt. Hugo Chávezin retoriikka on osittain siivittänyt hänen suosiotaan Venezuelassa. Tutkielmassani analysoin, puhuuko Chávez myös laajemmille yleisöille. Chávez on saanut kansainvälistä huomiota räväkällä retoriikallaan ja Venezuelasta on tullut ikään kuin maailmanpolitiikan kentälle uhitteleva pikkuveli. Tutkin Chávezin retoriikkaa vallankumouksien ja vallankumousretoriikan näkökulmasta. Vallankumousteoriat selittävät vallankumouksien logiikkaa ja merkitystä sekä selittävät vallankumouksien ja maailmanpolitiikan yhteyttä. Vallankumousretoriikalla on taipumus viitata ja vedota myös maailmanlaajuiseen vallankumoukseen. Tutkielmassani analysoin Chávezin filosofisia yleisöjä ja sitä vaikuttaako puhepaikka Chávezin retoriikkaan. Tutkimuskysymyksessäni yleisö tarkoittaa puhujan konstruoimaa joukkoa, johon puhuja haluaa argumentillaan vaikuttaa. Tämä yleisö tulee erottaa puhetta paikan päällä kuuntelevasta yleisöstä. Pro gradu -tutkielmani aineistona on 11 Hugo Chávezin pitämää puhetta. Valitsin puheet niiden oletettujen läsnä olevien yleisöjen perusteella. Analyysiosiossa käsittelen puheita tämän jaottelun perustella eli ensin Venezuelassa pidettyjä puheita, alueellisia puheita ja lopuksi kansainvälisiä puheita. Puheista etsin esisopimuksia ja arvoja, joihin Chávez perustaa argumenttinsa. Menetelmänä pro gradu -tutkielmassani on Chaim Perelmanin retoriikan tutkimuksen metodi. Perelman korostaa yleisön merkitystä retoriikassa ja pitää olennaisena puhujan ja yleisön välistä suhdetta. Puhujan tulee suhteuttaa argumentointi yleisöönsä. Esisopimus on ikään kuin argumentin aloituspiste, yhteisymmärryksen alue yleisön ja puhujan välillä. Argumentointi perustuu siihen mikä on yleisön hyväksyttävissä. Tutkielmani tärkeimpinä teoksina pidän Perelmanin (1996) teosta Retoriikan valtakunta sekä Perelman & Olbrects-Tytecan (1971) teosta New Rhetoric: a treatise on argumentation. Vallankumouksien ja vallankumousretoriikan näkökulmasta keskeisin teos on Hallidayn (1999) Revolutions and World Politics. Tutkielmani tuloksena on, että Chávez puhuu periaatteessa koko ajan samalle yleisölle eli niille, jotka näkevät historian samalla tavalla ja uskovat, että sorron historia ja Bolívarin perintö oikeuttaa nykypäivän politiikkaa ja antaa sille suunnan. Chávez puhuu melko samalla tavalla kaikille konkreettisille yleisöille. Tämä tarkoittaa, ettei puhepaikalla ei ole suurta merkitystä Chávezin retoriikassa käyttämien esisopimusten kannalta. Chávez nojaa samoihin esisopimuksiin, joiden voi tulkita olevan vain melko kapean yleisön hyväksymiä. Tämä osaltaan tuo esiin sen, ettei Chávezin tavoitteena ole laajojen filosofisten yleisöjen tavoittaminen. Chávezin käyttämät tärkeimmät esisopimukset liittyivät historiaan ja sen tuomaan oikeutukseen sekä vallankumoukseen toivottavana asioidentilana.
  • Yletyinen, Anna Karoliina (2004)
    Tutkimus käsittelee sitä, miten Venezuelan presidentti Hugo Chávez Frías käyttää poliittisessa retoriikassaan hyväkseen usean eri Latinalaisen Amerikan maan kansallissankaria, 1800-luvun alun vapaustaistelijaa Simón Bolívaria. Lähtökohtanana ja hypoteesina on, että Chávez käyttää Bolívarin traditiota oman politiikkansa legitimoijana ja samalla esiintyäkseen itse Bolívarin aloittaman taistelun ainoana oikeana jatkajana. Tutkimus on tehty analysoimalla Chávezin puheita vuosilta 1999-2003. Tutkimus asettuu historian julkista käyttöä tutkivaan suuntaukseen, joka voimistui kansainvälisella tasolla kylmän sodan päättymisen jälkeen. Teoreettisena apuna on käytetty kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esittämää jakoa historian aktualisoitumisesta viiteen eri tyyppiin. Tämän jaon mukaan historia voidaan käsittää muistina, kokemuksena, käytäntöinä, artefakteina tai hyödykkeinä. Hugo Chávezin valinta Venezuelan presidentiksi vuonna 1998 katkaisi 1950-luvulta asti kestäneen poliittisen jatkumon, jossa Venezuelan presidentti valittiin aina kahden suurimman puolueen, AD:n tai COPEIn keskuudesta. 1980-luvulta lähtien Venezuelan politiikkaa alkoivat varjostaa useat korruptiotapaukset ja kansa alkoi olla tyytymätön AD:hin ja COPEIhin. Hugo Chávez valittiin presidentiksi pienten puolueiden muodostaman koalition, PP:n ehdokkaana, ja hän tarjosi uudenlaista poliittista ratkaisua, joka perustui perinteisiin, Simón Bolívarin oppeihin perustuviin arvoihin. Chávez nousi vastustamaan muun muassa edeltäjiensä harjoittamaa neoliberalistista talouspolitiikkaa ja kehitti bolivaarisen vallankumouksen käsitteen, joka käytännössä tarkoittaa koko Chávezin harjoittamaa politiikkaa kokonaisuudessaan. Tutkimuksen perusteella Chávez käyttää Bolívaria hyväkseen etenkin symbolisella tasolla. Chávezin poliittinen retoriikka kietoutuu bolivaarisen vallankumouksen käsitteen ympärille. Chávez ottaa Bolívar-traditiosta irti niitä seikkoja, jotka hyödyttävät Chávezia itseään, mutta toisaalta jättää muutamia itselleen epäedullisia huomioita pois. Chávez antaa kuulijoilleen kuvan, että hän on Bolívarin luonnollinen perillinen ja melkeinpä Bolívarin itsensä reinkarnaatio. Chávezin mukaan Bolívar on herännyt uudelleen henkiin Venezuelan politiikassa juuri Chávezin presidenttikaudella. Chávezin edeltäjien tulkinnat Bolívarista ovat siten mitättömiä. Chávez esittää Bolívarin erityisesti venezuelalaisena sankarina. Venezuela kansakuntana ja Chávez bolivaarisine vallankumouksineen ovat täten malliesimerkkejä muille Latinalaisen Amerikan valtioille, kun on kysymys Bolívarin tradition jatkamisesta. Vastustajiaan Chavez puolestaan vertaa oligarkiaksi, jonka edustajia vastaan jo Bolívar aikoinaan taisteli. Tutkimuksen perusteella historia on Chávezin poliittisessa retoriikassa läsnä muistina, käytäntöinä ja artefakteina. Menneisyyden hyödykkeistäminen ja menneisyys kokemuksena eivät puolestaan ole niin keskeisesti esillä. Tärkeimpinä alkuperäislähteinä tutkimuksessa on käytetty Hugo Chávezin Aló Presidente ja Cadena Nacional -puheita, jotka on poimittu pääasiassa venezuelalaisen tv-kanava Globovisiónin Internetsivuilta.
  • Cedeño, Rossana (2008)
    This study defines the reputation’s attributes and dimensions in Latin American companies, particularly in Venezuela. Later, this study analyzes briefly these values with other countries such as Finland, Latvia and Sweden based on the studies of Pohjoisranta Oy. In addition, the research intended to answer the question, does culture matters whether we talk about reputation dimensions and attributes. The theoretical background was divided into four sections. The first section defines reputation, its attributes and dimensions. The second section describes previous studies and processes to measure reputation. The third section describes the situation and particular characteristics of Latin America and Venezuela and describes how is understood the reputation in the region. The last section analyzes the principal values found in the studied countries and related those with the Hofstede’s cultural differences indexes. My practical research was based on previous studies of Pohjoisranta Oy and emphasis in the opinions of different specialists and professionals in Venezuela. The research was divided into two parts. For the first part, I used qualitative and quantitative methods. The sample was selected intentionally. I contacted a panel of Venezuelan specialists to adapt the questionnaire to Venezuelan context. For the second part, the research method used was quantitative. I contacted Venezuelan professionals who evaluated the values of reputation (attributes). In order to study the relation between the values it was used factor analysis. In the initial factor analysis was applied the extraction Method principal axis factoring. For the final factor analysis, the factor extraction method was maximum likelihood. A good reputation in Venezuela is based on six categories: Corporate Culture and Leadership, Community Responsibility, Financial Excellence, Public Image, Operational Dynamics. Later, I made a briefly comparison between Venezuela and the others countries based Hofstede’s indexes. There are many similar values between the countries especially between Finland, Sweden and Venezuela. Latvia shows more differences. But the results do not show clear relations between cultural differences and reputation attributes and dimensions. These results leave plenty a room for discussion and future investigations and it invites to combine different methods to analyze corporate reputation in different perspectives in the future.
  • Lindberg, Joel Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis studies the discourse of governmental actors in resource-rich countries that base much of their economic structures on the extraction of natural resources. The goal of the study is to explore the links between foreign capital and government-led resource extraction ventures and understand what kind of a discourse is built around natural resource ventures and how governments represent these ventures as a viable model for ‘development’. The focus of this study is the case of the new Orinoco Mining Arch – project in Venezuela, established in 2016, that represents a new extractivist turn in the traditionally oil-based economy of the country. In this thesis the link between foreign capital and resource extraction is understood as fundamentally interconnected through the theoretical framework that positions extractivism as part of a developmentalist and neoliberal ontology. The methodological approach of this thesis is that of Critical Discourse Analysis which is presented based on the poststructuralist views of Ernesto Laclau and Chantal Mouffe on discourse. Furthermore, Fairclough’s approach to Critical Discourse Analysis is used as a way to study and analysis of the research material through textual analysis, discursive practice and social practice. The data consists of three types of material that the Venezuelan governmental actors have published regarding the mining activities of the Orinoco Mining Arch: the opening speech by president Nicolás Maduro at the event to officiate the AMO project, the communications and news articles related to this new project published by the country’s Ministry of Mining and country’s the National Development Plans’ sections that relate to mining. This study shows that attempts to legitimize governmental mining ventures are carried through by building a public image of an ecologically sustainable, dynamic and sovereign mining industry that is deeply linked to the Chavist-nationalist imaginary, and intertwined with more subtle elements, including foreign capital, in the discourse. The analysis of the data found that this resource nationalist discourse, its origin and its features are currently reproducing a developmentalist based neo-extractivist narrative which praises ’development’, considers resource extraction as necessary, and follows a neoliberal logic of accumulation of capital. Thus, despite of its apparent potential for conflict, foreign capital it is part of the developmentalist narrative that the governmental discourse creates. Its manifestation as neo-extractivism has an immense potential for destruction in the socio-ecological context.
  • Qvist, Petra Mariana (2008)
    I min pro gradu-avhandling analyserar jag populistisk retorik och mobilisering i Venezuelas president Hugo Chávez tv- och radioprogram Aló, Presidente. I programmen utvecklar Chávez sin revolutionära teori samt berättar för befolkningen om socialismens fördelar och de sociala välfärdsprogrammen som ingår i den bolivarianska revolutionen. En av de viktigaste uppgifterna Aló, Presidente programmet uppfyller är att mobilisera befolkningen till den bolivarianska revolutionen som Chávez vill genomföra i Venezuela. Huvudtemat i min avhandling är populism som en sorts politisk mobilisering. För att fastställa hur Chávez strävar efter att mobilisera det venezolanska folket till revolutionen har jag analyserat hans retorik i 23 Aló, Presidente program som sändes under tiden januari-juni 2007. Som utgångspunkt för min analys av Chávez tal använder jag en retorisk teori enligt vilken retorik anses vara både övertalning och handling. Jag visar vilka strategier Chávez använder för att försöka övertala befolkningen att understöda hans idé om en socialistisk revolution samt att uttrycka detta understöd genom handling. Jag föreslår att det Chávez säger i Aló, Presidente programmen inte endast är ord utan även handling och att han deltar i att förverkliga den bolivarianska revolutionen samtidigt som han pratar om den. Populism är ett allmänt förekommande politiskt begrepp kring vilket det råder förvirring. Avhandlingen innehåller därför en analys av populismen som begrepp. Jag ger en överblick över några definitioner på populismen och presenterar även min definition av populismen som inte begränsar sig endast till Venezuela. Jag anser att populismen är en sorts mobilisering i vilken speciellt de fattiga övertalas att understöda och agera enligt den populistiske ledarens planer. I motsats till många andra som har analyserat populismen så tror jag att populistiska ledare och rörelser kan förbli populistiska även efter att de har kommit till makten. En av frågeställningarna i avhandlingen är huruvida Chávez retorik uppfyller kriterierna för populistisk retorik. Populistisk retorik karakteriseras av dikotomin ”vi” versus ”de”. Populistiska ledare framställer ofta ”dem” som en rik elit som ständigt konspirerar emot ”oss”, det fattiga folket. ”Vi” och ”de” är centrala begrepp i Chávez retorik och han återkommer ständigt till dem i olika sammanhang. Jag analyserar Chávez bruk av denna dikotomi i Aló, Presidente programmen för att ta reda på hur han konstruerar och beskriver ”vi, folket” och ”de, revolutionens fiender” i sin retorik. I detta sammanhang undersöker jag även om Chávez fokuserar mera på att förena eller polarisera venezolanerna i sin retorik. Jag kommer till slutsatsen att han skapar polarisering mellan venezolanerna i sina Aló, Presidente program.
  • Linnasola, Yasmine (Helsingin yliopisto, 2020)
    Venezuela on ollut säännöllisesti esillä medioissa ympäri maailman maan pitkään jatkuneen poliittis-taloudellis-sosiaalisen kriisinsä vuoksi. Suhtautuminen tähän kriisiin on jakanut kansainvälisen yhteisön kahtia, eikä tilanteen ratkaiseminen ole useista yrityksistä huolimatta onnistunut. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa analysoin Venezuelan kriisiä koskevaa uutisointia keväällä 2019 kolmessa sanomalehdessä: espanjalaisessa El Paísissa, kolumbialaisessa El Tiempossa ja yhdysvaltalaisessa The New York Timesissa. Kyseisten lehtien kotimaat ovat olleet aktiivisesti mukana Venezuelan kriisin ratkaisemisessa, ja niillä on vahvat siteet Venezuelaan niin poliittisesti kuin kulttuurillisestikin. Tutukimusmetodeinani käytin kehys- ja kenttäanalyysia. Kehysanalyysin avulla selvitin, millaisia teemoja Venezuelan kriisiin liittyvässä uutisoinnissa nousi esiin ja pohdin, miksi juuri nämä teemat nousivat keskeisiksi. Kenttäanalyysiä hyödynsin selvittäessäni, kuka näitä kehyksiä tuottaa, eli ketkä saivat äänensä kuuluviin uutisoinnissa. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Mitkä ovat kaikista suosituimmat kehykset Venezuelan kriisiä koskevassa uutisoinnissa keväällä 2019 El Paísissa, El Tiempossa ja The New York Timesissa ja miksi? 2. Miten Espanjan, Kolumbian ja Yhdysvaltojen asettuminen tukemaan virkaa tekeväksi presidentiksi julistautunutta oppositiojohtaja Juan Guaidóta näkyy maiden suurimpien sanomalehtien uutisoinnissa? 3. Kuka uutisoinnissa pääsee ääneen, missä laajuudessa ja miksi? Löysin 43:sta uutisartikkelista koostuvasta aineistostani viisi geneeristä kehystä: Rauhan ja konfliktin kehys, uskottavuuden kehys, maailmanjärjestyksen kehys, inhimillisyyden kehys ja syiden ja seurausten kehys. Kenttäanalyysin avulla tunnistin erilaisia puhujia, jotka voidaan jakaa neljään kategoriaan: 1. poliitikot 2. asiantuntijat 3. tavalliset kansalaiset ja 4. nimeämättömät informantit. Tarkastelemani uutisointi tuki aineistona toimivien lehtien kotimaiden poliittisia intressejä. Tutkimukseni paljasti, että kaikki valitsemani lehdet asettuivat selkeästi tukemaan Guaidóta ja pyrkivät esittämään hänet uskottavana hallitsijakandidaattina, kun taas Venezuelan sosialistipresidentti Nicolás Maduro esitettiin epäuskottavana ja hänestä luotiin jopa demonisoitua kuvaa. Tästä huolimatta Maduro tukijoukkoineen pääsi kuitenkin itse kertomaan näkemyksensä kevään 2019 tapahtumista. Analysoimieni lehtien välillä on havaittavissa eroja siinä, mitä ne uutisoinnissaan painottavat. The New York Times korostaa kansainvälisen yhteisön näkemyksiä kriisin suhteen ja nostaa esiin sen taloudelliset vaikutukset antaen samalla runsaasti puhetilaa Venezuelan kansalaisille. El Tiempo painottaa asiantuntijoiden näkemyksiä ja jättää kansainvälisen yhteisön sekä Venezuelan kansalaisten näkökulmat vähemmälle huomiolle. El País tuo esiin kansalaisten kärsimystä dramaattisella tarinankerronnalla ja on lehdistä ainoa, joka siteeraa uutisoinnissa myös nimeämättömiä informantteja Monet tutkimustuloksistani ovat linjassa aiemman kehittyvää maailmaa koskevaa uutisointia analysoivan tutkimuksen kanssa. Tarkastelemani uutisointi oli pääasiassa negatiivista, eikä Venezuelan kriisin syitä taustoitettu lähes lainkaan, jolloin kuva globaalin etelän monisyisistä ongelmista jää varsin yksipuoliseksi. Lisäksi kaikista köyhimmät kansanosat eivät saaneet ääntään kuuluviin, vaan poliitikot ja asiantuntijat puhuivat näiden puolesta. Positiivista kuitenkin on, että kokonaisuudessaan Venezuelan kansalaiset saivat siteeraustilasta yli puolet.
  • Valta, Juho (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän maisterintutkielman pyrkimyksenä on tutkia, kuinka Yhdysvaltain talouspakotepolitiikka kehystetään ja moraalisesti oikeutetaan tai tuomitaan yhdysvaltalaisessa valtavirtamediassa. Aikaisempi viestinnän tutkimus on perehtynyt varsin niukasti talouspakotteita koskeviin mediasisältöihin. Tämä on ongelmallista, sillä talouspakotteet ovat yksi kansainvälisen valtapolitiikan yleisimmistä painostuskeinoista, joilla on rauhanomaisesta maineestaan huolimatta taipumus aiheuttaa mittavaa kärsimystä niiden kohteena olevien valtioiden siviiliväestölle. Median rakentamilla mielikuvilla voi olla merkittävä vaikutus kansalaisten tapaan suhtautua hallintojensa harjoittamaan pakotepolitiikkaan, minkä vuoksi on tärkeää, että viestinnän tutkimus perehtyy siihen, kuinka talouspakotteiden eettiset ongelmat huomioidaan niitä koskevissa mediasisällöissä. Tämä pätee erityisesti yhdysvaltalaiseen mediaan, sillä Yhdysvallat voi merkittävänä talousmahtina vaikuttaa ratkaisevasti muiden valtioiden talouksiin talouspakotteiden avulla. Tutkielma hyödyntää aineistonaan The New York Timesissa vuosina 2017-2019 julkaistuja mielipidekirjoituksia, jotka käsittelevät Yhdysvaltain Irania ja Venezuelaa vastaan harjoittamaa talouspakotepolitiikkaa. Aineiston analyysiin sovelletaan oikeutetun sodan teorian ja kehysanalyysin muodostamaa teoreettis-metodologista viitekehystä, jota hyödyntämällä tutkielma pyrkii vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen: (1) Millaisia kehyksiä The New York Timesin kirjoittajat käyttävät Venezuelan ja Iranin vastaisia talouspakotteita koskevissa mielipidekirjoituksissaan? Miten ne eroavat toisistaan? (2) Miten kehysten avulla oikeutetaan tai tuomitaan Iraniin ja Venezuelaan kohdistetut talouspakotteet? (3) Kuinka kirjoittajien argumentaation voidaan nähdä ilmentävän oikeutetun sodan teorian periaatteita? Kehysanalyysin myötä 71:stä Iran-pakotteita koskevasta mielipidekirjoituksesta nimetään viisi säännöllisesti esiintynyttä kehystä: ”väylä konfliktin eskaloitumiseen”, ”roistovaltion hillitsemiskeino”, ”uhka Yhdysvaltain kansainväliselle maineelle ja asemalle”, ”lahja Iranin taantumuksellisille” ja ”palvelus Iranin kansalle”. Venezuela-pakotteita koskevasta 38 kirjoituksesta nimetään kolme säännöllisesti esiintynyttä kehystä: ”yhteisrintaman ase”, ”riittämätön painostuskeino” ja ”kohtalokas strateginen virhe”. Siinä missä kirjoittajat suhtautuivat Venezuelan vastaisiin pakotteisiin pääosin suopeasti, oli kirjoittajien suhtautuminen Iranin vastaisiin pakotteisiin enimmäkseen negatiivinen. Venezuela-pakotteiden välttämättömyyttä perusteltiin Venezuelan sisäpoliittisilla ongelmilla, kuten maan hallinnon kansalaisilleen tuottamalla kärsimyksellä, johon Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten oli kirjoittajista velvollisuus puuttua pakotteiden avulla. Iran-pakotteiden vastustus taas perustui pelkoon pakotepolitiikan mahdollisista vastavaikutuksista, jotka voisivat olla Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kannalta vahingollisia. Kummankaan maan tapauksessa pakotteiden vaikutukset kohdemaiden kansalaisten hyvinvointiin eivät valtaosin olleet tekstien argumentaation keskiössä ja kuvaukset pakotteiden konkreettisista seurauksista kohdemaissa jäivät usein varsin abstrakteiksi. Kirjoittajien argumentaation voitiin nähdä ilmentäneen oikeutetun sodan teorian periaatteitta niin Venezuelaa kuin Iraniakin koskeneissa teksteissä. Venezuela-pakotteisiin suopeasti suhtautuneiden kirjoittajien teksteissä oli havaittavissa eritoten ”oikeutetun tavoitteen”, ”oikean intention”, ”legitiimin auktoriteetin” ja ”realistisen onnistumisen mahdollisuuden” periaatteiden elementtejä. Venezuela-pakotteisiin kriittisemmin suhtautuneissa teksteissä havaittiin taas ”erottelun”, ”välttämättömyyden” ja ”kohtuullisuuden” periaatteiden piirteitä. Iranin tapauksessa kirjoittajien argumentaatiossa korostuivat ”oikeutetun tavoitteen”, ”oikean intention”, ”legitiimin auktoriteetin”, ”välttämättömyyden” ja ”realistisen onnistumisen mahdollisuuden” periaatteet, joiden piirteitä oli havaittavissa niin pakotteita vastustaneissa kuin puolustaneissakin puheenvuoroissa.