Browsing by Subject "Veterinary Medicine"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Hasan, Shah (Helsingin yliopisto, 2019)
    In modern pig production there has been a steady increase in the litter size during recent decades. Large litters represent a major challenge for the sow, increase the farrowing duration and compromise sow welfare by prolonging this stressful process. Moreover, the continuous increase in litter size is a major cause of pre-weaning piglet mortality by increasing the proportion of low birth weight piglets, which are less vital and have reduced colostrum intake. Approximately 30% of hyper-prolific sows produce insufficient colostrum for their piglets. Colostrum plays an essential role in the health, survival and growth of piglets by providing energy, immunoglobulins, growth factors and many other bioactive components. Both colostrum yield and its composition are highly variable among sows, yet mechanisms and factors that regulate colostrogenesis are not fully understood. The aim of this study was to evaluate sow colostrum IgG concentration on farm using a Brix refractometer, to thus improve the management of neonatal piglets immediately after initiation of farrowing. We established colostrum evaluation criteria, to be used at herd level, by comparing the Brix results with those from ELISA. We aimed to investigate sow physiology around farrowing, acute phase protein (APP) response and their association with colostrum yield (CY), colostrum composition and piglet colostrum intake (CI). The impact of sow CY, colostrum composition and quality on piglet performance were also investigated. We also aimed to determine the effects of yeast hydrolysate (YD) and resin acid-enriched composition (RAC) inclusion in sows’ gestation and lactation diets on CY, colostrum immunoglobulins, nutritional composition and subsequent litter performance. We also sought to determine the influence of these two feed additives on the taxonomic profile of the hindgut microbiota of sows. Additionally we aimed to determine whether changing the gut microbiota of sows influences the microbial colonization of piglets after birth. There was a correlation between Brix refractometer measurement of colostrum and the corresponding IgG concentration measurements of ELISA (r = 0.63, P < 0.001). A classification of colostrum quality was suggested; low levels of IgG (14.5 ± 1.8 mg/ml) were recorded for colostrum samples with Brix readings below 20%. Borderline colostrum IgG content (43.8 ± 2.3 mg/ml) had Brix readings of 20% to 24%, adequate colostrum IgG content (50.7 ± 2.1 mg/ml) had Brix readings of 25% to 29% and very good IgG colostrum content (78.6 ± 8.4 mg/ml) had Brix readings >30%. Sow CY was positively correlated with plasma haptoglobin (Hp) (P = 0.029), number of live-born piglets (P < 0.01) and negatively correlated with farrowing duration (P = 0.01). Piglet CI was positively associated with piglet weight at birth (P < 0.001) and negatively associated with the number of live-born piglets in the litter (P < 0.001). Both piglet CI and birth weight were positively associated with piglet average daily gain (ADG) (P < 0.001). Risk for piglet death, or a piglet being treated with an antibiotic before weaning, increase with a decrease in sow back fat thickness at farrowing (P = 0.04). Similarly, we found that piglets of litters with low BWB and low CI had a higher risk of death before weaning (P < 0.001). Piglets born from sows having lower levels of colostrum IgA and serum amyloid A (SAA) and high plasma progesterone at the end of farrowing had higher risk of neonatal diarrhea (P = 0.04; P = 0.05; P = 0.04). Piglets born from sows having higher back fat thickness at weaning had higher risk of developing weaning diarrhea (P = 0.02). There was a significant increase in CY in sows fed with YD during gestation (P = 0.04) and a higher level of fat in their colostrum (P = 0.01). In RAC fed sows there was a significant increase in colostrum IgG content. Piglets weaning weights of RAC fed sows were higher in two trial herds. Inclusion of YD and RAC in gestation and lactation diet increased the abundance of beneficial and fermentative fecal bacteria (Roseburia, Paraprevotella, Eubacterium, Romboutsia and Clostridium sensu stricto) significantly (P < 0.01) while, opportunistic pathogens, especially Proteobacteria, were suppressed. In addition, piglets from the sows fed YD had more beneficial microbial populations with higher diversity and fewer opportunistic pathogens at one week of age. However, feeding YD, higher CY, colostrum composition and piglet birth weight were all correlated with specific sow gut microbiota. In conclusion, Brix measurement of a sow’s fresh colostrum is an inexpensive, rapid and sufficiently accurate method of estimating IgG concentration, providing indication of differentiation between good and poor IgG content of colostrum. Although colostrum is vital for piglet survival, both CY and composition are highly variable among sows. Sow body condition and physiological status around farrowing affect CY and colostrum immunoglobulin contents. Piglet survival and risk of death before weaning also depend on CI. Therefore, to support CY and CI, measures should be taken to ease the process of farrowing, increase piglet vitality and improve colostrum availability for piglets. Functional feed ingredients such as YD and RAC may increase colostrum availability, improve colostrum IgG and its energy content for neonate piglets, and also promote beneficial maternal microbial sources for neonates.
  • Eriksson-Kallio, Anna Maria (Finnish Food Authority, 2022)
    Finnish Food Authority Research Reports 1/2022
    Infectious pancreatic necrosis (IPN) is a highly contagious viral disease of fish causing economic losses in farmed salmonid aquaculture worldwide. This research aimed to elucidate the epidemiological, pathological and genetic factors underlying IPNV infection occurring in farmed fish in Finland. The work was carried out by describing the epidemiology of an IPNV outbreak in Finnish inland waters in 2012–2014 and by characterizing the Finnish IPNV isolates occurring in inland waters using genetic, histopathological and immunological approaches. Furthermore, molecular characterization of Finnish IPNV isolates collected in 2000–2015 was performed. Finally, an infection trial was conducted to gather further information on the pathogenicity of three IPN genogroups in Finnish rainbow trout. IPNV genogroups 2, 5 and 6 have been found to occur in Finland. Of these, genogroup 2 is the most widespread. All three genogroups occur in the sea area. The IPNV epidemic starting in 2012 in inland waters was caused by genogroup 2. Retrospectively, a genetically similar viral strain to that of the inland strains was already found to occur in 2011 in the sea area, making it likely that the epidemic originated from the sea area. Molecular characterization of the isolated IPN viruses revealed little genetic variation within the Finnish genogroup 2 and 5 isolates. Finnish genogroup 2 isolates appeared to form their own subgroup, whereas genogroup 5 isolates formed a more consistent cluster with previously published isolates. Genogroup 6 consisted of two subgroups. The divergence of genogroup 6 IPNV within the aquabirnaviruses was further demonstrated by the sequence data from our studies. Prior to our studies, only partial VP1 genogroup 6 IPNV sequences were available at the NCBI GenBank. In our study, two IPNV genogroup 6 isolates were sequenced for the complete coding regions of viral genome segments A and B (polyprotein sequences). The Finnish IPNV isolates studied demonstrated virulence-associated amino acid patterns in the viral capsid protein (VP2) gene region previously associated with avirulence in genogroup 5, except for IPNV genogroup 6, which exhibits an amino acid pattern that has not been connected in the literature with either virulence or avirulence. In the infection trial, mortalities noted in all the treatment groups were only moderate at most. The highest mortalities were caused by the Finnish IPNV genogroup 5 (10.3% to 38.2%), whereas IPNV genogroup 2 caused variable mortalities (3.5% to 28.3%) and the Norwegian IPNV genogroup 5 virus used as a positive control caused only negligible mortalities. The IPNV genogroup 6 virus was not re-isolated in the infection trial, although some elevated mortalities were seen in one tank (8%), leaving the virulence of this genogroup still uncertain. Finnish inland waters harbour the most IPNV-susceptible life stages of fish, and here, an infection caused by a virulent strain of IPNV would thus potentially have the greatest negative economic impact on Finnish rainbow trout farming. Continuation of the legislative disease control of IPN genogroup 5 in Finnish inland waters is thus supported by this study. In general, IPN is considered a coldwater disease, with a peak in clinical disease and increased mortality at 10 °C. However, in Finland, the occurrence of virus at exceptionally high temperatures, with clinical signs of disease and histopathological changes typical of IPN, was noted at water temperatures as high as 21°C. The occurrence of IPNV in higher water temperatures has economic consequences, as it lengthens the susceptible time period for the disease. Moreover, rising water temperatures and longer warm water periods due to global warming may increase the disease-causing importance of this genogroup in the future.
  • Pérez Vera, Cristina (Helsingin yliopisto, 2015)
    The incidence of arthropod-borne infections is increasing worldwide and Fennoscandia is no exception. In the last decades, infections transmitted by ticks are being diagnosed more frequently in people living in the Nordic countries. Ixodes ricinus, the sheep or castor bean tick, which is the most common tick in North-Western Europe, is widely distributed in Finland. Ixodes ticks are vectors of a broad spectrum of pathogens of medical and veterinary importance, such as Babesia spp., Borrelia spp., Anaplasma phagocytophilum (Ap), Bartonella spp., tick-borne encephalitis virus (TBEV), and Francisella tularensis. To date, there is limited information regarding the prevalence of many vector borne diseases in companion animals in Finland, and therefore the majority of available data come from human medicine studies. Infections caused by Bartonella species are considered an emerging zoonosis. One peculiarity of this genus of bacteria is its ability to cause long lasting bacteremia in reservoir hosts. Also, it appears that no other infectious agent is transmitted by more vectors. The deer ked, Lipoptena cervi, is an ectoparasite of moose (Alces alces), which carries Bartonella DNA. Deer keds, which are a nuisance for people, can occasionally bite humans and cause deer ked dermatitis. Whether or not the deer ked can successfully transmit bartonellae to ruminants or humans has not been determined. Because many of the arthropod-borne infections that affect dogs can cause serious disease in people, dogs are considered to be effective sentinel animals to assess the risk of human infection. Also, pets represent a large reservoir for human Bartonella infection because most of the species that infect them are zoonotic. The objective of the present research project was threefold: first, to establish the serological and molecular prevalence of selected tick borne diseases in a large group of dogs in Finland; second, to retrospectively compare different diagnostic approaches and clinicopathologic findings in dogs infected with Bartonella spp.; and third, to explore the role of the deer ked in the transmission of Bartonella spp. to Finnish moose. The serological results from dogs in this study indicate that Finnish dogs are exposed to at least one of four tested arthropod borne pathogens. Dogs were most frequently exposed to Ap (5.3%) followed by Bb (2.9%). Exposure rates were significantly higher in dogs living in Åland. No Finnish dog in this study was infected with Bartonella spp, based on PCR. Bartonella-infected dogs from the USA were most often infected with B. henselae, based on BAPGM enrichment PCR. Interestingly, for most of these dogs, no positive antibodies against Bartonella spp were detected. Clinicopathologic abnormalities in dogs with Bartonella infection were similar to those dogs suspected to have other vector-borne infection. The presence of Bartonella DNA (B. schoenbuchensis and B.bovis) was demonstrated in deer ked pupae samples and in one winged adult, which indicates transstadial transmission of this bacterium in the deer ked. The same Bartonella species were identified in blood samples from free ranging moose in Finland. Furthermore, a high prevalence of Bartonella infection was found in moose, which was significantly lowest in northern Lapland, a region considered deer-ked free. These findings further support the potential of L.cervi as vector of Bartonella.
  • Savolainen, Maija (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla lämpökameran ja visuaalisen ontumatutkimuksen tuomaa tietoa koiran lonkan alueen kiputilojen diagnosoimisessa. Tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko lämpökameratutkimuksen avulla vahvistaa visuaalisen liikkeiden arvioimisen perusteella tehtyjä havaintoja koiran liikkumisesta ja liikkumisen mahdollisesta vaikeudesta, ja voidaanko tätä tietoa soveltaa käytännön työssä. Tutkimukseen osallistui 49 koiraa, joiden lonkkanivelet oli arvosteltu virallisesti Suomen Kennelliitossa. Tutkimukseen otettiin mukaan sekä normaalilonkkaisia että lonkkanivelen kehityshäiriötä sairastavia koiria. Koiran lonkkien välisen lämpötilaerotuksen määrittämiseen käytettiin lämpökameralla otettuja kuvia, joissa näkyi koiran takaselän ja lonkan alue suoraan ylhäältäpäin kuvattuna. Lämpökamerakuvantamisen jälkeen koirille tehtiin visuaalinen ontumatutkimus, jossa niiden liikkumista arvioitiin tarkkailemalla ravilla liikkuvaa koiraa edestä ja takaa sekä ympyrällä molempiin suuntiin. Lisäksi arvioitiin koiran maahan meno, makuulta nousu, ja matalan hypyn suorittaminen. Liikkeet arvosteltiin viisiportaisen asteikon perusteella visuaalisesti havaitun liikkumisvaikeuden vakavuusasteen mukaan. Erityistä huomiota kiinnitettiin koiran takaraajojen mahdolliseen ontumaan. Lisäksi koiran liikkuminen arvioitiin yleisellä tasolla. Tilastollista analyysia varten määritettiin koirien lonkan alueen lämpötilaerotuksen keskiarvot. Koirat jaettiin tilastollista analyysia varten kolmeen eri ryhmään sen mukaan, havaittiinko niillä ontumatutkimuksessa joko toisen tai molempien takaraajojen ontuma, vai olivatko ne kliinisesti ontumattomia. Tämän lisäksi koirat jaettiin viiteen eri ryhmään niiden liikkumisen yleisarvion perusteella. Aineiston käsittelyssä verrattiin lonkkanivelten välisen lämpötilaerotuksen ja ontumisen, liikkumisen yleisarvion ja ontumisen, sekä lonkkanivelten lämpötilaerotuksen ja liikkumisen yleisarvion välistä yhteyttä. Koiran lonkkanivelten alueen välisen lämpötilaerotuksen ja ontumisen välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Suurimmat lämpötilaerotukset havaittiin ryhmässä, jossa koirat ontuivat vain toista takajalkaansa. Toispuolinen takajalkojen ontuma aiheuttaa yleensä painonjakautumisen epätasaisesti takaraajojen välillä, joten tutkimustulos oli odotettavissa. Pienimmät lämpötilaerotukset puolestaan havaittiin ryhmässä, jossa koirat ontuivat molempia takajalkojaan. Liikkumisen yleisarvio ja lonkkanivelten alueen välinen lämpötilaerotus eivät korreloineet keskenään. Liikkumisen yleisarvio ja ontuminen puolestaan korreloivat merkitsevästi keskenään, joka on odotettavissa ollut tulos. Tutkimustuloksia saattoi vääristää se, että tutkimukseen osallistuneiden koirien turkin laatu vaihteli suuresti. Paksu, tiivis tai pitkä karva eristää lämpökameralla havaittavan lämpösäteilyn määrää tehokkaasti, jolloin lonkan alueen todellisia lämpötiloja ei voida luotettavasti mitata lämpökameran avulla. Tutkimustulokset eivät vahvistaneet hypoteesia, että kliinisesti havaittava takaraajojen ontuma aiheuttaisi lämpökameran avulla havaittavia systemaattisia lämpötilaeroja lonkan alueelle. Lämpökameraa ei voida ilman lisätutkimuksia hyödyntää koiran lonkan alueen kiputilojen diagnosoimisessa tai vahvistaa sen avulla kliinisessä ontumatutkimuksessa havaittuja ontumia.
  • Karjalainen, Marika (Helsingfors universitet, 2008)
    Tämä syventävien opintojen projekti on tehty osana maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan kotieläintieteen laitoksen lypsylehmien puna-apilaruokintatutkimusprojektia. Työ jakautuu kirjallisuuskatsaukseen ja kokeelliseen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa kootaan ja vertaillaan märehtijöiden rehukasveista mitattuja kasviestrogeenipitoisuuksia, sekä selvitetään erilaisten ympäristötekijöiden vaikutusta kasviestrogeenien (KE) pitoisuuksiin. Kokeellisessa osuudessa tutkittiin valkuaislisän määrän ja laadun vaikutusta plasman isoflavonipitoisuuksiin. Tavoitteena oli selvittää aiheuttaako eri valkuaistäydennys merkittävää eroa lehmien plasman isoflavonipitoisuuksissa. Tutkimushypoteesina oli, että valkuaistiivisteen määrän ja laadun vaihtelut vaikuttavat plasman isoflavonipitoisuuksiin. Puna-apilasäilörehun ja valkuaistiivisteiden sisältämien kasviestrogeenien sekä koelehmien plasman KE-pitoisuus mitattiin nestekromatokrafisesti (HPLC = High-Performance Liquid Chromatography). Koe-eläiminä oli 6 Viikin koe-tilan ayrshire lehmää. Kasviestrogeenit (KE) ovat kasveissa esiintyviä väriaineita, jotka kuuluvat isoflavoni- ja kumariiniryhmiin. Nimensä mukaisesti kasviestrogeeneillä voi olla elimistössä luontaisen estradiolin kaltaisia vaikutuksia, minkä vuoksi niiden liiallinen saanti voi aiheuttaa erilaisia lisääntymishäiriöitä. Tunnetuimpia kasviestrogeeneja ovat isoflavoneihin kuuluvat genisteiini, biokaniini A, formononetiini ja daitseiini sekä kumariiniaineisiin kuuluva kumesteroli. Kasviestrogeenien todellinen estrogeeninen teho vaihtelee näiden aineiden rakenteen, metabolian ja toisaalta eläinlajin mukaan. Märehtijöistä lampaat ovat huomattavasti nautoja herkempiä kasviestrogeenien lisääntymishäiriöitä aiheuttaville vaikutuksille. Koska kasviestrogeenien aiheuttamia lisääntymishäiriöitä on raportoitu myös Suomessa ja muualla Pohjoismaissa, halusimme selvittää Suomen oloissa käytettävien rehukasvien kasviestrogeenipitoisuuksia ja siihen vaikuttavia tekijöitä, sekä tutkia kasviestrogeenien imeytymistä lehmien plasman isoflavonipitoisuuksien avulla. Suomalaisista rehukasveista puna-apila sisältää eniten kasviestrogeeneja. Puna-apilan isoflavonipitoisuus vaihteli eri tutkimuksissa välillä 0,15-2,5% kuiva-aineesta ja formononetiini-pitoisuus välillä 0,22-0,8% kuiva-aineesta. Muista laidun- ja nurmikasveista mm. koiranheinä, sinimailanen ja nurminata voivat sisältää pienempiä määriä estrogeenisesti vaikuttavia aineita. Muista Suomessa käytössä olevista rehukasveista isoflavoneja sisältävät soija ja valkoapila. Timotei, vuohenherne ja rypsi ovat kasvilajeja, joissa estrogeenisesti vaikuttavia aineita ei juuri ole. Kasvilajin lisäksi myös kasvilajike ja viljelyolosuhteet, kuten sää ja muut abioottiset tekijät vaikuttavat rehun isoflavonipitoisuuksiin ja koostumukseen. Mm. kylmien öiden tiedetään nostavan kasvien isoflavonipitoisuutta. Isoflavonipitoisuudet vaihtelevat myös kasvien kasvuvaiheen ja kasvin osan mukaan. Isoflavonipitoisuudet ovat esim. puna-apilassa korkeimmillaan kevään nuoressa kasvustossa ja syksyn odelmikossa. Eniten kasviestrogeeneja on keskimäärin puna-apilan lehdissä, kun taas soijassa suurimmat pitoisuudet ovat itse pavussa. Rehukasvien isoflavonipitoisuutta voidaan myös muokata erilaisilla säilöntämenetelmillä. Kuivauksen tiedetään pienentävän rehun isoflavonipitoisuutta jopa 75%, kun taas säilöntäaineista riippuen säilörehun isoflavonipitoisuus voi jopa suurentua tuorerehuun verrattuna. Tässä tutkimuksessa lehmien merkittävin ravinnon kasviestrogeenilähde oli säilörehun sisältämä formononetiini (0,44% kuiva-aineesta). Myös säilörehun biokaniini A:n pitoisuus oli huomattava (0,31% kuiva-aineesta). Biokaniini A:n esiintyminen rehussa näyttäisi kuitenkin olevan merkityksetön sen pötsimetabolian vuoksi. Tätä tukee myös koelehmien plasman biokaniini A:n pitoisuus 0 ÔÅ≠g/ml. Rehun formononetiini sen sijaan metaboloituu märehtijöiden elimistössä pääasiassa tehokkaaksi equoliksi ja osittain O-DMA:ksi (= O-desmetyyliangolensiini). Puna-apilan suuri formononetiini-pitoisuus näkyikin lehmien plasmanäytteissä suurena equolipitoisuutena. Koe-lehmien plasman equolin pitoisuus vaihteli välillä 7-7,9, O-DMA:n välillä 0,1-0,9 ja formononetiinin välillä 0,01-0,04 µg/ml. Puna-apilasäilörehun kokonaisisoflavonipitoisuus vaihteli tutkimuksessamme välillä 0,73-0,91% kuiva-aineesta. Sekä rehujen että plasman pitoisuudet ovat samaa suuruusluokkaa kirjallisuudessa esiintyvien vastaavien tutkimustulosten kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella valkuaistiivisteiden kasviestrogeenipitoisuudet olivat pieniä, eikä valkuaisrehuruokinnan laadun tai määrän vaihtelut aiheuttaneet tilastollisesti merkitsevää eroa lypsylehmien plasman isoflavonipitoisuuksissa. Syynä tähän on todennäköisesti ruokintakokeessa lehmille syötetyn puna-apilasäilörehun moninkertainen isoflavonipitoisuus valkuaistiivisteisiin nähden.
  • Toresson, Linda (Helsingin yliopisto, 2018)
    Cobalamin (cbl) deficiency is a common sequela to chronic enteropathies (CE) in dogs. Numerous metabolic and clinical consequences have been reported in association with cbl deficiency, as has a poorer prognosis of the underlying disease. The recommended treatment for dogs is multiple parenteral cbl injections. However, to the best of our knowledge, no studies have been performed on dogs with CE and low cbl concentrations to evaluate the effect of oral cbl supplementation, nor has the currently recommended parenteral cbl protocol been systematically validated. This is in contrast to human medicine, where comparative studies have shown equal efficacy of parenteral and high-dose oral cbl supplementation. Oral supplementation is a cost-effective and very simple treatment in human patients since it can be performed at home, as opposed to parenteral treatment. This thesis aimed to evaluate the effects of oral cbl supplementation on serum cbl concentrations in dogs with CE and low serum cbl concentrations. Further, a comparison of oral and parenteral supplementation was performed and intracellular markers of cbl deficiency, such as homocysteine (HCY) and methylmalonic acid (MMA), were analyzed and compared during the treatment period. First, a retrospective study was performed on dogs with CE and low serum cbl concentrations that had received oral cbl supplementation in clinical practice by the author. A significant difference was found when comparing serum cbl concentrations before and after supplementation. All dogs had serum concentrations within or above the cbl reference interval after supplementation. The increase in serum cbl concentrations was not correlated to Canine Inflammatory Bowel Disease Activity Index at inclusion, degree of cobalamin deficiency or if a change of diet or addition of immunosuppressive treatment was started during supplementation. Second, a prospective block-randomized study was performed, comparing serum cbl concentrations in dogs treated with peroral (PO) versus parenteral (PE) cbl supplementation. All dogs of both groups were within the upper half of the reference interval or above the reference interval limit after 28 days of cbl supplementation. The PO group had significantly lower serum cbl concentrations at this time-point than the the PE group. Ninety days after starting supplementation, the PO group had a significantly higher serum cbl concentration than the PE group. Methylmalonic acid (MMA) decreased significantly in both groups between baseline and 28 days of treatment, with no further reduction after 90 days compared to 28 days in either group. No significant differences in MMA concentrations emerged between the groups at any time-point. Serum HCY concentrations did not differ between baseline and 28 days after initiation of cbl supplementation in any group. Ninety days after cbl supplementation was started, a small increase in serum HCY concentration compared to 28 days was noted in both groups. In parallel with the MMA results, there were no significant differences in HCY concentrations between the groups at any time point. The studies on intracellular markers of cbl deficiency suggest that both treatment protocols are equally effective on a cellular level. In conclusion, this thesis provides evidence-based data that oral cbl supplementation can be used as an alternative treatment to the traditional parenteral protocol. Our results suggest that, similar to humans, an alternative intestinal absorptive pathway of cbl may exist in dogs.
  • Antola, Anna-Stiina (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsaus Salmonella enterica -bakteerin prevalenssista ja serotyyppien esiintymisestä sianrehujen ainesosissa ja pohtia näiden merkitystä salmonellavalvonnalle. Yhdysvalloissa siirryttiin vuonna 2013 serotyyppikohtaiseen valvontaan rehujen ainesosissa, kun taas Suomen kansallinen salmonellavalvontaohjelma tukeutuu olettamukseen, että kaikki salmonellan serotyypit ovat zoonoottisia. USA:ssa rehuille ei suoriteta rutiininomaista kuumennuskäsittelyä. Mikäli jotkut serotyypit tai erityisen paljon salmonellaa esiintyisi vain tietyissä rehujen ainesosissa, voitaisiin näiden ainesosien käyttöä välttää sianrehuissa tai ohjata kyseinen ainesosa dekontaminaatiokäsittelyyn. Tutkielman löydöksiä voidaan hyödyntää jatkotutkimusten suunnittelussa ja tukemaan salmonellavalvontaan liittyvää päätöksentekoa. Kirjallisuuskatsauksen ensimmäinen osa esittelee Salmonella enterican ekologiaa ja epidemiologiaa erityisesti sianrehuihin liittyen. Myös rehuntuotantoa ja valvontaa käydään läpi, Yhdysvaltojen ja Suomen toimiessa esimerkkeinä erityyppisistä valvontaohjelmista. Toisen osan tarkoitus on esitellä ja analysoida ainesosakohtaisia tuloksia tutkielmaa varten kootusta 38 tutkimusta ja valtion zoonoosiohjelmaa käsittävästä tietokannasta. Diskussio-osiossa pohditaan tulosten merkitystä Yhdysvaltojen ja Suomen salmonellavalvonnalle. Salmonellaa esiintyy yleisesti sianrehujen ainesosissa, mutta sekä prevalenssi että serotyypit vaihtelevat ainesosittain ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Eläinperäisissä sivutuotteissa oli korkein prevalenssi maissa, joilla ei ole kansallista salmonellavalvontaohjelmaa. Eläinperäisistä tuotteista veri ja maito olivat vähiten saastuneita. Kasviperäisistä rehuaineista öljykasvit olivat enemmän saastuneita, kuin vilja, mutta viljaa saastuttaa usein siolle ja ihmiselle virulentti serotyyppi S.Typhimurium. Vaikka yskittäisiä rehuaineita ei voitu yhdistää tiettyihin Slamonella-serotyyppeihin pienistä näytemääristä johtuen, useita serotyyppejä havaittiin, jotka saatavat olla yhteyksissä öljykasveihin tai viljoihin, tai jotka esiintyvät monissa rehytyypeissä. Ihmisille usein salmonelloosia aiheuttavia serotyyppejä eristettiin myös sianrehujen ainesosista. Sialle yleisinfektiota aiheuttavaa Salmonella Cholerasuista ei eristetty rehujen ainesosista. Hiljattain Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto GDA on kieltänyt eläimille yleisinfektiota aiheuttavien Salmonella-serotyyppien esiintymisen rehuissa, joka sian rehuissa merkitsee S. Cholerasuista, sallien muiden serotyyppien esiintymisen rehuissa. Mikäli tämän tutkielman tavoin todetaan, ettei S. Cholerasuis saastuta rehuja, sianrehujen salmonellavalvonnasta uhkaa tulla olematonta. Lisäksi ainakin S. Typhimurium pitäisi olla kiellettyjen Salmonella-serotyyppien luettelossa, sillä sitä esiintyy usein sianrehun ainesosissa ja se aiheuttaa vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle. Maat, joissa on jo käynnissä kansallinen salmonellavalvontaohjelma, ovat tehneet merkittäviä investointeja hävittääkseen salmonellan myös sikatiloilta ja rehutuotannosta. Näille maille ei ole suurta hyötyä siirtymisestä serotyyppikohtaiseen riskinarviointiin, ennen kuin on tieteellisesti vahvistettu, että tietyt rehuissa esiintyvät Salmonella-serotyypit eivät aiheuta salmonelloosia sioissa ja ihmisissä.
  • Melamies, Marika (Helsingin yliopisto, 2015)
    Respiratory diseases, both chronic and acute, are relatively common in dogs. They often cause a dramatic reduction in quality of life, mainly due to repeated coughing, excessive secretion of mucus, respiratory distress and exercise intolerance, which also frequently results in substantial stress for the owner. If accurate diagnosis is not followed by appropriate treatment euthanasia of the dog is often considered. This means that there is a real need for reliable diagnostic methods and efficient, safe and easy to administer pharmacotherapy. The aims of this thesis were to study a diagnostic method, bronchoalveolar lavage (BAL), and a treatment modality, corticosteroid inhalation, in healthy dogs. BAL is used to collect epithelial lining fluid (ELF) and the lavage fluid volumes used affect the amount of ELF recovered. Different techniques were compared to determine the best method of recovering a consistent volume of ELF. The canine pharmacokinetics of a commonly used inhaled corticosteroid (ICS), budesonide (BUD), were described. Systemic adverse effects of inhaled BUD were assessed and compared to those of a conventional therapy, oral prednisolone, and another readily available ICS, fluticasone propionate (FP). We found that a BAL protocol adjusting for weight, i.e. adjusting the amount of fluid instilled according to the body weight of the dog, yielded more consistent ELF recovery than fixed-volume BAL. We therefore recommend use of a weight-dependent BAL protocol to ensure results are comparable and to quantify the constituents of bronchoalveolar lavage fluid (BALF). Following BUD (1.0 mg) inhalation the mean maximum plasma concentration (Cmax) was 0.89 ng/ml, time to peak plasma concentration (Tmax) was 16 minutes and area under the concentration curve (AUC0-6h) was 1.1 ng h/ml. Inhaled BUD had moderately low systemic and pulmonary bioavailability in healthy dogs. Pulmonary bioavailability was evaluated by administering oral charcoal prior to inhalation in order to block gastrointestinal (GI) absorption of BUD. A method to detect BUD in low-volume dog plasma samples was developed and validated. Instrumental analysis was carried out using high-pressure liquid chromatography tandem mass spectrometry (HPLC/MS/MS) in a positive ion electrospray mode, and overall the general method characteristics were excellent. Our results also indicated that in healthy dogs a four-week course of clinically effective doses of inhaled FP, or oral prednisolone, but not inhaled BUD, produced dose-related adrenal suppression according to the adrenocorticotropic hormone (ACTH) stimulation test. In summary, our findings contribute to knowledge of the BAL technique, and the pharmacokinetics and systemic adverse effects of inhaled BUD which provides valuable information for treating canine patients with pulmonary symptoms.