Browsing by Subject "Veterinary Pharmacology and Toxicology"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 82
  • Helenius, Laura (Helsingfors universitet, 2010)
    Ihmisillä amputaatioleikkausten jälkeinen aavekipu on hyvin yleistä ja se heikentää merkittävästi elämän laatua. Koirille ja kissoille tehdään runsaasti raaja-amputaatioita ympäri maailman useimmiten trauman tai luukasvaimen vuoksi. Kuitenkaan aavekivun esiintyvyydestä koirilla ja kissoilla ei tiedetä mitään. Kroonisen kivun synnyssä on mukana nosiseptiivisten hermoratojen kipua vahvistavien järjestelmien voimistuminen tai kipua hillitsevien järjestelmien vaimeneminen. Selkäytimen takasarvessa sijaitsevat NMDA-reseptorit ovat keskeisessä asemassa keskushermoston herkistymisessä ja kroonisen kivun kehittymisessä. Aavekivulla tarkoitetaan kivun tunnetta amputoidussa ruumiinosassa. Aavekipu alkaa ihmisillä useimmiten heti ensimmäisellä viikolla amputaation jälkeen. Osalla potilaista aavekivun intensiteetti laskee ajan kanssa ja jopa häviää kokonaan, kun taas osalla aavekipu voi jopa pahentua ajan myötä. Suurin osa amputoiduista kokee kärsivänsä kivusta kohtalaisesti tai enemmän. Amputoidut kokevat yleisesti myös kivuttomia aavetuntemuksia, tynkäkipua ja teleskooppi-ilmiön amputoidussa raajassaan. Aavekipu on neuropaattista kipua, jonka syntymekanismi on edelleen osittain tuntematon, mutta siinä tiedetään olevan mukana sekä keskus- että ääreishermoston mekanismeja. Aavekivusta kärsivillä amputoiduilla potilailla on tapahtunut muutoksia kipua välittävissä ääreishermoissa, selkäytimen takasarvessa, talamuksessa ja aivokuorella. Myös autonomisen hermoston aktiivisuudella ja psykologisilla tekijöillä on yhteys aavekivun kokemiseen. Aavekivun mekanismia selittämään on kehitetty erilaisia teorioita kuten kipumuistiteoria. Aavekivulle altistavia riskitekijöitä on yritetty selvittää useissa tutkimuksissa kuitenkin melko huonoin tuloksin. Aavekipu on ihmisillä erittäin vaikeasti ehkäistävissä eikä tehokasta hoitokeinoa ole löydetty. Aavekipua hoidetaan ihmisillä yleisesti samoilla lääkeaineilla kuin muitakin neuropaattisia kiputiloja, vaikka näitä ei ole todettu tutkimuksissa tehokkaiksi aavekivun hoitoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämän hetkinen tutkimustieto aavekivun esiintyvyydestä, syntymekanismeista, riskitekijöistä ja hoitomenetelmistä ihmisillä, jotta voimme soveltaa tätä tietoa koiriin ja kissoihin tutkimusten vielä puuttuessa eläinten aavekivusta.
  • Inkilä, Leena (Helsingfors universitet, 2017)
    Aktiivisuusmittari on kiihtyvyyden mittaamiseen perustuva laite, jonka avulla voidaan mitata myös koirien liikkumisaktiivisuutta. Liikkumisaktiivisuuden kartoittaminen tarjoaa uutta tietoa siitä, miten lemmikkikoiramme elävät. Ihmistutkimuksista tiedetään liikunnalla olevan positiivisia vaikutuksia fyysisen terveyden lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin, mutta koirilla liikunnan yhteyttä hyvinvointiin on tutkittu toistaiseksi vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää aktiivisuusmittareiden tutkimuskäyttöä lemmikkikoirilla sekä selvittää onko aktiivisuudella yhteyttä elinympäristöön, käyttäytymispiirteisiin tai kognitiivisen vinouman testillä mitattuun tunnetilaan. Ihmisillä tehtyjen tutkimusten pohjalta hypoteesina on, että korkeampi aktiivisuus on koirilla yhteydessä vähäisempään pelkoihin ja ahdistukseen liittyvien käyttäytymisongelmien määrään sekä positiivisempaan mielialaan. Lisäksi odotettiin, että omistajan tarjoamilla aktiviteeteilla ja ulkoilumahdollisuuksilla on yhteys aktiivisuuden määrään. Kokeellisessa osassa terveiden lemmikkikoirien (n=26) aktiivisuutta mitattiin 14 vuorokauden ajan kaupallisella aktiivisuusmittarilla. Aktiivisuusmittauksen avulla mitattiin kunkin koiran keskimääräinen kokonaisaktiivisuus sekä kolmessa aktiivisuusluokassa (lepo, kevyt aktiivisuus ja voimakas aktiivisuus) keskimäärin vietetty aika. Ennen aktiivisuusmittausta omistajat täyttivät taustatietolomakkeen, jossa kartoitettiin perustietojen ohella koiran elinympäristöä ja koiraharrastuksiin osallistumista. Omistajat täyttivät myös C-BARQ -käyttäytymiskyselyn, jonka avulla selvitettiin koiran käyttäytymispiirteitä ja ongelmakäytösten esiintymistä. Lisäksi osalle koirista (n=17) tehtiin tunnetilaa mittaava cognitive bias -testi, jossa koira joutuu tulkitsemaan monitulkintaisia ärsykkeitä, arvioimaan niiden yhteyttä palkkioihin ja valitsemaan toimintansa sen mukaan. Aktiivisuudessa oli runsasta koirayksilöiden välistä vaihtelua. Suurimman osan ajasta koirat viettivät paikoillaan (56%) voimakkaan aktiivisuuden osuuden ollessa pieni (8%). Elinympäristöllä, ulkoilutottumuksilla tai harrastuksilla ei ollut yhteyttä mitattuun aktiivisuuteen. Ikä korreloi positiivisesti lepoon käytetyn ajan kanssa (r=0.601, p=0.001). Steriloidut ja kastroidut koirat lepäsivät enemmän kuin leikkaamattomat koirat (p=0.024). C-BARQ:lla määritetyistä käyttäytymispiirteistä erityisesti taipumus kiihtymiseen oli yhteydessä aktiivisuusmittarilla mitattuun aktiivisuuteen: kiihtymiseen taipuvaisilla koirilla oli enemmän kokonaisaktiivisuutta (r=0.457 p=0.019) ja voimakasta aktiivisuutta (r=0.504 p=0.009) kuin vähemmän kiihtyvillä koirilla. Korkea kiintymys omistajaan oli yhteydessä suurempaan levon määrään (r=0.478, p=0.014) ja alhaisempaan kevyen aktiivisuuden määrään (r=-0.403, p=0.041). Koiran kiihtyminen, koulutettavuus sekä kiintymys ja huomionhakuisuus selittivät noin 60% kokonaisaktiivisuuden vaihtelusta. Aktiivisuudella ei havaittu yhteyksiä cognitive bias -testin tuloksiin. Aktiivisuudella ei tässä tutkielmassa havaittu hypoteesin mukaisia yhteyksiä hyvinvointiin, mutta aktiivisuusmittauksen luotettavuutta heikentää tutkimuksessa se, ettei käytettyä mittaria ole validoitu koirille. Lemmikkikoirilla aktiivisuusmittarilla mitattu kokonaisaktiivisuus tai aktiivisuusluokat eivät välttämättä mittaa yksinomaan sellaista liikuntaa, jolla olisi myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Muilla tekijöillä saattaa olla suurempi vaikutus käyttäytymisongelmiin ja cognitive bias -testiin. Tässä tutkimuksessa osoitettiin kuitenkin ensimmäistä kertaa tiettyjen käyttäytymispiirteiden, erityisesti kiihtymisen, yhteys aktiivisuuteen. Käyttäytymispiirteiden selitysarvo kokonaisaktiivisuuden osalta oli odotettua suurempi.
  • Virtanen, Marika (Helsingfors universitet, 2015)
    Suomessa alfa-2-agonisteja käytetään kissoilla rauhoitukseen ja kivunlievitykseen. Toivottujen vaikutusten lisäksi alfa-2-agonisteilla on myös ei-toivottuja vaikutuksia, jotka kohdistuvat mm. sydän- ja verenkiertoelimistöön sekä hengityselimistöön. Alfa-2-agonistit aiheuttavat sydämen syketiheyden laskua, johtumiskatkoksia ja minuuttitilavuuden vähentymistä sekä lisääntynyttä verenkierron vastusta. Ne alentavat ohimenevästi hengitystiheyttä. Kissojen hengitys lamaantuu merkitsevästi, kun alfa-2-agonisteja annetaan yhdessä muiden anesteettien kanssa. Alfa-2-agonistit vaikuttavat myös mm. ruuansulatuskanavan toimintaan sekä veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin. Vaikutuksia voidaan kumota spesifisillä alfa-2-antagonisteilla (esim. atipametsoli). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alfa-2-agonistien kissoille aiheuttamien haittavaikutusten yleisyys ja luonne Suomessa. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kartoittaa uusimmat tiedot alfa-2-agonistien haittavaikutuksista kissoille. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin myös ketamiinin ja alfa-2-agonistien yhteisvaikutuksia sekä keuhkoödeeman yleistä patofysiologiaa ja sen yhteyttä lääkeaineisiin. Tutkimuksen aineisto koostui Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen (Fimea) lähtetyistä, alfa-2-agonistien käyttöön liittyvistä, kissoja koskevista haittavaikutusilmoituksia 11 vuoden ajalta, vuosilta 2003–2013. Aineiston kriteerit täyttäviä haittavaikutusilmoituksia oli 11 vuoden aikana lähetetty yhteensä 89 kappaletta. Niistä yli puolet käsitteli hengityselimistöön kohdistuneita oireita. Kissojen ikä vaihteli 1-16 vuoden välillä ja ne painoivat 2-7 kilogrammaa. Keuhkoödeemaan viittaavista oireista kärsi 61 kissaa. Keuhkoödeemadiagnoosi määriteltiin varmana 39 kissalle ja epävarmana 22 kissalle. Käytettyjen kriteerien mukaisesti kanyylin voitiin olettaa olleen 44:lla keuhkoödeemasta kärsineellä kissalla. Näistä 19:n oireet kuitenkin alkoivat kanyloinnin yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen. Kanyyli todennäköisesti puuttui käytettyjen kriteerien mukaan seitsemältä potilaalta. Kymmenestä tapauksesta ei voitu saatavilla olleiden tietojen perusteella päätellä kanyylin olemassaoloa. Lääkkeen annon ja oireiden alkamisen välinen aika pystyttiin arvioimaan 44 tapauksessa, ja se vaihteli yhdestä minuutista 1440 minuuttiin, mediaani oli 15 minuuttia. Keuhkoödeeman esiintyminen ei selity ainoastaan kissojen ylinesteytyksellä, koska useissa tapauksissa kissoja ei ollut kanyloitu tai oireet alkoivat kanyloinnin yhteydessä. Keuhkoödeeman esiintyvyyteen saattaa olla myös lääkeaineista riippumattomia syitä. Esimerkiksi oireettomat sydänlihassairaudet saattavat vaikuttaa keuhkoödeeman suurehkoon esiintyvyyteen. Kissoja ei tulisi jättää rauhoittumaan ilman valvontaa, sillä oireet saattavat alkaa nopeasti lääkkeen annon jälkeen. Yhdentoista vuoden ajanjaksolla haittavaikutusilmoituksia oli tehty melko vähän. Siksi on tärkeää painottaa suomalaisille eläinlääkäreille haittavaikutusten raportoinnin merkitystä. Lisäksi on olennaista, että haittavaikutusilmoitus täytetään huolellisesti.
  • Haimi, Minna (Helsingfors universitet, 2012)
    Alfa-2-agonistien ja opioidien yhdistelmiä käytetään koirien ja kissojen rauhoittamiseen pieniä toimenpiteitä varten sekä nukutuksen esilääkityksenä. Molemmilla aineryhmillä on yksinään ja yhdessä sekä toivottuja että haitallisia vaikutuksia. Yhdistelmien vaikutusten selvittämisen tavoitteena on löytää eri aineiden sopivat annokset, joilla minimoitaisiin haittavaikutukset esimerkiksi sydän- ja verenkiertoelimistölle. Optimaalisella yhdistelmällä myös maksimoidaan toivotut hyödyt, kuten syvä ja tasainen rauhoitus sekä tehokas kivunlievitys. Alfa-2-agonistit ja opioidit potentoivat toistensa kivunlievitys- ja rauhoitusvaikutuksia. Tämän vuoksi yhdistelmiä käytettäessä voidaan käyttää pienempiä annoksia alfa-2-agonisteja ja opioideja kuin käytettäessä niitä yksinään. Pienemmistä annoksista huolimatta kivunlievitys- ja rauhoitusvaikutukset ovat joillain yhdistelmillä jopa paremmat kuin pelkän alfa-2-agonistin tai opioidin aiheuttama vaikutus. Pienempien annosten käytöstä on hyötyä haittavaikutusten vähentyessä. Alfa-2-agonistien ja opioidien yhdistelmillä on haitallisia vaikutuksia. Yhdistelmät laskevat sydämen syketiheyttä. Osa yhdistelmistä laskee syketiheyttä yhtä paljon kuin pelkät alfa-2-agonistit, osa laskee jopa enemmän. Opioidit potentoivat alfa-2-agonistin (medetomidiinin) aiheuttamaa valtimoveren hapen osapaineen laskua ja yhdistelmät nostavat valtimoveren hiilidioksidin osapainetta. Kuitenkin tutkimuksissa käytetyillä annoksilla yhdistelmien aiheuttamat hapen ja hiilidioksidin osapaineiden muutokset olivat yleensä niin vähäisiä, ettei niillä ole suurta kliinistä merkitystä. Yhdistelmät laskevat veren insuliinipitoisuutta ja aiheuttavat sen vuoksi hyperglykemiaa. Lisäksi yhdistelmät laskevat adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuuksia veressä. Jotkin pelkkien alfa-2-agonistien haittavaikutuksista, kuten rytmihäiriöt, rajoittavat yhdistelmien käyttöä. Yhdistelmillä on lieviä vaikutuksia verenpaineeseen, mutta verenpaineen muutokset riippuvat siitä mitä alfa-2-agonistin ja opioidin yhdistelmää käytetään. Alfa-2-agonistien ja opioidien yhdistelmät ovat käyttökelpoisia yhdistelmiä koirien ja kissojen rauhoittamisessa ja nukutuksen esilääkityksenä. Yhdistelmillä saavutetaan etuja verrattuna pelkkien alfa-2-agonistien ja opioidien käyttöön. Yhdistelmiä ei kuitenkaan voi suositella muille kuin terveille koirille ja kissoille, erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksista kärsiville ei niitä kannata käyttää. Vaikutukset ovat samankaltaisia molemmilla eläinlajeilla, mutta aihetta on tutkittu enemmän koirilla kuin kissoilla. Yhteisvaikutuksista kissoilla olisi tarpeellista tehdä vielä lisää tutkimuksia.
  • Söderholm-Laakso, Heli (Helsingfors universitet, 2010)
    Alfa2-adrenergiset agonistit ovat keskeisiä lääkeaineita eläinanestesiologiassa rauhoittavan ja kipua poistavan vaikutuksensa vuoksi. Pienille märehtijöille ne kuitenkin aiheuttavat merkittävän valtimoveren happiosapaineen laskun (hypoksemia). Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää nykyistä tietämystä alfa2-agonistien aiheuttaman hypoksemian syystä ja syntymekanismista, jotta hypoksemian riski ja luonne tiedostettaisiin pienten märehtijöiden anestesiassa ja anestesiaturvallisuutta voitaisiin parantaa ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä sekä potilasta tarkkailemalla. Alfa2-agonistien aiheuttama hypoksemia on annosriippuvainen ja sen vakavuus vaihtelee yksilöittäin. Se syntyy pääosin perifeeristen alfa2-reseptorien aktivaation kautta, mutta myös alfa2-agonistien keskushermostovaikutuksilla on luultavasti oma osuutensa. Alfa2-agonistien aiheuttaman hypoksemian patofysiologiasta on kirjallisuudessa esitetty erilaisia teorioita. Joissakin tutkimuksissa syyksi on ehdotettu alfa2-reseptorien aktivaation seurauksena syntyvää keuhkoputkien tai keuhkolaskimon supistumista, jotka johtavat keuhkorakkuloiden tuuletuksen tai keuhkokapillaarien verenkierron heikkenemiseen ja siten hapensaannin vaikeutumiseen. Muita tutkimuksissa esitettyjä hypoteeseja ovat verihiutaleiden aktivoitumisen seurauksena syntyvät keuhkoveritulpat sekä keuhkoödeemaan johtava tulehdusreaktio, jonka aiheuttaa pulmonaristen intravaskulaaristen makrofagien aktivoituminen. Viimeisimmät tutkimukset kannattavat teoriaa keuhkolaskimon supistumisesta ja sen aiheuttamasta keuhkoödeemasta hypoksemian syynä, mutta täysin patofysiologia ei edelleenkään ole selvillä. Hypoksemiaa voidaan ennaltaehkäistä antamalla potilaalle lisähappea rauhoituksen tai anestesian aikana sekä käyttämällä alfa2-agonistin lihaksensisäistä annostelua laskimonsisäisen sijasta. On myös tärkeää pitää eläin mahdollisimman rauhallisena ennen alfa2-agonistin annostelua sekä mieluiten asettaa se makaamaan rintansa päälle. Lisätutkimuksia kaivattaisiin vielä alfa2-reseptorien olemassaolosta ja aktivoitumisen seurauksista eri eläinlajien kudoksissa, etenkin keuhkolaskimossa ja keuhkoputkissa, jotta alfa2-agonistien aiheuttaman hypoksemian syntymekanismi selviäisi tarkemmin ja löydettäisiin selitys sille, miksi juuri pienet märehtijät ovat sille erityisen herkkiä.
  • Holopainen, Elina (Helsingfors universitet, 2005)
    Anestesian aiheuttama verenpaineen lasku heikentää verenkiertoa munuaisissa ja aiheuttaa niissä hapenpuutetta, mikä altistaa munuaisvaurioille. Leikattavat hevoset saavat myös kipulääkkeitä, jotka altistavat munuaisvaurion syntymiselle. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla anestesian mahdollisesti aiheuttamaa munuais- ja maksatoksisuutta kliinisesti terveiden, kastroitavien hevosten ja ähkyn vuoksi leikattavien, mahdollisesti endotokseemisten hevosten välillä. Työssä verrattiin anestesian aiheuttamia muutoksia virtsasta ja seerumista määritettävissä parametreissä näiden kahden ryhmän välillä. Tarkoituksena oli selvittää onko anestesia mahdollisesti suurempi riski sairaille ja mahdollisesti endotokseemisille hevosille laukaisemaan akuutin munuaisvaurion syntymisen sekä selvittää mitkä entsyymiaktiivisuudet olisivat mahdollisesti käyttökelpoisia jatkotutkimuksissa mittaamaan hevosilla anestesian munuaisvaikutuksia. Aineistona käytettiin Yliopistolliseen hevossairaalaan leikattavaksi tulleita hevospotilaita. Jokaiselta hevoselta otettiin virtsa- ja verinäytteet ennen anestesiaa sekä tunnin välein anestesian aikana. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, AFOS ja GGT. Seerumista määritettiin edellä mainittujen lisäksi urea, albumiini, SDH ja ASAT. Tutkimuksessa saatiin tilastollisesti merkitsevä ero näiden kahden ryhmän välille vain seerumin kreatiniinipitoisuudessa, joka ähkyn vuoksi leikatuilla hevosilla oli korkeampi. Ähkyä sairastavat hevoset ovat usein dehydroituneita, mikä johtaa munuaisten verenkierron heikentymiseen ja tätä kautta kreatiniinin heikentyneeseen poistumiseen elimistöstä. Vertailtaessa eri parametreja ryhmien sisällä toisiinsa havaittiin tilastollisesti merkitsevä entsyymiaktiivisuuden nousu kastroitavien hevosten virtsan GGT/kreatiniini –suhteessa anestesian aikana. Tutkimuksemme ei pystynyt osoittamaan anestesian olevan suurempi riski ähkyn vuoksi leikattaville, mahdollisesti endotoksemiasta kärsiville hevosille munuais- tai maksavaurioiden syntymisen suhteen. Otoskoon pienuuden huomioon ottaen ei varmoja johtopäätöksiä ilman jatkotutkimuksia kuitenkaan voida tehdä.
  • Kastevaara, Tuulia (Helsingfors universitet, 2005)
    Dehydraation ja endotoksemian tiedetään huonontavan kudosperfuusiota ja anestesian aikana munuaisten verenkierto heikentyy entisestään. Huonontunut munuaisperfuusio yhdessä anesteettien mahdollisesti toksisten metaboliittien kanssa voi johtaa munuaisvaurioihin, hevosella tavallisimmin akuuttiin tubulusnekroosiin. Munuaisvaurioiden toteamiseksi on useita erilaisia menetelmiä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää menetelmiä, joilla hevosten munuaisvaurioita olisi mahdollista todeta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jo ennen kuin peruuttamattomia vaurioita on tullut. Lisäksi haluttiin selvittää miten eri parametrit korreloivat keskenään. Koeaineistoksi kerättiin virtsa- ja verinäytteitä 12 hevoselta, jotka nukutettiin ähkyleikkausta tai ruunausta varten Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Näytteitä otettiin sekä ennen leikkausta että leikkauksen jälkeen. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, alkalinen fosfataasi (AFOS) ja gammaglutamyylitransferaasi (GGT). Seerumista määritettiin edellisten lisäksi urea, albumiini, sorbitolidehydrogenaasi (SDH) sekä aspartaattiaminotransferaasi (ASAT). Tutkituista virtsan entsyymeistä GGT ja AFOS vapautuvat molemmat proksimaalisen tubuluksen epiteelisoluista. Näiden entsyymien välille ei saatu minkäänlaista korrelaatiota kummassakaan näytteessä. Tutkimuksessamme oli virtsan GGT-aktiivisuus suhteessa virtsan kreatiniinipitoisuuteen kohonnut leikkauksen aikana 11:llä hevosella 12:sta. AFOS-aktiivisuus sen sijaan oli puolella hevosista kohonnut, puolella laskenut. Ilmeisesti AFOS ei vapaudu munuaisvaurioiden yhteydessä virtsaan yhtä herkästi kuin GGT. Tämä tukee sitä kirjallisuuden käsitystä, että GGT on hyvin herkkä munuaisvaurion mittari hevosella.
  • Pekkarinen, Anni (Helsingfors universitet, 2007)
    Antibiootit kuuluvat koirilla yleisimmin käytettyihin lääkeaineisiin Suomessa. Valitettavasti näillä tehokkailla lääkeaineilla on hyödyllisten vaikutustensa lisäksi myös haittoja. Pahimmillaan antibioottien aiheuttamat haittavaikutukset voivat johtaa potilaan kuolemaan. Haittavaikutukset voidaan kuitenkin usein ennakoida, ja niiden välttämiseksi eläinlääkäreiden tulisikin tuntea käyttämiensä lääkeaineiden farmakologiset ominaisuudet sekä potilaan sairauden aiheuttamat muutokset esimerkiksi lääkeaineen kinetiikassa. Työn kirjallisen osuuden tarkoituksena on helpottaa haittojen tunnistamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Suomessa systeemisesti käytettyjen antibioottiryhmien (beetalaktaamit, potentoidut sulfonamidit, tetrasykliinit, kinolonit, linkosamidit, makrolidit, aminoglykosidit, peptidiantibiootit ja nitroimidatsolit) yleisiä farmakologisia ominaisuuksia sekä niiden aiheuttamia haittavaikutuksia koiralla. Työn kokeellisen osuuden aineisto kerättiin Lääkelaitoksen ylläpitämästä eläinlääkkeiden haittavaikutusrekisteristä. Mukaan otettiin koirilla aikavälillä kesäkuu 2002 - kesäkuu 2006 raportoidut antibiootteihin liittyvät haittavaikutukset. Aineistossa oli ilmoitettu jokaisen haitan yhteydessä koiran rotu, ikä, sukupuoli, epäilty lääkevalmiste, muu samanaikainen lääke, oireet, eläimen toipuminen sekä haitan luokittelu. Yhteensä raportoituja tapauksia oli 47. Lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten tunnistaminen ja haitoista raportointi on erittäin tärkeää lääkevalmisteiden hyöty-riskisuhteen sekä haittavaikutusten taajuuden arvioinnissa. Antibioottien sekä muiden lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten todellista määrää eläimillä ei kuitenkaan valitettavasti tiedetä, koska usein haittavaikutuksia ei raportoida Lääkelaitokselle. Suomalaiset eläinlääkärit raportoivat haittoja potentoitujen sulfonamidien, beetalaktaamien, enrofloksasiinin, linkosamidien, polymyksiini B:n, metronidatsolin sekä tylosiinin käytön yhteydessä. Eniten haittavaikutuksia raportoitiin sulfadiatsiinin ja trimetopriimin yhdistelmälle ja toiseksi eniten amoksisilliinin ja klavulaanihapon yhdistelmälle. Yleisin raportoitu haittavaikutus oli pahoinvointi ja oksentaminen. Muita usein raportoituja haittavaikutuksia olivat iho-oireet, polyartropatia, kudosärsytys, apaattisuus ja väsymys, KCS (keratoconjunctivitis sicca), neurologiset oireet sekä anoreksia. Tuloksista nähdään, että tarkastellulla aikavälillä koirilla haittoja aiheuttaneet antibiootit ovat Suomessa tällä eläinlajilla yleisimmin käytettyjä mikrobilääkkeitä. Tuloksia voidaan pitää olemassa olevan kirjallisuuden perusteella odotettuina.
  • Viita-aho, Teija (Helsingfors universitet, 2008)
    Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut suosituksensa mikrobilääkkeiden käytöstä eri sairaustiloissa. Suositusten noudattamista kissojen osalta ei ole kuitenkaan vielä selvitetty. Syventävät opintoni koostuvat sekä tutkimusosiosta että kirjallisuuskatsauksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä antibiootteja Suomessa työskentelevät eläinlääkärit käyttävät kissapotilaidensa hoitoon eri tulehdustiloissa. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin tutkimusten perusteella yleisimmiksi osoittautuneisiin sairaustiloihin, niissä tavattaviin patogeeneihin ja hoitosuosituksiin. Tutkimus 1 oli retrospektiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa koottiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa kissoille määrätyistä antibiooteista ajanjaksolta marraskuuhuhtikuu vuosina 2000-2001 (n = 419). Tutkimus 2 oli prospektiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa kerättiin kyselylomaketta käyttäen tietoa eri puolilla Suomea työskenteleviltä eläinlääkäreiltä heidän kissapotilaillaan käyttämistään antibiooteista yhden viikon aikana vuonna 2002 (n = 311). Tutkimuksessa 1 yleisimmät suun kautta annettavien antibioottien käyttöindikaatiot olivat virtsatietulehdus (n = 102; 29 %), iho- ja korvatulehdus (n = 36; 10 %) sekä hengitystietulehdus (n = 35; 10 %). Virtsatietulehduksen hoidossa käytettiin yleisimmin amoksisilliinia (68 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (26 %), iho- ja korvatulehduksessa amoksisilliinia (44 %), kefalosporiineja (22 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (17 %) ja hengitystietulehduksessa amoksisilliinia (31 %), doksisykliiniä (26 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (20 %). Tutkimuksessa 2 yleisimmät antibioottien käyttöindikaatiot olivat kirurginen toimenpide (n = 78; 25 %), haava tai paise (n = 71; 23 %) ja virtsatietulehdus (n = 38; 12 %). Kirurgisen toimenpiteen yhteydessä käytettiin yleisimmin prokaiini- ja bentsyylipenisilliinin yhdistelmää (71 %) ja jatkohoidoksi määrättiin amoksisilliini-klavulaanihappoa (44 %) tai amoksisilliinia (33 %). Haavoissa ja paiseissa sekä virtsatietulehduksissa käytettiin yleisimmin amoksisilliinia (45 % ja 34 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (36 % ja 42 %). Tulosten perusteella eläinlääkärit noudattavat pääsääntöisesti hyvin mikrobilääketyöryhmän asettamia ja kirjallisuudessa esiintyviä hoitosuosituksia. Merkittävä havainto oli, että virtsatieoireisiin oli hyvin usein määrätty antibioottikuuri, vaikka kirjallisuuden mukaan todellinen virtsateiden bakteeritulehdus on kissalla harvinainen. Ihotulehduksiin määrätyt antibioottikuurit olivat suosituksista poiketen melko lyhyitä. Kissoilla iho-oireet tosin koostuvat hyvin usein erilaisista haavoista ja paiseista, ja niiden hoidossa suosituksia oli noudatettu hyvin. Suomessa bakteerien antibioottiresistenssi on vielä suhteellisen vähäistä. Jotta samanlainen tilanne voidaan säilyttää, on hyvin tärkeää, että eläinlääkärit noudattavat antibioottien käyttösuosituksia jatkossakin ja käyttävät antibiootteja harkiten.
  • Manner, Leena (Helsingfors universitet, 1993)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Ärsyttävän lääkevalmisteen annostelu lihakseen on ongelmallista etiikan, farmakokinetiikan ja elintarvikehygienian kannalta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lääkeruiskeiden aiheuttaman kudosärsytyksen tutkimusmenetelmiä ja lääkkeiden ärsyttävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin 9 antibioottivalmistetta ja fysiologista suolaliuosta, joita annosteltiin naudoille ruiskeena lihakseen. Ruiskeiden aiheuttamaa kudosärsytystä seurattiin kliinisten oireiden ja seerumin kreatiinikinaasi (CK) aktiivisuuden muutosten perusteella. CK on lihasspesifinen entsyymi, joka vapautuu verenkiertoon lihassolujen vaurioituessa. Kutakin valmistetta injisoitiin 4:11e eläimelle ja CK-aktiivisuus määritettiin ennen injektiota sekä 2, 4, 8, 12, 24, 32 ja 48 h sen jälkeen. Prokaiinipenisilliini- ja NaCl-ruiskeiden jälkeen CK-arvot pysyivät normaalirajoissa. Enrofloksasiini-ruiskeen jälkeen CK-arvot kohosivat yli 15-kertaisiksi lähtöarvoihin verrattuna. Tylosiinidikloksasilliini- ja trimetopriimisulfadoksiini -valmisteet olivat myös voimakkaasti ärsyttäviä. Kliinisten oireiden perusteella ei voitu havaita selviä eroja eri valmisteiden ärsyttävyydessä.
  • Margaritis, Mihalitsa (Helsingfors universitet, 2013)
    Koiran atooppinen dermatiitti (atopic dermatitis, AD) on yleinen ja pitkäaikainen kutiseva inflammatorinen ihosairaus. Sairautta ei voida parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Hoito on pitkäaikainen, usein jopa elinikäinen. Riittävän vasteen saavuttamiseksi joudutaan usein yhdistämään eri hoitoja. Hoitovaihtoehtojen valitsemiseen vaikuttavat hoidon tehokkuuden ja hinnan lisäksi hoidon turvallisuus. Glukokortikoidit tarjoavat tehokkaan ja uudempiin lääkkeisiin verrattuna taloudellisesti edullisen hoitovaihtoehdon. Glukokortikoidien käyttö aiheuttaa omistajissa kuitenkin pelkoa, sillä niiden pitkäaikaiskäytön turvallisuudesta ei ole tehty kattavia tutkimuksia. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli koota tärkeimmät koiran AD:n hoitovaihtoehdot, syventyä glukokortikoidien kliiniseen käyttöön ja selvittää, onko pitkäaikainen systeeminen anti-inflammatorinen glukokortikoidilääkitys turvallista. Koiran AD:n hoidossa ensisijaisesti pyritään välttämään oireita aiheuttavia allergeeneja. Tämä on käytännössä useimmiten vaikeaa tai mahdotonta. Tällöin on suositeltavaa kokeilla siedätyshoitoa, mikäli allergeenit on tunnistettu. Siedätyshoito ei kuitenkaan aina ole riittävä lievittämään oireita, jolloin hoitona voidaan käyttää akuuttia kutinaa ja inflammaatioreaktiota tehokkaasti vähentäviä glukokortikoideja tai kalsineuriini-inhibiittoreita. Antihistamiinit saattavat lisäksi osalla koirista lievittää oireita, mutta ne eivät tehoa akuuttiin kutinaan. Välttämättömillä rasvahapoilla ja ihoa kosteuttavilla tukihoidoilla pyritään parantamaan ihon eheyttä sekä vähentämään allergeenien ja hilseen määrää iholla. Koska AD:sta kärsivillä koirilla ihoinfektiot ovat tavallista yleisempiä, voi desifioivista topikaalisista puhdistusaineista, puhdistuspyyhkeistä tai shampoovalmisteista olla hyötyä. Tarvittaessa yleistyneissä tai syvissä ihoinfektioissa tulee hoitoon kombinoida systeeminen mikrobilääkitys. Liiallisella glukokortikoidien saannilla on lukuisia haittavaikutuksia, jotka on tunnettu jo kymmenien vuosien ajan. Sivuvaikutukset koirilla ovat moninaisia ja vaihtelevat lievistä vakaviin. Sivuvaikutusten riski kasvaa annoksen kasvaessa ja hoidon pitkittyessä sekä käytettäessä voimakkaampia valmisteita, mutta joitakin sivuvaikutuksia tavataan myös anti-inflammatorisella annoksella. Anti-inflammatoriseen glukokortikoidihoitoon keskittyviä kattavia turvallisuustutkimuksia on kuitenkin hyvin vähän ja tutkimustulokset ovat osittain ristiriitaisia. Lisäksi suurimmassa osassa tutkimuksia sivuvaikutuksia on tutkittu ihmisillä, joten tuloksia ei voida suoraan yleistää koiriin. Lopullisia johtopäätöksiä pitkäaikaisen anti-inflammatorisen glukokortikoidihoidon ja monien sivuvaikutusten välisistä yhteyksistä on vaikea tehdä. Täysin turvallisesta minimiannoksesta tai hoidon kestosta ei ole näyttöä, minkä vuoksi tulisi aina käyttää matalinta tehokasta annosta. Pitkäaikaisen anti-inflammatorisen glukokortikoidilääkityksen aiheuttamista vakavista haittavaikutuksista ei kuitenkaan vaikuta olevan selkeää näyttöä koirilla. Tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei pitkäaikainen anti-inflammatorinen glukokortikoidihoito aiheuta dramaattisia sivuvaikutuksia ja että hoitoon liittyvä pelko saattaa olla liioiteltu.
  • Puumalainen, Tanja (Helsingfors universitet, 2014)
    Beetalaktaamiantibiootteja käytetään paljon koirilla ja kissoilla Suomessa. Beetalaktaameihin kuuluvia aminopenisilliinejä ja ensimmäisen polven kefalosporiineja suositellaan moneen infektiosairauteen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mikrobilääkesuosituksissa. Beetalaktaameilla on vähän sivuvaikutuksia ja niiden turvallisuusmarginaali on leveä. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään etenkin aminopenisilliinejä, amoksisilliini-klavulaanihapon yhdistelmää ja kefaleksiinia. Saatavilla on myös kolmannen polven kefalosporiineihin kuuluva kefovesiini, jota saa käyttää vain valmisteyhteenvedossa mainittuihin käyttöaiheisiin. Beetalaktamaasit estävät bakteerien soluseinän rakentumisen. Vaikutus on bakterisidinen. Beetalaktaamit ovat aikariippuvaisia eli parhaimman tehon saamiseksi niiden pitoisuuden tulee pysyä riittävän korkealla koko annostelu ajan. Beetalaktaameihin kuuluvat myös beetalaktamaasin estäjät. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia beetalaktaamiantibiootteja hajottavia entsyymejä. Uusien beetalaktamaasien ilmeneminen ja beetalaktamaasigeenien leviäminen bakteerien joukossa on johtanut beetalaktaamiresistenssin leviämiseen. Metisilliiniresistenteillä stafylokokeilla beetalaktaamien sitoutuminen vaikutuskohteeseen on vähentynyt ja ne ovat resistenttejä kaikille beetalaktaameille. Fluorokinolonit häiritsevät bakteerien solun jakautumista, proteiinisynteesiä ja DNA:n virheiden korjaamista sitoutumalla DNAgyraasi ja topoisomeraasi IV entsyymeihin. Niiden vaikutus on bakterisidinen. Fluorokinolonit ovat konsentraatioriippuvaisia eli niitä annosteltaessa pyritään saavuttamaan suuri pitoisuus mutta annosten välillä pitoisuus voi laskea pieneksi. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään fluorokinoloneista enrofloksasiinia, marbofloksasiinia ja pradofloksasiinia. Fluorokinolonit ovat laajakirjoisia mikrobilääkkeitä ja niitä käytetään etenkin gramnegatiivisten bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoon. Fluorokinoloneja tulisi käyttää vain bakteeriviljelyn ja herkkyysmäärityksen perusteella. Uusilla fluorokinoloneilla, kuten pradofloksasiinilla, on hyvä teho myös grampositiivisia ja anaerobeja bakteereita vastaan. Myös fluorokinoloneja pidetään turvallisina mikrobilääkkeinä. Niiden käyttöön on kuitenkin todettu liittyvän rustovaurioita kasvavilla koirilla, ja enrofloksasiinin käyttö korkeilla annoksilla on aiheuttanut kissoilla sokeutumiseen johtavaa verkkokalvon rappeumaa. Resistenssi fluorokinoloneita vastaan voi kehittyä nopeasti. Bakteerien resistenssimekanismeja on muun muassa DNA-gyraasin tai topoisomeraasin IV:n muuntelu, jolloin fluorokinolonien sitoutuminen niihin heikkenee. Resistenssin kehittyminen yhdelle fluorokinolonille voi johtaa resistenssiin kaikkia fluorokinoloneita vastaan. Tässä tutkielmassa on keskitytty siihen mitä patogeenejä on yleisimmissä infektiosairauksissa, joihin beetalaktaameja ja fluorokinoloneita suositellaan tai käytetään, sekä mitä kliinisiä tutkimuksia näiden mikrobilääkkeiden käytöstä on. Kirjallisuudessa yleisesti suositeltuja hoitoaikoja ja annoksia on myös mainittu. Kliiniset tutkimukset beetalaktaamien ja fluorokinolonien käytössä ovat yleensä tutkimuksia, joissa verrataan kahden tai useamman mikrobilääkkeen tehoa jonkin infektiosairauden hoidossa. Usein mikrobilääkkeiden tehoa verrataan amoksisilliini-klavulaanihapon tehoon, sillä se on hyvin yleisesti käytetty mikrobilääke koirien ja kissojen infektioissa.
  • Haukioja, Heli (Helsingfors universitet, 2003)
    Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan ionoforisista kokkidiostaateista saatavilla olevaan tietoon, etenkin niiden farmakokinetiikkaan, hajoamiseen ympäristössä ja ympäristövaikutuksiin. Lisäksi työn kirjallisuusosuudessa selvitetään ionoforisten kokkidiostaattien rakennetta, kokkidiostaattien käyttöä rehuissa ja käyttöön hyväksymistä Suomessa. Broilertalouden rakennetta Suomessa ja erilaisia broilerinlannan käsittelymenetelmiä käsitellään myös lyhyesti. Tutkimusosuuden tarkoitus oli selvittää kvantitatiivisesti Suomessa broilereiden ruokinnassa käytettävien kokkidiostaattien, narasiinin ja salinomysiinin, erittymismääriä lantaan ja niiden hajoamisnopeutta eri lannankäsittelyprosesseissa. Tutkimuksessa kerättiin näytteitä kuivikelannasta lintujen teurastuspäivänä sekä aumavarastoinnin, kompostoinnin ja teollisen kuivauskäsittelyn aikana. Lantanäytteistä tutkittiin narasiinin tai salinomysiinin pitoisuuden lisäksi kuiva-ainepitoisuus ja kokonaistyppipitoisuus. Kokkidiostattianalyysit suoritettiin Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen laboratoriossa, kuiva-aineanalyysit Biolan Oy:n sisäisessä laboratoriossa ja typpimääritykset Viljavuuspalvelun laboratoriossa. Narasiinin määrä lannassa oli 135 tai 145 g/15000 broilerin lantaerä. Kompostointikäsittelyssä narasiinin määrä väheni 87 vrk aikana 4,1%:iin, samanpituisessa aumavarastoinnissa 59,3%:iin ja 20 minuutin kuivauksessa 78,5%:iin. Salinomysiinin määrä lannassa oli alkuhetkellä 86 grammaa. Kompostoinnin jälkeen lannassa oli salinomysiiniä jäljellä 10,5%, aumasäilytyksen jälkeen 69,8% ja kuivauksen jälkeen 48,8%. 15000 broilerin erä saa rehun mukana noin 2650 grammaa kokkidiostaattia. Lannan kokonaiskuiva-aineen ja kokonaistypen määrää mitattiin sekä kompostoinnin että aumavarastoinnin aikana. Kuiva-ainepitoisuus väheni kakissa prosesseissa. Väheneminen oli voimakkaampaa kompostoinnin aikana (27-28 %) kuin aumassa (3-4 %). Kokonaistypen määrä väheni kompostoinnin aikana n. 26-35 %. Aumavarastoinnin aikana kokonaistypen määrä sen sijaan lisääntyi n. 5-10 %. Typen määrää jo ennestään erittäin typpipitoisessa lannassa aumavarastoinnin aikana lisäävät ilmeisesti ilmakehän typpeä sitovat mikrobit. Kompostointi oli selvästi tehokkaampi tapa hajottaa kokkidiostaatteja lannassa kuin aumavarastointi. Molempien käsittelyjen pituus oli 87 vuorokautta. Myös 20 minuutin kestävällä teollisella kuivauksella ja rakeistuksella saatiin kokkidiostaatien määrät vähenemään (jäljellä 21-51 %). Kaikkien käsittelyjen jälkeen lannassa oli vielä mitattavissa olevia pitoisuuksia narasiinia ja salinomysiininatriumia. Kokkidiostaattien hajoamisesta lannassa ja ympäristössä tarvittaisiin lisää tietoa. Tutkimuksessa käytetty menetelmä ionoforisten kokkidiostaattien määrittämiseksi broilerin lannasta on käyttökelpoinen tarkoitukseen. Tämän tutkimuksen perusteella ionoforiset kokkidiostaatit hajoavat melko tehokkaasti nykyisin eniten käytetyssä aumauksessa – n. 2-3 % jäljellä 3 kuukauden kuluttua. Maaperän eliöille ja ihmisille turvallista kokkidiostaattipitoisuutta on kuitenkin vaikea arvioida ekosysteemin monimutkaisuuden ja käytettävissä olevan tiedon niukkuuden vuoksi.
  • Torp, Kristiina (Helsingfors universitet, 2010)
    Eksoottisten lemmikkieläinten määrä eläinlääkärin potilaina on lisääntynyt viime vuosina. Nämä lemmikit eivät välttämättä ole käsiteltävissä tai tutkittavissa ilman rauhoitusta. Lisäksi monet eksoottisten lemmikkieläinten sairauksista vaativat leikkaushoitoa. Muidenkin kuin eksoottisten lemmikkien hoitoon perehtyneiden eläinlääkäreiden olisi näin ollen hyödyllistä kyetä rauhoittamaan tai nukuttamaan eksoottinen potilas. Lintujen ja matelijoiden metabolia poikkeaa huomattavasti nisäkkäiden metaboliasta, eikä niille välttämättä voida käyttää samoja anesteetteja tai anestesiaprotokollia kuin nisäkkäille. Myös frettien metaboliassa on eroja verrattuna tavallisimpiin lemmikkieläimiin, kissaan ja koiraan. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on ollut luoda kokonaiskuva kyseisten lajien anestesiasta olemassa olevasta tutkimustiedosta ja kliinisestä kokemuksesta. Linnut on suuri eläinluokka, jonka eri lajien välillä on huomattavia eroja mm. lääkeaineiden metaboliassa. Tutkielmassa on käsitelty lemmikkilintuina pidettävien papukaijojen, kyyhkysten ja peippojen anestesiaa. Lintujen anestesiaa suunniteltaessa on erityisen tärkeää ymmärtää lintujen hengityselimistön toimintaa. Linnuille ehdottomasti sopivin anestesiamuoto on inhalaatioanestesia. Esilääkityksen hyödyistä käydään keskustelua. Eri kipulääkkeiden metaboliasta ja vaikutuksista linnuilla on vain niukasti tutkimustietoa, mutta niiden kliinistä vaikutusta pidetään selvänä. Linnuille suositellaan kipulääkitykseksi butorfanolia tai tulehduskipulääkkeitä mahdollisesti kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä. Matelijat jaetaan lahkoihin, joista tässä on käsitelty suomumatelijoita (käärmeitä ja liskoja) sekä kilpikonnia. Matelijat poikkeavat nisäkkäistä ja linnuista ennen kaikkea vaihtolämpöisyytensä kautta. Niiden metabolia on rippuvainen ympäristön lämpötilasta. Kullekin lajille ihanteellisen ruumiinlämmön ylläpitäminen anestesian alusta heräämiseen onkin ensiarvoisen tärkeää. Matelijoille suositellaan inhalaatioanestesiaa, sillä injektioanesteetteihin liittyy usein pitkittynyt herääminen. Matelija on yleensä tarpeen intuboida inhalaatioanestesiaa varten inhalaatioanesteettien aiheuttaman hengityslaman vuoksi. Niille esilääkitys esimerkiksi ketamiinilla ja/tai medetomidiinilla on suositeltavaa. Matelijoiden kiputuntemuksesta on vain vähän tutkimustietoa. Myöskään eri kipulääkkeiden metaboliasta tai vaikutuksita matelijoilla ei ole juurikaan tutkimustietoa. Asianmukaisen kipulääkityksen tarpeellisuudesta ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Mateljoille voidaan käyttää paikallispuudutusta pienempiä kirurgisia toimenpiteitä varten. Frettien anestesiaan liittyvät oleellisesti niillä tavalliset sairaudet, jotka saattavat vaikeuttaa anestesiaa huomattavasti. Suunniteltaessa fretin anestesiaa veri- ja virtsanäytteiden tutkiminen huolellisen kliinisen tutkimuksen lisäksi on erityisen hyödyllistä. Esilääkityksen käyttäminen frettien anestesiassa on erityisen suositeltavaa. Ne voidaan rauhoittaa tai esilääkitä midatsolaamilla tai etomidaatilla, jotka kummatkin aiheuttavat luotettavan sedaation. Freteille voidaan lyhyitä toimenpiteitä varten käyttää myös injektioanestesiaa. Pidempiin toimenpiteisiin suositellaan inhalaatioanestesiaa. Tulehduskipulääkkeiden metaboliasta freteillä ei ole juurikaan tutkimustietoa ja niitä käytettäessä tulisi noudattaa varovaisuutta glukuronidaatioreitin puuttumisen vuoksi. Opioideista freteille on käytetty butorfanolia. Puudutteita voidaan paikallispuudutuksen lisäksi käyttää epiduraalipuudutukseen.
  • Kilpeläinen, Kaisa (Helsingfors universitet, 2010)
    Korkean anestesiakuolleisuuden vuoksi kanin ja jyrsijöiden nukuttaminen koetaan perinteisesti vaikeaksi. Pikkunisäkkäiden diagnostiset sekä kirurgiset menetelmät ovat kehittyneet jatkuvasti, mikä asettaa uusia vaatimuksia anestesian toteuttamiselle. Samalla eläinlääkärikunnan tiedot ja taidot ovat kuitenkin lisääntyneet, joten nykyään myös eksoottisemmille lemmikkieläimille on mahdollista tarjota yhä pidempi ja laadukkaampi anestesia. Suomalaisessa eläinlääkärikoulutuksessa pikkunisäkkäiden anestesia jää hyvin vähälle huomiolle, vaikka lajit ovat koiran ja kissan jälkeen yleisimpiä pieneläinpotilaitamme. Anestesia-aineet ovat vain harvoin hyväksyttyjä kanille tai jyrsijälajille ja lääkeaineiden käyttö perustuu kaskadisäädöksiin. Tästä johtuen lääkkeen valmisteyhteenvedosta ei löydy ohjetta pikkunisäkäskäytölle ja eläinlääkärin on etsittävä tietoa muualta. Aiheesta ei kuitenkaan ole saatavilla ajantasaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan korjaamaan näitä puutteita toimimalla käytännönläheisenä käsikirjana kanin ja jyrsijöiden laadukkaan anestesian toteuttamisesta maassamme. Kuten muillakin lajeilla, myös pikkunisäkkäillä onnistunut anestesiakokonaisuus on usean osatekijän summa, jossa suunnittelun ja tukihoidon merkitys korostuu. Kanin ja jyrsijöiden normaali fysiologia asettaa anestesian toteutukselle omat vaikeutensa. Pienikokoiset potilaat ovat alttiita anestesian aikaiselle hapenpuutteelle, ruumiinlämmön laskemiselle, matalalle verensokerille sekä verenhukalle. Lisäksi lajit ovat herkkiä stressin haittavaikutuksille ja piilevät hengitystiesairaudet ovat yleinen ongelma. Tukihoidon tehokasta toteuttamista vaikeuttaa verisuoniyhteyden puuttuminen sekä hengitysputken asentamisen hankaluus. Myös anestesian seuranta on vaativaa ja perustuu lähinnä valvojan havaintoihin, sillä pienille potilaille sopivia valvontalaitteita on hyvin rajoitetusti saatavilla. Tiedostamalla potilasryhmän erityisvaatimukset anestesiaan liittyviä riskejä voidaan kuitenkin hallita menestyksellä. Nykykäsityksen mukaan kanin ja jyrsijöiden anestesia on turvallisinta toteuttaa inhalaatioanestesia-aineilla, jotka mahdollistavat syvyyden nopean säätelyn. Pelkässä inhalaatioanestesiassa on kuitenkin omat riskinsä ja esilääkityksen käyttö on suositeltavaa anestesiakaasujen annosriippuvaisten haittavaikutusten vähentämiseksi. Opioidien käyttö osana esilääkitystä on lisääntynyt kaikilla pikkunisäkäslajeilla. Tutkittua tietoa eksoottisten lemmikkieläinten kliinisestä anestesiasta on edelleen vähän saatavilla ja etenkin annoksia koskevat suositukset perustuvat osittain käyttökokemukseen. Vaikka kani ja useat jyrsijälajit ovat tunnettuja koe-eläimiä, poikkeaa laboratorioanestesia huomattavasti käytännön potilastyöstä ja tutkimustulosten käyttökelpoisuuden arvioiminen tulee tehdä kriittisesti.
  • Varjo, Anne (Helsingfors universitet, 2017)
    Genetiikan tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä 2000-luvulla on löydetty useita geneettisiä, lääkeaineiden tehoon ja turvallisuuteen vaikuttavia eroja eläinlajien ja -yksilöiden välillä. Tietoa näistä eroista ei ole aiemmin koottu yhteen suomen kielellä. Kirjallisuuskatsaus keskittyy farmakogeneettisiin eroihin farmakokinetiikassa. Farmakodynaamiset erot ja lääkeaineiden väliset yhteisvaikutukset on rajattu tutkielman aiheen ulkopuolelle. Kuljetinproteiinit kuljettavat aktiivisesti muun muassa lääkeaineita solukalvojen yli soluun sisään tai solusta ulos. Kuljetinproteiineja ilmennetään muun muassa suolistossa, maksassa, munuaisissa, veri-aivoesteessä ja veri-verkkokalvoesteessä ja niillä on merkitys lääkeaineiden jakautumisessa elimistöön. Eläimillä tutkituin kuljetinproteiini on p-glykoproteiini, jonka tehtävä on poistaa lääke- ja vierasaineita esimerkiksi veri-aivoesteessä keskushermostosta. P-glykoproteiinia koodaa ABCB1-geeni (aiemmin MDR1-geeni), jossa useilla koiraroduilla (kuten colliet ja collie-sukuiset rodut) esiintyvä mutaatio aiheuttaa puutteellisen proteiinin muodostumisen ja sitä kautta altistaa tiettyjen lääkeaineiden, kuten ivermektiinin, hermostotoksisille haittavaikutuksille. ABCG2-geeni koodaa ABCG2-kuljetinproteiinia, joka estää lääke- ja vierasaineiden pääsyä esimerkiksi verkkokalvolle veri-verkkokalvoesteessä. Kissalla ABCG2-proteiini on puutteellinen, mikä altistaa kissan esimerkiksi fluorokinolonien aiheuttamalle retinatoksisuudelle ja toisaalta saattaa myötävaikuttaa kissan parasetamoliherkkyyteen. CYP450-entsyymijärjestelmä käsittelee lääkeaineita elimistössä helpommin eritettävään muotoon. CYP-entsyymejä ilmennetään muun muassa maksassa, munuaisissa ja suolistossa ja niiden aktiivisuudessa esiintyy vaihtelua eläinlajien ja -yksilöiden välillä. Vaihtelu entsyymien aktiivisuudessa saattaa johtaa lääkeaineiden tehon puutteeseen, yllättäviin haittavaikutuksiin tai esimerkiksi riittämättömään varoaikaan. Monet rauhoittavina aineina tai anestesiassa käytettävät lääkeaineet metaboloituvat CYP450-entsyymijärjestelmän kautta ja vaihtelu entsyymien aktiivisuudessa saattaa johtaa suurempaan tai pienempään annostarpeeseen eri koiraroduilla. Koiralla ja kissalla esiintyy lajinsisäistä vaihtelua tiopuriinimetyylitransferaasientsyymin (TPMT) aktiivisuudessa. Tämä vaihtelu voi johtaa esimerkiksi atsatiopriinin tehon puutteeseen tai yllättäviin haittavaikutuksiin. Koiralta puuttuvat N-asetyylitransferaasientsyymejä (NAT1 ja NAT2) koodaavat geenit ja kissalta puuttuvat NAT2-entsyymiä koodaavat geenit, millä voi olla vaikutusta esimerkiksi näiden lajien herkkyyteen sulfonamideille ja parasetamolille. Kissalta puuttuu myös UDP-glukuronosyylitransferaasientsyymi (UGT), mikä johtaa puutteelliseen parasetamolin metaboliaan ja aiheuttaa parasetamolitoksisuutta kissalle jo pienillä annoksilla. Kirjallisuuskatsausta voidaan hyödyntää eläinlääkärien käytännön työssä suunniteltaessa lääkehoitoja. Farmakokineettisten erojen tunteminen auttaa arvioimaan sopivaa lääkeannosta esimerkiksi valmisteyhteenvedosta poikkeavassa käytössä. Tutkielman tarkoitus on tuoda eläinlääkärien tietoisuuteen muitakin kuin tutkituimpia geneettisen vaihtelun aiheuttajia. Kirjallisuuskatsaus toimii myös tukena apteekkien farmaseuttisessa työssä valittaessa eläimelle sopivaa itsehoitoon tarkoitettua eläinlääkettä. Lisää tutkimustietoa tarvitaan geneettisten erojen kliinisestä merkityksestä.
  • Kolehmainen, Sirpa (Helsingfors universitet, 1991)
    Tämän syventävien opintojen projektin tarkoituksena oli selvittää eräiden entsyymien pitoisuuksia ja niiden muutoksia tamman vaginalimassa kiimakierron aikana, ja entsyymitutkimusten käyttökelpoisuutta kiiman toteamisessa ja ovulaation ennustamisessa. Koska aihetta on aiemmin tutkittu erittäin vähän, käsitellään kirjallisuuskatsauksessa tamman vaginan, cervixin ja kohduneritteitä yleisemmältä kannalta. Imupaperikiekkoihin imeytettyjä limanäytteitä kerättiin yhteensä 24 suomenhevostammalta Ypäjällä kesällä 1987 (14 tammaa, ryhmä 2) ja 1988 (10 tammaa, ryhmä 1). Näytteitä otettiin 13 kiimakierron aikana per tamma, ja kiimakiertoja seurattiin samalla seerumin progesteronimääritysten, rektalisoinnin ja ultraäänitutkimusten avulla. Näytteistä määritettiin totaaliproteiinit, N-asetyl-beta-D-glukosaminidaasi eli NAGaasi, leusiiniarylamidaasi sekä hapan ja alkalinen fosfataasi. Näistä eniten muutoksia kiimakierreaikana näytti tapahtuvan NAGaasin ja happaman fosfataasinpitoisuuksissa. NAGaasipitoisuus sekä NAGaasi/proteiini olivat ryhmässä merkitsevästi korkeammat diestruksessa kuin kiiman aikana. Ryhmässä 2 ei eroa kuitenkaan ollut. NAGaasipitoisuus oli suuri kiiman alussa, lähellä luteolyysiä, ja lisäksi käyrissä oli 1-2 huippua diestruksen aikana. Tulokset poikkesivat verrattuna ainoaan aikaisempaan tamman vaginalimasta tehtyyn entsyymitutkimukseen, jossa korkein pitoisuus saatiin päivää ennen ovulaatiota. Happaman fosfataasin pitoisuus oli selvästi korkeampi kiiman aikana kuin diestruksessa ryhmässä 2. HFOS-proteiiniarvoissa ero oli merkitsevä molemmissa ryhmissä. Huippupitoisuudet kiiman alussa osuivat samoihin päiviin NAGaasin kanssa. Lopullisten johtopäätösten tekeminen vaatii vielä tarkempaa, mm. tammakohtaista perehtymistä aineistoon. Tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei entsyymimääritystä saadaainakaan seerumin progesteronimäärityksiin verrattuna parempaa informaatiota kiimaantulosta ja ovulaatiosta. Tulosten tulkintaa vaikeuttavat mm. suuret tammakohtaiset erot entsyymiaktiivisuuksissa tai entsyymi/proteiiniarvoissa.
  • Saarenkari, Heidi (Helsingfors universitet, 2008)
    Ihmisten käyttämien eläimille potentiaalisesti haitallisten aineiden käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja hyvänmakuisia eläimille ja ihmisille tarkoitettuja lääkevalmisteita on helposti saatavilla. Eläimen alkaessa oireilla ei usein pystytä varmistumaan mahdollisen myrkytyksen aiheuttajasta. Tällöin on ensisijaisen tärkeää potilaan tilan stabilointi, elintoimintojen tukeminen ja oireenmukainen hoito. Dekontaminaatiolla pyritään samaan myrkyllinen aine pois elimistöstä nopeasti, aiheuttamatta kuitenkaan potilaalle lisäharmia. Sen tehokkuus riippuu suuresti niellystä myrkystä ja kuluvasta ajasta. On siis tärkeää tunnistaa myrkytyksen ensimmäiset oireet ja osata reagoida niihin oikealla tavalla. Gastrointestinaaliseen dekontaminaatioon voidaan käyttää esimerkiksi oksennuttamista, mahahuuhtelua, laksatiiveja ja lääkehiiltä. Tutkielmaan on valittu spesifiset myrkytyksen aiheuttajat mahdollisen vasta-aineen olemassaolon perusteella tai miten yleisiä ne vaikuttavat olevan YES:in potilasaineistossa. Kaakaota sisältävien tuotteiden, esimerkiksi suklaan, toksisia yhdisteitä ovat metyyliksantiinit teobromiini ja kofeiini. Metyyliksantiinit stimuloivat keskushermostoa ja sydänlihasta, relaksoivat sileätä lihasta ja aiheuttavat diureesia. Hoito on indikoitua, kun nielty metyyliksantiiniannos lähenee 20 mg/kg. Spesifistä vasta-ainetta ei ole, joten hoito on tukihoitoa. Antikoagulanttirotanmyrkyt aiheuttavat hyytymishäiriöitä estämällä hyytymistekijöiden tuottoa maksassa. Spesifisenä vasta-aineena käytetään K1-vitamiinia. Antikoagulanttirotanmyrkyt konsentroituvat maksaan ja voivat jäädä enterohepaattiseen kiertoon aiheuttaen täten pitkäaikaisen Kvitamiiniterapian tarpeen. Ksylitoli on tyypillinen makeuttaja purukumissa ja makeisissa. Koirilla ksylitoli aiheuttaa nopean veren insuliinipitoisuuden nousun ja siten veren glukoosin nopean laskun. Ksylitolimyrkytyksen oireita ovat pitkäkestoinen hypoglykemia, maksaentsyymien aktiivisuuden nousu ja mahdollinen maksanekroosi. Hoitona käytetään glukoosi-infuusiota sekä maksaa tukevia aineita. Etyleeniglykolia käytetään esimerkiksi jäänestoaineissa. Se aiheuttaa eläimelle akuutin munuaisvaurion, keskushermosto-oireita ja vakavan metabolisen asidoosin. Etyleeniglykolimyrkytyksen vastaaineena suositaan fomepitsolia. Fomepitsolilla hoidettujen eläinten toipumisesta on saatu hyviä tuloksia. Tulehduskipulääkkeiden myrkyllisyys perustuu useimmissa tapauksissa syklo-oksygenaasin (COX) toiminnan estoon ja siten sen kudoksia suojaavan toiminnan heikentymiseen. Tulehduskipulääkkeet jäävät koirilla helposti enterohepaattiseen kiertoon. Yleisin haittavaikutus on mahasuolikanavan ärsytys. Ibuprofeenilla on koirilla matala terapeuttinen marginaali. Sen ei ole todettu aiheuttavan maksavauriota, mutta sen sijaan niitä on raportoitu karprofeenin käytön yhteydessä. Lääkehoidon pääasiallinen tavoite on pitää yllä mahan suojamekanismeja. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää esimerkiksi H2- reseptorin antagonisteja, protonipumpun salpaajia, sukralfaattia ja misoprostolia. Parasetamolilla niin ikään on matala terapeuttinen marginaali. Se aiheuttaa pääasiassa hepatosellulaarisia vaurioita ja maksanekroosia. Korkeimmilla annoksilla havaitaan methemoglobinemiaa. Parasetamolimyrkytys johtuu maksan glutationivarastojen ehtymisestä. Asetyylikysteiini on glutationin prekursori ja sitä käytetään vasta-aineena parasetamolimyrkytyksessä.
  • Mikkonen, Suvi (Helsingfors universitet, 2008)
    Vanhat kissat ja koirat ovat tänä päivänä yleinen erityispotilasryhmä. Geriatristen potilaiden vanhenemiseen liittyvät fysiologiset muutokset, ikään liittyvät sairaudet ja kivun todennäköisyyden suureneminen, tekevät hoitotyöstä haasteellista ja ehkä joskus pelottavaakin. Kliinisessä työssä ei voida kuitenkaan pitää hyväksyttävänä ajatusta hoitamatta jättämisestä ainoastaan potilaan korkean iän vuoksi. Tämä on sekä huonoa eläinlääketiedettä että eettinen ongelma. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on koottu tietoa vanhenemisen fysiologisista vaikutuksista, vanhenemisen vaikutuksesta farmakologiaan ja kipukokemukseen sekä käytettävistä rauhotteista, nukutusaineista ja kipulääkkeistä geriatristen kissojen ja koirien kannalta. Aiheeseen liittyvä tutkimusaineisto on hyvin vähäistä. Toisaalta vanhenemisprosessi tunnetaan hyvin. Geriatrisessa anestesiassa onkin tärkeintä tuntea ikääntymisen vaikutukset lääkeaineisiin ja tehdä hoitopäätökset sekä valita protokolla potilaan kliinisen tilan perusteella yksilöllisesti. Geriatrisen anestesian tulee perustua tekniikoiden yhdistelemiseen, jolloin mm. useiden lääkeaineiden annoksia voidaan vähentää merkittävästi. Käytettävien lääkeaineiden tulisi olla nopea- ja lyhytvaikutteisia eivätkä haittavaikutukset saisi kohdistua vitaalitoimintoihin. Lääkeainevaikutuksen kumoaminen tarvittaessa on myös hyvä ominaisuus. Anestesia tulee pitää mahdollisimman lyhyenä ja heräämisvaiheen seuranta on tärkeää. Perioperatiivisessa analgesiassa kivun ennaltaehkäiseminen on merkittävintä, mutta myös postoperatiivisesta analgesiasta kotona on huolehdittava. Kivun lievitykseen on suositeltavinta käyttää geriatrisilla potilailla multimodaalista analgesiaa, jolloin lääkeaineiden synergia pystytään hyödyntämään ja haittavaikutuksia vähentämään. Yhtä tärkeää on kuitekin potilaan tukihoito ja valvonta koko perioperatiivisen jakson ajan. Ihmisillä nopean toipumisen ja potilaan liikuntakyvyn palautumisen on todettu olevan avainasemassa elämän laadun sekä ennusteen kannalta. Tähän vaikuttavat anestesian ja analgesian lisäksi kaikki vaiheet aina anamneesista tikkien poistoon.
  • Vanhala, Emilia (Helsingfors universitet, 2010)
    Hevosten suorituskykyyn vaikuttaminen on kielletty eläinsuojelulain nojalla. Lisäksi Hippoksen kilpailusäännöt kieltävät kaikenlaisen vaikuttamisen hevosen kilpailusuoritukseen. Hippoksella on myös dopingin käytön suhteen nollatoleranssi, jonka mukaan hevosen dopingnäytteistä ei saa löytyä lääkeainejäämiä. Hevosurheilussa dopingtarkoituksessa käytettyjen aineiden mahdollisia vaikutuksia eläimen suorituskykyyn ei ole koottu yksien kansien väliin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan aineita, joita on käytetty tarkoituksena parantaa hevosen suorituskykyä, sekä pohditaan tutkimuksiin perustuen kyseisten aineiden todellista vaikutusta. Furosemidi on diureetti, jota käytetään nesteenpoistolääkkeenä esimerkiksi kongestiivisen sydänvian hoidossa. Hevosilla sen tavallisin käyttötarkoitus on EIPH:n (exercise-induced pulmonary hemorrhage) hoito. Furosemidin on todettu joissakin tapauksissa pienentävän EIPH:n vakavuusastetta, mutta se ei ole täysin pystynyt ehkäisemään verenvuotoa. Furosemidin mahdollisen suorituskykyä parantavan vaikutuksen oletetaan perustuvan sen aiheuttamaan diureesiin, jolloin hevosen ruumiinpaino alenee ja eläin pystyy juoksemaan nopeammin. Tieteellisissä tutkimuksissa furosemidin ei kuitenkaan ole todettu merkittävästi parantavan hevosten suorituskykyä. On mahdollista, että furosemidi häiritsee muiden samanaikaisesti käytettyjen lääkeaineiden näkymistä veri- ja virtsanäytteissä. Klenbuteroli on β2-agonisti, joka laajentaa keuhkoputkia rentouttamalla niiden sileitä lihaksia. Sitä onkin käytetty hevosilla hengitystiesairauksien hoidossa. Tämän vaikutuksen vuoksi sitä on käytetty myös dopingaineena. Klenbuterolilla voi myös olla haitallisia vaikutuksia hevosen sydänlihaksen toimintaan ja palautumiskykyyn urheilusuorituksen jälkeen. Kofeiini on keskushermostoa stimuloiva aine, jonka piristävä vaikutus perustuu sen kykyyn estää keskushermostoa lamaavan adenosiinin toimintaa. Kofeiini myös kiihdyttää sykettä ja stimuloi hengitystä. Kofeiinia on luonnollisesti esimerkiksi kahvissa, teessä ja suklaassa, joten ympäristökontaminaation seurauksena hevoseen joutuvat pienet kofeiinimäärät ovat mahdollisia. Hevosissa kofeiini voi aiheuttaa kiihtyneisyyttä ja lisätä liikkumisaktiivisuutta. Tulehduskipulääkkeillä voidaan lievittää esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten kipua ja poistaa ontuminen, jolloin hevonen on näennäisesti kilpailukunnossa. Natriumbikarbonaatin ("milkshake") käytön tarkoituksena on lisätä hevosen kestävyyttä. Bikarbonaatti puskuroi lihaksissa muodostuvaa maitohappoa. Natriumbikarbonaatilla ei kuitenkaan ole todettu olevan vaikutusta hevosen suorituskykyyn. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta vaikuttaisi siltä, ettei olisi dopingvalvonnallisesti perusteltua testata muita kuin sellaisia aineita, joiden vaikutuksesta urheilusuoritukseen on kiistaton näyttö. Eläinsuojelullisesti on perusteltua testata myös muita aineita.