Browsing by Subject "Viipuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Wärnhjelm, Eli-Margareta (Holger Schildts, 1918)
  • Sairanen, Eetu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa vastaan tutkimuskysymykseen: ”Kuinka saksalainen Viipuri oli vuosina 1918 — 1930?” Määrittelen saksalaisuuden saksankielisyyden ja Viipurin saksalaiseen seurakuntaan kuulumisen kautta. Liitän Viipurin saksalaisuuden osaksi ulkosaksalaisuuden tutkimuskenttää. Ulkosaksalaisuuden historiantutkimus puolestaan kuuluu 1990-luvun jälkeen yleistyneeseen historiantutkimukseen, jossa kansallisvaltioiden sijaan tutkimuksen keskiössä ovat verkostot, väestönliikkeet ja vuorovaikutus. Viipurin saksalaisista aiemmin tehty tutkimus on lähes täysin keskittynyt 1910-lukua edeltäneeseen aikaan. Tämä selittyy sillä, että aiemmin aihetta tutkineet ovat katsoneet vanhojen Viipurin saksalaisten sukujen ruotsalaistumisen johtaneen saksalaisuuden merkittävään vähenemiseen 1900-luvulle tultaessa. Analysoimalla lähteitäni Viipurin saksalaisen seurakunnan vuoden 1941 kirkonkirjaa, Viipurin väestölaskentoja vuosilta 1920 ja 1930 sekä vuosina 1918 — 1929 Viipurissa ilmestyneitä sanomalehtiä osoitan kuitenkin tämän aiemman tulkinnan Viipurin saksalaisuuden katoamisesta virheelliseksi. Lähdeaineistoistani käy ilmi, että Viipurin saksalaisten määrä on Suomen itsenäistymisen jälkeen ollut kutakuinkin sama kuin läpi 1800-luvun. Ainoastaan Viipurin saksalaisten suhteellinen osuus kaupungin väestöstä on vähentynyt suomalaisten määrän lisääntymisen myötä. Lisäksi lähdeaineistoistani käy ilmi, että Viipurin saksalaisista noin neljäviidesosaa oli syntynyt jossain muualla kuin Viipurissa. Tämän perusteella Viipurin saksalaisten ruotsalaistuminen ei vaikuta todennäköiseltä, vaan ajatus siitä pohjautuu virheelliseen näkemykseen paikallaan pysyneestä saksalaisväestöstä eikä huomioi muuttoliikkeiden vaikutusta. Olenkin tehnyt aiemmasta tutkimuksesta puuttuvan havainnon, että Viipurin saksalaisista merkittävä osa oli 1900-luvulla muuttanut sinne Pietarista ja Baltiasta. Osoitan, että Viipurin saksalaiset olivat ruotsia ja suomea osanneiden kaksikielisten ohella tarkastelemanani ajanjaksona kaupungin korkeimmin koulutettu kieliryhmä. Lähes poikkeuksetta Viipurissa koulunsa käyneet saksalaiset suorittivat koulunsa ruotsiksi, ja heistä monet opiskelivat korkeakouluissa Suomen ulkopuolella. Korkean koulutustasonsa mukaisesti Viipurin saksalaiset yleensä myös työskentelivät koulutusta ja erikoistumista vaatineissa ammateissa. Havaintojeni mukaan Viipurin yläluokkaan on kuulunut tarkastelemanani ajanjaksona monia saksalaisia. Osoitan, että jo aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa tarkasteltujen Viipurin vanhojen saksalaissukujen lisäksi kaupunkiin, ja sen läheisyydessä olleille huviloille, on Suomen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina paennut monia Pietarin saksalaisia, jotka hekin ovat eläneet yläluokkaista elämää. Viipurissa saksalaisuus on vuosina 1918 — 1930 ilmentynyt edelleen vahvasti kaupungin liike- ja taide-elämässä. Kaupungin keskeisillä liikepaikoilla, kuten Aleksanterinkadulla, Punaisenlähteentorilla ja Linnoituksen kaupunginosassa saksalaiset yritykset ovat olleet ennemmin sääntö kuin poikkeus. Viipurin taiteelle taas ovat antaneet saksalaisen leiman monet muusikot sekä näytelmätaiteilijat.
  • Huttunen, Evert Johan Valdemar (Viipurin Työväenyhdistys, 1908)
  • Kontiokorpi, Jari; Rusanen, Pekka (Finnish Environment Institute, 2015)
    Reports of the Finnish Environment Institute 39/2014
    Finnish South Karelian birdwatchers observed the migration of arctic waterfowl and shorebirds in Vyborg every spring for 21 years, and in Kurortny District for eight years. The monitoring data of these expeditions covers nearly 3,000 observation hours during May and June in years 1988–2008. It was found out, that a large proportion of arctic waterfowl populations migrate through Vyborg and Kurortny areas, and that a part of these also stage in the areas. Concerning several species, the variation in annual sums of migrators reflected population developments in the arctic breeding areas, and also supported the estimations of wintering populations of the Baltic Sea. Expeditions collected a lot of monitoring data about the migration; daily rhythm, directions and routes, as well as intensity and timing of the migration. Clear differences between both species and observation areas were noticed in the dynamics, routes and intensity of the migration.
  • Zaeske, Minna (Helsingfors universitet, 2015)
    Ranskan pääesikunnassa palvellut juutalaissyntyinen kapteeni Alfred Dreyfus tuomittiin syyskuussa 1894 syyttömänä elinkautiseen vankeuteen Pirunsaarelle. Häntä syytettiin Ranskan armeijan sotasalaisuuksien myymisestä saksalaiselle sotilasavustajalle. Syytös perustui siihen, että Dreyfusin käsiala muistutti Saksan suurlähetystön roskakorista löytyneen muistion käsialaa. Dreyfusiä ei kuitenkaan tuomittu pelkän muistion perusteella, sillä armeijan esimiesten väärentämät salaiset asiakirjat vaikuttivat tuomioon. Kuuluisa kirjailija Émile Zola sai tapauksessa aikaan uuden käänteen vuonna 1898. Zola kirjoitti Ranskan tasavallan presidentille avoimen kirjeen, jossa puolusti juutalaisia ja syytti armeijan esimiehiä petoksesta Dreyfusiä kohtaan. Zolan toimien ansiosta Dreyfus sai uuden oikeudenkäynnin, jossa hänet kuitenkin todettiin uudelleen syylliseksi. Uuden tuomion jälkeen vuonna 1899 Dreyfus sai Ranskan tasavallan presidentiltä armahduksen. Vuonna 1906 hänen maineensa viimein puhdistettiin toteamalla hänen olevan syytön maanpetokseen, josta hänet oli aiemmin tuomittu. Pro gradu -tutkielmassani selvitän miten sanomalehti Wiipuri kirjoitti tapauksesta vuosina 1895–1906. Tutkimukseni rajautuu alkamaan vuodesta 1895, jolloin Wiipuri julkaisi ensimmäisen artikkelinsa tapaukseen liittyen. Päätän tutkimukseni vuoteen 1906, koska silloin Dreyfusin maine puhdistettiin ja Wiipuri kirjoitti viimeiset artikkelinsa tapauksesta. Tutkielmassani tarkastelen, minkälaisen kuvan Wiipuri tapauksesta antoi. Arvioin, oliko ote Dreyfusiä puolustava vai vastustava. Tapauksen tunteita herättävyyden kannalta on tärkeää pohtia, kirjoittiko Wiipuri maailmalta tulleista uutisista kriittisesti. Kiinnitän huomiota myös tyylillisiin asioihin kuten, millaisia sanavalintoja Wiipuri käytti ja ottiko se kantaa tapaukseen. Juutalaisvastaisuus liittyi tapaukseen voimakkaasti. Tutkin myös sitä, oliko Wiipuri-lehden artikkeleissa havaittavissa antisemitistisiä piirteitä. Lisäksi vertaan omaa tutkimustani Urban Fellmanin vuonna 1974 valmistuneeseen pro gradu -tutkielmaan Dreyfusaffären I finländsk pressopinion. Tarkastelen, onko Wiipurin ja Fellmanin tutkimien pääkaupunkiseudun lehtien välillä ollut eroja. Tutkimukseni lähteeksi valitsin Wiipuri-lehden siksi, että Viipuri oli jo tuohon aikaan hyvin kansainvälinen kaupunki, jossa oli vakiintunut noin 250 hengen juutalaisyhteisö. Kaupungin kansainvälisen luonteen vuoksi Viipurin asukkaat olivat ehkä muiden kaupunkien asukkaita kiinnostuneempia maailmalla tapahtuvista asioista. Wiipuri-lehti löytyy digitoituna Kansalliskirjaston historiallisesta sanomalehtiarkistosta. Tutkimukseni perusteella voi sanoa, että Wiipurin linja oli Dreyfusiä puolustava. Wiipuri kirjoitti tapauksesta kriittisesti ja asiapohjalta. Wiipuri otti kantaa tapaukseen julkaisemalla suuren määrän tapausta koskevia artikkeleita, mutta vain paikka paikoin se antoi oman äänensä kuulua selvästi. Émile Zolan liittyminen tapaukseen oli Wiipuri-lehdessä merkittävää. Zolan yhteydessä Wiipurin kantaaottavuus myös lisääntyi. Wiipuri-lehdessä Dreyfusin juutalaisuus ei juurikaan tullut esille eikä siis voi sanoa, että juutalaisvastaisia piirteitä olisi ollut havaittavissa. Muutamassa artikkelissa juutalaisvastaisuus tuli esille, mutta artikkeleita ei voi tuomita antisemitistisiksi, koska Wiipurin linja Dreyfusin puolustajana oli tullut niin selväksi. Artikkelit on parempi tulkita niin, että Wiipuri halusi tuoda lukijoilleen tietoon sen, että juutalaisvastainen liike liittyi tapaukseen vahvasti. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että Wiipuri julkaisi lehdessään vain ne artikkelit, jotka kuvasivat Dreyfusin tapauksen suopeasti. Wiipuri-lehden ja pääkaupunkiseudun lehtien väliset erot painottuivat suureksi osaksi Dreyfusin tapauksen alkumetreille. Pääkaupunkiseudun lehdissä Dreyfusin juutalaisuus nostettiin esille varhain ja juutalaisvastaisia piirteitä oli havaittavissa useissa eri artikkeleissa. Pääkaupunkiseudun lehdet olivat tapauksen suhteen varautuneempia, kun taas Wiipurin linja oli toiveikkaampi. Pääkaupunkiseudun lehtien ote Wiipuriin verrattuna, oli enemmän sensaatio- ja skandaalihakuinen.
  • Nässi, Susanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1930 valmistunutta Uno Ullbergin suunnittelemaa Viipurin taidemuseota ja taidekoulurakennusta esimerkkinä 1920-luvun klassismin tyylistä. Rakennuskokonaisuutta käsitellään julkisivu kerrallaan arkkitehtonisena ja taiteellisena työnä. Tutkielman aineistona käytetään museon julkisivujen säilyneitä luonnoksia, lopullisia rakennuspiirustuksia ja valokuvia. Teoriapohjana on Riitta Nikulan kolmivaiheisen 1920-luvun klassismin määritelmä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään klassismin eri ilmentymiä 1700-luvulta lähtien ja klassisen teorian käsitettä. Suomessa klassisen teorian seuraajina pidetään muun muassa C.L. Engeliä ja Gustaf Nyströmiä. Viipurin taidemuseo liittyy Engel-Nyström -monumentaaliarkkitehtuurin jatkumoon julkisivuratkaisujen pohjalta. Myös Viipurin kaupungin 1900-luvun alun Akropoliin henkeä tavoittelevat keskustan asemakaavasuunnitelmat saattoivat vaikuttaa rakennuksen muotokielen valintaan ja kehittymiseen. Teoriaosassa kiinnitetään huomiota myös 1920-luvun klassismitutkimukseen 1980-luvulla ja myöhemmin uudestaan 2000-luvulla. 1980-luvun klassismitutkimus painottaa pohjoismaisen tradition ja italialaisen talonpoikaisarkkitehtuurin vaikutusta pelkistyneeseen 1920-luvun klassismin muotokieleen. 1980-luvun tutkijat kuvaavat klassismin yhtenäisenä tyylinä, jonka vastakohtina pidetään kansallisromantiikkaa ja funktionalismia. Uudempi 2000-luvun klassismitutkimus sen sijaan kiinnittää enemmän huomiota 1920-luvun klassismin monimuotoisuuteen, taustoitukseen ja arkkitehtuurikielen jatkumoon. Näin perusmuotoisuudessa modernia arkkitehtuuria lähenevän klassismin taustat ovat löydettävissä Engelin ajan klassismin sekä myöhäishistorismin ajoilta, mikä käy selväksi tarkasteltaessa Viipurin taidemuseon arkkitehtuuria. Arkkitehtuurikielen pelkistymiseen ja arkkitehtuurin väritykseen on vaikuttanut myös muoti ja sen seurauksena visuaalisuuden korostaminen ja tilan kokeminen objektina. Museon luonnoksissa museon arkkitehtuuri on klassisen symmetrinen ja historistinen. Lopullisissa rakennuspiirustuksissa museon ulkoasu muuttuu perustavanlaatuisesti. Rakennusten asemoinnissa tapahtui näyttävä viuhkamainen avautuminen. Poikkeava akselisuunta ja epäsymmetria symmetriassa ovat selkeitä 1920-luvun klassismin tunnusmerkkejä. Luova sommittelu mahdollistaa myös uudenlaisen tilakokemuksen. Museon arkkitehtuurin tehokeinoina on käytetty näyttävää portaikkoa, ylirakennettua porttia, koristelun niukkuutta, rakennuksen valkoista väriä ja vastakohtia. Julkisivujen kolmijako, portiikki-julkisivun jäsentely ja koristelu viittaavat Engelin ja Kreikan antiikin klassiseen arkkitehtuuriin. Eteläisen julkisivun toiminnallisuus ja parvekkeiden sijoittelu viittaavat funktionalismiin. Erikoisena innovaationa voidaan pitää museolle suunniteltua, mutta rakentamatta jäänyttä kahvilaa: yleisökeskeisyyden tuominen 1930-luvun museomaailmaan oli aikanaan uutta ja poikkeavaa.
  • Hyvönen, Kaarlo (Kustannusliike Kehitys, 1919)