Browsing by Subject "World Politics"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Rantala, Helmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa perehdytään sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen suomalaisessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Valtavirtaistamisen määritteleminen ja tulkinta vaihtelee suuresti esimerkiksi valtioiden ja organisaatioiden välillä. Jotta sukupuolten tasa-arvon edistämistä sotilaallisessa kriisinhallinnassa voidaan ymmärtää ja kehittää, on ensin ymmärrettävä mitä siihen pyrkivällä strategialla, valtavirtaistamisella, tarkoitetaan tässä yhteydessä. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät käsitteen tarkoittavan? 2) Mihin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät valtavirtaistamisella pyrittävän? Valittu teoreettinen näkökulma kytkeytyy feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielma pyrkii osallistumaan erityisesti feministiseen poststrukturalistiseen turvallisuuden tutkimuksen keskusteluun kielen ja keskeisten konseptien ymmärtämisen merkityksestä. Valittu teoreettinen katsantokanta sisältää olettamuksen, että kieli järjestää ja rakentaa todellisuutta sen sijaan, että se vain kuvaisi sitä. Tutkielman näkökulmasta se, mitä valtavirtaistamisen ymmärretään tarkoittavan ja miten sitä kuvataan vaikuttavat sen toimeenpanoon. Tutkielman aineistona tarkastellaan puolustushallinnon sisäistä ohjetta Puolustushallinnon ”Naiset, rauha ja turvallisuus” toimintaohjelma vuosille 2019 - 2021 sekä seitsemän toimintaohjelman kirjoittamiseen osallistuneen tai sen toimeenpanoon keskeisessä asemassa osallistuvan puolustushallinnon virkamiehen haastatteluja. Aineistoa analysoidaan retorisen analyysin keinoin hyödyntämällä erityisesti Stephen Toulminin argumentin anatomian mallia. Mallin avulla voidaan tarkastella esimerkiksi argumentin taustalla vaikuttavia oletuksia ja perusteluita. Tutkielmassa tutkimuskysymystä 1 tarkastellaan lähtötietona ja tutkimuskysymykseen 2 pyritään vastaamaan erityisesti perusteiden ja taustatuen rakentumisen kautta. Lisäksi tutkielman analyysissä tarkastellaan mahdollisesti esiintyviä tarkennuksia ja varauksia, jotka voisivat horjuttaa valtavirtaistamisen asemaa käytettynä strategiana. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirtaistamiselle ei ole suomalaisen sotilaallisen kriisinhallinnan saralla yhtä yksiselitteistä määritelmää. Samanlaiset piirteet toistuivat aineistossa kuitenkin usein: valtavirtaistamisen nähdään olevan epäselvä ja muuttuva käsite, pääasiassa Puolustusvoimien ja kotimaan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa, gender-näkökulmaa, joka koskee sukupuolten lisäksi operaatioalueilla heikossa asemassa olevia vähemmistöryhmiä sekä kaiken toiminnan läpäisevä periaate, mutta toisaalta pääasiassa naisia ja naisten määrää koskeva asia. Valtavirtaistamisen tarkoitus ymmärretään pitkälti instrumentaalisen hyötynäkökulman kautta: Esimerkiksi paremman tiedustelutiedon mahdollistajana. Vasta toissijaisena tarkoituksena nähdään sukupuolten tasa-arvon lisääminen erityisesti operaatioalueen siviiliväestön keskuudessa. Perusteiden taustatukena viitataan Puolustusvoimien ulkopuolisten organisaatioiden kuten ulkoministeriön ja YK:n vaatimuksiin, kannustukseen ja esimerkkiin. Toimintaohjelmassa ja haastatteluissa ei juuri kyseenalaistettu valtavirtaistamisen asemaa valittuna strategiana.
  • Mäntylä, Sade (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.
  • Tyhtilä, Taavi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.
  • Saari, Leevi (Helsingin yliopisto, 2021)
    This thesis analyses the regulation of platform economy in the European Commission. The rise of large technology corporations as the underlying infrastructure of much of social activity has received fervent attention in recent years. However, there is still little consensus on the implications of this process. Does the new platform economy affect only market processes, or does it have broader societal consequences? Further, is platform economy something truly new or is it only a continuation of past forms of corporate power? These questions have acute practical importance. On the 15th of December 2020, the European Commission released a proposal for legislation that seeks to address the power of large platform corporations, called the “Digital Markets Act”. What kind of corporate power does this proposal seek to regulate? And what does it suggest about the regulatory paradigm of the European Commission? The contribution of this thesis consists of three parts. The first part is conceptual. In Chapter 2, an original analytical framework for classifying different dimensions of platform power is proposed. This framework helps to illustrate the continuities and novelties in the capabilities of platform corporations and bring together disconnected strands of research from different disciplines. The second part is empirical. In Chapter 3, the development of platform regulation in the European Commission from Spring 2015 to December 2020 is explained and the framework developed in Chapter 2 is used to analyze a recent proposal for regulation of platform economy, the Digital Markets Act. The last part of the contribution is theoretical. In Chapter 4, the Commission’s proposal is mapped on the horizon of potential alternative contrast spaces, which helps to illuminate the underlying political choices and clarify possible contradictions between different authors. The key conclusion of the work is that the European Commission has sought to address platform economy primarily as an aberration of efficient market processes. This has impacted the type of knowledge that is used in policymaking as well as the range of stakeholders consulted for the legislation. As a consequence, the European Commission ends up seeing platform corporations as actors whose capabilities are limited to manipulation of market activities. Systematic treatment of alternative framings is used to illuminate opportunities for broader analyses on the role of platform economy in the global political economy.
  • Immonen, Erik (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.
  • Hakulinen, Juuli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan koordinaatiota kahden tapaustutkimuksen avulla. Empiirinen osuus koskee vuonna 2018 hyväksyttyä YK:n siirtolaissopimusta (Global Compact for Migration) ja sen hyväksymiseen johtaneita neuvotteluja Itävallan ja Suomen näkökulmista. Teeman tutkiminen on tärkeää, koska muuttoliikepolitiikka kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Vuonna 2015 ”muuttoliikekriisi” koetteli Eurooppaa, minkä seurauksena viimeistään EU-maat ja koko unionin yhdessä alkoi kiinnittää huomiota muuttoliikepolitiikan koordinointiin myös ylikansallisesti. Tutkielmassa kysytään ensiksikin, millainen oli prosessi Euroopassa, joka johti sopimuksen syntyyn; toiseksi, miten valittu teoria toimii sen selittäjänä; kolmanneksi, miten teorian selitysvoimaa voisi parantaa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Andrew Moravcsikin kehittämä EU:n integraatioteoria, liberaali hallitustenvälisyys. Teorian keskeinen väite on se, että valtioiden preferenssit määrittävät sopimusten lopputulokset ja preferenssit muodostuvat äänestäjien painostuksen vuoksi. Menetelmänä tutkielmassa käytetään prosessin jäljittämistä, jolla sekä kuvataan narratiivi siirtolaissopimuksen neuvotteluista, testataan teoriaa että etsitään tapoja parantaa teorian toimivuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että sopimuksen neuvotteluprosessi aiheutti merkittävää hajaannusta EU:ssa. Euroopassa kiersi sopimuksesta runsaasti väärää tietoa, mikä saattoi vaikuttaa sen vastaanottoon. EU:n oli ollut tarkoitus yhtenä rintamana hyväksyä sopimus, mutta niin ei käynyt, mikä oli Euroopalle arvovaltatappio. Tutkituista tapauksista Itävalta irtautui neuvotteluprosessista kalkkiviivoilla, kun taas Suomi sitoutui sopimukseen painostuksesta huolimatta. Molemmissa maissa oikeistopopulistiset puolueet vastustivat sopimusta. Analyysin perusteella liberaali hallitustenvälisyys vaikuttaa toimivan selittäjänä, mutta epätäydellisesti. Suurimmat ongelmat ovat preferenssien muodostumisessa. Analyysin perusteella ei ole myöskään lainkaan selvää, toimiko neuvottelujen hyötyjen jakautuminen niin kuin LI ennustaisi. Tukea teorialle tulee siitä, että analyysin perusteella valtiot todella ovat tärkeimmät toimijat kansainvälisissä neuvotteluissa ja että poliittisesti herkissä aiheissa valtiot eivät luovuta suvereniteettiaan pois kuin minimaalisesti. Koska vaikuttaa siltä, että teorian preferenssien muodostumista koskeva kohta ei toimi tutkitun laisissa tapauksissa, tulisi teorian parantamiseksi tarkentaa missä tapauksissa äänestäjien painostus ei määrää kansallisia kantoja. Vastausta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi suunnasta, jossa arvoille ja normeille annetaan suurempi painoarvo kansainvälisessä politiikassa.
  • Magd, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee irakilaista puolisotilaallista joukkoa, Kansan mobilisointiyksiköitä, Kaldorin uusien sotien selitysmallin näkökulmasta. Kansan mobilisointiyksiköt on virallisesti perustettu vuonna 2014 suojelemaan Irakin alueita Islamilaiselta valtiolta. Organisaation enemmistö koostuu shiialaisista, jo ennalta olemassa olevista miliiseistä, jotka on asteittain pyritty integroimaan osaksi Irakin virallista turvallisuussektoria. Tutkielma yhdistää Kansan mobilisointiyksiköt uusien sotien teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin ja pyrkii esittelemään, miten uusien sotien selitysmalli selittää Kansan mobilisointiyksiköt ja niihin vaikuttavat tekijät. Uusien sotien selitysmalli tarjoaa laaja-alaisen teoreettisen viitekehyksen Kansan mobilisointiyksiköiden ymmärtämiselle. Suomenkielisessä akateemisessa tutkimuksessa Kansan mobilisointiyksiköiden tutkimus on ollut vähäistä, minkä vuoksi ilmiön tutkimus on perusteltua. Vaikka uusien sotien mielekkyys uutena kategorisena luokitteluna sodankäynnille onkin kyseenalaistettu, tarjoaa se viitekehyksen, jonka avulla käsittää ei-valtiollista toimijaa osana sodan kynnyksen alittavaa ja pitkittynyttä konfliktia. Tutkielman aineisto perustuu aiempaan aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen ja ei-akateemisiin julkaisuihin. Uusien sotien selitysmallin valossa Kansan mobilisointiyksiköt on identiteettipolitiikkaa hyödyntävä toimija, joka toiminnallaan haurastuttaa globalisaation ohella Irakin valtion rakenteita. Kansan mobilisointiyksikön alaiset shiiamiliisit omaavat keskenään kilpailevia narratiiveja ja pyrkimyksiä hyödyntää shiialaista identiteettiä omien poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kansan mobilisointiyksiköt hyötyivät vastakkaisesta identiteettipolitiikkaa käyttävästä toimijasta, Islamilaisesta valtiosta. Islamilaisen valtion asettama uhka tarjosi Kansan mobilisointiyksiköille syyn, jonka avulla perustella toimintansa ja olemassaolonsa. Islamilaisen valtion hajoaminen ja järjestön paluu Irakin Al-Qaidaa muistuttavaan toimintaan haastaa Kansan mobilisointiyksiköiden perustelua olemassaololleen. Samoin se haastaa niiden asemaa virallisena valtion alaisena toimijana, jotka eivät kuitenkaan ole muihin turvallisuussektorin toimijoiden verrattavissa olevan valvonnan ja valtion ohjauksen alla. Islamilaisen valtion hajoaminen tuo ilmi yksiköiden väliset eriävät näkemykset identiteetistä ja niihin kytkeytyvistä poliittisista tavoitteista sekä keskinäisestä kilpailusta. Uusien sotien selitysmallilla ei kuitenkaan voi täysin hahmottaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen alueellisen suurvaltakilpailun vaikutuksia Kansan mobilisointiyksiköiden asemaan Irakissa, eikä myöskään sitä, kuinka yksiköt kytkeytyvät osaksi laajempaa alueellista valtakamppailua. Uusien sotien selitysmallin ulkopuolelle jää myös samaa shiialaista identiteettipolitiikkaa hyödyntävien toimijoiden keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus sekä näiden vaikutus Kansan mobilisointiyksiköihin kokonaisuutena.
  • Nyberg, Veronica (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) ja Mercosurin välisiä kauppaneuvotteluita keskittymällä Mercosur-puoleen ja Mercosurin päämaissa, eli Argentiinassa ja Brasiliassa tapahtuneisiin presidenttien hallinnonvaihdoksiin sekä hallintojen vaikutukseen kauppaneuvotteluiden etenemiseen ja hidastumiseen. Lisäksi vertailun kohteena ovat Argentiinan ja Brasilian hallintojen suhtautumiset EU-Mercosur -kauppaneuvotteluihin neuvotteluaikana 1999–2019. Tutkielman metodina toimii kvalitatiivinen vertaileva politiikan tutkimus, johon yhdistyy tapaustutkimus. Tapauksiksi ovat valikoituneet Argentiinan ja Brasilian hallinnot koko neuvottelukautena ja teorioiksi uusmerkantilismi ja uusliberalismi. Aineisto koostuu osaksi valtiollisista lähteistä kuten Argentiinan ja Brasilian eri ministeriöiden, Mercosurin parlamentin sekä presidentin kanslian virallisista tiedotteista. Lisäksi aineistona toimivat eteläamerikkalaisten lehtien julkaisut sekä tieteelliset artikkelit. Tutkimustulosten mukaan Argentiinan ja Brasilian hallinnonvaihdoksilla ja hallintojen poliittisilla suuntauksilla oli merkittävä vaikutus EU-Mercosur -kauppaneuvotteluiden etenemisessä ja etenkin loppuunsaattamisessa vuonna 2019. Vaikutuksen merkittävyydessä ilmeni kuitenkin vaihtelua eri neuvottelukausien ja hallintojen välillä. Etenkin Brasilian ja Argentiinan 2016–2019 välillä toimineiden oikeistolaishallintojen nähdään nopeuttaneen EU-Mercosur -neuvotteluiden etenemistä, kun vuorostaan Argentiinan 2003–2015 vallassa olleet vasemmistolaishallinnot nähdään hidastavana tekijänä. Brasilian vasemmistolaishallintojen osalta tulos ei kuitenkaan ole yhtä selvä, sillä Lula da Silvan ja etenkin 2011–2016 presidenttinä toimineen Dilma Roussefin nähdään myös ajoittain pyrkineen aktiivisesti edistämään EU-Mercosur -neuvotteluita Argentiinan vastaparin Cristina Fernández de Kirchnerin vastahakoisuudesta huolimatta. Roussefin kausi muodostaa samalla yhden merkittävimmistä eroista Brasilian ja Argentiinan muuten pitkälti yhtenevien neuvottelukantojen välillä. Analyysin tulosten perusteella jako oikeistolais- ja vasemmistolaishallintoihin toimii paremmin vuosina 2003–2019, sillä osa 1999–2002 toimineista hallinnoista ovat ennemmin keskustalaisia kuin oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. Analyysi osoittaa myös, että vaikka hallinnonvaihdokset ja hallinnon poliittinen suuntaus vaikuttavat kauppaneuvotteluiden etenemiseen, myös muilla tekijöillä on vaikutusta. Yksi hallintojen kantaan ja neuvotteluiden edistämiseen vaikuttavaksi tekijäksi osoittautui puoluerajoista riippumatta lähestyviin presidentinvaaleihin liittyvä vaalipolitiikka.
  • Hannikainen, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Julkisista kyberattribuutioista, eli kyberoperaation toteuttajan julkisesta nimeämisestä, on 2000-luvun aikana tullut uudenlainen vaikuttamisen väline maailmanpolitiikassa. Julkisuutta tavallisesti karttavat tiedustelupalvelut ovat olleet näkyviä toimijoita useissa länsimaiden viime vuosina tekemissä julkisissa kyberattribuutioissa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tunnistaa länsimaiden tiedustelupalveluiden julkisten kyberattribuutioiden strategisia tavoitteita. Tämä tehdään analysoimalla attribuutioilla muodostettavia ja vahvistettavia strategisia narratiiveja. Sekä julkisista kyberattribuutioista että tiedustelupalveluiden julkisuudesta on tehty tutkimusta vasta vähän aikaa, ja se kaipaa syventämistä. Tämän tutkimuksen tavoite onkin toimia avauksena ajankohtaisen aiheen monipuolisemmalle tarkastelulle ja käsitteellistämiselle. Tutkimuksessa kartoitetaan länsimaiden ja niiden tiedustelupalveluiden 2010-luvulla tekemiä julkisia kyberattribuutioita Council on Foreign Relations -ajatushautomon tietopankin avulla. Kolmea tapausesimerkkiä tiedustelupalveluiden julkisista kyberattribuutioista analysoidaan tarkemmin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Aineistona toimii tarkasteltavien tiedustelupalveluiden ja valtioiden julkaisemat materiaalit kyseisistä attribuutioista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on konstruktivismi, ja se edustaa kriittistä turvallisuus- ja tiedusteluntutkimusta. Analyysissa hyödynnetään Miskimmonin, Rosellen ja O’Loughlinin strategisten narratiivien kehystä. Attribuoidessaan julkisesti vihamielisten valtioiden kyberoperaatioita tarkastellut länsimaat pyrkivät muodostamaan ja vahvistamaan itselleen suosiollisia strategisia aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveja. Näissä narratiiveissa korostetaan länsimaihin kohdistuvan kyberuhkan vakavuutta ja monimuotoisuutta, esitetään kyberoperaatioita toteuttavat autoritääriset valtiot vastuuttomina ja uhkaavina toimijoina ja osoitetaan länsimailla olevan uskottavat tiedustelu- ja kyberkyvykkyydet sekä yhteistyökykyä. Tarkastellut julkiset kyberattribuutiot osallistuvat myös jatkuvan kyberkonfliktin järjestelmänarratiivin rakentumiseen. Tiedustelupalveluiden osallistuminen länsimaiden julkisiin kyberattribuutioihin lisää attribuutioiden ja niillä muodostettavien strategisten narratiivien uskottavuutta. Tiedustelupalveluiden julkiset attribuutiot ovat keino valtioille hallita kilpailevia narratiiveja ja tiedustelupalveluille lisätä omaa vaikutusvaltaansa. Attribuutiot myös osoittavat tiedustelupalveluiden sopeutumista nykypäivän mediaympäristön avoimuuden vaatimuksiin.
  • Ilmonen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa analysoin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutusta lokakuussa 2019 alkaneisiin estallido social -protesteihin. Protestit saivat alkunsa julkisen liikenteen lippuhintojen nostosta, mutta niiden taustalla oli laajempi turhautuminen kasvavaan epätasa-arvoisuuteen ja nouseviin elinkustannuksiin. Protestit levisivät pian koko maahan, ja ne pysäyttivät chileläisen yhteiskunnan useiksi viikoiksi. Chile on maailmanpoliittisesti kiinnostava tutkimuskohde, sillä sitä pidetään ensimmäisenä neoliberalistista talouspolitiikkaa kokonaisvaltaisesti toimeenpanneena valtiona, ja sotilasdiktatuurin aikana toteutetut neoliberalistiset talousuudistukset inspiroivat vastaavia reformeja ympäri maailmaa. Chilen talousuudistuksia oli ajamassa erityisesti ryhmä Chicagossa koulutettuja chileläisiä taloustieteilijöitä, jotka olivat omaksuneet neoliberalistisen talousajattelun. Osana diktatuurinaikaisia uudistuksia Chilen eläkejärjestelmä yksityistettiin vuonna 1980. Yksityinen eläkejärjestelmä on saanut paljon kritiikkiä osakseen, mutta silti järjestelmän yksityistä rakennetta ei ole perustavanlaatuisesti muokattu. Erityisesti No+AFP-kansanliike on ollut Chilessä keskeinen toimija, joka on lisännyt tietoisuutta eläkejärjestelmän ongelmista ja pyrkinyt vaikuttamaan eläkejärjestelmän muuttamiseksi. Tutkielmassa hyödynnän kolmea teoreettista viitekehystä yksityisen eläkejärjestelmän ja Chilen lokakuussa 2019 alkaneiden protestien välisen suhteen analysoinnissa. Ensimmäinen on kiistelevän politiikan viitekehys, joka auttaa ymmärtämään kollektiivisten poliittisten kamppailujen muodostumista. Toinen on yhdistävän toiminnan logiikka, jonka kautta voidaan hahmottaa poliittisten kamppailujen organisoitumista. Kolmas viitekehys on kiistelevä toimijuus, joka puolestaan auttaa ymmärtämään No+AFP-liikkeen vaikutusta Chilen tapahtumiin. Menetelmistä tutkielmassa hyödynnän sisällönanalyysia sekä diskurssianalyysia. Aineistona on tutkielman rajauksen kannalta keskeisiä uutisia ja artikkeleita, No+AFP-liikkeen julkaisuja sekä chileläisten kansallisten kyselyiden tuloksia. Tutkielman analyysiosiossa esitän, kuinka yksityisen eläkejärjestelmän voidaan tulkita vaikuttaneen Chilen tapahtumiin kolmen tekijän kautta. Ensinnäkin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän tuottamat eläkkeet ovat jääneet hyvin mataliksi suurella osalla väestöä, ja tämä on vaikeuttanut ihmisten toimeentuloa ja herättänyt tyytymättömyyttä. Toiseksi chileläisten luottamus yhteiskunnallisia instituutioita ja poliittisia puolueita kohtaan on heikentynyt viime vuosina merkittävästi, ja haasteet yksityisen eläkejärjestelmän uudistamisessa ovat mahdollisesti osaltaan vaikuttaneet tähän kehitykseen. Kolmanneksi No+AFP-liike on onnistunut tuomaan esiin yksityisen eläkejärjestelmän ongelmia ja pitänyt eläkejärjestelmän uudistamista koskevia vaatimuksia pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nämä kolme tekijää eivät kuitenkaan yksin selitä kaikkia Chilen protestien taustalla olleita syitä. Tutkielma tarjoaa laajan yleiskatsauksen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutuksista Chilen lokakuussa 2019 alkaneisiin tapahtumiin, ja täten rikastuttaa neoliberalismin ja epätasa-arvoisuuden politisoitumisen käsittelyä globaalin poliittisen talouden tutkimusperinteessä. Lokakuussa 2019 alkaneiden protestien vuoksi Chile vaikuttaa olevan historiallisessa murroskohdassa. Chilessä lähivuosina tehtävät muutokset tulevat tarjoamaan hedelmällistä aineistoa maailmanpolitiikan laajempien kehityskulkujen tarkasteluun.
  • Honkanen, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.
  • Hanttu, Pirkka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Afganistanissa on käynnissä konflikti, joka alkoi vuonna 2001. Konflikti on kuvattu kahtiajaoksi virallisen hallinnon ja uskonnollisen Taliban liikkeen välillä. Tarkasteltuna toimijoita ja heidän motiivejaan pintaa syvemmältä tulee esille monimuotoisempi konflikti. Tutkielman valossa konflikti näyttäytyy sisällissotana paikallisten toimijoiden kesken. Afganistanin hallinto rakentui vuonna 2001 sodan voittaneelle Pohjoisen-liiton verkostolle. Tästä johtuen sotalordien valta levisi kattamaan lähes koko maan. Sotalordit saivat paikallisen autonomian hallitsemillaan alueilla. Autonomisilla alueilla ei toiminut virallista hallintoa tai oikeusjärjestelmää. Hallinta ja riitojen sovittelu oli puolueellista ja mielivaltaista. Muodostui tila jossa, väkivaltaisuudet eivät olleet riippuvaisia virallisista identiteeteistä. Paikallistasolla poliisit voivat taistella toisiaan vastaan, ja toisaalta tehdä yhteistyötä Talibanin kanssa. Järjestäytynyt rikollisuus oli integroitunut vertikaalisesti hallintoon ja Talibaniin. Paikallisten heimot liittoutuivat hallintoon tai Talibaniin varmistaakseen resurssit paikallisiin taisteluihin. Kilpailevan heimon liittyessä hallintoon oli toisen liityttävä Talibaniin, jotta pystyttiin vastaamaan kilpailijan kasvaneeseen suorituskykyyn. Paikalliset verkostot käyttivät kansainvälisiä toimijoita hyväksi. Paikalliset ilmiantoivat kilpailijansa kansainvälisille toimijoille Talibanin tai Al Qaidan taistelijana. Kansainväliset toimijat suorittivat operaatioita tiedon perusteella. Kansainvälistä terrorisminvastaista sotaa käytettiin henkilökohtaisten kaunojen selvittämiseen. Afganistanin talouden erityispiirteet olivat merkittävässä roolissa konfliktin jatkuvuuteen. Massiivinen oopiumteollisuus yhdistettynä perinteiseen Hawala-rahoitusjärjestelmään mahdollistaa talouden pyörimisen länsimaisen valvonnan ulkopuolella. Afganistanissa 90 prosenttia rahaliikenteestä tapahtuu Hawala- järjestelmän kautta. Hawala yhdistettynä heikosti valvottuun viralliseen pankkijärjestelmään mahdollisti laajamittaisen rahanpesun ja yhteydet globaaliin maailmantalouteen. Tutkielmassa kuvataan Afganistanin konfliktia monimuotoisemmin, kuin ”virallisessa” kahtiajakoon perustuvassa kuvauksessa. Monimuotoisemmassa selityksessä toimijoiden yhtenäisyys on kiistelty ja identiteetit ovat vain keino saada resursseja. Afganistanissa on käynnissä monta paikallista taistelua vallasta. Tutkielmassa pyritään syventämään ”virallista narratiivia” ja selittämää toimijoiden liukuvuutta. Konfliktia tarkastellaan Mary Kaldorin uuden sodan teorian lähtökohdista. Kaldorin teoriaa syvennetään tukevilla tutkimuksilla. Teoreettinen viitekehys nivoutuu kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa mikrotason lähteiden valossa tutkia epävirallista puolta yhteiskunnasta ja yhdistää se viralliseen. Konfliktin ratkaisua tulisi etsiä perinteisten rakenteiden kuten heimorakenne ja hawala-rahoitusjärjestelmä yhdistämisellä nykyaikaisiin rakenteisiin. Perinteisten ja legitiimien toimintamallien sivuuttaminen epävirallisena, johtaa vieraiden toimintamallien tuomiseen kulttuuriin. Organisoitua väkivaltaa tulee ilmenemään Afganistanissa jatkossakin, kysymys on siitä, onko väkivalta poliittista vai henkilökohtaista. On löydettävä ratkaisu, jossa paikallisilla on omistajuutta. Tutkielma tarjoaa uusia näkökulmia siihen miten virallinen länsimaiden näkökulmasta ja legitiimi afgaanien näkökulmasta eroavat merkittävästi toisistaan, kuten poliisi ja Taliban.
  • Henriksson, Tom (Helsingin yliopisto, 2020)
    The rights of sexual minorities are either violated or inadequately materialized in most countries of the world. Discrimination against sexual minorities is not explicitly banned in internationally recognized human rights law. Thus human rights philosopher Jack Donnelly concludes that the rights of sexual minorities cannot be viewed as internationally recognized human rights. In this study, Donnelly’s human rights philosophy is situated within the political conception of human rights. It is observed that Donnelly’s human rights philosophy and anthropology leads to an emphasis on the importance of international consensus as the foundation for the justification of human rights. Since the current consensus nevertheless fails to grasp the human rights situation of sexual minorities realistically, the purpose of the study becomes to explore whether naturalistic conceptions of human rights might help understand the human rights status of sexual minority rights. The study criticizes the anthropological skepticism of several human rights philosophers of the political conception. Instead, the study emphasises the importance of scientific approaches such as cognitive neuroscience and evolutionary psychology. Following naturalistic conceptions, the study asserts that human rights can be based on best available science about human nature. The study tentatively concludes that the most central sexual minority rights appear to fit within various naturalistic conceptions of human rights philosophy. The study proposes conceptualizing central sexual minority rights as natural human rights. A pluralistic model of progressive naturalism is proposed as an outline for a more ambitious multidisciplinary study.
  • Koskimies, Emanuela (Helsingin yliopisto, 2020)
    This doctoral dissertation investigates the development of the norm of sovereignty as responsibility by focusing on its institutionalization in the framework of the International Criminal Court (ICC). Prominent observers have regarded the emergence of a new norm of sovereignty as responsibility as one of the most significant normative shifts in international society since the aftermath of World War II. Against this backdrop, accounts have proliferated situating the ICC at the cutting edge of normative change. The present study critically engages with the whole set of theoretical foundations underlying this view, including the conventional constructivist understanding of norm development upon which the latter is premised. This, on the one hand, emphasizes the importance of norm institutionalization within “tangible” sets of rules or organizations. On the other, it understands institutionalization itself as a moment of clarity and stabilization, thus largely reducing it to an end-point of the norm emergence process. In other words, norm institutionalization is confined to a positivist view in which institutions fall back to the role of neutral fora. The result is a linear, static, and largely depoliticized account of norm content, which, while yielding to the traditional lack of communication between normative and empirical studies, ends up reiterating a dichotomic and simplistic view in which norms are scripts of emancipation, and power a practice of domination. The dissertation aims to unravel this dilemma altogether by offering a step forward in the development of a post-positivist constructivist approach. In other words, it takes a genuinely trans-disciplinary perspective and delves into the configuration of normativity as part of institutional practice, paying special attention to how the relative power of relevant actors reconstitutes norms during norm negotiation and implementation. Hence, the study unfolds from an unusual location – at the intersection between normative international theory and the politics of international criminal law; and from there, it seeks to revive discussions about the power-laden nature of the normative fabric of international society, its own dis-symmetries, and its outright hierarchies. To this end, the dissertation asks two major sequential questions: how the overarching system negotiated by states at the Rome Conference affects the selection of situations and cases before the ICC and their outcomes; and how the selection of situations and cases and their outcomes, in turn, “feeds back” to the norm of sovereignty institutionalized through the Court’s practice. The resulting analysis shows the following. While the Rome Statute reflects the persistence of the state as the primary site of political authority and coercion, it also cuts against the normative aspirations of sovereignty as responsibility by leaving the Court specifically ill-equipped to break with a notorious pattern of hyper-protected sovereignty. Outstanding issues such as the ICC’s selectivity and African bias, as well as the Court’s future prospects, are then reconsidered under this light. Those findings are then discussed in the final part of the study. Focusing on questions of delegation to international institutions, this ends with a note of caution. It concludes that the prospects of sovereignty as responsibility, as well as the broader discussion about cosmopolitan governance, lie more with the re-politicization of the debate than a straightforward invocation of greater forms of supranationalism.
  • Gronow, Eva (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis is a theoretical analysis of Johan Galtung’s conceptualization of violence. Although his conceptualization is analysed as a whole, there is a particular focus on analysing his concept of structural violence in the context of his theory of social structures. This choice of theoretical framework is justified by the fact that although Galtung’s conceptualization of violence has been criticized from numerous angles before, when surveying that literature, it became apparent that not enough attention has been given to analysing it in the framework of his theory of social structures. The explicit underlying assumption guiding this analysis is thus that one cannot properly evaluate a concept of structural violence detached from a conception of structure. This thesis has two main goals. First, in the abovementioned framework, the aim is to locate and analyse some previously overlooked and problematic theoretical and practical implications of Galtung’s conceptualization. The second goal is to evaluate the analytical usefulness of the concept, based on those findings. An extensive analysis of Galtung’s conceptualization of violence, particularly in relation to his theory of social structures, reveals some important problematic theoretical and practical implications, notably regarding his conceptualization of violence resting on the notion of the actual vs. the potential. In effect, this definition renders the concept so wide so as to render it rather meaningless, calling into question its analytical usefulness. Moreover, the analysis shows some damaging inconsistencies in the conceptualization, particularly when it comes to the proposition of structural violence necessarily lacking an active and identifiable subject. This relates to another problem highlighted throughout the analysis, namely that of a lack of an account of agency and intentionality, particularly regarding indirect violence. Most importantly, one of the main conclusions of this analysis is that the possibilities for the creation of peaceful social structures, if adhering to Galtung’s own conceptualization, is both in theory and practice virtually impossible, since some type or degree of violence will always be present in a structure. Positive peace, as envisaged by Galtung, in practice becomes a logical impossibility, if one adheres to Galtung’s own conceptualization of violence. The thesis concludes that Galtung’s conceptualization has a number of problematic implications, some of which have not been adequately noted before. Thus, his conceptualization of violence is rejected as a useful analytical framework, as well as a basis for structural reform, and by extension, Peace research. Support is given to a restricted understanding of the concept of violence.
  • Nummi, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Työssä tutkitaan miehittämättömistä asejärjestelmistä – “tappajaroboteista” – käytävää julkista keskustelua mikroblogipalvelu Twitterissä. Tähänastisessa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa miehittämättömiä asejärjestelmiä on tarkasteltu etenkin oikeutetun sodan teorian piirissä, jossa tutkimus on keskittynyt pitkälti moraalis-eettisiin kysymyksiin. Sitä, millaista julkista keskustelua aiheesta käydään, ei kuitenkaan ole tutkittu. Suomessa julkinen keskustelu miehittämättömistä asejärjestelmistä on vasta heräämässä, mutta kansainvälisesti aihe on ollut tapetilla jo vuosia. Työn tarkoituksena onkin havainnoida, millaista keskustelua aiheesta niin kutsutussa englanninkielisessä maailmassa käydään. Työn metodina käytetään visuaalista kehysanalyysiä, jonka keskiössä on ajatus siitä, että todellisuutta havainnoidaan aina valikoiden – erilaisten kehysten kautta. Kehykset ohjaavat toisaalta korostamaan, toisaalta häivyttämään joitain todellisuuden puolia, jopa sulkemaan osia todellisuudesta kokonaan pois. Työn tavoitteena on tutkia, millaisia kehyksiä miehittämättömiin asejärjestelmiin Twitterin visuaalisissa esityksissä liitetään sekä sitä, miten nuo kehykset ohjaavat, jopa manipuloivat julkisen keskustelun suuntaa. Lisäksi tarkastellaan, miten sukupuolittuneet ja seksualisoidut orientaatiot rakentavat kehyksiä. Työn aineistona toimii Twitteristä kerätty kuvamateriaali, jonka keräämisessä on käytetty neljää hashtagia eli aihetunnistetta: #killerrobots, #stopkillerrobots, #autonomousweapons sekä #autonomousweaponsystems. Tutkimusasetelman painoarvoa lisää se, että sosiaalisen median analyysi, etenkin visuaalinen sellainen, on kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ollut tähän mennessä varsin vähäistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu queer-teoriaan, erityisesti Ahmedin queer-fenomenologiaan, jossa sosiaalisen todellisuuden nähdään järjestäytyvän erilaisten orientaatioiden varaan. Queer-teoriassa painottuvat erityisesti heteroseksuaalisuuden ja cis-sukupuolisuuden käsitteet, mutta queer-fenomenologia lähestyy orientaation käsitettä seksuaalista ja sukupuolista orientaatiota laajemmassa perspektiivissä; queer on sateenvarjopositio, joka kyseenalaistaa niitä totunnaisia orientaatioita, joiden perusteella niin kutsuttua yhteistä hyvää – asioiden “normaalia tilaa” - tuotetaan ja uusinnetaan. Queer-tutkimuksessa onkin nähty, että miehittämättömät asejärjestelmät pervottavat (to queer) sodankäynnin logiikan. Näin miehittämättömät asejärjestelmät ovat eräänlaisia gender queer -vartaloita, jotka rikkovat sodankäynnin sukupuolittuneen ja seksualisoidun logiikan. Tällöin syntyy queer-hetkiä; radikaaleja disorientaation hetkiä, jotka särkevät totunnaisten tulkintakehysten logiikan ja hierarkian. Queerin rinnalla toinen keskeinen käsite on queer-tutkimuksessakin paljon hyödynnetty kyborgi, joka toimii Harawayn analyysissä paitsi ontologisena, ennen kaikkea epistemologisena positiona. Länsimaisen epistemologian kritiikissään Haraway esittää länsimaisen tiedon rakentuvan binääristen polariteettien varaan. Tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä polariteetteja ovat etenkin Itse/Toinen, subjekti/objekti, mies/nainen, maskuliininen/feminiininen, ihminen/kone sekä inhimillinen/ei-inhimillinen. Harawayn keskeinen huomio on, etteivät epistemologiset dikotomiat ole vain tapoja järjestää tietoa, vaan ne synnyttävät vallan käytännön ja dominaation logiikan. Vallan ja dominaation rakenteiden rikkomiseen tarvitaan kyborgi – queer. Aineistoanalyysissä nousee esiin neljä hallitsevaa kehystämisen tapaa: antropomorfisointi eli ihmisenkaltaistaminen, fetisointi, toiseuttaminen sekä militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely. Antropomorfisointi liittää sotateknologiaan ihmisenkaltaisia ominaisuuksia ja pyrkii hahmottamaan teknologiaa inhimillisen logiikan kautta. Tällöin hämärtyy se tosiasia, että yksittäisten ruumiillistumien sijaan kyse on parvista ja verkostoista, jotka eivät taivu subjektilogiikan alle. Fetisointi taas näkee asejärjestelmät materiaalisista ja sosiaalisista suhteista riippumattomina, jopa kvasiuskonnollisina artefakteina ja siirtää ne täten kliiniseen, apoliittiseen tilaan. Toiseuttamisessa robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntävät järjestelmät taas nähdään radikaalisti Toisina, ihmisyhteisöä uhkaavina hirviöinä. Militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely sen sijaan johtaa siihen, että vaikka miehittämättömät asejärjestelmät kyseenalaistavat ihmisen roolin osana sotateknologista komentoketjua, pyritään militaarisen maskuliinisuuden totunnaista logiikkaa silti pitämään yllä erilaisin maskuliinisin representaatioin. Kehystämistapojen perimmäinen problematiikka on sama: ne tekevät tasa-arvoisesta, ihmisen vastuun ja poliittisen ohjauksen tarpeellisuuden tunnustavasta keskustelusta vaikeaa.
  • Annala, Saana (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan tyttöaktivisteihin liitettäviä diskursseja. Tässä maisterintutkielmassa tarkoituksena oli selvittää, millaisia maailmanpolitiikan tyttöaktivistidiskursseja on havaittavissa, millaisia diskursseja tyttöaktivistit Malala Yousafzain ja Greta Thunbergin lausunnoista on tunnistettavissa, toimivatko nämä diskurssit osana neoliberalistisia rakenteita, ja millaisia eroja sekä yhtäläisyyksiä näillä diskursseilla keskenään on. Näihin kysymyksiin vastattiin analyysillä postkolonialistisen feministisen maailmanpolitiikan teorian, sekä laajemman feministisen teorian näkökulmasta katsoen. Tutkielman aineisto koostui aikaisemmista tyttöaktivisteja koskevista tutkimuksista sekä kahdesta Yousafzain ja Thunbergin puheesta sekä haastattelusta. Aineisto analysoitiin diskurssianalyysin avulla. Tutkielma pyrki löytämään uutta tietoa maailmanpolitiikassa toimivista tytöistä, ja asettuu maailmanpolitiikan tutkimuksen lisäksi osaksi poikkitieteellistä tyttötutkimuksen perinnettä. Analyysi osoitti, että maailmanpolitiikan tyttöaktivistidiskurssi koostuu kolmesta tyttödiskurssista: poikkeuksellinen tyttö, haavoittuvainen ja/tai harmiton tyttö sekä häiritsevä tyttö. Analyysin perusteella Yousafzain puheesta ja haastattelusta oli tunnistettavissa diplomaattisen, harmittoman sekä ei-poikkeuksellisen tytön diskurssit, kun taas Thunbergin puheesta ja haastattelusta oli havaittavissa poikkeuksellisen, ulkopuolisen sekä ei-harmittoman tytön diskurssit. Tutkielman analyysin perusteella voidaan todeta, että Yousafzai ja Thunberg monipuolistavat maailmanpolitiikan tyttöaktivistidiskurssia omilla diskursseillaan. Thunbergin lausunnoista tunnistetut diskurssit luovat verrattain selkeämpää ristiriitaa tyttöaktivistidiskursseihin, mitä voi pitää yhtenä mahdollisena selityksenä sille, miksi Thunbergiin suhtaudutaan niin kriittisesti ympäri maailman. Yousafzain lausunnoista tunnistetut diskurssit puolestaan kertovat kolmannen maailman tytön kategorian muutoksesta, josta Yousafzain voi nähdä muuttuneen osittain länsimaalaiseksi tytöksi. Maailmanpolitiikan tyttöaktivistidiskurssit toimivat osana neoliberalistisia ja postkolonialistisia rakenteita, eivätkä siten välttämättä hyödytä tyttöaktivisteja muuten kuin mahdollistamalla heille julkisen tilan. Tyttöaktivistien merkitys tulee todennäköisesti korostumaan tulevaisuudessa, joten aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta.
  • Hiltunen, Aino (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan YK:n rauhanrakennusta ja diskursseja toimijuudesta. Toimijuutta analysoidaan feminististen ja postkoloniaalisten näkökulmien kautta. Tutkielman tavoitteena on näyttää, millaisia rauhanrakennuksen subjektipositioita YK:n rauhanrakennusta käsittelevässä aineistossa luodaan diskursiivisesti, millaista maailmaa subjektipositioiden tietynlainen rakentuminen luo, ja millaisia mahdollisuuksia toimijuuden rakentuminen sulkee ulkopuolelle. Tutkielman aineistona on YK:n turvallisuusneuvoston, yleiskokouksen ja pääsihteerin päätöslauselmia sekä raportteja liittyen YK:n rauhanrakennuskomissioon. Subjektipositioiden diskursiivista muodostumista analysoidaan diskurssianalyyttisen luennan avulla, jossa toimijuutta tarkastellaan predikaation, subjektien asemoitumisen ja taustaolettamusten tekstuaalisten mekanismien kautta. Tutkielman analyysi näyttää, kuinka YK:n rauhanrakennusta käsittelevässä aineistossa muodostuu viisi subjektipositiota: YK rationaalisena ja legitiiminä toimijana, abstrakti ja suvereeni sekä liberaaleille oletuksille perustuva valtio, YK:lle ja valtiolle alisteinen kansalaisjärjestöistä muodostuva kansalaisyhteiskunta, naiset essentiaalisena ja yhtenäisenä ryhmänä, sekä nuoret toimijoina, jotka tulee sisällyttää rauhanrakennustoimiin. Subjektipositioiden muodostuminen perustuu yhtenäiselle logiikalle, jossa toimijuus muodostuu hierarkkisesti, ennalta määriteltynä ja subjektit empiirisesti oletettuina. Toimijuuden muodostuminen nojaa liberaaleille oletuksille, mikä estää sukupuolistuneiden ja koloniaalisten valtasuhteiden merkitysten tarkastelun osana konfliktien juurisyitä ja rauhanrakennuksen dynamiikkoja. Aineistossa muodostettavat rauhanrakennuksen subjektipositiot uudelleentuottavat liberaaleja oletuksia, mikä luo tietynlaisia toimintamahdollisuuksia sulkien vaihtoehtoisia tapoja ulkopuolelle.