Tutkielmassa tarkastellaan suvereniteetin käsitettä YK:n turvallisuusneuvostossa Darfurin, Libyan ja Syyrian konfliktien yhteydessä. Kun YK perustettiin sen tärkeimmäksi tehtäväksi määriteltiin rauhan, kehityksen ja ihmisoikeuksien turvaaminen. YK on kuitenkin haasteiden edessä siinä, miten se pystyy reagoimaan ihmisoikeusrikkomuksiin silloin kun rikkomukset tapahtuvat suvereenien valtioiden alueilla. Mahdollisuus aloittaa interventio humanitaaristen kriisien yhteydessä kilpistyykin kansainvälisessä yhteisössä usein valtion suvereniteetin periaatteeseen. YK:n turvallisuusneuvosto on keskeinen toimija interventioiden käynnistämisessä ja valtuuttamisessa. Tutkielmassa tarkastellaan miten YK:n turvallisuusneuvostossa ymmärretään suvereniteetin käsitettä. Tutkielman aineisto koostuu YK:n turvallisuusneuvoston kokouksissa pidetyistä puheenvuoroista. Suvereniteetin käsitettä turvallisuusneuvoston puheenvuoroissa lähestytään käsitehistorian menetelmien avulla. Pääasiassa menetelmät perustuvat Quentin Skinnerin esittelemiin menetelmiin arvolatautuneiden termien ja puheaktien tutkimisesta. Näitä menetelmiä hyödyntäen tarkastellaan turvallisuusneuvostossa suvereniteetti-käsitteeseen ja sen merkityksiin liittyvää kamppailua. Käsitteen käyttöä analysoidaan erilaisten maaryhmien viitekehyksissä. Suvereniteetista käsitteeseen liittyy kiistoja myös YK:n turvallisuusneuvostossa. Nämä kiistat ilmenevät tarkasteltaessa suvereniteetin kriteereihin ja käyttöyhteyteen liittyvää keskustelua. Suvereniteetin arvottamisessa erilaiset tulkinnat eivät ole niin selviä. Ennen kaikkea YK:n turvallisuusneuvoston puheenvuoroista käy ilmi, että suvereniteettia käytetään argumentaation ja legitimaation välineenä. Keskeisin havainto on, että suvereniteetin käsitteestä käydään jatkuvaa kamppailua. Analyysin tulokset noudattavat myös tutkimuskirjallisuudessa tehtyjä huomioita suvereniteettiin ja sen merkityksiin liittyen. Suvereniteetin ja suojeluvastuun periaatteen välinen ristiriita tulee esille kaikkien tarkasteltujen konfliktien kohdalla, vaikkakaan ei niin selkeänä, kuin olisi voinut olettaa

The research focuses on the Saffron Revolution in Burma that occurred in 2007 and awoke the international community’s interest. The United Nations (UN), Amnesty International and Human Rights Watch all started reporting on human rights violations that were pursued by the State Peace and Development Council, SPDC, and the tatmadaw against the Buddhist monks and other peaceful protestors that gathered on the streets of the largest cities in Burma. The demands were for the respect for human rights, democracy and the release of Aung San Suu Kyi from house arrest. The research aims at analyzing how the messages from beyond the Saffron Revolution were spread to different audiences across the world in the form of metaphors and by the use of persuasion. The research also aims at opening up how the reports of the three organizations portray the different actors in Burma’s Saffron Revolution in 2007. The framework advances by firstly comparing the use of metaphors in the reports and discussing how the use of metaphors affects historical representation. Secondly, the use of persuasion in the reports is analyzed, by showing how persuasion is directed towards the different actors in the Saffron Revolution. The primary sources consisted of the reports published by the UN, Amnesty International and Human Rights Watch in August to December 2007. The interdisciplinary method used in the research combines the case study method, which in the field of history focuses on one event in history, and the comparative content analysis method. The theoretical literature focuses on the study of rhetoric, and in particular Kenneth Burke’s theory of persuasion and different theories on metaphors. One of the central findings of the research is that the UN, Amnesty International and Human Rights Watch radically differ in the use of war metaphors, which are not seen in the UN reports at all. All organizations use personification metaphors, metaphors for Savages, Victims and Saviors, and path metaphors. The second finding is that the use of persuasion also differs within the reports. Human Rights Watch does not direct recommendations towards the government and the tatmadaw, but instead focuses on the other actors that could possibly persuade the SPDC and the tatmadaw to end their human rights violations. The shaming technique, ideological persuasion and the socialization into the international community are also methods of persuasion that are noticeable in the reports. The conclusion is that the reports do not always represent the actors equally, but place the emphasis on the victims and saviors of the Saffron Revolution. The voice of the military regime is not heard, with a few exceptions of the Government’s official English government newspaper, the New Light of Myanmar, being mentioned and quoted in the reports. This creates a hierarchical situation between the different actors, which is not in line with the aims of the organizations, which fight for equality in the human rights arena.

Tutkimuksen kohteena ovat kestävä kehitys ja sen sosiaalisen ulottuvuus Paikallisagenda 21 -työssä vuosina 1992–2002. Työ tarkastelee ja vertailee kestävän kehityksen ja sen sosiaalisen ulottuvuuden Paikallisagenda -21 ohjelmassa saamia sisältöjä kansainvälisessä ja kansallisessa ympäristöpolitiikassa sekä Lahden kaupungin Paikallisagenda 21 -työssä. Paikallisagenda 21 -ohjelman käytännön toteutusta ja kestävän kehityksen siinä saama sisältöä tarkastellaan ennen kaikkea Lahden kaupungissa ohjelmatyön muodostamasta kokonaisuudesta käsin. Tutkimuskohdetta lähestytään diskursiivisesti ja kestävän kehityksen sosiaalista ulottuvuutta korostaen. Tulkintavälineenä käytetään John S. Dryzekin ympäristödiskurssien kentän yleistä nelijakoa sekä diskurssin rakentumisen neljän pääelementin määrittelyä. Erityistä huomiota kiinnitetään toimijuuden, joka on yksi neljästä kestävyysdiskurssin rakentumisen pääelementistä, käsitteen sisällön ja määritelmän muutoksen eri tarkastelutasoilla. Lähdeaineistona on käytetty muun muassa Brundtlandin komissio raporttia Yhteinen tulevaisuutemme, YK:n ympäristö- ja kehityshuippukokousten loppuasiakirjoja, eurooppalaisten ja Itämeren alueen Paikallisagenda 21 -aloitteiden sisältöä, Suomen Kuntaliiton Paikallisagenda 21 -ohjelmaan liittyvää tiedotus- ja koulutusmateriaalia sekä Lahden kaupungin valvonta- ja ympäristökeskuksen Paikallisagenda 21 -työssä tuottamaa tiedotus-, raportointi- ja seurantamateriaalia. Kansainvälisen ja osin kansallisen tason kestävyysdiskurssin Paikallisagenda 21 -työlle sisältämät vaatimukset radikaalista ympäristöpolitiikan toimijoiden kentän laajentamisesta, paikallistason päätöksenteon ja vallankäytön uudelleenarvioinnista sekä kestävän kehityksen omaksumisesta osaksi kuntatason strategiatyötä eivät toteudu paikallistason Paikallisagenda 21 -työssä. Lahden kaupungin kestävän kehityksen määrittelyprosessissa ja Paikallisagenda 21 -työn tuloksena sosiaalinen kestävyys määrittyy pyrkimykseksesi perinteiseen kansalaisaktivismiin nojaavan osallistumisen lisäämiseen sekä ympäristö- ja sosiaalikysymysten tiiviimmäksi yhteistarkasteluksi. Syyksi tähän voidaan tulkita olevan se, että kansainvälisen ja kansallisenkin tason kestävän kehityksen ja Paikallisagenda 21-ohjelman tavoitteet suunnattiin kunnille kokonaisuudessaan, mutta käytännössä Paikallisagenda 21 -ohjelmia toteuttivat miltei yksinomaan kuntien ympäristöviranomaiset.