This thesis examines the politics of language and d/Disability enacted by the participants in Kivimedia, a media workshop where d/Disabled persons are aided by media professionals in producing media content. Through an ethnographic analysis of Kivimedia radio broadcasts, the thesis develops a theoretical framework that weaves together linguistic anthropology with critical disability studies. My aim is to understand how ableist ideologies are both reproduced and challenged through linguistic practice. The thesis thus explores Kivimedia as a linguistic and discursive space where d/Disabled and a/Able-bodied interlocutors cooperate, interact and frame one another’s speech, thereby indexing the broader discursive field of d/Disability politics. Ultimately, the thesis contends that Kivimedia participants produce a d/Disability counterpublic through their radio broadcasting, that functions against the backdrop of an ableist public sphere. By establishing a public platform premised on the validity and value of d/Disabled experiences, Kivimedia allows d/Disabled speakers to “Crip” culture, that is, make evident, and possibly transform, the material positionalities of d/Disabled identities within an ableist structure and to interrogate their d/Disabled experiences outside ableist regimentation. In doing so, d/Disability becomes reconfigured as a valued, agentive interactional positionality, manifested relationally and dialogically with a/Able-bodied allies. Through this analysis, the thesis theorizes the interconnection between d/Disability and ableism as something emergent both in and across interaction, as both relational and dialogical. When perceived as interactional achievement, one can understand and scrutinize the dialectical relationship between the abstract institutions that perpetuate ableism and discourses on d/Disability and the interactional practices that comprise everyday life. Within such an interactional understanding, we can analyze and critique ableism and its everyday violence and recognize how both individuals and groups work to expose, challenge and transform ableist structures.

Tutkielmassa tarkastellaan heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien merkityksiä jatkosodanaikaisissa rintamayhteisöissä. Tavoitteeni on tarkastella sukupuolihistoriallisesta näkökulmasta sitä, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä jaettuna kokemuksena ja mitä hyötyä tästä mahdollisesti oli yksilöille ja yhteisöille. Tarkastelun kohteena ovat sotilaiden rintamalla käymät keskustelut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Tarkastelen näitä teemoja hyödyntäen sukupuoli- ja sosiaalihistoriallisia sekä kriittisen miestutkimuksen lähestymistapoja, feminististä sukupuolen teoriaa ja hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) korsuperinteen kilpakeruun aineistoa vuodelta 1973. Aineisto koostuu 265 veteraanin muistelukerronnasta. Keräsin vastauksista noin 500 sivuisen aineiston, jossa esiintyviä seksiin liittyviä tarinoita, huumoria, ajatuksia ja asenteita analysoin laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkin sitä, millä tavoilla sotilaat rakensivat ja tuottivat seksuaalista identiteettiään ja sukupuoltaan sota-aikana, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä sodan aikana sekä sitä, millaisia heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien ihanteita ja hegemonista maskuliinisuutta näin tuotettiin. Analyysini jakautuu yksilön puheen ja yhteisön toiminta- ja puhetapojen analyysiin. Yksilön puheessa on keskeistä se, millaisia käsityksiä ja odotuksia sotilailla oli seksin sisällöstä ja miten seksiin suhtauduttiin. Yhteisön toimintatavoissa tarkastelin sitä, mikä oli rintamalla seksuaalisuuden ilmaisuissa sallittua ja kiellettyä, millä tavoilla sotilaat hakivat hegemonista asemaa suhteessa toisiinsa sekä toimintatapoja, jotka alistivat yksilön seksuaalisuuden yhteisön pääomaksi. Heteroseksuaalinen maskuliinisuus edusti rintamayhteisöissä oletettua ja jaettua kokemusta, joka palveli yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä saattoi auttaa sotilaita luomaan merkityksellisyyttä sotakokemuksilleen. Sota yhtenäisti sukupuolirooleja ja sukupuoliin kohdistuneita odotuksia, jotka rintamayhteisöissä näyttäytyivät korostetun heteroseksuaalisena maskuliinisena käytöksenä ja miehistön luoman ja jakaman hegemonisen maskuliinisuuden tuottamisena.

Violence against women is a deep-rooted global injustice, yet it is less often scrutinized as a category of political economy. In this research relating to human rights advocacy in Pakistan, I seek to do so. I study the ways in which local women's rights organizations attempt to hold state to account for eliminating the malice and removing its structural causes. In particular, I examine how feminist constructions of VAW and advocacy practices towards curbing it take part in the politics of development. The research is based on fieldwork which I conducted in the mid-2010's in urban Pakistan. Interviews with 17 informants representing 12 women's rights groups, NGOs and government agencies constitute the primary data. I use ethnographic lens in mapping the organizational field, yet my main deconstructive method is critical discourse analysis. The research is underpinned by post-development theory, postcolonial feminist critique, anthropology of modernity and feminist violence research. The findings consist of three discourses and two developmental logics. Each discourse explains VAW as an issue of individual infringement of rights and a question of state structures with a distinct orientation – those of gender equity, legal protection and political reform. The discourses are rooted in 'human rights developmentalism' and neoliberalism, yet they are still locally contingent in varied ways. The developmental logics of 'saviorism in solidarity' and 'commonsense hope' render visible ways in which the organizations deploy civilisation narrative and an unquestioned hope in aid's capacity to deliver 'development' as political resources. I argue that the discourses construct VAW by reference to apolitical notions of 'backwardness' not only to justify organizational advocacy practices that center upon delivering "higher awareness and morals" to the "ignorant masses". Instead, such notions contribute to building a counter discourse to the misogynous state ideology as well as an alternative political space that enables women's rights organizations persevere in Pakistan. While the discourses fail the 'beneficiaries' of aid by upholding empty developmentalist promises, they nevertheless do not exacerbate VAW. The research suggests that development ideologies, albeit contributing to global inequalities, may serve as meaningful political tools for undoing local adversities.

Social bonds in primates influence the cooperative interactions and thereby individual fitness. The determinants of close bonds include age, sex, rank, and kinship. In addition, increasing evidence shows that personality, particularly similarity in personality characteristics among partners, also known as personality homophily, is an important factor in bond formation. In Japanese macaques, kinship and sex are the main determinants of close bonds, reflecting the social structure of this despotic, nepotistic macaque species. However, whether and how these socio-ecological factors may constrain the significance of personality in determining bonding is unstudied. The aim of this thesis is to examine whether dyadic personality similarity influences female relationships in a group of semi-wild Japanese macaques. I assessed several personality traits as well as an indicator of curiosity by the frequency of exploring enrichment and experimental devices. 159h of focal data was collected (5h/ind.) of 32 adult and adolescent semi-wild Japanese macaque females living in Affenberg Zoo, Landskron, Austria. Based on the results, the friendships of this group’s female Japanese macaques is determined by kinship, and personality homophily in sociability. The evidence is in accordance with the known social structure typical for the species and previous findings regarding personality homophily in primates.

Ilmastonmuutos on kenties eniten yhteiskunnallista keskustelua viime vuosina herättänyt luonnonilmiö. Sekä kansainvälisessä ilmastopoliittisessa keskustelussa että turvallisuustutkimuksessa ilmastonmuutosta on alettu 2000-luvulla pitää turvallisuuden kannalta yhä uhkaavampana ilmiönä. Monien luonnontieteilijöiden näkemysten mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastokysymykseen heräämisen myötä ympäristö- ja ilmastoasioista huolestuneet kansanliikkeet alkoivat vuoden 2007 jälkeen ympäri Eurooppaa vaatia ilmastonmuutokseen puuttumista. Ilmastolaki nousi Suomessa Jyrki Kataisen koalitiohallituksen hallitusohjelmaan vuonna 2011 usean eri kansalaisjärjestön yhteiskampanjan aktiivisen ja kansainvälisten esimerkkien innoittaman lobbaustyön seurauksena. Hallituksen esitys ilmastolaiksi annettiin eduskunnalle 5. kesäkuuta 2014, ja vilkkaiden eduskuntakäsittelyjen jälkeen laki hyväksyttiin 6. maaliskuuta 2015 selvin äänin 150–33. Suomen ilmastopolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevä ilmastolaki astui voimaan 1. kesäkuuta 2015. Tutkielmassa tarkastellaan, näyttäytyikö ilmastonmuutos suomalaisen ilmastopolitiikan ja -lainsäädännön näkökulmasta turvallisuusuhkana ilmastolain säätämisen aikaan 2014–2015. Aineisto koostuu ilmastolain säätämiseen liittyvistä eduskunnan asiakirjoista sekä valmiin ilmastolain tekstistä. Tarkastelun kohteena ovat siis ilmastolain varsinainen säädäntäprosessi hallituksen esityksestä valmiiseen lakiin ja tuohon prosessiin liittyvät asiakirjat. Lain säätämisen yhteydessä näyttäytyviä turvallisuuskäsityksiä analysoidaan osittain niin kutsutun turvallistamisteorian (securitization) pohjalta. Turvallistamisteoriaa täydentää teoria riskifikaatiosta (riskification), joka tekee eron uhkan ja riskin käsitteiden välille. Teoreettinen viitekehys toimii tutkielmassa analyyttisena työkaluna siten, että valitusta tutkimusaineistosta tehtyjä havaintoja verrataan kehyksen sisältöihin ja pohditaan, miten havaintoja voi tulkita teorian näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin selvittää, oliko ilmastonmuutos ilmastolakiprosessin aikaan turvallistettu Suomessa. Vahvasta teoriayhteydestä huolimatta tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kuitenkin ennen kaikkea historiantutkimukselle ominaista, aineistolähtöistä lähdekriittistä tutkimusotetta, jotta saadaan aikaan selkeä kronologisesti jäsentynyt kuva siitä, miten Suomen ilmastolakiprosessi eteni ja miten mahdollinen turvallisuusajattelu vaikutti prosessin taustalla. Käytännössä aineiston analyysi tapahtui tutkimusprosessin aikana siten, että aineistosta tehtyjä poimintoja analysoitiin lähdekriittisesti asetettujen tutkimuskysymysten perusteella sekä pohdittiin havaintojen merkityksiä suhteessa turvallistamisteoriaan. Aineiston perusteella havaittiin, että moni kansanedustaja oli ilmastolain eduskuntakäsittelyjen aikaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli jo nykyisellään jopa suurin uhka, joka Suomeen ja yleisesti ottaen koko ihmiskuntaan kohdistui. Tästä huolimatta suuressa osassa aineistoa ilmastonmuutos näyttäytyi ennemminkin merkittävänä riskinä, joka pitäisi saada hallintaan. Ilmastolaki nähtiin eräänä keinona tuon riskin hallitsemiseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskusteluun aktiivisesti osallistuneista ainoa, joka vastusti lain säätämistä ja joka ei ilmaissut näkevänsä ilmastonmuutoksella olevan yhteyksiä turvallisuuteen. Aineiston perusteella ei voinut suoranaisesti päätellä ilmastonmuutoksen olleen Suomessa ilmastolain säätämisen aikaan turvallistettu. Ilmastonmuutoksen nähtiin kuitenkin selvästi liittyvän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen, sillä läpi koko aineiston siihen liitettiin toistuvasti riskin käsite ja osassa aineistoa siihen viitattiin myös turvallisuusuhkana. Tutkielman keskeisin tulos on, että eräiden kansanedustajien selvästi turvallisuuteen viittaavista kannanotoista huolimatta ilmastonmuutos ei näyttäytynyt ilmastolakiprosessin aikana suomalaisen ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kokonaisuuden näkökulmasta varsinaisena turvallisuusuhkana. Sen sijaan se nähtiin ehdottoman huolestuttavana ilmiönä, riskinä, josta saattaisi tulevaisuudessa muodostua todellinen turvallisuusuhka, jos sitä ei saada globaalisti yhdessä hallintaan.

This thesis examines the contemporary relations between the European Union and Africa in the context of the Post-Cotonou Agreement, which will guide the relations for the next 20 years. The current European Commission has expressed an aspiration to shift the relations towards representing an equal partnership. This thesis studies how the objective materializes in practice. It explores the changes introduced by the Post-Cotonou Agreement and examines how the agreement and its negotiations succeed in representing the relations as an equal partnership. The study focuses on the agreement’s aspects of development policy, examining how matters of political conditionality and ownership impact the relations. It also explores the motivations behind European Union-Africa development policy. To answer these questions, the study analyses the negotiated agreement text of the Post-Cotonou Agreement and its predecessor, the Cotonou Partnerships Agreement. In addition, it analyses published texts focusing on the agreement and its negotiations, mostly written by academics and officials who have followed the negotiation process closely. Both the agreements and the published texts are analyzed through qualitative content analysis. The analysis shows that the changes brought by the Post-Cotonou Agreement are mainly rhetorical. It puts increased emphasis on terms that underline the equalness of the partnership but pays even less attention to the ownership of African countries than its predecessor. The involvement of political conditionality raised debate in the negotiations, bringing forward how they undermine the partnerships agenda. Nevertheless, they have received even more recognition in the new agreement, as was desired by the European Union. The agreement also presents additional thematic contents that many African countries were against in the negotiations. The findings on the negotiation process highlight the existing power imbalances in the relations, as the European Union was able to use its leverage to negotiate better terms in matters it perceives important. However, the African side was stricter than before in holding on to its objectives in the negotiations, which shows its improved position in them. Yet, the analysis finds that Africa’s position was anticipated to be significantly better than it was, but certain intra-African disputes and hopes to maintain continuity of development funding were observed to deteriorate it. The study comes to the conclusion that despite the European Union’s rhetoric about equalizing the relations, contemporary European Union-Africa relations do not represent an equal partnership. The findings suggest that the European Union is more interested in promoting its global image and self-interests than it is in equalizing the relations with Africa, demonstrating how the Union’s attitudes towards Africa have remained largely similar as before. The Post-Cotonou Agreement and its negotiations provide a clear example of the structural dependence between Africa and the European Union that impairs possibilities for a profound change in the relations.

Tutkielmassa tarkastellaan henkilöautoja koskevaa kulutusta Suomessa vuosina 1980–2021 laadullisen tutkimuksen keinoin. Autokannan nuorentaminen, liikenteen sähköistäminen ja päästöjen leikkaaminen ovat ajankohtaisia diskursseja, joihin autoilijoita tarkasteleva kulutustutkimus voi tuoda täydentäviä näkökulmia. Tarkoituksena on ymmärtää yhteiskunnallisen muutoksen ja ihmisten elämänvaiheiden suhdetta autojen hankintaan sekä sitä, miten kuluttajat itse kuvaavat omaa toimintaansa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haasteltavat ovat 28–65-vuotiaita naisia ja miehiä kaupunki- ja maaseututaustoista. Haastatteluissa henkilöt pohtivat autojen vaihtoon ja valintaan liittyneitä olosuhteita ja kokemuksia elämänsä varrelta. Aineisto on kertomuksellista luonteeltaan, ja narratiivianalyysin avulla aineistosta tarkastellaan erityisesti kertomusten rakentumista sekä kertojan omaa asennoitumista ja esitystapaa. Kertomuksista hahmottuu kaikkien ikäryhmien kohdalla kulutusasenteiden muutosta, joka on sidoksissa sosioekonomisen aseman kehitykseen, arvoihin, sosiaaliseen piiriin ja identiteettiin. Ydinnarratiiveiksi nousevat järjellisyys eli kulutuspäätösten esittäminen rationaalisina syy-seuraussuhteina, edistyksen viehätys eli uusimpaan teknologiaan keskittyvä kulutus sekä juurtuminen eli kulutuksen kohdistuminen tietyn aikakauden autoihin. Teknologisen uutuuden viehätys ja autojen kulutuksen lisääntyminen suhteessa vaurastumiseen on nähtävissä erityisesti 1980- ja 2000-luvuille sijoittuvissa kaupunkilaiskertomuksissa. Ympäristödiskurssi puolestaan alkoi vaikuttaa kertojien ostopäätöksiin ja kuluttajaidentiteetteihin selkeämmin vasta 2010-luvulla. Tulosten pohjalta on todettavissa, että teknologian viehätys, kehittyvä mukavuus sekä sosiaalinen hyväksyntä voivat olla voimakkaammin kulutusta ohjailevia tekijöitä kuin autokaupan poliittinen ja verollinen ohjailu. Kuluttajat siirtyvät elämänsä aikana eri kuluttajasegmentteihin, joilla on myös yleistettävissä olevia tarpeita ja ominaisuuksia, mutta elämänhistoria tuottaa yksilöllisiä ratkaisuja. Kuluttajien sosiaalisen ja paikallisen todellisuuden ymmärtämiseen tähtäävä tutkimus on suositeltavaa esimerkiksi verotuksellisia muutoksia pohdittaessa

The aim of this thesis is to research Japan-U.S. Security Treaty protests in 1960 in global context. The Anpo-protests were selected as research topic because not much research was found of the protests. Anpo-protests begun in 1959 and ended in late 1960. The main motive was to oppose revision of U.S.-Japan Security Treaty but eventually protests led to resignation of the prime minister Kishi Nobusuke. The protests were the largest in Japanese history and left their legacy to Japanese political history and civil society. Scholars have researched Anpo-protests to some extent. However, the Anpo-protests have not been analysed in Worldwide context of Cold war which is why transnational history got selected as primary theoretical framework for this thesis. This thesis uses the Japan Times as the primary source. The Japan Times is Japan’s oldest English language newspaper firstly published in 1897. As for main method theory-guided content analysis was used. Analysis was carried out with coding in which Atlas.ti software was used. Theory of historical study of images got selected as second theoretical framework after transnational history because this thesis aims to construct comprehensive image of the Anpo-protests from the lens of the Japan Times. The research question asks how the Anpo-protests are portrayed in the Japan Times. The goal of the research question is to find out whether the Anpo-protests were portrayed as transnational in the Japan Times. This thesis is interested if the Anpo-protests had transnational influences. The results of the analysis indicate that the Japan Times is mainly interested certain issues, such as who are protesting, why they are protesting and how the protests are carried out. The codes that appear most frequently are communism, students and protests techniques. During the analysis over 1200 codes were reduced into 16 categories which were evolved further into themes. The themes are social unity of Japanese people, legitimacy and transnationalism. Social unity represents how people who were breaking the cohesion of society are judged on the newspaper. Legitimacy deals with the issue of what is legal and what is not. Transnationalism pays interests on transnational influences of the Anpo-protests such as peace activism, communism and democratic ideals. All themes express change in Japanese society. Results explain how the conception of peace, democracy, authority, violence and social unity changed due the Anpo-protests. The results indicate that Anpo-protests were portrayed transnationally to some extent on the Japan Times. Thus, Anpo-protests may have had some transnational connections. Broader analysis would offer more reliable results and thus this thesis serves only as a brief outlook to the Anpo-protests. However, this thesis offers valuable information of the Japan Times itself and of the major change in Japanese society that has often left without notice. Anpo-protests itself served as transnational influence on other protests which evolved later in the 1960s.

Boko Haram – nousu ja uho -tutkielma selvittää Pohjois-Nigeriassa toimivan terroristijärjestö Boko Haramin rekrytointimenetelmiä, Nigerian pohjoisten osavaltioiden rakenteellisia ongelmia ja sitä miten näitä ongelmia on mahdollista korjata. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen millaiset premissit ajavat ihmisiä liittymään Boko Haramiin. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, jonka luoman viitekehyksen kautta tutkija on tulkinnut tutkimusaineistoa. Tutkimuksen aineistolähteet koostuvat Nigeriaa ja Boko Haramia käsittelevästä kirjallisuudesta, tieteellisistä artikkeleista sekä aikalaislähteistä. Tutkielman analyysiluvuissa yksilöiden premissejä on tulkittu tutkimusaineistoista nousevien teemojen mukaan, minkä jälkeen tutkijan on ollut mahdollista tehdä laajempi sisältöanalyysi eri premisseiden kerrannaisvaikutuksista osana Boko Haramiin liittymiselle. Tutkielman osoittaa, että Boko Haramiin liittymisen taustalla on harvoin yhtä selittävää tekijää, kuten esimerkiksi työttömyys. Liittyminen on lähes poikkeuksetta useiden eri premissien summa, jossa korostuvat tulevaisuuden heikot näkymät, osattomuus yhteiskunnassa, epäluottamus Nigerian keskushallintoon sekä oman kansan identiteettiin ja kulttuurin puolustamiseen liittyvät teemat. Boko Haramiin liittyvää konfliktia ei voida näin ollen ratkaista puhtaasti sotilaallista voimaa käyttämällä, vaan Nigerian olisi kyettävä vahvistamaan Pohjois-Nigerian osavaltioiden yhteiskunnallisia rakenteita sekä luomaan luottamussuhde kansalaisten ja valtionhallinnon välillä.

The subject of this master’s thesis is private collectors, their collections and the life of those collections, i.e. things. The main research question is why do we collect things? Through this question this study hopes to gain insight into our general relationship to things and the life of things, i.e., what is it to be human among things. The collectors in this study are ones who have established a private museum around their collections. Anthropological studies about collectors and private museums are relatively scarce, although the image of the collector and the question of the accumulation of possessions are both of great contemporary relevance. The museum as an institution fuses these two aspects into a formalized endeavor to collect, to save, to keep and accrue objects indefinitely and seemingly without limits. Museums are institutional collectors bound for limitless accumulation with taxonomy. All of this merits further anthropological scrutiny. The object of this study is to think with the collections, to learn from them, and attempt to discern from collectors and museum proprietors what purposes and needs things fulfill beyond their strictly utilitarian roles and the obvious meanings we give to them, and what sort of transformational potential is immanent in the museum, the collector and the collection, if any. The material for this study was collected in the form of semi-structured interviews and participant observation, where the “observing” and “participating” happened within and with the collections and museumscapes, often a very tactile dialectic through which the object and the subject are revealed as processes rather than strictly separate aspects, the lived world of things revealed as a state of becoming rather than being. These perspectives were opened up through a phenomenological approach to the study. The fieldwork was conducted during three months in the summer of 2019, as part of a larger project focused on so-called “micromuseums”. Sixty museums were visited around Finland from Lapland to the southern archipelago. Interviews were conducted with the proprietors of 37 museums. The locations and collections were also photographed extensively. The results of this study were that the reasons for collecting are an endeavor to grasp the past, to preserve things for others, to create a collection, an assemblage or coming-together of things that would outlast the collector. Collecting and the museum show themselves to be profoundly relational and collective. Being human among things is revealed as an ambivalent existence and our relationship to things challenging and contradictory.