Browsing by Subject "Yhteiskuntahistoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Pape, Christopher (2010)
    This thesis is a study of the English Catholic journal, the Tablet, and the way in which the concept of human rights was presented and developed in its reporting on Poland from 1978-1983. The analysis is undertaken through a study of the language related to human rights in the relevant editorials and articles published in the period. The method used to analyse the primary material makes use of rhetorical theories of Kenneth Burke, specifically his theory of dramatism. The main analysis is contextualised by studies of the various aspects which help to construct the journal's world view politically, with emphasis on its understanding of human rights, and the nature of its intended audience. The relevant political background in Britain and Poland is examined, as is contemporary rhetoric on human rights emanating from the Catholic Church and the West, which attest to the relevance of the topic. The research question asked by the paper is, 'In what way and to what end are human rights discussed politically in the Tablet in relation to Poland between 1978 and 1983?' The thesis concludes that the Tablet uses the language of rights to promote a certain political agenda and that it describes different groups in terms of rights in different ways in order to influence the political opinions of its readers. The language of rights is specifically used to legitimise the political actions of the Catholic Church, and to positively promote a specifically Catholic ideology in which the Church is very closely associated with the idea of rights. By opposition, it is used to attack the communist government of Poland, and by extension the communist political system as a whole. The language of rights is used to affect reader's opinions about power relations and authority. The thesis ends by asserting that through its use as a legitimising agent, the notion of rights has to a degree lost its specific meaning, and become a term which simplifies the reports in which it is contained through associations made by the reader.
  • Holmqvist, Mats (2010)
    This thesis studies the political process in Pakistan between 1988 and 1999. The aim of the study is to explain why the transition to democracy failed during this period. Three major problems have been singled out for this purpose: the ethnic structure, the political structure and the role of the military. The thesis also shows how similar problems have appeared throughout Pakistan’s history and for this reason the obstacles to democracy are described as long-term, structural problems. Pakistan’s role as a frontline state in global anti-terrorist efforts has prompted a need for fresh perspectives on the country’s political development. Previous research on Pakistan is characterized as lacking historical understanding. Therefore this thesis attempts to provide a historical dimension by tracing the roots of Pakistan’s political problems. The primary sources for the thesis consist of autobiographical material, speeches, interviews and party manifestos, but the argumentation relies heavily on secondary sources. The theoretical sections of the thesis consult e.g. Dahl, Linz and Stepan for definitions of democracy and democratic transitions, Huntington for the concept of political institutionalisation and Koonings & Kruijt for approaches to political armies. The main result of the thesis is that although Pakistan began a democratic transition in 1988, it was never completed and the political process was rather more like a “nontransition”. Above all, the transition was severely constrained from the outset. The greatest obstacle to democratization was arguably the Pakistani military’s consistent interference in politics through a constitutional amendment enacted during military rule in 1985. Moreover, the lack of commitment to democratic values among the political elite puts into question whether there was a movement towards democracy at all during this period. The inability or unwillingness of successive governments to address the ethnic and regional cleavages in Pakistani society as political issues rather than law and order issues also served to undermine the legitimacy of the entire political system. The thesis concludes that the same problems seem to have halted democratic initiatives in Pakistan since the country became independent in 1947; it therefore seems likely that they will also persist unless the underlying issues are specifically addressed.
  • Pan, Xiayuan (2010)
    As an attempt to obtain a brief image of the acculturation process of the Chinese in Finland, this study examines the acculturation attitudes of three different groups of ethnic Han Chinese in Helsinki: masters students, employees in non-ethnic business sector and owners of ethnic businesses. Through semi-structured interviews focusing on a series of intercultural variables, such as cultural identities, language proficiency and usage as well as social contacts, the study shows the maintenance of heritage culture and identity as well as the intentions to seek intergroup relations of the informants, based on which the acculturation strategies adopted by the chosen informants are judged. Findings of the study reveal that integration attitude is the strongest among employees in non-ethnic business, followed by master students and ethnic business owners. However, due to limited number of informants accessed, this pattern needs to be further examined by extended research in the future with a larger scale of informants covering more categories and more regions in Finland. Discussions are made based on the findings of the study regarding the construction of multiculturalism in Finland as well as Finland’s international competitiveness in the process of European integration and globalisation as regards the friendliness of its domestic social environment (especially language environment and employment market) toward other groups. It is also pointed out in the discussions that sufficient communication is one of the keys to a better understanding among ethnic groups to create favourable inter-group relations.
  • Bruun, Susanna (2010)
    Tutkielmassa käsitellään lasten päivähoitokeskustelua vuosina 1960 – 1972 ja keskustelussa havaittavaa sukupuolisopimuksen muutosta 1960-luvun lopulta alkaen. Sukupuolisopimuksella viitataan sukupuolten tehtäviä yhteiskunnassa koskeviin sanattomiin sääntöihin ja sopimuksiin, jotka voidaan havaita lähinnä puhetapoja ja sukupuolten tehtäviin liittyviä mielikuvia ja käsityksiä tutkimalla. Tutkielman keskeisimpänä aineistona on käytetty Perhekustannusten tasauskomitean mietintöä (1966), Naisten asemaa tutkivan komitean mietintöä (1970), Lasten päivähoitokomitean mietintöä (1971) sekä Vuoden 1972 valtiopäiväpöytäkirjoja 22.9.1972 käytyä hallituksen esitystä laiksi lasten päivähoidosta koskeneen lähetekeskustelun osalta. Lisäksi tutkielman aineistona on hyödynnetty jonkin verran Lasten päivähoitolaitostoimikunnan mietintöä (1967) ja Lasten päivähoitolaitostoiminnan säännöstoimikunnan mietintöä (1969). Tutkielman tarkoituksena on aineistoa erittelemällä ja analysoimalla hahmottaa käytettävän aineiston puitteissa lasten päivähoitoon ja äitien palkkatyöhön liittyvien puhetapojen ja tavoitteiden muutosta 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Tutkielmassa pyritään huomiomaan myös muutoksen keskeiset taustatekijät mm. rakennemuutos ja 1960-luvun lopulta alkaen tapahtunut kulttuurinen murros. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havaittu muutos komiteamietintöjen puhetavoissa ja tavoitteissa 1960-luvun lopulta alkaen. 1960-luvulla mietintönsä jättäneen komiteat kannattivat mietinnöissään ensisijaisesti kotiäitiyden tukemiseen tähdänneitä keinoja ja esittivät myös väestöpoliittisia, väestön kasvuun tähdänneitä tavoitteita. 1970-luvun alussa mietintönsä jättäneet komiteat puolestaan esittivät vaatimuksia äitien oikeudesta palkkatyöhön ja julkisin varoin kustannettavasta lastenhoidosta. Eduskunnassa käydyssä lasten päivähoitolakia koskeneessa lähetekeskustelussa on puolestaan havaittavissa jako oikeisto-agraariseen kotiäitisopimuksen kannattamiseen ja vasemmistolaiseen tasa-arvo- tai ansioäitisopimuksen kannattamiseen. Sosiaalidemokraattien, ruotsalaisen kansanpuolueen sekä liberaalisen kansanpuolueen muodostaman pääministerin Sorsan hallituksen antamaan esitykseen sisältyi kunnallisen päivähoitoverkon rakentaminen ja valtion tarkoitukseen maksama tuki valtionapujen muodossa. Hallituksen esitys edusti selvästi uudenlaista ajattelua, jossa väestön kasvun sijaan ensisijaiset tavoitteet liittyivät tasa-arvoon sukupuolten ja eri yhteiskuntaryhmien välillä. Hallituksen esitystä ja laitosmuotoista lasten päivähoitoa kannattivat lähinnä SKDL:n ja sosiaalidemokraattien edustajat sekä eräät kokoomuksen edustajat. Laitospäivähoidon vaihtoehdoksi esitettiin hoitolisää, jota olisi maksettu kotona lastaan hoitaville tai avustuksena yksityisen päivähoidon kustannuksiin. Tätä mallia kannattivat erityisesti keskusta sekä pääasiassa myös muut oikeistopuolueet. Laitoshoidon vastustajien ensisijaisena argumenttina oli valinnanvapauden takaaminen. Kuitenkin monet heistä kritisoivat puheenvuoroissaan voimakkaasti kodin ulkopuolella tapahtuvaa lastenhoitoa. Eduskunnan lähetekeskustelusta ilmenneet sukupuolisopimusmallit ovat ristiriitaisia. 1970-luvun alussa ns. tasa-arvosopimus oli kuitenkin saanut jo kotiäitisopimusta vahvemman aseman.
  • Reiterä, Terhi (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Suomen savottakämpillä vuosien 1945–1975 välillä työskennelleitä kämppäemäntiä. Kämppäemännät toimivat metsätyöntekijöiden yhteisasunnoissa ruuanlaittajina ja siivoojina. Savottakämpille alettiin palkata kokkeja 1900-luvun alussa ja 1930-luvulta eteenpäin puutavarayhtiöt alkoivat huolehtia heidän palkkaamisestaan. Yhtiöiden palkkaamien ruuanlaittajien ammattinimikkeesi vakiintui kämppäemäntä. Kämppämajoitus väheni 1970-luvun myötä kun metsätyössä siirryttiin työntekijöiden kotikuljetuksiin. Pohjois-Suomessa kämppätyömaita ja kämppäemäntiä oli kuitenkin 1980-luvun lopulle asti. Kämppäemännät työskentelivät maskuliinisella metsäalalla kämppäyhteisöjen ainoina naisina. Tutkielmassa kysytäänkin, minkälaisia käsityksiä ja määritelmiä kämppäemännyyteen yhdistettiin ja miten kämppäemännän sukupuoli näkyy näissä määritelmissä. Lisäksi kysytään, minkälaisina kämpän sisäiset sukupuolten väliset suhteet näyttäytyivät. Tarkastelussa hyödynnetään Yvonne Hirdmanin sukupuolijärjestelmän käsitettä. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kolmesta näkökulmasta: Ensin tarkastellaan, miten kämppäemännyyttä määritellään aikalaiskirjallisuudessa. Tässä tarkastelussa tärkeimpänä lähdeaineistona toimivat kämppäemännille suunnatut oppaat. Toiseksi tarkastellaan, miten kämppäemäntinä toimineet naiset vastasivat näihin määritelmiin ja minkälaiseksi he kokivat kämpillä vallinneet sukupuolten väliset suhteet. Kolmanneksi kuvataan, mitä savottakämpillä majoittuneet metsäalalla toimineet miehet näkivät hyvän kämppäemännän ominaisuuksiksi ja minkälaisiksi he kokivat emännän aseman kämppäyhteisössä. Kahden viimeisen näkökulman lähdeaineistona toimii muistitietoaineisto. Kämppäemännät toimivat savottakämpillä erilaisten odotusten ristipaineessa. Kämppäemännän oppaat määrittelevät heidän roolinsa feminiiniseksi ja äidilliseksi. Ne luovat kämppäemännän työstä naisten yhteiskunnallisen roolin mukaista määrittelemällä kämpän kodiksi ja emännän sen hengettäreksi, joka huolehtii miesten hyvinvoinnista. Kämpillä majoittuneet miehet sen sijaan arvostavat kämppäemäntää, joka on rempseä ja huumorintajuinen. Kämppäemännän kuului sopeutua kämpän maskuliiniseen kulttuuriin, mikä onnistui parhaiten osallistumalla sen huumoriin. Kämpän sukupuolijärjestelmä perustui sukupuolitettuun työnjakoon ja kämppätilan sukupuolenmukaiseen jakamiseen. Kämpän keittiö ja emännän huone olivat naisille kuuluvaa yksityisaluetta, josta oltiin yhteydessä miesten puolelle vain tarjoiluluukun välityksellä. Sukupuolten erillään pitämistä perusteltiin kämppäemännän suojelemisella, mutta sen tavoitteena oli myös estää sukupuolisuhteiden syntyminen kämpän miesten ja kämppäemännän välille. Kämppäemäntä olikin virallisesti ”rauhoitettu” ja emännän koskemattomuudesta huolehtiminen oli kämppäyhteisön vastuulla. Kämppäelämässä syntyi kuitenkin seurustelusuhteita ja mahdollisesti myös sukupuolisuhteita. Näistä ei kuitenkaan mielellään kerrota haastatteluissa. Myös seksuaalista häirintää esiintyi. Kämppäemännät kuitenkin korostavat miesten kunnioittavaa suhtautumista heihin. He korostavat, etteivät sukupuolten väliset suhteet olleet ongelmallisia ja painottavat omaa sukupuolimoraaliaan. Kämppäemännät näkevät itsensä kämppäyhteisön jäsenenä, eivätkä halua puhua pahaa muusta yhteisöstä. Vaikeita tilanteita kuvatessaan he korostavat omaa aktiivisuuttaan ja selviytymistään. Kämppäemännät luovat itsestään kuvaa selviytyjinä ja vahvoina naisina.
  • Fromholtz, Milja (2010)
    Tässä poliittisen pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten suomalainen partiotyttöliike kehittyi vuosina 1925−1939 sekä miten partiotyttöliikkeen johto määritteli toiminnan suhteet aikalaispolitiikkaan, sukupuoleen ja ajan kasvatuskeskusteluihin. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin partiotyttöjen kokemuksia tutkimusajalta, ja tuodaan tytöt ja naiset esiin historiallisina toimijoina. Tutkielman kysymyksenasettelun taustalla on hypoteesi, että partiotyttötoiminta antoi 1920- ja 1930-luvuilla sen piirissä toimineille tytöille ja naisille mahdollisuuden astua olemassa olevien sukupuoliroolien ulkopuolelle, vaikka se monissa muodoissaan tukikin sukupuolten eriytymiskehitystä. Suomalaista partiotyttötoimintaa tarkastellaan tutkielmassa yhtäältä sekä kansallis- että sukupuolipoliittisena ilmiönä että toisaalta liikkeen johdon ja tyttöjen kokemusten kautta. Tämän rinnalle tutkielmassa on nostettu sukupuoli analyyttisena käsitteenä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä analyysia. Tutkimusaineistona on käytetty Suomalaisen Partiotyttöliiton arkistoa sekä Suomen Partiotyttöjen Neuvottelukunnan arkistoa Kansallisarkistossa. Tutkimustuloksien mukaan suomalainen partiotyttöliike tasapainoili tutkimusajankohtana naisten perinteisten tehtäväkenttien ja partiopoikien ohjelman välillä koettaen yhdistää niitä sopivalla tavalla. Partiotyttö- ja -poikaliike ajautuivat 1920-luvun aikana lähes täydellisesti erilleen toisistaan, mikä noudatteli aikaisemmassa tutkimuksessa havaittua ilmiötä: 1920- ja 1930 -luvuilla sukupuolten eriytyminen syveni ja läpäisi kaikki yhteiskunnan osa-alueet. Partiotyttöliikkeen tarkastelu tekee tähän tulkintaan kuitenkin pienen särön, sillä Suomalaisen Partiotyttöliiton johto ei ollut tapahtuneessa lopullisessa erossa aktiivinen toimija – päinvastoin, se vastusti poikien ajamaa kahtiajakoa, eikä itsekään tuntunut olevan varma siitä, mikä oli sen rooli kansallisessa projektissa. Poliittisesti partiotyttöliike oli tutkimusajankohtana osa niin kutsuttua valkoista Suomea. 1930-luvulla taistelu samoista kohderyhmistä kiristi erityisesti partiotyttöliikkeen ja Lotta-Svärd Yhdistyksen välejä; partiotyttöjohtajien puheessa pikkulottatoiminnalle annettiin kielteisiä merkityksiä ja se nähtiin ongelmana sekä haasteena. Haasteita partiotyttötoiminnan leviämiselle Suomessa asetti myös liikkeen vierasperäisyys ja vahva kaupunkilainen leima. Partiotyttöjen kokemuksista selviää, että partio antoi tytöille mahdollisuuden ottaa osaa normaalia jännittävimpiin kokemuksiin: kilpailuihin sekä sotilaselämään rinnastuviin leireihin. Lisäksi jokapäiväisistä mukavuuksista tinkiminen oli partiotyttöjen ylpeyden aihe: monissa kirjoituksissa oli läsnä vahva näyttämisen halu. Partiotytöt halusivat osoittaa olevansa pärjäävänsä asioissa, jotka eivät perinteisesti kuuluneet naisten toimintakenttään. Poikamainen toiminta, kuten kiipeily ja erilaiset ruumiilliset suoritukset olivat partiotyttöjen keskuudessa paitsi hyväksyttäviä, myös ihailtuja.
  • Malin, Kimmo (2010)
    Viestintä on tärkeä osa poliitikon ammattia, ja television sekä televisioesiintymisen merkitys on kasvanut viimeisimpien vuosikymmenien aikana poliittisessa vaaliviestinnässä. Tutkin, miten puoluejohtajien viestintäkäyttäytyminen ja -tyylit television vaalikeskusteluissa ovat muuttuneet vuosien 1987 ja 2007 välillä. Tutkin puheenjohtajien sanatonta viestintää ja viestintätyylejä. Tutkimukseni perustuu tutkijan kvalitatiiviselle observoinnille. Vertaan keskusteluista tekemiäni havaintoja puheviestinnän eri teorioissa, tutkimuksissa ja televisioesiintymisen oppaissa esitettyihin ohjeisiin ja ideaaleihin, ja tarkastelen, onko tutkimusajanjaksollani liikuttu näitä, osittain ristiriitaisiakin, ideaaleja kohti. Vaalikeskusteluiden observoinnin lisäksi tutkin vaalikeskustelun kommentointia lehdistössä. Tutkielmani tärkeimmät alkuperäislähteet ovat Yleisradion suuret vaalikeskustelut vuosilta 1987 ja 2007. Lehdistötutkimuksessa rajasin aineistoni Iltalehteen, Ilta-Sanomiin ja Helsingin Sanomiin. Puoluelehdistä tutkin kolmen suurimman puolueen SDP:n, keskustan ja kokoomuksen pää-äänenkannattajien vaalikeskustelujen jälkeisen päivän uutisointia. Paikallinen viestintäkulttuuri ja perinteet vaikuttavat viestinnän vaatimuksiin ja tarkastelen tutkimuskohdettani erityisesti suomalaisessa kontekstissa. Tämän johdosta tutkielmani pohjautuu pääasiassa suomalaiseen aikaisempaan tutkimukseen. Verrattuna vuoden 1987 keskusteluun vuonna 2007 keskustelutilanne oli muuttunut luontevammaksi ja vähemmän konfliktinomaiseksi. Vuonna 2007 varsinkin kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat suorastaan asuivat televisiokeskusteluissa vaalitaistelun ajan, joten televisioidusta vaaliväittelystä on tutkimusajanjaksollani tullut tuttu esiintymistilanne puoluejohtajille. Vertailemieni keskusteluiden välillä puheenjohtajien sanaton viestintä on muuttunut kohti oppikirjojen ideaaleja. Puolueiden puheenjohtajien sanaton viestintäkäyttäytyminen on muuttunut ulkoisesti lähes virheettömäksi, muttei erinomaiseksi. Vuonna 1987 keskustelussa puheenjohtajien sanaton viestintä on täynnä kömpelyyttä ja virheitä, kun taas vuonna 2007 puheenjohtajat esiintyvät pintapuolisen virheettömästi. Selkeä muutos oli myönteisen sanattoman viestinnän tuplaantuminen. Muita kiistattomia muutoksia oli esimerkiksi se, että puoluejohtajien katsetyöskentely oli varmaa verrattuna 1987 keskustelun epävarmaan vilkuiluun. Lisäksi havainnollistavien käsieleiden määrä oli lähes kolminkertaistunut. On kuitenkin huomattava virheettömyyden ja erinomaisuuden ero: kukaan johtajista ei erottautunut viestinnällään selkeästi muista. Esiintymisen arvioinnista on tullut itsestään selvä, mutta hyvin vähäpätöinen osa lehtikirjoittelua. Esiintymiseen ja imagoihin liittyvän uutisoinnin huippuhetket olivat vertailujaksoni alkupuolella vuosien 1987 ja 1991 vaaleissa. Uutisointi ei kuitenkaan ollut vuonna 2007 siirtynyt niin sanottuihin asiakysymyksiin, vaan erilaisiin poliittisiin skandaaleihin.
  • Tulkki, Jaakko (2010)
    Länsi-Eurooppa koki voimakaan taloudellisen kasvun toisen maailmansodan jälkeen. Talouskasvun seurauksena Länsi-Eurooppa veti puoleensa maahanmuuttajia. Taloudellisesti heikot ajat ja etenkin ensimmäinen öljykriisi kuitenkin muuttivat tilannetta ja maahanmuuttoa alettiin rajoittaa Länsi-Euroopassa. 1980-luvulla turvapaikanhakijat muodostivat entistä suuremman osan maahanmuuttajista. 1970-luvulta lähtien eurooppalaiset maahanmuuttovastaiset puolueet onnistuivat keräämään merkittävää kannatusta. Ruotsissa maahanmuuttovastaiset puolueet eivät kuitenkaan onnistuneet keräämään merkittävää menestystä ennen vuotta 1991, kun Ny demokrati -puolue nousi Ruotsin valtiopäiville. Lisäksi 1990-luvulla Sverigedemokraterna -puolue onnistui kasvattamaan kannatustaan. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisten puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa 1990-luvulla ja sitä, miten kyseiset puolueet käyttivät maahanmuuttajia retoriikassaan ja politiikassaan. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, olivatko tutkitut puolueet ns. "yhden asian puolueita", eli keskittyivätkö puolueet ainoastaan maahanmuuton vastustamiseen. Tutkielmassa tarkastellaan puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa suhteessa talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kehitysapuun. Tutkielma on kvalitatiivinen ja pääasiallisena lähdeaineistoina on käytetty puolueiden puolueohjelmia. Lisäksi tutkielmaa varten on luettu kolmea sanomalehteä: Svenska Dagbladet, Sydsvenskan Dagbladet ja Dagens Nyheter. Johtopäätöksenä todetaan, että tutkitut puolueet olivat omaksuneet etnonationalistisen ideologian, johon kuuluu ajatus yhtenäisestä ”kansasta”, joka on myös ”etnisesti” yhteneväinen. Vuonna 1991 perustettu Ny demokrati ei ollut aluksi rasistinen puolue, vaan uusliberalistinen puolue, joka oli lähinnä keskittynyt talouspolitiikkaan. Sisäisten ristiriitojen ja huonon vaalimenestyksen seurauksena puolue päätyi kansallismielisten jäseniensä käsiin ja puolueen politiikka sekä retoriikka muuntuivat kansallismieliseksi. Hiljalleen puolueesta kehittyi rasistinen puolue. Sverigedemokraterna -puolue on ollut perustamisestaan asti kansallismielinen puolue, joka on suhtautunut avoimen vihamielisesti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Sverigedemokraterna -puolue oli mm. halukas karkottamaan "etnisesti vieraat" ihmiset Ruotsista. Sverigedemokraterna -puolue on myös pyrkinyt esiintymään sosiaalidemokraattisen tradition jatkajana ja kansankodin puolustajana. Tutkittujen puolueiden näkemyksiä maahanmuutosta voidaan kuvailla kielteiseksi. Tutkitut puolueet esittivät maahanmuuttajat henkisesti epäkypsinä henkilöinä, jotka eivät pystyneet huolehtimaan taloudestaan. Maahanmuuttajien katsottiin olevan epäaktiivisia ihmisiä, jotka eivät olleet halukkaita oppimaan ruotsin kieltä. Tutkitut puolueet toivat retoriikassaan esille, että maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa koettiin uhkana ruotsalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle. Puolueiden mukaan oli vaara, että Ruotsissa syntyisi avoin konflikti maahanmuuton seurauksena.
  • Riihola, Maiju (2010)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lastenhoidon käytäntöjä ja kehitystä osana vuosisadan alussa syntynyttä neuvolalaitosta. Näkökulma on matalan tason kohtaamisissa eli äidin ja terveyssisaren välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkoituksena on selvittää millainen oli Helsingin neuvonta-asemaverkosto 1920–1930-luvuilla ja minkälaisilla keinoilla imeväisten terveydentilaa pyrittiin sen kautta edistämään. Lasten terveydenhoidon keskeisimmät kysymykset ja niissä annetut ohjeet muodostavat toisen osan tutkimuskysymystä. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on 1920-luvulla läpi lyöneen kotitalousideologian toteutuminen neuvonta-asemien ja terveyssisarten työssä. Tutkimusaineisto muodostuu pääosin lastensuojelujärjestöjen arkistoaineistosta ja lastenhoito-oppaista, menetelmänä on toiminut pääosin laadullinen sisällönanalyysi. Vaikka neuvolatoiminnan isänä pidetään usein arkkiatri Arvo Ylppöä, alkoi suomalainen neuvola-toiminta kuitenkin jo varhain 1900-luvun alussa. Tällöin väestöpoliittiseen huoleen perustunut Maitopisara ry avasi ensimmäisen pienten lasten neuvonta-aseman Kallion Toiselle linjalle. Asemalla jaettiin puhdasta maitoa ja hoito-ohjeita imettämään kykenemättömille äideille. 1920-luvun ja Mannerheimin lastensuojeluliiton myötä toimintaa pyrittiin laajentamaan myös muille lapsille tavoitteena koko kansan tavoittaminen. Kaupunki avasi ensimmäisen asemansa 1930-luvun alussa. Alusta saakka neuvolatoiminnalla pyrittiin tavoittamaan myös aviottomat äidit. 1920- ja 1930-lukujen neuvolatyössä kohtasivat perinteinen hyväntekeväisyys ja lähipiiristä saadut lastenhoito-ohjeet sekä puolivirallinen asiantuntijatoiminta. Kotitalousideologia tuki neuvonta-asematoimintaa asiantuntijuuden korostumisen, lastenhoidon tieteellistymisen ja äitiyden arvon kohottamisen kautta. Läpi tutkimusjakson sekä neuvolan että opaskirjojen antamissa ohjeissa korostui erityisesti oikean ruokinnan ja hygienian merkitys. Oppaiden lisäksi äitien tietotasoa pyrittiin kohottamaan kursseilla ja kotikäynneillä, läheisellä yhteistyöllä neuvonta-aseman kanssa. Asiantuntijuuden ohella näissä äidin ja terveyssisaren kohtaamisissa tuli esiin kahden yksilön parhaassa tapauksessa luottamuksellinen suhde ja valtion ja yksilön hedelmällinen yhteistyö. Asiakasmäärät helsinkiläisillä asemilla kasvoivat koko tutkimusajan ja helsinkiläisäidit näyttävätkin olleen innokkaita tuomaan lapsensa asemalle tarkastettavaksi. Kuolleisuus neuvolan kirjoissa olevien lasten keskuudessa oli selvästi koko kaupunkia alhaisempi. Erityisen selvästi tämä ero tuli näkyviin aviottomien lasten kohdalla. Aviottomien äitien talouksissa eskaloituivat useat taloudelliset, sosiaaliset ja käytännön lastenhoidolliset kysymykset ja tähän arkaan kohtaan neuvonta-asematyöllä osuttiin.