This research sets out clarifying theoretically the relations with two democratically relevant concepts: political representation and deliberation. It does so by developing the idea of ‘deliberative representation’ and studying it empirically in a parliamentary context. Recent scholarship of representation, namely the constructivist turn, sees the concept of representation as dynamic and fluid. As such, this paradigm shift looks past the electoral notion that highlights the premise of interests and preferences. Scholarship on deliberation is similarly revising its focus. This research draws especially from the systemic approach to deliberation. It implies that loosening traditional normative criteria will advance the study of deliberation in politically charged settings such as legislatures. Both strands of theories are gradually assuming context and function sensitive perspectives that are merged in my reading of deliberative representation. The under-theorised link between representation and deliberation has resulted in shortage of empirical accounts of where representatives operate in. The research is motivated by a simple question: what do representatives actually do when they represent? Finding answers to this question helps in understanding what drives deliberation in parliaments. The proposed framework of deliberative representation allows a more nuanced outlook on representative activities and practices. Consequently, this refined perspective allows addressing and re-assessing some prevailing assumptions of political science about the strategic and adversarial incentives and orientations of elected representatives. In this research, the dynamics of deliberative representation are studied in and illustrated through a particular legislature, the Parliament of Finland. For this purpose, 60 Finnish Members of Parliament (and 5 parliamentary committee chairs) were interviewed over the period of 2008–2016. The research illustrates that although institutional and procedural settings of legislature incentivize representative practices, thus inducing deliberation in various ways, the contextual and functional interplay argued by deliberative representation adds to the analysis in novel ways. Three dominant contexts of representation are identified: the affirmative, operative and performative context. Each discussed context specifies how the functions of representation are established and carried out. Also, features relating to the deliberative process are explored. Finally, three deliberative modes are detected in the contexts of representation: what I call expressive-deliberative, strategic-deliberative and expressive-partisan deliberative mode. The novelty of this research lies in its aspiration to use the language of political theory more closely in conducting empirical inquiry. While doing that, it has also contributed to the scholarship on representative practices in parliaments. Finally, the research suggests that the contexts of representation are generally recognizable, and therefore they may find applications outside the parliamentary setting.

Tutkielmassa käsitellään intersektionaalista feminismiä. Tutkielman varsinaisena tavoitteena on selventää ja konkretisoida, mitä intersektionaalinen feminismi poliittisena ideologiana tarkoittaa. Tämä tavoite toteutetaan tarkastelemalla intersektionaaliseksi julistautunutta Suomen feminististä puoluetta. Lähtökohtana tutkielman tarpeelle toimii aikaisempi tutkimus ja julkinen keskustelu, jossa intersektionaalisen feminismin itsensä määrittely sekä sen analyyttinen ja kriittinen tarkastelu on ollut vähäistä. Tutkielma perustuu teoreettiseen viitekehykseen, jossa kaikki poliittiset toimijat ovat luokiteltavissa liberaaleiksi tai illiberaaleiksi ja demokraattisiksi tai epädemokraattisiksi. Tässä viitekehyksessä toimijat, jotka ovat illiberaaleja ja demokraattisia ovat määritelmällisesti populistisia. Koska feministinen puolue on julkilausumillaan ja toiminnallaan osoittanut olevansa demokraattinen puolue, analyysi keskittyy tarkastelemaan yleisohjelman suhdetta liberalismiin lähtien olettamuksesta, että yleisohjelma on demokraattinen. Tutkielman toisena, teoriasta johdettuna olettamuksena on, että intersektionaalisuus on illiberaali ideologia. Tällöin tutkielman lähtökohtana on, että feministinen puolue on populistinen puolue. Tutkielman aineistona toimii feministisen puolueen vuonna 2016 julkaisema yleisohjelma, jossa puolue määrittää poliittisia suuntaviivojaan ensimmäistä kertaa. Yleisohjelmaa tutkikaan yhdistetyn sisällönanalyysin avulla, jossa ainestoa lähestytään ensiksi kvantitatiivisesti alistaen koko sisältö analyysille. Kvantitatiivinen vaihe perustuu deduktiiviselle luokittelulle, jossa liberalismin ja illiberalismin reunaehdoista johdetaan kategoriat, joiden esiintymistä tarkastellaan koodaamalla yleisohjelman sisältö. Näiden reunaehtojen mukaan illiberalismi käsitteellistää yhteiskunnan jakautuneeksi yhden jakolinjan ympärille, perustuu vastakkainasetteluun ja edistää moraalisen enemmistön etua. Liberalismi taas perustuu moneen, keskenään risteävään jakolinjaan, kattavan yhtämielisyyden tavoitteluun ja oikeusvaltioperiaatteen edistämiseen. Kvantitatiivisesta vaiheesta saatua tietoa tarkastellaan kvalitatiivisessa vaiheessa temaattisen analyysin avulla, jossa yleisohjelman liberaaleja ja illiberaaleja osioita tarkastellaan pyrkien löytämään näistä toistuvia elementtejä, eli teemoja. Kvantitatiivisen vaiheen analyysiin käytetään havaintojen määrien tarkasteluja eri kategorioissa. Ensisijaisena havaintona on, että yleisohjelma sisältää illiberaalin elementin, mutta painottuu liberalismiin. Toissijaisesti havaitaan, että yleisohjelmassa painottuvat sanamäärissä mitattuna tietyt toimijat, kuten naiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä ihmiset. Temaattisessa analyysissa huomataan, että yleisohjelma sisältää kaksi yläteemaa, illiberaalin intersektionaalisen diskurssin ja liberaalin hyvinvointivaltiodiskurssin. Tulokset tukevat tutkielman lähtöoletusta, jonka mukaan intersektionaalisuus on illiberaali ideologia. Tuloksista pystytään myös johtamaan välttämättömyyden ja riittävyyden ehtoihin perustuva määritelmä intersektionaaliselle feminismille. Johtopäätöksenä esitetään tutkielman tarjoavan uuden, aikaisemmasta tutkimuksesta puuttuneen kriittisen näkökulman intersektionaaliseen feminismiin. Intersektionaalisuuden tarkastelu sen suhteessa liberalismiin osoittaa intersektionaalisuuden poliittisena ideologiana olevan ristiriitainen liberalismin tasa-arvon käsitteiden kanssa. Tuloksista voidaan myös päätellä yhteiskunnan rakenteiden purkamiseen tähtäävän intersektionaalisen feminismin olevan strategisesti huono ideologia Suomen kaltaisessa demokratiassa, jossa yhteiskuntajärjestykseen vallitsee laaja tyytyväisyys. Tuloksia tarkasteltaessa tulee kuitenkin huomioida sisällönanalyysiin liittyvät validiteetin ja reliabiliteetin ongelmat.

Tutkielmassa käsitellään kansalaisille kohdistettujen tyytyväisyyskyselyjen tulosten tulkintaan liittyviä kysymyksiä. Toteuttamalla tärkeys-suoritustasoanalyysi kahdella eri tapaa, todettuun ja pääteltyyn tärkeyteen perustuen, tutkielma havainnollistaa kansalaisten tyytyväisyyden mittaamisen moniselitteisyyttä. Tutkimuskysymys on, kuinka todettuun ja pääteltyyn tärkeyteen perustuvien tärkeys-suoritustasoanalyysien tulokset eroavat toisistaan. Tutkielman aineistona ovat Espoon kaupungin asukkaiden tyytyväisyyttä kuntapalveluihin selvittävä Kuntapalvelujen laatu -kyselyt vuosina 2011, 2015 ja 2019. Aineistolle suoritetaan tärkeys-suoritustasoanalyyseja, joissa tarkastellaan samanaikaisesti kansalaisen tyytyväisyyttä palveluosa-alueen suoritustasoon sekä sitä, kuinka tärkeänä kansalainen osa-aluetta pitää. Aineistossa yksittäisinä esiintyvät palvelut on tutkielmassa koottu summamuuttujiksi edustamaan palveluosa-alueita. Palveluosa-alueiden suoritustaso on johdettu suoraan aineistosta. Päätelty tärkeys on muodostettu usean muuttujan regressioanalyysilla, jossa on selvitetty, mikä vaikutus eri palveluosa-alueilla on kokonaistyytyväisyyteen. Palveluosa-alueet on asetettu keskenään tärkeysjärjestykseen vertaamalla niiden standardoituja regressiokertoimia. Todettu tärkeys on muodostettu liittämällä kaksi erillistä kysymystä palveluiden tehostamis- ja parannustarpeista yhteen. Todettuun ja pääteltyyn tärkeyteen perustuvien tärkeys-suoritustasoanalyysien tulokset eroavat toisistaan. Tämä on linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Eri tavoin tehdyt tärkeys-suoritustasoanalyysit antavat saman suuntaisia tuloksia, mutta myös ristiriitaisuuksia ilmenee. Tulokset muuttuvat ajassa eri lailla riippuen analyysitavasta. Espoon kuntapalveluita on kategorisoitu aiemman tutkimuksen avulla ja lopuksi on esitetty toimintaehdotuksia. Tutkielman johtopäätös on, että todettuun ja pääteltyyn tärkeyteen perustuvat tärkeys-suoritustasoanalyysit mittaavat kansalaisten tyytyväisyyden eri osa-alueita ja täydentävät toisiaan.

Tutkielma on tapaustutkimus ensimmäisten maakuntavaalien ajoittamisesta käydystä keskustelusta ja päätöksenteosta Sipilän hallituskauden aikana vuosina 2015-2019. Maakuntauudistukseen tähdänneen lainsäädäntöprosessin myötä syntyi uusi perustuslaillinen tulkinta ensimmäisten maakuntavaalien ajankohdan ja lainsäädännön hyväksymisen välisen kuuden kuukauden vähimmäisajasta. Tämän tutkimus kysyy, miksi tämä perustuslaillinen tulkinta kuuden kuukauden vähimmäisajasta omaksuttiin. Vastatakseni kysymykseen hyödynnän lopputulosorientoitunutta prosessin seurannan analyysimenetelmää, joka pyrkii rakentamaan minimaalisesti riittävän selityksen kiinnostavalle lopputulokselle. Aineistona hyödynnetään eliittihaastatteluja sekä virallis- ja medialähteistä koostuvaa dokumenttiaineistoa. Teoreettisesti tutkielma rakentaa siltaa vaalien sääntelyn, perustuslaillistuneen politiikan ja kansainvälisten normien kirjallisuuksien välille lähestyen niitä historiallisen institutionalismin mekanismien kautta. Tutkimus lähtee hypoteettisesta olettamuksesta, että selitys kuuden kuukauden normin syntymiselle löytyisi perustuslaillisen kehikon historiallisista palautemekanismeista ja kansainvälisten normien kotimaisista vaikutuksista. Prosessin seuranta -analyysin perusteella kansainväliset suositukset eivät itsessään ole selityksessä kausaalisesti merkittäviä vaan osa perustuslaki-instituution alaisia mekanismeja. Selitykseksi kuuden kuukauden normin omaksumiselle tutkimus esittää perustuslakipolitisoitumista. Perustuslakipolitisoitumisen selitys perustuu ajatukselle institutionaalisen kehikon ohjaamasta poliittisten kilpailijoiden ja perustuslain tulkitsijoiden vuorovaikutuksesta koskien yhtä aikaan perustuslaillistunutta ja politisoitunutta politiikkakysymystä. Tutkielman tulokset osoittavat teknisluonteisen vaalisääntelyn ja vähittäisen institutionaalisen muutoksen tutkimuksen merkittävyyden. Ne nimittäin tuottavat sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutuksia poliittisten toimijoiden asemaan ja vuorovaikutussuhteeseen perustuslakitoimijoiden kanssa. Tulokset kiinnittävät lisäksi huomiota toimijoiden pyrkimyksiin siirtää tai delegoida käsiteltäviä kysymyksiä itselleen otollisemmille areenoille ja tähän liittyviin epävarmuustekijöihin. Tältä osin korostuu erityisesti hallituksen, parlamentaarisen opposition ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden erilainen institutionaalinen asema konsensuspoliittisessa valmistelussa, päivänpoliittisessa kamppailussa ja perustuslakipolitiikassa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan nuorten kokemuksia osallistumisesta Helsingin kaupungin osallistuvaan budjetointiin, eli OmaStadiin. OmaStadissa jo 12-vuotiaat voivat osallistua kaupungin varojen käytöstä päättämiseen. Tutkimusongelma kumpuaa nuorten poliittisessa osallistumisessa havaituista haasteista, kuten muuta väestöä vähemmän aktiivisesta vaaliosallistumisesta. OmaStadissa nuoret osallistuivat kaupungin väestöstä kaikkein aktiivisimmin äänestykseen. Tutkimus pyrkii selvittämään, onko OmaStadissa tekijöitä, jotka herättävät nuorissa intoa poliittiseen osallistumiseen ja jos on, niin mitä nämä tekijät ovat. Poliittisen osallistumisen tutkimuksessa sisäinen ja ulkoinen kansalaispätevyys sekä poliittinen kiinnostuneisuus ovat olennaisia poliittisen kiinnittyneisyyden osa-alueita, joiden on myös havaittu olevan yhteydessä poliittiseen osallistumiseen. Sisäinen kansalaispätevyys kertoo, miten henkilö kokee pystyvänsä ja osaavansa vaikuttaa poliittisessa järjestelmässä. Ulkoinen kansalaispätevyys taas kuvastaa, miten henkilö kokee poliittisen järjestelmän kuuntelevan kansalaisia. Poliittinen kiinnostuneisuus puolestaan kuvastaa henkilön valmiutta poliittiseen toimintaan ja kiinnostuneisuutta poliittisiin asioihin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, onko osallisuus OmaStadissa herättänyt tuntemuksia, joiden perusteella prosessin voi olettaa tuottavan positiivisia vaikutuksia kyseenomaisiin asenteisiin. Jos havaitaan, että OmaStadi mahdollisesti edistää kansalaispätevyyttä tai poliittista kiinnostuneisuutta, OmaStadin voi nähdä tuke-van myös nuorten poliittista osallistumista. OmaStadia tarkastellaan tutkimuksessa myös poliittisen sosialisaation keinona. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto on 14 peruskoululaiselta kerätyt teemahaastattelut. Nuorten kokemusten perusteella on mahdollista, että OmaStadi tukee eri tavoin nuorten sisäistä ja ulkoista kansalaispätevyyttä sekä poliittista kiinnostuneisuutta. Toisaalta aineisto paljasti myös monia tekijöitä, joiden osalta nuorten osallistaminen prosessissa olisi voinut olla kattavampaa. OmaStadin toteutuksessa hyödynnettiin aineiston perusteella monia poliittista sosialisaatiota tukevia tekijöitä. Varovaisena johtopäätöksenä tehdään, että prosessi voisi toimia paremmin poliittisen sosialisaation keinona sekä tukea kansalaispätevyyttä ja kiinnostuneisuutta, jos prosessin yhteydessä olisi paremmat mahdollisuudet oppia ja ymmärtää prosessisia sekä kommunikoida prosessista vertaisten kanssa.

Pro gradu -tutkielman aiheena on suomalaisiin yliopistoihin kohdistuvat kansainvälisen kilpailukyvyn vaateet. Yliopistojen yhteiskunnallinen rooli on kokenut suuria muutoksia viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja suomalaisilta yliopistoilta odotetaan yhä enenevissä määrin apua valtion kilpailukykykuilun kiinni kuromiseen. Tämä edellyttää yliopistoilta esimerkiksi nopeammin valmistuvia opiskelijoita, yliopistojen pärjäämistä kansainvälisissä vertailuissa, yritystoiminnassa käytettyjen toimintamuotojen omaksumista sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäämistä. Tutkielman teoreettinen viitekehys on Ngai-Ling Sumin ja Bob Jessopin kehittämä kulttuuris-poliittinen talous. Näin ollen suomalaisiin yliopistoihin kohdistuneita kilpailukyvyn vaateita analysoidaan tietoperustaisen talouden mielikuvituksen kautta, jolle on ominaista korostaa esimerkiksi tuottavuutta, elämänlaadun kasvattamista, tiedon arvottamista sekä sen soveltamista taloudellisen tehokkuuden avaintekijänä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu vuosien 1996–2018 hallituksen esityksistä, joissa esitettiin keskeisiä muutoksia suomalaiseen yliopistokenttään. Empiiristä aineistoa analysoidaan tutkielmassa kriittisen diskurssianalyysin tutkimusmetodilla. Analyysissa hallituksen esityksistä löytyi yhteensä neljä osittain päällekkäistä vaadekategoriaa: 1) opiskelijoihin kohdistuvat vaateet kilpailukyvyn lisäämiseksi; 2) yliopistofuusioiden vaateet kansainvälisyyden kasvattamiseksi; 3) autonomian ja ammattijohtamisen vaateet sekä 4) yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäämisen vaateet. Vaadekategoriat ilmentävät tietoperustaisen talouden vaikutuksia suomalaisiin yliopistoihin: hallituksen esityksissä korkeakoulutusta ei nähdä vain kansallisena tekijänä, vaan sen yhteys globaaliin markkinatalouteen tunnistetaan. Lisäksi yliopisto ja yliopistokoulutus nähdään enenevissä määrin valtiolle tärkeänä taloudellisena tekijänä. Tietoperustaisen talouden mielikuvitus näkyy myös yliopistojen niin sanotun kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen korostamisessa. Kaikissa vaadekategorioissa vahvana teemana on kansainvälistyminen ja globalisaatio. Tutkielman mukaan hallituksen esityksissä ilmenee tavoite edetä kohti kansainvälisesti kilpailukykyisempää ja omavaraisempaa yliopistokenttää, joka koostuu suuremmista ja tehokkaammista yliopistoista. Suomalaiset yliopistot esitetään hallituksen esityksissä osana kansallista talous- ja kilpailukykyjärjestelmää korkeakouluteollisuutena, jota kehitetään tietoperäisen talouden mielikuvituksen lainalaisuuksien mukaisesti. Yliopistoille kohdennetuissa kilpailukyvyn vaateissa korostuu tiedon tärkeys uusien innovaatioiden syntymiselle, joita suunnitellaan valjastettaviksi Suomen taloudellisen kilpailuedun kasvattamiseen. Selvänä kehityssuuntana on humboldtilaisen yliopistoihanteen jääminen globalisaation sekä kansainvälistymisen haasteiden ja mahdollisuuksien jalkoihin. Kulttuuris-poliittisen talouden teoreettinen viitekehys keskittyy usein kuvaamaan hegemonisista rakenteista johtuvia ilmiöitä makrotasolla. Näin ollen tietoperustaisen talouden vaikutuksia yliopistokenttään on aikaisemmin kuvattu vain ylätasolla ja abstraktisti. Tämä tutkielma on ensimmäinen laaja ja yksityiskohtainen katsauksen siitä, miten tietoperustaisen talouden mielikuvitus näkyy yksittäisen valtion yliopistosektorin keskeisissä lainvalmisteluasiakirjoissa. Sumin ja Jessopin kulttuuris-poliittisen talouden teoriaa sellaisenaan ei ole tiettävästi sovellettu aikaisemmin tässä kontekstissa Suomessa tai kansainvälisesti. Tutkielma edustaa uutta tapaa soveltaa kulttuuris-poliittista taloutta, joka avaa lisää mahdollisuuksia teorian kehittämiselle korkeakoulututkimuksen kentässä.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kansallisesta yritysvastuulainsäädännöstä käytävä keskustelu Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on nostaa esiin sidosryhmien tekemiä argumentteja, sekä analysoida niiden merkitystä koalitioiden muodostumisessa. Yritysvastuusta on esitetty useita eri teoretisointeja, mutta sen empiirinen tutkimus on jäänyt vähäiseksi. Suomessa käynnistetty prosessi yritysvastuulain säätämiseksi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia organisaatioiden esittämiä näkemyksiä vastuullisuudesta ja auttaa selventämään organisaatioiden asemoitumista poliittisessa päätöksentekoprosessissa. Aineistona tutkielmassa käytettiin työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman oikeudellisen selvityksen avoimella kommenttikierroksella organisaatioiden antamia lausuntoja. Oikeudellinen selvitys yritysvastuulaista valmistui Ernst & Youngin tekemänä 30.6.2020. Lausuntokierros oli avoinna 30.9.2020 asti ja aineistona käytettyjä lausuntoja kertyi 41 kappaletta 46 toimijan tekemänä. Tutkimusmetodina käytettiin diskurssiverkostoanalyysia, joka yhdistää laadullista ja määrällistä tutkimusta. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin Advocacy Coalition Frameworkia (ACF), joka näkee toimijoiden muodostavan advokaatiokoalitioita yhdessä jakamiensa uskomusten perusteella. ACF:n mukaan organisaatioilla on hierarkkinen uskomusjärjestelmä, jonka mukaisesti ne muodostavat mielipiteitään. Erityisesti tässä tutkielmassa keskityttiin toisen tason uskomuksiin, eli policy-ydinuskomuksiin, jotka määrittävät toimijoiden mielipiteitä tietystä poliittisesta kysymyksestä tai toimenpiteestä, tässä tapauksessa kansallisesta yritysvastuulainsäädännöstä. Aineisto luettiin ja siitä etsittiin toimijoiden käyttämiä argumentteja, jotka heijastelevat niiden policy-ydinuskomuksia. Lisäksi aineiston käsittelyssä käytettiin Discourse Network Analyzer -ohjelmistoa, jonka avulla toimijoiden uskomuksista koodattiin konsepteja diskurssiverkoston visualisointia varten. Konsepteista muodostettiin Gephi-ohjelmiston avulla koalitioita visualisoiva verkostograafi, jonka avulla toimijoiden asemoituminen koalitioihin voitiin havainnollistaa. Tulokset osoittavat, että yritysvastuulainsäädännön ympärille on muodostunut kaksi koalitiota: puolustava ja vastus-tava koalitio. Koalitiot muodostuvat toimijoiden yhdessä jakamiensa mielipiteiden perusteella, eikä esimerkiksi toimijan toimialalla ole merkitystä sen asemoitumisessa tiettyyn koalitioon. Puolustavan koalition näkemyksen mukaan kansallinen yritysvastuulainsäädäntö tulisi säätää, sillä se edistäisi ihmisoikeuksien toteutumista ja tarjoaisi Suomelle mahdollisuuden toimia yritysvastuun edelläkävijä- ja mallimaana. Vastustavan koalition mukaan kan-sallisen lainsäädännön valmistelua ei tulisi jatkaa, sillä se olisi tehoton, hallinnollisesti raskas ja kansainvälisten yritysten kilpailukykyä heikentävä. Vastustava koalitio kannattaa vähintään EU-tasoista yritysvastuulainsäädäntöä tai yritysten itsesääntelymekanismien hyödyntämistä velvoittavan lainsäädännön sijasta. Tutkielman tulokset ovat linjassa aiempien Advocacy Coalition Framework -tutkimusten kanssa. Koalitiot muodostuvat sektori- ja toimialarajoista riippumatta policy-ydinuskomustensa perusteella. Koalitioita jakaa erityisesti niiden näkemys lainsäädännön toivotusta sääntelytasosta ja sen vaikutuksista yritysten kilpailukykyyn. Jatkotutkimusaiheita ovat esimerkiksi yritysvastuukeskustelussa tapahtuva toimijoiden keskinäinen koordinaatio tai laajempi vertailu erilaisten lainsäädäntöprosessien yleisimpien argumenttien ja uskomusten välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä.

Tutkielma tarkastelee ydinenergiahankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä. Tavoitteena on selvittää eri sidosryhmien näkemyksiä menettelyn tavoitteista ja toimeenpanosta. Ydinenergian suosio on ollut kasvussa viime vuosina ilmastonmuutokseen liittyvän huolen ja huoltovarmuuden takia, mutta aihe jakaa edelleen mielipiteitä. Aiheen poliittisuuden takia tutkielman laajana metodologisena viitekehyksenä toimii monitahoarviointi. Monitahoarviointi on arviointitutkimuksen lähestymistapa, jonka lähtökohtana on ajatus siitä, että eri sidosryhmät arvioivat politiikkatoimen tai organisaation vaikuttavuutta eri kriteerien perusteella. Tutkielmassa eritellään aiemman kirjallisuuden perusteella neljä eri menettelyn tavoitetta eli arvioinnin osa-aluetta. Tavoitteiden kohdalla käsitellään sekä niiden sisäistä monitulkintaisuutta että niiden keskinäisiä painoarvoja. Arvioinnin osa-alueet ovat varovaisuusperiaatteen toteutuminen, osallistuminen, tehokkuus sekä riippumattomuus. Toimeenpanon kannalta varovaisuusperiaatteen tulkinta ohjaa menettelyn sisällön laajuutta ja yksityiskohtaisuutta. Osallistumisen toimeenpano vaikuttaa sisällön lisäksi menettelyn hyväksyttävyyteen. Tehokkuutta lähestytään erityisesti vaihtokauppana varovaisuusperiaatteen ja osallistumisen lisäämiselle. Tutkielman yhteydessä riippumattomuus liittyy työ- ja elinkeinoministeriön asemaan ydinenergiahankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen yhteysviranomaisena. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä ydinenergia-alalla ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyiden kanssa työskennelleen asiantuntijan haastattelusta. Haastateltavat ovat työskennelleet viranomaistehtävissä, ydinenergia-alan yrityksissä, ympäristöjärjestöissä, kuntapolitiikassa ja tutkimuksen parissa. Haastatteluita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Suurin osa haastateltavista oli tyytyväisiä nykyisen menettelyn laatuun ja työ- ja elinkeinoministeriön toimintatapoihin. Eri sidosryhmien väliltä löytyi kuitenkin eroja varovaisuusperiaatteen, osallistumisen laajuuden ja tehokkuuden painottamisessa, minkä lisäksi näkökulmat toimeenpanon onnistumisesta vaihtelivat. Myös suhtautuminen työ- ja elinkeinoministeriön riippumattomuuteen vaihteli haastateltavien välillä organisaatiotaustan mukaisesti. Kriittisimpiä menettelyn nykyistä toimeenpanoa kohtaan olivat ympäristöjärjestöjen edustajat, jotka kannattivat menettelyn laajentamista ja osallistumismahdollisuuksien syventämistä sekä pitivät työ- ja elinkeinoministeriön roolia epäsopivana. Tämä heijastaa aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa erityisesti ydinenergiaa vastustavat tahot kokevat menettelyt liian keveinä ja epäoikeudenmukaisina. Menettelyn laajuuden hallinta ja tuotetun materiaalin luettavuus nostettiin kuitenkin ongelmaksi lähes kaikkien haastateltujen toimesta. Tulokset vahvistavat osittain myös aiemmassa tutkimuksessa havaitun ristiriidan varovaisuusperiaatteen toteuttamisen ja tehokkuuden välillä.

Tutkielman tavoitteena on yhteistoiminnallisen hallinnan tutkimuksen näkökulmasta tutkia millä tavoin Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan varautumisen yhteistyöfoorumit ovat muodostuneet ja mitkä seikat ovat siihen vaikuttaneet. Tutkimus pohjautuu Yinin (2003) tapaustutkimuksen replikoinnin logiikkaan, jota hyödynnettiin kahden esimerkkitapauksen tarkasteluun. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluita toteuttamalla, joiden myötä pyrittiin luomaan ymmärrystä Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan varautumisen yhteistyöfoorumeiden toimintaan osallistuneiden julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin turvallisuustoimijoiden yhteistoimintaa koskevista kokemuksista ja näkemyksistä. Sekä alueellisen että kansallisen varautumisen prosessien laajemmaksi hahmottamiseksi haastateltiin lisäksi valtion alue- ja keskushallinnon edustajia. Asiantuntijahaastatteluiden tarkoituksena oli etenkin lisätä ymmärrystä siitä, miten yhteistyöfoorumeiden toiminta on alueilla käynnistynyt, millaisia prosesseja foorumityöskentelyyn sisältyy sekä millaisena sektorit ylittävä yhteistyö alueellisen varautumisen ja turvallisuuden kysymyksissä näyttäytyy. Aineiston analysoinnissa hyödynnettiin Emerson, Nabatchi ja Baloghn (2012) yhteistoiminnallisen hallinnan integratiivista viitekehystä soveltuvin osin. Lisäksi hyödynnettiin Emerson ja Nabatchin (2015) yhteistoiminnallisen hallinnan regiimien muodostumista kuvailevaa typologiaa. Tulokset osoittavat, että Etelä-Karjalan yhteistyöfoorumin voidaan katsoa kuuluvan oma-aloitteisesti muodostettuihin yhteistoiminnallisen hallinnan regiimeihin, kun taas Etelä-Pohjanmaan yhteistyöfoorumin voidaan katsoa ennen sote- ja maakuntauudistuksen kaatumista kuuluneen nk. ulkoa johdettuihin regiimeihin. Ulkoinen häiriö järjestelmän kontekstissa aiheutti kuitenkin Etelä-Pohjanmaan yhteistyöfoorumin siirtymisen oma-aloitteisesti muodostettuihin regiimeihin, luoden yhteistoiminnalle jälleen uudenlaisia haasteita. Yhteistoimintaan ohjaavat ajurit auttavat lisäksi ymmärtämään yhteistoiminnan käynnistymiseen vaikuttaneita seikkoja, joista aloitteellinen johtajuus nousi erityisen merkittäväksi molemmilla alueilla. Tutkimus osoittaa, että sektoreiden rajat ylittävän yhteistoiminnan kehittymistä ei tulisi tarkastella lineaarisena prosessina. Viitekehyksen mukaisesti esitetään sen sijaan, että turvallisuustoimijoiden väliset yhteistoiminnan dynamiikat koostuvat kolmesta keskenään vuorovaikutuksessa olevasta syklisestä prosessista, eli “periaatteellisesta” osallistumisesta, jaetusta motivaatiosta ja yhteistoiminnallisista valmiuksista. Yhteistoiminnan dynamiikoiden sisäiset elementit auttavat lisäksi selittämään niitä seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan varautumisen yhteistyöfoorumeihin osallistuvien turvallisuustoimijoiden välisen verkostoyhteistyön kehittymiseen.

Tutkielma tarkastelee kasvomaskikeskustelua Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa vuonna 2020. Sen tavoitteena on selvittää, miten kansalaiset argumentoivat kasvomaskien ja niihin liittyvien politiikkatoimivaihtoehtojen puolesta ja niitä vastaan. Covid-19-pandemia on ajankohtainen ja tärkeä tutkimuskohde. Suun ja nenän alueen peittävät henkilökohtaiset suojaimet eli maskit ovat pandemian keskeisiä symboleja. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n kehittämä julkisen oikeuttamisen teoria ja siihen kuuluvat seitsemän oikeuttamisen maailmaa. Tutkimuksen aineisto koostuu 66 mielipidekirjoituksesta, joita on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysissa on selvitetty, mitä oikeuttamisen maailmoja ja argumentteja kansalaiset käyttävät esittäessään kannatusta ja kritiikkiä kasvomaskin käyttöä kohtaan sekä sitä, miten kirjoittajat tuovat esille Suomen maskisuosituksen ja mahdollisen maskipakon etuja ja haasteita oikeuttamisen maailmojen valossa. Helsingin Sanomien mielipidekirjoitukset ovat olleet pääosin maskien käytön kannalla jo ennen virallista maskisuositusta. Helsingin Sanomiin kirjoittaville mielipidekirjoitus on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanava, jonka kautta kirjoittajat yrittävät vaikuttaa päättäjiin. Päättäjille viestivät lehdessä aktiivisesti niin asiantuntijat, edustajat kuin yksilötkin. Analyysin perusteella asiantuntijat kirjoittivat aktiivisemmin kasvomaskeista päättäjille kuin yksityishenkilöt. Kansalaisille osoitetut kirjoitukset tulivat useimmiten toisilta kansalaisilta. Asiantuntijoiden ja yksityishenkilöiden repertuaareissa ovat osin eri oikeutusmaailmat. Aineiston perusteella moni kirjoittaja on kokenut elokuun puolessa välissä voimaan tulleen virallisen maskisuosituksen riittämättömäksi. Solidaarisuuden puutteen tai maskittomien itsekkyyden narratiivi johtaa kansalaisuuden maailman perusteluihin nojaavat kirjoittajat kritisoimaan suosituksia ja kannattamaan kansalaiset tasa-arvoistavaa maskipakkoa. Viranomaisten ristiriitainen viestintä ja muuttuvat linjaukset kasvomaskeista ovat luoneet poikkeustilanteessa otollisen areenan kansalaiskeskustelulle, johon myös asiantuntijat osallistuvat. Tämä poliittisen sosiologian alalle sijoittuva tapaustutkimus on siis myös demokratian toteutumisen tutkimusta ja maskin käyttöön liittyneiden politiikkatoimien vaikutusten arviointia. Kasvomaskeja yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta käsitteleviä tutkimuksia on julkaistu toistaiseksi hyvin vähän Suomessa ja maailmalla. Tämä tutkimus valottaa toistaiseksi erittäin vähän tutkittua aihetta ja lisää tietoa Covid-19-pandemian yhteiskunnallisista vaikutuksista tarjoten kiinnostavia lähtökohtia jatkotutkimukselle.