Browsing by Subject "abstraktisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Antturi, John Gaius (Helsingin yliopisto, 2022)
    In this work, I argue that there is a non-trivial historical-theoretical context in which a sound, deductive argument for the immateriality of the human intellect can be given entirely based on Thomas Aquinas’s philosophical framework. Aquinas presents several arguments for the immateriality of the human intellect. His preferred arguments for this conclusion are sometimes known as the two universality arguments, because they are based on the universal aspects of human intellectual cognition. According to the argument from the universal scope of intellectual cognition, the intellect must be immaterial because it is capable of knowing the natures or essences of all material substances, which nothing material could do. According to the argument from the universal mode of human intellectual cognition, the intellect must be immaterial because nothing material could cognize its objects in the abstract, universal mode of the intellect. These two arguments have recently received critical scholarly attention. The scope argument is considered unsuccessful by nearly all of Aquinas’s recent commentators, whereas the mode argument has been frequently defended in the literature. However, the mode argument has also been criticized for an allegedly unjustified inference known as the “content fallacy”: just because something represents universally and thus immaterially, it does not follow that it is ontologically immaterial itself, unless further argumentation is provided. Several replies have been given to the “content fallacy” objection, but these leave the matter inconclusive at best in my opinion. I think the content fallacy can be overcome, but this requires taking into consideration Aquinas’s views on how the intellect actively causes or abstracts the cognitive representations of the essences it cognizes. The resulting argument, which I call the causal universality argument, is nowhere found in Aquinas’s works in a dialectically satisfying form. However, it is an argument entirely based on Aquinas’s theoretical framework. Thus, even if it is an argument Aquinas never intended to make, it is an argument he could have coherently given without adding anything new to his philosophy. Demonstrating the immateriality of the human intellect is important to Aquinas for several reasons. For example, it is a part of Aquinas’s larger project of trying to philosophically establish the incorruptibility and immortality of the human soul, which makes the resurrection of the human being at least a coherent possibility from a philosophical point of view. If the causal universality argument is sound relative to its proper theoretical context as I argue, then Aquinas has a good basis on which to argue for these further claims.
  • Rantamaa, Arto (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksen kohteena ovat tio/io/sio-päätteiset verbaalisubstantiivit Tertullianuksen kristillistä sielukäsitystä kuvaavassa teoksessa De anima. Niitä tarkastellaan sekä osana syntaksin ilmaisukeinoja että sanan merkityksen tasolla kielen abstraktisuuskehityksen ilmentäjinä. Tarkoituksena on saada selville mainittujen näkökulmien mahdollisia yhtymäkohtia ja seurata sanojen merkityksen muutosta ensimaininnasta Ciceron ja Tertullianuksen kautta Augustinukseen asti. Syntaksin osalta tutkimus perustuu teoreettiseen tutkimuskirjallisuuteen. Merkityksen kehittymistä seurataan lisäksi sanakirjatyönä toteutetun korpustutkimuksen avulla, jossa Tertullianuksella esiintyviä tio/io/sio-muodostelmia (yhteensä 187 teoksessa De anima) verrataan niiden ensimainintoihin sekä esiintymiin Cicerolla ja Augustinuksella. Näin saadaan 8-osainen jako merkityksen muutosta kuvaaviin luokkiin eri aikakausille. Nämä luokat valaisevat samalla abstraktisuuden olemusta, sillä merkityksen muutosten myötä sanan abstraktisuusasteen voidaan yleensä samalla nähdä muuttuneen. Tällaisina muutosvoimina toimivat ennen kaikkea yleistäminen, kuvaannollistaminen, metonymia ja merkityksen tarkentuminen. Koska yleisenä lähtökohtana on tutkia latinan kielen vaiheita konkreettisuus-abstraktisuus –akselilla, abstraktisuuden ilmenemismuotoja hahmotetaan ensin lähinnä merkityspiirreteorian kautta. Abstraktisuus on käsitteenä hyvin monimuotoinen, joten tutkittavaksi on uskonnollis-filosofisen alan kirjallisuuden ominaispiirteiden mukaisesti valittu vain muutama abstraktisuuden osa-alue. Niistä tärkein on kuvaannollistuminen. Se näyttää olevan sitä yleisempää mitä kauemmin on kulunut aikaa sanan ensimaininnasta. Koska tio/io/sio-suffiksi on ominaismerkitykseltään hyvin neutraali, se mahdollistaa helposti kuvaannollistumiskehityksen. Tämän suffiksin funktio on siis pitkälti vain kieliopillinen verbejä substantivoidessaan. Sen avulla voidaan korvata verbirakenteita, joita juuri pidetään erityisen konkreettisina. Näiden ominaisuuksiensa takia se voi lisätä kielen abstraktisuutta sekä syntaksin että sanaston tasolla. Todetut syntaksin muutokset eivät aina tue tutkielman alkuoletusta, että latina kehittyisi Cicerolla ja kirkkoisillä esiklassisen kauden konkretiasta yhä abstraktimpaan suuntaan, vaan muutosta on jo varhain tapahtunut molempiin suuntiin. Uskonnollis-filosofisessa kirjallisuudessa abstraktisuutta lisäävät lähinnä aihepiirin vaatimat kuvaannolliset termit, joiden luomiseksi tai kääntämiseksi vieraista kielistä kirjailijat joutuivat ponnistelemaan, sillä roomalaisille filosofia oli alun perin ollut melko vierasta. Sanaston tasolla tarkasteltaessa tio/io/sio-suffiksin suosiossa on siis kysymys latinan kielestä puuttuvien käsitesanojen luomisesta, mutta osittain ehkä myös muoti-ilmiöstä ja tyylikeinosta, joka perustui abstraktilla suffiksilla muodostetun sanan mahdollistamiin moninaisiin merkitysvivahteisiin.