Browsing by Subject "affektiivisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Syrjänen-Filppu, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Helsingin yliopisto Kirjallisuuksien laitos Syrjänen-Filppu, Anna:” MINUN PITÄISI OIKEASTAAN KERTOA JOLLEKULLE”. HENKILÖHAHMOISTA JA TUNTEISTA ANU KAIPAISEN ROMAANISSA ON NEIDOLLA PUNAPAULA. Pro gradu-tutkielma 65 s. Kotimainen kirjallisuus Lokakuu 2019 Tutkielmani tarkastelee Anu Kaipaisen romaania On neidolla punapaula, sen henkilöhahmoja, henkilöhahmojen rakentumista ja kerrontaa. Kaipainen liittää useissa teoksissaan yhteen oman aikansa muutokset yhteiskunnassa ja kansanrunojen myyttiset ainekset. Teoksen subtekstinä on Kantelettaren runo ”Turusen neiti” ja suomen-ruotsalainen kansanlaulu ”On neidolla punapaula”, josta teos on saanut nimensä. Romaanissa On neidolla punapaula yhtenä teemana on rakkaus, joka synnyttää monenlaisia tunteita. Tarkastelen tutkielmassani myös miten tunteita kuvataan kohdeteoksessa. Henkilöhahmot kokevat romaanissa erilaisia tunteita, rakkaudesta häpeään ja pettymykseen. Tutkielmani vastaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin: minkälaiset ovat romaanin henkilöhahmojen tunteet Annikkia kohtaan? Minkälaiset ovat Annikin ja hänen rakastettunsa väliset tunteet? Minkälainen henkilöhahmo Annikki on? Miten henkilöhahmot rakentuvat? Henkilöhahmot ovat kirjallisuudessa tärkeitä. He rakentuvat pala palalta, joko kehittyäkseen tai pysyäkseen staattisina. Romaanin On neidolla punapaula kertojan rooli on myös olennainen, sillä teoksen kertoja kommentoi lähes koko ajan kertomaansa, vaikka ei ole mukana henkilöhahmona. Tutkielmani perustuu seuraaville käsitteille: henkilöhahmo, kertoja, kerronta ja fokalisaatio. Tutkielmassani nojaan myös tunteiden teoriaan. Lopuksi totean, että tunteet näyttelevät suurta osaa teoksessa. Tunteiden kuvauksessa käytetään paljon luonnosta otettuja metaforia. Luonto on voimakkaasti läsnä kerronnassa kautta koko teoksen. Annikki vertautuu luontoon ja lintuihin. Annikki on ristiriitainen henkilöhahmo, samalla kertaa kova ja pehmeä luonteeltaan. Hän on ihmisten mielissä erilainen kuin muut. Tämä erilaisuus synnyttää ristiriitaisia tunteita muissa henkilöhahmoissa. Kaipaisen teoksille on ominaista päähenkilöhahmon erilaisuus vastaan nk. tavalliset henkilöt. Tästä erilaisuudesta syntyy teoksen ristiriita. Kaipaiselle olennainen myyttinen aines liittyy kerrontaan läpi koko teoksen yhdistyen romaanin lopussa
  • Rinne, Jenni; Kajander, Anna; Haanpää, Riina (Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry, 2020)
    Ethnos-toimite ; 22
  • Silvonen, Viliina (2020)
    Artikkeli syventyy itkuvirsien tunteisiin ja affektiivisuuteen. Alakuloiset tunteet ja esittäjän niihin vajoamien – apeus ja apeutuminen – ovat olennaisia itkuvirsissä. Analysoin, mitä tunne on itkuvirsien arkistoäänitteillä sekä millä tavoilla apeus ja apeutuminen ilmenevät. Lähestyn tunnetta itkijän ilmaisuna ja kokemuksena sekä tunteen ilmenemistä jäljiteltynä ja koetusta kumpuavana, jotka molemmat ovat äänellä itkemiselle ominaisia, toisiinsa limittyviä piirteitä. Itkuvirsien ympärille muodostuvia vaihtelevia affektiivisuuden ilmiöitä ja vaikutusaloja kutsun affektiivisiksi kehiksi. Analysoitavat itkuvirret on äänitetty Aunuksen Karjalassa vuosina 1940–2001. Teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyy monialaisia näkemyksiä tunteesta, niiden kompleksisesta luonteesta ja affektiivisuudesta. Tutkimus tuo keinoja arkistoäänitteiden tunteiden analysointiin. Tutkimusmenetelmän keskiössä on kaksitasoinen analyyttinen kuunteleminen, jossa hyödynnän myös aistietnografiaa. Auditiivisessa äänen analyysissa erittelen tunteisiin ja affektiivisuuteen liittyviä äänenpiirteitä, ja empaattisessa kuuntelussa havainnoin esityksen intensiteettiä oman kuuntelukokemukseni kautta. Tutkimukseen kuuluu myös vertailukuuntelijoiden haastatteluaineisto, joka täydentää omaa kuunteluanalyysiani. Itkuvirsistä kielenulkoisella tasolla välittyvä affektiivinen teho perustuu kykyyn tunnistaa hienovaraisia tunneintensiteettiin liittyviä eroja ja muutoksia äänessä. Mikään yksittäinen tekijä ei osoita apeutumista, vaan tulkinnassa eri tekijöitä tarkastellaan kontekstiin sidoksissa olevina yhdistelminä eri analyysitasoja yhdistellen. Tulkintaan vaikuttavat kunkin itkijän henkilökotainen tyyli ja esityskohtaiset seikat. Arkistoaineistosta hahmottuu apeuden ilmenemisen kannalta kolmentyyppisiä itkuvirsiesityksiä: affektiivisia, tunnetta jäljitteleviä ja tunneilmauksettomia. Nämä asettuvat selvärajaisia luokkia paremmin jatkumoksi esitystavasta toiseen, ja siitä, mitä kaikkia erilaisia esityskäytäntöjä yhteisössä on rituaalisissa tilanteissa käytetty ja pidetty sopivanlaisina, ei ole varmuutta. Affektiivisia kehiä syntyy itkijän, itkuvirren, läsnä olevien kuulijoiden ja perinteisten myyttisten käsitysten mukaisen tuonpuoleisen kesken. Myös arkistoäänitteen itkuvirren ja kuuntelijan välille voi syntyä eräänlainen affektiivinen kehä.
  • Mustonen, Lina-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten ja millaisilla tavoilla ryhmiä nimetään ilmastonmuutosaiheisissa verkkokeskusteluissa. Nimeäminen on merkittävä osa ryhmien rakentumisen prosessia, ja nimityksillä konstruoidaan sekä keskustelun osapuolia että muita ilmastonmuutosdiskurssissa esiintyviä ryhmiä. Tarkastelun kohteena tutkielmassa ovat ryhmien nimitykset sekä niihin liittyvät määritteet, kielellisten valintojen osoittamat asenteet sekä suhtautumistavat. Lisäksi huomio kiinnittyy muihin ilmastonmuutosdiskurssin piirteisiin, joita ovat muun muassa vahva polarisaatio, uskonnollinen ja poliittinen retoriikka, tiedon ja uskon vastakkainasettelu sekä Suomen ja suomalaisten osuus ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tutkielmassa paneudutaan myös siihen, konstruoidaanko viesteissä sisäryhmää vai ulkoryhmää, sekä siihen, miten kirjoittaja konstruoimaansa ryhmään suhtautuu. Tutkielman aineisto koostuu kuudesta Suomi24-sivuston keskusteluketjusta, jotka sijoittuvat ajallisesti syksyyn 2019. Viestejä ketjuissa on yhteensä 401, ja ne on jaoteltu 93 esimerkkiin. Tutkielman taustateorioina hyödynnetään kognitiivisen kielitieteen näkemystä kielestä, diskurssianalyysia, sisä- ja ulkoryhmän käsitteitä sekä suhtautumisen teoriaa. Lisäksi nimitysten muodostamiseen ja analysoitavuuteen kiinnitetään huomiota: nimitysten muodostaminen on usein kreatiivista, ja ryhmiä konstruoidaan muun muassa muodostamalla uusia yhdyssanoja. Toisaalta nimitykset voivat olla sanatasolla hyvin neutraaleja, mutta pejoratiivisuus tai muu affektiivisuus ilmenee niihin liitettyjen määritteiden ja toimintaa luonnehtivien ilmaisujen keinoin. Nimitykset on jaettu tutkielmassa teemoittain viiteen eri kategoriaan, joita ovat uskonnollinen viitekehys, politiikasta juontuvat nimitykset, alarmisti ja denialisti -nimitykset sekä Suomeen ja suomalaisuuteen viittaavat ryhmäkonstruoinnit. Viidennessä ryhmässä tarkastellaan muista kategorioista eroavia ja kertaluontoisempia muodosteita. Läpi tutkielman ilmastonmuutosdiskurssia verrataan myös maahanmuuttokeskustelun retoriikkaan. Tutkielmassa osoitetaan, että ilmastonmuutosdiskurssia sävyttää vahva polarisaatio. Keskustelun osapuolet rakentuvat joko ilmastonmuutostoimien puolustajina, jotka haluavat ehkäistä ilmastonmuutosta, tai vastustajina, jotka epäilevät ja jopa kieltävät koko ilmastonmuutoksen olemassaolon. Ilmastonmuutokseen suhtaudutaankin keskustelussa usein mielipidekysymyksenä. Näkemyksistä myös väitellään. Lisäksi merkittävä havainto on se, että keskustelijat konstruoivat erityisesti vastapuolta, jonka näkökulma eroaa heidän oman sisäryhmänsä mielipiteestä. Esimerkeistä suurimmassa osassa kirjoittajan näkemys ilmastonmuutoksesta tulee ilmi eksplisiittisesti tai implisiittisesti, usein juuri vastapuolen konstruoinnin kautta. Maahanmuuttodiskurssiin verrattuna ilmastonmuutoskeskustelu näyttäytyy moniäänisempänä, sillä sekä ilmastonmuutostoimien puolustajat että vastustajat ovat tasapuolisemmin äänessä. Lisäksi mielipiteitä yritetään perustella useammin, jopa tieteen keinoin. Jatkotutkimukseksi argumentoinnin tarkastelu sopisikin mainiosti.
  • Soini, Laura (Helsingfors universitet, 2017)
    Käsittelen työssäni Anja Erämajan teosten Kuuluuko tämä teille (2009) ja Töölönlahti (2013) affektiivisuuden keinoja ja kantaaottavuutta. Tutkin, kuinka teosten affektiiviset, vaikuttavuuteen pyrkivät sävyt syntyvät yksittäisten roolirunojen ja teoskompositioiden tasolla. Lisäksi tarkastelen, millaisia laajempia merkityksiä ja kannanottoja affektiivisuuden pohjalta muodostuu. Keskityn työssäni roolirunon teoriaan. Roolirunon keskeisin lajipiirre on hierarkkinen rakenne, eksplisiittisesti havaittavan puhujatason ja teoksen ideologista normistoa edustavan retorisen tason vaikutussuhde, joka muodostaa pohjan retorisille efekteille. Kohdeteoksissani hierarkkisen rakenteen lisäksi runojen monologimuoto luo perustan runojen vaikuttavuudelle ja kantaaottavuudelle. Se synnyttää runoihin intiimin sävyn ja välittömyyden vaikutelman. Osoitan, että runojen affektiivisuus muodostuu niiden lajiominaisuuksien lisäksi erilaisten keinojen kasautumisen tuloksena. Fyysiseen tilaan kiinnittyvät typografiset ratkaisut, intensiivinen rytmi ja puheenomainen sävy rakentavat vaikuttavuutta. Lisäksi runojen moniäänisyys, niiden välittämät levottomuuden ja pelon tunnetilat sekä erilaiset osallistavat ratkaisut luovat runoihin affektiivista latausta. Teosten kantaaottavuus kohdistuu kulutusyhteiskuntaan, materian ylivaltaan. Kantaaottavuutta synnyttävät teosten sarjallisuus ja materiaan kiinnittyvä kuvallisuus, teoksittain kerrostuvat ristikkäiskuviot. Yhteisöllisyys, luonto ja ajan luonne jäsentyvät teoksissa affektiivisuuden kyllästämiksi, tahmeiksi kohteiksi. Teokset välittävät kantaaottavuuden lisäksi myös sanomaa muutoksen mahdollisuudesta. Kuuluuko tämä teille -teoksen metalyyrisyys ja Töölönlahden allegorisuus luovat lukijalle sijan peilata ja muovata asenteitaan suhteessa teosten välittämään, aikansa tunnerakenteeseen sitoutuvaan kokonaiskuvaan.
  • Saarinen, Rauni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassani tutkin miten musiikki ilmenee elokuvassa Kolme väriä: Sininen ja miten kuvataide ilmenee elokuvassa Nuoren naisen muotokuva, sekä miten nämä taiteet voidaan kokea samastumisen kautta. Lisäksi vastaan tutkielmassani siihen, millaisia tunteita taide voi mahdollisesti herättää katsojassa samastumisen kautta. Lähtöoletuksenani on, että taide on merkityksellistä, joten samastuminen taiteen herättämiin kokemuksiin on relevantti tutkimusaihe. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä käytän kognitiivista elokuvateoriaa sekä hyödynnän esimerkiksi musiikintutkimusta ja taidehistoriaa. Metodinani käytän elokuva-aineiston kvalitatiivista lähilukua ja otan huomioon myös elokuvien intertekstuaalisuuden. Kognitiivisen elokuvateorian avulla selvitän, millaiset mielensisäiset prosessit mahdollistavat elokuvan ymmärtämisen ja samastumisreaktion. Taide puhuttelee yksilöiden herkkyyttä, tunteita ja havaintokykyä suhteellisen suoraan, samanaikaisesti aktivoiden kognitiivisia kykyjä, kuten kyvyn seurata kerrontaa. Taiteella on affektiivinen ulottuvuus, eli siihen voidaan reagoida tunteellisesti. Affektiivisuus kattaa muun muassa refleksinomaiset reaktiot, tuntemukset ja pidempikestoiset tunnetilat. Katsojan mahdollinen samastumisreaktio riippuu monesta osatekijästä. Elokuvan henkilöihin hän voi suhtautua esimerkiksi persoonaskeeman avulla. Fiktiivinen elokuva vaatii usein myös kuvittelua. Epäkeskeiskuvittelu on sympaattista sitoutumista elokuvaan, jolloin katsoja kuvittelee, millaista olisi tuntea elokuvan henkilön tunteet. Keskeiskuvittelu on empaattista sitoutumista elokuvaan, jolloin katsoja kuvittelee itsensä elokuvan henkilön asemaan. Peilineuronit mahdollistavat affektiivisen mimiikan, jolloin katsoja simuloi tahattomasti näkemänsä elokuvan henkilön tunnetiloja, perustuen tämän ilmeisiin ja eleisiin. Affektiivinen mimiikka voi generoida myös kehollista simulaatiota, jossa toisen yksilön affektiiviset ja motoriset toiminnot resonoivat kokijassaan. Mielen teoria puolestaan tarkoittaa kognitiivista prosessia, jossa yksilö mieltää tiettyjen ajatusten, uskomusten ja motivaatioiden kuuluvan toiselle yksilölle. Musiikki ja kuvataide ilmenevät elokuva-aineistossani monella eri tavalla. Ne kietoutuvat osaksi elokuvan aiheita, tematiikkaa ja kerrontaa. Elokuvassa Kolme väriä: Sininen musiikki luo elokuvalle yleisen melankolisen tunnelman ja ilmentää päähenkilön mielensisäisiä tiloja. Elokuvassa Nuoren naisen muotokuva nähdään kuvataiteellisia tekoprosesseja. Elokuvassa on myös intertekstuaalisia viittauksia kirjallisuuteen ja musiikkiin, jotka ovat olennaisia juonen ja samastumisen kannalta. Molemmissa elokuvissa on mahdollista kokea samastumista taiteen herättämiin yleismaailmallisiin tunteisiin. Samastumiskokemus syntyy esimerkiksi keskeiskuvittelun ja affektiivisen mimiikan kautta. Tutkielmani johtopäätöksenä on, että taide vetoaa tunteisiin ja erilaiset taidemuodot voivat rikastuttaa yksilön subjektiivista elokuvakokemusta.
  • Juolahti, Minerva (Helsingin yliopisto, 2019)
    In this thesis, the relationship between art and public discussion is studied in the context of the maker of art. The starting point of this work is the observation that in the discussion and research about the role of art in society, the viewpoint of the maker often plays the role of a walk-on. Art is frequently the object of different societal desires and expectations that concern for example art’s impact in the societal activation of citizens. These desires commonly disregard the context and condition that effect the process of the making of art. In this study, the ideals of the role of art in public discussion, the structures that effect the actualisation of these ideals, and the potential of art as a part of public discussion, are discussed from the perspective of the maker. The relationship between art and public discussion is considered in the light of Jürgen Habermas’ ideal of communicative rationality, Chantal Mouffe’s idea of agonistic politics, and Jacques Rancière’s concept of the distribution of the sensible. Their ideas are put into dialogue with the point of view of the maker both through interviews of artists as well as through reflective autoethnographic artistic research. The interviews are conducted by using a semistructured theme interview method and the autoethnography leans on the tradition of artistic research. The interviewees are from the fields of visual arts and dance, as these fields share similarities for instance in their economic structures. Part of the material of the thesis consists of statistics and reports on the conditions of the making of art. In the interviews, art’s role in society is seen through the modern idea of art as a field that is to a certain extent detached from the rest of society, thus forming a radical sphere of freedom in relation to public discussion. Art is located in the margins of society which both enables the freedom of art but also suppresses it. Economical and institutional structures as well as structures related to publicity effect the actualisation of the ideals of art’s role in society. Changes in the societal structures seem to influence art’s makers perception of the place of art in society and in public discussion. In the study, art comes out as an activity that has either a supportive or a resisting political position in relation to the hegemonic order. The possibility for art to influence public discussion through mainstream media doesn’t appear strong in the interviews. Journalism related to art is criticised for concentrating on stories of the artists or on the success of the art, instead of on the contents of the art. The picture that is formed in the study of the relationship between art and public discussion shares similarities with the ideas of both Habermas and Mouffe as well as Rancière. Art is seen to have an important role in public discussion because it can for example challenge the existing power structures and bring forth things that have formerly been invisible in society. Through art it is possible to raise emotions and effect people especially through provoking shared affects. In the autoethnographic artistic research, art forms an affective and performative moment of discontinuity in relation to public space and discussion.
  • Setälä, Esa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman aiheena on Suomessa asuvien sateenkaariperheiden arki ja kokemukset. Suomessa asuvia sateenkaariperheitä on tutkittu vain vähän, joten tutkielmani tuottaa tärkeää lisätietoa sateenkaariperheistä. Tutkielmani myös tekee tilaa sateenkaariperheiden äänelle ja kokemuksille suhteessa heistä käytävään sateenkaaripoliittiseen diskurssiin. Lisäksi tutkimus auttaa Sateenkaariperheet ry:n toimintaa valaisemalla Suomessa asuvien sateenkaariperheiden arkikokemuksia. Tutkielmassa kysyn: miten sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu sateenkaariperheiden arjessa? Käsitän sateenkaaripoliittisen diskurssin lähtökohtaisesti negatiiviseksi diskurssiksi sateenkaariperheistä, koska haluan tuoda esiin suomalaisen yhteiskunnan cis- ja heteronormatiivisuutta ja näiden normien väkivaltaisuutta. Tutkimusmateriaalini koostui viiden (5) sateenkaariperheen perheenjäsenen haastatteluista. Kyseessä oli sisäpiirihaastattelu, sillä itse sateenkaariyhteisöön kuuluvana haastattelin sateenkaari-ihmisiä. Aineiston keräsin syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. Aineistonanalyysiin käytin affektiivis-diskursiivista analyysimetodia, jonka mukaisesti keskityin affektiivisuuden kietoutuneisuuteen kielenkäytön kanssa. Teoreettinen viitekehykseni muodostui erityisesti Sara Ahmedin queer-teoreettisesta otteesta fenomenologiaan ja affektiivisuuteen sekä Judith Butlerin normikriittisestä ajattelusta. Tutkimukseni perusteella sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu sateenkaariperheiden arjessa monella eri tavalla. Ensiksi diskurssi saa perheet korostamaan perheidensä tavallisuutta, mikä on ristiriitaista, koska samaan aikaan se kuitenkin sulkee perheitä ulos palveluista. Tarkastelin näitä ulossulkemisia törmäysten kautta. Toiseksi se saa aikaan monenlaisia affektimyrskyjä. Erityisesti lakimuutosten ja kampanjoiden aikana käydyt diskurssit ovat herättäneet useita affekteja haastateltavissani. Kolmanneksi se saa perheet liikkumaan. Sateenkaaripoliittinen diskurssi liikuttaa perheitä ja saa heidät valitsemaan sekä asuinkaupungin että asuinpaikan tietyltä alueelta. Sen lisäksi, että sateenkaaripoliittinen diskurssi liikuttaa pois maaseudulta, sateenkaaripoliittinen diskurssi myös liikuttaa perheitä pois aktiivisesta sateenkaaripoliittisessa keskustelussa mukanaolosta. Neljänneksi sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu perheiden arjessa myös positiivisessa merkityksessä. Se luo mahdollisuuden toistaa perhenormeja toisin. Lisäksi se luo merkityksellisiä identiteettejä ja helpottaa elämää. Esimerkiksi sisäisen adoption vaatimuksen poistaminen uuden äitiyslain yhteydessä oli säästänyt perheiden aikaa ja rahaa. Samoin tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo oli helpottanut perheiden elämää ja tuonut juridista pätevyyttä. Sateenkaaripoliittinen diskurssi voi myös luoda vastarintaa. Se voi esimerkiksi liikuttaa antamaan palautetta huonosta kohtelusta ja vaatimaan oikeanlaisia lomakkeita sekä etsimään totuudenmukaista representaatiota, mitä nimitin arjen vastarinnaksi.
  • Vainonen, Milla (Helsingin yliopisto, 2019)
    The aim of this master’s dissertation was to look into the affective practices that took place and affected the work in the equality work groups at the university. In this study I will explain how through affective practices and layers the affects become entangled into the patterns of equality work shaped historically and culturally. In my theoretical approach I follow Sara Ahmed’s and Margaret Wetherell’s work and their understanding of affect, affective practice and emotion. I was working in an equality project at the University of Helsinki, and it seemed that certain regularities were affecting the equality work. I started to ask how to get a closer look of those regularities and patterns. I noticed that looking for affective practices could be the key to get a closer look into those patterns. I wanted to find out what possibilities the concept of affect could bring into the current research of equality work. I implemented my research by ethnographic observation and interviews in different groups that were working with the themes of equality and diversity in the faculty. I collected data during the semester 2018–2019, and interviewed three university employees. My methodological approach was post structural nomadic ethnography, which first and foremost meant constantly moving in the thought process. Uncertainty was present not only in the observation and interviews but also in the written report. I found that affective practices were present in all those places where equality was promoted. Especially the themes of individual-based expertise, silences, appreciation and goals of equality work collected several affective layers. Those layers had material consequences which I will further explain in this study. Based on my research equality work is rich in affective practices. Affects can be a force of change, but affective layers can also hinder the work with the regularities and patterns that follow affective practices. I have identified and named four affective layers, and studied the effects of those layers in the equality work groups of the university. The results of this study can be utilized in the further research and development of equality work.