Browsing by Subject "aikuistuminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 20
  • Palonen, Kaisa (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan tukiperhetoimintaa lastensuojelun jälkihuollossa. Jälkihuolto merkitsee kokonaisvastuuta sijaishuollosta itsenäistyvän nuoren selviytymisestä sekä hänen syrjäytymisensä ehkäisemistä. Jälkihuolto voi sisältää erilaisia avohuollon tukitoimia, kuten taloudellista tukea ja asumisen tukemista nuoren tarpeiden mukaan. Vapaaehtoisen tukiperheen tärkeimpänä tehtävänä on tukea sellaista nuorta, jolla ei ole vielä edellytyksiä täysin itsenäiseen elämään. Useimmiten nuoren ja tukiperheen asunnot on sijoitettu lähekkäin. Aluksi tutkielmassa käsitellään jälkihuoltoa, sen tehtävää ja sisältöä, itsenäistyvien nuorten tuettua asumista sekä tukiperhetoimintaa ja siihen sisältyvää sosiaalista tukea. Tutkimustehtävänä on selvittää, mikä on tukiperheen merkitys nuoren itsenäistymiselle. Tarkastelun keskiössä on tukiperheen ja nuoren välinen suhde, sen kehittyminen ja sille ominaiset piirteet. Aihetta lähestytään sekä nuorten että tukiperheiden näkökulmasta. Tutkimusaineiston muodostavat viiden jo itsenäistyneen nuoren ja viiden tukiperheen teemahaastattelut. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa vähän tutkitusta aiheesta. Haastateltujen tukiperheiden mukaan tukisuhteen kannalta merkittävä tekijä on nuoren yhteistyöhalukkuus; nuoret puolestaan arvostivat tasa-arvoista suhdetta, jossa heitä ei kontrolloitu. Tukiperheiden haastatteluissa kävi ilmi, että tuen ja kontrollin välillä tasapainoilu on tavallista useimmissa tukisuhteissa. Sosiaalisen tuen näkökulmasta tukisuhteeseen sisältyy käytännön tukea ja emotionaalista tukea. Käytännön tuki ilmenee ohjaamisena raha-asioiden hoidossa ja muissa arjen perusasioissa. Emotionaalinen tuki on keskustelua, läsnäoloa ja nuoren kuuntelemista. Sekä nuorten että tukiperheiden mukaan hyvää tukisuhdetta luonnehtivat molemminpuolinen luottamus ja avoimuus. Haastattelujen perusteella tukisuhde on parhaimmillaan vastavuoroinen ihmissuhde. Haastatellut nuoret puhuivat tukiperheestä ystäväperheenä ja naapureina, eivätkä he nähneet itsenäistymisensä ja tukiperheen välillä selkeää yhteyttä. Sekä nuorten että tukiperheiden haastattelujen perusteella tukiperhettä voidaan kuitenkin pitää merkityksellisenä nuoren itsenäistymiselle. Tukiperheen merkitys nuoren itsenäistymisen kannalta on se, että nuori saa kokemuksia läsnäolevista ja luotettavista aikuisista. Naapuruus tuo tukisuhteeseen epävirallisuutta ja nuorelle turvallisuuden tunnetta. Tukiperhe voi osaltaan auttaa nuorta integroitumaan yhteiskuntaan antamalla mallin tavallisesta elämästä, mistä nuorella ei ehkä ole kokemusta. Sekä nuoret että tukiperheet toivat esille, että tukiperhe voi auttaa nuorta löytämään omat vahvuutensa ja parantamaan itsetuntoaan. Tukiperhetoiminnalla on mahdollista vastata yksilöllisesti itsenäistyvien nuorten tarpeisiin.
  • Pietikäinen, Reetta (2003)
    Tutkimuksessa tarkastellaan työvoimapolitiikkaa työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistuvien ja sitä toteuttavien toimijoiden kautta. Analysoin ensinnäkin sitä, millaisia merkityksiä nuorisotoimen työpajan ja sosiaalitoimen asunnottomien päihteidenkäyttäjien projektin nuoret tuottavat työpaja- ja projektitoiminnalle, sekä miten he määrittelevät suhdettaan koulutukseen, työhön, työttömyyteen ja työvoimapolitiikkaan. Toiseksi analysoin sitä, millaisia merkityksiä virastojen virkailijat antavat työlleen ja nuoriin kohdennetulle työvoimapolitiikalle. Tarkastelen myös sitä, miten nuoret ja virkailijat käsittelevät nuorten elämänkulkua. Tutkimus pohjautuu kuuteen työpajanuorten ryhmähaastatteluun, projektinuorten ryhmähaastatteluun ja neljään työvoima- ja sosiaalitoimiston virkailijan yksilöhaastatteluun. Hyödynnän tutkimuksessani nuorisotutkimusta ja työvoimapolitiikkaa koskevaa tutkimuskirjallisuutta. Analyyttisenä resurssina käytän diskurssianalyysiä. Tavoitteenani on löytää nuorten ja virkailijoiden haastattelupuheessa jäsentyviä kulttuurisia puhetapoja eli diskursseja ja niissä rakentuvia subjektipositioita. Pajanuorten puheessa pajatoiminta konstruoituu monessa suhteessa merkitykselliseksi. Tästä toiminnan merkityksiin liittyvästä puheesta olen muodostanut kolme diskurssia. Psykologisessa diskurssissa nuoret kuvaavat heidän ajattelutavassaan ja luonteenpiirteissään pajajakson aikana tapahtuneita muutoksia, ja siinä rakentuu itsensä kehittäjän positio. Yhteisöllisessä diskurssissa kiteytyvät pajan tuomat antoisat ihmissuhteet ja sitoutuneisuus, ja siinä rakentuu yhteisöllisen osallistujan positio. Taiteilijadiskurssi kuvastaa nuorten taiteen tekemiseen liittyviä intressejä yleisemminkin, ja siinä rakentuu kaksi nuorten elämään asemoitumista kuvaavaa positiota. Boheemin ajelehtijan positiosta nuoret tekevät eroa aikuistumisen kiitoratamalliin. Aktiivisen itsensä toteuttajan positiosta nuoret torjuvat työttömän ja syrjäytyneen positioita ja korostavat omia individualistisia pyrkimyksiään. Projektinuorten puheessa korostuu projektin antama sosioemotionaalinen tuki. Projekti merkitsee nuorille keinoa irtaantua päihteidenkäyttäjän elämäntavasta. Projektin merkityksiin liittyvää puhetta nimitän terapeuttissävyiseksi psykologisoivaksi muutospuheeksi. Siihen sisältyy ajallisen kontekstin mukaan vaihtuvat positiot: menneisyyden hyvinvointivaltion hyväksikäyttäjän ja tulevaisuuden itsenäisen selviytyjän positiot. Virkailijoiden työtä koskevasta puheesta olen muodostanut kolme diskurssia. Käytännön byrokraattisessa diskurssissa työ määrittyy säännönmukaisten työtehtävien suorittamiseksi, ja byrokraatin positiosta asiakas lähinnä niiden kohteeksi. Auttamisen diskurssissa työ on asiakaslähtöistä, ja ymmärtäjän positiosta se merkitsee nuoren tukemista. Reflektiivisessä professionaalidiskurssissa työ määritellään asiakkaan tilanteeseen kokonaisvaltaisesti paneutumiseksi, ja aktivoijan positiosta se merkitsee nuoren motivointia. Pajanuorten puheessa rakentuu jännite omaehtoisen toimijuuden tavoittelun ja yhteiskunnallisten vaateiden sekä työvoimapoliittisen ohjauksen välille. Projektilaisten puheessa tuotetaan lisäksi vahvaa yhteiskunnallisten auktoriteettien vastaista kulttuuria. Yksilöllisen ja institutionaalisen elämänkulun suhde muodostuu jännitteiseksi ja nuorten yhteiskuntasuhde ristiriitaiseksi. Vastikkeellisuuden lisäämiseen suuntautuva työvoimapolitiikka kohtaa vastustusta: nuoret pitävät sosiaalitukia itsestään selvinä oikeuksinaan. Tutkimuksessa nousee esille vaatimus yksilöllisten koulutuksen ja työelämän yhdistävien ratkaisujen kehittämiselle. Tärkeimmät lähteet: Aho & Vehviläinen (1997): Keppi ja porkkana; Hoikkala (1993): Katoaako kasvatus, himmeneekö aikuisuus?
  • Engblom, Ritva (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan kolmen nuoren aikuisen autistisen henkilön elämänlaatua. Tutkielma liittyy keskusteluun vammaisten henkilöiden elämänlaadusta ja palvelujen kehittämisestä aikuisille autistisille henkilöille. Aineiston kautta tarkastellaan seuraavia asioita. Miten siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on järjestynyt ja mitä asioita perhe liittää autistisen jäsenensä aikuisuuteen ja elämänlaatuun? Mitä ovat ne haaveet ja toiveet, joita vanhemmilla on, jotta heidän lapsensa voisi lähteä tulevaisuudessa ulos kotiovesta rakentamaan omaa elämäänsä monimuotoisia pulmia aiheuttavan ominaisuutensa kanssa? Tämän aikuisen autistisen henkilön elämänlaatua tarkastelevan tutkielman tiedonkeruumenetelmänä on teemojen pohjalta etevä haastattelu. Aineisto koostuu kolmen perheen haastatteluista. Perheille on yhteistä varhaisaikuinen autistinen jäsen. Perheenjäsenet, kaksi nuorta naista 17- ja 18-vuotiaat sekä 27-vuotias nuori mies, ovat nuoruudesta aikuisuuteen siirtymävaiheessa. Varsinaisen aineiston muodostavat vanhempien kertomukset. Tutkielmassa ei vertailla empiirisesti haastateltavien elämänlaatua muiden aikuisten henkilöiden elämänlaadun ulottuvuuksiin. Aineistoa tarkastellaan laadullisesti. Tutkielman tulokset eivät ole yleistettävissä, sillä haastateltavien kertomukset ovat heidän omiaan ja sitoutuvat siihen tilanteeseen, jossa he elävät. Elämänlaadun ulottuvuudet autistisen henkilön aikuisuuden elämänvaiheessa muodostuivat seuraaviksi. Elintason ulottuvuudet ovat ne tuet ja palvelut, jotka mahdollistivat arjen sujuvuutta ja toimintaa ympäristössä. Aikuisuuteen liittyvät haaveet olivat muutto pois kotoa ja mielekkään päivätoiminnan / tuetun työllistämisen järjestyminen. Yhteisyyssuhteiden ulottuvuudet muodostuivat sosiaalista suhteista ja mielekkään vapaa-ajan toiminnan mahdollistumisesta. Ihmisenä olemiseen liittyivät toiveet autistiseen käyttäytymiseen liittyvien pulmien huomioonottamisesta palveluja järjestettäessä. Toiveina olivat myös palvelujen suunnittelu ja toteutuminen pitkäjännitteisesti suunnittelu, ettei jatkuvaluonteisia palveluja tarvitsisi anoa esim. puolivuosittain. Vanhemmat toivoivat palveluihin valinnan mahdollisuuksia sekä ns. saattaen siirtämistä elämänvaiheesta toiseen. Erik Allardtin hyvinvoinnin ja elämänlaadun ulottuvuudet ovat tutkielman teoreettisena näkökulmana. Tutkielmassa autismi ja kehitysvammaisuus kulkevat rinnakkain, koska palvelut järjestyvät pääsääntöisesti erityishuollon palvelujen kautta. Kaunokirjallisuutta on käytetään selkiyttämään autistisen oireyhtymän moninaisuutta ja eri näkökulmista tehtyjä tutkimuksia vammaisuudesta monipuolistamaan tuloksia haastateltavien kertomusten lisäksi.
  • Ruuskanen, Elina (2005)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan varhaisen kokopäivätöihin siirtymisen yhteyttä aikuistumiseen ja aikuisuuteen tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten ikä ja sen ulottuvuudet suhteutuvat varhaiseen työelämään siirtymiseen ja aikuisuuteen, ja millaisia merkityksiä iälle annetaan. Tutkimusjoukko koostuu varhain työelämään siirtyneistä nuorista ja tutkimuskysymyksiä tarkastellaan nuorten itsensä näkökulmasta Tutkimuksen teoreettinen tausta kiinnittyy pääasiassa elämänkulkua ja aikuistumista koskeviin keskusteluihin, joita tarkastellaan mm. Marlis Buchmannin, Andy Furlongin ja Fred Cartmelin, Johanna Wynin ja Rob Whiten sekä Tommi Hoikkalan tekstien valossa. Aikuistumisen on todettu nyky-yhteiskunnassa lykkääntyneen ja nuoruudeksi kutsutun elämänvaiheen pidentyneen. Aikuisuuden ja nuoruuden välinen raja on hämärtynyt, mutta nuorten ajatellaan edelleen aikuistuvan tiettyjen siirtymien kautta. Erityisesti siirtymää koulusta työelämään on pidetty keskeisenä aikuistumisen virstanpylväänä. Pidentyneiden opintoaikojen ja työmarkkinoiden epävarmuuden vuoksi nuoret siirtyvät kokopäivätöihin aiempaa myöhemmin. Tämän vuoksi voisi olettaa, että varhain kokopäivätöihin siirtyneet nuoret ovat yhdellä ulottuvuudella tarkasteltuna aikuistuneet "aikaisin". He ovat siis tietyllä tavalla rikkoneet kulttuurista ikäjärjestystä ja institutionaalisen elämänkulun mallia, jotka määrittelevät, mitä ja missä järjestyksessä ihmisen tulee elämässään tehdä. Tutkimusta varten haastateltiin kahtatoista (kuutta naista ja kuutta miestä) 20-27-vuotiasta suomalaista nuorta, jotka olivat siirtyneet kokopäivätöihin viimeistään 19-vuotiaina. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Haastateltavat työskentelivät erilaisilla aloilla ja heidän koulutustaustansa oli vaihteleva. Aineiston analyysi perustuu eri teemojen käsittelyyn ja omien pohdintojen yhteen nivomiseen aiemman tutkimuksen kanssa. Aineistoa lähestytään konstruktionistisesta näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvät aikuisuutta määrittävään vastuuseen ja siirtymien keskeneräisyyteen. Työn merkitys haastateltavieni aikuistumisprosessissa oli välillinen: työ toi elämään uudenlaista vastuuta, joka nähtiin keskeisimmäksi aikuisuuteen kuuluvaksi asiaksi. Aikuisuus ei siis ole suoranaisesti seurausta saavutetuista siirtymistä, kuten ei myöskään iästä. Haastateltavistani lähes kaikki pohtivat opiskelemaan paluuta, ja tässä mielessä heidän siirtymänsä työelämään eivät olleet lopullisia. Opiskelu on nyky-yhteiskunnassa normi, josta poikkeaminen oli osoittautunut joillekin haastateltavilleni ongelmalliseksi. Ongelmat ilmenivät "jämähtämisen" tunteena epämieluisiin töihin, huolena työpaikalla etenemiseen tai työpaikan vaihtamiseen liittyvistä vaikeuksista vähäisen koulutuksen takia sekä "jäljessä" tai "myöhässä" olemisen tunteena. Tämä tunne syntyi oman iän, ajan kulumisen ja saavutusten välisestä ristiriidasta: haastateltavillani oli käsitys siitä, mitä mihinkin ikään mennessä olisi pitänyt saavuttaa, mutta syystä tai toisesta tässä aikataulussa pysyminen ei ollut onnistunut. Tämän, kuten muidenkin omaan elämäntilanteeseen liittyvien ongelmien nähtiin olevan seurausta omasta toiminnasta ja omista valinnoista.
  • Manninen, Aino (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten naisten antamia merkityksiä kodille siirtymävaiheessa lapsuudenkodista omaan kotiin. Työn viitekehyksenä on elämänkulullinen siirtymävaihe nuoruudesta aikuisuuteen ja omaan kotiin muuttaminen yhtenä aikuistumiseen kuuluvana tekijänä. Tutkimuksessa painotetaan näkökulmaa kodin merkityksestä erityisenä tunnesuhteena ja tarkastellaan nuorten kokemuksia kodista, kodin muuttuessa niin fyysisestä kuin sosiaalisesta näkökulmasta omaan kotiin muuttamisen yhteydessä. Tutkimusaineisto koostuu nuorten naisten koti -aiheisista kirjoituksista. Kirjoituksia on yhteensä 27. Kaikki nuoret kirjoittajat ovat kirjoitusvaiheessa muuttaneet pois lapsuudenkodista, mutta muuton ajankohta vaihtelee kirjoittajien välillä. Kirjoittajat ovat syntyneet vuosina 1978–1985. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä, jonka avulla aineistoa on analysoitu temaattisesti. Analyysi etenee nuorten antamien merkitysten mukaan lapsuudenkodista, omaan kotiin ja tulevaisuuden kotiin. Tutkimus osoitti, että nuorten antamat merkitykset siirtymävaiheessa ovat monimuotoisia ja merkityksillä lapsuudenkodista, omasta kodista ja tulevaisuuden kodista on kaikilla omanlaisensa tarkoitus nuorten kokemuksissa. Koska siirtymävaihe on herättänyt nuoret pohtimaan kotia uudella tavalla, nuoret rakentavat suhdetta kotiin sopeutumalla ja hyödyntämällä muuttunutta asuinympäristöään ja suhteuttamalla kokemuksiaan sekä elettyyn että elettävään kotiin.
  • Seppälä, Sari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä/Författare – Author Sari Anne Maria Seppälä Työn nimi / Arbetets titel – Title Kokemuksia sijaishuollosta itsenäistymisestä ja vanhemmuussuhteiden merkityksistä Oppiaine /Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji/Arbetets art – Level Pro gradu - tutkielma Aika/Datum – Month and year Joulukuu 2017 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 75 + lähteet ja liitteet Tiivistelmä/Referat – Abstract Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on tutkia sijaishuollosta aikuistuneiden nuorten kokemuksia sijaishuollosta itsenäistymisestä ja biologisen vanhemmuuden merkityksellistämisestä. Huostaanotto ja sijaishuollosta kasvaminen eroavat lähtökohdiltaan merkittävästi lapsen ja nuoren tavanomaisesta kasvuympäristöstä, joka voi olennaisesti muuttaa aikuistuvan nuoren itsenäistymisvaihetta. Sijaishuolto ja sieltä itsenäistyminen asettavat poikkeavat olosuhteet myös biologiselle vanhemmuussuhteelle ja sen merkityksellisyyden rakentumiselle sijaishuollosta aikuistuessa. Aihe on merkityksellinen, sillä sijaishuollosta itsenäistyneiden entisten nuorten kokemuksia tutkimalla on mahdollista tuoda ilmi uutta tietoa aiheesta. Biologisen vanhemmuussuhteen merkityksellisyyden rakentumista tutkimalla on mahdollista arvioida biologisen vanhemmuussuhteen merkitystä nuoren aikuisen elämässä sijaishuollosta itsenäistyessä. Tutkimuksen tavoitteena on sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten kokemusten kautta tuoda ilmi tietoa sekä mahdollisia tuen ja kehittämisen tarpeita. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda tietoa sijaishuollosta itsenäistymisen kokemuksista ja biologisen vanhemmuussuhteen merkityksellistämisestä. Fenomenologia toimii tutkimuksen teoreettis-metodologisena viitekehyksenä. Tutkimuksessa haastateltiin fenomenologisen haastattelumetodin mukaisesti kuutta sijaishuollosta itsenäistynyttä aikuista. Tutkimus rakentuu kahdesta tutkimuskysymyksestä: 1) Millaista on aikuistua sijaishuollosta? ja 2) Miten suhdetta biologisiin vanhempiin merkityksellistetään sijaishuollon päättymisen jälkeen? Tutkimuksen haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella vapauden, koulutuksen ja riittävän tuen saannin merkitys korostuvat sijaishuollosta itsenäistymisen kokemuksissa. Koulutuksella ja riittävällä tukiverkostolla koettiin olevan itsenäistyvän nuoren hyvinvointia ja yhteiskuntaan kiinnittymistä vahvistava vaikutus. Haastateltavien kokemusten perusteella lastensuojelun jälkihuollon järjestämisessä ja tuen kohtaavuudessa näyttäytyi useita haasteita. Biologisten vanhemmuussuhteiden merkityksellistämistä tutkittaessa ilmeni, että vanhemmuussuhteiden merkityksellistäminen muuttui sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren tullessa itse vanhemmaksi. Lapsen saamisen ja oman perheen perustamisen arvioitiin herättävän ajatusprosesseja liittyen omiin vanhempiin ja lapsuushistoriaan sekä oman vanhemmuuden rakentumiseen. Jälkihuollon kehittäminen ja tuen tarjoaminen sijaishuollossa kasvaneen nuoren tullessa itse vanhemmaksi ilmenivät merkityksellisenä teemoina esiin tuoduissa kokemuksissa. Haastateltavien kokemuksia tarkastellessa aiheeseen liittyvän teoriakirjallisuuden valossa kävi ilmi, että sijaishuollosta aikuistuvan nuoren tuen tarve ja jälkihuollon merkitys aikuiselämän hyvinvoinnin rakentumiselle on suuri. Sijaishuollossa kasvaminen luo keskimääräistä suuremman riskin sosiaalisten ongelmien ilmenemiselle aikuisiässä. Kiinnipitävän ja riittävää tukea tarjoavan ympäristön merkitys sijaishuollosta itsenäistyvän nuoren selviytymiselle on merkittävä. Lastensuojelun asiakkuuden ja sosiaalisten ongelmien periytyminen sukupolvelta toiselle näyttäytyivät tutkimustulosten ja teoriakirjallisuuden perusteella haasteena, johon voidaan pyrkiä vaikuttamaan riittävällä tuen tarjoamisella sijaishuollossa kasvaneen nuoren perustaessa omaa perhettä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sijaishuolto, aikuistuminen, itsenäistymisvaihe, jälkihuolto, biologinen vanhemmuus, vanhemmuussuhteet, tukiverkosto, fenomenologia, kokemus
  • Paasonen, Maria (2006)
    Tutkin työssäni työharjoitteluvaihdossa olleiden työelämätarinoita kansainvälisyyden valossa. Kansainvälisyys on noussut yhdeksi länsimaisen ihmisen elämää jäsentäväksi tekijäksi. Koska työmarkkinat ovat nyky-yhteiskuntien keskeisimpiä instituutioita, kansainvälisyyskin suodattuu työn läpi. Tutkimus kohdistuu ensinnäkin siihen, mitä merkityksiä kansainvälisessä työharjoittelussa olleet nuoret suomalaiset aikuiset itse kokemukselleen antavat ja katsovatko he siitä olleen hyötyä työmarkkinoille siirtymistä ja niillä etenemistä ajatellen. Toiseksi tarkastelen, mitä muita merkityksiä kansainvälisyydelle tässä yhteydessä annetaan. Tutkimus on tehty yhteistyössä kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMOn kanssa. Olen tutkimusta varten haastattelut kahtatoista CIMOn Finrpo-harjoittelussa ollutta nuorta aikuista. Olen analyysissa yhdistänyt kertomusrakenneanalyysin, teemoittelun ja tyypittelyn. Analyysimenetelmien punainen lanka on elämänkulullisuus. Kertomusrakenteita tarkastelemalla aineistosta saatiin yleiskuva ja pystyttiin kartoittamaan kertomusten yleiset piirteet. Teemoittelussa etsin työelämäkertomuksia yhdistäviä piirteitä ja tyypittelyn avulla jaottelin haastateltavat elämäntyylien mukaan. Kolme pääkeskustelua koskettavat työmaailmaa, siirtymiä ja kansainvälisyyttä. Työelämää tarkastelen pääasiassa Pierre Bourdieun distinktioteorian sekä Richard Sennettin, A.R. Hochschildin ja Antti Kasvion teosten avulla. Kotimaisen nuorisotutkimuksen puitteissa käytävä siirtymäkeskustelu on paikantanut tutkimukseni nuoruuden ja aikuisuuden sekä opiskelun ja työelämään täysipainoisesti siirtymisen rajankäyntien aikaan. Tutkimus keskustelee aiheesta muun muassa Tuula Gordonin, Elina Lahelman, Tarja Tolosen, Tero Järvisen sekä Rachel Thomson ym:n ja Karen Evansin ym:n kanssa. Kansainvälisyyttä tarkastelen lähinnä CIMOn (Pirjo Aalto, Irma Garam, Aaro Ollikainen) ja lisäksi Rachel Thomsonin ja Rebecca Taylorin tutkimusten kautta. Sijoitan nämä kolme teemaa elämänkululliseen näkökulmaan. Elämänkulkuja käsittelen Vilma Hännisen, Anni Vilkon, Markku Vanttajan ja Robert Atkinsonin viitoittamalla tiellä. Työ ja kansainväliset kokemukset ovat tärkeitä rakennuspalikoita elämänkulun muokkaamisessa. Se, millaisen kukin elämänkulustaan muokkaa ja ennen kaikkea millaisena sen muille esittää, määrittää yksilön paikan sosiaalisella kentällä. Haastatellut arvostavat kansainvälisyyttä sen humaanin olemuksen vuoksi, mutta tämän lisäksi vähintään yhtä tärkeäksi osoittautuu kansainvälisyyden mukana liitettävä status. Ulkomaan harjoittelulla nähtiin monia hyödyllisiä vaikutuksia kuten henkinen kasvu, tulevaisuudessa hyötyä poikiva pääoma, työkokemus, väylä seuraavaan työhön, näköalapaikka, meriitti ansioluettelossa, gradun teon edistyminen ja viimeinen irtiotto ennen oikeisiin töihin menemistä. Kansainvälisyys on yksi mahdollisuus erottautua, mutta tässä ryhmässä se ei enää yksinään siihen riitä. Erityisesti kokemuksen hyöty korostuu kansainvälisillä kentillä. Rakenneanalyysi antaa kuvan elämänkulun ja työelämätarinan etenemisestä tässä ryhmässä. Harjoittelu saatettiin kokea merkittävä etappina, urapolkuna tai välivaiheena. Ottaakseni huomioon taustatekijöiden ja kulttuurisen pääoman vaikuttavuuden harjoittelijoiden päätöksenteossa ja elämänvalinnoissa tyypittelin haastateltavat traditionalistiseen, individualistiseen, etsivään ja ajelehtivaan elämäntyyliin ja tarkastelin uratarinatyyppejä tässä valossa. Pääomien merkitys ilmeni elämäntyylin ja harjoittelulle annetun merkityksen sidonnaisuudessa taustatekijöihin. Yksi päällimmäisistä havainnoista aineistossani oli henkilökohtaisen kehityksen tärkeys elämänkulkua jäsentävänä tekijänä. Työelämätarina on henkisen kasvun osoitin ja osa elämäntyyliä. Liikkuva elämäntyyli on noussut tärkeäksi omakuvan, statuksen ja sitä myöten sosiaalisen menestyksen peilaajaksi.
  • Liukkonen, Pauliina (2001)
    Tutkimus käsittele alle 20-vuotiaana äidiksi tulleita naisia ja heidän antamiaan määritelmiä nuoruudelle, aikuisuudelle ja äitiydelle. lisäksi tutkimuksessa käsitellään äitien syitä aikaiselle lapsenhankinnalle sekä nopeaa statussiirtymää nuoresta äidiksi. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut kerätä tietoa nuorista äideistä äitien omasta näkökulmasta käsin tarkasteltuna. Menetelmänä käytettiin kvalitatiivista teemahaastattelua ja haastatteluja tehtiin yhteensä kahdeksan kappaletta pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Haastateltavat näkevät nuoruuden ja aikuisuuden tyypillisesti hyvin erillisinä ajanjaksoina omassa elämässään. Nuoruus on omalla kohdalla alkanut ja päättynyt aikaisin. Nuoruus on ranttaliaikaa, jolloin tekee mieli mennä ja aikuisuuteen siirtymä nähdään luonnollisena ja haluttuna rauhoittumisena rankan menovaiheen jälkeen. Osan kohdalla lapsenhankinta on ollut täysin suunniteltua ja osa pitää sitä kohtalona, tai yllättävänä elämänkäänteenä. Kukaan haastatelluista äideistä ei puhu mielellään vahingosta. Oma äitisuhde on tärkeällä sijalla nuoren äidin elämässä ja äidit peilaavat myös omia valintojaan ensisijaisesti suhteessa oman äitinsä perhe-elämää ja työelämää koskeviin valintoihin. Tutkittavat kokevat olevansa äitinä hyvin erilaisia kuin itseään vanhemmalla iällä äidiksi tulleet naiset. He kokevat myös poikkeavansa muista omanikäisistään ihmisistä ja määrittelevät itseään yleensäkin erilaisuudella suhteessa muihin ihmisiin. Suurin osa äideistä kertoo perheessään toteutettavan jaetun vanhemmuuden ideaa, jossa isä osallistuu tasapuolisesti äidin ohella lapsenhoitoon. Myös päätös lapsen synnyttämisestä on tehty yleensä yhdessä lapsen isän kanssa. Haastateltavat kokevat olevansa tarpeeksi kypsiä äideiksi ja he pärjäävät myös oman näkemyksensä mukaan paremmin kuin nuorena äidiksi tulleet yleeensä. Keskeiset lähteet: Hoikkala, T. (1993). Katoaako kasvatus, himmeneekö aikuisuus? Jyväskylä: Gummerus. Phoenix, A. (1991). Young Mothers? Cambridge: Polity Press.
  • Kupari, Tiina (Ympäristöministeriö, 2011)
    Suomen ympäristö 1/2011
    Omaa kotia etsimässä – Nuorten asuminen 2010 on tutkimus 18–29-vuotiaiden nuorten asumiseen liittyvistä kokemuksista, ongelmista ja suunnitelmista. Se on jatkoa vuosina 2005, 1995 ja 1991 toteutetuille nuorten asumista selvittäneille tutkimuksille, joten se tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä luotettavaa ajallista vertailua aikaisempien tutkimusten tuloksiin. Tutkimuksesta käy ilmi, että nuorten enemmistö on varsin tyytyväinen asumiseensa, vaikka asumisen taso on selvästi muuta väestöä heikompi. Asuinpaikkaa valitessaan nuoret arvostavat erityisesti luonnonläheisyyttä, palvelujen saatavuutta, asuinalueen hyvää henkeä ja sosiaalisia verkostoja. Lisäksi julkaisu sisältää kolme artikkelia, jotka lähestyvät nuorten asumista eri näkökulmista. Artikkeleissa käsitellään nuorten asumiseen liittyviä ympäristöasenteita, talousongelmien vaikutusta asumiseen, asunnottomuutta sekä erilaisia asumisen tukemismuotoja. Tutkimusraportti ja artikkelit tarjoavat yhdessä lukijalle monipuolisen läpileikkauksen nuorten asumista koskeviin ajankohtaisiin kysymyksiin.
  • Appelqvist-Schmidlechner, K; Lämsä, R; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2017)
    Työpapereita 120
    Kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä potevien nuorten aikuisten tiedetään kohtaavan keskimääräistä suurempia haasteita siirryttäessä nuoruudesta aikuisuuteen. Tämän kohderyhmän psykososiaalisesta hyvinvoinnista on kuitenkin vain niukasti tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata Kelan neuropsykiatriseen Oma väylä -kuntoutukseen ohjautuneita kuntoutujia, heidän taustojaan, psykososiaalista hyvinvointiaan sekä kuntoutukseen liittyviä odotuksiaan kuntoutuksen alkaessa. Tutkimukseen osallistui lähtötilanteessa 188 keski-iältään 25-vuotiasta Oma väylä -kuntoutujaa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, joka sisälsi kysymyksiä ja mittareita kartoittaen vastaajien elämäntilannetta, toimintakykyä, psyykkistä hyvinvointia, terveyskäyttäytymistä, sosiaalisia suhteita sekä sosiaalista kompetenssia. Kuntoutujista yli puolet oli opiskelu- ja työelämän ulkopuolella. Noin kolmasosalla oli suuria vaikeuksia normaaleissa arjen tehtävissä. Yli puolella kuntoutujista oli neuropsykiatrisen diagnoosin lisäksi rinnakkaisdiagnooseja. Reilulla kolmasosalla oli samanaikaisesti mielialaan tai stressiin liittyvä häiriö. Toiseuden ja kuulumattomuuden tunteet olivat yleisiä. Liikunnallisesti passiivisten osuus osoittautui suureksi. Kuntoutukseen liittyvät odotukset liittyivät useimmiten arjessa selviytymiseen, opiskeluvalmiuksien parantamiseen sekä työelämävalmiuksien kohentumiseen. Oma väylä -kuntoutuksessa aloittaneet kuntoutujat muodostivat melko heterogeenisen ryhmän niin toimintakyvyn, työhön kuin koulutukseen kiinnittymisen, osallisuuden tuntemusten, mielialan kuin terveyskäyttäytymisenkin suhteen. Yleistä kuntoutujille oli kuitenkin ryhmässä toimimisen haasteet, toiseuden ja kuulumattomuuden tunteet sekä liikunnallinen passiivisuus. Nämä seikat on hyvä ottaa huomioon tälle kohderyhmälle kohdistetun kuntoutuksen sisältöjä suunniteltaessa. Lisäksi psyykkiseen oireiluun liittyvä tuen ja mahdollinen hoidon tarve tulisi selvittää perusteellisesti.
  • Harkko, J; Lehikoinen, T; Lehto, S; Ala-Kauhaluoma, M (Kela, 2016)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 144
    Tässä tutkimuksessa siirtymävaihetta nuoruudesta aikuisuuteen tutkittiin nuorten elämäntilanteen, palvelujärjestelmän ja toteutuneiden toimenpiteiden näkökulmista. Tutkimme ilmiötä väestötasolla. Aikaisemmissa tutkimuksissa työelämästä syrjäytymisen riskiryhminä on pidetty vähän koulutettuja, psyykenlääkkeitä käyttäviä, työkyvyttömyysetuuksia saaneita sekä kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria. Tutkimus tarkastelee nuorten aikuisuuteen siirtymistä elämänkulun näkökulmasta, erityisesti hyödyntäen työmarkkinoiden muutosten ja muutoksenhallinnan sekä uusia sosiaalisten riskien teorioita. Rekisteriaineistot kerättiin useista hallinnollisista rekistereistä (Tilastokeskus, Kela, TEM, THL). Seurasimme vuosina 1983–1985 syntyneiden nuorten (60 %:n otos; n = 119 600) siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen kymmenen vuotta. Kodin ulkopuolelle sijoitetuille tehty kysely (n = 150) selvitti nuorten elämäntilannetta, koulunkäyntiä ja tulevaisuuden tavoitteita. Palvelujärjestelmän edustajien haastatteluilla (n = 52) syvennettiin tietoja syrjäytymisriskissä olevien nuorten palveluista. Työmarkkinaurat vakiintuivat tutkimuksen kymmenvuotisseurannan aikana suurimmalla osalla nuorista. Keskeinen tavoite oli tarkastella työstä syrjäytymisen riskiryhmiin kuuluvia nuoria tai niitä nuoria, jotka olivat seurannan päättyessä olennaisesti muuta väestöä huonommassa asemassa. Koulutukseen ja työhön kiinnittymisen ongelmat olivat suurimmat niillä nuorilla, joilla oli useita syrjäytymiseen vaikuttavia riskitekijöitä samanaikaisesti. Ongelmat koulutukseen ja työhön kiinnittymisessä olivat sekä yksilötasoisia että institutionaalisia. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että palvelukokonaisuuden toimintamalleja tulee integroida siten, että niihin käytetyillä resursseilla saadaan nykyistä useammin luotua kestäviä työmarkkinauria myös heikoimmassa asemassa oleville nuorille.
  • Kuusniemi, Iitu Eeva-Stiina (2007)
    Pro gradu -tutkielmani aiheena on sosialisaatio romanikulttuurissa. Haastattelujen pohjalta selvitän romaniäitien näkemyksiä lasten kasvattamisesta ja sitä, mitä he ovat pyrkineet lapsilleen opettamaan. Tuon esiin romanikulttuurin keskeisiä piirteitä sekä niiden merkitystä sosialisaatioprosessissa. Erityisesti paneudun puhtaus- ja häveliäisyyssääntöihin, koska ne ovat hyvin keskeisiä romanikulttuurissa. Tarkastelen näiden sääntöjen vaikutusta ja merkitystä lasten eri ikävaiheissa. Puhtaus- ja häveliäisyyssäännöt määrittelevät perheen ja yhteisön sisäistä ikä- ja sukupuolihierarkiaa. Tutkimuksessani on myös yhteiskunnallinen näkökulma. Käsittelen romanien historiaa ja sen vaikutusta nykypäivään. Kaupungistuminen ja kiertolaiselämän päättyminen aiheuttivat suuren muutoksen romaniväestön keskuudessa. Olen kiinnostunut siitä mikä vaikutus näin radikaalilla elämäntavan muutoksella on kulttuuriin ja kasvatukseen. Tein seitsemän vapaamuotoista teemahaastattelua. Valitsin äidit haastateltavaksi siksi, että naiset ovat pääosin vastuussa lasten kasvatuksesta romaniperheissä. Yhteistä haastattelemilleni äideille on se, että heillä kaikilla on aikuistuvassa iässä oleva lapsi tai lapsia. Tein rajauksen sen vuoksi, että romanikulttuurissa on aikuisuuteen liittyviä tapoja, jotka vaikuttavat koko perheen elämään. Haastattelujen perusteella voin todeta, että äideille tärkein asia kasvatuksessa oli romanikulttuurin perinteisten tapojen jatkuvuus. Perinteisten tapojen ohella korostettiin koulutuksen merkitystä nyky-yhteiskunnassa, sillä kaupungistuminen ja kiertolaiselämän loppuminen vei tyypilliset ammatit romaneilta. Romanien koulunkäynti ja muu kouluttautuminen on suuri haaste sekä yhteiskunnallisella tasolla että romaniyhteisön sisällä. Haastatteluista nousi myös huoli romanikulttuurin heikkenemistä, mistä yhtenä osoituksena on nuorten heikko osaaminen romanikielessä. Sosialisaatioprosessi on nykyajan romaninuorilla kiinnostava, sillä vanhat romanikulttuurin perinteet ovat osittain ristiriidassa tämän ajan kehityksen kanssa. Keskeisiä teoksia työssäni ovat Thomas Luckmannin ja Peter L. Bergerin (1966) Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, Mary Douglasin (1966) Puhtaus ja vaara sekä Airi Markkasen (2003) Luonnollisesti.
  • Salonen, Reetta (2003)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lapsuudenkodista lähdön kulttuurisidonnaista oikeaikäisyyttä ja sen saamaa merkitystä aikuistumisprosessissa Suomessa ja Espanjassa. Tutkimus kiinnittyy pidentyneen nuoruuden kulttuurin erilaisiin, pohjois- ja eteläeurooppalaisiin ilmenemismuotoihin, ja siihen, mistä nämä erilaiset kulttuuriset käytännöt jälkimodernissa yhteiskunnassa nousevat. Aikuistumisesta on tullut yhä problemaattisempi ja yksilökeskeisempi prosessi. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on kuitenkin eräs perinteisistä aikuistumisen määritelmistä - lapsuudenkodista lähtö - sillä puhe aikuistumisesta jäsentyy myös konkreettisten tapahtumien kautta, vaikka yksilön aikuisuus pääasiassa määritelläänkin henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Lapsuudenkodista lähdön katsotaan kuuluvan oleellisena osana nuoren aikuistumiseen, mutta tämän aikuistumissiirtymän ajoitus elämänkulussa ei ole sama kaikkialla. Suomalaisnuoret muuttavat omilleen noin 20-vuotiaina, kun taas espanjalaisnuoret jäävät lapsuudenkotiinsa aina kolmikymmenvuotiaiksi asti. Tutkimuksessa vertaillaan suomalaista ja espanjalaista käytäntöä lapsuudenkodista lähdössä Helsingissä ja Madridissa tehtyjen nuorten aikuisten (23-30 vuotta) teemahaastattelujen pohjalta. Aineisto koostuu 10 suomalaisnuoren ja 11 espanjalaisnuoren haastattelusta. Analyysi etenee teemoittain ja se alkaa kulttuurisen oikea-aikaisuuden pohdinnasta, jossa vertailu keskittyy ensisijaisesti kulttuuristen käytäntöjen muotoihin. Sen jälkeen tarkastellaan erillään niitä kulttuurisia prosesseja, joissa nämä oikeaikäisyyden käytännöt syntyvät Suomessa ja Espanjassa. Analyysin kohteena on siis suomalaisnuorten individualistinen suhde omaan tilaan ja aikuistumiseen, sekä sen vastakohta, espanjalaisnuorten familistisempi suhtautumistapa. Sekä suomalaisessa individualismissa että espanjalaisessa familismissa analyysi keskittyy samojen teemojen - tilan, vapauden, vastuun ja aikuistumisen - ympärille. Vertailun metodiikan avulla on tarkoitus saada tietoa sosiaalisten käytänteiden rakentumisesta ja siitä, mikä näissä käytänteissä on olennaista. Miksi lapsuudenkodista lähtö normittaa ainakin joltain osalta suomalaista, muttei espanjalaista aikuistumista? Tutkimuksen keskeisin tulos on aikuisuutta määrittävän vastuun erilainen ilmeneminen Suomessa ja Espanjassa, mikä näyttää tekevän ymmärrettäväksi sen, miksi suomalaisnuoren pitää lähteä lapsuudenkodistaan espanjalaisnuorta aikaisemmin. Nämä erilaiset, kulttuurisidonnaisen vastuun muodot on nimetty individualistiseksi ja familistiseksi vastuuksi. Suomalaisnuorten aikuistuminen järjestyy individualistisen vastuun pohjalta, johon vastuun ottaminen itsestä kuuluu olennaisena osana. Tämä takia oma tila on ensiarvoisen tärkeä yksilön aikuistumisen kannalta, sillä täydellistä vastuuta itsestä ei ole mahdollista ottaa lapsuudenkodissa asuttaessa. Familistista vastuuta noudattavat espanjalaisnuoret sitä vastoin voivat jakaa vastuuta omasta itsestään muiden - jopa vanhempiensa - kanssa ja silti aikuistua. Espanjalaisnuorilla oma tila ei tullut esiin itseisarvona toisin kuin suomalaisnuorilla.
  • Holopainen, Essi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä pro gradu -työ tarkastelee täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten naisten toimintaa deittisovellus Tinderissä sosiaalisaatioprosessien ja sosiaalisen pääoman kertymisen näkökulmista. Aiempien tutkimusten mukaan nuoret suuntaavat aikuisuuteen ja opettelevat aikuisuudessa tarvittavia taitoja teknologian yhä vahvemmin värittämässä arjessa. Myös nuorten keskinäiset sosiaaliset suhteet tulevat uudella tavalla neuvoteltaviksi toisiinsa kietoutuneissa kasvokkaisissa ja virtuaalisissa konteksteissa. Nuorten yksityinen tila on laajentunut sovellusten avulla aiempaa voimakkaammin online-maailmaan, joka tarjoaa puitteet osallisuudelle, toimijuuden vahvistamiselle, sosiaalisen pääoman keräämiselle ja aikuisuuden käytäntöjen opettelulle omaan tahtiin ja yhdessä lähimpien ystävien kanssa. Nuorten osallisuutta ja toimijuutta online-ympäristöissä kuitenkin rajoitetaan ulkoapäin erilaisin ikärajoin, jotka perustuvat usein sukupuolittuneille ja normatiivisille käsityksille nuorille haitallisesta toiminnasta sekä toimintaan kohdistuvista riskeistä. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, millä tavalla Tinderin käyttö nivoutuu osaksi nuorten naisten aikuistumisprosesseja. Näitä prosesseja tarkastellaan suhteessa nuorten toimijuutta vahvistaviin ja rajoittaviin tekijöihin, kuten iän ja sukupuolen konstruktioihin. Aineiston analysoinnin avulla selvitetään, millä tavoin nuoret naiset kerryttävät sosiaalista pääomaa sovelluksen fasilitoimassa sosiaalisessa arjessa, sekä miten julkinen ja yksityinen toiminta limittyvät osaksi heidän itse- ja vertaissosialisaatioprosessejaan. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä 18–21-vuotiaan nuoren naisen teemahaastattelusta, jotka on toteutettu kevään 2018 aikana. Kaikki haastateltavat ovat kirjautuneet alle 18-vuotiailta nuorilta kiellettyyn Tinderiin alaikäisinä ja käyttäneet sovellusta myös ollessaan täysi-ikäisiä. Haastateltavien rekrytoinnissa hyödynnettiin Tinder-sovellusta, jonne luotiin tätä työtä varten erillinen tutkimusprofiili. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina nuorten anonymiteetin suojelemiseksi. Aineiston luokittelussa ja analysoinnissa on käytetty sekä teoriaohjaavaa että aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineiston analysointiprosessi on linkittynyt kiinteästi teoreettisen viitekehyksen muotoutumiseen ja tuottanut havaintoja, joita työssä peilataan sosiologiseen, nuorisotutkimukselliseen ja sosiaalipsykologiseen tutkimuskirjallisuuteen. Aineistoa tarkastellaan haastateltavien tuottamina esityksinä ja tulkintoina menneestä toiminnasta. Aiempien tutkimusten mukaan etenkin alaikäisten nuorten naisten seksuaaliseen toimijuuteen kohdistuu ulkoapäin rajoittavia normatiivisia odotuksia. Tässä tutkimuksessa Tinderiä tarkastellaan digitaalisena sosiaalisena maailmana, joka heijastelee sukupuolittuneita sosiokulttuurisia normeja. Samalla se kuitenkin tarjoaa kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta irrotetun toimintakontekstin, joka tuo nuorille naisille yksityisyyttä harjoitella deittailua. Yksityisyys vahvistaa nuorten toimijuutta, sillä he voivat tutustua omaan seksuaalisuuteensa ja lähestyä kiinnostavia ihmisiä sosiaalisten verkostojensa ulkopuolelta ja seksuaalista mainettaan uhkaamatta. Sovelluskonteksti vahvistaa nuorten naisten toimijuutta myös siten, että he voivat säätää hakukriteereitään, käyttää sosiaalisen median alustoja tiedonetsintätyökaluina, arvioida toisten käyttäjien luotettavuutta jo viestittelyvaiheessa sekä halutessaan poistaa epäilyttäviksi koetut kumppanit kontakteista. Tämän tutkimuksen perusteella Tinderin käyttö on keskeisessä roolissa nuorten naisten sosiaalisessa arjessa. Sovelluksen yksityinen käyttö nivoutuu kiinteästi osaksi nuorten naisten keskinäisiä ystävyyssuhteita, joiden puitteissa he reflektoivat toimintaansa, odotuksiaan, motiivejaan, arvojaan ja preferenssejään kollektiivisesti. Ystävyyssuhteet toimivat myös tukiverkkona nuorten pyrkiessä suunnistamaan anonyymissä online-ympäristössä tavoitteellisesti ja riskejä välttäen. Yhdessä oppiminen, vastavuoroinen jakaminen ja kokemusten kollektiivinen reflektointi toimivat prosesseina, jotka sosiaalistavat nuoria vertaisryhmässään jaettuihin normeihin ja muodostavat nuorille kollektiivisesti jaettua sosiaalista pääomaa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten naisten Tinderin käyttö näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella kollektiivisena projektina, jossa nuoret naiset pyrkivät tukemaan ja suojelemaan toisiaan toimiessaan anonyymissä online-ympäristössä riskien ja luottamuksen välisellä jatkumolla.
  • Ahponen, H (Kela, 2008)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 94
    Asenteet vammaisia kohtaan muuttuvat hitaasti. Vammaisuus estää yhä toisten nuorten joukkoon pääsemisen, työnsaannin ja joskus myös koulutuksen. Helena Ahponen on väitöskirjatutkimuksessaan selvittänyt vaikeavammaisten nuorten aikuistumista osana heidän elämänkulkuaan. Tutkimuksen perusteella vaikeavammaisuus vaikuttaa vaihtelevasti nuorten mahdollisuuksiin ja tulevaisuudensuunnitelmiin. Vammaisuuden ohella tärkeitä tekijöitä elämänkulussa ovat persoonalliset ominaisuudet ja läheisiltä saatu tuki. Tutkimusta varten Ahponen haastatteli yhdeksää vaikeavammaista nuorta useamman kerran kahdeksan vuoden aikana. Tutkimuksen alkaessa nuoret olivat 18 24-vuotiaita. Mukana oli liikunta-, CP-, kuulo- ja näkövammaisia sekä eteneviä neurologisia sairauksia sairastavia. Muutamalla nuorella oli kehitysvammaisuutta ja yksi heistä kommunikoi symbolien avulla. Kahta lukuun ottamatta he käyttivät liikkumisessaan apuvälineenä sähköpyörätuolia. Haastateltavat saivat Kelan vaikeavammaisille henkilöille tarkoitettuja etuuksia, kuten korotettua hoito- tai vammaistukea ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta. Aineistoa täydentääkseen Ahponen haastatteli viittä asiantuntijaa, joista kaksi oli vaikeavammaisia. Haastattelut koskivat aikuistumiseen kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteita, perhettä, koulutusta, työtä, vapaa-ajan viettoa ja seurustelua sekä minäkuvaan ja identiteettiin kuuluvia asioita. Haastatellut nuoret saavuttivat joiltakin osin tavoitteensa, mutta jäivät monissa asioissa ulkopuolisiksi. Havainnot viittaavat siihen, että vammaiset lapset ja nuoret ovat vaarassa syrjäytyä jo koulussa ja omaksuvat sivullisen aseman myös myöhemmässä elämässään, mikäli heidän tarpeitaan ei oteta huomioon. Nuoren elämänkulku voi olla institutionalisoitunut, jolloin vammaisuus nousee keskeiseksi kaikissa päätöksissä. Toisaalta asenteet vammaisia kohtaan voivat heikentää nuoren mahdollisuuksia työelämässä, vaikka hän hankkisi itselleen vahvuuksia ja taitoja.
  • Ahponen, Helena (2001)
    The purpose of the study is to examine maturing of severely disabled adolescents. Maturing is defined in respect to development and creative processes. The processes take place in an environment, which comprises of cultural, social and economic environments. The study has been conducted with a qualitative research approach. The material of the study consists of interviews with nine adolescents and also experts have been consulted. As a frame for the interviews is a list of themes. The themes are i.a. human relations, family, education, work, leisure time activities, dating, decision making, independence, happiness, self-concept and identity. As a framework is the concept system of well being and quality of life, which defines the fundamentals of good life according to which existence is considered desirable. The crucial concepts are physical, mental and social well being, control of life and policy of life. The research method is that of case reports and the participants in the study are treated as a whole while being analysed. The results of the study show that adolescents are very heterogeneous. With some of the adolescents no maturing processes had been realised but some of them did not differ notably from others of their age. Disability produced disadvantage to all adolescents, they needed assistance and they lacked privacy in their lives. Many of the adolescents did not have much choices in their lives. Most of them had no development in their professional careers. Disabled adolescents did not develop social intercourse and their social activities were very limited. The adolescents created different self-concepts and identities in which disability was involved with varying degrees. The maturing environments did not support maturing in the best possible way and the adolescents had problems in all their activity environments. Participation was varying and the profiles of the adolescents differed significantly.
  • Kuurne, Kaisa (2002)
    Tämä on tutkimus siitä, miksi perheen perustaminen ei tässä kulttuurissa houkuttele alle kolmikymppisiä nuoria aikuisia. Tarkastelen perheen perustamista koskevaa ajatusmaailmaa ja kulttuuriympäristöä nuoruuden pidentymisen, aikuistumisen, perhettä koskevien uhkakuvien ja vastakohtaisuuden näkökulmista. Ennen varsinaiseen tutkimustehtävään tarttumista taustoitan tutkimaani ilmiötä erilaisin tilastollisin indikaattorein. Tutkimuksessa käytetään kolmea empiiristä aineistoa. Kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohdaksi olen rekisteriaineistoon perustuen tehnyt logistisen regressioanalyysin, jonka tarkoituksena oli löytää se sosiaalinen ryhmä, jonka jäsenet kaikkein yleisimmin pitkittävät perheen perustamista. Tilastollisen analyysin tulosten perusteella kiinnostavimmaksi ryhmäksi muodostui koulutetut ja naimattomat alle kolmikymppiset naiset ja miehet, joiden joukosta etsin haastateltavani. Tutkimuksen pääaineisto muodostuu neljästä ryhmähaastattelusta, jossa kussakin on haastateltu neljää henkilöä (kahta naista ja kahta miestä). Sivuaineistoksi olen keväällä 2002 kerännyt Helsingin Sanomista asiantuntijoiden ja tavallisten kansalaisten käymää julkista keskustelua perheestä. Kvalitatiivisten aineistojen analyysissa käytetty menetelmä perustuu tekstianalyysiin, ryhmähaastatteluaineiston analyysiin olen paikka paikoin lainannut välineitä keskustelunanalyysista. Tutkimus osallistuu yhteiskunnan yksilöllistymistä ja riskitietoisuutta koskeviin sosiologisiin keskusteluihin. Keskeisimpinä lähteinä ovat U. Beckin & E. Beck-Gernsheimin, A. Giddensin, Z. Baumanin, D. Riesmanin sekä F. Furedin sosiologiset kirjoitukset. Nuoruuden pidentymisen tarkastelussa keskeiseksi käsitteeksi nousee vapaus, jonka eri ulottuvuuksia analysoin suhteessa perheen perustamiseen. Aikuisuus määrittyy nuoruuden vastakohdaksi, jota luonnehtii vastuu toisesta. Nuoruuden ja aikuisuuden rajapyykkinä toimii haastateltavien omaan jäsennykseen perustuen perheen perustaminen, jolla viittaan lasten hankkimiseen. Perhettä koskevia uhkakuvia analysoin riskitietoisuuden käsitteen avulla. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvät sekä nuoruuden että vanhemmuuden luonteeseen. Nuoruuden vapaus mahdollistaa erilaisten kokemusten ja elämysten hankkimisen, mikä houkuttaa nuoruuden pidentymiseen. Mutta tutkimus paljastaa, että vapaudesta on myös tullut uusi nuoruutta koskeva normi. Perhe ei pidentyneen nuoruuden kulttuurissa kuulu alle kolmikymppisten elämään, koska nuoruutta kuuluu elää vailla pysyviä sidoksia. Perheen perustaminen myöhentyy myös siksi, että aikuistuminen on ambivalentti prosessi. Nuoruudesta tulee ”aikalisä”, jolloin refleksiivisesti valmistaudutaan kantamaan vastuuta. Perhe on uhka kahdessa mielessä. Vanhemmuus uhkaa individualistista elämää: omaa vapautta, parisuhdetta sekä työssä viihtymistä ja pärjäämistä. Toisaalta vanhemmaksi ryhtyminen tarkoittaa nykyisessä ilmapiirissä epäonnistumisen riskiä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että nuoruus pidentyy yllättäen myös familistisista syistä, joiden keskiössä on lapsen paras. Vanhemmaksi ei siis lapsenkaan tähden kannata ryhtyä ennen kuin tuntuu siltä, että on ”oikea aika”. Oikeanlainen tunne ratkaisee aikuistumisen ambivalenssin ja rohkaisee ottamaan vastuun lapsesta epäonnistumisen mahdollisuudesta huolimatta.
  • Koski, Terhi (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten aikuisten yksin asumista pääkaupunkiseudulla vuosina 1985, 1990 ja 1995, sen yleistymistä ja siihen vaikuttavia kehitysmekanismeja. Vertailuryhminä toimivat muut samanikäiset perheasemassa olevat nuoret aikuiset. Taustatietoina on käytetty muun muassa Tilastokeskuksen perhe- ja asuintilastoja, joiden mukaan yksin asuvien määrä on noussut. Yksin asujia ei voida luokitella yhteen selkeään kategoriaan, vaan tämän ryhmän sisällä on erilaisia ihmisiä erilaisissa elämänvaiheissa: lapsuudenkodista muuttaneita itsenäistyviä nuoria, opiskelijoita, eronneita. Tutkimuksessa aineistona on käytetty Tilastokeskuksen väestölaskentojen pitkittäistiedostoa vuosilta 1970-1995. Tiedostosta oli otettu kolme satunnaisotosta vuosilta 1985, 1990 ja 1995 pääkaupunkiseudulla asuvista vähintään 18 vuotta täyttäneistä. Kun tarkastelun kohteeksi rajattiin 18-34-vuotiaat jokaisena tarkasteluajankohdan vuotena, saatiin aineiston kooksi vuonna 1985 yhteensä 57 521, vuonna 1990 yhteensä 58 176 ja vuonna 1995 yhteensä 60 783 henkeä. Muodostin uuden ns. perheasemamuuttujan, jonka avulla tarkastelin yksin asuvia ja vertasin heitä avio- ja avopareihin, lapsen asemassa oleviin ja yksinhuoltajiin. Analyysimenetelminä käytin ensin ristiintaulukointia ja tarkastelut tehtiin sekä ikäryhmittäin että ikävakioitujen lukujen avulla. Logistisessa regressioanalyysissa muodostin dikotomia-luokitukset: yksin asuvat – lapsen asemassa olevat sekä yksin asuvat – liitossa (avo- tai avioliitossa) asuvat. Tutkimuksen keskeisin tulos oli, että yksin asuminen on yleistynyt jokaisessa ikäryhmässä kaikkina tarkasteluvuosina. Ikäryhmittäinen tarkastelu osoitti, että naisilla yksinasujien osuudet ovat nousseet tarkasteluajankohtana nuoremmissa ikäryhmissä, miehillä puolestaan vanhemmissa. Tärkeä havainto myös oli, että avoliitot ovat yleistyneet yksin asumisen kanssa samaa tahtia. Naisilla yksin asumisen yleistyminen liittyi lapsuudenkodista lähdön aikaistumiseen ja miehillä puolestaan liittojen purkautumiseen. Taustamuuttujittain tarkastelussa havaittiin, että koulutus lisää yksin asumista; mitä korkeampi koulutus, erityisesti naisilla, sitä varmimmin asutaan yksin. Lisäksi työttömyys ja opiskelu lisäsivät yksin asumista. Opiskelijat ovat päässeet kiinni yksin asumiseen opinto- ja asumistuen turvin. Tutkimukseni tulosten perusteella näyttää siltä, että mitä paremmat taloudelliset edellytykset ja koulutus, sitä paremmat mahdollisuudet valita yksin asumisen ja liitossa asumisen välillä. Yksin asuminen ei näyttäisi olevan nuorille aikuisille mikään erityisesti valittu elämäntapa eli pitkäaikaisesti preferoitu asuinmuoto, vaan siihen siirrytään erilaisten elämänvaiheiden kautta. Yksin asumisesta onkin tullut osa nuoren aikuisen normaalia, hyväksyttävää, mutta silti usein vain väliaikaista elämänkulkua, samalla kun liittojen purkautumisen myötä yksin asujien joukkoon on liittynyt yhä enemmän myös miehiä ja naisia vanhemmista ikäryhmistä.