Browsing by Subject "aikuisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Engblom, Ritva (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan kolmen nuoren aikuisen autistisen henkilön elämänlaatua. Tutkielma liittyy keskusteluun vammaisten henkilöiden elämänlaadusta ja palvelujen kehittämisestä aikuisille autistisille henkilöille. Aineiston kautta tarkastellaan seuraavia asioita. Miten siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on järjestynyt ja mitä asioita perhe liittää autistisen jäsenensä aikuisuuteen ja elämänlaatuun? Mitä ovat ne haaveet ja toiveet, joita vanhemmilla on, jotta heidän lapsensa voisi lähteä tulevaisuudessa ulos kotiovesta rakentamaan omaa elämäänsä monimuotoisia pulmia aiheuttavan ominaisuutensa kanssa? Tämän aikuisen autistisen henkilön elämänlaatua tarkastelevan tutkielman tiedonkeruumenetelmänä on teemojen pohjalta etevä haastattelu. Aineisto koostuu kolmen perheen haastatteluista. Perheille on yhteistä varhaisaikuinen autistinen jäsen. Perheenjäsenet, kaksi nuorta naista 17- ja 18-vuotiaat sekä 27-vuotias nuori mies, ovat nuoruudesta aikuisuuteen siirtymävaiheessa. Varsinaisen aineiston muodostavat vanhempien kertomukset. Tutkielmassa ei vertailla empiirisesti haastateltavien elämänlaatua muiden aikuisten henkilöiden elämänlaadun ulottuvuuksiin. Aineistoa tarkastellaan laadullisesti. Tutkielman tulokset eivät ole yleistettävissä, sillä haastateltavien kertomukset ovat heidän omiaan ja sitoutuvat siihen tilanteeseen, jossa he elävät. Elämänlaadun ulottuvuudet autistisen henkilön aikuisuuden elämänvaiheessa muodostuivat seuraaviksi. Elintason ulottuvuudet ovat ne tuet ja palvelut, jotka mahdollistivat arjen sujuvuutta ja toimintaa ympäristössä. Aikuisuuteen liittyvät haaveet olivat muutto pois kotoa ja mielekkään päivätoiminnan / tuetun työllistämisen järjestyminen. Yhteisyyssuhteiden ulottuvuudet muodostuivat sosiaalista suhteista ja mielekkään vapaa-ajan toiminnan mahdollistumisesta. Ihmisenä olemiseen liittyivät toiveet autistiseen käyttäytymiseen liittyvien pulmien huomioonottamisesta palveluja järjestettäessä. Toiveina olivat myös palvelujen suunnittelu ja toteutuminen pitkäjännitteisesti suunnittelu, ettei jatkuvaluonteisia palveluja tarvitsisi anoa esim. puolivuosittain. Vanhemmat toivoivat palveluihin valinnan mahdollisuuksia sekä ns. saattaen siirtämistä elämänvaiheesta toiseen. Erik Allardtin hyvinvoinnin ja elämänlaadun ulottuvuudet ovat tutkielman teoreettisena näkökulmana. Tutkielmassa autismi ja kehitysvammaisuus kulkevat rinnakkain, koska palvelut järjestyvät pääsääntöisesti erityishuollon palvelujen kautta. Kaunokirjallisuutta on käytetään selkiyttämään autistisen oireyhtymän moninaisuutta ja eri näkökulmista tehtyjä tutkimuksia vammaisuudesta monipuolistamaan tuloksia haastateltavien kertomusten lisäksi.
  • Vornanen, Taru (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kehitysvammaiset ihmiset ovat pitkään olleet avoimien työmarkkinoiden ulkopuolella. Koulutuksen ja kehittyneemmän palvelujärjestelmän ansiosta kehitysvammaisilla ihmisillä on nykyisin mahdollisuus sijoittua tuetusti myös avoimille työmarkkinoille palkkatyön piiriin. Tuetun työllistymisen historia on melko lyhyt. Malli luotiin Suomessa noin 20 vuotta sitten, ja edelleen vain murto-osa työikäisistä kehitysvammaisista ihmisistä on sen piirissä. Tuetusti palkkatyössä työskentelee arviolta 500 kehitysvammaista ihmistä, painottuen nuoriin ja lievemmin kehitysvammaisiin ihmisiin. Jokaisessa työssä tarvitaan vuorovaikutustaitoja. Tiedetään myös, että kehitysvammaisilla ihmisillä saattaa olla kielellisissä ja vuorovaikutuksen taidoissa vaikeuksia vielä aikuisuudessa. Palkkatyössä on myös jonkin verran sellaisia aikuisia, joilla on kehitysvamman lisäksi vielä erillinen kielellinen häiriö. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin minkälaisia viestintätaitoja kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat palkka- tai avotyössä, miten he pärjäävät työssään yksilöllisillä taidoillaan ja minkälaisia keinoja vuorovaikutuksen sujuvoittamiseen työpaikoilla on käytössä. Tutkimus toteutettiin yhteensä kymmenen henkilön teemahaastatteluna. Haastateltavista puolet oli kehitysvammaisia palkka- tai avotyössä olevia ihmisiä ja puolet heidän lähiesimiehiään. Tutkimuksen toteutuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota eettisiin ohjeisiin sekä sensitiiviseen haastattelutapaan, haastateltavaryhmän haavoittuvuuden vuoksi. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena oli, ettei kehitysvammaisilta työntekijöiltä odoteta kovinkaan kompleksisia kielellisiä- ja vuorovaikutuksen taitoja. Keskeistä oli, että kielen ymmärtäminen oli sillä tasolla, että työtehtävät sujuivat. Kaikkien työntekijöiden työnkuva oli mukautettu siten, että he pärjäsivät työssään kielellisillä taidoillaan. Suurin osa haastateltavista kertoi vuorovaikutuksen työssä olevan sujuvaa ja ongelmatilanteita esiintyvän vain harvoin. Vaikka odotukset kielellisistä taidosta eivät olleet suuria, kaikilla työpaikoilla oli käytössä vuorovaikutusta tukevia keinoja. Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat työssään monenlaisia vuorovaikutustaitoja. Nämä taitojen käyttö sujuu pääasiassa hyvin, kun työnkuva on yksilölle räätälöity ja tukea on riittävästi. Puheterapeuttisesta tiedosta voisi olla hyötyä työllistymisen ja sujuvan työpaikkaviestinnän tukemisessa.
  • Mäkinen, Tomi (2004)
    Elämänkaari voidaan toimintakyvyn tarkastelussa jakaa vaiheisiin: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Elämänkaaren eri vaiheissa eri olosuhteet ovat yhteydessä toimintakykyyn. Tämä tutkielma tarkastelee elämänkaaritutkimuksen näkökulmasta lapsuuden ja aikuisuuden olosuhteiden yhteyttä aikuisuuden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn: missä määrin lapsuuden olosuhteet ovat suoraan yhteydessä aikuisuuden toimintakykyyn ja missä määrin epäsuoraan aikuisuuden olosuhteiden toimiessa välittävinä tekijöinä? Elämänkaaritutkimuksen mukaan kolme erilaista mallia voivat selittää lapsuuden olosuhteiden yhteyttä aikuisuuden toimintakykyyn. Latenttimallissa aikuisuuden toimintakyky määräytyy elämänkaaren kriittisten kehitysvaiheiden perusteella. Reittimalli korostaa sitä, että lapsuuden olosuhteet antavat vain suunnan toimintakyvyn kehitykselle, ja myös aikuisuuden olosuhteet voivat vaikuttaa toimintakykyyn. Kumulatiivisen mallin mukaan olosuhteiden kasautuminen elämänkaaren aikana vaikuttaa toimintakykyyn. Tässä tutkielmassa elämänkaarinäkökulman käyttö keskittyy erityisesti lapsuuden olosuhteisiin. Aikuisuuden olosuhteet toimivat pääosin vakioitavina taustatekijöinä. Tutkimusaineiston muodosti Helsingin kaupungin henkilöstön terveystutkimuksen (Helsinki Health Study) terveyskyselyaineisto. Perusjoukko koostui kaupungilla päätoimisesti vuosina 2000 ja 2001 työskennelleistä 40-, 45-, 50-, 55- ja 60-vuotiaista naisista ja miehistä. Kyselyyn vastanneista naisia oli 80 prosenttia ja vastausprosentti oli 68 prosenttia. Lapsuuden olosuhteina tarkasteltiin yksittäisiä lapsuuden olosuhteita ja vanhempien koulutusta. Yksittäiset lapsuuden olosuhteet sisälsivät henkilön pitkäaikaissairauden, isän tai äidin kuoleman, vanhempien eron, isän tai äidin mielenterveysongelman ja alkoholiongelman sekä perheen taloudelliset vaikeudet. Aikuisuuden olosuhteisiin kuuluivat henkilön oma koulutus, ammattiasema ja siviilisääty. Toimintakykyä arvioitiin SF-36:n fyysisen ja psyykkisen komponenttisumman avulla. Tutkimusmenetelminä käytettiin väestötutkimukseen soveltuvia tilastollisia menetelmiä: ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Logistisessa regressioanalyysissä käytettiin elaboraatiota. Vanhempien matalalla koulutuksella oli naisilla itsenäinen yhteys aikuisuuden huonoon psyykkiseen toimintakykyyn, sen jälkeen kun yksittäiset lapsuuden olosuhteet oli huomioitu. Myöskään aikuisuuden olosuhteet eivät vaikuttaneet tähän yhteyteen. Yksittäisten lapsuuden olosuhteiden ja aikuisuuden huonon fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn välillä todettiin myös mahdollinen latentti yhteys. Naisilla ja miehillä lapsuuden pitkäaikaissairaus, isän tai äidin mielenterveysongelma ja perheen taloudelliset vaikeudet olivat suoraan yhteydessä aikuisuuden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vanhempien koulutuksen, henkilön oman koulutuksen, ammattiaseman ja siviilisäädyn huomioimisen jälkeen. Vanhempien koulutuksen ja aikuisuuden huonon fyysisen toimintakyvyn välillä todettiin naisilla myös mahdollinen reittimallin mukainen epäsuora yhteys. Vanhempien koulutuksen yhteys aikuisuuden huonoon fyysiseen toimintakykyyn välittyi henkilön oman koulutuksen kautta. Tulokset viittaavat siihen, että terveys- ja yhteiskuntapolitiikan pitäisi toimintakyvyn edistämispyrkimyksissä huomioida huonojen lapsuuden olosuhteiden aikuisuuteen asti ulottuva vaikutus. Aikuisuuden olosuhteista myös henkilön omalla koulutuksella voi olla tärkeä merkitys toimintakyvylle.
  • Wickholm, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yksilöllistymiskeskusteluissa on painotettu näkökulmaa, jossa korostuvat ihmisten mahdollisuudet muokata omaa elämäänsä ilman traditioiden painolastia. Näistä keskusteluista huolimatta, monet elämänkulkuun liittyvät vaiheet ovat institutionalisoituneet, ja esimerkiksi käsitykset aikuisuudesta noudattavat yhä vanhoja määritelmiä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella normatiivisen elämänkulun rakennetta sellaisten nuorten aikuisten silmin, jotka eivät koe haluavansa elää tämän rakenteen mukaisesti. Yhtenä keskeisenä rajauksena on käytetty haluttomuutta lisääntymiseen. Tutkielmassa aihetta lähestytään laadullisin keinoin, ja aineiston analyysin apuvälineenä toimii ankkuroitu teoria. Analyyttisina työkaluina on toimijuuden tematiikkaa sekä valtateoriaa. Aineisto perustuu kuuteen haastatteluun, joissa on haastateltu 25–35 -vuotiaita nuoria aikuisia. Yleisesti yhteiskuntatieteissä on ajateltu, ettei nyky-yhteiskunnissa yhteiskunnalliset tekijät tai instituutiot enää vahvasti ohjaa yksilöiden elämänkulkua. Analyysin avulla päädytään kuitenkin paljastamaan, kuinka sosiaalinen ympäristö toimii yhä elämänkulun normatiivisuutta ylläpitävänä tekijänä. Lisäksi tarkastelu kohdistuu toisin toimijuuden ja normatiivisen elämänkulun rakenteen dynamiikkaan: minkälaisia haasteita toisin toimija kohtaa, ja millaisia ratkaisuja näiden haasteiden kohtaamiseen on käytetty? Vaikka elämää ohjaavien normien on ajateltu löyhentyneen, koskee löyhentyminen vain joitain elämänkulun osa-alueita. Työelämä on siinä mielessä muuttunut avoimemmaksi, ettei vakinaista virkaa enää pidetä normina. Sen sijaan palkkatyöläisyys on yhä voimassa oleva normi, ja perinteisestä työstä eroavia töitä koetaan joutuvan selittelemään. Perheellistymisen normi näyttäytyy yhä vahvana, samoin kuten perinteisen parisuhteen normi. Toisin toimijuus puolestaan näyttää irtisanoutuvan sellaisista yhteisöllisistä ja yhteiskunnallisista arvoista, jotka liittyvät materiaan tai talouteen. Näiden sijaan toisin toimijuudessa sitoudutaan itsensä kehittämiseen, tietoon, globaaliin yhteisöön sekä ekologisiin arvoihin. Tutkielma antaa viitteitä arvomuutoksesta sekä ajattelutavan globalisoitumisesta. Kun maailmankuvan lähtökohtana on globaalit ongelmat, näyttäytyy normatiivisen elämänkulun rakenne problematisoituvan. Toisin toimijat kohtaavat haasteita, ja näiden haasteiden ratkaisemiseksi pyritään muokkaamaan sosiaalista ympäristöä niin, että ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat saman kaltaisesti normatiiviseen elämänkulkuun: varauksellisesti.
  • Sontag-Himmelroos, Ulla Inger Margareta (2006)
    Deltagarna i undersökningen är sju unga vuxna i åldern 24-29 år vilka påbörjat studier vid en andra stadiets yrkesläroanstalt i slutet av 1990-talet. Av de slumpmässigt utvalda deltagarna har fem slutfört sina studier, en har avbrutit och en återupptagit studierna efter ett uppehåll. Deltagarna är alla finlandssvenska unga personer, som studerat nära sin hemort och valt att bo kvar i sina hemtrakter. Syftet med undersökningen har varit att ta reda på skolans roll i en eventuell marginaliseringsprocess sett ur unga vuxnas perspektiv. Min utgångspunkt är att forska i eget arbete. Ett delmål har varit att ta reda på om ett självbiografiskt perspektiv passar i arbete med ungdomar. Mekanismerna bakom utslagning och marginalisering, dagens utbildningssystem samt övergången från ungdomstid till vuxenliv har varit tre teoretiska infallsvinklar i undersökningen. Jag har utgått från ett fenomenologiskt-hermeneutiskt synsätt, vilket utgår från människors upplevelser samt de betydelser de ger åt sina upplevelser. De viktigaste referenserna har varit Helne (2002), Komonen (2001) och Riemann (2003). Deltagarna har via självbiografisk narrativ intervju fått berätta en berättelse om sitt liv med fokus på att bli vuxen. Målet har varit att få fram en eventuell bana av marginalisering (trajectory of marginalisation) genom att söka efter olika sekvenser i berättelserna. Dessa sekvenser kan ge en bild av hur unga människor berättar om sina liv, vilket ger en djupare förståelse för vad de berättar. Utöver den egentliga livsberättelsen har de unga fått berätta om skolans betydelse, hur nöjda de är med tillvaron samt hur de ser på framtiden. Den självbiografiska forskningsmetoden har bjudit på ett vidare forskningsperspektiv genom att ge intervjupersonerna frihet att berätta om det som känts viktigt och haft betydelse för dem. Den har dock även fungerat begränsande eftersom de unga upplevt att de inte alltid vetat vad de skall berätta om. För att undvika att tolka de ungas egna tolkningar av sina liv, har undersökningsresultaten främst presenterats i beskrivande form. Undersökningsresultaten tyder inte på att de unga skulle ha upplevt kontinuerliga marginaliserande episoder i sina liv. Gemenskapen med kompisar i skolan och kontakten till barndomsfamiljen har framträtt som viktiga faktorer i livet. Alla har gått eller är på väg ut i vuxenlivet via utbildning. Samtliga har uppgett att de är rätt nöjda med tillvaron och s.g.s. alla antingen planerar eller har redan skaffat familj och ett eget hem.
  • Solmari, Kirsi (2007)
    Tutkimus tarkastelee aikuisten kurjan lapsuuden kokemuksia ja sitä, miten he kokivat selviytyneensä siitä. Vastausta tutkimuskysymyksiin haetaan tutkimushaastatteluun osallistuneiden kahdeksan aikuisen kokemuksista. Tutkimuksen lähtökohta on fenomenologinen. Haastatteluun osallistuneiden kokemukset ovat tutkimuksellisesti merkityksellisiä. Tutkimus ei arvioi haastatteluun osallistuneiden selviytymisen todellisuutta tai sen astetta. Haastatteluun osallistuja on tutkimuksessa selviytymisensä kokemuksen asiantuntija. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat kurjan lapsuuden ja hyvän aikuisuuden kokemukset sekä suojaavat ja eheyttävät kokemukset ja selviytyjän identiteetin rakentuminen ja ilmeneminen. Haen tutkimuksellani vastausta kysymykseen: Mitkä kokemukset haastatteluun osallistuneiden lapsuudessa ja aikuisuudessa on koettu selviytyjän identiteettiä rakentaviksi ja miten selviytyjän identiteetti heidän kokemanaan ilmenee? Tutkimukseen on haastateltu kahdeksaa yli 25-vuotiasta, joista viisi on naisia ja kolme miehiä. Haastattelu on toteutettu nauhoittamalla teemahaastatteluna ilman suunniteltua kysymysrunkoa, minkä tarkoituksena on ollut kokemuksen taltioiminen mahdollisimman vähällä haastattelijan vaikutuksella. Aineisto on sanatarkasti puhekielellä puhtaaksikirjoitettu ja se sisältää 92 sivua tekstiä. Haastattelu ja tutkimuksen tulkinta on fenomenologinen. Aineiston analyysissä käytän Grounded theorya. Fenomenologinen tutkimus tuottaa prosessiluonteista tietoa, joka tulee todeksi jokaisen oman tulkinnan kautta. Tavoitteena on saada tietoa inhimillisestä kokemuksesta. Ihmisen subjektiiviseen tietoisuuteen pohjaava kokemus on fenomenologisen viitekehyksen mukaan todellinen, olemassa oleva ja siksi tutkittava ilmiö. Toisen kokemusta ei voi koskaan täydellisenä tavoittaa, vaan omat aiemmat kokemuksemme ja oma tietoisuutemme vaikuttavat tiedon tulkintaan ja kokemukseen, joka siitä syntyy. Tutkimuksen tuloksena aineistosta nousee selviytyjän identiteetin rakentuminen kurjan lapsuuden, lapsuuden suojaavien ja aikuisuuden eheyttävien kokemusten kautta. Selviytyjän identiteetti rakentuu vuorovaikutussuhteessa itseen, ympäristöön ja menneisyyteen. Se rakentuu tilannesidonnaisesti, mikä tässä tutkimuksessa on sidonnaisuus kurjaksi koettuun lapsuuteen. Selviytjän identiteetti ei ole ristiriidaton. Se voi rakentua hyväksynnän ja anteeksiannon pohjalta tai sen voi rakentua hyväksymällä oma vihansa tai anteeksiantamattomuutensa.
  • Haikkola, Lotta (2003)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuorten tulkintoja poliittisesta osallistumisesta ja tarkastella nuorten kansalaisuuden rakentumista. Tutkimus kytkeytyy keskusteluun nuorten oletetusta poliittisesta passivoitumisesta. Tässä kontekstissa tutkimuksen on tarkoitus tuoda kuuluviin nuorten oma ääni, tarjota heille mahdollisuus tuoda esiin käsityksenä sekä poliittisesta vaikuttamisesta että omista mahdollisuuksistaan osallistua siihen. Tutkimuksen taustalla on Hesan Nuorten Ääni -niminen Helsingin kaupungin nuorten osallisuushanke. Hanke toimii osassa helsinkiläisiä kouluja. Ajatuksena on, että osallisuushanke on konkretisoinut tutkimuksen piiriin kuuluvia teemoja. Aineistonani on 12 tähän hankkeeseen osallistuneen nuoren teemahaastattelut. Sivuaineistona on hankkeeseen kuuluvissa "Avoimissa Foorumeissa" kerätty havaintoaineisto. Aineistoa on tarkasteltu teema-analyysin keinoin. Työn teoreettinen kehys avautuu yhtäältä feministisen kansalaisuuskeskustelun, kriittisen nuoriso- ja ikätutkimuksen sekä kasvatussosiologian kautta. Tärkeimpänä lähteinä kansalaisuuden tarkastelulle ovat Tuula Gordonin, Elina Lahelman ja Janet Hollandin sekä Ruth Listerin kirjoitukset. Nuoruuden käsitteen tarkastelussa nojaudun Johanna Wynin, Rob Whiten ja Sinikka Aapolan tarkasteluihin. Kytken tutkimuksen myös nuoruuden pidentymiseen liittyvään keskusteluun. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset liittyvät nuoruuden ja aikuisuuden suhteeseen ja nuorten äänen kuulumisen tematiikkaan. Nuoret loivat kuvaa poliittisesta järjestelmästä, johon heillä ei ole osaa ennen aikuisuuden kautta saavutettuja henkisiä ja materiaalisia ehtoja. Nuoret sitoutuivat myös hyvinvointivaltioon turvan tuottajana. Osallistuminen kiteytyi äänen metaforaan. Nuoret vaativat oman äänensä kuuntelemista sekä arkisissa kohtaamisissa että laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla. Nuoruudesta muodostui äänen kuulumista estävä ja heikentävä tekijä, josta irti pääsy vaati aikuisuuden saavuttamista. Nuoruus näyttäytyi vallan ja voiman puutteena. Osallisuushanke toimi tilana, jossa ääni päässyt kuulumaan ja nuoret olivat päässeet itsenäiseen asemaan käyttämään valtaa.
  • Vuori, Tuuli (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee aseistakieltäytymistä ja aseistakieltäytyjiä Suomessa. Aihetta on tutkittu vähän, vaikka Suomessa käytössä oleva miesten yleisen asevelvollisuuden on aiemmissa tutkimuksissa todettu esimerkiksi sukupuolistavan nuorten siirtymistä aikuisuuteen ja toisaalta kytkevän käsityksiä miehuudesta sotilaallisuuteen. Sukupuolentutkimuksellista näkökulmista aseistakieltäytymistä on tarkasteltu muutamissa artikkeleissa ja opinnäytteissä. Tutkielmassa kysytään, mitä varusmiespalveluksen ulkopuolelle jättäytyminen merkitsee siviilipalveluksen valinneille nuorille miehille. Tutkielma tarkastelee sitä, millaisia merkityksiä tutkimusta varten haastatellut siviilipalvelusmiehet antavat aseistakieltäytymiselle ja toisaalta varusmiespalvelukselle. Lisäksi kysytään, kuinka sukupuoli, kansalaisuus ja aikuisuus kytkeytyvät aineistossa toisiinsa. Aiheen tarkastelussa hyödynnetään kriittisen miestutkimuksen ja feministisen kansalaisuuden tutkimuksen perinteitä. Tutkimusaineistona on kuuden haastatteluhetkellä siviilipalvelusta parhaillaan tai lähivuosina suorittaneen nuoren miehen haastattelut. Aineiston keruumenetelmänä oli puolistrukturoitu haastattelu, jota analysoitiin laadulliseen sisällönanalyysiin ja kerronnalliseen analyysiin pohjautuvin menetelmin. Varusmiespalvelus näyttäytyy aineistossa osana miehen normaalia elämänkulkua, josta haastateltavien on täytynyt poiketa. Samalla he ovat jättäytyneet pois asevelvollisuusarmeijan muovaamista miesten välisistä sidoksista. Toisaalta haastateltavat määrittelevät uudelleen näiden sidosten tuottamisen paikkoja sekä reittejä aikuisuuden tai aikuisen miehuuden saavuttamiseen. Aikuisuus määrittyy aineistossa tiettyjen ominaisuuksien, kuten itsenäisen ajattelun ja henkisen vahvuuden kautta. Yhtenä yhteiskunnan jäsenyyden osoittajana toimii yhteiskunnallisesti hyödyllinen työ, jollaiseksi siviilipalvelus määrittyy vähintään yhtä paljon kuin varusmiespalvelus. Tärkeäksi murroskohdaksi aineistossa nousevat armeijan kutsunnat, joissa siviilielämä ja armeija sotilaallisuuden vaatimuksineen risteävät, paljastaen tavallista selkeämmin asevelvollisuuden tuottamat kytkökset miehuuden ja sotilaallisuuden välille. Aineiston kutsuntakertomuksissa sekä sotilasviranomaiset että muut kutsuttavat tuottavat painetta sotilaallisen maskuliinisuuden normiin sopeutumiseen.