Browsing by Subject "ajattelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Honkasalo, Tiinakaisa (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (5)
  • Ristikangas, Marjo-Riitta (2006)
    Itseään johtava yksilö, pro gradu -tutkielmassa on syvennetty tarkastelemaan olemassa olevia itsensä johtamisen viitekehyksiä ja malleja sekä tutkittu empiirisellä aineistolla itsensä johtamisen mallin soveltuvuutta suomalaisessa kontekstissa. Tunteet, tahto ja motivaatio, uskomukset sekä ajattelu ja sen johtaminen ovat kaikki yksilöpsykologisia termejä, jotka vaikuttavat itsensä johtamisen käsitteen taustalla. Lisäksi tarkastelussa oleva käsite on liittyy läheisesti oppimiseen ja käyttäytymisen muutokseen. Itsensä johtamisen keskeisenä teoreetikkona on Charles Manz, joka on kolme vuosikymmentä kehittänyt itsensä johtamisen malleja amerikkalaisessa yliopistokentässä. Houghton ja Neck ovat Manzin työn seuraajina rakentaneet mallille myös mittarin, jossa kysymykset liittyvät itsensä johtamisen kannalta kolmeen rajattuun osa-alueeseen: käyttäytymispainotteisiin strategioihin, luontaisen palkitsemisen strategioihin sekä rakenteellisen ajattelun strategioihin. Tutkimusaineisto kerättiin kontrolloituna kyselynä ja postikyselynä työllistäviltä hiusalan yrittäjiltä (n=119). Aineisto analysoitiin hyödyntäen pääkomponenttianalyysiä, faktorianalyysiä ja rakenneyhtälömallinnusta. Tutkimuskysymykset painottuivat itsensä johtamisen mallin ja siitä rakennetun suomennetun itsensä johtamisen mittarin (SSLQ) analysointiin: (1) Miten luotettava on suomennettu itsensä johtamisen mittari(SSLQ)? (2) Miten empiirinen aineisto tukee itsensä johtamisen mallia? (3) Miten suomalaiset työllistävät hiusalan yrittäjät johtavat itseään? Mittarin reliabiliteettitarkastelussa verrattiin aineistoa uudistettun itsensä johtamisen mittarilla (RSLQ) tehtyihin luotettavuustesteihin. Suomen- ja englanninkielen semanttisista eroista huolimatta, suomennetun mittarin luotettavuustaso oli (0,53< a <0,85). Myös itsensä johtamisen malliin liittyvän rakenteen osalta validiteettitarkastelu tuki itsensä johtamisen kolmiportaista muotoa, joka käsittää käyttäytymiseen, luontaiseen palkitsemiseen sekä rakenteelliseen ajatteluun liittyvät näkökulmat. Lisäksi tutkimus selvitti itsensä johtamisen tasoa kohderyhmässä. Hiusalan yrittäjät käyttävät itsensä johtamisessa eniten menestyksellisen suorituksen mallintamista, tavoitteenasettamista ja sekä itsensä että työympäristön havainnointia. Vähiten he käyttävät itsensä palkitsemista ja konkreettisia muistuttamiskeinoja.
  • Järvinen, Katriina (2004)
    My research subject was how parents view the relation between knowledge and common sense when raising children. I studied the subject from the point of view of rhetorical social psychology. The study was based on the dilemmatic nature of thinking, which means that a person often ends up talking against one of his values while defending another. I was interested in if the parents under my study experienced a conflict between knowledge and common sense and how a possible dilemma was dealt with in argumentation. In the theoretical part I examined discussions considering the concept of common sense and anti-scientific thinking. I also took a look at the history of Finnish upbringing. I made a connection between the resent discussion about the parents high education in relation to the distress of their children and the tradition of viewing scientific knowledge as some kind of a threat to common sense. My empiric source material was the interviews of 21 parents living in the capital area. In the interviews I used the method of qualitative attitude research. The parents were commenting on seven different sentences with claims, which were formed using research literature and views that have appeared in public discussion. The subject of the analysis was the argumentative speech produced by the interviewees. In the analysis I focused mainly on the processes of arguments and on how the dilemmatic nature of the thoughts provoked by the claims was dealt with. The interviewees were able to consider how their views could be questioned and they used various rhetorical methods in their arguments. A dilemma arose between knowledge and common sense but rhetorical methods led rather to approval of expertise in bringing up of children, than disapproval. Also a picture of the 21st century's sensible bringing up of children was formed, based on the source material. The 'love and limits'-upbringing, as I call it, can be interpreted as a taking of an attitude to the views of previous generations. The underlining of love and respect in relation to the child, that was eminent in the source material, could be interpreted as a counter argument to the discipline and humiliation culture that prevailed until the 1950 -60's and the underlining of limits as a counter argument to the free upbringing of the 60 - 70's. My interviewees considered the balancing of work and family life as the biggest problem of modern parents. My primary sources were the works of Michael Billig (rhetorical social psychology and qualitative attitude research), the works of Kari Vesala and Teemu Rantanen (qualitative attitude research), Benjamin Spock's 'The Common Sense Book Of Baby And Child Care' (the dilemma of knowledge and common sense in bringing up of children) and Janne Kivivuori's book 'Paha tieto' (anti-scientific thinking).
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (10)
  • Forsman, Maria (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (7)
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Gillberg, Susanna (Helsingfors universitet, 2016)
    The aim of the study. In preschool, children talk daily with peers and educators. This study examines the children's thinking and communication skills mainly through the concepts that Neil Mercer and his colleagues have defined. In light of earlier studies on the subject, an exploratory talk is especially meaningful in developing children's social and cognitive skills. In an exploratory talk, the children talk together using different methods to find agreement. This kind of discussion means they are thinking together. The aim of the study was to find out how children in early childhood education think together. The earlier study focused mainly on the school context; therefore, this study focuses on the early childhood education context. The main questions in the study are the following: what are the factors that make thinking together possible and what is the role of an educator? Methods. The research material consists of 25 episodes that were chosen from material filmed in two groups of 5-year-olds, with two days per group. In all of these episodes, there is interaction between the children and between an adult and the children. The episodes were categorised in groups depending on the way the children talked during the discussions. The main focus was on the exploratory talk. The main results. Three things made thinking together possible: the conversational culture in the group, the disagreements in conversations and problem solving, and a calm space for playing and immersion in the discussions. The role of the educator was incoherent. Either the educators were not present in the discussion events or they mostly interrupted them. The main problem was the quality of interaction. The questions the educators asked were simple right or wrong kinds of questions. When the children asked more thoughtful and open-ended questions when talking to each other, it led them to think together. These results are important, because transferring them to practice in early childhood education may support children's interaction, discussion and thinking skills, as well as developing a conversational culture in preschools.
  • Nimell, Anne (2016)
    Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee ajattelua ja reitin etsimistä ajatteluuni. Kullakin on oma reittinsä ja kaikki osaavat ajatella. Minulle ajattelu on ruumiillista. Myös sanani elävät ruumiissani. Käytän kirjallisessa opinnäytteessäni esimerkkeinä omia töitäni ja niiden työprosesseja. Esimerkkiteoksina käytän pääasiassa kahta eri teostani. Yksi niistä on koulun sisällä tapahtunut Panoraama. Toinen niistä, Kukin, on koulun ulkopuolinen. Se on myös ensimmäinen kokonainen työni ammattiohjaajana. Kirjoitan antautumisesta työprosessissa. Kerron kielen hajoamisen kokemuksesta ohjaajana, työryhmän jäsenenä, taiteilijana teosteni ulkopuolella sekä katsojana. Avaan suhdettani esitystilaan. Kirjoitan maisemasta ja suhteestani siihen, käyttäen esimerkkinä taiteellista lopputyötäni Panoraamaa. Viittaan tilasta ja maisemasta kirjoittaessani myös Wolfgang Schivelbuschin kirjoittamaan Junamatkan historia-kirjaan ja tuon mukaan Sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn ajatuksia tilasta ja paikasta. Kirjoitan ohjaajan ruumiista. Käsittelen ohjaajan roolia. Kirjoitan sanojen katoamisesta, eli yhteyden katoamisesta omaan ruumiiseeni. Koen että minulta ohjaaja-roolin vuoksi odotetaan kykyä artikuloida jotain, johon en koe aina omaavani sanoja tai puhetapaa. Pohdin milloin tuollainen unohdus ja sanojen hajoaminen on turvallista ja olennainen osa taiteen tekemistä minulle, ja milloin ja miksi on hetkiä, jolloin vaikenen ahdistuneena kun sanoja ei ole. Silloin saatan luulla olevani kykenemätön ajattelemaan. Etsin ja löydän omaa tapaani käyttää sanoja ja ajatella. Kirjoitan sanojen ruumiillisuudesta. Kirjoitan katsojana olemisesta ja esityksen ulkopuolella olemisesta ohjaajana. Suomalainen teatteriperinne pohjaa harrastajateattereihin. Se luo oman keskustelu- ja katsojakulttuurinsa. Pyrin löytämään reitin kuulla itseäni, jotta voisin osallistua keskusteluun. Haluan kutsua ja nimetä monenlaisia esityksiä ja työtapoja teatteriksi, jotta teatteri saisi olla laajaa ja vapaata sekä vapaasti toinen. Ymmärrys on minulle ruumiillista ja kokemuksellista. Mutta se ei sulje pois kykyä analysoida. Kokemuksellisuus ja analyysi eivät sulje pois toisiaan, ne ovat erilaisia, yhteydessä ja kontaktissa toisiinsa. Sellaisen ohjaajaroolin ymmärrän ja tunnistan. Keskustelevan roolin.
  • Teatterikorkeakoulu / Teaterhögskolan / Theatre Academy Helsinki; Nauha, Tero; Arlander, Annette; Järvinen, Hanna; Porkola, Pilvi (2020)
    Nivel
    Performanssifilosofiaa: esitysten, esiintymisten ja performanssien filosofiasta performanssiajatteluun on ensimmäinen suomenkielinen teos uudelta performanssifilosofian alalta. Performanssifilosofia kysyy, kuinka esitys ajattelee, kuinka esitys, esiintyminen tai performanssi ovat ajattelua ja toimintaa, eivätkä ainoastaan filosofisten kysymysten kuvittamista. Se on siten tutkimusalue ja taiteellinen toimintakenttä, joka tuo yhteen taiteilijoita, tutkijoita ja filosofeja, ja kritisoi taiteen alisteista suhdetta filosofian suhteen. Performanssifilosofia on kehittynyt 2000-luvulla omaksi taiteellisen tutkimuksen alaksi, erottautuen esitystutkimuksesta ja teatterintutkimuksesta. Tämä kehitys on tapahtunut samanaikaisesti uusien posthumanististen avausten kuten uusmaterialistisen ja dekolonialistisen kriittisen ajattelun kanssa. Kirja avaa näitä ajattelun, vallankäytön sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä kehiä, kuten materian ja merkityksen yhteen kietoutumia. Esitykseen oleellisesti kietoutunut näyttämö ja sen ymmärrys voidaan nähdä perustavanlaatuisesti inhimillisenä tai esittäminen voidaan toisaalta käsittää epätavanomaisen ajattelun laajennettuna muotona. Tämä kokoelma sisältää yhtäältä artikkeleita performanssifilosofian luonteesta ja toisaalta artikkeleita, joissa esitetty ajattelu rinnastuu performanssifilosofian kysymyksiin kielen ja esittämisen suhteista sekä ajattelijan positiosta. Kokonaisuus ei pyri määrittelemään performanssifilosofian kenttää vaan tarjoaa ehdotuksia performanssiajattelulle. Teoksen artikkeleja yhdistävät kysymykset ajattelusta, performanssiajattelusta ja esityksellä ajattelusta. Siten se tarjoaa uusia avauksia myös esityksellisyyden merkityksestä ajattelulle ja esityksen ajattelulle. Kokoelma tuo esiin monen kaltaisia ajatteluja, jotka voidaan nähdä esittämisinä ja performansseina.
  • Honkasalo, Tiinakaisa (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (1)