Browsing by Subject "alkoholipolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Korpela, Hanna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Alkoholipoliittiset asiat ovat herättäneet ja herättävät keskustelua suomalaisten keskuudessa. Vuosien 2013–2015 aikana mediassa on ollut nähtävissä uusi aalto alkoholipoliittisten asioiden ruotimisessa. Niin mediassa ja kansalaisten kuin myös poliittisten päättäjien keskuudessa on käyty kiivasta keskustelua alkoholipoliittisista asioista. Keskustelun kohteena ovat olleet muun muassa alkoholiverotus, Viron matkustajatuonti, kotimaisen panimoteollisuuden huono tilanne ja ravintoloiden jatkoaikoihin liittyvät erimielisyydet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on paneutua 2010-luvun alkoholipoliittisiin asioihin. Alkoholipoliittisia asioita tarkastellaan vastuullisuuden ja vaikuttamisen näkökulmasta. Tutkimuksen perimmäisenä tavoitteena on tehdä selkoa sille, millaista olisi valittujen sidosryhmien mielestä vastuullinen lobbaus alkoholialalla. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, mitkä lobbauksen keinot ja kanavat nähdään sallittuina. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastatteluiden tarkoituksena oli saada mielipiteitä eri näkökulmista. Haastatteluissa viisi sidosryhmää edusti elinkeinon näkökulmaa, yksi sosiaali- ja terveyspuolta sekä yksi päihdehoitoa. Haastatteluihin valikoituivat näin ollen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys ry, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry ja Alkoholijuomateollisuusyhdistys ry. Lisäksi haastateltavaksi haluttiin THL:n edustaja sekä päihdetyön ja maahantuonnin edustajat. Tutkijan olettamus oli, että lain valmistelussa kuultavat etujärjestöt osaavat antaa haluttua ja tarkoituksenmukaista tietoa, niiden vaikuttaessa politiikassa. Suomessa lobbausta ei säädellä laissa. Yhteiskuntavastuun oppaissa lobbaus ja yhteiskuntavastuu on määritelty varsin lyhyesti. Lisäksi lobbaus ja yhteiskuntavastuu nähdään usein erillisinä toisistaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, miten haastateltavat toivoisivat yhteisiä pelisääntöjä vaikuttajaviestintään. Yritykset haluavat toimia vastuullisesti. Myös rekisteriä lobbareille kannatetaan. Lobbausta toteuttavat erilaiset etujärjestöt yksittäisiä yrityksiä enemmän. Etujärjestöt puhuvat yksittäisten yritysten suulla. Elinkeinon edustajat näkevät nykyisen alkoholipolitiikan olevan painottunut päihdepoliittiseen keskusteluun, kun sen toivottaisiin sisältävän vahvemmin myös elinkeinopoliittisen aspektin. Vuonna 2015 alkoholilain kokonaisuudistuksen ollessa ajankohtainen, ovat alkoholielinkeinon etujärjestöt vahvasti vaikuttamassa eri keinoin ja kanavin oman ryhmän etujen ajamiseen.
  • Hauta-aho, Sampo (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alkoholiveropolitiikan vaikutuksia ja onnistumista eri juomalajeittain fiskaalisesta sekä ohjaavasta näkökulmasta ottaen matkustajatuonnin mahdollisuus huomioon vuosina Suomessa 2006 - 2014. Tutkimusaineistosta tehtävä tilastollinen analyysi pyrki vastaamaan yllä oleviin kysymyksiin. Voitiin myös katsoa, että jos näihin kysymyksiin löytyy vastaus, niin pystyttiin myös arvioimaan alkoholipolitiikan onnistuneisuutta sen itsensä asettamien mittareiden perusteella, mikä käytännössä tarkoittaa alkoholin kokonaiskulutuksen vähennystarvetta alkoholiveroa hyväksikäyttäen huomioiden matkustajatuonti, ja lisäksi myös fiskaalisten tavoitteiden toteutumista. Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui alkoholin kaltaisen, negatiivisen ulkoisvaikutuksen aiheuttavan hyödykkeen, verotuksen teoriasta, sekä kuluttajan valintateoriasta ja yksittäisen kuluttajan ostopäätösprosessista: aluksi oli ymmärrettävä syy alkoholin verottamisperusteille ja sen muutoksille, minkä jälkeen oli johdonmukaista havainnoida kokonaiskulutuksen ja matkustajatuonnin mahdollisia muutoksia hintapisteiden vaihduttua verotuksen kiristysten vuoksi. Teoreettisessa osuudessa käytiin läpi myös Suomen alkoholipolitiikka ja sen tavoitteet, varsinkin alkoholiveron asettamisen merkitys valtiovallan toimesta, jotta pystyimme arvioimaan alkoholipolitiikan onnistuneisuutta tutkimuksen empiirisen osan perusteella. Tämän tutkimuksen tulokset vastasivat pääosin aiempia tehtyjä tutkimuksia siitä, että alkoholiveron korotus vaikuttaa kulutukseen heikentävästi. Alkoholiverojen muutokset ovat korreloineet negatiivisesti oluen, siiderin, tislatun lonkeron sekä väkevien kulutuksen kohdalla. Käymisperäisten lonkeroiden sekä mietojen viinien kulutus on kasvanut verotuksen korotuksesta huolimatta viime vuosina, joten nämä juomaryhmät eivät ole käyttäytyneet aiempien tutkimusten tulosten mukaisesti. Kaikissa juomalajeissa havaittiin positiivinen korrelaatio alkoholiveron ja matkustajatuonnin välillä, eli matkustajatuodun alkoholin suhteellinen määrä kokonaiskulutuksesta kasvoi, mitä suuremmaksi alkoholivero nousi. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan katsoa, että alkoholipolitiikan pyrkimykset tutkittuina vuosina ovat onnistuneet tavoitteissaan oluiden, siidereiden, tislattujen long drink – juomien sekä väkevien kohdalla kokonaiskulutuksen vähentämisessä sekä verotulojen kasvattamisessa. Käymisperäisten long drink – juomien ja mietojen viinien kohdalla alkoholiveron haluttu ohjaava vaikutus ei toteutunut, koska kokonaiskulutus kasvoi. Tilastollisen analyysin perusteella matkustajatuontia ei voida vielä pitää uhkana alkoholipoliittisille tavoitteille muiden juomalajien kuin siiderin kohdalla, minkä kulutus siirtyisi voimakkaasti matkustajatuontia suosivaksi jos kotimaan alkoholiveroa edelleen kiristettäisiin.
  • Kahlos, Hannu (2001)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Alkoholiliikkeen (Alkon) harjoittaman ostajaintarkkailun syntyä ja sitä kuinka tästä määräaikaiseksi tarkoitetusta käytännöstä kehittyi sosiaalisen kontrollin väline, jonka tavoitteet asetettiin alunperin määriteltyä pitemmälle. Taustalla oli 1940-luvun sotavuosien tilanne, jossa aiemmin sovelletut väkijuomien kontrollikeinot osoittautuivat riittämättömiksi. Ostajaintarkkailulla yritettiin vaikuttaa asiakkaiden alkoholinkäyttötapoihin ja ohjata heitä "oikeisiin juomatapoihin". Tarkkailutoiminnan päämuodoksi määriteltiin alunperin myyntikielto, jolla pyrittiin vaikuttamaan yksilön käyttäytymiseen ja väärinkäyttäjän ympäristöön. Tarkoitus oli saada aikaan voimakas paine väärinkäyttöä vastaan ja luoda humaltumista paheksuva mielipide. Tutkielman lähdeaineisto muodostuu Alko Oy:n arkistoon tallennetuista asiakirjoista, jotka sisältävät ostajaintarkkailua koskevia tilastoja, henkilöasioita sekä ostajaintarkkailutoimiston ja toimikunnan muistioita, ehdotuksia ja pöytäkirjoja. Oy Alko Ab:n Alkoholihallinto-osaston arkistossa on Alkon viranomaistoiminnan tuloksena syntyneitä asiakirjoja, joista tärkeimmät ovat osaston kirjeenvaihto, kunnalliset tarkastuskertomukset ja niiden yhteenvedot, viranomaisten lausunnot, muistioita ja esitelmiä. Lisäksi on selvitetty Alkoholiliikkeen aikakauskirjasta alkoholipolitiikan eri toimijoiden käsityksiä alkoholipolitiikasta, erityisesti ostajaintarkkailusta. Tutkielmassa vertailukohteena on käytetty Ruotsin vastakirjajärjestelmää, joka oli merkittävä tarkastelukohde suomalaista alkoholipolitiikkaa pohdittaessa. Se oli myös tärkeä vertailukohde kun ostajaintarkkailua kehitettiin ja sitä arvosteltiin. Tarkkailulla pyrittiin vaikuttamaan erityisesti kahteen asiakaskuntaan: juopottelijoihin sekä välittäjiin ja salakauppiaisiin. Tarkkailu kohdistui voimakkaimmin kaupunkien juopottelevaan miespuoliseen työväestöön, jonka sosiaalisesta rakenteesta välittäjien ryhmä poikkesi selvästi. Suhteellisesti yleisintä välittäminen oli vähävaraisten ja vanhahkojen naisten joukossa. Heille se merkitsi usein välttämätöntä toimeentuloa. Järjestelmän rakenteesta vuoksi kontrolli kohdistui myymälöissä asioivaan koko väestöön. Alkoholinkäyttö synnytti uudenlaisia monivivahteisia käytäntöjä asiakkaan ja myymälähenkilökunnan välille. Asiakkaiden ostoja arvioitiin elämäntapaan ja varallisuuteen liittyvin sosiaalisin perustein. Kasvatustyö ei perustunut vapaaehtoisuuteen vaan siihen liittyi pakotteita ja uhkaa. Yleisössä tarkkailu sai aikaan ambivalenttisia tunteita toimenpiteitä kohtaan. Uusien ulkomaisten virtausten leviäminen alkoholistihuoltoon merkitsi myös väärinkäyttäjien pakkokontrollin kannatuksen vähenemistä Alkossa. Ostajaintarkkailutoiminnan arvioiminen käynnisti yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen Alkossa, mikä antoi realistisen kuvan suomalaisten juomatavoista. Auktoriteettiin perustuva kasvatustyö oli epäonnistunut, sillä se perustui tarkkailulle alunperin asetettuihin virheellisiin lähtökohtiin. Kansa ei osoittautunutkaan niin raittiushenkiseksi kuin tarkkailun kannattajat olivat sen kuvitelleet. Myymälä ei ollut sovelias paikka kasvatustehtävälle. Realistisen alkoholipolitiikan hahmottumisen myötä väärinkäyttäjien käsittely siirtyi pois Alkolta. Alkoholipolitiikassa tavoitteeksi asetettiin alkoholihaittojen vähentäminen ja otettiin käyttöön aikaisempaa hienovaraisemmat ohjailukeinot.
  • Maksimainen, Mervi Irene (2007)
    Tutkimuksessa konstruoidaan asunnottomien alkoholistien arkea (syntyä, kokemuksia, kuolemaa) Helsingissä vuosina 1967-1972. Pääaineistona on kadunmiehen, asunnottoman alkoholistin J.K Harjun kirjoittama SKS:ssä säilytettävä asunnottomuutta koskeva mikroaineisto, jonka avulla tutkimusta tehdään päihdeongelmaisten asunnottomien näkökulmasta ja kokemuksista käsin. Asunnottomien näkökulmasta lähestytään myös asunnottomuutta koskevaa aikalaisviranomais- ja yleisaikakauslehtien kirjoittelua sekä myöhempää tutkimuskirjallisuutta, jolloin hahmottuu eri osapuolten näkökulmat asunnottomuuden ongelmaan sekä asunnottomuus osana yhteiskunnallisia, historiallisia konteksteja ja kerrostumia. Asunnottomat olivat lähtöisin maaseudun köyhistä oloista. Kiihtyvä muuttoliike toi erityisen paljon nuoria pääkaupunkiseudulle, jossa kohtaloksi monelle koitui vaikeudet työ- ja asuntomarkkinoilla. Kireän alkoholipolitiikan ja edullisten korvikemarkkinoiden kaudella lohdutusta haettiin erityisesti talouspriistä, jolloin seurauksena oli ajallisesti nopea kurjistuminen ja vaikeudet saada apua. Viranomaisilla oli ongelmia asunnottomuuden ilmiökentän hahmottamisessa, jolloin asunnottomat jätettiin pitkälti kolmannen sektorin joukkomajoitustilojen varaan. Kireän ovipolitiikan, ankarien järjestäytymissääntöjen, asuntoloiden kyseenalaisten toimintamotiivien ja huonojen puitteiden vuoksi monet suodattuivat lopulta myös joukkomajoitustilojen avustusjärjestelmästä. Ulkona ja jatkuvassa kierteessä eläminen olivat äärimmäisen vaikeaa, jossa sillanaluselämän ohella nälän, kylmyyden kokemukset kuuluivat arkipäivään. Koska apua oli vaikea saada, menetyksiä kompensoitiin päivästä toiseen selviytymisstrategioilla – roskalaatikkojen antimilla ja erityisesti päihteillä. Asunnottomuus oli hyvin yksinäistä, kun osakulttuurikin oli lähinnä keino saada päihteitä. Luottamusta ei pystynyt syntymään äärirajoilla elävien keskuudessa, ja laaja-alainen turvattomuus ja puutteelliset elinolosuhteet heijastuivat asunnottomien keskuudessa varasteluna ja väkivaltana. Turvattomuuden suhteen asunnottomien naisten eli kassimummojen asema oli haavoittuvainen. Asunnottomia naisia ei julkisuudessa tunnustettu, mutta he elivät hiljaa miesten maailmassa, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä. Kun arki oli hyvin kuormittuvaa ja riskialtista, pakkas- ja nälkäkuolemilta ei voitu välttyä. Kuolemien todellisista lukumääristä vaiettiin asunnottomien mielestä, joka herätti heissä katkeruutta. Kuolemat olivat osoituksena, ettei asunnottomia oltu kuunneltu. Asunnottomuuden yksioikoiset näkökulmat olivat tämän vuoksi helposti saaneet kantimensa, jolloin apuakaan ei oltu kohdennettu oikein. Asunnottomien aseman kärjistyminen tutkimusajanjaksolla oli myös yleisestikin osoituksena siitä, että yksinäisillä oli heikko asema muodostuvassa hyvinvointivaltiossa.
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1909)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Sillanpää, Miina (Suomen Sosialidemokraattinen työläisnaisliitto, 1932)
    Toveritar : työläiskotien perhelehti
  • Uutela, Elina (2007)
    Tutkielma käsittelee alkoholihaitoista käytyä lehdistökeskustelua Suomessa vuosina 1970–1977. Pääpainotuksena on kansanterveydellisistä haitoista käydyn keskustelun analysoiminen. Tutkimusajankohdaksi valikoitui 1970-luvun alku ja keskivaihe, sillä kun vuonna 1969 keskiolutta alettiin myydä ruokakaupoissa, alkoholin kulutus kasvoi 1970-luvun puoliväliin mennessä kaksinkertaiseksi ja alkoholihaitat lisääntyivät. Pääasiallisena aineistona tutkimuksessa ovat Alkoholipolitiikka-lehdessä ja Helsingin Sanomissa vuosina 1970–1977 ilmestyneet kirjoitukset, joissa mainitaan jokin alkoholihaitta tai alkoholihaittoja. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida Alkoholipolitiikka-lehden kautta asiantuntijoiden alkoholihaittakeskustelua, Helsingin Sanomien journalistien kirjoittamien artikkelien kautta ns. journalistisen tason haittakeskustelua ja Helsingin Sanomien yleisölle kirjoituksille avoimien osastojen kautta ns. yleisön tason haittakeskustelua. Eri tasojen löytäminen keskustelusta on tärkeää, sillä alkoholihaittakeskustelu on erilaista kaikilla tasoilla. Tutkimuksessa käytetään tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysiä. Teoreettisena viitekehyksenä on Michel Foucault'n biovaltateoria sekä medikalisaatioteoria. Foucault'n biovaltateorian mukaan alkoholihaittoja pyritään estämään kansanterveydellisellä diskurssilla siten, että kansalaisia informoidaan alkoholin terveydellisistä haitoista ja kansa itse tajuaa käyttää alkoholia vaarattomalla tavalla. Medikalisaatioteorian mukaan taas valtio käyttää alkoholin kansanterveyshaittadiskurssia hyväkseen perustellakseen liiallisen alkoholinkäytön kansalle haitalliseksi ja yhteiskunnalle taloudellisesti epäkannattavaksi, ja tämä oikeuttaa alkoholipolitiikan kiristämisen. Tutkimuksen perusteella kansanterveydellinen alkoholihaittakeskustelu oli kaikkein yleisintä asiantuntijatasolla, jolla se oli kaikkein yleisimmin mainittu alkoholihaitta. Journalistisella ja yleisön tasolla yleisimmin mainittu alkoholihaitta oli alkoholin aiheuttamat järjestyshaitat. Kansanterveydellisten argumenttien käyttäminen ei selkeästi lisääntynyt tutkitulla ajanjaksolla, mutta sen sisältö muuttui journalistisella tasolla. Asiantuntijatason keskustelussa jo 1970-luvun alussa esiintynyt argumentti alkoholin kokonaiskulutuksen määrän ja kansanterveyshaittojen määrän välisestä yhteydestä siirtyi journalistisen tason keskusteluun 1970-luvun puolivälissä. Kansanterveydellisen alkoholihaittakeskustelun sisältö tuntui sopivan paremmin medikalisaatioteorian mukaiseen kehykseen alkoholipolitiikan kiristämisen oikeutuksesta kuin biovaltateorian mukaiseen kansan valistamiseen.
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1912)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Nykänen, Hannu (2007)
    Tämän tutkielman tavoitteena tutkia anniskeluravintoloita Helsingissä 1930-luvulla, jolloin anniskelusta tuli jälleen vapaata kieltolain jälkeen. Kieltolaki oli voimassa 1919 -1932. Kieltolain aikana kuitenkin lainkuuliaisuus väheni, eikä kieltolaki vähentänyt väkijuomien käyttöä, vaan laittomuus rehotti kaikkialla maassamme. Väkijuomien -kuljetus ja salakauppa kukoistivat. Kieltolakia rikkoivat kaikki kansankerrokset. Edellä mainituista syistä kieltolaki kumottiin kansanäänestyksessä. Vuonna 1932 säädettiin väkijuomalaki, joka sääteli väkijuomien anniskelua ja vähittäismyyntiä, samassa yhteydessä perustettiin Alkoholiliike, jolle annettiin yksinoikeus väkijuomien vähittäismyynnissä. Anniskelu jäi pääsääntöisesti yksityisten ravintoloitsijoiden vastuulle. Väkijuomalaki sääteli tarkkaan anniskelua. Vuonna 1932 myönnettiin paljon anniskelulupia, jotta laiton viinanmyynti saataisiin loppumaan ja väkijuomat nautittaisiin anniskeluravintoloissa. Ravintoloitsijat olivat helpottuneita kieltolain päättymisestä, koska kieltolaki oli rasittanut ravintolaelinkeinoa. Raittiusväki oli huolissaan maamme väkijuomatilanteesta, koska väkijuomia tarjottiin nyt sekä laittomasti että laillisesti. Erityisen huolissaan oltiin nuorison alkoholin käytöstä. Väkijuomalain voimassaolon ensimmäisenä vuotena uusien anniskelumääräysten noudattaminen oli puutteellista, mikä johtui pääosin tietämättömyydestä. Ravintoloita oli kolmen tasoisia: kansanravintolat, jotka oli tarkoitettu työväestölle, sekä I ja II luokan ravintolat keski- ja yläluokalle. 1930-luvulla luokkajako oli selvempi kuin nykyään ja jokainen luokka kävi omissa ravintoloissaan. Kansanravintoloita pidettiin ongelmana, koska työväestö ei tullut ravintolaan nauttimaan ateriaa, vaan tuli sinne juopumistarkoituksessa. Myös olutravintolat nähtiin ongelmana, koska oluen juomisen aloittamisen katsottiin johtavan väkevämpien juomien käyttöön ja edelleen alkoholismiin. Olutravintoloille anniskelulupia myönnettiin entistä vähemmän ja niiden määrä väheni. Kolmantena ongelmana pidettiin tanssiravintoloita, joissa esiintyi prostituutiota. Ongelmaa yritettiin ratkaista anniskeluravintoloita koskevilla tanssikielloilla. Anniskelun valvonnan toteuttajaksi Helsinkiin perustettiin Valvontatoimikunta, jossa oli edustettuna sekä Alkoholiliike että ravintoloitsijat. Toinen valvontaorganisaatio oli Kansalaisvastuu ry., jonka asiamiehet suorittivat ravintoloiden tarkkailua ilman toimivaltuuksia. Anniskelun valvonnan käytännön työn toteuttajina olivat kunnalliset tarkastajat. Yleisimmät anniskelurikkomukset olivat oluen tarjoilu ilman ateriaa ennen kello 12 ja liika-anniskelu, joka tarkoitti anniskelua päihtyneelle. Anniskeluravintolat olivat luvanvaraisia yrityksiä, koska anniskelulupa oli voimassa vain kolme vuotta, ravintoloitsija ei voinut tehdä kovin pitkälle meneviä suunnitelmia yityksensä suhteen. Anniskeluravintoloiden liikevaihdosta puolet tuli vuonna 1938 väkijuomien myynnistä. Suurin henkilöstöryhmä oli keittiöhenkilökunta, jolla oli kiinteä kuukausipalkka. Tarjoilijoiden palkka koostui pääasiassa asiakkaiden maksamista juomarahoista. Väkijuomien hinnankorotukset 1939 vähensivät asiakkaita ravintoloista. Talvisodan syttyminen samana vuonna aiheutti monenlaisia rajoituksia anniskeluravintoloiden toimintaan. Tutkielman tärkeimpiä tuloksia: 1) Kansalaisvastuun toiminnan selvittäminen ja sen läheinen yhteisyys Alkoholiliikkeeseen, 2) olutvihamielisyys, joka ulottui aina sosiaaliministeriöön asti, 3) lääkärit näkivät oluen juonnissa myönteisiäkin puolia, 4) viranomaisyhteistyön selvittäminen anniskelun valvonnassa, 5) anniskelurikkomusten määrän väheneminen etenkin olutravintoloiden kohdalla, 6) selkeä luokkajako ravintoloiden ja niiden asiakkaiden kohdalla. Tärkeimmät lähteet: Oy Alko Ab Alkoholihallinto-osaston arkisto 1932 -1939. KA. Ravintolalehdet 1932-1939 Kylväjä 1932-1939 Alkoholiliikkeen aikakauskirjat 1936-1939 Alkoholiliikkeen vuosikertomukset 1932-1939 Tutkimuskirjallisuus
  • Heinunen, Minna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan alkoholin käyttöön liitettäviä merkityksiä kulttuuristen peruskategorioiden tasolla. Alkoholilla on ollut kansallisesti latautunut rooli aina varhaisista agraarikulttuureista asti, ja siihen on myös liittynyt voimakkaan tunteellinen suhtautuminen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä kategoria-analyysi määrittelee kulttuuriset peruskategoriat kansalaisuudeksi, sukupuoleksi ja iäksi. Kategoriat sisältävät kulttuurista tietoa, ja niillä on olennainen rooli kulttuurin ja moraalin rakentumisessa. Kulttuurisia peruskategorioita tarkastellaan kahden aineiston tasolla unohtamatta niihin liittyvää kansallista alkoholitutkimusta. Alkoholimainosaineisto rakentuu aikakauslehdistä kerätyistä alkoholimainoksista. Alkoholimainoksia lähestytään Panofskyn ikonografisen analyysimenetelmän avulla. Haastatteluaineisto sen sijaan koostuu alkoholitoimijoiden teemahaastatteluista. Sitä lähestytään kategoria-analyysin mukaisesti haastattelupuheessa rakentuvien kategorioiden tarkastelun tasolla. Alkoholitoimijat valittiin haastatteluun sillä perusteella, että vastaajan edustaman organisaation toiminnan tavoitteena on alkoholin kulutukseen vaikuttaminen. Kulttuuriset peruskategoriat olivat tunnistettavissa aineistoista. Kansallisuuskategoria rakentui sekä erilaisten kollektiivisten symbolien varaan että toiseuden ja poikkeavuuden kategorisoinnille. Sukupuolikategoria sen sijaan jakautui kategoriapareihin. Sen osalta voidaan todeta, että alkoholin käyttö on sukupuolittunutta alkoholitutkimuksen, alkoholimainonnan ja sen suunnittelun sekä alkoholipolitiikan tasolla. Alkoholinkäytöllä on myös osa sukupuoli-identiteetin ilmaisemista. Ikäkategoria taas määrittyy suhteessa elämänkulun kategoriaan esimerkiksi alkoholidebyyttien ja vanhemmuuteen liittyvän vastuun tasolla sekä kysymyksessä päihdeongelmien siirtymisestä seuraaville sukupolville. Kulttuuristen peruskategorioiden lisäksi aineistoista pystyttiin tunnistamaan myös luontoon viittaava kategoria. Siihen liittyi mainosaineiston tasolla luontokuvauksen ja alkoholituotteiden luonnollisuuden ja luonnonmukaisuuden korostamisen lisäksi kulttuuristen rakenteiden muutosprosessi, jossa luonnon raakamateriaalia uusinnetaan alkoholituotteiden suunnittelussa ja tuotannossa. Romanttinen luonnollisuuden ja autenttisuuden korostaminen oli voimakkaasti läsnä mainosaineistoissa. Luonnon ja kulttuurin erottelu näkyy osana hyvinvointia koskevaa yhteiskuntapoliittista ajattelua ja alkoholipolitiikkaa: Ajattelutavat ovat muuttuneet luonnollisen hyvän elämän tavoittelusta yksilökeskeisempään suuntaan, ja yhteiskunnan erilaiset kontrollimenetelmät ovat siten menettäneet merkitystään. Alkoholitoimijoiden haastattelupuheen perusteella voitiin todeta, että alkoholipolitiikka on keskittynyt alkoholinkäytön negatiivisten seurausten ehkäisyyn. Haittoihin keskittyneeseen alkoholipolitiikkaan liittyy riski alkoholikulttuurin moninaisten piirteiden ohittamisesta. Käsitys suomalaisesta alkoholisuhteesta ja kulutuksesta jää vaillinaiseksi, jos se yksinkertaistetaan pelkän sääntelyn tai siinä tapahtuvien muutosten seuraukseksi. Kohtuukuluttajan rooli on jo toissijainen suomalaisessa alkoholipolitiikassa.
  • Sjöman, Johanna (2010)
    Tutkielmani liittyy Suomessa 2000-luvulla käytyyn keskusteluun lisääntyneistä alkoholihaitoista. Tuon tutkielmallani tietoa alkoholiehtoisen sosiaalityön tilasta hyvinvointiyhteiskunnassa. Tarkastelen Suomen alkoholipolitiikkaan merkittävästi vaikuttaneiden suurten yhteiskunnallisten kehitystrendien kuten kansainvälistymisen, uusliberalismin ja hyvinvointivaltion purkamisen suhdetta alkoholiehtoiseen sosiaalityöhön. Tutkimuskysymykseni on: Miten sosiaalityöntekijät asemoivat sosiaalityötä hyvinvointiyhteiskunnassa? Tutkielmani teoreettinen näkökulma on ihmistieteelliseen tutkimusperinteeseen lukeutuva kulttuurintutkimus. Tarkastelen sosiaalityötä sekä alkoholipolitiikkaa kulttuurisesti konstruoituvina kokonaisuuksina. Olen päätynyt näkökulmaan sen takia, että alkoholin kulutusta säätelevät normit sekä ongelmajuomisen haittoja korjaava sosiaalityö ovat yhteiskunnan sosiaalisessa kanssakäymisessä syntyneiden arvojen värittämiä. Ymmärrykseni yhteiskunnasta on voimakkaasti sosiaalisesti konstruoitunut. Sen mukaan tutkielmani tuottaa vallitsevan yhteiskunnallisen tilan kannalta arvorelevanttia tietoa. Tarkoitukseni on selventää sitä, miten yhteiskunnallisten muutosten ajoittainen ennakoimattomuus voi yhteiskunnan kulttuuriseen konstruoitumiseen törmätessään aiheuttaa sosiaalityön kannalta haastavia tilanteita. Tutkielmani aineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Olen haastatellut kymmentä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalityöntekijää. Kuusi heistä työskenteli haastatteluhetkellä eri aikuissosiaalityön tehtävissä ja neljä A-klinikalla sosiaaliterapeutteina. Analyysimetodina olen käyttänyt aineiston teemoittelua ja temaattista analyysia. Ne lukeutuvat osaksi laadullista sisällönanalyysiä. Olen etsinyt aineistosta sosiaalityötä hyvinvointiyhteiskuntaan paikantavia ulottuvuuksia. Olen tiivistänyt aineistosta hahmottamani ulottuvuudet yhteentoista sosiaalityötä yhteiskunnassa paikantavaan tyyppiin, jotka olen nimennyt metaforamaisilla nimillä. Tyyppikuvauksilla tuon esille sosiaalityön tilaa ja paikkaa yhteiskunnassa. Olen jakanut paikannukset kolmeen ulottuvuuteen: uusliberalistinen talousdiskurssi, suomalainen päihdepalvelujärjestelmä sekä sosiaalityön professio ja ammatilliset näkemykset. Ulottuvuudet kertovat sosiaalityön asemointien syistä, seurauksista ja luonteesta. Kaksi ensimmäistä ulottuvuutta ovat sosiaalityön arvojen ja yhteiskunnallisten tehtävien näkökulmasta negatiivisia sekä haitallisia. Ne ovat yhteydessä yhteiskunnan rakenteelliseen kehitykseen sekä ylikansallisiin taloudellisiin kehitystrendeihin. Kolmas ulottuvuus on sosiaalityön kannalta positiivisempi ja antaa viitteitä sen kehitysmahdollisuuksista. Ulottuvuus keskittää katseen sosiaalityön itsekritiikin potentiaaliin sekä painottaa sosiaalityön halua kehittyä yhteiskunnallisena keskustelijana. Kaiken kaikkiaan alkoholiehtoinen sosiaalityö jää lisääntyvien alkoholihaittojen oloissa hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisten arvojen varjoon. Sosiaalityön mahdollisuuksia merkittävästi ja monella tasolla määrittelevään palvelujärjestelmään rantautunut hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisesti rationaalinen logiikkaa ei ole kovinkaan sosiaalityölähtöistä. Se ei huomioi riittävästi alkoholipolitiikan ja juomakulttuurin muutoksia eikä alkoholiehtoisen sosiaalityön tarpeita. Sosiaalityön päihdepalvelujärjestelmästä riippumaton ääni hyvinvointiyhteiskunnassa on melko hiljainen. Alkoholipolitiikan ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelujärjestelmän muutokset aiheuttavat viranomaistyönä tehtävälle sosiaalityölle haasteita monella tasolla.
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1911)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Kurikka, Matti ([kustantaja tuntematon], 1898)
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1912)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1908)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Sillanpää, Miina (Suomen Sosialidemokraattinen työläisnaisliitto, 1932)
    Toveritar : työläiskotien perhelehti
  • Grandell, Joni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Politiikkaa tehdään mielikuvin, eikä alkoholipolitiikka ole poikkeus. Suhtautuminen alkoholikysymykseen jakaa näkemyksiä, herättää tunteita ja elää mielikuvista. Julkisuudessa nousee toistuvasti esiin väitteet "tsaarinaikaisesta" säätelykulttuurista ja kieltolakimentaliteetista, vaikka Suomi elää hinnan ja saatavuuden kannalta tarkasteltuna kaikkein vapainta aikakauttaan historiansa aikana. Väitetään myös, että Suomi menettää vuosittain satoja miljoonia potentiaalisia verotuloja lyhytnäköisen alkoholiverotuksen ja tiukan säätelyn vuoksi ja että korkeiden hintojen takia Suomeen ei ole koskaan syntynyt luonnollista ja tervettä eurooppalaista juomakulttuuria. Vuonna 2017 eduskunnassa valmistellaan pitkälti viivästynyttä ja monia hankaluuksia kohdannutta alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta. Aloitteen etenemistä ja lainsäädännön valmistumista seurataan aktiivisesti niin perinteisessä, kuin sosiaalisessa mediassa. Eri asianosaistahot pyrkivät tuomaan näkökulmiaan julkisen keskustelun piiriin ja vaikuttamaan näin ollen tehtävän esityksen sisältöön. Keskustelun eri näkökulmia ymmärtääkseen on tärkeää tiedostaa käytävän keskustelun konteksti. Tutkimustehtävänä on paneutua 2000-luvulla alkoholipolitiikan päätöksentekoprosessiin ja avata sen taustalla ollutta keskustelua, näkökulmia, perusteluja sekä argumentaatiota. Tutkimuksessa tarkastellaan alkoholilainsäädännön kehittymistä eduskuntaprossien aikana. Pääasiallisena aineistona ovat hallituksen esitykset, valiokuntien asiantuntijakuulemiset sekä eduskunnan täysistunnoissa käytetyt puheenvuorot. Käytettyjä puheenvuoroja tarkastellaan Albert O. Hirschmanin The Rhetoric of Reactionissa (1991) esittelemän jaksottelun avulla. Hänen mukaan poliittisessa keskustelussa on olemassa systemaattinen kommunikaation puute eri ryhmien kesken, jossa osapuolet turvautuvat retorisiin keinoihin, jotka estävät todellisen keskustelun käymisen. Tutkimustulosten perusteella retoriset voimakeinot ajavat, erityisesti kansanedustajien puheenvuoroissa, todellisen konsensushakuisuuden ohi. Eri asianosaistahot pyrkivät vaikuttamaan lainsäätämisprosessiin luomalla vahvoja mielikuvia päätösten oletetuista seurauksista. Samalla mahdollisuudet aitoon ja rakentavaan dialogiin vähenevät. Retoriset voimakeinot pysyvät tarkastelujakson aikana samana, mutta niitä käyttävät tahot ja kohteet vaihtelevat. Tarkastelujaksolla havaitaan myös hallinnon instituutioiden työnjaon lähentyminen ja vakiintuminen. Samalla havaitaan myös alkoholielinkeinoelämän aktivoituminen, sen esittämän kritiikin voimistuminen, mutta myös etujärjestöjen tavoitteiden hajautuminen. Tutkimuksen edetessä nousee esille kysymys siitä onko eduskunnassa tapahtuva asiantuntijakuuleminen oikea paikka vaikuttaa lainsäädäntöön. Eri asianosaisjärjestöjä kuultiin valiokunnissa kattavasti, mutta sillä oli hyvin vähän vaikutusta hallitusten esityksiin. Merkittävin lainsäädäntötyö oli tehty jo ministeriötasolla lain valmistelun yhteydessä. Sidosryhmien aidon vaikuttamismahdollisuuden kannalta valiokuntien asiantuntijakuuleminen oli liian myöhäinen vaihe vaikuttaa lain sisältöön. Sidosryhmien kannanotot toistuvat kyllä kansanedustajien puheenvuoroissa, mutta ei heidän toivomallaan tavalla lain sisällössä.
  • Kuusi, Hanna Maria (2004)
    Suomalaisen alkoholipolitiikan linja muuttui 1950-luvun lopussa. Ankarasta ostajaintarkkailusta luovuttiin ja alkoholinkulutusta pyrittiin ohjaamaan mietoihin juomiin. Alkoholinkulutus kasvoi pitkin 1960-lukua ja vuoden 1968 lakiuudistuksen jälkeen kasvu kiihtyi räjähdysmäisesti. Vuosien 1958–72 välillä alkoholinkulutus henkeä kohden kolminkertaistui. Suomalaiset oppivat juomaan mietoja alkoholijuomia, mutta myös väkevien juomien käyttö lisääntyi. Alkoholin kulutuksen kasvua ei voi selittää yksinomaan sen saatavuuden tai sallittavuuden lisääntymisellä. Alkoholilla on ollut uudenlaista käyttöarvoa modernisoituvan yhteiskunnan muuttuneissa elinoloissa. Tutkimuksessa keskitytään alkoholipolitiikan ja alkoholikulttuurin muutoksiin 1960-luvun Suomessa. Sen teoreettisena viitekehyksenä on Michel Foucault’n myöhäisen tuotannon pohdinnat yhteiskunnan toimintalogiikoista. Foucault’ta askarrutti se, miten moderni kasvava yksilöityminen ja samanaikainen hallintajärjestelmien paisuminen olivat yhteydessä keskenään. Kantavana ajatuksena on se, että myöhäismodernia yhteiskuntaa hallitaan pitkälle erilaisten vapauksien avulla. Tutkimuksessa osoitetaan, kuinka alkoholipoliittinen hallinta häpeän avulla väistyi ja pyrki muuttumaan hallinnaksi yksilön vapauden ja identiteetin välityksellä. Samaan aikaan median rooli identiteettien rakennusaineena kasvoi. Näytelmäelokuvia, iskelmiä ja kaunokirjallisuutta analysoimalla valaistaan sitä, kuinka alkoholi sai uudenlaisia merkityksiä modernisoituvassa ja kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Fiktiivisessä todellisuudessa alkoholin ja humalan merkitykset moninaistuivat. Alkoholi arkistui: olutta tarjottiin aterioilla ja janojuomana. Naisten rajun humalan kuvaukset herättivät huomiota ja ryyppäjäisnäytelmissä riisuttiin keskiluokan naamioita. Humalan näyttämönä esiintyi usein kesäinen luontomaisema. Järven rannalla kaupunkilaisten elämäntunne tihentyi. Elokuvatodellisuudessa lasin ääressä selvitettiin ihmissuhteita, puhuttiin syvällisiä ja julistettiin yhteiskunnasta. Iskelmätaivaalla tuopit vertautuivat elämään. Vapautumisen ilmapiirissä alkoholi esitettiin useimmiten hyvin myönteisessä valossa. Humala valkokankaalla, iskelmissä ja kaunokirjallisuudessa kertoo tasa-arvon, solidaarisuuden ja identiteettikriisin vuosikymmenestä. Tutkimuksen valossa 1960-luku näyttäytyy itsensä etsimisen aikana.
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1913)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Reikko, Jussi (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa selvitetään syitä kieltolain taustalla Suomessa ja Virossa ja miksi valtioissa päädyttiin erilaisiin lopputuloksiin alkoholipolitiikassaan 1920-luvulle tultaessa. Esimerkiksi nousevan työväenluokan asemoituminen, raittiusseurojen vaikutusvalta, valtiontalous ja yleinen kansan mielipide ovat arvioitavia tekijöitä kieltolain säätämisen taustalla. Miksi kieltolaki jäi Virossa säätämättä? Miltä osin Viron tilanne poikkesi Suomen tilanteesta? Vastauksia näihin kysymyksiin etsitään vertaamalla toisiinsa Suomessa ja Virossa käytyä poliittista keskustelua. Suomen ja Viron alkoholipolitiikkaa 1920-luvulla ei ole aiemmin vertailtu lainsäädäntöelinten näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä luodaan pitkän aikavälin historiallinen narratiivi ja toisessa tutkitaan ja verrataan alkoholipoliittista tihentymää eli kieltolakikeskustelua. Pitkän aikavälin historiallinen narratiivi toimii kontekstina ja antaa näkökulmia parlamenttien täysistuntopöytäkirjojen analysointiin. Aineisto, josta havainnot tehdään, koostuu julkisista Suomen ja Viron parlamenttien pöytäkirjoista ja valiokuntien mietinnöistä. Vertailemalla havaintoja saadaan vastaukset tutkimuskysymyksiin. Täysistuntojen pöytäkirja-aineisto analysoidaan sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin retoriikan tutkimuksen keinoin keskittymällä erilaisiin vakuuttelun tapoihin. Suomen ja Viron valtiot ovat monilla tavoin erilaisten tapahtumakulkujen tuloksia. Sekä suomalaisessa että virolaisessa valtiopäiväkeskustelussa esiintyi odotus siitä, että tulevaisuudessa kieltolaki voidaan saada läpi. Maiden hallitukset eivät kuitenkaan kannattaneet kieltolakia. Eduskunnan keskusteluissa Suomen kansan nähtiin vaativan kieltolakia. Suomessa kieltolaki sai laajaa kannatusta eikä sitä voida supistaa vain raittiusliikkeen projektiksi. Viron Perustavan kokouksen istunnoista käy ilmi, että kansa ei ollut valmis alkoholin kieltolakiin. Virossa kieltolaki esiintyi kaukaisena päämääränä, johon pääsemiseksi kansaa oli koulutettava ja se oli valmistettava lakia varten. Kieltolaki vaikuttaa Virossa olleen yksin raittiusliikkeen projekti, joka jakoi puolueita sisäisesti. Sekä työväenluokan asemoitumisella, valtion talouden tilalla että raittiusaatteen arvostuksella oli vaikutusta alkoholipoliittisiin päätöksiin. Keskusteluiden perusteella suurin määräävä tekijä on kansan koettu tahto ja valmius kieltolakiin. Politiikkaa siis ohjasi hyvin suuressa määrin kansan koettu asemoituminen suhteessa kieltolakiin. Tämä tutkielma tuo esiin Virossa ja Suomessa käytyjen kieltolakikeskustelujen eroavaisuuksia. Eroavaisuuksien voidaan nähdä johtuneen sekä pitkäkestoisten prosessien eroista että 1900-luvun alun tapahtumista. Laajemmassa tutkimuksessa olisi mahdollista verrata useampia kieltolakikeskustelun käyneitä valtioita keskenään. Jatkotutkimuksessa voisi etsiä alkoholipoliittisen keskustelun lainalaisuuksia. Esimerkiksi se, oliko kaikilla kieltolain säätäneillä valtiolla jokin yhteinen piirre ja kuinka se ilmeni argumentoinnissa, olisi kiinnostava tutkimuskohde.