Browsing by Subject "alueelliset erot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 20
  • Rajavaara, Marketta; Määttä, Anne; Kokko, Riitta-Liisa; Tarkiainen, Laura (Kela, 2019)
    Teemakirja
  • Pöysti, Virve (2008)
    Postsosialistiset kaupungit ovat Neuvostoliiton hajottua olleet jatkuvassa muutoksen tilassa. Siirtyminen suunnitelmataloudesta markkinatalouteen on vaikuttanut myös kaupunkien sosiospatiaaliseen rakenteeseen. Tutkimuksessani tarkastelen laajemmin näitä muutoksia tutustumalla ensin sosialistisiin kaupunkeihin ja niiden kehitykseen vaikuttaneisiin prosesseihin sekä yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Tämän jälkeen keskityn post-sosialistisiin kaupunkeihin sekä lähemmin tilanteeseen Pietarin kaupungissa. Sosialismin aika vaikutti kaupunkien kehitykseen huomattavan paljon. Pietarin tilanne poikkesi kuitenkin monista muista sosialistisista kaupungeista. Tsaarinaikaiselta Venäjältä perityn asuntokantansa takia Neuvostoliitolle ominaisia yhteisasuntoja, kommunalkoja, oli Pietarissa enemmän kuin missään muussa sosialistisessa kaupungissa. 1960-luvulta lähtien valtava lähiörakentaminen muutti kaupunkien rakennuskantaa. Tavoitteeksi tuli yhteisöllisyyden sijaan tarjota jokaiselle perheelle oma asunto. Erillisasuntojen rakentaminen voidaan kuitenkin nähdä asuintason parantamisen ohella myös osoituksena yhteiskunnan porvarillistumisesta. Asunto-oloissa olikin jo Neuvostoliiton aikana huomattavaa eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden määrästä ei kuitenkaan voida olla varmoja, sillä Neuvostoliiton ajalta ei ole luotettavaa tilastotietoa tai luotettavia tutkimuksia. Neuvostoliiton hajottua alueellinen eriytyminen on ollut kasvussa. Etenkin asuntokannan yksityistämisen myötä sijainnin merkitys on korostunut. Uusi asuntotuotanto on myös lähinnä suunnattu varakkaille, mikä lisää alueellisia eroja. Vertaamalla keskimääräisiä tulotasoja Pietarin kahdeksallatoista alueella olen pyrkinyt selvittämään, mille alueille hyväosaisuus ja huono-osaisuus ovat keskittyneett. Tutustumalla tarkemmin Pietarin kaupungin historiaan selviää, miten kaupunki on rakentunut kerroksittain, ja miten nämä kerrokset vaikuttavat edelleen kaupungin rakenteeseen. Kaupungin historiallista keskustaa ympäröi teollisuusvyöhyke, jota puolestaan kiertää laaja Neuvostoliiton aikana rakennettu lähiövyöhyke. Lähiövyöhykkeen ulkopuolella alkavat kaupungin perifeerisemmät alueet. Olenkin perustellut Pietarista löytämääni alueellista mallia sijainnilla sekä rakennuskannalla. Vaikka sosialistisia ja post-sosialistisia kaupunkeja pidetään yleensä lännestä poikkeavina ja läntisiä kaupunkiteorioita näihin kaupunkeihin sopimattomina, olen verrannut Pietarin kaupunkia myös länteen, ja löytänyt huomattavia yhtäläisyyksiä.
  • Kauppinen, Timo M. (2004)
    Neighbourhood and family background effects on the secondary education of young people in Helsinki The objective of this study was to find out, how neighbourhood and family characteristics affected young people's completion of secondary education in Helsinki in the 1990's. In addition, effects of school grades and of a number of school characteristics were analysed. Individual-level register-based data compiled by Statistics Finland and neighbourhood-level statistics were used as data. The main individual-level data set represented the young people in Helsinki being in the age of finishing the comprehensive school in the years 1991 - 95, and it had 10,906 cases. The completion of secondary education and the type of completed education were under explanation, the types being upper secondary school and vocational school. Statistical modelling was used as the method of the study, multi-level logistic regression being the type of model applied. Family background had strong effects on the completion of secondary education and especially on the type of completed education. Parental education was a particularly strong background factor. A large share of the family-background effect was mediated by the grades of the final report of the comprehensive school, which had strong effects. Both the family background and the grades also had independent effects on completion of secondary education and on the type of completed education. There were clear differences between neighbourhoods in the proportion of young people who completed secondary education and in the proportions of different types of education. When explaining the completion of secondary education, these differences were explained by differing family backgrounds of young people. Neighbourhoods were not found to have effects on the completion of secondary education. However, when explaining the type of completed education, the between-neighbourhood variation was not explained completely when the differing family backgrounds were taken into account. Of the neighbourhood characteristics under analysis, the educational structure of the neighbourhood population had the strongest effects. In neighbourhoods with a high educational level, the finishing of upper secondary school was more common than in average neighbourhoods also after taking the neighbourhood differences in family backgrounds into account. In contrast, neighbourhoods with a low educational level did not deviate from the average neighbourhoods in their effects. Therefore, the effect of the educational structure was nonlinear. On school grades neighbourhoods did not have effects. The explanatory power of the neighbourhood's educational structure was much weaker than that of the family background in regard to the individual-level variation, but it explained well the between-neighbourhood variation remaining after taking the family backgrounds into account. Effects of school characteristics were analysed with data representing those young people in Helsinki who finished the comprehensive school in the years 1995 - 98. It was found that the socioeconomic composition of the comprehensive school affected the type of educational career that was started. This school effect mediated the observed effect of the educational structure of the neighbourhood population. Also the explanatory power of the school effect was much weaker than that of the family background. The results show, in accordance with earlier studies, that schooling outcomes are associated with family background. This study showed also, that the neighbourhood and the pupil composition of the school have some significance regarding the post-comprehensive school career. The most disadvantaged neighbourhoods were not found to have effects, however. This may be partly because of the housing policy practiced in Helsinki, which has aimed to prevent spatial segregation and has therefore contributed in preventing extreme spatial concentration of disadvantage.
  • Paavoseppä, Mari (Helsingfors universitet, 2013)
    Äitiyskuolleisuuden vähentäminen 75 prosentilla vuosien 1990 ja 2015 välisenä aikana on yksi YK:n vuosituhattavoitteista. Keskeinen keino tavoitteeseen pääsemiseksi on mahdollistaa kaikille raskaana oleville naisille pääsy hyvälaatuiseen äitiysterveydenhoitoon. Lounais-Afrikassa sijaitsevassa Namibiassa äitiyskuolleisuus on kasvanut viime vuosikymmeninä. Lisäksi köyhät ja maaseudulla asuvat namibialaisnaiset saavat heikommin äitiysterveydenhoitoa kuin kaupungissa asuvat varakkaammat naiset. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan asuinalueen mukaista vaihtelua äitiysterveydenhoidon saamisessa Namibiassa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia eroja on hoidon saamisessa asuinalueiden välillä ja selittävätkö naisen sosiodemografiset tekijät tai naisen asemaan liittyvät naisen omat tai asuinalueen miesten ja naisten asenteet alueiden välistä eroa hoidon saamisessa. Taustamuuttujia olivat naisen koulutustaso, kotitalouden varallisuus, naisen siviilisääty, aiempien synnytysten määrä sekä naisen asenne naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Aluetason muuttujia olivat asuinalueen naisten ja miesten asenne naisiin kohdistuvaan väkivaltaan sekä alueen miesten asenne siihen, saako mies käyttää valtaa naista kohtaan sekä siihen, onko synnytys vain naisen huolenaihe. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Namibia Demographic and Health Survey 2006–2007 -otantatutkimusta, jossa haastateltiin 13 719 henkilöä. Heistä 4029 oli synnyttäneitä naisia. Analyysi tehtiin logistisella regressioanalyysillä. Aineiston mutkikas otanta-asetelma huomioitiin logistisessa regressioanalyysissä käyttämällä asetelmaperustaista tilastollista analyysiä. Tutkimuksessa Namibian 13 hallinnollista aluetta jaettiin kolmeen ryhmään: pohjoiseen, pääkaupunkiin ja muuhun osaan maasta. Pohjoiseen kuuluivat Caprivin, Kavangon, Ohangwenan, Omusatin, Oshanan ja Oshikoton hallinnolliset alueet, pääkaupunkiin Khomas ja muu maa -alueeseen Erongo, Hardap, Karas, Omaheke ja Otjozundupa. Asuinalueiden välillä oli eroja äitiysterveydenhoidon saamisessa kaikissa hoidon osa-alueissa. Raskaudenaikaisista komplikaatioista annettavaa tietoa saivat heikoiten muu maa -alueella asuvat ja parhaiten pääkaupungissa asuvat, kun tiedon saamista tarkasteltiin vain asuinalueittain. Varallisuus sekä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät asenteet selittivät asuinalueen ja hoidon saamisen yhteyttä niin, että muuttujien vakioinnin jälkeen pohjoisessa sai parhaiten tietoa raskauteen liittyvistä komplikaatioista. Muu maa -alueella tiedon saaminen oli heikointa taustatekijöiden tai asenteiden vakioinnista huolimatta. Synnytyksen aikana ja sen jälkeen heikoiten hoitoa sai pohjoisessa ja parhaiten pääkaupungissa. Raskauden ja synnytyksen aikaisessa sekä synnytyksen jälkeisessä hoidossa varallisuus selitti asuinalueiden ja hoidon saamisen yhteyttä eniten. Kuitenkaan tarkastellut taustamuuttujat eivät selittäneet asuinalueiden ja hoidon saamisen yhteyttä kokonaan, vaan kaikkien muuttujien vakioimisen jälkeen hoitoa sai edelleen parhaiten pääkaupungissa ja heikoiten pohjoisessa. Alueen lisäksi sosiodemografisilla tekijöillä ja naisen asemaan liittyvillä asenteilla oli yhteys hoidon saamiseen. Kaikissa hoidon osa-alueissa koulutuksen kasvu lisäsi mahdollisuutta hoitoon, myös varallisuuden pienikin lisääntyminen oli yhteydessä parempaan hoidon saamiseen. Kaikissa hoidon osa-alueissa useat aiemmat synnytykset sekä naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyminen sen sijaan vaikeuttivat hoidon saamista. Synnytyksen aikaisessa ja synnytyksen jälkeisessä hoidossa myös miehen asenne siihen, että synnytys oli vain naisen huolenaihe, heikensi hoidon saamista. Tutkimuksen tulokset vahvistivat aiempaa tutkimustietoa siitä, että heikoiten äitiysterveydenhoitoa saavat pohjoisessa sekä maaseudulla asuvat köyhät ja kouluttamattomat naiset. Uutta tietoa tutkimus antoi asuinalueiden välisistä asenne-eroista Namibiassa sekä niiden yhteydestä hoidon saamiseen. Pohjoisessa naiseen kohdistuva väkivalta, naiseen kohdistuva vallankäyttö sekä se, että synnytys on vain naisen huolenaihe, oli muita alueita hyväksytympää. Namibia on sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteiden mukaiseen äitiyskuolleisuuden laskuun, mutta sen on vaikeata saavuttaa tavoitteita, jolleivät pohjoisen köyhimmät naiset saa nykyistä paremmin äitiysterveydenhoitoa. Namibian olisi siten parannettava pohjoisessa asuvien naisten mahdollisuuksia saada terveydenhoitoa etenkin synnytyksen aikana sekä sen jälkeen.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017
    Asukasbarometri 2016 on kyselytutkimus kaupunkimaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus luo kokonaiskuvan asuinympäristöjen tilasta ja ajallisista muutoksista sekä asumistoiveista. Tutkimuksessa käsitellään lisäksi erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia. Uutena alueluokituksena mukaan otettiin taajamien luokittelu kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Tutkimus toteutettiin ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Asukasbarometri on valtakunnallinen seurantatutkimus, joka toteutettiin nyt neljännen kerran. Aiemmat Asukasbarometrikyselyt on tehty vuosina 1998, 2004 ja 2010. Jokaisella kierroksella tavoitteena on ollut uusia osa kysymyksistä ajankohtaisten ilmiöiden ja tietotarpeiden mukaan, mutta säilyttää ajallinen vertailukelpoisuus keskeisissä kysymyksissä. Vuonna 2016 Asukasbarometrin kyselymenetelmä vaihtui puhelinhaastattelusta posti- ja internet-kyselyn yhdistelmään. Asukkaat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Alueiden väliset erot asuinalueen viihtyvyydessä ja laatutekijöissä nousevat esiin tarkemmissa kysymyksissä. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat sijainti ja hyvät liikenneyhteydet, luonnonympäristö sekä rauhallisuus. Sijainti ja liikenneyhteydet on noussut eniten mainintoja saaneeksi viihtyvyystekijäksi ohi aikaisempien kyselyiden ykköstekijän, rauhallisuuden. Liikenteeseen liittyvät häiriöt ja ongelmat aiheuttavat eniten epäviihtyvyyttä asuinympäristössä. Tyytymättömyys joukkoliikennepalveluihin on edelleen lisääntynyt. Pyöräilyn osuus työ- ja asiointimatkojen kulkutapajakaumasta on kasvanut huomattavasti. Selkeä trendi koko Asukasbarometrin seurantakauden ajan on ollut asumistoiveiden urbanisoituminen eli keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen. Trendi näkyy asumispreferenssien ohella esimerkiksi palvelutoiveissa. Kahvilat ja ravintolat nousivat uusimmassa kyselyssä ensimmäistä kertaa toivotuimmaksi palveluksi asuinalueelle. Toisaalta toiveista erottuu myös taloyhtiömuotoinen kaupunkipientaloasuminen, jossa yhdistyvät toiveet omasta pihasta ja lähipalveluiden saavutettavuudesta kävellen. Asumistoiveita ja -tarpeita määrittävät paitsi elämänvaihe, myös erilaiset elämäntavat. Asukasbarometrin uudet asumistoivekysymykset antavat ensimmäistä kertaa realistista tietoa siitä, miten toiveet poikkeavat nykyisestä asumisesta. Vertailu antaa mielenkiintoista uutta tietoa siitä, miten asuntotuotantoa ja asuinalueiden kehittämistä tulisi suunnata vastaamaan paremmin asukkaiden toiveita ja tarpeita.
  • Ikonen, Terhi (2000)
    Tässä tutkimuksessa tutkittiin horisontaalista ja vertikaalista individualismia ja kollektivismia kolmella maantieteellis - kulttuurisella alueella Kamerunissa. Tutkimuksessa kysyttiin, miten kolme maantieteellis - kulttuurista tutkimusaluetta eroavat horisontaalisen ja vertikaalisen individualismin ja kollektivismin ulottuvuuksilla. Lisäksi kysyttiin, onko nähtävissä sukupuolten välisiä eroja. Kolme tutkimusaluetta valittiin niiden ekologisten ja kulttuuristen piirteiden nojalla, joiden on individualismin ja kollektivismin teoriassa sekä aiemmissa tutkimuksissa ehdotettu ennakoivan kulttuurin horisontaalista ja vertikaalista individualismia ja kollektivismia. Tutkimuksessa kysyttiin myös, eroavatko sukupuolet toisistaan horisontaalisen ja vertikaalisen individualismin ja kollektivismin suhteen. Aiempien tutkimusten tuloksiin perustuen oletettiin, että naiset ovat kollektivistisempia kuin miehet. Tässä tutkimuksessa käytettyä horisontaalisen ja vertikaalisen individualismin ja kollektivismin ulottuvuuksia mittaavaa mittaria on aiemmissa tutkimuksissa käytetty lähinnä aasialaisessa ja länsimaisessa kontekstissa. Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli mittarin soveltuvuuden testaaminen tutkimuksellisesti uudessa kulttuurisessa kontekstissa, Kamerunissa. Aineisto kerättiin kvantitatiivisella kysymyslomakkeella 14 kamerunilaisessa oppilaitoksessa. Vastaajina oli 427 koululaista ja opiskelijaa. Tutkimuksessa horisontaalista ja vertikaalista individualismia ja kollektivismia mitattiin 32 väittämällä, joihin vastattiin asteikolla 1-9. Tutkimuksessa käytetty mittari soveltui rajoituksin uuteen kontekstiin. Tutkimusalueet erosivat hypoteesiin mukaisesti vertikaalisen kollektivismin suhteen. Oletusten mukaisesti kamerunilaiset olivat kollektivistisia. Edeltävien tutkimusten tulosta naisten miehiä suuremmasta kollektivistisuudesta ei toistettu. Naiset korostivat enemmän horisontaalista individualismia kuin miehet. Keskeisinä lähteinä olivat Singelis ym. (1995) ja Triandis & Gelfand (1998) horisontaalisen ja vertikaalisen individualismin ja kollektivismin tutkimukset sekä Berry ym. (1992) ja Berry ym. (1997) kulttuurienvälisen psykologian teoriaa ja menetelmiä käsittelevät teokset.Viitekehyksenä oli vertaileva kulttuurienvälinen psykologia. Keskeisenä menetelmänä oli Singelis ym. (1995) kehittämä horisontaalisen ja vertikaalisen individualismin ja kollektivismin mittari.
  • Blomgren, Jenni (2005)
    The study looked at the prevalence and area differences in social exclusion in Finnish urban regions and aimed to find out whether characteristics of these regions had an effect on working-age individuals' risks of social exclusion in the end of the 1990's. The aims of the study where 1) to assess the prevalence of several indicators of social exclusion during the 1990's, 2) to look at regional differences and to find out whether these differences could be explained with different regional socio-demographic population structures, 3) to find out how some characteristics of regions were associated with risks of exclusion and 4) to find out whether these associations were different among those who suffered from long-term unemployment during the economic recession of the 1990's than among others. Data were individual level register data, representative of the Finnish population (11% sample), linked to information on urban regions. Measures of social exclusion included long-term unemployment, living without a family, separating from the partner, low income, changing the housing tenure from owning to renting, dying, and measures combining some of the aforementioned variables. Statistical multilevel methods were used. Those suffering from long-term unemployment during the recession were in a higher risk of social exclusion later on compared to others, and this difference was not explained by their more disadvantaged socio-economic background. Different socioeconomic population structures explained a part of the observed area differences in some outcomes while in other outcomes the area differences became more pronounced after adjusting for the population structure. The area differences thus seemed to be connected with regional characteristics other than population structures. Measures of social environment included unemployment level, level of urbanization, voting turnout and family cohesion. Low regional level of unemployment, high level of urbanization and low levels of voting turnout and family cohesion were associated with higher risk of social exclusion in most measures. The effects of these regional social characteristics were larger on those long-term unemployed during the recession than on others. The results contribute to the knowledge on the area effects of urban regions and especially on the effects of social environments on individual well-being.
  • Mikkola, H; Blomgren, J; Hiilamo, H (Kela, 2012)
    Sosiaali-ja terveyspalvelut sekä kasvavat terveyteen liittyvät erot ovat yhteinen huolemme. Palvelujen rakenteesta, rahoituksesta ja sisällöstä käydään kiivasta keskustelua. Käsitykset ongelmien laajuudesta, syistä ja ratkaisuehdotuksista perustuvat usein tosiasioiden sijaan mielikuviin. Mitä mieltä kansalaiset ovat sosiaali-ja terveyspalveluista? Vaikuttaako palvelujärjestelmä väestöryhmien välisiin terveyseroihin? Tukevatko palvelut työurien pidentämistä? Kuinka rahoitusvastuun tulisi jakautua kunnallisen järjestelmän ja sairausvakuutuksen kesken? Tarvitaanko sosiaali-ja terveyspalvelujärjestelmään vuosisadan mullistus? Kansallista vai paikallista? on Kelan tutkimusosaston vastaus sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen ajankohtaisiin tietotarpeisiin. Kansalaiskeskustelun herättäjäksi ja päätöksentekijöille tarkoitettu kirja perustuu laajaan tutkimuskirjallisuuteen sekä Kelan käytössä olevien tutkimusaineistojen ja rekisterien hyödyntämiseen.
  • Noponen, Tanja (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan kuolleisuuden alue-erojen kehitystä kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin selvitetään, pitääkö aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu Itä- ja Länsi-Suomen välinen kuolleisuusero edelleen paikkansa, toiseksi vertaillaan, miten maaseutu- ja kaupunkiväestön kuolleisuus on kehittynyt toisiinsa nähden ja kolmanneksi selvitetään, miten pääkaupunkiseudun asema on kehittynyt muuhun maahan verrattuna. Kuolleisuuserojen muutosta tarkastellaan viisivuotisjaksottain. Kuolleisuuden alue-erojen muutosta selitetään kuolemansyynmukaisen kehityksen kautta ja lisäksi selvitetään, missä määrin havaittuja eroja voidaan selittää alueiden väestörakenteiden eroilla. Tutkimusmenetelminä käytetään elinajanodotteiden ja ikävakioitujen kuolleisuuslukujen lisäksi elinajanodotteen muutoksen dekomponointia iän ja kuolemansyyn mukaan sekä tilastollista mallittamista Poisson-regressioanalyysilla. Aineistona on osa Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen käytössä olevaa taulukkoaineistoa, jonka professori Tapani Valkosen johtama tutkijaryhmä on kehittänyt yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Taulukkoaineistossa on mukana kaikki ikäryhmät ja kuolemantapaukset vuosilta 1981–2000. Alueita on aineistossa viisi: Itä-Suomen maaseutu ja kaupungit, Länsi-Suomen maaseutu ja kaupungit sekä pääkaupunkiseutu. Keskeisimmät tulokset olivat, että idän ja lännen välinen ero on edelleen olemassa, mutta se on tarkastelujaksona hieman kaventunut. Kaventuminen oli seurausta pääasiassa sepelvaltimotautikuolleisuuden nopeammasta laskusta Itä-Suomessa länteen verrattuna. Maaseudulla asuvan väestön sepelvaltimotautikuolleisuus laski hitaammin kuin kaupunkilaisväestön. Tämä voitiin havaita sukupuolesta riippumatta sekä idässä että lännessä. Kyseinen kehitys heijastui myös selvästi kokonaiskuolleisuuden alue-eroihin maaseudun ja kaupunkien välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa maaseudun ja kaupunkien väliseen kuolleisuuden kehityksen erilaisuuteen ei ole erityisesti kiinnitetty huomiota. Väestörakenteen erot eivät selittäneet kuin pienen osan Itä- ja Länsi-Suomen välisistä kuolleisuuseroista. Sama voitiin havaita erityisesti Länsi-Suomessa maaseutu–kaupunki -akselilla. Idässä maaseutu- ja kaupunkiväestön kuolleisuusero oli pääasiassa väestörakenne-erojen seurausta. Pääkaupunkiseudulla kokonaiskuolleisuus muihin tarkastelualueisiin verrattuna yli 35-vuotiaiden ryhmässä oli alhaista pääasiassa siksi, että väestörakenne pääkaupunkiseudulla oli muuta maata suotuisampi. Muita alueita suurempi osa pääkaupunkiseudulla asuvasta väestöstä oli korkeammin koulutettua ja kuului sosioekonomiselta asemaltaan korkeampaan luokkaan. Väestörakenteen vakioimisen jälkeen kuolleisuus oli pääkaupunkiseudulla asuvien 35 vuotta täyttäneiden miesten keskuudessa korkeinta kaikkina viisivuotisjaksoina ja naisilla sekä vuosina 1986–1990 että 1996–2000. Pääkaupunkiseudun asukkaiden ylikuolleisuus muuhun maahan verrattuna ei selittynyt sepelvaltimotautikuolleisuudella, vaan alkoholikuolleisuus - ja naisilla lisäksi erityisesti keuhkosyöpä - olivat pääkaupunkiseudulla asuvassa väestössä muuta maata yleisempää, kuten aikaisempien tutkimusten perusteella osattiin olettaa. Tulosten perusteella pääkaupunkiseudun asema muihin alueisiin verrattuna ei kuitenkaan erityisesti huonontunut 1990-luvun lopulla . Tutkielman kirjallisuuslähteet olivat pääasiassa väestötieteellisiä, kuolleisuuden alue-erojen muutoksia ja selityksiä tarkastelleet tutkimukset ja selonteot.
  • Mäkelä, Annika (University of Helsinki, 1997)
  • Numminen, Juhani (Suomen metsätieteellinen seura, 1970)
  • Saastamoinen, Leena K; Maljanen, Timo; Martikainen, Jaana; Valaste, Maria; Mikkola, Hennamari (Kela, 2018)
    Työpapereita 145
    Lääkehoitojen kustannuksia rahoittavat pääasiassa sairausvakuutus, kunnat ja potilaat. Lääkkeiden monikanavaisen rahoituksen on esitetty johtavan osaoptimointiin, jolloin rahoitusvastuuta pyritään siirtämään toiselle osapuolelle. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alueella sosiaali- ja terveydenhuolto integroitiin vuoden 2010 alussa saman budjetin ja johdon alaisuuteen. Integraation mahdollisia vaikutuksia lääkekustannuksiin ei ole tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, miten Eksote-alueen lääkekustannukset muuttuivat integroinnin seurauksena, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyi yksittäisiltä kunnilta suuremmalle organisaatiolle rahoitusvastuiden pysyessä muuttumattomina. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin, miten lääkekustannukset muuttuisivat, jos palveluasumisen piirissä olevien potilaiden käyttämien lääkkeiden rahoitusvastuu siirrettäisiin sairausvakuutukselta ja potilailta sote-yksikölle. Raportissa kuvaamme myös muutosta sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannuksissa. Integraation vaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla Eksote-alueen lääkekustannusten sekä sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannusten kehitystä koko maan sekä kahden erillisistä kunnista koostuvan vertailualueen kustannuskehityksiin. Laitosten lääkekustannusten tarkastelussa käytettiin Lääkehoidon turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tietoja lääketukkukauppojen tukkuhintaisesta myynnistä laitoksiin vuosina 2003–2015 ja avohoidon reseptilääkkeiden kustannusten tarkastelussa käytettiin Kelan reseptitiedoston tietoja vuosina 2003–2015 korvatuista avohoidon reseptilääkeostoista. Sosiaali- ja terveystoimen kustannustietoina on käytetty tammikuussa 2015 päivitettyjä Sotkanetin tietoja sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannuksista vuosilta 2003–2013. Kuntien vastuulla olevat laitoshoidon lääkekustannukset näyttivät lisääntyneen integraation aikana Eksote-alueella jonkin verran nopeammin kuin koko maassa. Sairausvakuutuksen ja potilaiden vastuulla olevat avohoidon lääkekustannukset kehittyivät sen sijaan integraation aikana Eksote-alueella saman tyyppisesti kuin vertailualueilla. Kuntien vastuulla olevien sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannusten kasvu hidastui integraation aikana. Palveluasumisen piirissä olevien henkilöiden lääkkeiden rahoitusvastuun siirto sote-yksiköille merkitsisi huomattavia säästöjä potilaille. Julkisen sektorin rahoituksen määrää siirto – kun verojen vaikutus huomioidaan – puolestaan kasvattaisi selvästi edellyttäen, että kilpailutuksen seurauksena lääkkeiden hinnat eivät jäisi olennaisesti tukkuhintoja alhaisemmiksi.
  • Rinne, Hanna (2004)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen oli 25–64-vuotiaan työikäisen väestön määrä ja koulutustaso Suomessa Euroopan unionin ohjelmakauden 2000–2006 tavoiteohjelma-aluejakoon perustuvalla viidellä alueella vuosina 1987 ja 1997 ja kuinka työikäisen väestön määrä ja koulutustaso ovat muuttuneet tarkastelujaksolla eri alueilla. Tarkoituksena oli myös selvittää, mikä on ollut eri väestövirtojen osuus 25–64-vuotiaan työikäisen väestön määrän ja koulutustason kokonaismuutoksessa eri alueilla. Väestövirtoja oli kolme: maassamuutto, siirtolaisuus ja luonnollinen väestönmuutos. Maassamuuttovirtaan kuuluivat lähtömuuttaneet ja tulomuuttaneet, siirtolaisuusvirtaan vastaavasti maastamuuttaneet ja maahanmuuttaneet. Luonnollisen väestönmuutoksenvirtaan kuuluivat työikäisestä väestöstä ikääntyneet, kuolleet ja työikään tulevat nuoret. Virtojen lisäksi koulutustason nousun tarkastelussa huomioitiin alueella pysyneiden koulutustason nousu. Erityisenä mielenkiinnonkohteena tutkimuksessa oli maassamuuttovirran vaikutus. Aineistona oli eri hallinnollisten rekistereiden pohjalta muodostettu 11 prosentin otos Eksy8798 yksilötason pitkittäisaineistosta, jonka pohjana on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston pitkittäistiedosto Suomen väestöstä vuosilta 1987–1998. Otosaineistosta poimittiin kaikki 25–64-vuotiaat vuosina 1987 ja 1997. Tutkimuksen taustalla on maassamuuton kiihtyminen ja nettomuuton keskittyminen 1990-luvulla. Huolestuttavaa on muuttoliikkeen valikoivuus muuttoalttiuden ollessa suurin nuorilla ja korkeasti koulutetuilla. Näin maassamuuton keskittyminen kasvattaa alueellisia eroja väestön ikä- ja koulutusrakenteessa. Alueen väestön koulutuksen merkitystä korostaa rakennemuutos tietoyhteiskuntaan ja ohjelmaperusteinen aluepolitiikka. Alueista työikäisen väestön määrä kasvoi eniten Helsingin seutukunnassa, seuraavaksi eniten tuettomalla alueella ja rakenteellisten vaikeuksien alueella. Siirtymäkauden alueen väestön määrä ei muuttunut. Jälkeen jääneellä alueella väestö väheni. Alueilla, joilla työikäisen väestön määrä kasvoi eniten, myös koulutustaso oli korkeampi. 25–64-vuotiaan työikäisen väestön koulutustaso nousi jokaisella alueella vuodesta 1987 vuoteen 1997. Alemman koulutustason alueilla koulutustaso nousi suhteellisesti eniten. Siitä huolimatta suhteelliset alue-erot olivat edelleen suuria. Alueelliset erot olivat sitä suuremmat, mitä korkeammalla tutkintotasolla niitä mitattiin. Maassamuuton vaikutus alueiden väestön määrän ja koulutustason muutokseen tällä aikavälillä ja ikärajauksella oli vähäinen luonnolliseen väestönmuutokseen verrattuna. Maassamuuttajat olivat muuta väestöä korkeammin koulutettuja, ja sen ja luonnollisen väestönmuutosvirran vaikutuksesta nuoren ja koulutetun väestön keskittyminen kasvukeskuksiin jatkuu. Siirtolaisuuden vaikutus oli kaikkialla positiivista, mutta vähäistä. Tietoyhteiskunnan lupaukset alueiden välisen eriarvoisuuden vähenemisestä eivät ole toteutuneet. Nähtäväksi jää, onnistuuko ohjelmaperusteinen aluepolitiikka tasoittamaan alueittaisia eroja. Lähteinä tutkimuksessa käytettiin pääosin viimeaikaista suomalaista tutkimusta maassamuutosta ja koulutuksesta.
  • Valkonen, J; Henriksson, M; Tuulio-Henriksson, A; Autti-Rämö, I (Kela, 2011)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 74
  • Koistinen, Katri; Vesala, Tiina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2006
    Tutkimuksessa tarkastellaan päivittäistavarakaupan rakennemuutosta 13:lla Suomen keskeisellä kaupunkiseuduilla vuosina 1995-2003. Tutkimus antaa kattavan kuvan päivittäistavarakaupan rakennemuutoksesta kaupunkiseuduilla, sillä tutkimusalueilla sijaitsi 43 % Suomen päivittäistavaramyymälöistä, myytiin 53 % Suomen päivittäistavarasta ja asui 54 % väestöstä vuonna 2003. Tutkimus perustuu A.C. Nielsen Finland Oy:n myymälärekisterin toimipaikkakohtaisiin tietoihin ja Tilastokeskuksen väestötietoihin. Tutkimuksen perusteella myymälämäärän väheneminen, yksikkökoon kasvu ja myyntitehon parantuminen ovat jatkuneet vuosina 1995-2003. Myymälämäärän väheneminen ja yksikkökoon kasvu ovat kuitenkin hidastuneet ja erot myyntitehoissa kauppatyyppien välillä ovat pienentyneet tarkastelujakson aikana. Mitä suurempi kaupunkiseutu on, niin sitä enemmän asukkaita on myymälää kohden ja sitä parempi myymälöiden myyntiteho yleensä on. Kaupunkiseuduista suurimmalla, Helsingin seudulla, oli eniten asukkaita myymälää kohden ja paras myyntiteho vuonna 2003. Pienillä kaupunkiseuduilla myydään päivittäistavaraa asukasta kohden enemmän kuin keskisuurilla ja suurilla kaupunkiseuduilla. Hypermarkettien markkinaosuus on myös suurin pienillä kaupunkiseuduilla, useilla yli 40 %. Pieniin kaupunkiseutuihin kuuluvilla ja väestöään menettävillä Mikkelin, Imatran ja Kouvolan seuduilla päivittäistavaramyynti asukasta kohden kasvoi tutkimusalueista eniten vuosina 1995-2003. Mikkelin seudulla myytiin tutkimusalueista eniten päivittäistavaraa asukasta kohden vuonna 2003. Ilmeistä on, että näillä alueilla päivittäistavaramyyntiä lisäävät ympäristöalueiden lukuisat vapaa-ajan asukkaat ja venäläiset ostosmatkailijat. Vuonna 2001 astui voimaan laki vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukioloajoista (1297/2000). Lain perusteella alle 400 myyntineliömetrin kokoiset myymälät voivat olla auki ympäri vuoden myös sunnuntaisin. Lain tavoitteena on parantaa lähikaupan kannattavuutta ja kilpailuasemaa suhteessa suuriin myymälöihin sekä kioskeihin ja huoltoasemamyymälöihin. Tutkimuksen mukaan laki on vaikuttanut halutulla tavalla kaikenkokoisilla kaupunkiseuduilla isoihin (myyntipinta-ala 200-399 m2) ja pieniin (myyntipinta-ala 100-199 m2) valintamyymälöihin. Tarkastelujakson alkupuolella vuosina 1995-1999 isojen ja pienten valintamyymälöiden määrä väheni, mutta tarkastelujakson loppupuolella vuosina 1999-2003 isojen valintamyymälöiden määrä lisääntyi ja pienten valintamyymälöiden määrän väheneminen hidastui. Lisäksi isojen ja pienten valintamyymälöiden myyntiteho ja päivittäistavaramyynti vuodessa kasvoivat tarkastelujakson loppupuolella alkupuolta enemmän. Pienten supermarkettien (myyntipinta-ala 400-999 m2) määrän väheneminen sen sijaan kiihtyi tarkastelujakson loppupuolella. Hypermarkettien ja isojen supermarkettien määrä ja markkinaosuus ovat kasvaneet tasaisesti koko tarkastelujakson ajan. Kun vuonna 1995 tutkimusalueiden päivittäistavarasta myytiin 45 % niiden kautta, niin vuonna 2003 osuus oli jo 60 %. Tutkimuksen perusteella päivittäistavarakauppa polarisoituu. Väliinputoajina ovat pienet supermarketit, joiden on vaikea kilpailla valikoimilla suurien supermarkettien kanssa ja aukioloajoilla alle 400 myyntineliömetrin kokoisten myymälöiden kanssa.
  • Perhoniemi, Riku; Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli; Virta, Lauri (Kela, 2020)
    Työpapereita
    Sairauspoissaoloista koituu vuosittain suuria kustannuksia työnantajille, työntekijöille ja valtiolle. Kela maksoi vuonna 2019 sairauspäiväraha- ja osasairauspäivärahaetuuksia yhteensä 866 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme vuonna 2019 maksettujen sairauspäivärahaetuuksien kustannuksia Manner-Suomen maakunnissa. Tarkastelemme myös etuuspäivien määriä ja keskimääräisiä päiväkustannuksia, jotka vaikuttavat vuosikustannuksiin. Kiinnostuksemme kohdistui erityisesti sairauspäivärahaetuuksien maakunnittaisiin vuosikustannuksiin henkeä kohti, huomioiden maakuntien välisiä väestörakenteen eroja. Maakuntakohtaista väestörakennetta kuvasivat tutkimuksessa demografiset, sosioekonomiset ja sairastavuuteen liittyvät tekijät. Näin tarkastellen Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Savossa oli muita maakuntia korkeammat, yli 320 euron vuosikustannukset henkeä kohti. Uusimaa erottui muihin verrattuna matalien kustannusten maakuntana (207 euroa henkeä kohden). Väestörakenteen maakuntaerojen huomioimisella oli melko vähäinen merkitys sairauspäivärahaetuuksien kustannusten maakunnittaisille eroille. Väestörakenteella vakioiduissa, henkeä kohden lasketuissa vuosikustannuksissa maakuntaerot pysyivät melkein yhtä suurina kuin vakioimattomissa vuosikustannuksissa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrissä pysyivät väestörakenteen vakioinnista huolimatta suurina. Suuret maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrässä voivat johtua vakioimiemme tekijöiden ohella muun muassa fyysisiä ammatteja sisältävien toimialojen yleisyydestä korkeimpien kustannusten maakunnissa. Samoin erot voivat johtua muun muassa sairauksien erilaisesta alueellisesta painottumisesta ja elintavoista. Tuore maakunnittainen tieto pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamista kustannuksista luo valmiuden seurata viime vuosina kasvaneiden sairauspäivärahakustannusten pidemmän ajan alueellista kehitystä. Tieto maakuntaeroista auttaa myös arvioimaan tulevien sote-palveluissa tehtävien rakenteellisten muutosten alueellista vaikutusta suomalaisten työkyvyttömyyteen.
  • Antikainen, Harri; Rusanen, Jarmo; Tillman, Päivi (Kela, 2018)
    Työpapereita 142
    Raportissa selvitettiin paikkatietoanalyysin avulla sairausvakuutuksen korvaamien taksimatkojen yhdistelyn vaikutuksia taksimatkojen kustannuksiin sekä arvioitiin, olisiko yhdistelyä voinut tapahtua vielä enemmän. Tutkimusaineistona käytettiin Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) erityisvastuualueen (erva) sairaanhoitopiirien alueella toimiviin tilausvälityskeskuksiin kertyneitä tietoja mm. matkojen osoitteista ja toteutumisajankohdista, ja Kelan rekisteritietoja niistä maksetuista sairausvakuutuksen korvauksista vuonna 2015. Yhteiskuljetusten osuus tutkimusaineiston taksimatkoista oli 12 %. Tulosten mukaan toteutuneilla yhteiskuljetuksilla säästettiin taksimatkojen kuluissa vuonna 2015 TAYS-erva-alueella arviolta 3,2 miljoonaa euroa eli noin kahdeksan prosenttia. Lisäksi osa ei-yhdistellyistä taksimatkoista olisi ollut mahdollista yhdistellä toisiinsa, jolloin saavutettu säästö olisi voinut olla vieläkin suurempi. Yhdistelyalueen laajentaminen yksittäisistä sairaanhoitopiireistä koko erva-alueen kattavaksi olisi kuitenkin lisännyt säästömäärää vain vähän. Taksimatkojen yhdistelyn laajuudessa oli melko suuria eroja sairaanhoitopiirien välillä sekä niiden sisällä. Yhdistelyaste ja matkaa kohti lasketut kustannussäästöt olivat suurimmat sairaanhoitopiirien reunakunnissa, mutta eniten yhdisteltyjä tehtiin ja suurimmat rahalliset säästöt tulivat sairaalakaupunkien sisäisillä matkoilla. Yli puolet yhteiskuljetuksiin kuuluneista taksimatkoista liittyi keskussairaalamatkaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun taksimatkojen yhdistelyä tehtiin paikkatietomenetelmien avulla näin laajalle rekisteriaineistolle. Aineiston suuri koko asetti haasteita erityisesti yhdistelypotentiaalin määrän arvioinnille, minkä vuoksi tässä tutkimuksissa pystyttiin tarkastelemaan pelkästään kahden matkan laskennallisia yhdistelyjä. Jatkoa ajatellen olisi tarkoituksenmukaista, että myös useamman matkan yhdistelyjen arviointi olisi mahdollista.
  • Tillman, P; Kaliva, K; Valaste, M (Kela, 2017)
    Työpapereita 127
    Tässä raportissa selvitetään sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä menetelmällisestä näkökulmasta. Tutkimusaineistona käytetään Kelan rekisteritietoja vuodelta 2014 kiireettömistä matkoista maksetuista sairausvakuutuksen matkakorvauksista, lisäksi Kelan rekisteritiedoista käytetään tietoa sairausvakuutuksen korvaamien lääkkeiden erityiskorvausoikeuksista ja vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen (nyk. vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen) saamisesta. Näiden sairastavuuteen liittyvien tietojen perusteella muodostettiin uusi viisiluokkainen luokittelumuuttuja. Lisäksi hyödynnetään erilaisia kuntakohtaisia alueellisia tekijöitä: asukastiheys, taajama-aste, tilastollinen kuntaryhmä ja kaupunkialueella asuvien osuus. Näiden muuttujien perusteella kunnat ryhmiteltiin k-medoids-menetelmällä analyysia varten viiteen uuteen kuntaryhmään. Lisäksi käytettiin demografisia taustatietoja. Tutkimuksessa tarkastellaan yksilökohtaisten rekisteritietojen ja kuntakohtaisten tietojen perusteella sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä tilastollisilla malleilla. Malleissa pyrittiin huomioimaan sekä sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että alueellisia tekijöitä. Ensiksi mallinnettiin yksilötasolla matkakorvausten saantia ja sen jälkeen maksettujen matkakorvausten suuruutta. Tämän jälkeen laskettiin yksilökohtaisten tietojen perusteella kunnittainen ja maakunnittainen ennuste matkakorvausten suuruudelle ja verrattiin tätä maakunnittain toteutuneisiin matkakorvausmenoihin. Erityisesti Kelan vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuminen sekä virtsa- ja sukupuolielinten sairauden tai kasvainten perusteella myönnetty lääkkeiden erityiskorvausoikeus selittivät yksilötasolla suuria matkakorvauksia. Alueellisista tekijöistä kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Tilastollinen malli, jossa mukana mallin selittäjissä oli alueellisista tekijöistä vain asukastiheys (nykyisessä valtionosuusmallissa kulkuyhteyksiin liittyvistä alueellisista tekijöistä on mukana vain asukastiheys), ei kovin hyvin pystynyt selittämään matkakorvausten alueellista vaihtelua. Malli, jossa etäisyys keskussairaalaan ja alueellisin tekijöihin perustuen muodostetut uudet kuntaluokat olivat mukana selittäjissä, selitti paremmin matkakorvausten yksilöllistä ja alueellista vaihtelua kuin malli, jossa alueellisista tekijöistä vain asukastiheys oli selittäjänä. Tulosten mukaan sekä asukkaiden sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että kulkuyhteyksiin liittyviä alueellisia tekijöitä tarvitaan selittämään matkakorvausten alueellista ja yksilöllistä vaihtelua. On kuitenkin hyvä huomioida, että sairastavuutta kuvaavia tietoja oli käytettävissä vain muutama, joten sairastavuutta ei tässä raportissa pystytty kuvaamaan kattavasti.
  • Matveinen, Kanerva (Helsingin yliopisto, 2020)
    Research on highly skilled work-based migration has been a minority in the research of immigrant groups in Finland. From the perspective of "geographies of privileges" highly skilled work-based migrants (HSWB migrants), working often in knowledge-based jobs, are presented as a group of migrants that doesn’t need support with adjustment to new places. In this research the differences of areas and locations are brought up as well as things affecting the adjustment. The regions studied are cities of Espoo, Helsinki, Oulu, Turku and Tampere for HSWB’s adjustment experiences. Helsinki, Espoo and Tampere were research area for HSWB services. At the same time the discussion includes the perspective of cities and Finland to this phenomenon. Adjustment is seen as a geographical process in which adjustment happens in and to a place or places. The theories of transnationalism, translocalism and cross-cultural adjustment are used to highlight how adjustment is seen and influenced. The HSWB migrant’s life and adjustment is looked through outside influence (friends, language, family, hobbies, expectations) and through the regional differences. Methods used were semistructured interviews and content analysis as well as by survey and statistical methods. The sample size of the survey was 77. The results show that more satisfied the HSWB migrants are the longer they expect themselves to live in Finland. Also, the adjustment of their families and had a positive impact on the length of expected stay in Finland. According to result the location didn't affect satisfaction or any other factor. Neither had nationality impact on satisfaction nor ethnicity. One of the biggest challenges the HSWB migrants faced was finding Finnish friends. From cities point of view HSWB migrants are an important resource to Finland and the regions. The adjustment of HSWB was seen by officials as adjusting to a place instead of seeing it as a national level adjustment. According to results in Finland the HSWB migrants are seen as transmigrants. The challenges they meet have not had as much attention as asylum seekers and refugees as well as other more vulnerable groups of migrants. Still HSWB migrants face some of the same difficulties as other migrant groups. In times of Finland needing more highly skilled people for work the need for foreign talent is getting more serious and obvious. Because of this there should be some focus on the well-being of HSWB migrants.