Browsing by Subject "ammattikorkeakoulut"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Liukkonen, Sirkku (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (9)
  • Mönkkönen, Ilkka (2008)
    Tutkimuksen kohteena oli opiskelupaikan valinta, jota tarkasteltiin ammattikorkeakouluun hakeutuvan näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, miten hakeutumisprosessi eteni sekä minkä merkityksen hakijat antoivat oppilaitoksen maineelle opiskelupaikkaa valitessaan. Aineiston keruutavaksi valittiin kerronnallinen haastattelu. Haastatteluja (N = 17) tarkasteltiin kertomuksina, joiden erittely perustui Donald Polkinghornen käsitteistön mukaiseen narratiiviseen analyysiin ja A. J. Greimasin edustamaan, strukturalistiseen semiotiikkaan perustuvaan näkökulmaan, jota sovellettiin diskursiivisella, narratiivisella ja syvätasolla. Menetelmävalinnat pohjautuivat Walter Fisherin käsityksille ihmisistä tarinoiden kertojina ja niiden kuuntelijoina. Narratiivisen analyysin tuloksena aineistosta konstruoitiin kolme uutta kertomusta; ammattitaidon kohentajan, ammatin hankkijan ja tutkinnon suorittajan kertomukset. Semioottinen näkökulma teki mahdolliseksi seurata hakeutumisprosessin vaiheita. Hakija antoi arvon tiedoille, joita hän sai ammattikorkeakoulun opiskelijoilta hakuprosessin eri vaiheissa. Hän turvautui myös yleiseen hakuoppaaseen ja oppilaitosten internet-sivustoihin tietoja etsiessään. Median osuus hakijan tukena ja tiedonlähteenä jäi vähäiseksi. Medialla oli kuitenkin merkitystä hakijalle, jos hänellä ei ollut opiskelijatuttuja, joita hän olisi voinut jututtaa. Narratiivisen tason aktanttimalli paljasti hakeutumisprosessiin sisältyviä jännitteitä, joita syntyi eri tahojen yrityksistä vaikuttaa hakijan ratkaisuihin. Syvätason analyysilla löytyi kaksi ulottuvuutta, pragmaattis-professionaalinen ja sosiaalisten arvojen ulottuvuus. Ensiksi mainitun mukaan hakija hakeutui opiskelijaksi saadakseen ammatin, jossa hän saattoi yhdistää käytännön taitamisen teoreettiseen osaamiseen. Sosiaalisten arvojen ulottuvuus osoitti, että opiskelupaikan valinnassa oli kyse myös tunteista ja arvoista. Hakijan käsitys maineesta osoittautui pragmatistiseksi, sillä hänelle keskeistä maineessa olivat oppilaitoksen arjen toiminnasta liikkuvat kirjoitukset ja kuulopuheet. Maine välittyi kohtaamisissa, joiden toisena osapuolena oli oppilaitoksen opiskelija. Tärkein kanava oli kasvokkaisviestintä, mutta myös sähköposti, matkapuhelin ja internetin keskustelukanavat tarjosivat foorumeita kohtaamisille ja tilaisuuksia tarinoiden levittämiselle. Voidaan viitata jopa verkostoihin, joissa maine leviää. Hakija arvioi oppilaitoksen vetovoimaisuutta ja tasoa sillä, kuinka hyvin oppilaitoksesta valmistuneet olivat saaneet koulutustaan vastaavaa työtä. Varsinkin työelämästä hakeutuvat kuuntelivat valmistuneiden puheita menestystarinoina. Hakijat yhdistivät opintojen jatkumisen oppilaitoksen maineeseen, sillä suurta keskeyttäneiden määrää pidettiin kielteisenä maineen kannalta.
  • Tapani, Annukka (2007)
    Ammattikorkeakoulut ovat uusia toimijoita koulutuksen kentällä. Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) toiminta ammattikorkeakouluna alkoi vuonna 1992. SAMKissa on koulutusta kolmella toimialalla: tekniikka ja merenkulku, sosiaali- ja terveysala sekä liiketalous, matkailu- ja kulttuuriala. Toimipisteitä on yhteensä kymmenen ja ne sijaitsevat viidellä paikkakunnalla. Me-teeman tarkasteluun tuo lisänsä SAMKin ainutlaatuinen ylläpitomalli ja koulutusyksiköiden eriaikainen mukaantulo kokonaisuuteen. Ylläpitomallissa määritellään muun muassa rahavirrat, koulutuspaikkakunnat ja koulutuksen tasapuolinen kehittäminen eri paikkakunnilla. Ammattikorkeakoulun rakentuminen ei ole ollut helppoa: ammattikorkeakoulukokeiluun liitettyjen oppilaitosten ikä vaihteli vajaasta kymmenestä vuodesta jopa yli sataan vuoteen, välimatkat vaihtelivat vajaasta kilometristä yli sataan kilometriin, samoin huomattavaa vaihtelua oli opiskelijamäärässä ja henkilökunnan määrässä. Kollektiivisen identiteetin merkitystä tutkin kysymällä, mitä sana me merkitsee tutkimuskohteena olevan ammattikorkeakoulun henkilökunnan mielessä. Keräsin aineiston sähköpostikyselynä valitsemiltani 60 henkilöiltä. Vastauksia sain takaisin 39 kpl. Valitut henkilöt olivat luokitukseni mukaan ns. kriittisiä tapauksia, joiden tiesin työyhteisökokemukseni perusteella edustavan kriittistä ajattelua: henkilö on toiminut pitkään SAMKissa tai hän on esittänyt kriittisiä ajatuksia työryhmissä tai kokouksissa. Kriittinen tapaus voi olla myös henkilö, joka on uusi toimija tässä yhteisössä. Mukaan valitsin sekä johtotehtävissä toimivia, opettajia että toimistohenkilökuntaa. Kaksoisroolini keskushallinnon virkamiehenä, osana tutkimaani merkityskokonaisuutta, ja tutkijana oli haasteellinen: vastaajien mielessä saatoin olla vakooja tai keskushallinnon edustaman ajattelutavan vanki. Analysoin aineiston viisiportaisesti. 1. Argumentaatioanalyysi: etsin vastauksista perustelut (P), taustaoletukset (T) sekä väitteet (V). 2. Argumentaatioanalyysin täydennys retorisella analyysillä: kirjoitin edellä esitetyt argumentit tyyppitarinoiksi. Sovelsin fenomenologista metodia: kun fenomenologinen reduktio on tehty, kiinnostuksen kohteena oleva ilmiö voidaan kuvata ja paljastaa ja mennä syvemmälle ilmiöön 3. Analysoin omat näkökulmani tyyppitarinoista, niiden vakuuttavuudesta, vakuuttamisen keinoista, suuntauksesta, kenelle tarkoitettuja ja kuinka onnistuneesti. 4. Kahdeksan muuta henkilöä vertaisanalysoivat tyyppitarinat. Tutkimusaineistoni perusteella sana me saa merkitykseksi seuraavia asioita: • merkitys on erilainen riippuen tilanteesta, jossa ollaan • sana merkitsee yksikköä tai sen osaa • se merkitsee kaikkia, hyvin laajasti • meisyys merkitsee sitä, että meillä on jotain yhteistä • me sanalla ei ole merkitystä enää. Me-sanan käytössä voidaan erottaa seuraavat tasot: • Olen aina me. • Ulkopuolisille kumppaneille me tarkoittaa kaikkia, talon sisäisesti me tarkoittaa omaa yksikköä. • Työyhteisöni on me. • En käytä sanaa me juuri lainkaan. Yhteenkuuluvuuden tunteen esteiksi nähtiin seuraavat seikat: • Johtaminen • Ulkoiset rakenteet • Henkilöstön tahtotila • Toisaalta nähtiin, että tämä on kasvuprosessi kohti yhteisöllisyyttä. Tärkeimmät lähteet: Blumer, H. (1969) Symbolic Interactionism. Pespective and Method. Berkeley: University of California Press. Berkley and Los Angeles, California. Kalliola, S. (2001). Herbert Blumer. Symbolinen interaktionismi. Teoksessa V. Hänninen, J. Partanen & O-H. Ylijoki (toim.) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. Kaunismaa, P. (1997) Keitä me olemme? Kollektiivisen identiteetin käsitteellisistä lähtökohdista. Sosiologia 34, (3), 220-229. Kakkuri-Knuutila, M-L. ja Halonen, I. (2002). Argumentaatioanalyysi ja hyvän argumentin ehdot. Teoksessa M-L. Kakkuri-Knuutila (toim.) Argumentti ja kritiikki. Helsinki: Gaudeamus Kuusela P. (2001) George Herbert Mead. Pragmatismi ja sosiaalipsykologia. Teoksessa V. Hänninen, J. Partanen & O-H. Ylijoki (toim.) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. Mead, G. H. (1962) Mind, Self, & Society. From the Standpoint of a Social Behaviorist. Edited and with an Introduction by C. W. Morris. Chicago: The University of Chicago Press. Varto, J. (1996) Laadullisen tutkimuksen metodologia. Helsinki: Kirjayhtymä.
  • Kantosalo, Marget (2003)
    The target of this study, conducted in October/November of 1997, is a polytechnic that had then been operating as a permanent polytechnic for some months. Four of its five educational units are the target of this study each representing separate educational fields. The aim of this case-study is to explore how the ideal of a uniform polytechnic works out in practice. The study sets the experiences and views of the management and the personnel of the institution against the official aims of the polytechnic system, specifically multi-disciplinariness and deregulation, by taking into account the conditions for and the obstacles to cooperation causing by the cultural differences of the fields. An answer has been sought to the questions: How did the cultures of the fields confronted? Have they yet evolved a common culture? Do the cultures of the fields separate from one another? It has also been endeavoured to make comprehensible the complexity inherent in the implementation of the broad programmes launched by central administration, particularly, when many people participate in the implementation process. The research method was thematic interview. Cultural themes have been sought by sorting the interview-material employing the Grounded Theory by Glaser & Strauss. The differences between the educational units and the views within them have been grouped by themes utilizing the tripartition of cultural perspectives by Joanne Martin. The perspectives are integration, differentiation and fragmentation perspectives. By coding the material, the categories i.e. the cultural themes have emerged. The core category is 'compulsive' multi-disciplinariness, i.e. the obligation brought by the polytechnic to cooperate multi-disciplinarily. As a common content and strategy has not yet been created for the implementation of this multi-disciplinariness, it still remains only 'a coulisse', an artefact. Exercise of power of the central administration, which is a uniting factor of the institution, is criticized by the units. Some units find that their position has weakened, others that it has strengthened during the polytechnic-status. Nevertheless, all want to continue in the polytechnic-system. The theory of the study is also grounded on the works by Edgar Schein, Andrew Brown, Richard Geerz, Nohria & Eccles (eds.), Kickert et.al, Alasuutari, Harmon & Mayer, Spradley, Hirsijärvi & Hurme and Yin, just to mention a few. The legislation and other sources on the polytechnics are also important.
  • Nummela, Maria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (9)
  • Berndtson, T (Kela, 2004)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 65
    Yli puolet opiskelijoista käy töissä lukukauden aikana toimeentulonsa turvatakseen. Valtaosalla työtulot täydentävät opintotukea, mutta kymmenesosa opiskelijoista rahoittaa opiskeluaikansa kokonaan työtuloilla. Opiskelijoiden työssäkäynti on yleistynyt jo usean vuosikymmenen ajan. Vaikka useimmat tekevät työtä tullakseen toimeen, monen opiskelijan mielestä oman alan työkokemusta on hankittava jo opiskeluaikana pärjätäkseen työmarkkinoilla. Opiskelijatutkimus perustuu kyselyyn, joka tehtiin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa perustutkintoa suorittavien keskuudessa lokakuussa 2003. Tuolloin opiskelijoiden keskitulo oli 680 euroa kuukaudessa. Opiskelijat saivat opintorahaa ja asumislisää keskimäärin 400 euroa kuukaudessa. Pienet tulot eivät suoraan selitä kokemusta huonosta toimeentulosta. Vaikeaksi toimeentulonsa kokevat opiskelijat, jotka eivät saa vanhemmiltaan lainkaan taloudellista tai sosiaalista tukea tai joilla sairaus estää lisätulojen hankkimisen työn avulla. Vanhempien antama taloudellinen tuki oli tutkimushetkellä keskimäärin 100 euroa kuukaudessa. Toimeentuloaan hyvin vaikeana pitäviä on noin kuusi prosenttia opiskelijoista. Erityisen vaikeassa asemassa kokevat olevansa mielenterveysongelmista kärsivät opiskelijat. Toimeentulonsa erittäin vaikeaksi kokevilla oli myös muita useammin ongelmia opinnoissaan. Kyselyyn osallistuneista opiskelijoista 40 prosenttia oli ottanut opintolainaa. Yleisin syy olla nostamatta opintolainaa on periaatteellinen: velkarahalla ei haluta elää.
  • Kortelainen, Hanna (2006)
    Vuoden 2003 ammattikorkeakoululaissa tutkimus- ja kehitystoiminnan (t&k-toiminta) harjoittaminen säädettiin myös ammattikorkeakoulujen perustehtäväksi. Lain mukaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan tulee olla ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Ammattikorkeakouluille on niiden reilun kymmenvuotisen historiansa aikana annettu yhä enemmän yliopistolle perinteisesti kuuluneita tehtäviä, joista jatkokoulutus ja t&k-toiminnan harjoittaminen ovat viimeisimpiä esimerkkejä. Ammattikorkeakoulutuksen kenttä on ollut ja on edelleen hyvin jännitteinen ja näitä jännitteitä tutkimus pyrkii tuomaan esiin. Tutkimuksen tapausesimerkki on yksityinen, kristilliseen arvopohjaan toimintansa perustava Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak). Tutkimuksessa selvitetään, mitä Diakonia-ammattikorkeakoulun työelämäyhteistyökumppanit odottavat ammattikorkeakoulujen ja Diakin t&k-toiminnalta. Diakonia-ammattikorkeakoulun t&k-toiminnasta oli tavoitteena selvittää tutkimus- ja kehitystoiminnan käytäntöjä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Tutkimusaineisto koostui valmiista aineistosta (lait ja muut viralliset dokumentit) sekä 15 avainhenkilöhaastattelusta: 11 Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyökumppanin sekä neljän Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminnan vastaavan teemahaastattelusta. Tutkimusaineiston analysointi perustui aineistolähtöiseen analyysiin, aineiston järjestämiseen, teemoitteluun sekä swot-analyysiin. Tutkimus osoittaa, että eri tahojen odotukset ammattikorkeakouluille ja niiden harjoittamalle t&k-toiminnalle ovat paikoin ristiriitaisia. Tutkimuksessa jännitteitä esiintyi yhdeksällä tasolla: 1) valtio ja Diak näkevät ammattikorkeakoulujen perustehtävän laajempana kuin työelämä, 2) ammattikorkeakouluissa tutkimus- ja kehitystehtävä "kilpailee" perinteisen opetustehtävän kanssa, 3) työelämä odottaa ammattikorkeakoululta perinteisen opetustehtävän vahventamista ja keskittymistä käytännön työn kehittämiseen, kun taas Diakissa tahdottaisiin tehdä myös perustutkimusta diakonian alalla, 4) ammattikorkeakoulujen t&k-toiminnan laadun taso kyseenalaistuu yliopiston ja työelämän esittämän kritiikin johdosta, 5) Diakin organisointitapaan liittyvät ongelmat heijastuvat t&k-toiminnan harjoittamiseen, 6) valtio odottaa ammattikorkeakoululta t&k-toiminnan tuottajana enemmän kuin aikaisemmin, mutta työelämä ei, 7) työelämä ja Diak näkevät Diakonia-ammattikorkeakoulun t&k-toiminnassa varteenotettavia profiloitumisalueita, joita kilpailukeskeinen ja markkinavetoinen politiikka ei tunnista, 8) duaalimallin ammattikorkeakoulua joudutaan kehittämään kahden tulen välissä: toisaalla on akateeminen imu ja toisaalla tarve erottautua ammatillisten oppilaitosten perinteestä ja 9) valtio ja kunnat asettavat ammattikorkeakoulujen aluekehitysvaikutuksille korkeita odotuksia, mutta työelämän ja Diakin käsitys ammattikorkeakoulujen aluekehitystehtävästä on epäselvä.
  • Kaukonen, Ritva (2005)
    Vain osa vastavalmistuneista ylioppilaista on saanut opiskelupaikan ylioppilastutkintovuonna ja tämä ongelma on kestänyt ainakin jo parikymmentä vuotta. Heidän asemaansa on pyritty monin toimenpitein parantamaan, mutta edelleenkin vain noin kolmannes on päässyt jatkamaan opintoja heti lukion jälkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan ylioppilaiden hakeutumista jatko-opintoihin vuonna 2001. Tavoitteena tässä oli selvittää ylioppilaiden jatko-opintoihin hakeutumisen prosessia, keitä hakijat olivat, mihin koulutuksiin ylioppilaat hakivat, ketkä saivat opiskelupaikan ja ketkä eivät saaneet. Lisäksi kartoitettiin sitä olivatko naisten ja miesten hakuprosessit ja jatkoon pääsy erilaiset, oliko joillekin koulutussektoreille helpompi päästä tai kuinka paljon hakemuksia piti lähettää saadakseen opiskelupaikan. Tutkimuksen aineistona olivat Tilastokeskuksessa olevat koulutukseen hakeneita, opiskelijoita, tutkintoja ja työssä-käyntiä kuvaavat henkilöpohjaiset kokonaisaineistot ja tuloksia on kuvattu ristiintaulukoilla. Vuonna 2001 jatko-opintopaikkaa tavoitteli noin 110 000 ylioppilasta, joista naisia oli 63 prosenttia ja miehiä 37 prosenttia. Hakijoista oli saman vuoden ylioppilaita neljännes, edellisen vuoden ylioppilaita viidennes ja yli viisi vuotta aiemmin kirjoittaneita runsas kolmannes. Ha-kuprosessi oli hieman erilainen uusilla ja vanhoilla ylioppilailla ja sen vuoksi hakijat tyypiteltiin kolmeen tyyppiin: ensikertalaisiin, uudelleen pyrkijöihin ja koulutuksen vaihtajiin ja täydentäjiin. Kaikista hakijoista ensikertalaisia oli kolmannes, uudelleen pyrkijöitä viidennes ja koulutuksen vaihtajia ja täydentäjiä vajaa puolet. Naishakijoista oli suhteellisesti miehiä vähemmän ensikertalaisia ja enemmän koulutuksen vaihtajia ja täydentäjiä. Yliopistokoulutusta tavoittelevista hakijoista suurin osa oli koulutuksen vaihtajia ja täydentäjiä, ammattikorkeakoulusektoreille pyrkineistä puolestaan ensikertalaisia. Vähän yli puolet ylioppilashakijoista sijoittui jatko-opintoihin, naisylioppilaista 54 prosenttia ja miesylioppilaista 58 prosenttia. Koulutukseen päässeet olivat lähettäneet keskimäärin enemmän hakemuksia hakijaa kohden kuin ne, jotka eivät sijoittuneet jatko-opintoihin. Naiset ja miehet hakivat ja pääsivät eri koulutusaloille. Yliopistosektorilla naisista suurin osa pääsi humanistisen ja opetusalan koulutuksiin ja miehistä tekniikan ja liikenteen alan koulutuksiin. Ammattikorkeakoulusektorilla naisista suurin osa aloitti kaupan ja hallinnon koulutusalalla ja suurin osa miehistä tekniikan ja liikenteen alalla. Jatko-opintoihin sijoittuminen on hieman helpottunut kymmenessä vuodessa, koska sijoittuneita on ollut vuosittain vuodesta 1998 lähtien enemmän kuin niitä, jotka eivät ole opiskelupaikkaa saaneet. Uusien ylioppilaiden tilanne on jonkin verran huonontunut runsaassa kymmenessä vuodessa. Vuoden 2001 opiskelupaikkaa tavoitelleista uusista ylioppilaista jatko-opintopaikkaa vaille jäi vajaa puolet. Tuloksia on verrattu mm. 1990- ja 1980-luvuilla tehtyjen, ylioppilaiden jatko-opintoihin hakeutumista kuvaavien selvitysten tuloksiin.
  • Sagulin, Michael (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, miten sekä millaisia näkökulmia ja keiden esittämänä niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa on käyty liittyen Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikkikoulutuksen uudelleen järjestämiseen ammattikorkeakoulu-uudistuksen vuoksi. Lähestyn aihetta diskursiivisen lähestymistavan avulla, nojautuen retoristen keinojen analyysiin. Tarkastelen siis, miten kieli toimii tutkimusaineistossa retorisesti niin, että tekstien tapa esittää valittu kanta Metropolian musiikkikoulutuksen kohtaloon näyttäytyy uskottavana ja luonnollisena. Analysoin myös, miten vastakkainasettelu keskustelussa sanoitetaan, kuka keskustelee ja kenen kanssa. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Ensin taustoitan valikoimaani tutkimusaineistoa luomalla katsauksen musiikkialan ammattikorkeakoulutuksen kehittymiseen ja luon yleiskuvan musiikkialan ammattikorkeakoulu-uudistuksen tapahtumista Helsingissä. Tämän jälkeen analysoin valikoimaani tutkimusaineistoa edellä mainitun diskursiivisen lähestymistavan keinoin. Tutkimusaineisto koostuu erilaisista niin kirjallisista kuin puhutuistakin teksteistä, jotka on julkaistu vuosien 2009–2013 välillä. Aineisto on tekstityypiltään hyvin rikasta sisältäen niin lehti- ja mielipidekirjoituksia, kannanottoja, haastatteluja, kolumneja kuin blogikirjoituksiakin. Tekstejä on julkaistu muun muassa Helsingin ja Turun Sanomissa, Yleisradion Kultakuume-radio-ohjelmassa ja sosiaalisessa mediassa Facebookissa. Musiikkikoulutus esittäytyy varsin marginaalisena ammattikorkeakoulutuksen alana ja vaikuttaa juuri tämän vuoksi kärsivän erilaisista leikkauksista vuodesta toiseen. Musiikkialan ammattilaiset eivät aineiston perusteella ole yhtämielisiä Metropolian suunnittelemien uudistusten hyvyydestä tai huonoudesta. Toisaalta analyysi osoittaa, etteivät keskustelussa esiin nousevat teemat tai käsitteet ole yksiselitteisiä. Puhe musiikkikoulutuksen kalleudesta on selkeästi hegemonisoitunut ja näyttäytyy myös lakkautusta vastustavissa teksteissä. Keskusteluun osallistuvat toimittajat eivät juurikaan kyseenalaista Metropolian päätöksiä, vaan toistavat ammattikorkeakoulun näkemystä ja näin edesauttavat taloudelliseen tuottavuuteen perustuvan ajatuksen hegemonisoitumista. Teksteissä retoristen keinojen käyttö on varsin rikasta ja keinovalikoima on sama riippumatta, puolustaako vai vastustaako kirjoittaja lakkautusta. Saman retorisen keinon käytössä voi kuitenkin olla vivahde-eroja, johon vaikuttaa, puolustaako vai vastustaako kirjoittaja esitettyjä leikkauksia.