Browsing by Subject "ammattitaito"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Fager, Fanni (Helsingfors universitet, 2016)
    Continuous professional development plays a key role in today's organizations. With skilled personnel companies try to maintain a good market position. In the aviation industry maintaining professional skills is a premise for the security values and for succeeding in the profession. The purpose of this study is to identify pilots' views on the formation of workmanship and also what meanings they give to simulation pedagogy. My goal is to find out how pilots explain their workmanships' formation, and also how they explain the importance of simulation training in terms of their profession. I did the implementation of the study with qualitative research methods. I collected data by interviewing five commercial airline pilots between the ages of 25-42. I believed that theme interview left enough space for the interviewee's own interpretation as well as give an opportunity to express their own opinions and experiences. Analysis of the data was content analysis. The pilots' perceptions of workmanship formation are explained through new experiences and routine. Expertise, in turn, is defined as a kind of special qualities and problem solving. Pilots see the workmanship as well as expertise through the formation of experiences ja training. The analysis highlighted the view of simulation training as an important element towards expertise. Simulation Training as a whole was seen as sustaining the skills as well as growing the professional skills. Criticism towards simulation pedagogy came up when pilots were talking about debriefing situations. Feedback and is not always seen as valid to meet the educational performance.
  • Siilasto, Nina (2008)
    Tutkimuksen kohteena on Suomen Punaisen Ristin Apusisarjärjestö, joka perustettiin marsalkka Mannerheimin käskystä jatkosodan ensimmäisenä päivänä 25.6.1941. Järjestön tehtävänä oli kouluttaa ja välittää avustavaa työvoimaa puolustusvoimien lääkintämuodostelmiin ja siten helpottaa sodan aiheuttamaa työvoimapulaa sairaanhoitoalalla. Tutkimuksessa tarkastellaan Apusisarjärjestön perustamista ja toimintaa jatkosodan Suomessa sekä sitä, miten se liittyi naisjärjestökentällä tapahtuneeseen kehitykseen ja sairaanhoidon ammatillistumiseen. Keitä apusisaret olivat ja miksi he liittyivät järjestöön? Miten apusisaret kokivat sodanaikaisen työnsä? Tärkeästä tehtävästään huolimatta Apusisarjärjestöä on käsitelty julkisuudessa hyvin vähän. Entisten apusisarten keskuudessa tämä on aiheuttanut mielipahaa ja katkeruutta. Pyrin tutkimuksessani nostamaan esiin tämän historiankirjoituksessa lottien varjoon jääneen naisryhmän ja antamaan samalla tilaa heidän omille tulkinnoilleen menneestä. Tarkastelemalla entisten apusisarten kirjoittamia kirjeitä muistitietotutkimuksen näkökulmasta haluan selvittää esimerkiksi millaisia historiakuvia naisten sodanaikaiseen työpanokseen liitetään ja miten julkiset historianesitykset ovat vaikuttaneet kirjoittajien muistoihin. Vaikka tutkimuksen kohteena on ennen kaikkea Apusisarjärjestön historia, pyrin samalla kuvaamaan suomalaisessa yhteiskunnassa vallinneita jännitteitä jatkosodan aikana. Tarkastelen Apusisarten historiaa sekä yksilö- että järjestötasolla. Tutkimuskysymysten kannalta tärkeimpinä lähteinä toimivat Suomen Punaisen Ristin Apusisarjärjestön arkisto ja Anne-Marie Franckin yksityisarkisto, joka käsittää muistitietolähteenä käytetyn entisten apusisarten kirjoittamien kirjeiden kokoelman. Aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta on hyödynnetty etenkin Suomen Punaiseen Ristiin, sairaanhoitoon ja lottiin liittyviä tutkimuksia, joita on verrattu apusisarten sodanaikaisiin kokemuksiin. Kirjekokoelmaa tulkitessani olen tukeutunut muistitietotutkimukseen. Olen rajannut työni käsittelemään Apusisarjärjestöä pääasiassa jatkosodan (1941–1944) aikana, mutta tarkastelen lyhyesti myös järjestön syntymiseen johtaneita tapahtumia sekä järjestön vaiheita sodan päätyttyä. Merkittävä osa apusisariksi hakeutuneista oli taustaltaan keskiluokkaisista perheistä, mutta kaiken kaikkiaan jäseniksi hakeutui naisia kaikista yhteiskuntaryhmistä. Erityisesti partiolaisia liittyi runsaasti järjestöön. Apusisaret olivat usein hyvin nuoria ja sota-ajasta muodostui suurimmalle osalle vain ohimenevä vaihe elämässä. Raskaista kokemuksista huolimatta moni apusisar suhtautui jälkeenpäin apusisaraikaansa kiitollisuudella. Apusisarjärjestön kehitys liittyi kiinteästi sairaanhoitoalalla tapahtuneisiin muutoksiin. Apusisarten toiminta sodan aikana osoitti, että avustavaa työvoimaa tarvittiin sairaanhoidossa. Vaikka apusisarista kehittyi sodan jälkeen apuhoitajien uusi ammattiryhmä, vain osa sodassa apusisarina toimineista hakeutui hoitoalalle.
  • Holmström, Susanne (2006)
    Utgångspunkten för prograduavhandlingen är finländska socialarbetares erfarenheter av Council of International Programs (CIP) utbytesprogram för socialarbetare i USA. Efter en egen erfarenhet av utbytesprogrammet i början av 1990-talet väcktes mitt intresse för socialarbetets professionella utveckling i ett internationellt perspektiv. Utbytesprogrammet präglades av efterkrigstidens återuppbyggnadsanda och de socialarbetare som deltagit i början av organisationens verksamhet var fortfarande engagerade i verksamheten för att utveckla socialarbete på hemmafront. Det empiriska materialet sträcker sig på en tidsperiod från 1957 t.o.m 1993. Perspektivet i avhandlingen är tredimensionellt. Den finländska socialarbetaren som deltagit i utbytesprogrammet är aktören. Vilken var hennes erfarenhet av det professionella och internationella utbytesprogrammet och vilken betydelse gav hon erfarenheten? Den enskilda socialarbetarens erfarenheter pejlas mot den professionaliseringsprocess som skett i Finland.(Karvinen 1993, 1996, Satka 1993, 1994, 1995)Det amerikanska socialarbetets utveckling granskas också med utgångspunkt i caseworkmetoden som präglat socialarbets professionaliseringsprocess. Synen på socialarbete har genomgått många förändringar under de senaste årtiondena. Socialarbetets utveckling till en profession har präglats av motsättningar som återverkade på en tudelning i juridiskt-administrativt och individinriktat socialarbete. Jag frågade om detta framträder i mitt material och inom vilka områden man var mer mottaglig för amerikanska intryck. Vid analysen av det empiriska materialet utgår jag från tidsperioden då socialarbetaren deltagit samt den professionella kontexten. Informanternas svar grupperades i tre grupper: "pionjärerna", "professionell profilering" och "socialarbetets nya ansikte". Pionjärerna representerade främst socialarbetare inom privata organisationer. Tidperioden professionell profilering omfattade socialarbetare inom mentalvård, missbrukarvård, hälsovård och inom arbete med barn och unga. Mest professionellt inriktade då det gällde socialarbetametoder var gruppen inom missbrukarvård. Även inom de andra grupperna var man mottaglig för intryck. Under perioden "socialarbetets nya ansikte" framträdde nya aktörer som tidigare representerat den mer aminstrativa inriktningen. Växelverkan, själva utbyte är det centrala som återkommer under alla tidsperioder. Växelverkan, ömsesidigt utbyte öppnade nya perspektiv på den personliga och professionella identiteten och den egna kontexten. För att kunna dra nytta av utbytesprogrammet behövdes förmåga att kunna reflektera över det man upplevt och konfronterats med (Giddens 1991). Den reflekterande förmågan är ett väsentligt redskap i den professionella kompetensen (Karvinen 1993). Den är också ett centralt element när det gäller den personliga identiteten.
  • Lavento, Heidi (2005)
    Kuntasektorin 426 000 työntekijästä jää eläkkeelle noin kolmannes vuoteen 2015 mennessä. Eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden mukana lähtee useiden vuosikymmenien kokemustieto kuntapalveluiden järjestämisestä sekä satojen tuhansien ihmisten työ- ja elämänkokemuksen kautta syntynyt tietämys. Samalla pätevistä osaajista tulee olemaan kilpailua, sillä muutamaa alueellista poikkeusta lukuun ottamatta työmarkkinoille tulee vähemmän ihmisiä kuin sieltä poistuu. Yhtenä tekijänä organisaation osaamisen kehittämisessä, aineettoman pääoman johtamisessa ja organisaation muistitiedon säilyttämisessä on hiljaisen tiedon siirtäminen eläkkeelle siirtyviltä työntekijöiltä organisaatioon jääville tai organisaatioon rekrytoiduille uusille työntekijöille. Tutkimuksessa tarkasteltiin hiljaisen tiedon asemaa osana Espoon ja Kajaanin osaamisen johtamisen strategioita sekä osaamisen johtamisen näkökulmien toteutumista eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimusongelmana on se, että minkälaisia esteitä Espoon kaupungissa ja Kajaanin kaupungissa on hiljaisen tiedon jakamiselle eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimuksessa on keskitytty vain hiljaisen tiedon näkyväksi tekemiseen ja jakamiseen. Näin ollen hiljaisen tiedon vastaanottaminen, hiljaisen tiedon analysointi ja mahdollinen oppiminen on rajattu työn fokuksen ulkopuolelle. Pääasiallisena tutkimusaineistona olivat 14 kehittämis- ja suunnittelutehtävissä toimineen Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin työntekijän teemahaastattelut. Toissijaisena aineistona käytettiin Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin vuosikertomuksia, henkilöstöstrategioita, Espoon kaupungin henkilöstökertomusta ja Kajaanin kaupungin henkilöstötilinpäätöstä. Toissijaisen aineiston tavoitteena oli hahmottaa Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä. Tutkimustuloksena oli, että hiljaisen tiedon jakaminen Espoon kaupungissa ja Kajaanin kaupungissa on epäsystemaattista eikä eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaista tietoa juurikaan hyödynnetä eläkkeelle siirryttäessä. Suurin hiljaisen tiedon jakamisen este eläkkeelle siirryttäessä on rakenteellinen: eläkkeelle siirtyvä työntekijä ja hänen seuraajaansa kohtaavat harvoin. Näin ollen hiljaista tietoa ei voida jakaa hiljaisen tiedon personointistrategian avulla. Nykyiset eläkkeelle siirtymisen käytännöt eivät myöskään mahdollista hiljaisen tiedon spiraalin sosialisaatiovaihetta. Hiljaista tietoa välittyy kuitenkin jossain määrin hiljaisen tiedon kodifiointistrategian kautta. Hiljaista tietoa jaetaan kuitenkin jossain määrin tilanteissa, joissa eläkkeelle siirtyvän työt jaetaan työyhteisön kesken. Huolimatta hiljaisen tiedon jakamisen epäsystemaattisuudesta, hiljaista tietoa jaettiin Espoon kaupungissa systemaattisemmin kuin Kajaanin kaupungissa. Hiljaisen tiedon jakamisen havaittiin liittyvän toimintaympäristön analysoinnin aktiivisuuteen tai passiivisuuteen sekä hiljaisen tiedon jakamista tukeviin organisaatiorakenteisiin tai rakenteiden puutteeseen. Hiljaisen tiedon jakamisen esteinä olivat tulos- ja henkilöstöjohtamisen epätasapaino, sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön tulkittavuus sekä työntekijöiden taistelu asiantuntijuudesta, resursseista ja ihmisyydestä. Työhyvinvoinnilla on läheinen suhde työmotivaatioon ja tätä kautta myös yksilön toimintaympäristön analysoinnin aktiivisuuteen. Jatkotutkimukselle jää, miten hiljaisen tiedon jakamisen esteet voidaan poistaa ja minkälainen voimavara eläkkeelle siirtyvien hiljainen tieto voi Espoon ja Kajaanin kaupungeille olla. Eläkkeelle siirtymisen näkökulmasta olisi haastavaa nähdä, miten systemaattisempi hiljaisen tiedon systemaattinen jakaminen vaikuttaisi Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin työyhteisöjen hyvinvointiin, työn mielekkyyteen, työmotivaatioon ja työssä jakamiseen. Hiljaisen tiedon jakamisen lisäämisellä saattaisi näin ollen olla positiivinen vaikutus organisaation työntekijöiden kompetenssiin, organisaatiossa säilyvään muistitietoon sekä Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin keskimääräiseen eläkkeellesiirtymisikään. Nämä tekijät osaltaan helpottaisivat osaavan työvoiman ylläpitämistä tulevissa henkilöstönvaihdoksissa.
  • Lepistö, Salla (2003)
    Tässä tutkimuksessa tutkimuskohteena oli poliisin hiljainen tieto; sen ilmeneminen poliisin työssä, sen oppimisen edellytykset sekä hiljaisen tiedon merkitys ammattitaidon osana. Tutkimus liittyy Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen oman ikäohjelman suunnitteluun. Ikäohjelman tavoitteina on mm. ikääntyneen työntekijän jaksaminen, eri-ikäisten yhteistyön ja eri-ikäisten johtamisvalmiuksien edistäminen sekä hiljaisen tiedon siirtäminen kokeneilta nuoremmille. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään ikäohjelman ohella henkilöstön kehittämisessä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisella tutkimusotteella. Empiirinen aineisto koostui kolmesta parihaastattelusta, joissa pareina oli nuori ja kokenut poliisi. Lisäksi aineiston keruussa käytettiin toiminnallisena menetelmänä piirtämistä, jolla pyrittiin käsitteellistämään vaikeasti sanallisesti ilmaistavaa hiljaista tietoa. Tutkimuksessa käytettiin teoriasidonnaista analyysia, jossa aineistolähtöinen tulkinta "keskustelee" aiemman teorian kanssa. Teoriasidonnaisuuteen liittyen tutkimuksessa käytettiin abduktiivista päättelyä, joka tarkoitti myös teorian ja aineiston vuoropuhelua. Litteroitua aineistoa teemoiteltiin tutkimuskysymysten perusteella. Aineistossa olleita metaforia eli vertauksellisia kielikuvia tulkittiin tutkimuskysymysten perusteella poliisin hiljaisen tiedon käsitteellistämiseksi. Aineistosta analysoitiin fenomenologisen metodin avulla merkitysrakenteita. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että hiljainen tieto on merkittävä osa poliisin ammattitaitoa. Se ilmenee toiminta- ja vuorovaikutusosaamisena sekä kognitiivisena osaamisena ammatillisen ajattelutavan ja havainnoinnin muodossa. Em. osaamisalueisiin liittyen tärkeäksi nousi myös työturvallisuusosaaminen. Kaikki osaamisalueet kuuluvat kokonaisuuden hallintaan poliisin työssä. Käytännössä hiljainen tieto ilmeni toimintatapoina- ja malleina, rutiineina, suhtautumistapoina, asenteina sekä työyhteisökulttuurin tuntemisena. Hiljainen tieto saattoi ilmetä myös liiallisena rutinoitumisena ja urautumisena. Hiljaisen tiedon oppimista nuoren ja kokeneemman poliisin vuorovaikutuksessa edistää mm. motivaatiotekijät, yhtenevä arvo- ja asennemaailma ja "henkilökemioiden" yhteensopivuus. Hiljaisen tiedon oppimista ja syntyä haittaa motivaation puute, leipääntyminen ja arvo- ja asenneristiriidat. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat: Polanyi, M. (1958). Personal Knowledge. Towards a Post-Critical Philosophy. Lontoo: Routledge & Kegan Paul. Nonaka, I. & Takeuchi, H. (1995). The Konowledge-Creating Company. How Japanese Companies Create the Dynamics of Innovation. New York: Oxford University Press. Koivunen, H. (1997). Hiljainen tieto. 3. painos. Helsinki: Otava. Honkonen, R. (2000). Työssä oppiminen osana poliisin peruskoulutusta. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 8. Espoo: Poliisiammattikorkeakoulu.
  • Treacy, Danielle Shannon (2020)
    Studia musica
    The intensifying diversity and rapid change characterizing contemporary societies challenges music teacher education globally to equip future teachers with the skills and understandings necessary for ethically engaging with uncertainty and difference. This doctoral research project, conducted in Nepal, addresses the idea that developing music teachers’ imaginations and capacities to envision the future may be of value in attending to such challenges. The project emerged following the 2010 introduction of music as a separate subject in the Nepali National Curriculum, and the subsequent collaboration initiated by representatives of the Nepal Music Center with representatives of the Sibelius Academy in order to develop music teacher education. The project directs the research interest to the perspectives of practitioners involved in music education in Kathmandu Valley schools, with particular attention to musician-teachers co-constructing visions. The overarching research question guiding the project was: How can musician-teachers’ co-constructing of visions contribute knowledge about the development of context-specific music teacher education in a situation of fast-paced social change and globalization? Three research sub-questions were constructed to address this overarching question: 1) What contextual issues frame practitioners’ envisioning of music education practices in Kathmandu Valley schools? 2) How might the process of co-constructing visions with musician-teachers in the Kathmandu Valley contribute to music teacher education in Nepal and beyond? and 3) How might the process of co-constructing visions with musician-teachers in the Kathmandu Valley contribute to understandings of cross-cultural music education research? The theoretical framework extends educational researcher Karen Hammerness’ concept of teachers’ visions through socio-cultural anthropologist Arjun Appadurai’s theories of the imagination and the social and cultural capacity to aspire, also drawing on John Dewey’s theorisation of the continuum of ends-means. The methodology applies Appreciative Inquiry (AI) critically and reflexively, with ongoing consideration of issues of power, ethnocentrism and coloniality. The project took place in three stages from 2014 to 2019, and the empirical material was generated through observations in schools, interviews with school administrators and musician-teachers, and a series of seventeen workshops for musician-teachers guided by the Appreciative Inquiry 4D model of Discover, Dream, Design and Destiny. Beyond solely supporting the research project, the workshops were designed to facilitate collaborative professional learning. Over 50 musician-teachers in Nepal participated the project. The results are reported in five international peer-reviewed articles that include: an examination and reflexive interpretation of the school-specific song practice in Kathmandu Valley private schools and the tensions that arise between vision and context through the case of assessment; a reflection on facilitating the process of co-constructing visions for music education in Nepal with musician-teachers in the Kathmandu Valley; an exploration of how the politics of legitimation intersect with music education and schooling in such a diverse context; and a problematization of the notion of shared visions for music education. These publications are summarised in the synthesizing text with particular attention to how they contribute to answering the research sub-questions. They are presented in their entirety as appendices. The discussion offers a further layer of interpretation moving beyond the Nepali context. It argues that music education is not neutral, but entangled with various historical, political, economic and socio-cultural complexities. Moreover, it raises questions about how to develop music teacher professionalism in contexts lacking music teacher education, and emphasizes the need for music teachers to be able to ethically navigate past, present and future musical practices in changing societies. The discussion also highlights four interconnected capacities of importance when developing pre- and in-service music teacher education: envisioning, reflecting, inquiring, and learning collaboratively. In addition, four methodological and ethical complexities related to cross-cultural research are presented: the need to balance appreciative and critical approaches; to reflect on the ethics of inquiry as intervention; to navigate aspirations and obstacles to collaboration; and to reflect on being and becoming as a researcher.
  • Ruottinen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Käännösala digitalisoituu ja kääntäjän työtä helpottavat työkalut kehittyvät jatkuvasti. Kääntäjän rooli ja työn painopiste on lisäksi muuttumassa. Esimerkiksi käännösten jälkieditointi, käännöstöiden hallinnointi, laadunvalvonta ja alihankkijoiden ohjeistaminen korostuvat tulevaisuudessa. Kääntäjän ammattitaitoon kuuluu myös yhä enemmän erilaisten käännöstyökalujen ja -teknologian hallinta. Kääntäjän on kyettävä seuraamaan ja olemaan mukana alan kehityksessä. Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu kääntämisen sosiologian alaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu myös sosiaalipsykologian, sosiologian ja aikuiskasvatustieteen rajapinnalle. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka kääntäjät itse näkevät oman ammatillisen identiteettinsä ja kehittymismahdollisuutensa työelämän murroksen keskellä vuonna 2018. Identiteettitutkimusta on viime aikoina tehty runsaasti eri tieteenaloilla, ja tutkimuksen runsautta perustellaan esimerkiksi yhteiskunnan muuttuvilla ja katoavilla rakenteilla. Kääntäjän identiteetti globaalissa maailmassa ansaitsee myös tulla tutkituksi. Identiteetti voidaan jakaa persoonalliseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Ammatillinen identiteetti rakentuu persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin välisestä suhteesta, joka voi vaihdella esimerkiksi työtilanteen mukaan. Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan katsaus käännösalaan, erilaisiin identiteettiteorioihin ja kääntämisen sosiologiaan. Työn empiirisen osuuden aineistonkeruumenetelmänä käytetään internetissä täytettävää verkkolomaketta. Kyselylomake oli avoinna 17.5.2018-31.5.2018 välisen ajan kaikille internet-linkin tietäville. Saate tutkimukseen julkaistiin kahdessa kääntäjille suunnatussa Facebook-ryhmässä. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 86 kappaletta. Tutkimuksen tuloksista selviää, että vastaajista yli puolet on pohtinut omaa ammatillista identiteettiään. Identiteetin pohdinnan laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi arvostuksen puute, huoli toimeentulosta, alan muutokset ja konekäännösten yleistyminen. Edellä mainituissa seikoissa voi olla vaikutusta myös kääntäjän työmotivaatioon. Suurin osa vastaajista kokee kuitenkin voivansa työskennellä omien eettisten arvojensa mukaisesti, mikä kuitenkin joidenkin vastaajien kohdalla on edellyttänyt esimerkiksi kieltäytymistä tarjotusta työstä. Suurin osa vastaajista pitää käännösteknologian kehitystä mahdollisuutena. Käännösteknologian kehitys yhdistetään joissain vastauksissa jälkieditoinnin lisääntymiseen. Jälkieditointiin suhtautuminen on joidenkin vastausten osalta kuitenkin negatiivissävytteistä; jälkieditointityötä saatetaan pitää ”pakkona”. Kääntäjien olisi kuitenkin pyrittävä osallistumaan käännösteknologian kehitykseen ja ohjaamaan sitä. Kääntäjien ominaisuuksista tärkeinä teemoina korostuvat ammattikompetenssit ja taustakompetensseina esimerkiksi työhyvinvointi. Kompetenssien osalta vastauksissa esiintyy perinteisiä kääntäjien osaamisvaatimuksia, kuten esimerkiksi kieliosaaminen, tiedonhakutaidot, tarkkuus, huolellisuus, lähdekritiikki ja yleissivistys. Taustakompetenssit kattavat seuraavia osa-alueita: omien rajojen tunnistaminen, itsetuntemus, kärsivällisyys, paineensieto, joustavuus, asiakaspalvelutaidot, uteliaisuus, verkostoituminen, yhteistyökyky, keskittymiskyky, omanarvontunto, ammattiylpeys ja halu tehdä kääntäjän työtä. Internetissä toimivia vertaisverkostoja tärkeänä piti yli 90 prosenttia vastaajista. Kuitenkin harvempi ottaa aktiivisesti osaa keskusteluihin. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kääntäjien identiteettiä, asemaa ja statusta olisi työn muutosten keskellä tutkittava myös jatkossa. Tieteellisten tutkimustulosten avulla olisi ehkä mahdollista kehittää alan arvostusta, säätelyä ja palkkausta. Internet-linkin avoimuuden johdosta tutkimuksen luotettavuutta heikentää kuitenkin esimerkiksi se, että teoriassa on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että sama vastaaja on voinut vastata useamman kerran kyselyyn.
  • Kurkinen, Tuula (Helsingfors universitet, 1998)
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut kuvata pian valmistuvien sairaanhoitaja- ja laboratoriohoitajaopiskelijoiden teoreettista työnhallintaa kliinisen mikrobiologian alaan kuuluvien potilasnäytteiden ottamisessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten peruskoulutus ja työelämän harjoittelujaksot ovat vaikuttaneet näytteenottovalmiuksien syntymiseen sekä minkälainen käsitys valmistuvilla hoitajilla on omista mikrobiologisista näytteenottotaidoistaan. Syy tutkimuksen tekemiseen oli tarve arvioida ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta sekä hakea mikrobiologian opetusalueelta tutkimustietoa opetuksen kehittämiseen ja sisältöjen suuntaamiseen. Tutkimukseen osallistui 21 laboratoriohoitajaopiskelijaa ja 27 sairaanhoitajaopiskelijaa. Opiskelijat olivat viimeiseltä lukukaudelta ja valmistuivat keväällä 1998. Tiedonkeruumenetelmänä oli kyselylomake, jonka alkuosa koostui neljästä mikrobiologisesta näytteenottotilanteesta. Opiskelija vastasi toimintatapansa kertoen ja perustellen, miten hän ottaisi näytteet näissä tilanteissa. Vastaukset ryhmiteltiin käyttäen luokitteluun mukaeltua Solo-taksonomiaa. Koulutusta ja opiskelijan käsityksiä kartoittavat kysymykset olivat joko puolistrukturoituja tai avoimia. Laboratoriohoitajaopiskelijoiden tiedollinen työnhallinta sijoittuu tulosten perusteella tyydyttävän ja hyvän välimaastoon. Sairaanhoitajaopiskelijoiden tietotaso oli heikko ja osin hyvin heikko. Laboratoriohoitajaopiskelijat arvioivat koulutuksen antamia mikrobiologisen näytteenoton valmiuksia pääasiassa hyviksi tai tyydyttäviksi; sairaanhoitajaopiskelijat pitivät opetuksesta saamiaan valmiuksia heikkoina. Näytteenoton arvostusta pidettiin kaiken kaikkiaan matalana, ja tietoa laadukkaasta näytteenotosta arvioitiin puuttuvan työelämässä laajasti. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, ettei valmistuvilla sairaanhoitajilla ole tiedollisia ja taidollisia valmiuksia suoriutua edes perusnäytteenotosta niin, että saatu näyte edustaisi laadukkaasti potilaan tilaa näytteenottohetkellä. Näytteenotto on koko laboratoriotyön prosessin kriittisin vaihe. Jos näyte on otettu, säilytetty tai kuljetettu väärin, paraskaan analyysitekniikka ei pysty tuottamaan siitä potilaan hoitoa oikeaan suuntaan ohjaavaa tulosta. Kaikkien laboratorionäytteiden oton siirtäminen laboratoriohoitajille ja runsaan lisäkoulutuksen anto tälle ammattiryhmälle voisi tuottaa parannuksen vallitsevaan tilanteeseen.
  • Ojala, Eero (2016)
    Käyn tässä työssä läpi taiteilijaksi kasvamisen polkuani. Minun lähtökysymykseni tähän työhön oli "mikä tekee taiteilijan". Opinnäytteeni aihetta valitessani, pidin kysymystä kaikkein merkittävimpänä kysymyksenä, jonka voin taiteellisfilosofisesti itselleni esittää. Päätin pyrkiä ratkaisemaan taiteilijuuteen liittyvän mysteerin. Minua häiritsi, etten tiennyt missä vaiheessa saan alkaa kutsua itseäni taiteilijaksi. Minulla oli ristiriitainen käsitys siitä, saanko antaa taiteilijan tittelin itse itselleni, vai onko se jonkun muun oikeus ja velvollisuus. Lisäksi minua hämmensi, kun en tiennyt mikä on se meriitti tai hetki, jonka jälkeen olen oleva taiteilija. Pohdintojeni syventyessä ymmärsin, etten voi ratkaista tätä mysteeriä muiden kuin itseni kohdalla. Tämän oivalluksen löytämiseen sain apua kollegoiltani ja ystäviltäni, jotka suostuivat keskustelemaan ja vatvomaan asiaa kanssani. Tämän työn muodoksi valikoitui suurimmaksi osaksi kronologinen kerronta tähänastisesta historiastani taiteen parissa. Lähden pohdinnoissani liikkeelle teatteriharrastukseni alkutaipaleelta. Siirryn nopeasti kansanopistovuosiini, joita oli kolme. Kerron minkälainen (harrastaja)näyttelijä olen ollut aiemmin ja miten se on vaikuttanut teatterinäkemyksiini. Käytän pohdintojeni apuna sitaatteja joistain alan perusteoksista, eniten Yoshi Oidan Näkymättömästä näyttelijästä, mutta myös Stanislavskin Näyttelijäntyöstä sekä Sinisalon Veikko ja "lausujanplantut" -teoksesta. Lainaan ajatuksia muilta lausuntataiteeseen perehtyneiltä taiteilijoilta ja reflektoin omia ajatuksiani niitä vasten. Pyrin olemaan työssäni itsekäs siinä mielessä, että puhun paljon omista kokemuksistani ja ajatuksistani. En yritä esittää työssäni mitään kaikille sopivaa taiteilijamuottia tai muuta vastaavaa, vaan pyrin olemaan rehellinen ennen kaikkea itselleni. Yritän saada sanallistetuksi sen, mitä taiteilijuus minulle merkitsee. Mistä se koostuu. Itselleni pohdinnoissani tärkeäksi muodostui havainto, jonka mukaan taiteilijuus voidaan määritellä ikään kuin kolmioksi, jonka yhdellä sivulla on taito, toisella vastuu ja kolmannella henkilökohtaisuus tai oman itsen ydin. Kolmion keskellä on työ, jonka sivut tekevät yhdessä näkyväksi. Nämä neljä asiaa ovat minulle ne, joita taiteilija tarvitsee ollakseen tittelinsä arvoinen.
  • Turja, Heli (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimus on kuvaus Koulutuksella työammattiin – yksilölliset polut työelämään -projektin 2003–2005 samannimisistä ohjaavan työllisyyskoulutuksen kursseista. Kurssit olivat Helsingin työvoimatoimiston, Uudenmaan TE-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston yhteisesti rahoittama koulutusmalli ja kokeilu puuttua Helsingin kaupungin kasvavaan rakennetyöttömyyteen. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten kokeilumalli toimi rakennetyöttömyyden purkajana ja miten koulutuskokeilun eri osapuolet: hallinnoijat, kouluttajat ja kurssilaiset kokivat ohjaavan työllisyyskoulutuksen. Tutkimuksen alkuperäisenä tilaajana oli Helsingin kaupunki ja se on tehty osana Helsingin työllisyysohjelmaa 2004–2006. Tutkimuksen taustoituksessa on hahmotettu työelämän muutosta 1990-luvun alun laman jälkeen sekä ammattitaidon ja jouston merkitystä 2000-luvun alun työmarkkinoilla. Tutkimusta varten haastateltiin 34 Koulutuksella työammattiin – yksilölliset polut työelämään -kurssin osallistujaa, neljä kouluttajaa, kaksi Helsingin työvoimatoimiston virkailijaa ja projektin projektipäällikkö. Lisäksi osallistuvalla havainnoinnilla seurattiin kahden eri koulutuksen tuottajan oppilaitoksissa kolme kahden kuukauden pituista koulutusjaksoa. Tutkimus on kvalitatiivinen yhteiskuntapolitiikan tapaustutkimus. Aineisto tuotettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluina ja kurssien osallistuvalla havainnoinnilla kevään ja syksyn 2005 aikana. Syksyllä 2006 tehtiin seurantakysely haastatelluille kurssilaisille. Aineiston analyysissa on käytetty grounded teorian pohjalta tapausanalyysin aikasarja ja toistuva havainnointi analyysien menetelmiä. Tutkimustulosten mukaan vain noin kolmannes kurssilaisista pääsee Koulutuksella työammattiin – yksilölliset polut työelämään -kurssin kautta suoraan ammatillisen koulutuspolun alkuun kiinni. Kolmannes ohjautuu koulutuksen jälkeen muiden työllistymistä tukevien työllisyystoimenpiteiden piiriin ja noin kolmannes jää odottamaan ja hakemaan mahdollisesti myöhemmin avautuvaa koulutus- tai työpaikkaa. Koulutuksen mahdollisuus pureutua rakennetyöttömyyteen on sitä tehokkaampi, mitä tarkemmilla kriteereillä kurssilaiset on valikoitu mukaan. Tutkimuksessa ehdotetaan koulutusten kehittämistä pienemmille segmenteille, jolloin yhden kohderyhmän ammatillinen uudelleen ohjaus työvoimapula-aloille pystytään toteuttamaan täsmällisemmin. Myös prosessissa voimakkaasti mukana olevat työnantajat olisi hyvä jatkossa huomioida paremmin. Keskeisinä lähteinä ovat Sennett (2002; 2004; 2006;2008), Beck (1986; 2000), Castells & Himanen (2001), Räisänen (1998) ja Julkunen ym. (2004), Kortteinen (1987), sekä Hämäläinen (1992), Kloosterman (2009), Myrskylä (2009a; 2009b; 2010), Kortteinen & Tuomikoski (1998), Leinikki (2009) ja Vähätalo (2001) tutkimukset.
  • Timonen, Joni (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (2)
  • Palosuo, V. J.; Heikinheimo, M.; Kaurinkoski, S. (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Nyman, Helena (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan aluesosiaalitoimiston lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja hänen asiakkaansa välistä vuorovaikutussuhdetta. Sosiaalityöntekijän näkökulmasta on pyritty selvittämään, miten asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde muodostuu lastensuojelutyössä. Tavoitteena on ollut selvittää, tapahtuuko vuorovaikutuksessa asiakkaan kohtaamista, ja miten työntekijä on pyrkinyt löytämään yhteisiä tavoitteita asiakkaansa kanssa sekä miten työntekijä arvioi itse kykyään ymmärtää asiakkaansa tilannetta? Tutkimus on pyrkinyt selvittämään sitä, miten sosiaalityöntekijöiden käyttämät yhteiskuntatieteellinen, psykologinen ja käytännön työn kautta rakentuva kokemuksellinen tieto nivoutuvat yhteen lastensuojelun sosiaalityössä. Tavoitteena on myös ollut sen tutkiminen, miten eri tiedot paikantuvat sosiaalityöntekijöiden pyrkimyksissä luoda merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita asiakkaisiinsa. Psykososiaaliseen sosiaalityön orientaatioon ja sosiaaliseen konstruktionismiin peilautuva tutkimus on rakenteeltaan narratiivinen. Laadullisen tutkimusperinteen mukaisesti tutkimuksessa pohditaan tarinallisen tutkimuksen eettismetodologisia kysymyksiä ja tarinoiden suhdetta sosiaalityön käytäntöön ja tutkimukseen. Empiirinen aineisto koostuu aluesosiaalitoimistoissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden muistelemista tarinoista, joita he ovat kertoneet tutkijalle teemoiteltujen haastatteluiden yhteydessä. Tarinat ovat sosiaalityöntekijöiden tulkitsemia kertomuksia lastensuojelutyöstä ja asiakasprosesseista. Tarinoiden analyysi on tehty Chatmanin (1983) kerrontahierarkiaa ja Sauraman (2002) aktanttimallia mukaillen. Kaikki aineiston kuusi tarinaa on analysoitu tarinatasolla, kerrontatasolla on analysoitu sosiaali-työntekijän puhetta – tulkintaa ja arvioita omasta työstään ja itsestään. Lastensuojelun sosiaalityössä tehdään vastuullista, vaikeaa ja kuormittavaa työtä. Sosiaalityöntekijät pitivät luottamuksen synnyttämistä asiakassuhteessaan ensisijaisen tärkeänä, jotta muutosprosessi lähtisi käyntiin. Luottamuksen herättämiseen asiakkaassaan työntekijät pyrkivät tietoisesti suhtautumalla asiakkaisiinsa avoimesti, rehellisesti, määrätietoisesti sekä myönteisesti. Asiakkaan näkökulman huomioon ottaminen ja asiakkaan omasta tarpeesta lähtevä työn määrittely olivat sosiaalityöntekijöiden tulkinnan mukaan myönteisesti koetun vuorovaikutussuhteen luomisen edellytyksenä. Vuorovaikutuk-sen luomiseksi ja ylläpitämiseksi työntekijöiltä vaaditaan kykyä reflektoida omia arvojaan ja tunteitaan kriittisesti. Vuorovaikutuksen syntymisen esteenä koettiin yleisesti olevan työpaineet, valtavat tunneskaalat, joiden kanssa on tultava toimeen tai alikehittynyt ammattitaito, joka ei ota asiakkaan erityisti-lannetta tarpeeksi herkällä tavalla huomioon. Tietoammattilaisina sosiaalityöntekijöillä näytti olevan käytössään ”heikkojen signaalien” haalimismenetelmä, jonka avulla työntekijä ”haistelee” asiakkaansa kokonaistilannetta kokemuksensa, intuitionsa ja ennakoimisen avulla. Tutkimuksen pohjalta kehittyi sosiaalityöntekijä-Dramaturgi – malli, jonka mukaan sosiaalityöntekijän käyttämät eri tiedon lajit paikantuvat. Sosiaalityöntekijöillä on tämän mallin mukaan käytössään sisäinen käsikirjoitus, joka koostuu tiedollisesta, kokemus- ja tunneperäisestä tiedosta. Sisäiseen käsikirjoitukseen vaikuttavat kulttuuriset mallit ja myytit ja sen avulla haalitaan ”heikkoja signaaleja” vuorovaikutussuhteessa asiakkaaseen ja tämän ulkoiseen draamaan. Sisäinen käsikirjoitus luo psykososiaalisen sosiaalityön draaman eli sosiaalityön prosessin, jossa päämääränä on asiakkaan tilanteen paraneminen –lapsen hyvinvoinnin ja edun turvaaminen. Tärkeimpiä lähdeaineistoja ovat Saurama (2002) – analyysimenetelmä ja lastensuojelu, Hänninen (1999) – tarinallisuus ja ”sisäinen tarina” sekä Hurtig (2003) – lastensuojelu.
  • Oikkonen, Liisa (2013)
    Tanssijan työn prosesseja: Teoksessa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana on taiteellisen opinnäytetyöni kirjallinen osio. Se kertoo tanssijantyöstäni Eeva Muilun koreografioimassa teoksessa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana, joka on opinnäytteeni taiteellinen osio. Teoksen ensi-ilta oli tammikuussa 2013. Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee kokemuksiani ja havaintojani työskentelystäni tanssijana tässä teoksessa. Se tarkastelee prosessin aikana kokemiani asioita, tapojani reagoida eri tilanteissa ja minua askarruttaneita kysymyksiä, joista kirjoitin päiväkirjaa harjoitus- ja esitysperiodin ajan. Opinnäytteeni kirjallisen osion pääkysymyksenä voisi pitää sitä, miten minun käsitykseni tanssijan työstä sekä omasta tanssijuudestani on muuttunut prosessin aikana. Johdanto kuvaa esityksen dramaturgiaa ja esittelee tekstissä käyttämääni termistöä. Ensimmäinen kappale kertoo lähtöasetelmistani prosessiin. Se vastaa kysymyksiin, minkälaisia odotuksia minulla prosessista oli ja minkälaisena koin oman tanssijuuteni ennen harjoitusvaiheen alkua. Toinen osio käsittelee sitä, minkälaisena koin Eeva Muilun tavan koreografioida teosta. Se erittelee työryhmän käyttämiä työskentelytapoja prosessin aikana. Tässä kappaleessa pohdin myös sitä, minkälainen rooli minulla oli osana teoksen luomista suhteessa koreografin rooliin. Kirjoitan tarkemmin prosessin alkuvaiheessa kokemistani vaikeuksista ymmärtää koreografin intentioita. Kasvun paikkoja tanssijuudessani -kappaleessa käsittelen muutamia tanssijantyöllisiä osa-alueita, joissa itse kohtasin ongelmia: verbalisointia, ajallisuutta, materiaalin tuottamista ja varmuutta. Pohdin omaa suhtautumistani näitä asioita kohtaan esimerkkien kautta. Kappale perustuu suurilta osin päiväkirjamerkintöihini. Esiintyjän pohdintoja -osio syventyy muutaman, minulle tärkeän asian äärelle, jotka nousivat ajankohtaisiksi prosessin aikana. Pohdin siinä muun muassa seuraavia kysymyksiä. Miten pystyy olemaan hallittu ja yllättävä yhtä aikaa? Kuinka tanssija voi ylittää rajojaan, ja mitä hyötyä siitä on? Mikä on tanssijan vastuu tanssiteoksesta? Kappale Kevätkausi: syventyminen teokseen keskittyy esityskauteen. Se kuvaa teoksen valmista rakennetta esiintyjän näkökulmasta. Minkälaisiin tanssijantyöllisiin keinoihin turvauduin esitysperiodin aikana? Mikä oli minulle haasteellista ja kuinka selviydyin vaikeuksista? Viimeinen osio kokoaa yhteen taiteellisen opinnäytteen harjoitus- ja esitysvaiheen aikana oppimiani asioita. Se kertoo, kuinka prosessin aikana läpikäymäni kokemukset ja pohdinnat ovat vaikuttaneet tanssijuuteeni.
  • Rantala, Eeva (2011)
    Opinnäytteen kirjallista osiota sitoo kolme pääteemaa: taito, tanssijan taito ja tanssin ammattikenttä erilaisine mahdollisuuksineen ja vaatimuksineen. Suhtautuminen tanssiin ja käsitykset tanssijuudesta ja tanssin ammattilaisuudesta jäsentyvät kirjoittajan henkilökohtaisten kokemusten ja tanssin ammattiopintojen herättämien oivallusten nojalla, sekä oheiskirjallisuudesta koottuun aineistoon viitaten. Johdanto esittelee ajatuksia ja kysymyksiä, jotka askarruttavat tekijän mieltä valmistumisen kynnyksellä, ja jotka ovat ohjanneet kirjoituksen aihevalintaa. Luku pohjustaa sisältöjä ja tapoja, joilla aiheita tullaan myöhemmin tekstissä käsittelemään. Ensimmäisessä luvussa paneudutaan osaamisen kartoittamiseen, itse arvioinnin haasteisiin ja käsityksiin niin tanssijuudesta kuin tanssista taiteen alana. Näkökulma on esisijaisesti henkilökohtainen. Oman osaamisen ja mielenkiinnon kohteiden hahmottelun tärkeyttä perustellaan esimerkiksi itseluottamuksen rakentumisen, oman tien löytämisen ja työssä pärjäämisen viitekehyksistä. Kirjoittaja käy läpi kokemuksiaan tanssijan koulutusohjelmasta ja sen moninaisista sisällöistä sekä miettii, kuinka koulutus on muokannut hänen ajatteluaan. Toinen luku keskittyy tiedon ja taidon käsitteisiin ja merkityksiin sekä taidon oppimisen periaatteisiin muun muassa Jaana Parviaisen ja Timo Klemolan filosofioihin tukeutuen. Kolmas luku vie taidon teemaa pidemmälle nimenomaan tanssijan erityisosaamisen, tanssijan taidon rakentumisen ja käytäntöön soveltamisen näkökulmista. Kirjallisena oheismateriaalina palvelevat edellä mainittujen lisäksi Susan Leigh Fosterin artikkeli ”Dancing Bodies” ja Kirsi Monnin väitöstutkimus ”Olemisen poeettinen liike”. Tanssin ammattikentän olemus ja sen hahmottelu kiteyttävät neljännen ja viidennen luvun sisällöt. Pohdinta kulkee erilaisia työsuhteita ja niiden luonteita, tanssijan suuntautumis- ja toimintamahdollisuuksia sekä arjen rakentumista koskevien aihepiirien maastossa vuorovaikutuksessa Teija Löytösen ja Leena Rouhiaisen väitöstutkimusten kanssa. Erilaisista työllistymismuodoista juuri freelancerin työnkuva asettuu käsittelyn keskiöön, ja sen kannalta eritellään myös käytännön työhön liittyviä haasteita ja taiteellisen toiminnan edellytyksiä. Lopussa jäsentyvät kirjoittajan oma osaaminen ja luontaiset taipumukset suhteessa aikaisemmissa luvuissa käsiteltyihin aihepiireihin. Henkilökuvaus pureutuu ammattiin liittyviin mielenkiinnon kohteisiin ja tulevaa työelämää koskeviin toiveisiin.
  • Tuomela, Aune (2007)
    Tutkielman tavoitteena on etsiä positiivisen työhyvinvoinnin ulottuvuuksia sosiaalitoimiston sosiaalityössä. Työhyvinvoinnin kysymykset ovat nousseet keskeisiksi tekijöiksi pohdittaessa sosiaalityön tulevaisuutta ja mahdollisuuksia tuottaa ja toteuttaa laadukasta palvelua sosiaalityön asiakkaille. Huoli siitä, mistä sosiaalityölle löytyy tulevaisuudessa työntekijöitä, on relevantti ja ajankohtainen. Taloudellisten tekijöiden koko yhteiskuntaa ja rakenteita määrittelevä rooli on noussut keskeiseen asemaan myös hyvinvointipalveluja tuottavalla julkisella sosiaali- ja terveystoimen sektorilla. Työn määrälliset vaatimukset ja työntekijäresurssit eivät kohtaa toisiaan. Tutkielman aineisto koostuu työhyvinvointia käsittelevästä teoreettisesta materiaalista sekä käytännön työtä dokumentoivasta aineistosta. Ennakko-oletuksena oli, että positiivista työhyvinvointia voidaan edistää organisoimalla ja suunnittelemalla työn rakenteita käytännön tasolla työhyvinvointia ja työn imua tukevaksi kokonaisuudeksi. Empiirisen osion muodostaa seitsemän lastensuojelutyötä tekevän sosiaalityöntekijän haastattelut. Haastattelut on toteutettu teemahaastattelun ja avoimen haastattelun viitekehyksessä. Analyysi on luonteeltaan deduktiivista. Aineistoa on analysoitu vertaamalla sitä oletettuihin positiivista työhyvinvointia koskeviin näkemyksiin ja arvioitu käytännön toteutuksen onnistuneisuutta. Työhyvinvointia edistäviin ja voimavaroja tuottaviin organisatorisiin tekijöihin kuuluvat työn suunnitelmallisuus, arvostus, itsenäisyys ja vaikutusmahdollisuudet, johtamistapa, ilmapiiri ja tukirakenteet sekä osaamisen kehittäminen. Työhyvinvoinnin välilliset tekijät muodostavat työn imua tuottavia elementtejä ja näkyvät motivaation, mielekkyyden sekä sitoutumisen kokemuksina. Työn imua kuvataan myös käsitteillä tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Ammatillisella itsetunnolla on vahva kytkös työn imua ylläpitävänä tekijänä. Positiivisia kokemuksia työhyvinvoinnista tuotettiin työyhteisön avoimuuden, vuorovaikutuksen ja ilmapiirin suhteen. Työyhteisön suunnitelmallinen toimintatapa ja tiimimäinen työskentely tuottivat edellytyksiä työhyvinvoinnille. Kollegiaalinen tuki ja työparityöskentely loivat puitteita avoimelle vuorovaikutukselle ja mahdollistivat työn arvioinnin ja kehittämisen työryhmän sisällä. Sitoutuneisuus työhön näytti syntyvän hyvien vuorovaikutussuhteiden kautta. Suuri kehittämishalukkuus ja innostuneisuus kertoivat työn imun läsnäolosta ja luovuuden käyttömahdollisuuksista asiakastyössä. Pidempään työtä tehneet sosiaalityöntekijät korostivat erityisesti työkokemuksen mukanaan tuomaa osaamista ja teoreettisten mallien soveltamisen mahdollisuutta asiakastyössä. Asiakastyöstä tuleva positiivinen palaute koettiin arvokkaana. Lastensuojelutyö koettiin mielekkäänä, tavoitteellisena ja haasteellisena työnä jotka kuvaavat työn imun kokemuksia. Ristiriita ammatillisen osaamisen ja arkityön määrällisen kuormittavuuden välillä nousi keskeiseksi voimavaroja kuluttavaksi tekijäksi. Työtä osataan ja halutaan tehdä laadullisesti hyvin, mutta resurssit riittävät usein vain pinnalliseen työotteeseen. Yksittäisen työyhteisön toimin ja rajauksin ei voitu vaikuttaa riittävästi määrällisen kuormittavuuden tunteen poistamiseksi.