Browsing by Subject "anoreksia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Lindström-Stachon, Kerstin (Helsingfors universitet, 2011)
    Anorexi ses i Finland som en psykisk sjukdom med en psykopatologi, som bland andra innefattar rädsla för att bli fet. I min undersökning har jag fått fram tre huvudteman, som förutom andra bakomliggande omständigheter, bidragit till ett insjuknande. De handlar om anorexi som livsstil, bantning och viljan att leva sunt och äta rätt. Med den vaknande sexualiteten väcks intresset för det andra könet och för kroppens utseende i övrigt. I bakgrunden finns känslor av bl.a. ensamhet, ett sökande efter den egna personligheten, ångest och depression. Jag har byggt min studie på patienternas egna berättelser om sitt liv. Perspektivet är samhällsinriktat, och som analysmetod har jag använt mig av narrativet. Jag har lånat idéer både från Vilma Hänninens (1999), Gerhard Riemann och Fritz Schützes (1991) narrativa modeller, och rör mig mellan dem båda. Jag har i första hand intresserat mig för tiden före insjuknandet och de bakomliggande orsaker, som kan tänkas befrämja insjuknandet. Jag har speglat anorektikernas problematik i bl.a. Anthony Giddens (1997) och Zygmund Baumans (1999) teorier om det postmoderna samhället, och ser ätstörningar som en uttrycksform för dåligt befinnande. Samhällsklimatet har blivit hårdare och omsorgen om personer i omgivningen har glömts bort. Vi lever, enligt Giddens (1997), i en skenande värld, viket betyder att förändringarna påverkar existerande beteendemönster i större omfattning och på ett djupare plan än tidigare. Enligt Pennanen (2000) är målsättningen för ätstörningspatienter stressande, svåruppnådd och svårkontrollerbar. Mina informanter berättar om höga målsättningar, prestationskrav, dålig självkänsla och skam över sina kroppar. För att tillfriskna behövs stöd. Men det vikigaste är att personen själv vill bli frisk, och själv ta ansvar för sitt tillfrisknande. Sjukdomen är individuell. Varje person, upplever sin sjukdom personligt men anorektikerna har också många styrkor i sin sjukdom.
  • Weiste, Elina (2007)
    Tämän tutkielman kohteena ovat anoreksiaa sairastavien nuorten hoitokeskustelut eri ammattiryhmiin kuuluvien hoitohenkilökunnan jäsenten kanssa. Koska hoitoon suhtautuminen ja siihen motivoituminen ovat anoreksiapotilaan toipumisen kannalta keskeisiä, mutta toisaalta ongelmallisia ja haasteellisia teemoja, on tämän työn tarkoituksena kuvata sitä, miten hoidosta puhutaan hoitokeskusteluissa. Kuvaan työssä hoitohenkilökunnan kysymyksiä, potilaiden vastauksia ja hoitohenkilökunnan tapoja käsitellä potilaiden vastauksia. Tutkielma kuvaa sitä, miten vuoroja rakennetaan ja kuinka keskustelu etenee sekventiaalisesti kysymys-vastaus vierusparien kautta. Tutkielmani on osa Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten ja nuorten sairaalan yhteistyössä toteuttamaa hanketta. Tutkielman aineistona on kuusi videoitua hoitokeskustelua kahden nuoren anoreksiapotilaan hoitokeskusteluista. Videotallenteet ovat lastenpsykiatrin, sairaanhoitajien sekä pediatrin vastaanotoilta HUS lasten ja nuorten sairaalan syömishäiriöyksiköistä. Aineiston analysoinnissa on käytetty keskusteluanalyyttistä menetelmää. Keskusteluanalyysi on laadullinen, sosiaalitieteellinen tutkimusmenetelmä, jossa tarkastellaan puhetta sen kaikkine yksityiskohtineen. Vuorovaikutuksen ymmärrettävyyden nähdään syntyvän tilannekohtaisesti. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt lähteet koostuvat lääkärivastaanottojen sekä terapiakeskusteluiden keskusteluanalyyttisistä tutkimuksista. Hoitokeskusteluissa kysyttiin kahdenlaisista hoitoon liittyvistä teemoista: hoitoon sitoutumisesta sekä siitä, miltä hoito tuntuu tai mitä potilas ajattelee hoidosta. Aineistossani esiintyviä kysymystyyppejä olivat avoimet hakukysymykset, kyllä/ei-vastauksen sallivat polaariset kysymykset ja vaihtoehtoja tarjoavat kysymykset. Kysymyksiin sisältyvät odotukset kohdistuivat sisällöllisesti kolmenlaisiin teemoihin: potilaan aktiiviseen osallistumiseen hoitoonsa, hoidon hyödyllisyyteen sekä sairauden tunnistamisen ja siihen liittyvän vastarinnan työstämiseen. Tyypillisiä tapoja odotusten rakentamiselle oli kysymykseen sisältyvän väittämän muotoileminen hyvinkin valmiiksi potilaalle sekä potilaan kutsuminen osalliseksi, aktiiviseksi toimijaksi hoitonsa suhteen. Potilaiden vastausten osalta voidaan pitää keskeisenä tuloksena heidän lähes johdonmukaista tapaansa vastustaa hoitohenkilökunnan odotuksia. Esimerkiksi polaarisista kysymystyypeistä kaikki hoitoon sitoutumista käsittelevät kysymykset saivat vastauksen, jossa potilas vastusti ehdotettua hoitoa. Kysymyksiin sisältyvien odotusten vastustamista tehtiin monella tavalla, leimallisimpana oli vastauksen merkitseminen dispreferoiduksi sille ominaisin tavoin. Hoitohenkilökunta käsitteli potilaiden vastauksia kolmannen position vuoroissa esittämällä jatkokysymyksiä, formulaatioita, kannanottoja, tulkintoja ja ilmoituksia. Näiden vuorojen tärkeimpinä tehtävinä oli ohjata potilasta hoidon tarpeen ja sairauden tunnistamiseen sekä syventää potilaan vastausta ymmärtämyksen lisäämiseksi. Tutkielmani tavoitteena on täydentää suomalaista lääkärin vastaanotoilla ja terapiakeskusteluissa tehtyä keskusteluanalyyttistä tutkimusta ja tarkentaa käsitystä hoitohenkilökunnan ja potilaiden välisen vuorovaikutuksen rakentumisesta kontekstissa, jossa yhdistyy piirteitä sekä lääkärin vastaanotosta että terapiakeskustelusta. Anoreksiapotilaiden hoidon näkökulmasta tavoitteena on tehdä näkyviksi niitä tapoja, joilla hoitohenkilökunta ja potilas rakentavat keskusteluissa potilaan hoitoon osallistumista.
  • Hirn, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu –tutkielmassani Kahlitse ruokahaluni vantein raudan ja teräksen – Pro-anat nykyajan askeetikkoina, tutkin pro-ana –verkkosivuilta löytyviä tekstejä sekä niiden uskonnollista symboliikkaa. Vertaan pro-anojen käyttämiä sanoja, termejä sekä käytösmalleja muista uskonnoista löytyviin askeettisiin käytänteisiin. Erityisesti kiinnitän huomiota yhteneväisyyksiin kristillisessä mystiikassa historiallisesti esiintyneeseen naisten paastoamistraditioon. Termillä pro-ana viitataan henkilöön, joka pitää anoreksiaa enemmin elämäntapana ja valintana, kuin sairautena. Pro-anat eivät kuitenkaan muodosta homogeenistä yhteisöä, vaan pro-anoiksi itseään kutsuvat voivat käsittää termin sekä siihen liittyvän identiteettin hyvin eri tavoin. Pro-anaa tutkiessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tai keitä tutkimus käsittelee. Anoreksian uskonnollisia elementtejä on tutkittu vuosikausia, ja viime vuosina myös pro-anoja on tutkittu monen tieteenalan teorioiden ja lähestymistapojen kautta. Tutkimuksessani olen jakanut pro-anat useaan alaryhmään. Ensimmäisenä jaotteluna toimii se, kieltääkö pro-ana olevansa sairas vai myöntääkö hän, että anoreksian on myös sairaus. Toisena jakoperusteena on se, mitä pro-analle tyypillisellä toiminnalla tavoitellaan. Tämän jaon voi tehdä kolmeen ryhmään: tavoitteena voi olla katoaminen, ihanteellisena pidetyn vartalon ja ulkonäön saavuttaminen tai puhtaasti mielenhallinnan kehittäminen. Yhteistä kaikille pro-anoille kuitekin on se, että pro-ana on aktiivinen toimija, jonka käytöksellä on selkeä päämäärää. Pro-anat ovat herättäneet tutkijoiden ja median huomion selkeästi uskonnollisiksi teksteiksi tunnistettavilla sisällöillä. Omassa tutkimuksessani esittelen vain lyhyesti pro-anojen kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja psalmin sekä problematisoin niiden tulkitsemisen merkiksi uskonnosta tai uskonnollisesta ajattelusta. Kiinnitän enemmän huomiota verkkosivuilla esiintyviin implisiittisempiin teksteihin ja kuviin sekä anoreksian jumalattaren Anamadimin ilmestymiseen ja häneen uskomisen yleisyyteen. Työssäni kysyn, mihin saakka ihmisellä on oikeus valita, mihin hän uskoo ja milloin yhteiskunnalla on oikeus ja/tai velvollisuus puuttua ihmisen mielipiteenvapauteen. Pohdin myös yleisesti, mitä uskonto on. Työssäni haluan antaa äänen nimenomaa pro-anoille ilman, että arvotan tai tuomitsen heidän ajatuksiaan tai toimintaansa.
  • Cederberg, Bodil (2006)
    Individen tolkar sina erfarenheter och skapar sitt livsprojekt med hjälp av narrativa modeller, som erhålls från det sociala lagret. Syftet med pro gradu -avhandlingen var att närmare undersöka tillfrisknande-processen från ätstörningar genom tillämpning av narrativ metod. Materialet samlades in genom intervjuer med åtta kvinnor i åldern 25-50 år som hade haft eller ännu hade ätstörningar. Kvinnornas tolkningar och konstruktioner av ätstörningen och tillfrisknandet granskades närmare och intervjutranskripten konstruerades om till berättelser om ätstörningen och tillfrisknandet i tredje person. Berättelserna delades in i två kategorier: tillfrisknande-berättelser och berättelser där tillfrisknandet ännu inte konstruerats. Då kvinnorna befann sig i olika skeden av tillfrisknandet var det lämpligt att närma sig materialet med utgångpunkt i den föränderliga narrativen om erfarenheterna. Ansvarsfördelningen i berättelserna granskades närmare i attributionsteoretiska termer, med hjälp av Dwecks (1999) begrepp entitetstänkande och förändringspotential. Användningen av populärpsykologiska förklaringsmodeller till ätstörningarna, speciellt moderns och familjens roll i berättelserna, granskades utgående från deras relevans för vardagskunskapen. Resultaten visade att tillfrisknandeberättelserna präglades av tron på individens förändringspotential och förmåga att påverka tillvaron i positiv riktning. Dessa berättelser kunde klassificeras som mognadsberättelser. Ätstörningen och tillfrisknandet konstruerades som en del av samma utvecklingsprocess. Centralt i tillfrisknandet var upplevelsen av att något gott följt av erfarenheterna. Målet var självkännedom och självtillit. Känslan av delaktighet, att åter få kontakt med det äkta jaget och omvärlden, var viktigt i tillfrisknandet. De berättelser där tillfrisknandet ännu inte konstruerats var mera fragmentariska. Orsakerna till ätstörningen konstruerades vara opåverkbara, eller så upplevdes ätstörningen vara en väsentlig, mystisk del av identiteten. Berättelserna präglades av det förflutna, samt av offer- och entitetstänkande. Ätstörningen upplevdes ännu fylla en funktion i livet som trygghet. Målet var självacceptans och att hantera ätstörningen. Med distans till ätstörningen var det möjligt att se samband mellan de steg som fört framåt mot ökat välmående. Även fragmentariska berättelser kan dock vara av värde för berättaren, då de representerar ett steg framåt mot den individuella, äkta berättelsen Den mest centrala litteraturen var: Dweck (1999), Self- theories: Their Role in Motivation, Personality and Development. Garrett (1998), Beyond Anorexia – Narrative, Spirituality and Recovery och Koski-Jännes, Jussila, & Hänninen (1998), Miten riippuvuus voitetaan.
  • Pyykkö, Suna (2007)
    Tutkielmani käsittelee nuorten anoreksiapotilaiden (12–17-vuotiaiden) ja psykiatristen hoitohenkilöiden välisiä hoitoneuvotteluja. Tutkimusmetodina käytän keskusteluanalyysia (KA), jonka metodologiset lähtökohdat ovat etnometodologiassa. KA:ssa tutkimus kohdentuu siihen, miten vuorovaikutuksen osapuolet rakentavat yhteisymmärrystä meneillään olevasta tilanteesta. Sosiaalisen vuorovaikutuksen yksityiskohtaisella kuvauksella pyritään nuo yhteisymmärryksen rakentumisen tavat selvittämään. Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat hoitohenkilöiden ns. kolmannen position vuorot eli ne vuorot, joissa hoitohenkilöt jollakin tavalla reagoivat potilaan edellä tuottamaan vastaukseen. Tarkemmin tutkimukseni kohdentuu formulaatioihin ja kannanottoihin, jotka ovat kaksi hyvinkin erilaista kolmannen position vuoroa. Edellä mainituissa hoitohenkilöt muotoilevat potilaan puhetta, mutta säilyttävät kuitenkin potilaan näkökulman eli he sanovat potilaan sanoman vain toisella tavalla (in other words). Jälkimmäiset ovat suoria mielipiteen ilmaisuja. Pyrin työssäni selvittämään, mitä työtä formulaatiot sekventiaalisesti eli toimintajaksollisesti tekevät ja miten ne tuotetaan. Tarkastelen myös hoitohenkilöiden kannanottoja, joissa he tuovat esille, mitä mieltä he joko ammattilaisena tai omana itsenään ovat ja mitä näillä kannanotoilla saadaan aikaan. Keskusteluanalyysin yksi keskeinen ajatus on, että keskustelussa kukin puheenvuoro on edellisten vuorojen muovaamaa ja samalla sitä seuraavia puheenvuoroja muovaavaa, eli toisin sanoen jokainen yksittäinen puheenvuoro on aina kontekstin muovaamaa ja kontekstia uudistavaa. Näin ollen hoitohenkilöiden formulaatiot ja kannanotot muodostavat välittömän kontekstin potilaan reagoinnille. Potilaiden reagointeja tarkastelemalla pyrin selvittämään, millaisia reagointeja nämä edellä mainitut hoitohenkilöiden kolmannen position vuorot saavat aikaan. Aineistoni koostuu viidestä videotallenteesta, jotka graduryhmäni kanssa purimme kirjoitettuun muotoon eli transkripteiksi. Videonauhoja ja litteraatioita tarkastelemalla löysin keskusteluista yhteensä 25 eri kohtaa, joissa hoitohenkilö käytti kolmannen position vuorossaan formulaatioita. Kannanottoja löytyi yhteensä 12 kappaletta. Formulaatiot osoittautuivat hyväksi ja hienovaraiseksi tavaksi, saada potilas kertomaan omista subjektiivisista kokemuksistaan ja tunteistaan. Ne eivät olleet suoria kysymyksiä vaikka hyvin vahvasti kutsuvatkin potilasta joko hyväksymään tai hylkäämään ne. Perustuessaan potilaan puheeseen näyttäytyi vuorovaikutus kulkevan ikään kuin potilaan ehdoilla. Hoitohenkilöt eivät yksin päättäneet, milloin jokin aihe oli valmis lopetettavaksi, vaan potilas saattoi, niin halutessaan, vaikuttaa puheenaiheen jatkumiseen. Formulaatioiden pohjautuminen potilaan omaan puheeseen toimi myös ”todistusaineistona” läpi hoitoneuvottelun kulun. Niihin oli mahdollista vedota, jos potilas toi esille ristiriitaisia seikkoja tai kieltäytyi näkevänsä itsensä sairaana ja hoitoa tarvitsevana. Kannanotot antoivat puolestaan potilaalle luvan ja melkeinpä kehotuksen ilmaista tunteitaan. Tutkielmani alussa (luku 2) tuo esille anoreksian lääketieteellisiä ja yhteiskunnallisia määrityksiä ja miten sairautta hoidetaan. Luvussa 3 käsittelen keskusteluanalyyttisiä käsitteitä, joita käytän varsinaisessa empiriaa käsittelevässä luvussa 6. KA on hyvin pitkälle aineistolähtöistä ja siitä syystä tutkielmani pääpaino on tarkastelemieni hoitokeskustelujen empiirisessa osassa. Tärkeimmät lähteet: Abraham, Susan & Llewelyn-Jones, Derek (1994). Syömishäiriöiden luonne ja hoito. Suokas, Jaana & Rissanen, Aila (1999). Syömishäiriöt. Heritage, John (1996). Harold Garfinkel ja etnometodologia. Ehrling, Leena-Maria (2006). Psykoterapian vaikutusten arvioiminen. Tainio, Liisa (toim.)(1998). Keskusteluanalyysin perusteet.
  • Mela, Matilda (Helsingfors universitet, 2017)
    Anoreksiaan liittyy paljon sääntöjä, kieltoja ja rituaaleja. Nämä säännöt ja pakottavat toiminnot hallitsevat sairastuneen ajatuksia ja elämää, ja tekevät siitä rajoitetun. Mikä saa ihmisen kuihduttamaan kehonsa vapaaehtoisesti? Voisiko tälle olla jokin muu syy kuinka pelkkä halu olla laiha? Ajatus anoreksian funktionaalisuudesta ei ensivilkaisulla vaikuta järkeenkäyvältä, on tutkimuksissa etsitty ja löydetty tarkoituksia, joita syömishäiriö palvelee.   Tutkimuskysymyksellä etsitään haastatteluaineistosta tietoa siitä, millaisia nämä säännöt ja rituaalit ovat, ja mikä niiden merkitys anoreksiaan sairastuneelle naiselle on ollut. Tutkimuksessa analysoitiin sitä, miten säännöt ja rituaalit ovat kehittyneet ja millaisia merkityksiä haastateltavat niille antoivat. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mitä he rituaaleillaan yrittivät saavuttaa. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla neljä syömishäiriön sairastanutta. Heidät löydettiin Facebookiin ja Syömishäiriöliitto SYLI ry:n forumille lisätyn tutkimuspyynnön avulla. Haastateltavat ottivat itse yhteyttä tutkijaan. Haastattelut toteutettiin helmi–maaliskuussa 2016. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tutkimustulokset jaettiin kieltoihin ja sääntöihin, rituaaleihin sekä funktioihin. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että anoreksiassa on selkeät luokitusjärjestelmät, jonka mukaan elämä muotoutuu. Säännöt ohjaavat elämää ja toimivat sairastuneelle moraalisena kompassina. Sääntöjen täydellistä hallitsemista varten haastateltavat olivat kehittäneet itselleen rituaaleja, jotka ylläpitivät anorektista elämäntyyliä ja puhdistivat kehoaan. Puhtauden käsite nousi analyysissa esiin useasti. Haastatellut naiset kuvasivat kokemusta kehostaan likaiseksi, ja yrittivät poistaa tätä tunnetta erilaisilla rituaaleilla. Rituaalien tekemättä jättäminen olisi aiheuttanut voimakasta ahdistusta. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että anoreksia ja siihen liittyvät rituaalit olivat haastatelluille naisille ongelman ratkaisukeinoja, identiteetin ja hyväksynnän hakemista, hallinnan tunteen keinoja sekä ongelmien käsittelyä. Tärkeää heille oli sääntöjen mukaan oikein toimiminen, koska sen avulla he puhdistaisivat kehojaan pahuudesta, kelpaamattomuudesta ja keskinkertaisuudesta, ja kulkisivat kohti Laihaa paratiisiaan.
  • Peltola, Anne-Marika (2003)
    Tämä tutkimus syntyi tietoisesta halusta etsiä vaihtoehto vakiintuneelle ajattelutavalle, joka tulkitsee syömishäiriöt sairauksiksi, joista parantuminen on hyvän elämän edellytys. Lähtökohtana oli henkilökohtainen tarve nähdä pitkäkestoinen syömishäiriö toisella tavalla kuin tuhoisana sairautena, jonka kanssa eläminen on epäelämää. On kuitenkin tunnettu tosiasia, että syömishäiriöt kroonistuvat osalla potilaista. Arvioiden mukaan 15-20 anoreksia nervosaan sairastuneista ei parane koskaan. Voiko pitkäkestoisen syömishäiriön ymmärtää elämäntavaksi? Voisiko syömishäiriön mieltäminen elämäntavaksi olla arjen selvitymiskeino niissä tapauksissa, joissa sairastunut ei kuole syömishäiriöönsä, mutta ei toisaalta paranekaan? Tutkimuksen teoreettinen haaste on, miten elämäntavan käsitettä voi hyödyntää pitkäkestoisen syömishäiriön yhteydessä. Tutkimus toteutettiin tekemällä teemahaastatteluja. Aineisto koostuu kahdeksan syömishäiriöisen haastattelusta. Aineisto on analysoitu etsimällä haastattelunauhoilta vastaukset 34 kysymykseen. Vastausten perusteella on etsitty olennaisimmat haastatteluissa käsitellyt teemat. Seuraavat teemat nousivat vahvasti esiin haastatteluissa: suhde omaan ruumiiseen, parisuhteet ja seksuaalisuus, syömishäiriöiden vaikutus opinnoissa ja työelämässä pärjäämiseen, hoitokokemukset ja perheiden sekä läheisten vaikeneminen syömishäiriöistä. Haastateltavat arvioivat nykyisen paranemisen asteensa asteikolla 0-100 prosenttia. Aineisto on jaettu neljään eri ryhmään syömishäiriön keston ja paranemisen asteen mukaan. Aineistosta löytyivät kohtalonomaisesti syömishäiriöönsä suhtautuvat, motivoidusti parantuneet, ajoittaiseen rajuun syöksyyn joutuvat syömishäiriöiset sekä karkkimaahan kurkistajat. Näistä ryhmistä kohtalonomaisesti syömishäiriöönsä suhtautuvat edustavat sitä tapaa tulkita sairautta, joka on lähinnä elämäntavan käsitettä hyödyntävää ajattelutapaa. Aineistosta selvisi, että suhde omaan ruumiiseen on syömishäiriöiselle yksilölle vaikea. Syömishäiriöinen ihminen kokee usein ruumiinsa etäisenä ja hallitsemattomana. Ongelmallinen ruumissuhde vaikeuttaa myös parisuhteiden luomista. Toisaalta äitiys tai onnellinen parisuhde saattoivat olla ruumissuhdetta eheyttäviä kokemuksia. Vanhempien ja läheisten on haastatteluaineiston perusteella usein vaikea kohdata syömishäiriöt luontevalla tavalla. Vaikeneminen on tavallinen tapa suhtautua tilanteeseen. Ilmiötä voi kutsua kieltovoimaksi, sillä syömishäiriön olemassaolosta vaikeneminen antaa sairastuneelle sekä hänen läheisilleen voimaa elää sairauden kanssa. Syömishäiriöt ovat myös haaste ammattiauttajille. Sairaudet ovat monimuotoisia, eikä niiden tunnistaminen ole helppoa. Kukaan kahdeksasta haastateltavasta ei mieltänyt elämää syömishäiriön kanssa omaksi elämäntavakseen. Elämäntavan käsitteen käyttöä pidettiin huonona vaihtoehtona, koska siihen yhdistettiin elämäntyylin käsitteelle tyypillisempi valinta. Kukaan haastateltavista ei ajatellut itse valinneensa syömishäiriötä elämäntarinaansa, joten he eivät mieltäneet syömishäiriöarkea elämäntapana. Syömishäiriön korostettiin olevan sairaus, ei elämäntapa.
  • Falk, Hanna (2005)
    Tutkielma koskee virtuaalitilan erityispiirteitä sekä sitä millä tavalla Internetmaailman virtuaalisuus vaikuttaa sellaisiin ilmiöihin kuten ryhmän muodostus ja asiantuntijuus. Internetiä alueena ovat tutkineet mm.Bakardjieva (2003), Turkle (1995), Wallace (1999) sekä Mitra (2001). Tutkielman kohteena ovat web-foorumit, tarkemmin sanottuna vertaistukiryhmät. Tiedonhaun lisäksi Internetiä käytetään yhä enemmän myös kommunikaatioareenana. Voisi ajatella, että tietokonevälitteinen kommunikaatio on vain yksi uusi etäkommunikaation muoto, puhelimen ja kirjeenvaihdon lisäksi. Internet mahdollistaa kuitenkin myös hyvin suurenkin joukon yhteisen etäkommunikaation. Konventionaalisessa muodossaan tämä on vaatinut kasvokkaista kohtaamista. Esimerkkinä tästä ovat virtuaaliset vertaistukiryhmät. Virtuaalisissa vertaistukiryhmissä emotionaalisen tuen ohella tiedonjaolla on keskeinen rooli. Näin siis Internet on edesauttanut informaation vaihtoa ja tukiryhmän luomista mahdollistaen osallistumisen ja kommunikoinnin ilman fyysisiä rajoitteita. Virtuaalisuuden erityispiirteistä keskeisiksi tarkastelussa nousevat anonymiteetti sekä Internetin paradoksaalinen luonne sekä julkisena että yksityisenä tilana. Metodina on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Tutkielman kohteena on kolme pro-anoreksia -ryhmää. Toisin kuin vertaistuki tai "self help" konventionaalisesti käsitetään, Internetissä esiintyvien pro-anoreksia -vertaistukiryhmien teemana on jakaa tukea ja informaatiota sairauden ylläpitämiseen, ei siitä parantumiseen. Näiden ryhmien tarkastelussa tulee näkyväksi, että virtuaalisuuden erityispiirteiden edesauttamana vertaistuki voi virtuaalisena tarkoittaa aivan muuta kuin se yleensä käsitetään. Virtuaalitila ja sen anonymiteetti mahdollistavat kaikenlaisten, yleisesti paheksuttujen ja laittomienkin teemojen ympärille kokoontuvat ryhmät. Vertaistukiryhmän käsite on virtuaalisena kyseenalainen myös virtuaalisen ryhmänmuodostuksen ja sen erityispiirteiden myötä. Ryhmän jäsenien todellisesta identiteetistä tai todellisesta määrästä ei voi olla varmuutta. Virtuaalisuuden olemus samaan aikaan sekä yksityisenä, että julkisena tilana mahdollistaa "katselija-jäsenen" osanoton ryhmään. Ryhmää on lähes mahdotonta rajata. Ryhmien tarkastelussa tulee myös näkyväksi, mitä virtuaalinen maallikkoasiantuntijuus tai vasta-asiantuntijuus voi tarkoittaa. Se ei pysyttäydy ainoastaan konventionaalisen hallitsevan ja vaihtoehtoisen asiantuntijuuden puitteissa vaan voi olla täysin vastakkaista näille. Sairauden hoidosta voi olla monia näkemyksiä, mutta tässä sairauden ylläpitämisestä tuleekin asiantuntijuutta, jolle ei haastavia näkökulmia löydy. Edellä mainittujen kysymysten pohtiminen nivoutuu laajempaan keskusteluun Internetin hyödyistä ja haitoista pyrkien hahmottamaan nimenomaan Internetille ainutlaatuisia, virtuaalisuuden aikaansaamia vaikutuksia.