Browsing by Subject "argumentointi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 27
  • Soininen, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sananvapauden rajoja ja määritelmiä arvioidaan yhteiskunnassa jatkuvasti – ja hyvä niin, sillä se on samalla sananvapauden toteutumisen ydintä. Siinä missä sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta, on se toisaalta myös vahvasti yksilön näkemyksistä riippuvainen aihe. Tässä tutkielmassa tarkastelen kymmentä eri kolumnia, jotka käsittelevät sananvapautta. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia argumentointistrategioita sananvapauskolumneissa käytetään? Miten eri tavoin sananvapauteen asennoidutaan? Millaisissa argumentatiivisissa yhteyksissä tietyt kielelliset ilmaukset korostuvat? Tutkimukseni teoreettinen lähtökohta on diskurssianalyysissa ja kriittisessä lingvistiikassa. Keskeistä on ajatus kielen ideologisuudesta. Argumentaatioteoriaan ammennan uuden retoriikan ajatuksia Perelmanin (1996) mukaisesti. Hyödynnän myös Kakkuri-Knuuttilan (1998) näkemyksiä argumentoinnista sekä Mäntysen ja Sääskilahden ajatuksia uuden retoriikan ja genretutkimuksen yhdistämisestä. Lisäksi teoriataustaa tukee Martinin ja Whiten (2005) suhtautumisen teoria. Tuloksista erottuu seitsemän erilaista argumentointistrategiaa. Vastakkainasetteluissa (1) hyödynnetään myönnyttelyrakennetta ja aikajaottelua, lisäksi oma sisäryhmä arvotetaan positiivisesti ja “muiden” muodostama ulkoryhmä negatiivisesti. Ryhmien kategorisointiin käytetään myös nimeämisen (2) eri resursseja. Lisäksi molemmilla strategioilla luodaan jännite poliittisesti erilaisten ryhmien välille: tällöin sananvapaus ja vihapuheeseen liittyvä keskustelu koetaan uhkana omaa puoluetta kohtaan. Uhkakuvien ja yksioikoisuuden (3) tuntua luodaan esimerkiksi passiivilla, teonnimillä ja predikatiivilauseilla. Sananvapauskolumnien moniäänisyys (4) on lähinnä kiistämiseen pohjautuvaa dialogista supistamista. Kiisto toimii myös vastakohtaistavana keinona. Lainausmerkeillä paitsi referoidaan myös irtisanoudutaan väitteestä, jolloin esimerkiksi vihapuhe tai sananvastuu arvottuu negatiivisesti. Auktoriteettiin vedotaan (5) niin henkilöiden kuin yleisten uskomusten tai ajankohtaisuuden nojalla. Inhimillisen toiminnan arvottaminen (6) linkittyy muihin strategioihin, ja sen avulla tuodaan esiin etenkin sananvapauden moraaliargumentoinnin aspektia. Ajallista jaottelua (7) esiintyy kolumneissa kattavasti ja sen avulla perustellaan lukijalle, miksi sananvapauden määrittely on nykyisin vaikeaa. Tutkielma osoittaa, että sananvapauden määrittely on monimutkaista, sillä aihe määrittyy suhteessa yksilön arvoihin, ideologiaan ja kokemuksiin. Samalla nuo elementit heijastuvat sananvapauden tosiasiallisen toteutumisen tasoon eli siihen, millainen sananvapausnäkemys sen hetken yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vallitsee.
  • Lampinen, Seppo (2003)
    Tutkimuksessa käsitellään Tiehallinnon tulkintoja tienpidon sosiaalisista vaikutuksista sellaisena kuin ne ilmenevät Tiehallinnon omista strategista suunnitelmista. Tutkimuksen näkökulma tienpidon strategisiin suunnitelmiin on perustelemisen ja vakuuttamisen näkökulma. Strategisia suunnitelmia on tarkasteltu konstruktioina, joiden tarkoitus on vakuuttaa yleisönsä siitä, että suunnitelmissa esitetyt kannanotot, toiminnan strategiset linjaukset, ovat oikeita, perusteltuja ja myös välttämättömiä. Tutkimuksen viitekehys sijoittuu pragmaattiseen sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan toimintaan vaikuttavat myös todelliset fysikaaliset ilmiöt. Niiden arviointi on kuitenkin aina subjektiivisesti välittynyttä. Strategisten suunnitelmien vaikutusten arvioinnissa ei ole kyse todellisista, suunnitelman pohjalta toteutuvista ympäristövaikutuksista, vaan käsityksistä siitä, minkälaisia vaikutuksia esitetty strategia tuottaisi. Aineiston muodostaa Tiehallinnon neljää viimeisintä strategista suunnitelmaa, joista vanhin on vuodelta 1987, uusin vuodelta 2000. Niiden analysoinnissa on käytetty hyväksi myös eräitä niiden taustalla vaikuttaneita suunnitelmia, joista keskeisimpiä ovat liikenne- ja viestintäministeriön koko liikennejärjestelmää koskevat strategiat. Tutkimusmenetelmänä on Perelmanin argumentaatioteoria. Sen mukaan argumentaatiossa seuraamuksia ei pyritä johtamaan premisseistä, vaan hankkimaan tai vahvistamaan yleisön hyväksyntää tai kannatusta esitetyille väitteille. Argumentaation tarkoituksena on usein toiminta tai toiminta-alttiuden luominen, joka on tienpidon strategisten suunnitelmien yhtenä keskeisenä tarkoituksena, tavoitteista riippuen joko Tiehallinnon omassa organisaatiossa tai sen rahoituksesta päättävässä organisaatiossa. Tienpidon strategisista suunnitelmista ilmenee selvästi sosiaalisia vaikutuksia koskevan käsittelyn laajentuminen ja käsityksen syventyminenkin. Vuoden 1987 suunnitelman liikenneturvallisuusvaikutuksista on edetty meluhaittojen lähtien tienpidon vaikutusten kattavampaan tunnistamiseen aina tasa-arvonäkökulmaan saakka. Vaikutusten arviointiin liittyvät epävarmuudet ovat nousseet esiin viimeisimmässä suunnitelmassa. Sosiaalisia vaikutuksia koskevien tavoitteiden määrittelyssä on kyse suunnittelujärjestelmän sisällä tapahtuvista jatkuvista määrittelykamppailuista. Tienpito on kiinteässä yhteydessä talouskasvun ideologiaan. Tienpidon tavoitteissa ja perusteluissa on aina esiintynyt ensisijaisena taloudellisen kasvun ja tehokkuuden näkökulma. Sen vuoksi suunnitelmissa toistuu suunnitelmien perusteluina ”yhteiskunnan odotukset”, ”tienkäyttäjien odotukset”, ”yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttaminen” jne. Tutkimuksessa on tunnistettu suunnitelmissa esiintyviä retorisia teemoja, keskeisimpinä yhteiskunnan tarpeet, tienkäyttäjien/yhteiskunnan odotukset, tieverkon kunto ja ruuhkautuminen ja viime vaiheissa myös kestävä kehitys. Yhteiskunnan tarpeet on liitetty lähinnä yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn tai yleisesti yritysten toimintaedellytyksiin. Tienkäyttäjien odotukset ovat voineet toimia lähes minkä tahansa liikenteen palvelutasoa kohottavan toimenpiteen perusteluna. Suunnitelmien perustelut ovat muuttuneet selkeän kvantitatiivisista kvalitatiivisiksi. Tienpidon strategisissa suunnitelmissa esiintyvät argumentit ovat luonteeltaan Perelmanin mukaan todellisuuden rakenteeseen perustuvia. Tarkastelluissa suunnitelmissa tällaisia argumentteja ovat olleet toistuvasti liikenneturvallisuuden parantuminen ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantuminen, kahdessa viimeisessä suunnitelmassa myös kestävä kehitys, jonka voi tulkita myös retoriseksi teemaksi.
  • Jokinen, Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vuonna 2015 uudistuneen sosiaalihuoltolain tavoitteena on siirtää lasten ja perheiden palveluiden painopistettä lastensuojelun erityispalveluista peruspalveluihin ja madaltaa lapsiperheiden kynnystä hakea apua. Ratkaisut siitä, tarvitseeko lapsi lastensuojelun tukitoimia, vai onko tarvittava tuki järjestettävissä muissa palveluissa, tehdään sosiaalihuoltolaissa määritetyllä lapsen palvelutarpeen arvioinnin jaksolla. Pro gradu -tutkielma selvittää, minkälaisia johtopäätöksiä ja perusteluita sosiaali-työntekijät esittävät lapsen ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta lasten palvelutarpeen arvioinnin kirjallisissa yhteenvedoissa. Tutkimus lähestyy aihetta argumentoinnin teorian näkökulmasta. Argumentoinnin teoriassa pyritään löytämään sisällöltään ja muodoltaan vakuuttavan argumentoinnin piirteitä ja analysoimaan esitettyjä argumentteja. Tutkimuksessa palvelutarpeen arvioinnin asiakirjat määritetään tekstigenreksi, jolla on ammattikielen tekstilajina yhteneväisiä tavoitteita ja piirteitä. Tutkimuksen aineisto muodostuu 23 lapsen palvelutarpeen arvioinnin kirjallisesta yhteenvedosta. Aineisto analysoitiin johtopäätösten osalta Fahnestockin ja Secorin stasis teoriaa ja sisällönanalyysia hyödyntäen. Perustelut analysoitiin Carl Wellmanin konduktiivisen argumentin teorian avulla. Sosiaalityöntekijät esittävät palvelutarpeen arvioinnin asiakirjoissa johtopäätöksiä lapsista, vanhemmista, perheen sisäisestä vuorovaikutuksesta sekä perheen tukiverkostoista. Pääpaino johtopäätöksissä on palveluihin ohjaamisessa. Vanhempia koskevissa johtopäätöksissä korostuvat arviot vanhemman emotionaalisesta suhtautumisesta lapseen sekä kyvystä ylläpitää turvallisuutta, säännöllistä arkea ja rajoja lapselle. Sosiaalityöntekijät esittävät johtopäätöksinä vanhemmille myös toimintaehdotuksia, joiden tavoitteena on vanhempien muutostarpeiden osoittaminen. Lapsista esitetään arvioita käytöksestä, persoo-nasta, ikätasoisesta kehityksestä ja ulkoisesta olemuksesta. Asiakirjatekstien johtopäätöksistä muodostuu lapsuutta ja vanhemmuutta normittavia kannanottoja. Sosiaalityöntekijät perustelevat tekemiään johtopäätöksiä tuomalla esiin sekä perhettä kuormittavia tekijöitä, että voimavaroja. Esitetyistä perusteluista on luettavissa lasten ja perheiden kanssa työskentelevän sosiaalityöntekijän jännitteinen rooli toisaalta lapsen edun ja oikeuksien puolustajana ja toisaalta vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön rakentajana. Sosiaalityöntekijät toimivat myös palvelujärjestelmän portinvartijoina palveluita myöntäen, mutta myös niitä eväten. Osa lapsista rajautuu lastensuojelun ja sosiaalihuollon asiakkuuden ulkopuolelle ja perheiden tuki jää näissä tapauksissa vanhempien oman toimintakyvyn ja muutosmotivaation varaan. Sosiaalityöntekijöiden argumentoinnissa painottuu asiakirjateksteissä vanhempien mielipiteen kunnioittaminen. Sosiaalityöntekijöiden argumenteista ei ole useinkaan eksplisiittisesti luettavissa, minkälaisia painoarvoja perheen tilanteen ongelmille ja toisaalta voimavaroille annettaan argumentoinnin prosessissa ja minkälaisen vaihtoehtojen punninnan perusteella tehtyyn ratkaisuun päädyttään. Tämä on sosiaalityön argumentoinnin keskeinen kehittämiskohde. Argumentoinnin laadun parantaminen on tärkeää, sillä ratkaisujen avoin perusteleminen ja muutostarpeiden eksplisiittinen nimeäminen lisäävät vanhempien ymmärrystä omasta tilanteestaan ja edesauttavat jatkotyöskentelyn tavoitteiden suunnittelua perheen kanssa. Eksplisiittinen perustelu mahdolllistaa myös tehtyjen ratkaisujen perusteluiden arvioinnin. Argumentoinnin teoria on käyttökelpoinen väline kirjallisen argumentoinnin laadun parantamiseen. Argumentin muotoilu voi toimia myös sosiaalityön-tekijän ammatillisen reflektoinnin ja kriittisen ajattelun välineenä sosiaalityön arjessa.
  • Kuusaari, Henri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Laadukkaaseen argumentointiprosessiin sitoutuminen antaa opiskelijalle mahdollisuuden oppia sekä itse argumentoinnista että keskustelun kohteena olevan aihealueen sisällöstä (Chinn & Clark, 2013). Mikäli tällaisia kollaboratiiviseen argumentointiin perustuvia keskusteluja halutaan hyödyntää osana opetusta, tarvitaan työkaluja niiden analysointia ja kehittämistä varten. Tässä tutkielmassa selvitettiin, miten alun perin yhteiskunnallisten keskustelujen analysointiin kehitetty Rainbow-analyysikehys (Baker, Andriessen, Lund, van Amelsvoort & Quignard, 2007) soveltuu fysiikan opettajaopiskelijoiden käymän fysiikan sisältötietoon liittyvän keskustelun analysointiin ja esitettiin, millaisia piirteitä opiskelijoiden välisistä keskusteluista voidaan sen avulla tunnistaa. Lisäksi esitettiin määrällisiä tunnuslukuja tehdystä analyysistä. Rainbow-analyysin suorittamisen lisäksi tutkittiin analysoitujen keskustelujen oppositionaalisuusastetta ja eksplisiittisesti perusteltujen kommenttien määrää. Sekä oppositionaaliset että perustellut väitteet ovat kummatkin laadukkaan argumentoinnin tunnusmerkkejä (Rapanta, Garcia-Mila & Gilabert, 2013). Tutkielmassa analysoitiin yhteensä 12 kahden tunnin mittaista Moodle-verkkokeskustelua, joissa fysiikan aineenopettajaopiskelijat pohtivat yhdessä, kuinka tiettyihin kvanttifysiikan aiheisiin liittyvät sisältötiedot tulisi järjestää uudelleen aiheiden opettamista varten. Aineisto analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin (Elo & Kyngäs, 2008) keinoin. Analyysin alussa havaittiin, että Rainbow-analyysikehys ei sellaisenaan soveltunut tutkielman aineiston analysointiin, mutta siitä muokatun version avulla saatiin aineiston analyysiyksiköt jaettua seitsemään pääkategoriaan, jotka kuvaavat analyysiyksiköiden tehtäviä keskustelussa. Tämän jälkeen analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, mikä oli kunkin analyysiyksikön tarkempi tehtävä keskustelussa. Lopulta muodostettiin tehtäviä vastaavat, seitsemälle pääkategorialle alisteiset 66 alakategoriaa ja kaikista kategorioista koostuva hierarkkinen kategoriarakenne. Määrällisessä analyysissa laskettiin kuhunkin kategoriaan sijoitettujen analyysiyksiköiden määrä. Havaittiin esimerkiksi, että sanamäärällä mitattuna peräti 88,4 % aineiston kaikesta vuorovaikutuksesta kuuluu neljään keskustelun tavoitteiden kannalta tärkeimpään, argumentointiin liittyvän vuorovaikutuksen kategoriaan. Aineiston neljän ylimmän kategorian analyysiyksiköistä 18,9 % on oppositionaalisia toista keskustelijaa kohtaan ja 31,8 % eksplisiittisesti perusteltuja. Tällaisten kommenttien osuutta keskusteluissa saattaisi olla mahdollista kasvattaa. Tutkielmassa on esitelty keinoja, joista voisi olla apua. Tutkielmassa tuotettiin Rainbow-analyysikehyksestä muokattu versio, joka sopii löyhästi strukturoidun, fysiikan sisältötietoon liittyvän keskustelun analysointiin. Tämä toteutettiin laatimalla analyysin aikana sitä ohjaavat säännöt, raportoimalla ne huolellisesti sekä määrittelemällä aineistosta syntyneiden kategorioiden avulla kukin Rainbow-pääkategoria uudelleen. Syntynyttä analyysikehystä tulee edelleen kehittää analysoimalla sen avulla lisää keskusteluja. Analyysikehyksessä on useita kategorioita, jotka saattaisivat toimia indikaattoreina oppimisen kannalta laadukkaasta keskustelusta. Lisätutkimuksia tarvittaisiin selvittämään, mitkä kategorioista voisivat olla erityisen hyödyllisiä tässä suhteessa.
  • Sarvilahti, Pauliina (2005)
    Tutkimuskohteena on eurooppalainen oikeistopopulismi. Tapaustutkimuksena tutkielmassa analysoidaan italialaisen Lega Nord -puolueen johtohahmon Umberto Bossin puheita hallituspuolueena ollessaan. Primäärilähteinä käytetyt puheet on pidetty vuosina 2001-2003. Tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää oikeistopopulismin käsite, joka laajassa mittakaavassa kuuluu uuden politiikan teorian alaisuuteen. Oikeistopopulismin piirteinä ovat antielitismi, poissulkeva luonne toiseuden kautta, kriisiin vetoaminen, uudenlaisen ja erilaisen poliittisen voiman identiteetti sekä uuskonservatismi ja protektionismi. Myyttinen ja konkreettinen alueellisuus ovat puolueen alkujaan alueellisen erikoispiirteen takia otettu mukaan. Tutkimuskysymyksinä on ensinnäkin selvittää käyttääkö Bossi vielä oikeistopopulistista teesiä hallituspuolueena, jonka jälkeen tarkastellaan tarkemmin miten hän tämän teesin puheissaan rakentaa. Metodina käytetään Chaïm Perelmanin uuden retoriikan menetelmää. Uusi retoriikka huomioi erityisesti retorin ja yleisön välisen suhteen. Argumentointitekniikat jakautuvat assosiatiivisiin ja dissosiatiivisiin argumentteihin. Assosiatiivisia ovat kvasiloogiset, todellisuuden rakenteisiin perustuvat ja todellisuuden rakenteita muokkaavat argumentit. Kvasilooginen argumentointi määrittelee, vertailee, pohtii todennäköisyyksiä, on vastavuoroinen ja osoittaa ristiriitaisuuden. Todellisuuden rakenteisiin perustuva argumentointi osoittaa kausaalisuussuhteita ja todellisuuden rakenteita muokkaava argumentointi antaa esimerkkejä, metaforia, analogioita, malleja ja havainnollistamista. Dissosiatiivinen argumentointi pyrkii kahden asian erottamiseen. Tutkimuksessa havaittiin Bossin käyttävän edelleen oikeistopopulistista teesiä puheissaan. Bossi käyttää myös koko uuden retoriikan argumentoinnin kirjoa. Puheenjohtaja määrittelee puolueen erilaiseksi ja loogisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Todellisuuden rakenteisiin perustuvassa argumentoinnissa käy ilmi kausaalisuhteiden käyttö, jonka mukaan LN syntyi vahvasta kysynnästä. Todellisuuden rakenteita muokkaavissa argumenteissa Bossi käytti erityisesti luonto- ja taistelumetaforia. Dissosiatiivisilla argumenteilla puheenjohtaja rakentaa Legalla toisen. Bossi hyödyntää myyttistä ja konkreettista alueellisuutta taitavasti.
  • Rantala, Kati; Alasuutari, Noora; Järvikangas, Inka; Saarenpää, Karolina (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Tutkimuksia 5/2019
  • Eskola, Silja (2001)
    Tutkielma käsittelee terrorismiargumentaatiota espanjalaisissa sanomalehdissä. Tavoitteena on laajentaa ymmärrystä terrorismiuutisoinnista ja sen sisällöstä. Terrorismia on Suomessa tutkittu vähän ja kansainvälisestikin terrorismin viestinnällinen tutkimus on ollut yksipuolista. Tutkielman tarkoituksena on avata uusia näkökulmia terrorismin viestinnälliseen tutkimukseen. Aineistona on yhteensä 92 kappaletta baskilaista terroristijärjestö ETAa käsittelevää artikkelia, jotka on kerätty sanomalehdissä El País ja Gara vuoden 2000 aikana julkaistujen ETA-aiheisten artikkelien joukosta. Aineisto sisältää sekä uutisartikkeleita että kolumneja ja pääkirjoituksia. Tutkielmassa tarkastellaan argumentaation keinoja ja tavoitteita terroristijärjestö ETAsta puhuttaessa. Tarkastelun alla on sekä myönteisiä että kielteisiä kannanottoja koskien ETAa. Lopuksi tarkastellaan sitä, millaisen kokonaiskuvan argumentaation eri osapuolet pyrkivät ETAn toiminnasta tuottamaan. Teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Terrorismista lehtien sivuilla annettu kuva ymmärretään tutkielmassa erääksi mahdolliseksi tulkinnaksi ilmiöstä, ei objektiiviseksi kuvaukseksi todellisuudesta. Erityisesti kiinnostus kohdistuu kielen käyttöön sosiaalista todellisuutta luovana toimintana. Tutkielmassa jaetaan diskurssianalyysin lähtöoletukset, mutta diskurssianalyysiä ei sovelleta menetelmänä, vaan se tarkentaa viitekehystä. Menetelmä on valittu retoriikan tutkimuksen parista. Menetelmänä on Chaïm Perelmanin argumentaatioteoria. Tutkielman tuloksena selviävät ensinnäkin terrorismiargumentaation keskeisimmät tavoitteet. Niitä ovat terrorismin selittäminen ja tulkitseminen ilmiönä, tiettyjen ratkaisujen vaatiminen ja oikeuttaminen sekä oman ryhmän sisäisen yhtenäisyyden lisääminen. Argumentaation lähtöoletuksista keskeisimpinä erottuvat rauha, vapaus ja perhearvot. Argumentaatiotekniikoista eniten hyödynnetään kvasiloogisia sekä todellisuuden rakenteeseen perustuvia, assosiatiivisia tekniikoita. Myös muita Perelmanin jäsennyksen tekniikoita hyödynnetään argumentaatiossa usein edellä mainittujen, keskeisten tekniikoiden tukena.
  • Loukkaanhuhta, Ulla (2008)
    Tutkielmassa analysoidaan hallitus- ja oppositiopuolueiden kansanedustajien argumentaatiota Suomen kansallisen identiteetin näkökulmasta Euroopan unionia käsittelevissä kysymyksissä. Tutkin kuinka kansanedustajat hahmottavat Suomen kansallisen identiteetin suhteessa Euroopan unioniin ja kuinka jäsenyys unionissa on tähän vaikuttanut. Tutkimuksen ajankohta on vuosi 1994, jolloin käytiin keskusteluja Euroopan unionin mahdollisen jäsenyyden vaikutuksista. Vertailevana ajankohtana on vuosi 2005, jolloin Suomi oli ollut 10 vuotta unionin jäsenmaana. Aineiston muodostaa kansanedustajien ministereille esittämät Euroopan unionia koskevat kirjalliset kysymykset. Analyysiaineisto on 75 kysymystä vuodelta 1994 ja 56 kysymystä vuodelta 2005. Menetelmänä on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan argumentaation analyysi, joka on käsitelty teoksessa New Rhetoric – A treatise on Argumentation (1971). Keskeisiä teoksia ovat lisäksi Perelmanin Retoriikan valtakunta (1996), Pertti Joenniemen artikkeli Finland in the New Europe – A Herderian or Hegelian project? (2002) ja Teija Tiilikaisen väitöskirja Europe and Finland – Defining the Political Identity of Finland in Western Europe (1998). Vuoden 1994 kirjallisten kysymysten analyysi osoittaa kansanedustajien suhtautuneen varauksellisesti Euroopan unioniin, jota pidettiin uhkana Suomeen perinteisesti yhdistetyille asioille kuten suvereeniudelle, puolueettomuudelle ja tasa-arvolle. Myönteisemmin unioniin suhtautuneille kansanedustajillekin oli tärkeää jäsenyyden omaehtoisuus ja maltillinen osallistumistahti. Avainasemaan nousi päätäntävalta, jonka jakaminen kielteisesti unioniin suhtautuville merkitsi itsenäisyyden menetystä ja myönteisesti unioniin suhtautuville mahdollisuutta olla mukana Suomeakin sitovissa kansainvälisissä päätöksissä. Vuoden 2005 argumenteissa esiin nousee oikeudenmukaisuus. Tällä perustellaan sekä pitäytymistä kansallisissa asioissa että kansainvälistä vastuunkantoa ja osallistumista. Suomen luonnonolosuhteiden ja osaamisen varjolla vaaditaan erityisoikeuksia päätöksenteossa. Suomen erityisyys ja taidot velvoittaa kansainväliseen vastuuseen. Oikeudenmukaisena pidetään ihmisoikeuksien, johdonmukaisuuden ja eettisyyden noudattamista käytännön toimissa. Hallitus- ja oppositiopuolueiden kansanedustajien argumentoima kuva Suomen kansallisesta identiteetistä oli ajankohtina yhdenmukainen. Asioita käsiteltiin äänestäjäkuntien näkökulmasta, mutta Suomelle ominaiset piirteet olivat samat. Yhtenäinen siirtymä identiteetin painotuksissa osoittaa kansallisen identiteetin muovautuvan suhteessa ympäristön tapahtumiin ryhmien rajat ylittävällä voimalla. Identiteettirakennelmat muuttuvat hitaasti, mutta tutkimus osoittaa identiteetin tekijöiden uudenlaista suuntautumista. Vuonna 1994 pärjääminen korosti erillisyyttä, sisäänpäin kääntymistä ja Suomen valtion alueen hoitamista. 10 vuotta unionin jäsenenä on kääntänyt osaamisen mahdollisuudeksi vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Avoin osallistuminen ja vaikutteiden vastaanottaminen eivät uhkaa identiteettiä. Abstraktit ominaisuudet kuten tieto-taito ja aktiivinen osallistuminen eivät voi tulla uhatuksi samalla tavalla, kuin maanviljelyn kaltaiset konkreettiset asiat. Tämä mahdollistaa Suomen avoimemman ja aktiivisemman identiteetin.
  • Karjalainen, Jenni (2007)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka kehityspolitiikan tavoitteita argumentoidaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Määrittelen kehityspolitiikan valtioneuvoston helmikuussa 2004 julkaiseman Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti johdonmukaiseksi toiminnaksi niillä kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen politiikan lohkoilla, joilla vaikutetaan kehitysmaiden asemaan. Linjauksen mukaan kehityspolitiikan tehtäviä ovat myös suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kansainvälisen yhteisvastuun rakentaminen ja rauhan vahvistaminen. Tutkimuskirjallisuudessa kehitysteorian ja -politiikan on todettu olevan vahvassa vuorovaikutuksellisessa suhteessa. Työn teoreettinen viitekehys jäsentyy kolmen kehitysteorian paradigman varaan: modernisaation, dependenssin ja inhimillisen kehityksen. Teoriassa esitettyjen muotoilujen pyrin ymmärtämään paremmin nykyistä kehityspoliittista keskustelua. Tutkielman empiirisen osuuden muodostaa vuonna 2005 viidessä suomalaisessa sanomalehdessä (Aamulehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kaleva ja Lapin Kansa) julkaistut, kehityskysymyksiä käsittelevät kantaaottavat kirjoitukset, joiksi on luettu mielipide- ja pääkirjoitukset sekä kolumnit. Tarkastelun taustavaikuttimena on Jürgen Habermasin (2004[1962]) näkemys julkisuudesta keskustelun foorumina, jonka mukaan julkisen keskustelun tulisi kriittisen rationaalisuuden periaatteiden nojalla olla monipuolista ja tosiasioihin perustuviin argumentteihin nojaavaa. Peter Dahlgrenia (1991) seuraten pohdin, millä tavoin kehityspoliittinen keskustelu tarjoaa kansalaisille välineitä ymmärtää aihepiiriään ja tavoitella asiantuntevia ratkaisuja erilaisten toimintamallien omaksumiseen. Koko aineiston empiirinen tarkastelu koostuu teemoittelusta, argumenttirakenteiden erittelystä ja kehitysparadigmojen tarjoamien argumenttipositioiden tarkastelusta. Lisäksi aineistosta on valittu harkinnanvarainen otanta yksityiskohtaisempaan argumenttianalyysiin, jossa hyödynnetään Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan (2004) esittämää käytännönläheistä argumenttianalyysia yhdistettynä tiettyihin uuden retoriikan perinteen elementteihin. Aineistolle asetettava tutkimuskysymys on, millaisia tavoitteita kehityspolitiikalle suomalaisessa julkisessa keskustelussa asetetaan ja millä tavalla tavoitteita perustellaan. Analyysin tuloksena totesin, että suomalaista kehityspoliittista keskustelua ohjaavat motiivit ovat kehitysyhteistyön ongelmien ratkominen, tehdyistä päätöksistä kiinnipitäminen, auttamisen velvollisuuden täyttäminen sekä globaalin turvallisuuden parantaminen. Kolme ensimmäistä ovat keskustelussa määrääviä, kun taas vuorovaikutuksellisempaa näkemystä kehityspolitiikkaan edustavat puheenvuorot esimerkiksi globaalin turvallisuuden edistämisestä kehityspolitiikan keinoin jäävät keskustelussa marginaaliin.
  • Vuokko, Helena (2008)
    Tutkielman aihe, näkökulma, tutkimuskysymykset, ja metodit: Pro gradu -tutkielmani käsittelee Pentti Linkolaa hänen kirjoitustensa ja haastattelunsa pohjalta. Näkökulmanani on toimijuus eli Linkolan näkemys ihmisestä toimijana, Lin-kola itse toimijana sekä hänen vaikuttamisen keinonsa. Tarkasteluajankohtanani on ko-ko Linkolan kirjallisen tuotannon kausi eli vuodet 1952–2008. Tutkimuksen metodisina apuvälineinä on sisällönanalyysin lisäksi käytetty Markku Hyrkkäsen aatehistoriallisia metodeja, John S. Dryzekin ympäristödiskurssijaottelua sekä Chaïm Perelmanin argu-mentaation teoriaa. Linkolan artikkeleita on eritelty myös sisällön ja julkaisupaikkojen mukaan hänen toimintansa ja vaikuttamispyrkimystensä havainnollistamiseksi. Käytännön käsittely: Olen etsinyt Linkolan kirjoituksia niiden alkuperäisissä julkaisupaikoissa, ja erittelen näiden kautta Linkolasta muodostuvaa vaikuttajakuvaa. Linkolan henkilöhistorian, ajat-telun pääpiirteiden ja vaikutteiden esittelyn jälkeen siirryn Linkolan kirjallisen toimin-nan esittelyyn. Esittelen Linkolan kirjallista toimintaa ensin tilastointeihini perustuvilla kuvioilla, sitten Linkolan pääasiallisten julkaisufoorumeiden (Ylioppilaslehti, luonto-lehdet, Suomen Kuvalehti, Elonkehä) kautta Linkolan kirjoitusten aihemaailmaa ja vai-kuttamispyrkimyksiä analysoimalla. Artikkeleiden kautta välittyvä Linkola-kuva ajatte-lun ajallisine muutoksineen vertautuu Linkolan ajatteluun kirjoituskokoelmien julkai-suajankohtina. Linkolan kirjoitusten pohjalta nostan esiin kuvaa hänestä myös muunlai-sena toimijana, hänen näkemyksiään ihmisestä toimijana sekä hänen vaikuttamisen kei-nojaan. Linkola on ehtinyt toimia monella alalla: kirjoittajana, kalastajana, luonnontutkijana ja luonnonsuojelijana. Aiemmin hän on myös ollut maailmanrauhan puolustaja. Ennakoin näiden eri toimijakuvien ja niiden ajallisten painotuserojen näkyvän Linkolan näkemyk-sessä ihmisestä toimijana ja hänen käytännön toimintaohjeissaan, ei vain ajallisena muutoksena vaan myös samanaikaisina ristiriitaisuuksina eri painotusten välillä. Linko-lan liitän vaikuttajana syväekologian kontekstiin. Tutkimuksen tulokset: Linkola paljastuu tutkimuksen perusteella huomattavasti laaja-alaisemmaksi toimijaksi kuin hänen kirjoituskokoelmiensa perusteella olettaisi. Hieman yli puolet Linkolan kir-joituksista on uudelleenjulkaistu artikkelikokoelmissa. Niistä välittyvä kuva Linkolan näkemyksistä on Linkolan kokoelman julkaisuajankohtana valikoima ja siksi puutteelli-nen. Linkolan kirjallinen toimijuus alkaa huomattavasti varhemmin kuin kirjoitusko-koelmien ensimmäiset artikkelit, ja erityisesti luontolehdistä ja Ylioppilaslehdestä löytyi runsaasti kirjoituskokoelmissa julkaisemattomia kirjoituksia. Yllättäen myös nämä luonnontieteelliset artikkelit ovat voimakkaasti ihmiseen vaikuttamistarkoituksessa kir-joitettuja. Linkolan ajattelussa ei ole hahmotettavissa ajallisesti selkeää muutoskaarta, vaan muutokset etenevät aallonomaisesti läpi hänen kirjallisen uransa. Yleistäen voi-daan kuitenkin sanoa Linkolan näkemyksen ihmisestä toimijana ja tähän vaikuttamises-ta olleen positiivisempaa 1950–60-luvuilla, erityisen negatiivista 1970-luvun puolivälis-sä ja 1980-luvun alussa ja osoittavan pieniä positiivisemman kuvan merkkejä 1990-luvun puolivälin jälkeen. Nämä muutokset Linkolan näkemyksissä korreloivat hänen oman kirjallisen aktiivisuutensa kanssa, mikä vahvistaa näkemystä Linkolasta nimen-omaan vaikuttamiseen tähtäävänä kirjoittajana.
  • Kokander, Annukka (2000)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurirelativistisen ihmisoikeuskäsityksen herättämää keskustelua ihmisoikeuksien universaalista luonteesta. Tarkoituksena on selvittää, onko kulttuurirelativismista universaalien ihmisoikeusnormien haastajaksi, ja missä määrin kulttuuri vaikuttaa ihmisoikeuksiin. Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa ja sen syitä arvioimalla pyritään selvittämään, onko Kiinan ihmisoikeuspolitiikka perusteltavissa kulttuurirelativistisilla argumenteilla. Kiinan ihmisoikeuspolitiikan perusteella pyritään myös arvioimaan, missä määrin kulttuurirelativistinen argumentaatio on valtaeliitin keino verhota omia poliittisia intressejä. Tutkimuksessa tarkastellaan ensiksi universaalia ja kulttuurirelativistista ihmisoikeuskäsitystä sekä universalismin ongelmia. Näiden kahden ihmisoikeuskäsityksen yhteen törmäystä tarkastellaan Kiinan ihmisoikeuspolitiikan valossa. Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa analysoidaan poliittisten kannanottojen perusteella. Tarkoituksena on selvittää, missä määrin Kiinan ihmisoikeusretoriikka on kulttuurirelativistista. Luvussa etsitään myös selitysperusteita Kiinan ihmisoikeuspolitiikalle. Lopuksi tarkastellaan vielä Kiinan esittämien argumenttien kestävyyttä universalismiin nähden. Tutkimuksen primaariaineisto koostuu Kiinan perustuslaista, ihmisoikeuksia käsittelevistä ns. valkoisista asiakirjoista (white papers), Kiinan poliittisen johdon kannanotoista ja Kiinan virallisen uutistoimiston, Xinhuan, tiedotteista. Primaariaineisto on hankittu pääosin Kiinan ulkoministeriön ja tiedotustoimiston internetsivuilta. Tärkeimmät teorialähteet ovat Jack Donnellyn (1989) Universal Human Rights in Theory and Practice, Tim Dunnen ja Nicholas Wheelerin (1999) toimittama teos Human Rights in Global Politics ja Ann Kentin (1999) China, the United Nations, and Human Rights. The Limits of Compliance. Tutkimuksen perusteella voi sanoa, että keskustelu kulttuurirelativismin merkityksestä kansainvälisiin ihmisoikeusnormeihin on vilkastunut viime vuosikymmenen aikana. Tutkimuksen perusteella voi olettaa, että kulttuurirelativismi on valtaeliitin keino perustella kyvyttömyyttä toteuttaa universaaleja ihmisoikeusnormeja. Siten ihmisoikeuksien noudattaminen riippuu valtioiden poliittisesta tahdosta. Kulttuurirelativismi näyttää olevan Kiinan uusi poliittinen työkalu, jolla se voi puolustaa omaa ihmisoikeuspolitiikkaansa. Tutkimus myös osoittaa, että Kiinan ihmisoikeuspolitiikan taustalla ovat ennemmin valtaeliitin poliittiset ja taloudelliset intressit kuin kulttuuriset tekijät.
  • Juuti-Malmström, Jemina (Helsingfors universitet, 2011)
    Ampuma-aselain uudistushankkeen valmistelu alkoi vuonna 2008 ja on aiheuttanut paljon keskustelua siitä asti. Traagisten aserikosten aiheuttama keskustelu ja paine kansainvälisten EU-direktiivien noudattamisesta johtivat aselakiuudistukseen. Julkisessa keskustelussa on noussut esille mielipiteitä aina yksityishenkilön oikeuksista yhteiskunnan vastuuseen rikosten estämisessä. Lainvalmisteluprosessi ja yhteiskunnan moraalin limittyminen on sosiologisesti mielenkiintoinen ilmiö. Siinä yhdistyy pohdinta yhteiskunnan moraalista tai kollektiivisesta identiteetistä, auktoriteetista, asiantuntijuudesta sekä konkreettisia arkielämään liittyvistä vapauksista ja rajoitteista. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee ampuma-aselain valmistelua erityisesti sidosryhmien kuulemisen eli valmisteluprosessin demokraattisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää 1) miten kuulemisprosessi on edennyt ja minkälaisia argumentteja ja argumentointitapoja lausunnoissa on käytetty ennen kuin laki on saanut lopullisen muotonsa. 2) miten asiantuntijatieto määrittyy aselain uudistusprosessissa. 3) minkälaisia instituutionaalisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä normeja aselainvalmistelun taustalla on ja 4) miten aselain valmisteluprosessi ilmentää demokratiaa, sekä 5) keiden ehdotukset ja mielipiteet on otettu itse lakiin ja miten mielipiteet jakautuvat. Teoreettisena pohjana on käytetty demokratian jakoa kolmeen; deliberatiiviseen demokratiaan ihanteena, osallistuvaan demokratiaan tavoitteena ja edustukselliseen demokratiaan lainvalmistelulle kehyksen luovana todellisuutena. Lisäksi lainvalmisteluprosessia tarkasteltiin kuvailevan, normatiivisen ja empiirisen laivalmistelumallin pohjalta. Aineistona käytettiin aselain valmistelua varten kuultujen kirjallisia lausuntoja. Lausujat kommentoivat hallituksen esitystä laiksi. Tutkimusmetodi on aineistolähtöinen (grounded theory) ja diskurssianalyyttinen. Aineistosta luotiin typologia kuultavan taustan mukaan. Lausunnot käytiin siis kaikki läpi, dokumentoitiin taulukoihin ja ja niistä nostettiin esille keskeisimmät teemat (esim. asiantuntijuus) ja argumentoititavat (esim. laintuntemus). Keskeisimmät ja havainnollistavimmat lausunnot ja lausuntotavat sisällöllisine mielipiteineen ja lainauksineen nostetaan ryhmittäin esille kokonaiskuvan selkeyttämiseksi. Lisäksi analyysissä nostetaan esille muista poikkeavia tapauksia ja keskeisimpiä sisällöllisiä teemoja. Analyysia jatkettiin typologiasta tarkastelemalla sisällöllisiä teemoja teoreettisen viitekehyksen sisällä. Aselain uudistuksessa on kuultu varsin montaa sidosryhmää ja osa heistä on ollut myös mukana lakia valmistelevissa työryhmissä. Lisäksi internetissä on voinut vastata sisäministeriön kyselyyn aiheesta. Lausujat kommentoivat lakiuudistusta omista lähtökohdistaan käsin, joten jaottelu viiteen ryhmään toimi hyvin ja toi esille selkeän jakautumisen mielipiteissä. Lain toimeenpaneva ryhmä kannatti uudistusta joko osittain tai täysin. Aseintressiryhmät taas vastustivat tai puolsivat hanketta osittain. Puolustusviranomaisista valtaosa puolsi osittain hanketta ja loput täysin. Oikeusviranomaiset puolsivat kaikki lakiuudistusta osittain ja muut lausujat täysin. Kaikista ryhmistä on saatu mielipiteitä lopulliseen lakiin ja kaikista ryhmistä niitä on myös jäänyt ulkopuolelle. Lausunnoissa kommentoitiin mm. terveystietojen luovuttamista, uudistuksen motiivia, raha/resurssikysymyksiä, lupamenettelyä ja lainvalmisteluprosessin etenemistä. Kuultujen joukossa on lainvalmistelun asiantuntijoita ja asianomaisia. Nämä kaksi käsitettä limittyvät paikoin. Asiantuntijuuteen vedottiin yhtenä argumentointitavoista eniten ja eri tavoin. Toimeenpanevassa ryhmässä omaa asiantuntijuutta tai auktoriteettiasemaa korostettiin vähemmän kuin aseintressiryhmässä. Toimeenpanevassa ryhmässä käytettiin myös enemmän virkamieskieltä kuin aseintressiryhmässä jonka sisällä saattoi olla varsin tunteikasta lausumista ja toisaalta taas ministeriötasolla maltillisempaa. Puolustusviranomaiset antoivat verrattaen paljon parannusehdotuksia lakiin ja oikeusviranomaiset kommentoivat lähinnä sanamuotoja ja uudistuksen sopivuutta oikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. Aseintressiryhmä poikkesi muista lausujista siinä, että siihen kuuluvien ryhmien lausunnoissa kommentoitiin eniten ns. oman asiantuntijuuden ulkopuolelta ja tunteenomaisemmin kuin muissa kuultujen ryhmissä. Lakiuudistusta vastustavat käyttivät enemmän erilaisia argumentointikeinoja kuin uudistusta puoltavat. Esimerkiksi oikeudellisen ja lakiteknisen tietotaidon omaamista voidaan lausuntojen perusteella pitää asiantuntijuuden korostamisen keinona, sisällöllisenä argumenttina ja kulttuurisena pääomana jonka avulla on mahdollista saavuttaa poliittista valtaa ja saada oma mielipiteensä kuulluksi. Asiantuntijuuteen vedottiin mm. ammattitaidon, aseman ja lain tuntemuksen perusteella. Aineiston analyysin perustella päädytään tulokseen että osallistuvan demokratian periaatteiden mukaisesti on kuultuja ollut paljon ja jokaisella on ollut mahdollisuus tulla kuulluksi. Kuulemismahdollisuus ei kuitenkaan tarkoita vaikutusmahdollisuutta ja näin paljon toisistaan eroavien mielipiteiden yhdistäminen kaikkia osapuolia mielyttävällä tavalla on mahdotonta eli deliberatiivisen demokratian ihanteet eivät täyty. Mielipiteet ovat jakautuneet lausujan taustan mukaisesti lähes jokaisessa tapauksessa ja lakiuudistusta on kommentoitu omasta lähtökohdasta käsin. Yhteiskunnan tila ja kollektiivinen moraali on vaikuttanut lakiuudistuksen syntyyn ja aselain muotoutuminen jatkuu.
  • Saksanen, Riitta (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan omaishoidon tukea koskevaa intressipoliittista keskustelua eduskunnassa ja sen vaikutusta omaishoidon tuen lainsäädännölliseen kehitykseen. Taustaoletuksena tutkimuksessa on, että hyvinvointivaltio tarvitsee tehtävässään kansalaisten työpanosta. Vaikka tutkimus keskittyy kotiin ja siellä annettavaan hoivaan, liikutaan tutkimuskontekstissa makrotasolla. Tällöin intressipoliittinen vaihto keskittyy valtion ja kansalaisyhteiskunnan välille. Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen. Tutkimustulokset ovat nousseet esiin aineistosta, jota olen tarkastellut valtiopäivillä käydyn aloite- ja kysymyskeskustelujen perusteella. Oleellista on kansanedustajien argumentointi, joka tutkimuksessa on tulkittu perusteluksi esitetylle väitteelle. Aineistolähtöistä analyysiä tehtäessä on lähestymistapa perustunut emansipatoriseen tiedonintressiin. Tavoitteena on tuottaa tietoa vallasta ja sen oikeudenmukaisesta käytöstä. Omaishoidon tuki jakautuu kahteen osa-alueeseen: hoivan tarpeessa oleva vanhus saa omaishoidon kotonaan ja omaishoitaja saa siitä yhteiskunnan maksaman rahallisen korvauksen. Järjestelmä kehittäminen alkoi 1973 avohuoltoa koskevasta keskustelusta, jonka aloitti SMP:n eduskuntaryhmä. Periaatteina olivat vanhusten toive saada asua kotona toimintarajoitteista huolimatta sekä hoivavastuun kuuluminen yhteiskunnalle.1980-luvulla vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotihoidon tuki vakiinnutti asemansa. Vuoden 1992 lakiuudistuksessa se muuttui omaishoidon tueksi. Perusteluina järjestelmälle on ollut erityisesti sen edullisuus. Tämä merkitsee järjestelmän eri toimijoille: valtiolle, kunnalle, omaishoitajalle ja hoidettavalle henkilölle, erilaisia asioita. Yhteiskunnalle edullisuus merkitsee selkeitä säästöjä laitospaikkojen tarpeen vähenemisen ansiosta. Omaishoitajan ja hoidettavan kohdalla edullisuus voidaan kyseenalaistaa. Omaishoidon tuki on saanut taakseen laajan poliittisen kannatuksen eduskunnassa. Tästä huolimatta ei lainsäädännölliset toimenpiteet ole toteutuneet toivotunlaisesti kunnissa. Tämä saattaa kansalaiset eri arvoiseen asemaan sosiaalipalveluiden suhteen. Poliittisesta yksimielisyydestä huolimatta oli vanhuspoliittisen keskustelun taustalta löydettävissä omaishoidon tuki järjestelmän sisäisiä jännitteitä. Valtion ja kuntien välillä jännitteen synnyttä epäluottamus siihen, että kunnat saavat riittävästi taloudellista tukea valtiolta selviytyäkseen velvoitteistaan. Omaishoitajan ja kunnan välinen jännite perustuu tuntemukseen, ettei kuntien taholta arvosteta kotona tehtävää hoitotyötä. Kunnan ja hoidettavan välillä jännite perustuu epävarmuuteen omaishoidon jatkuvuudesta ja uhkasta joutua laitoshoitoon. Puoluepoliittisesti ei eduskunnassa omaishoidon tuesta käyty keskustelu jakanut puolueita puolesta tai vastaan asetelmaan. Aluepoliittinen vaikuttaminen ja argumentointi sen sijaan olivat yleisiä. Poliittiset intressit tulisivat ehkä vahvemmin näkyviin, jos aihetta tutkittaisiin kuntien valtuustosaleissa. Primaariaineiston tutkimuksessa muodostavat valtiopäiväasiakirjat vuosilta 1973-2002. Hyvinvointivaltion kehittymiseen tutustuessani perusteoksina olivat Katri Hellstenin väitöskirja ”Vaivaishoidosta hyvinvointivaltion kriisiin, Hyvinvointivaltionkehitys ja sosiaaliturvajärjestelmän muotoutuminen Suomessa” sekä Pirkko-Liisa Rauhalan väitöskirja ”Miten sosiaalipalvelut ovat tulleet osaksi suomalaista sosiaaliturvaa”. Valtiopäivien toimintaperiaatteisiin tutustuminen perustui pitkälti Jaakko Nousiaisen teokseen ”Suomen poliittinen järjestelmä”.
  • Niittymaa, Eero (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan Espoossa vuonna 2005 käytyä keskustelua kaupungin kirjastopalveluista. Vuosia jatkuneen lähikirjastojen lakkautuksia koskevan kiistelyn jälkeen Espoon kaupunki tilasi konsulttiyhtiöltä kirjastoverkkoselvityksen, jonka tarkoituksena oli arvioida uudelleen kaupungin kirjastopalveluita sekä saada palvelut tuotettua entistä alhaisemmin kustannuksin. Selvitys julkaistiin toukokuussa 2005, minkä jälkeen asiasta käytiin melkoisen kiivasta keskustelua. Tarkastelun kohteena on se, miten Espoon kirjastokeskustelussa perustellaan erilaisia tavoitteita ja toimenpiteitä eli tietynlaista kirjastopolitiikkaa sekä kuinka paikallistason eri toimijoiden argumentoinnin tavat eroavat toisistaan. Tutkielman tavoitteena on paitsi yksityiskohtaisesti kuvata ja jäsentää yhtä kirjastokiistaa myös yleisemmin pohtia millä tavalla ja minkälaisista lähtökohdista yleisiä kirjastoja koskevaa keskustelua käydään. Tutkimusmenetelmänä käytetään Chaim Perelmanin argumentaatioteoriaa täydennettynä Aristoteleen käsitteillä eetos, paatos ja logos. Näiden mukaisesti tarkastelu kohdistuu argumentoinnin puhuja- ja yleisökuviin, argumentoinnin lähtökohtiin eli esisopimuksiin sekä argumentoinnin tekniikoihin. Lähestymistavan taustalla on sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuva näkemys kielen käytön sosiaalista todellisuutta rakentavasta ja seurauksia tuottavasta luonteesta. Tutkielman analyysiosuus on kaksiosainen. Ensimmäisessä tarkastellaan kirjastoverkkoselvitystä, jossa esitetään viisi vaihtoehtoista mallia kirjastopalveluiden järjestämiseksi. Selvityksessä ei oteta yksiselitteisesti kantaa minkään mallin puolesta tai vastaan. Konsultin keskeinen johtopäätös kuitenkin on, ettei sekä lähi- että aluekirjastoverkkoa voida Espoossa ylläpitää. Keskeisimpänä argumentaation lähtökohtana konsulttiyhtiö käyttää tehokkuutta argumentoinnin perustuessa pääosin kirjastotoimen menoja koskeviin yksityiskohtaisiin laskelmiin. Toisessa osassa analyysin kohteena on selvitystä seurannut keskustelu. Aineiston muodostavat kaupunginhallitukselle osoitetut lausunnot ja muut kannanotot, kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja sekä mielipidekirjoitukset. Perelmanin argumentaatioteorian avulla on teksteistä mahdollista paikantaa neljä pääväitettä, jotka esitetään tiettyihin toimenpiteisiin kehottavina johtopäätöksinä: 'pro lähikirjasto(t)', 'pro aluekirjasto(t)', 'sekä lähi- että aluekirjastoja tarvitaan' ja 'virtuaalikirjastoa vastaan'. Osa kirjoituksista ei asetu mihinkään näistä kategorioista. Selvitystä seuranneessa keskustelussa nousee kaksi argumentoinnin perustana, sen lähtökohtana, toimivaa arvoa ylitse muiden. Jokaisen pääväitteen kohdalla vedotaan tasa-arvoon – tällä viitataan useimmiten eri väestöryhmien väliseen tasa-arvoon tai alueelliseen, eri kaupunginosien väliseen tasa-arvoon. Siihen vetoavat kaikki eri toimijat eli asukkaat, päätöksentekijät sekä kirjastoala. Toinen keskeinen lähtökohta kirjoituksissa on tehokkuus – myöskin siihen vetoavat kaikki toimijat ja sillä puolustetaan niin lähi- kuin aluekirjastojakin. Lähikirjastojen puolustajat nostavat esiin myös yhteisöllisyyden. Perinteisesti yleiseen kirjastoon liitettyyn arvoon, sivistykseen, viitataan ainoastaan muutamassa tekstissä. Tasa-arvoa lukuunottamatta muut 'pehmeät arvot' sekä keskustelu itse kirjastotoiminnan sisällöistä jäävätkin enemmän tai vähemmän tehokkuuden ja 'kovan rahapuheen' varjoon. Tulokset herättävät kysymyksen siitä, miksi keskustelu kirjastopalveluista muodostuu niin voimakkaasti rahan ympärille? Argumentaatioteoria ei anna tähän vastausta, se esittää miten-kysymyksiä. Voi kuitenkin esittää vahvan olettaman, että Espoossa konsultin aloitettua keskustelun laskelmiin perustuvalla argumentoinnilla oli muiden keskustelijoiden vastattava selvitykseen 'samalla kielellä'. Edelleen voi pohtia, olisiko kuntalaisia koskevat palvelut mahdollista ja järkevää nostaa keskustelun aiheeksi jo ennen kuin on kyse niiden karsimisesta.
  • Simola, Roosa (2007)
    Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, että ylläpitäessään edelleen kattavaa asevelvollisuutta Suomi eroaa selvästi muista eurooppalaisista valtioista, joissa on viimeistään 2000-luvulla siirrytty joko kokonaan ammattisotilaista koostuviin asevoimiin tai valikoivaan asevelvollisuuteen. Tutkielman kohteena on asevelvollisuuspuhe ja tarkoitus selvittää, millainen merkitys asevelvollisuudella on 2000-luvun Suomessa ja miten tuo merkitys rakentuu asevelvollisuuspuheessa. Tutkielmassa asevelvollisuutta lähestytään konstruktivismin näkökulmasta, jonka perusteella sen merkityksen nähdään rakentuvan kielen kautta. Tutkielmassa keskeisen lähdeaineiston muodostavat noin kuusikymmentä suomalaisen poliittisen eliitin ja asevoimien edustajien julkisesti esittämää puheenvuoroa, joissa käsitellään suomalaista asevelvollisuutta. Aineiston analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään diskurssianalyysiä, jonka mukaisesti tutkielmassa tarkastellaan asevelvollisuuspuheen argumentteja ja retorisia keinoja. Lisäksi tutkielmassa perehdytään asevelvollisuuspuheen esittäjien välisiin suhteisiin ja hallitsevan asevelvollisuusdiskurssin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Tutkielman analyysin perusteella suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittavissa kaksi asevelvollisuuden diskurssia, joista ylivoimaisesti hallitsevassa esitetään kattava asevelvollisuus ylivertaisena asevoimien muodostustapana ja puolustetaan järjestelmän säilyttämistä Suomessa. Vaihtoehtoisessa diskurssissa puolletaan kattavan sijaan valikoivaa asevelvollisuutta, mutta diskurssi jää hyvin marginaaliseksi. Argumenttien ja retoriikan analyysin perusteella kattavalle asevelvollisuudelle luodaan monitahoinen merkitys, joka mahdollistaa järjestelmän kannatuksen erilaisista näkökulmista. Asevelvollisuuden esitetään olevan sotilaallisesti ja taloudellisesti tehokas järjestelmä, jolla on myös huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä, sillä se yhdistää kansalaiset sekä toisiinsa että valtion puolustamiseen. Lisäksi asevelvollisuudella esitetään edelleen olevan jonkinasteista sotilaallisista merkitystä pelotteena Venäjän uhkaa vastaan. Sen merkitys kiinnittyy myös suomalaiseen historiaan ja identiteettiin. Kaiken kaikkiaan kattava asevelvollisuus kuvataan erinomaisen hyvänä ja uskottavana järjestelmänä, jolle ei ole Suomessa vaihtoehtoa ja jonka säilyttämisestä kansalaiset ja päättäjät ovat yksimielisiä. Järjestelmän vastustajat leimataan diskurssissa epäisänmaallisiksi ja suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Tutkielman perusteella poliittisen eliitin ja asevoimien ylläpitämä hallitseva diskurssi on vakuuttanut yleisönsä, sillä suurin osa poliittisesta eliitistä ja kansalaisista on omaksunut diskurssin mukaisen asevelvollisuuskäsityksen ja haluaa säilyttää järjestelmän Suomessa. Vaihtoehtoisten asevelvollisuuskäsitysten marginalisoimisen lisäksi hallitseva diskurssi on johtanut konkreettisiin päätöksiin säilyttää kattava asevelvollisuus Suomessa. Tutkielmassa osoitetaan, että poliittinen eliitti ja asevoimat puhuvat asevelvollisuudesta samoja argumentteja ja retoriikkaa käyttäen ja ylläpitävät näin yhdessä hallitsevaa diskurssia. Asevoimat ottavat asiantuntijan aseman suhteessa poliittiseen eliittiin, joka yhtäältä aktiivisesti ylläpitää läheisiä suhteita mutta on toisaalta riippuvainen asevoimien asiantuntijuudesta. Asevelvollisuuspuheessa asevoimat näyttäytyvät myös poliittisena toimijana, joka osallistuu asevelvollisuuspolitiikan tekoon. Tutkielman tulokset vahvistavat ja havainnollistavat siviili-sotilassuhteiden teorioita, joiden mukaan rajat asevoimien ja muun yhteiskunnan välillä ovat länsimaisissa demokratioissa hämärtyneet ja asevoimat osallistuvat politiikkaan tavallisen etujärjestön tavoin.
  • Haikarainen, Riikka (2005)
    Työ tarkastelee yhdysvaltalaista kansalaisjournalismi-liikettä ja siitä käytyä keskustelua 1990- ja 2000-luvuilla. Näkökulmana toimii journalistisen objektiivisuuden käsite. Pyrkimyksenä on luoda kriittinen katsaus kansalaisjournalismi-liikkeen, siitä käydyn keskustelun ja objektiivisuuden käsitteen suhteeseen. Aineistoksi on valittu Yhdysvalloista journalismin ja viestinnän alan tieteellisiä aikakauslehtiä sekä yksi sikäläinen journalistien ammattilehti. Kansalaisjournalismi (public journalism) on Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa syntynyt liike, joka painottaa median tehtävää yhteiskunnallisen keskustelun synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Liikkeen mukaan median tulee sekä raportoida yhteisöllisistä ongelmista että samalla toimia aktiivisesti niiden ratkaisemiseksi. Yksi kansalaisjournalismi-keskustelun keskeinen kysymys on ollut, luopuuko toimittaja erillisyydestä ja puolueettomuudesta julkista keskustelua aktiivisesti luodessaan. Työn lähtökohtana on, että objektiivisuuden määrittely vaikuttaa käsitykseen journalistisen tiedon synnystä ja funktiosta. Perinteisen journalismin mukaan julkinen keskustelu perustuu tiedolle. Keskustelevuuden ideasta ammentaneet kansalaisjournalistit taas ajattelevat, että julkinen keskustelu voi tuottaa tietoa. Työ asettaa kaksi tutkimuskysymystä. Ensinnäkin selvitetään, miten objektiivisuuden ja julkisen keskustelun suhde on määritelty liikkeen sisällä sekä siitä käydyssä keskustelussa. Toiseksi analysoidaan, miten kansalaisjournalismin tavoite edistää julkista keskustelua rakentuu argumentatiivisesti liikkeestä käydyssä väittelyssä. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan uuden retoriikan perinteeseen kuuluvan Stephen Toulminin argumentaation analyysimallin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii keskustelevan julkisuuden teoria. Siihen sisällytetään yhdysvaltalainen filosofinen pragmatismi, lehdistön sosiaalisen vastuun teoria ja deliberatiivinen demokratiateoria. Objektiivisuuden käsitettä esitellään tietoteoreettisesti todellisuuden ja sanoman suhdetta kuvaavana ilmiönä sekä journalismin tutkimuksen näkökulmasta historiallisesti syntyneenä normina ja kritiikin kohteena. Tulos ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että journalismin objektiivisuuden ja julkisen keskustelun suhde on määritelty kansalaisjournalismi-väittelyssä kolmen eri argumentaatioposition kautta. Nämä positiot ovat kansalaisjournalistien valitsema julkisen keskustelun edistäminen, traditionaalisen journalismin valitsema julkisuuden tarkkaileminen ja tutkijoiden konstruktionistisesta lähtökohdasta valitsema julkisuuden rakentaminen. Tuloksena toiseen tutkimuskysymykseen työ erittelee argumentatiivisia lähtötietoja, perusteita ja taustatukia kansalaisjournalismin päämäärälle edistää julkista keskustelua. Näistä argumentaation osista muodostuu keskustelussa kaksi jännitettä. Ensimmäinen on keskustelun edistämisen ja todellisuuden rakentamisen välinen. Sen takia kansalaisjournalismin on päätettävä, ottaako se kantaa journalismin todellisuutta rakentavaan vaikutukseen julkisen keskustelun edistämisen prosessissa. Toinen jännite on konsensuksen ja jakaantuneiden julkisuuksien välinen. Se pakottaa liikkeen määrittelemään, mikä ja kuka on se kansalainen ja yhteisö, jonka keskustelua liike edistää. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat teoreettisen viitekehyksen osalta John Dewey, Walter Lippmann, James Carey ja Michael Schudson. Kansalaisjournalismin keskeiset lähteet ovat Jay Rosen, Davis Merritt, Heikki Heikkilä ja Risto Kunelius. Analyysimenetelmän tärkein lähde on Stephen Toulmin.
  • Manninen, Raija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielma käsittelee biologian tiedonalan kieltä peruskoulun neljäsluokkalaisten teksteissä. Tutkielman tavoitteena on selvittää minkälaista biologian kieli on oppikirjan tekstissä ja oppilaiden teksteissä. Tekstit koskevat tässä tutkimuksessa 4. luokan ympäristötiedon oppikirjan tekstikatkelmaa ja oppilaiden kirjoitettuja ja puhuttuja tekstejä. Tutkielman aineisto koostuu 41 oppilaan kirjallisista vastauksista oppikirjan tekstiosasta laadittuihin kysymyksiin. Lisäksi aineistoon kuuluu oppilaiden haastatteluja, jotka on tehty lisätiedon saamiseksi. Tarkastelun kohteena on myös biologian oppikirjan tekstikatkelma. Tutkielma kuuluu kvalitatiivisen ja pieneltä osaltaan kvantitatiivisen tutkimuksen kentälle. Taustateoriana on systeemis-funktionaalinen kieliteoria. Tutkielman keskiössä on oppilaiden teksteistä ilmenevä biologian tiedonalaan liittyvä kielenkäyttö. Tätä kielenkäyttöä tarkastellaan suhteessa Pauline Gibbonsin teoriaan, jossa kielenkäyttö on porrastettu neljään eri kielenkäytön tasoon kohti tieteellistä kieltä. Oppilaiden vastauksista on nähtävissä, että suuri osa heidän vastauksistaan edustaa kontekstin perusteella ymmärrettävää kieltä, joka on riippuvainen kontekstista ja välittömästi yhteisesti jaetusta tilanteesta. Vajaa kolmannes vastauksista edustaa tarkempaa, tietoa referoivaa, yleistävää ja biologian käsitteitä tarkasti käyttävää tieteellistä kieltä. Nämä vastaukset sijoittuvat Gibbonsin tasolle 2–3, mikä kertoo siitä, että näiden oppilaiden kielenkäytössä sanasto sisältää biologian käsitteitä, on spesifimpää ja osoittaa luokittelua. Puhekielisyyksiä ei ole juurikaan ja lukijaan ja kirjoittajaan viittaava persoonapronominien käyttö on vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan. Tutkielmassa ilmenee myös, että oppilaat käyttävät monenlaisia kielellisiä keinoja, joita ovat argumentointi, esimerkkien nostaminen, selittäminen ja vertailu. Biologian käsitteitä selittäessään oppilaiden vastaukset sisältävät onomatopoeettisia ilmauksia, joiden avulla he konkretisoivat käsitteitä. Oppilaat käyttävät myös vastausteksteissään biologiaan kuuluvia käsitteitä, joita ei oppikirjan tekstissä ole. Verratessaan oppilaat asettavat teksteissään vertailukohteeksi oman itsensä ja omakohtaiset kokemuksensa verrattaviin asioihin. Haastatteluissa ja kirjoitetuissa vastauksissa vertailu kohdistuu myös omaan kehitykseen ja kasvuun. Biologian käsitteitä selittäessään oppilaiden haastatteluista käy ilmi kielitietoisuutta heidän pohtiessaan selittämisen haasteellisuutta. Oppilaiden vastaustekstien kielen rakenteita tarkastaeltaessa nousee esiin konstruktioita, jotka ilmentävät oppilaiden kielenkäyttöä vertaamisen funktiossa. Jatkotutkimuksen aiheena voisi olla biologian tiedonalan kieli yläkoululaisten teksteistä.
  • Wilenius, Ulla-Maria (2002)
    Tutkielma on analyysi tulopoliittisten sopimusten argumentoinnista ja sen muutoksista päivälehdistössä käydyn keskustelun pohjalta koskien vuosina 1995 ja 1997 tehtyjä tulopoliittisia sopimuksia. Tutkimusongelmana on tulopoliittisten sopimusten argumentoinnin ja vasta-argumentoinnin analyysi kahdessa eri sopimuspoliittisessa tilanteessa, jolloin analyysillä etsin vastausta seuraaviin kysymyksiin: Mitä tavoitteita on argumentoinnin taustalla? Löytyykö eri organisaatioille tyypillistä argumentaatiota? Tapahtuuko argumentoinnissa muutosta prosessin edetessä, esimerkiksi niiden konvergoituniista? Lisäksi tarkastelen argumenttien mahdollista muutosta erilaisissa konteksteissa vuosina 1995 ja 1997. Tutkimuksen viitekehys muodostuu seuraavasti: Suomalaisessa tulopolitiikassa on havaittavissa selkeä retorisen toiminnan logiikka ja diskursiivinen perinne tämän politiikan teossa. Retorinen toiminta on osa tulopolitiikkaa. Näin on todennut Timo Kyntäjä tutkimuksessaan "Tulopolitiikka Suomessa", Helsinki 1993. Molemmat analyysin kohteena oleva tulopoliittiset sopimukset olivat ns. kolmikantasopimuksia, koska tosiasiallisella myötävaikuttaja oli myös valtio työmarkkinajärjestöjen rinnalla. Tästä syystä tarkastelun kohteena ovat siis työnantajajärjestöjen, työntekijäjärjestöjen sekä myös valtion kannanotot. Nämä metodologiset viitekehykset ovat Timo Kauppisen korporatisniia koskeva tutkimus ja Philip G Cemyn strukturaaliprosessiteoria. Tutkimusaineistona ovat päivälehdistöstä kootut lehtileikkeet kumpaakin sopimuskierrosta edeltäneeltä ajalta yhteensä 427 kappaletta. Ne jakaantuivat vuosien 1996-1997 tulopoliittista sopimusta koskevaan aineistoon ja vuosien 1998-1999 tulopoliittista sopimusta koskevaan aineistoon. Edellisiä artikkeleita oli 209 kappaletta ja jämnimäisiä 218 kappaletta. Tutkielmassa on analysoitu niitä artikkeleita, joissa on käsitelty osapuolten tulopoliittista argumentointia. Analysoituja artikkeleita on edellistä sopimusta koskevia 108 kappaletta ja jämmmäistä koskevia 128. Nämä artikkelit on yksilöity tekstin yhteydessä ja todettu ryhmänä lähdeluettelossa. Artikkeleihin ovat viittaukset keskustelun analysointia koskevassa luvussa. Kumpaakin sopimuskautta edeltävää lehdistökeskustelua olen analysoinut erikseen kronologisessa jäestyksessä ja samalla olen poiminut aineistosta ne artikkelit, jotka käsittelevät tulopoliittista argumentointia. Tämä aineisto on jaettu kolmeen ryhmään: 1) työnantajapuolen, 2) työntekijäpuolen ja 3) valtion taholta tulleet argumentit. Tiivistettynä vastaukset tutkimusongelmaksi asetettuihin kysymyksiin ovat seuraavat: Tulopoliittisten neuvottelujen argumentointi muuttuu yleistaloudellisen tilanteen mukaan. Työttömyyden alentamisen argumentointi korostuu työntekijäjädestöillä ja valtion edustajilla, kun työttömyys on korkeampi. Valtion ja Suomen Pankin alhaisen inflaation argumentointi kilpailukyvyn säilyttämiseksi on niiden vakiolinjaus. Taloudellisen tilanteen ollessa parempi lisääntyvät työntekijäjärjestöjen taholla paitsi tietenkin palkkavaatimukset, hallituksen sosiaalipolitiikkaan kohdistuvat vaatimukset. Työnantajajärestöjen tavoitteissa erot julkisuudessa eivät tule näkyviin selkeinä muutoksilla. Kun ne arvioivat tulopoliittisen ratkaisun tarkoituksenmukaisuutta, niiden tavoitteissa työrauha ja palkkaratkaisun maltillinen taso kytkeytyvät toisiinsa. Työnantajajärjestöjen tupoargumentointi pohjautuu sekä sopimus- että yhteiskuntapoliittisen kokonaistilanteen arviointiin. Osapuolten argumenttien konvergoitumisessa on luonnolliset rajat. Niiden vastakkaisuus säilyy ja vastakkainasettelu odottaa sopimuksen määräajan päättymistä. Osapuolet lähtevät sopimukseen omien organisaatioittensa ideaaliargumentein.
  • Ryyppö, Jenni (Helsingfors universitet, 2004)
    Suomessa terveydenhuollon perustaksi on hyväksytty yksi legitiimi oppi, lääketiede. Lisäksi käytetään vaihtoehtolääkintää, jolla tarkoitetaan kaikkia lääketieteen ulkopuolisia hoitomuotoja. Keskustelua vaihtoehtolääkinnän oikeutuksesta on esiintynyt julkisessa mediassa ainakin 1970-luvun loppupuolelta alkaen. Julkisuudessa vaihtoehtolääkintää ovat vastustaneet erityisesti lääkärit. Puolustajia ovat olleet vaihtoehtolääkinnän elinkeinonharjoittajat, mutta myös muut kansalaiset. Tutkimuksessa tarkastellaan ja analysoidaan Suomessa vaihtoehtolääkinnästä käytyä julkista debattia. Analyysin kohteena ovat argumentaation diskurssit ja niihin vaikuttavat uskomukset. Tulkinta pohjautuu diskurssianalyysin sosiaalista konstruktionismia korostavaan teoriaan ja argumentaatiota tarkastellaan kiinteästi osana kulttuurista ja intertekstuaalista kontekstiaan medikaaliantropologisessa viitekehyksessä. Tutkimuksen aineisto koostuu julkisista tekstilähteistä ja painottuu ajallisesti 2000-luvulle. Aineistona ovat päivälehtien, vaihtoehtolääkinnän lehtien ja lääkärien ammattilehtien artikkelit ja mielipidekirjoitukset, Hengen ja Tiedon Messuilta vuosina 2000 ja 2003 koottu laaja markkinointiaineisto sekä vaihtoehtolääkintää käsittelevää tietokirjallisuutta. Analyysissä keskustelun havaittiin lokalisoituvan kovien ja pehmeiden arvojen diskursseihin sekä tulkinnallisesti eriytyneeksi uskodiskurssisiksi. Kovien arvojen diskurssin sisään rakentuvat tieteellisyyden, vaarallisuuden, tehokkuuden, kaupallisuuden ja huijauksen diskurssit. Pehmeiden arvojen diskursseja ovat kokonaisvaltaisuuden, ennaltaehkäisyn, syynhoidon ja luonnollisuuden diskurssit. Uskodiskurssin muodostavat uskon, uskonnon ja uskomuksellisuuden käsitteiden ympärille kietoutuvat diskurssit. Tutkimuksessa analysoidaan kunkin diskurssin keskeistä sisältöä ja kuhunkin diskurssiin liittyviä uskomuksia ja argumentaatioperusteita. Kukin diskurssi muodostaa oman merkityskontekstinsa, jossa puolustetaan ja vastustetaan vaihtoehtolääkintää sekä kritisoidaan lääketiedettä. Lääketieteen asema koetaan keskustelussa esisopimuksellisesti niin vahvana, etteivät keskustelijat katso tarpeelliseksi puolustaa sitä näkyvästi. Vaihtoehtolääkinnästä on vähän tutkittua tietoa, joten keskusteluun osallistuvat rakentavat argumentaationsa usein yksipuolisiin uskomuksiin perustuen. Keskustelussa osallistujat ymmärtävät useiden keskeisten käsitteiden sisällöt toisistaan poikkeavasti, mutta huomaavat vain harvoin näin tapahtuvan. Käsiteproblematiikan lisäksi debatin keskeisiä ongelmia ovat uskon ja tieteen kielten sekoittuminen ja lääkintään ja hoitoon liittyvien kysymysten erilainen merkityksellistäminen. Tulkinnan reflektiona käytettiin aiempien tutkimusten pohjalta saatua tietoa vaihtoehtolääkinnästä ja toisaalta vasta-argumentaatiota, joka kuhunkin diskurssiin peilautuu. Diskurssien ja taustalla olevien uskomusten näkyväksi tekeminen lisää osapuolten keskinäisen ymmärryksen mahdollisuutta ja tarjoaa välineitä keskustelun lukkiutuneen asetelman avaamiseen ja uusien näkökulmien mukaan tuomiseen. Diskurssianalyysin avulla päästään irtautumaan positiivisesti ja negatiivisesti latautuneiden kannanottojen mustavalkoisesta asetelmasta, ja voidaan tarkastella asemoitumisen keskeisiä syitä. Vaihtoehtolääkintään suhtautuminen on sidoksissa maailmankuvaan ja maailmankatsomukseen, mutta se merkityksellistyy myös suhteessa lakeihin ja päätöksentekoon. EU:n myötä jäsenmaiden lakeja ja säädöksiä pyritään harmonisoimaan. Vaihtoehtolääkinnästä on vain vähän tutkittua tietoa ja vaarana on, että lainsäätäjät joutuvat tekemään päätöksiä yksipuoliseen lobbaukseen perustuen. Yksipuoliset näkemykset vaihtoehtolääkinnän taloudellisten resurssien kasvattamisen tarpeesta tai vaihtoehtolääkintään kohdistuvien rajoitusten lisäämisestä sisältävät ongelmia, joita voidaan ymmärtää vastustamisen ja puolustamisen perustelut tuntemalla.