Browsing by Subject "arkkitehtuuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 38
  • Lammi, Tom (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.
  • Simons, Tom (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Liimatainen, Jarno (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä millä tavoin, ja miksi, bysanttilaista arkkitehtuuria kuvaillaan sekä tulkitaan 1700- luvulta 1900-luvun alkuun taidehistorian narratiiveissa. Tavoitteena on selvittää kuinka tulkinnat ja ymmärrys bysanttilaisesta arkkitehtuurista rakentuvat ja muuttuvat kyseisenä ajanjaksona. Tutkimusaineistona käytän eurooppalaisia 1700-1900 -lukujen matkakertomuksia, joita on 12 henkilöltä, sekä Bysanttia koskevaa nykytutkimuksen kirjallisuutta. Matkakertomuksista voi erottaa kuusi suomalaista ja ruotsalaista tekstiä, joiden merkitys korostuu pohjoismaisesta näkökulmasta kirjoitettuna. Käytän lisäksi aineistoja, jotka The Grand Tour merkittävänä matkailumuotona tuottaa 1600-1800 -luvuilla, sillä se osaltaan vaikuttaa ihmisten tapaan valita kohteita ja kokea niitä. Hyödynnän hermeneuttisen kehän prosessia käyttäen vertailevaa metodia, jonka tarkoituksena on saada eri tyyppiset tutkimusaineistot keskustelemaan keskenään, ja siten tuomaan ilmi eri aikakausien vaikutukset bysanttilaisen arkkitehtuurin tulkinnoissa. Tutkimus osoittaa, että 1700-luvun uusklassimi ja 1800-luvun romantiikka, sekä siitä vaikutteita ottava Arts & Crafts -liike, vaikuttavat suuresti aikalaisten tulkintaan arkkitehtuurista. Historiallisista rakennuksista joko etsitään klassisen arkkitehtuurin piirteitä tai niistä tehdään meditoinnin kohteita, eikä siksi synny minkäänlaista historiallista tai arkeologista kiinnostusta: tunteellis-esteettinen kokemus on riittävä. Vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ilmenevät valmiudet analysoida bysanttilaista arkkitehtuuria omana itsenäisenä tyylinään, jonka seurauksena bysanttilainen arkkitehtuuri saa oman tunnustetun arvon. Matkakertomusten analysointi suhteessa nykytutkimukseen osoittaa, että Bysantin vahva kulttuurinen vaikutus Eurooppaan tunnetaan yleisesti jo 1700-luvulla. Sen sijaan bysanttilaisen arkkitehtuurin omaleimaisuutta ja itsenäisyyttä ei nähdä saati ymmärretä. 1800-luvun kiinnostus liittyy enemmänkin kulttuurisen yhteyden löytämiseen kuin ymmärtämiseen, jonka seurauksena bysanttilaisen arkkitehtuurin alle nimetään rakennuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Bysanttilaisen arkkitehtuurin tulkinta näyttää siten olevan tiiviisti sidoksissa vallitseviin ajatussuuntiin, tiedon määrään ja hegemonioihin läpi 1700- ja 1800-lukujen.
  • Miettinen, Jukka O. (2008)
    Acta Scenica
  • Wahlsten, Lene (Helsingin yliopisto, 2017)
    I min pro gradu-avhandling behandlas den samtida skolarkitekturens och dess förhållande till aktuella pedagogiska värderingar genom en fallstudie av arkitekturen och rumsstrukturen i Bastvikens skola (Saunalahden koulu). Skolan i Bastviken som stod färdig hösten 2012 har planerats av Verstas arkitektbyrå och har lyfts fram som en exemplarisk skolbyggnad. Förnyandet av pedagogiken och de nationella grunderna för läroplanen samt uppkomsten av nya typer av planlösningar i nybyggda skolbyggnader utgör bakgrunden för avhandlingen. Inom dagens skolarkitekturdiskurs talar man allmänt om öppna och integrerade rumslösningar, vilket även karaktäriserar skolan i Bastviken och gör den till ett ändamålsenligt forskningsobjekt. I avhandlingen utreds om skolbyggnadens arkitektoniska utformning kan ses som ett utryck för dagens pedagogiska tankegångar gällande utbildning och inlärning och hur detta tar sig i uttryck i rumsstrukturen. I analysen av skolan i Bastviken undersöks om de nya skolbyggnadernas rumskonfiguration kan antas reproducera, förstärka och stöda en viss typs socialstruktur och verksamhetskultur i skolorna. Alternativa och nya undervisningsutrymmen som aulor och hemområden utanför klassrumet analyseras i avhandlingen. Utgångspunkten för avhandling är att den byggda miljön och arkitekturen som omger kan ses som både en formare och skapare av olika kulturella och sociala betydelser och strukturer. I de nybyggda skolorna föredras ofta transparenta arkitektoniska lösningar, vilket bidrar till en utökad genomsynlighet både in i skolbyggnaden och i skolinteriören. I avhandlingen behandlas den transparenta arkitekturens betydelser inom den samtida arkitekturen samt dess bakgrund som en del av den moderna arkitekturens diskurs. I avhandlingens analys av skolbyggnaden diskuteras den transparenta arkitekturen i förbindelse med skolinstitutionens profil och hur transparensen inverkar på de makt- och kontrollstrukturer som uppstår i skolan. Avhandlingens analys stöder sig på tvärvetenskaplig litteratur från den konstvetenskapliga, den beteendevetenskapliga och den sociologiska disciplinen. Tidigare forskning inom det nordiska forskningsfältet som berör skolarkitekturens betydelser och förhållande till pedagogik utgör det huvudsakliga referensmaterialet för analysen av rumsstrukturen i Bastvikens skola. Analysens material och källor består av skolbyggnadens tävlingsprogram och planritningar, grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen 2004 och 2014, Bastvikens skolas läroplan från 2016, egna observationer av skolutrymmet och dess tillämpning samt intervjuer med skolans ledning. I analysen av rumsstrukturen i byggnaden har den rumssyntaktiska teorin av Bill Hillier och Julienne Hanson samt tidigare forskning som studerat skolbyggnader med hjälp av den rumssyntaktiska metoden tillämpats. Analysen av arkitekturen i Bastvikens skola visar att skolans rumskonfiguration kan beskrivas som öppen och väl integrerad. Den integrerade rumsstrukturen med de nya undervisningsutrymmena kan tolkas stöda integrationstänkandet samt en utökad fokus på kommunikation i inlärningsprocessen, vilket idag förespråkas inom pedagogiken. Olika arkitektoniska lösningar i skolbyggnaden bidrar till en utökad rumslig och visuell förbindelse mellan skolans utrymmen. Detta understöder ett teamarbetssätt mellan lärarna och möjliggör en spatialt splittrad undervisning samt ett mer flexibelt utnyttjande av skolans olika utrymmen i undervisningen, något som även omnämns i läroplanen. Utrymmena i Bastvikens skola karaktäriseras av en mjuk funktionalitet, vilket innebär att de är utformade för både rekreation och undervisningsverksamhet. Detta har i avhandlingen tolkats leda till en uppluckring av den tidigare segmenterade skolmiljön. Klassrummet har delvis mist sin ställning som ett slutet rum för inlärning medan korridorer och aulor ej lägre endast kan ses som elevernas mer fria och okontrollerade områden. Den transparenta arkitekturen i Bastvikens skola kan tolkas som ett delvis medvetet retoriskt medel med hjälp av vilket skolinstitutionen önskar förmedla sin nya profil som mer öppen mot samhället. Transparensen i skolinteriören kan ses som ett uttryck för att arkitekturen utgör en del av skolans kontrollsystem. De transparenta lösningarna i Bastvikens skola kan tolkas leda till en avindividualisering av kontrollen som därmed i allt större utsträckning bygger på elevernas och lärarnas självkontroll.
  • Sinikara, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2014)
    Verkkari 2014 (2)
  • Elo, Tiina; Magga, Päivi (Lapin ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 34/2007
    Lapin ympäristökeskuksen hallinnoima Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi -hanke käynnistyi kesällä 2004 ja päättyy huhtikuun lopussa 2008. Hankkeen tavoitteena on ollut päivittää Lapin rakennusperintö- ja kulttuuriympäristötietoja ja inventoida Lapin läänin kuntien kulttuuriympäristökohteita. Hankekokonaisuus saa tukea EU:n rakennerahastoista ja sen kansallisina rahoittajina ovat Lapin TE-keskus (ESR) ja Lapin ympäristökeskus (EAKR). Hankkeeseen sisältyy arkeologinen ja saamelaiskulttuuriosio. Artikkelikokoelma on syntynyt hankkeen saamelaisosion yhteydessä pidettyjen saamelaista kulttuuriympäristöä ja -maisemaa käsittelevien seminaarien alustuksien pohjalta. Artikkelikokoelman kirjoittajat edustavat tutkimus- ja viranomaisnäkökulmaa. Artikkeleissaan kirjoittajat pohtivat saamelaista kulttuuriympäristöä ja -maisemaa eri näkökulmista. Saamelaisalueella monet luontoon, ympäristöön ja maankäyttöön liittyvät ristiriidat johtuvat eri tahojen erilaisista käsityksistä ja käsitteistä. Saamelaisten kulttuuriset näkemykset eivät ole useinkaan päässeet esille. Artikkelikokoelman tavoitteena on tuoda esille erilaisia saamelaiseen kulttuurimaisemaan liittyviä näkökulmia. Kirjan sisältö on jaettu neljään osioon. Ensimmäinen osio käsittelee saamelaista kulttuurimaisemaa: mitä siihen kuuluu, mikä sen muotoutumiseen on vaikuttanut. Toisessa osiossa lähestytään maisemaa paikkoihin liittyvien tarinoiden ja paikannimien kautta. Kolmannessa osiossa käsitellään rakennettua maisemaa. Neljännessä osiossa tarkastellaan saamelaista maisemaa lainsäädännön ja viranomaisten näkökulmasta.
  • Tuominen, Tatu (Helsingin yliopisto, 2020)
  • Kolho, Virva (Helsingin yliopisto, 2020)
    Piirtokirjoitukset eli epigrafit ovat tyypillisesti kovaan pintaan kuten kiveen, lasiin, tiileen tai metalliin pysyvin keinoin toteutettuja tekstejä. Piirtokirjoitukset ovat vahvasti antiikkiin viittaavia kaupunkitilan elementtejä, sillä eurooppalaisen peruskoulutuksen tuottama yleissivistys on saanut aikaan sen, että käytännössä kaikki kulttuuripiirimme kasvatit tunnistavat kyseisen peruskuvaston. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisissa yhteyksissä piirtokirjoituksia Helsingin profaaneissa julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa tavataan ja miten nämä kokonaisuudet sijoittuvat sekä antiikin piirtokirjoitustraditioon että länsimaisen arkkitehtuurin ja kuvataiteen kaanoniin. Vastaukset syntyvät pääsääntöisesti epigrafiikan ja taidehistorian tarjoamista näkökulmista. Epigrafinen tutkimus kertoo, esiintyykö helsinkiläisissä piirtokirjoituksissa erikoisia ortografisia piirteitä tai jopa virheitä, sisältävätkö ne lainauksia toisista teksteistä ja onko mahdollisia lainauksia muokattu. Taidehistorian työkalujen avulla tutkimus puolestaan laajenee kokonaisuuden tarkasteluun: miten latinankielinen piirtokirjoitus pyrkii ohjaamaan katsojan tulkintaa kohteesta ja millä tavoin latinankielisellä piirtokirjoituksella varustettu rakennus tai veistos vaikuttaa ympäristöönsä. Kontekstualisoinnin vuoksi tutkimuksessa tarkastellaan melko laajasti latinankielisten monumentaalisten rakennuspiirtokirjoitusten historiaa Euroopassa. Latinan kielen käytön traditio esitetään arkkitehtonisissa kohteissa ja muissa aikaa kestämään tarkoitetuissa taidehistoriallisissa teoksissa käymällä pääpiirteissään läpi se monitahoinen ajallinen silta, joka on tuonut inskriptiot nykyiseen länsimaiseen kaupunkikuvaan. Kaikki Helsingin piirtokirjoitukset ovat peräisin vasta 1800-luvulta tai sen jälkeiseltä ajalta. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta niiden asettuvan osaksi kaupunkitilaa pitkälti samoin kuin samanikäiset piirtokirjoitukset muissakin länsimaisen kulttuuripiirin pääkaupungeissa – joskin meillä ne, kuten pääsääntöisesti kaikki arkkitehtoniset ja julkisen taiteen vaikutteet, ovat toteutuneet pienimuotoisemmin kuin esimerkiksi Etelä- ja Keski-Euroopassa. Helsingin piirtokirjoitukset liittyvät pääsääntöisesti kaupungin arvokkaimpaan, kulttuurista pääomaa tuottavaan tai ylläpitävään rakennuskantaan, mutta toisaalta niitä tapaa myös varsin vaatimattomissa käyttökohteissa. Yhteistä niille on kuitenkin valittuun kieleen liitettävien arvojen tavoittelu; latinaksi käynnistetty dialogi tilassa liikkuvan havainnoitsijan kanssa ohjaa tulkintaa kohti klassisen sivistyksen kestäviä ihanteita. Muodoltaan ja sisällöltään piirtokirjoitukset ovat säilyttäneet pitkälti niitä piirteitä, joita niihin muodostui jo Rooman imperiumin kulttuurisen menestystarinan varhaisina vuosisatoina, ja varsin monilla on suora esikuvansa antiikissa. Piirtokirjoituksiin kuten kaikkiin muihinkin antiikkiin viittaaviin elementteihin liittyvät pysyvyyden, ajattomuuden ja vallan merkit jättävät vain vähän sijaa tulkinnoille, mutta käytännössä ne nykypäivänä usein katoavat monenlaisista visuaalisista elementeistä tukkeutuvaan katukuvaan.
  • Koskela, Mikko (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma keskittyy 1400-luvun Italiassa vaikuttaneisiin Leon Battista Albertiin ja Antonio Averlino Filareteen, jotka kirjoittivat ensimmäiset eurooppalaiset arkkitehtoniset tutkielmat puoleentoista vuosituhanteen. Modernissa tutkimuksessa Albertin De re aedificatoriaa ja Filareten Trattato di architetturaa on lähestytty pääasiassa arkkitehtuurin historian näkökulmasta, mutta osoitan tässä tutkielmassa niiden olleen erittäin läheisesti sidoksissa ajan poliittiseen ja humanistiseen ajatteluun. Näytän, että Alberti ja Filarete olivat tutkielmiaan kirjoittaessaan huomattavasti vahvemmin sitoutuneita antiikin kulttuuria ja retoriikkaa korostaneeseen humanistiseen liikkeeseen ja sen koulutusohjelmaan kuin perinteisesti on ajateltu. Näin pystyn tuomaan esille uusia merkityksiä heidän arkkitehtoniselle ajattelulleen. Tässä valossa heidän tutkielmansa muistuttavat tavoitteiltaan ennemmin ajan poliittisia hallitsijan käsikirjoja kuin arkkitehtuurin oppaita, joita kirjoitettiin useita seuraavan vuosisadan aikana. Siten tässä tutkielmassa myös haastetaan tutkimuksessa yleinen käsitys, että varsinkin Alberti olisi ollut ideologisesti tasavaltalainen kirjoittaja. Humanistisen liikkeen edustajille tyypillisesti hän tai Filarete eivät sitoutuneet suoraan mihinkään hallitusmuotoon, vaan heille olennaisempaa oli valtaapitävän kyky toteuttaa heidän suunnitelmansa. Tämän käytännöllisen syyn vuoksi tutkielmat oli osoitettu erityisesti yksinvaltaisille ruhtinaille, joiden hoveissa he pyrkivät tätä kautta päästä korkeampaan asemaan. Albertin ja Filareten humanistinen arkkitehtuuri oli siten omalaatuinen ilmiö. Erityisesti niin sanottua kontekstualistista metodia hyödyntäen pystyn osoittamaan, että Albertin ja Filareten teokset olivat reaktioita 1400-luvun puolivälin Italian poliittisiin kysymyksiin sekä myös heidän henkilökohtaisiin kokemuksiin. Poliittisina teoreettikkoina he etsivät ratkaisuja ajan ongelmiin, humanisteina he pitivät hyvettä ja sen kultivointia ratkaisuna ja arkkitehteina he oivalsivat, että fyysinen rakentaminen saattoi olla keino saavuttaa tämä hyve. Näin he politisoivat arkkitehtuurin ja toisaalta antoivat sille filosofisen perustelun pyrkien samalla nostamaan rakentamisen arvostusta. Mallia he saivat, ja mahdollisesti jopa antoivat, tällaiseen rakentamiseen erityisesti Rooman vahvojen paavien Eugenius IV:n ja Nikolaus V:n rakennusprojekteista, joiden tarkoitus oli vahvistaa arkkitehtuurin avulla paavin poliittista ja kristinuskon hengellistä asemaa. Albertin ja Filareten tavoite oli tehdä käsityön maineessa olleesta arkkitehtuurista yksi vapaista taiteista, eliitin arvolle sopiva älyllinen suoritus, mutta tähän tavoitteeseen he eivät päässeet. Myöhemmät arkkitehtuurin oppaat keskittyivät pitämään alaa teknisenä taitona ja tämä vakiintui vielä pitkäksi aikaa sen asemaksi. Filarete ei myöskään koskaan onnistunut saavuttamaan tavoittelemaansa asemaa hovimiehenä – Alberti menestyi paremmin, tosin hänenkin vaikutuksensa ajan suuriin kaupunkiprojekteihin on epäselvä.
  • Nykopp, Nicola (Helsingin yliopisto, 2009)
    Verkkari 2009 (1)
  • Neuvonen, Petri (Ympäristöministeriö, 2009)
    Suomen ympäristö 37/2009
    Vuosina 1950–1975 maahamme rakennettiin yli puoli miljoonaa kerrostaloasuntoa. Tuohon joukkoon mahtuu modernin suomalaisen rakennustaiteen helmiä, elementtirakentamisen tusinatuotteita ja kaikkea siltä väliltä. Rakennusten toimintakuntoisena pitäminen edellyttää suunnitelmallista ylläpitoa ja korjaamista. Korjausrakentamisen suunnittelun lähtökohtana on korjattava rakennus omine erityispiirteineen. Julkaisussa pohditaan rakennuksen alkuperäisten ominaispiirteiden vaikutusta julkisivun korjaustavan valintaan.
  • Viitala, Eeva-Liisa (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (6)
  • Vuolanto, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Ceres-jumalan temppeliä, myyttiä ja rituaaleja Rooman kaupungissa tasavallan ajalla (509-44 eaa.). Vanharoomalainen Ceres oli kasvun ja maan hedelmällisyyden suojelija sekä ihmisyhteisön, lakien ja senaatin päätösten vartija, ja hänellä oli yhteyksiä myös kuolleiden maailmaan Manalaan. Cereen temppeli oli yksi varhaisimmista tasavallan ajan temppeleistä. Ceres samaistettiin kreikkalaiseen Demeteriin, jonka rituaaleihin kuului vain naisten kesken harjoitettu Thesmoforia. Se jäljitteli Demeterin ja tämän tyttären Persefoneen myyttiä, joka oli erityisen suosittu Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaissiirtokunnissa, Magna Graeciassa. Tätä vastaavaa sacrum anniversarium Cereris -rituaalia harjoitettiin myös Roomassa, jossa sukupuolen perusteella rajoittavat rituaalit eivät muuten olleet tavallisia. Keskityn työssäni Cereeseen liittyviin ilmiöihin toisaalta naisten toiminnan, toisaalta kreikkalaisuuden näkökulmista. Kreikkalaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä pääasiassa Magna Graeciasta tulleita vaikutteita. Roomalaisilla oli sinne tiiviit yhteydet viljakaupan vuoksi jo varhaisen tasavallan ajalla. Tutkimuskysymykseni muodostuvat näiden teemojen ympärille. Miten Cereen temppeli esitetään roomalaisen historiankirjoituksen traditiossa, ja mitä kreikkalaista siihen liittyy? Millainen oli Cereen kreikkalainen myytti Roomassa, ja millainen siihen liittyvä naisten kesken suoritettu uskonnollinen rituaali? Lähteinä käytän antiikin kirjallisuutta ja kuvallista aineistoa. Tarkastelen näitä lähdekriittisesti huomioiden eron lähteiden syntykontekstin ja niiden kuvaileman ajan välillä. Lähestymistapani on sosiaalihistoriallinen. Tällä tarkoitan ilmiöiden tarkastelua yhteisön näkökulmasta silloin, kun tavoitteena on sen sisäinen vakaus ja jatkuvuus. Uskonnollisen toiminnan ymmärrän sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkielmani koostuu kahdesta analyysiosasta. Luvussa kolme tarkastelen Cereen temppeliä muun muassa Vitruviuksen ja Pliniuksen kirjallisten kuvausten avulla. Temppelin kuvaohjelmaa hahmottelen tekemällä vertailua pääosin eteläitalialaisen kuvallisen aineiston perusteella, sillä temppelistä ei ole löydetty arkeologisia jäänteitä. Tämä osa tutkielmasta keskittyy 400-luvun eaa. alkuun, joka on temppelin oletettu rakentamisajankohta. Tutkielman toisessa osassa, luvussa neljä, analysoin Cereen myyttiä ja rituaalia pääasiassa Ovidiuksen kirjallisen kuvauksen pohjalta. Käsittelen erityisesti 200-lukua eaa. soveltamalla Jörg Rüpken teoriaa rituaalien rationalisoinnista. Rationalisointi tarkoittaa tässä tietoista rituaalien avulla vaikuttamista yhteisössä, jossa valtaa käyttivät ylipapit ja senaatti. Rüpken mukaan tämä oli reaktio aikakaudella käytyjen ensimmäisen ja toisen puunilaissodan (vuosien 264-222 eaa. välillä) aiheuttamaan lisääntyneeseen sosiaaliseen eriytymiseen, joka edellytti entistä tarkempaa sisäistä kontrollia. Yhdistän tämän kontrollin ulottuneen naisiin, kun sacrum anniversarium Cereris toisen puunilaissodan aikana vuonna 216 eaa. peruutettiin. Tutkimuksen perusteella Cerellä oli jo temppelinsä rakentamisesta lähtien vahva yhteys kreikkalaiseeen maailmaan. Kreikkalaisuus toi myöhemminkin arvovaltaa yhdelle Rooman tärkeimmistä jumalista. Tulkintani mukaan Cereen merkitys yhteisölle oli kahtalainen. Cereen kylvön, korjuun ja sadon varastoinnin rituaalit edistivät yhteisön jatkuvuutta takaamalla hyvinvoinnin materiaaliset edellytykset agraariyhteisön vuodenkierrossa, mutta ennen kaikkea Cereen naisten rituaali oli koko yhteisöä lujittavaa ja sen yhteisiin tavoitteisiin sitouttavaa kommunikaatiota, jonka avulla määriteltiin yhteisön jäsenten rooleja ja uusinnettiin vallalla olevia käsityksiä, esimerkiksi sukupuolesta.
  • Hjerppe, Matti (Helsingin yliopisto, 2010)
    Verkkari 2010 (6)
  • Vakkuri, Ville (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää arkkitehtuurin taustalla vallitsevaa ihmiskäsitystä tarkastelemalla kahden eri ihmiseen keskittyvän arkkitehtuuriteorian ihmiskäsitystä ja ihmisen vapautta. Tutkimusta ohjaava tutkimuskysymys on: Minkälainen on Aulis Blomstedtin Canon 60 -teorian sekä Le Corbusierin Le Modulor -teorian käsitys ihmisestä, ihmisen vapaudesta sekä vapauden asteista? Arkkitehtuuri määritellään toiminnaksi ihmisen hyväksi. Ihmisen ympäristöä suunnitellessa ja rakennettaessa arkkitehdilla on oltava jokin perustava oletus toiminnan kohteestaan. Tätä kohdetta edustaa arkkitehtuurin ihmiskäsitys. Vaikka arkkitehti ei toiminnassaan pohtisi taustalla vaikuttavaa ihmiskäsitystä, muodostuu hänen toimintansa ohjaavista periaatteista aina jokin ihmiskäsitys. Ihmiskäsityksen välttämättömästä merkityksestä huolimatta arkkitehtuuria kuvaavat arkkitehtuuriteoriat eivät lähtökohtaisesti erittele arkkitehtuurin taustalla vaikuttavia filosofisia rakennelmia, vaan keskittyvät esteettiseen tai funktionaaliseen tekijöiden erittelyyn. Teorioiden tarkoitus on auttaa ymmärtämään arkkitehtuurin toimintaa ohjaavia tekijöitä, mutta käytäntölähtöinen käsittely keskittyy arkkitehtuurin mitattavien ja ei-mitattavien toiminnan kuvaamiseen. Samoin alan tutkimus jää usein näiden arkkitehtuurin osatekijöiden tasolle, jolloin arkkitehtuuriin taustalla vaikuttavien filosofisten rakenteiden käsittely jää vähemmälle Tutkimuksen päälähteinä toimivat Le Corbusierin The Modulor -teos sekä Aulis Blomstedtin artikkelit Mitta ja suhde, Ihminen arkkitehtuurin mitta sekä Blomstedtin tuotantoa kokoava teos Thougt and form, studies in harmony. Päälähteiden rinnalla tukeudun analyysissä Aulis Blomstedtin elämänvaiheita ja tuotantoa kokoavaan Helena Sarjakosken kirjaa Rationalismi ja runollisuus: Aulis Blomstedt ja suhteiden taide, sillä toisin kuin Le Corbusier, Blomstedt ei ole koonnut teoriaansa yhdeksi viimeistellyksi kokonaisesitykseksi, vaan se on kehittynyt pienissä vaiheissa ja erilaisissa muodoissa, kuten artikkeleissa, näyttelymateriaaleissa ja luennoissa Metodina tämän kysymyksen selvittämiseksi on käytetty systemaattista analyysia, joka rakentuu kahden eritasoisen tekstianalyyttisen menetelmän, käsiteanalyysin sekä taustaoletusten analyysin yhdistelmään. Analyysin alaisena olevat arkkitehtuuriteoriat ovat luonteeltaan soveltavaa aineistoa, jotka koostuvat filosofisista, kaunokirjallista, runollisista, mystisistä sekä matemaattisista esityksistä. Käsiteanalyysin ja taustaoletusten analyysin yhdistelmä soveltuu tähän tehtävään hyvin, sillä sen varassa on mahdollista paneutua teorioissa esiintyviin käsitteisiin sekä sanoittaa teorioihin liittyviä usein lausumattomia tausta-oletuksia. Tällä analyysimenetelmien yhdistelmällä on ollut tarkoitus luoda ymmärrettävä kokonaisuus teorioiden hajanaisesta kokonaiskuvasta sekä niiden taustalla vaikuttavasta ihmiskäsityksestä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tuloksena voidaan todeta ihmiskäsitysten sekä ihmisen vapauksien tarkastelun osoittavan systemaattisen analyysin välineiden joustavuuden sekä soveltuvuuden arkkitehtuuriteorian tutkimukseen. Le Corbusierin ja Blomstedtin teorioiden ihmiskäsitykset ja niihin liittyvät vapauskäsitteet ovat teorioiden kesken hyvin yhtenäinen. Teoriat sisältävät kahteen osaan jakautuneen, yleiseen sekä arkkitehtia koskevaan, ihmiskäsityksen. Näiden käsitysten ero perustuu arkkitehdin ihmiskäsityksen yleisen käsitystä laajempaan vapauteen.
  • Pallasmaa, Juhani (Suomen metsätieteellinen seura, 1987)
  • Holopainen, Mika (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (6)
  • Alakopsa, Irene (Helsingin yliopisto, 2017)
    Koetan tutkielmassani selvittää, millaista tietoa naisten käytössä olleista arkkitehtonisista tiloista voidaan saada tutkimalla varhaisbysanttilaisia kirjallisia lähteitä ja rakennettua ympäristöä Itä-Rooman imperiumin pääkaupungissa Konstantinopolissa. Keskityn erityisesti keisari Justinianuksen hallituskaudella (527–565) käytettyihin rakennuksiin, mutta käsittelen myös muita ajanjaksoja ja rakennuksia jotka kertovat naisten liikkumista arkkitehtonisessa tilassa kotona ja sen ulkopuolella. Olen valinnut käännösanalyysin kohteeksi historioitsija Prokopios Kesarealaisen teoksissa esiintyviä viittauksia näihin naisten käytössä olleisiin tiloihin, joista käytetään aikalaislähteissä nimitystä γυναικωνῖτις. Sanalla viitataan bysanttilaisessa kirjallisuudessa yleensä joko asuinrakennuksessa sijainneisiin naisten käyttämiin tiloihin tai naisille tarkoitettua osaan kirkkorakennuksesta. Prokopioksen teoksissa γυναικωνῖτις -tilaan viitataan useimmiten kirjailijan kuvatessa keisarinna Theodoran käyttäytymistä Konstantinopolin Suuressa palatsissa. Näissä kuvauksissa keisarinna vastaanottaa kotonaan vieraita, järjestää näytäntöjä ja kuulustelee poliittisia vastustajiaan. Γυναικωνῖτις näyttäytyy näissä kuvauksissa aktiivisen toiminnan keskuksena, joka on keisarinnan omaa valtakuntaa. Prokopios käyttää sanaa γυναικωνῖτις myös kuvatessaan Hagia Sofian kirkon naisille tarkoitettuja osia. Keisarinnalle oli oma aitio kirkon toisessa kerroksessa, josta käsin hän seurasi liturgiaa hoviväkensä kanssa. Hoviin kuulumattomat naiset seurasivat liturgiaa kirkon alemmassa kerroksessa. Yksittäisen miespuolisen kirjailijan teoksessa esiintyviä mainintoja ei voida pitää todellisena kuvauksena keisarillisista γυναικωνῖτις -tiloista, mutta ne kertovat kirjailijan ja hänen teostensa kohdeyleisön eli varakkaan yläluokan olettamuksista siitä, millaista kuninkaallisten naisten elämä oli. Naisten käytössä olleiden tilojen tutkiminen bysanttilaisella ajalla vaatii huolellista kirjallisiin lähteisiin tutustumista, koska varsinkin uskonnollista materiaalia on paljon. Kirjallisten lähteiden lisäksi arkkitehtuurin ja ortodoksisen perinteen tutkimuksella sekä moderneilla kaupunkiarkeologisilla tutkimusmetodeilla voidaan saada lisätietoa naisten käytössä olleista tiloista varhaisbysanttilaisella ajalla.
  • Mäenpää, Pasi (2005)
    Tutkimus tarkastelee kuluttamisen, kaupunkikulttuurin ja julkisen tilan yhteyksiä. Se muodostuu modernin kaupungin vuorovaikutuksen teoretisoinnista, kolmesta empiirisestä tapaustutkimuksesta, soveltavasta osuudesta sekä syventävästä ja yleistävästä loppukeskustelusta. Tutkimuksen kohde on Helsinki, erityisesti sen keskusta ja kaupalliset tilat. Tutkimus yhdistää sekä teoreettisesti että empiirisesti kulutussosiologiaa ja kaupunkisosiologiaa sekä monitieteistä kaupunkitutkimusta (urban studies). Se käsittelee kuluttamisen yleistynyttä kaupunkikäytäntöä, josta on tullut kaupungin näkyvin piirre. Tutkimus kontekstualisoi ja tilallistaa kuluttamisen kulttuurisen ilmiön lähestymällä sitä julkista kaupunkitilaa määräävänä toiminnallisuutena. Teoreettisesti tutkimus pohjaa lähinnä Georg Simmelin, Erving Goffmanin, Richard Sennettin, Marshall Bermanin, Colin Campbellin ja Roger Caillois’n käsitteellistyksiin kaupunkilaisten vuorovaikutuksesta modernissa julkisessa tilassa, jota kutsun kaupunkijulkisuudeksi. Kaupunki julkisena esiintymisen paikkana, theatrum mundina on yksi kaupunkitutkimuksen perusajatuksista. Tämän ja aineistojen avulla osoitan, että myös pelin tai leikin sosiaaliseen muotoon liittyvä sattumanvaraisuus ja jäljittely ovat kaupunkikulttuurin peruselementtejä. Kuluttaminen mielihyvähakuisena shoppailuna on kiertelyä ja katselua sekä haaveilua ja tavaroiden mentaalista tunnustelua ja sovittelua ennen ostamista. Yleistyneenä kaupunkikäytäntönä myös se muodostaa autonomisen ja itsetarkoituksellisen pelin tai leikin, jonka mahdollistaa julkisen tilan sosiaalinen järjestys anonyymien ihmisten välisenä katseenvaraisena ja välttämiskäyttäytymiseen perustuvana vuorovaikutuksena. Johdan empiiristen aineistojen kautta ennakoimattoman ennakoinnin ja mimeettisen itsesuhteen käsitteet, joita sovellan aineistoihin edelleen. Kulutuskeskeisen kaupunkikulttuurin perusluonne kiinnittyy mimeettiseen itsesuhteeseen eli tapaan, jolla toisilleen tuntemattomat yksilöt heijastavat oman ihannekuvansa kaupunkijulkisuudessa ja avautuvat uusille tavoille esittää itseä itselleen. Goffmanin perusajatus yhteiskunnasta ”itsen dramatisoimisena” ja ”mielikuvien hallintana” kääntyvät kulutuskulttuurissa sisäänpäin mimeettiseksi itsesuhteeksi. Tämän pohjalta esitän teorian modernista kulutuksesta, joka selittää sen kyltymättömyyden ja laajenemisen. Analysoin ja kritisoin nykykaupungin tilallista järjestystä ja tilan tuotantoa. Lopuksi syvennän urbaanin leikin teoriaa ja laajennan sen soveltamista yleisiin kaupunkikulttuurisiin ja nykyajan piirteisiin osoittamalla yhteyksiä ja vaikutussuhteita esimerkiksi arkkitehtuuriin, nuorisokulttuuriin ja teknologian kehitykseen. Kuluttamisessa toteutuva yksilön uusintuminen ja kaupunkijulkisuus muodostavat nyky-yhteiskunnalle perustavan vaihtosuhteen.