Browsing by Subject "arktinen alue"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Riitala, Oona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ilmastonmuutos näkyy arktisella alueella sulavina jäätikköinä, avautuvina kulkureitteinä ja jään alta paljastuvina luonnonvaroina, mikä kasvattaa alueen globaalia merkitystä. Medialla on tärkeä rooli siinä, millaiseksi käsitys kaukaisesta ja abstraktista alueesta muodostuu. Tämä tutkimus selvittää, miten arktista aluetta kehystetään mediassa kriittisen geopolitiikan näkökulmasta. Lisäksi se tarkastelee, mitkä näistä mediakehyksistä nousevat hallitsevaan asemaan. Kehystämisen merkitystä lähestytään sosiaalisen konstruktionismin, kriittisen geopolitiikan, diskurssin käsitteen ja median symbolisen vallan kautta. Suomen puheenjohtajuuskausi Arktisessa neuvostossa 2017–2019 nosti alueen erityisen mediahuomion kohteeksi Suomessa. Aineisto koostuu 165:stä arktista aluetta käsittelevästä digilehtiartikkelista, joista 92 on julkaistu Helsingin Sanomissa, 65 The New York Timesissa ja 8 The Economistissa vuosina 2017 ja 2018. Tutkimusmenetelminä käytettiin määrällistä sisällönanalyysia ja kehysanalyysia. Analyysiprosessi oli kolmivaiheinen. Ensin aineisto luokiteltiin aiheittain tavoitteena muodostaa yleiskuva siitä, millaisissa yhteyksissä arktinen alue mediateksteissä esiintyi. Toisessa vaiheessa aineistoa kavennettiin 58:aan relevanteimpaan artikkeliin, joiden pohjalta muodostettiin keskeiset kehykset. Kolmannessa vaiheessa koko aineiston pariin palattiin määrällisellä otteella ja aineisto luokiteltiin edellä mainittuihin kehyksiin. Määrällisen sisällönanalyysin tuloksena muodostetaan seitsemän aiheluokkaa: ilmastonmuutos, kansainväliset suhteet, arktinen Suomi, alkuperäiskansat, talous, turvallisuus ja ympäristönsuojelu. Kehysanalyysin avulla hahmottuu neljä kehystä, jotka nimetään seuraavasti: globaali ilmastokatastrofi, poliittinen valtapeli, taloudellinen eduntavoittelu ja alkuperäiskansojen koti. Hallitsevimmaksi nousi globaalin ilmastokatastrofin kehys, joka esiintyi 59:ssä artikkelissa. Poliittisen valtapelin kehys esiintyi 47:ssä ja taloudellinen eduntavoittelu 42:ssa artikkelissa. Alkuperäiskansojen kodin kehys oli marginaalisimmassa asemassa, se esiintyi 17:ssa artikkelissa. Kehykset osoittavat, miten arktisesta alueesta rakennetaan tiettyjä representaatioita, joilla perustellaan sen suhteen tehtäviä päätöksiä. Globaalin ilmastokatastrofin kehys asettaa ilmastonmuutoksen arktisen alueen keskeisimmäksi kysymykseksi, joka vaatii reagointia poliittisilta päättäjiltä. Tämä kehys on esillä etenkin Helsingin Sanomissa, joka myötäilee uutisoinnissaan hallituksen ulkopoliittista linjaa ja Suomen puheenjohtajuuskauden tavoitteita. Lehdessä hahmottuu laajempi maailmanpoliittinen diskurssi, jonka mukaan arktisen alueen päätöksentekoa hallitsevat suurvallat, joiden välissä Suomi pyrkii luovimaan. Arktisten suurvaltojen Yhdysvaltojen ja Venäjän politiikassa ilmastonmuutoksen diskurssi ei mene läpi niin vahvasti kuin Suomessa. Tämä luo ristiriitoja arktisten valtioiden välille, ja intressien yhteen sovittelua kehystetään poliittisena valtapelinä. Taloudellisen eduntavoittelun kehyksessä alueen resurssit ja kulkureitit kehystettiin kansallisvaltiokeskeisesti mahdollisuuksina, mutta usein niihin liitettiin vahva ristiriita ympäristönsuojelun kanssa. Alkuperäiskansojen kodin kehys käsittelee alueen asukkaiden oikeuksia ja erityislaatuista suhdetta alueen ympäristöön. Johtopäätöksenä todetaan, että arktista aluetta koskevan päätöksenteon jännite muodostuu kansallisten ja kansainvälisten intressien välille. Globaalin ilmastokatastrofin kehys näyttäytyy kansainvälisenä, poliittisen valtapelin ja taloudellisen eduntavoittelun kehykset kansallisina ja alkuperäiskansojen kodin kehys paikallisena. Tutkimus täydentää kriittisen geopolitiikan teoriaa median symbolisen vallan ja kehystämisen ajatuksilla. Media ei toimi vain vallanpitäjien luomien diskurssien neutraalina näyttämönä, vaan sillä on oma aktiivinen roolinsa niiden kehystämisessä.
  • Vihanninjoki, Vesa (Finnish Environment Institute, 2014)
    Reports of the Finnish Environment Institute 41/2014
    Due to the Arctic climate change and the related diminishing of Arctic sea ice cover, the general conditions for Arctic shipping are changing. The retreat of Arctic sea ice opens up new routes for maritime transportation, both trans-Arctic passages and new alternatives within the Arctic region. Hence the amount of Arctic shipping is presumed to increase. Despite the observed development, the sailing conditions in the Arctic waters will remain challenging. Thus particular attention will be required also in the future with regard to crew, fleet and other infrastructural issues. In addition to other apparent challenges and risks, the increase in Arctic shipping will lead to an increased amount of emissions. The increased emissions may have considerable and unpredictable influences to the particularly sensitive Arctic environment. With regard to emission species, especially black carbon is presumed to have climatic sig-nificance within the Arctic context. Black carbon absorbs solar radiation very effectively, and when deposited to snow or sea ice cover, it may notably alter the radiative equilibrium of the Arctic region. The increased Arctic marine activities produce black carbon emissions, whose climate impacts are assessed in this report.
  • Kontro, Heikki (Helsingin yliopisto, 2019)
    Vuonna 1996 perustettu Arktinen neuvosto on yksi keskeisimmistä kansainvälisistä yhteistyöfoorumeista arktista aluetta koskevissa asioissa. Arktisessa neuvostossa käsitellään ennen kaikkea arktisen alueen ympäristönsuojeluun sekä kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskaudet noudattavat ennalta määrättyä kiertoa, jossa kukin arktinen jäsenvaltio toimii vuorollaan Arktisen neuvoston puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Arktisen neuvoston institutionaalisia toimintatapoja kahden eri jäsenvaltion puheenjohtajuuskausien kautta. Tarkasteltavat puheenjohtajuuskaudet ovat Kanadan vuosille 2013–2015 ajoittunut Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskausi sekä Suomen vuosille 2017–2019 ajoittuva puheenjohtajuuskausi. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia asiakokonaisuuksia kyseisten kahden maan arktisten puheenjohtajuuskausien suunnitelmien ja toteutusten taustalla on, mitä nämä asiat kertovat Arktisen neuvoston virallisista ja epävirallisista institutionaalisista toimintaperiaatteista sekä miten puheenjohtajan on mahdollista käyttää valtaa Arktisessa neuvostossa. Tutkimuskysymys alakysymyksineen on seuraava: - Miten puheenjohtajamaa pyrkii käyttämään valtaa Arktisessa neuvostossa? - Miten puheenjohtajamaa pyrkii edistämään kansallisia intressejään Arktisessa neuvostossa? - Miten puheenjohtaja huomioi muut toimijat toteuttaessaan Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauden toimia? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii rationaalisen valinnan institutionalismi. Tutkimuksen menetelmä on teorialähtöinen sisällönanalyysi, joka pohjautuu käsiteltävien Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskausien prioriteettiohjelmiin sekä puolistrukturoituihin teemahaastatteluihin. Tutkimuksen mukaan Arktisen neuvoston puheenjohtaja pyrkii edistämään omia kansallisia intressejään puheenjohtajuuskautensa aikana. Kansallisia intressejä ei kuitenkaan tule edistää ilmiselvästi, vaan aloitteet tulisi muovata siten, että ne voidaan tulkita koko arktista aluetta palveleviksi. Tutkimuksesta selviää myös, että jatkuvuuden varmistaminen toisiaan seuraavien puheenjohtajuuskausien välillä on ensiarvoisen tärkeää Arktisen neuvoston toiminnan jatkuvuuden, tehokkuuden ja toimintakyvyn varmistamisen kannalta. Tutkimuksesta selviää myös, että viime vuosina lisääntyneet jännitteet Venäjän ja lännen välillä eivät ole liiemmin vaikuttaneet Arktisen neuvoston jokapäiväiseen toimintaan.
  • Juvonen, Sanna-Kaisa; Kuhmonen, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Reports of the Finnish Environment Institute 37/2013
    In this report, results of a regional evaluation on protected areas in the Barents Region are presented. The evaluation was made using the Programme of Work on Protected Areas (PoWPA) of the Convention on Biological Diversity as a framework. The Convention on Biological Diversity aims to halt the loss of biodiversity by 2020. The work was done as a part of the Barents Protected Area Network (BPAN) project by national and regional authorities, scientific institutes and nature conservation nongovernmental organisations from Norway, Sweden, Finland and northwest Russia. The aim of the project is to promote the establishment of a representative protected area network in the Barents Euro-Arctic Region to conserve biodiversity of boreal and arctic nature, particularly forests and wetlands. The PoWPA national reporting framework was modified and simplified to make it more suitable to be used as a tool for analysis of the protected area network in the Barents Region. It was used especially to see in which PoWPA goals and targets the Barents Region as a whole had made progress, and in which there was need for further work, and thus make recommendations for future actions in the Region. This enabled also the individual regions to assess in which goals and targets their region had made progress and in which there was need for further development. The reporting framework also provided a common language for interregional discussions and comparisons. A network of existing and planned protected areas is under development in the Barents Region. New protected areas have been established in recent years. However, strong efforts are still needed for strengthening the network of protected areas in order to reach the internationally agreed Aichi Biodiversity Targets.
  • Johansson, Milla M.; Launiainen, Jouko; Müller, Gerd; Brümmer, Burghard (Merentutkimuslaitos, 2005)
    Meri 54
  • Saarikoski, Leena (2011)
    This thesis focuses on the geopolitical thinking of the Russian Federation in the Arctic areas, especially as it pertains to the role of the modernization of the Russian economy and to the importance of the sea in world politics. The aim is to contribute to the better understanding of Russia’s arctic politics and to the different actors in Russia through using Critical Discourse Analysis to study Russian official and political discourses. Moreover the focus is to scrutinize, how Russian geopolitical thinking constructs the Arctic and how the Russian geopolitical thinking relates to John Agnew’s concept of modern geopolitical imagination. Russia’s politics towards the Arctic, or more precisely, the success of those policies will determine the future for this energy-dependent state. According to John Agnew’s concepts of modern geopolitical imagination, Russia views the Arctic as natural and sovereign part of the country. Russian geopolitical thinking in the north closely relates to the geopolitical and national interests of the country. Discourses traced in the research material were discourse on modernization, on country’s sovereign rights and on cooperation. In addition, the Arctic appears to be the strategic treasure trove for the country, which secures the future economic growth and sustainable stability. Simultaneously, the political leaders have often emphasized the demand for the modernization and the need to get rid of the energy revenues as a fundamental guarantee of the development of the country. Overall, the Arctic has served as a useful identity-building project, especially as a platform to reinforce a great power mentality.
  • Hildén, Mikael; Kupiainen, Kaarle; Forsius, Martin; Salonen, Raimo O. (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    SYKE Policy Brief
  • Hämäläinen, Johanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielman aihe on pohjoismainen yhteistyö arktisessa politiikassa. Kiinnostus arktisia alueita kohtaan on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana. Valtio toisensa jälkeen on julkaissut arktisen strategiansa, jossa määritellään maan intressit alueen suhteen. Arktisia maita ovat Pohjoismaiden lisäksi Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat. Kiinnostuksen kasvu johtuu ennen kaikkea ilmastonmuutoksen vaikutuksista arktisiin alueisiin. Pohjoismaat ovat olleet mukana arktisen politiikan muotoilussa 1990-luvun alusta alkaen. 2000-luvulla pohjoismainen arktinen yhteistyö on saanut lisää painoarvoa paitsi globaalin kiinnostuksen kasvun myötä, myös vuonna 2009 julkaistun, pohjoismaista ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä käsittelevän, niin kutsutun Stoltenbergin raportin seurauksena. Lisäksi vuonna 2012 Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi aloitteen yhteispohjoismaisen arktisen strategian laatimisesta. Tutkielman tarkoitus on vastata kysymykseen, millaista arktista aluetta Pohjoismaat rakentavat ja millaisia diskurssikoalitioita pohjoismaisesta arktisesta keskustelusta nousee esiin. Lisäksi tutkielmassa pohditaan, miten alueen rakentamisen tapa eroaa tarkasteltavien ajanjaksojen mukaan. Tutkielman aineistona käytetään Pohjoismaiden neuvoston istuntojen pöytäkirjoja vuosilta 1990-1996 sekä vuosilta 2009-2012. Tutkielman aikarajaus perustuu arktisen keskustelun vaiheisiin. 1990-luvun alussa arktinen keskustelu oli vilkasta ja aluetta määriteltiin ahkerasti kylmän sodan jälkeisessä uudenlaisessa tilanteessa. Tuolloin tapahtui pohjoismaisen alueen rakentamisen ensimmäinen vaihe suhteessa arktiseen alueeseen. Arktisen keskustelun toinen tuleminen puolestaan alkoi 00-luvun puolivälin jälkeen, kun alueen painoarvo ilmastonmuutoksen myötä kasvoi, ja keskustelu kiihtyi erityisesti Venäjän istutettua lippunsa pohjoisnavalle Jäämeren pohjaan. Pohjoismaisittain merkittävämpi oli kuitenkin vuodesta 2009 alkanut tiiviimpi keskustelu Stoltenbergin raportin julkaisun myötä. Tutkielman teoreettisena lähestymistapana on alueellistumisen tutkimus. Erityisesti alueen rakentaminen diskursiivisena prosessina on aineiston analyysin kannalta oleellisessa asemassa. Aineistoa analysoidaan diskurssianalyysin avulla. Erityisesti Maarten Hajerin käyttämät diskurssianalyysin työkalut tarinalinja, diskurssikoalitio ja tunnusomaiset kuvat ovat analyysin kannalta olennaisessa asemassa. Aineistosta erottuu selvimmin kolme diskurssikoalitiota, jotka ovat: Uuteen tilanteeseen viittaava diskurssikoalitio, hauraan ympäristön diskurssikoalitio sekä pohjoismaisen poikkeuksellisuuden diskurssikoalitio. Varsinaisina tarinalinjoina PN:n istuntojen keskusteluissa erottuvat kaksi PN:n toimijuuteen liittyvää tarinalinjaa, jotka sijoittuvat eri ajanjaksoille. Ympäristöä korostavasta diskurssikoalitiosta puolestaan nousevat konservationistinen sekä ympäristöä taloudellisina mahdollisuuksina kannattavat tarinalinjat. Mahdollisuuksia painottavasta tarinalinjasta erottuu lisäksi itsehallintoalueiden oma tarinalinja, jonka mukaan heillä on ensisijainen oikeus alueen luonnonvarojen hyödyntämiseen. Pohjoismaisen poikkeuksellisuuden diskurssikoalitioon kytkeytyvät niin ympäristön, turvallisuuden ja rauhan kuin demokratian tarinalinjat, jotka kaikki alleviivaavat Pohjoismaiden erityislaatuisuutta toimijana. Aineiston perusteella Pohjoismaiden neuvosto asemoituu 1990-luvulla arktisessa politiikassa enemmän koordinoijaksi kuin toimijaksi. Ensisijaisena tavoitteena on alueen rakentaminen kohti Eurooppaa, ja arktinen alueen rakentaminen toimii tässä yhteydessä keinona perustella tiiviimpää yhteyttä Eurooppaan. 1990-luvulla korostuu myös Venäjän ympäristöongelmat osana arktista keskustelua. 2000-luvulla Pohjoismaiden neuvoston rooli on vahvempi ja se pyrkii asemoitumaan toimijana koordinoijan sijaan ja institutionalisoimaan roolinsa yhteisen pohjoismaisen arktisen strategian avulla. Johtopäätöksinä voidaan analyysin perusteella esittää, että pohjoismainen poikkeuksellisuus on edesauttanut Pohjoismaiden neuvoston roolin muuttumista koordinoijasta aktiivisekse alueen rakentajaksi. Alueen rakentaminen alkaa 1990-luvulla, lisääntyy ja muuttaa muotoaan vuosien saatossa ja huipentuu 2012 päätökseen laatia yhteispohjoismainen arktinen strategia, jonka avulla pohjoismaisia normeja halutaan levittää Arktiseen neuvostoon. Onnistuessaan Pohjoismaat voisivat institutionalisoida arktiseen politiikkaan esimerkiksi pohjoismaisen rauhan käsitteen sekä ympäristön ensisijaisena arvona. Jos kaikki alkavat puhua alueesta mahdollisuutena tai aarreaittana, se ennen pitkää vaikuttaa myös politiikan suuntaviivoihin. Jos puolestaan konservationistinen tarinalinja vahvistuu ja hallitsevaksi diskurssiksi muodostuu muuallakin kuin Pohjoismaiden neuvostossa ympäristön näkökulma, on mahdollista, että kansainvälisen arktisen politiikan suuntaviivat näyttäytyvät toisenlaisina (pohjoismaisempina) kuin tällä hetkellä.
  • Mäkelä, Mikko (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ilmastonmuutos koettelee ankarimmin planeettamme pohjoisia alueita. Näiden alueiden eliöyhteisöt ovat ennestään erityisen herkkiä ympäristön muutoksille. Vaikka arktisen ympäristön fysikaaliset muutokset ovat jo monin paikoin nähtävillä, ovat tiedot näiden muutosten vaikutuksista alueen eliöyhteisöihin ja ekologisiin vuorovaikutussuhteisiin edelleen hyvin puutteelliset. Pohjoisten keväiden aikaistuminen altistaa yhteisöt fenologiselle irtautumiselle, jossa läheisessä ekologisessa vuorovaikutuksessa olevat lajit ajautuvat esiintymisaikojensa suhteen erilleen. Pölyttäjähyönteisen sekä pölytettävän kukkakasvin tapauksessa tästä voi olla seurauksena pölytystehon väheneminen. Tämän ja ilmastomuutoksen muiden seurausten ennustamiseksi käytetään usein nk. ajan ja tilan rinnastus –menetelmää. Menetelmän oletuksena on, että eliöt reagoivat ympäristötekijöihin samalla tavalla, tapahtuivatpa ne sitten ajallisesti tai paikallisesti. Selvittääkseni, onko arktisella alueella havaittavissa fenologista irtautumista, tarkastelen lapinvuokon sekä lajin pölyttäjäyhteisöön kuuluvan 14 hyönteisheimon fenologiaa Koillis-Grönlannissa. Tarkastellakseni, miten ilmaston vaihtelu vuosien välillä kuvastuu hyönteisaktiviteetin ajoittumiseen ja lajiryhmien väliseen vaihteluun, hyödynnän kahdenkymmenen vuoden aikasarjaa (jatkossa: aikasarja-aineisto). Selvittääkseni, miten ilmaston vaihtelu tilassa heijastuu paikallisiin eroihin pölyttäjäaktiviteetin fenologiaan, seuraan hyönteisaktiviteetin ajoittumisen yhden kasvukauden aikana maaston eri osissa (jatkossa: tila-aineisto). Molemmista aineistoista selvitän, mikä ympäristötekijä määrittää voimakkaimmin pölyttäjäyhteisön fenologiaa, keskittyen lumenlähtöpäivään ja lämpösummaan. Lopuksi arvioin, kuinka hyvin ajallinen ja paikallinen ulottuvuus vastaavat toisiaan. Näin pyrin selvittämään sitä, kuinka käyttökelpoinen ajan ja tilan rinnastus –menetelmä on pohjoisten pölyttäjäyhteisöjen tutkimuksessa. Totesin lumenlähtöpäivän selittävän lapinvuokon pölyttäjäyhteisön fenologiaa kokonaisuutena parhaiten. Tämä pätee sekä tila- että aikasarja-aineistossa. Lumenlähtöpäivän ja lämpösumman vaihdellessa eri lajiryhmien ajoitus muuttuu eri tavoin. Muutokset tilassa ja ajassa olivat lapinvuokon tärkeimpien pölyttäjäryhmien kohdalla suhteellisen yhteneväiset, mutta eräiden muiden ryhmien (esim. kukkakärpästen) kohdalla ja samalla koko yhteisön tasolla ennusteet olivat heikompia. Tulokseni osoittavat, että ilmaston vaihdellessa arktisissa yhteisöissä on nähtävissä fenologista irtautumista. Yhteisön sisällä eri lajiryhmät reagoivat sekä lumenlähtöpäivään että lämpösummaan eri tavoin. Tämä altistaa yhteisöjä fenologiselle irtautumiselle ympäristön edelleen muuttuessa. Pölyttäjäfenologiaa tutkittaessa ajan ja tilan rinnastus -menetelmä näyttää toimivan hyvin lapinvuokon ja tämän kasvilajin tärkeimpien pölyttäjäheimojen kohdalla. Koko yhteisön tasolla rinnastuksen ennusteet ovat kuitenkin puutteelliset, sillä joidenkin ryhmien ennusteet eroavat toisistaan merkittävästi sekä ajassa että tilassa. Tulevaisuudessa tulisikin selvittää tarkemmin sitä, kuinka nyt havaittu pölyttäjäyhteisön fenologinen epäyhtenäisyys heijastuu lajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin eri trofiatasojen välillä.
  • Lehikoinen, Aleksi; Kondratyev, Alexander V.; Asanti, Timo; Gustafsson, Esko; Lamminsalo, Olli; Lapshin, Nikolay V.; Pessa, Jorma; Rusanen, Pekka (Finnish Environment Institute, 2006)
    The Finnish Environment 25/2006
    Finnish Environment Institute organized two ornithological expeditions to the White Sea, between 21st September and 10th October 1999, and between 21st September and 10th October 2004. The main aim of these expeditions was to map the most important staging areas for the migrating arctic birds at the White Sea. Several internationally important staging areas were found at the White Sea. Transect line counts at sea showed that the densities of birds outside these areas were smaller. During the expeditions a lot of data collected about the migration, daily rhythm, directions and routes of the migration, intensity, timing and the age and sex of the birds. Clear differences between species were noticed in the dynamics, directions of routes and intensity. Some of the species migrate on a wide front and others follow the coastal lines. The expedition was carried out by vessel. Compared to aerial surveys, which are also used for mapping of staging areas, vessel is cheaper. Vessel surveys allow more time for observing for instance birds which are sensitive or few in numbers. On the other hand a vessel is slow and shallow areas, which are important staging areas for waterfowl, are inaccessible. Aerial surveys make it possible to cover large areas and to find the most important staging areas for arctic waterfowl.
  • Aksenov, Dmitry; Kuhmonen, Anna; Mikkola, Jyri; Sobolev, Nikolay (Finnish Environment Institute, 2015)
    Reports of the Finnish Environment Institute 29/2014
    This report presents the results of an analysis of the characteristics and representativeness of the protected area network in the Barents Region based on a large amount of GIS data. The report evaluates the current state of the protected area network in comparison with the global Aichi Biodiversity Targets of the Convention on Biological Diversity that aim to halt the loss of biodiversity by 2020 (2010, Nagoya, Japan). Target 11 states that by 2020 at least 17% of terrestrial and inland water areas are conserved through effectively and equitably managed, ecologically representative and well-connected systems of protected areas. This work was done as a part of the Barents Protected Area Network (BPAN) project by national and regional authorities, scientific institutes and nature conservation non-governmental organizations from Norway, Sweden, Finland and northwest Russia. The aim of the BPAN project is to promote the establishment of a representative protected area network in the Barents Euro-Arctic Region to conserve biodiversity of boreal and Arctic nature, particularly forests and wetlands. This report provides for the first time unified and harmonized information on protected areas across national and regional borders covering 13 administrative regions in the four countries, providing a common language to discuss different kinds of protected areas. The information is presented in comprehensive forms as thematic maps, tables and figures. This information is now available to be utilized in nature conservation planning in each participating country, taking into account the trans-boundary connectivity of protected areas. A network of existing and planned protected areas is under constant development in the Barents Region. In March 2013, protected areas covered 13,2% (231 600 km2) of the Barents Region, and national and regional nature conservation plans included establishing a further 59 400 km2 as protected areas, increasing the future level of protection to cover 16,6% of the terrestrial area. In developing protected area networks, the representativeness of forests and wetlands and the connectivity of the protected areas need special emphasis.
  • Salonen, Satu (Helsingfors universitet, 2013)
    The focus of the thesis is to analyse through the case study of World Wide Fund for Nature (WWF) how did the environmental NGOs respond to the state level cooperation in the Arctic in the 1990s. Time frame of the thesis ranges from 1989 to 1998; from the preparations for the first state-level meeting on the Arctic environmental cooperation until the establishment of the Arctic Council and accreditation of WWF as permanent observer. The thesis analyses how WWF saw the Arctic cooperation, how the Arctic states reacted to WWF’s aspirations to be included, and how WWF pursued a role in the cooperation. Moreover, the purpose of this thesis is, through examining the case of WWF in the Arctic state-level cooperation, to contribute to the research of NGOs acting and pursuing participation in the state-level cooperation forums. The source material of the thesis can be divided into three categories: archive materials; journals; and declarations, documents and strategies of the Arctic cooperation forums. The main archive materials are from the Archives of the Finnish Ministry for Foreign Affairs, retaining memorandums, reports, correspondence between officials, diplomats and representatives of NGOs, minutes, and documents. The main publication that has been used as a source is the WWF Arctic Program’s publication Arctic Bulletin. In addition, declarations, strategies and various documents from WWF and Arctic cooperation forums have been used to supplement the archive materials and Arctic Bulletin. Through the source materials different views and strategies of WWF have been examined alongside with the views of Arctic states on WWF’s role in the cooperation. The analytical frame has been constructed against non-governmental organizations acting in the state-level cooperation. The analytical frame is also closely connected to the use of soft-law arrangements in international cooperation as one of their justifications is the inclusion of non-state actors, including NGOs. Through combining methodological features of a case study with the analytical frame of the thesis, the aim has been to present a single-case study on NGO participation in the Arctic cooperation, focusing on a crucial case of WWF. In addition, the case study approach has been supplemented with source criticism, and some characteristics of the social network analysis have been employed in order to indicate the interconnectedness of the actors in the Arctic. The outcomes of this thesis reflect the situation of NGOs in the international cooperation. While the states are willing to acknowledge the NGOs as part of civil society and their role as bridges between the governance and civil society their official inclusion is often a different thing. As the states were in the place to decide who was included to the Arctic cooperation forums, WWF had to make strategic decisions in order to better its situation and secure its inclusion to the official forums. WWF tied alliances with other actors, namely the indigenous peoples’ organizations, but it also had to be cautious in its statements. The central conclusion of the thesis is that the situation of NGOs is still complicated especially in a region such as the Arctic, which is becoming one of the hot points of world politics. One the one hand WWF was expected to fulfill its role as a NGO and on the other it had to be moderate enough in its statements in order to secure its status in the cooperation forums. As the case study of WWF in the Arctic cooperation indicates, the states are open to include non-state actors to the cooperation forums, as long as they are not too hostile towards their respective interests.
  • Juvonen, Sanna-Kaisa; Kuhmonen, Anna (Finnish Environment Institute, 2015)
    Доклады Института Окружающей Среды Финляндии 37py/2013 - Reports of the Finnish Environment Institute 37ru/2013
    В отчете представлены результаты оценки состояния системы особо охраняемых природных территорий (ООПТ) в странах, областях и автономных республиках, входящих в Баренцев Евро-Арктический регион. В качестве инструмента были использованы четыре элемента Программы работы с ООПТ (PoWPA) в составе Конвенции о Биологическом разнообразии (КБР), цель которой – остановить процесс утраты биологического разнообразия к 2020 году. Работа являлась составной частью проекта «Сеть ООПТ Баренц-региона» (BPAN), в котором принимали участие представители правительств, региональных администраций, научно-исследовательских институтов и негосударственных природоохранных организаций Норвегии, Швеции, Финляндии и Северо-Запада России. Цель проекта – способствовать созданию репрезентативной сети ООПТ Баренц-региона, чтобы сохранить биоразнообразие таежной и арктической природы, в первую очередь лесов и водно-болотных угодий. Схема отчетов по оценке работы по программе PoWPA была упрощена и модифицирована для того, чтобы сделать ее практически выполнимой для оценки состояния систем ООПТ в каждой стране, области или республике, входящей в Баренц-регион. Она позволила выяснить, в каких аспектах работы был достигнут прогресс, и какие аспекты нуждаются в доработке. Это послужило основой для подготовки рекомендаций для дальнейших действий по укреплению системы ООПТ в Баренц-регионе в целом. Был выработан общий язык при обсуждении и сравнении систем ООПТ между отдельными регионами, и в каждом их них смогли оценить достижения и недостатки своих систем ООПТ в сравнении с соседними. Система существующих и планируемых к созданию в Баренц-регионе ООПТ находится в состоянии развития. В течение последних лет были созданы несколько новых ООПТ. Вместе с тем, для достижения задач КБР по сохранению биоразнообразия, сформулированных в Айчи, требуются дальнейшие усилия по укреплению системы ООПТ. In this report, results of a regional evaluation on protected areas in the Barents Region are presented. The evaluation was made using the Programme of Work on Protected Areas (PoWPA) of the Convention on Biological Diversity as a framework. The Convention on Biological Diversity aims to halt the loss of biodiversity by 2020. The work was done as a part of the Barents Protected Area Network (BPAN) project by national and regional authorities, scientific institutes and nature conservation nongovernmental organisations from Norway, Sweden, Finland and northwest Russia. The aim of the project is to promote the establishment of a representative protected area network in the Barents Euro-Arctic Region to conserve biodiversity of boreal and arctic nature, particularly forests and wetlands. The PoWPA national reporting framework was modified and simplified to make it more suitable to be used as a tool for analysis of the protected area network in the Barents Region. It was used especially to see in which PoWPA goals and targets the Barents Region as a whole had made progress, and in which there was need for further work, and thus make recommendations for future actions in the Region. This enabled also the individual regions to assess in which goals and targets their region had made progress and in which there was need for further development. The reporting framework also provided a common language for interregional discussions and comparisons. A network of existing and planned protected areas is under development in the Barents Region. New protected areas have been established in recent years. However, strong efforts are still needed for strengthening the network of protected areas in order to reach the internationally agreed Aichi Biodiversity Targets.