Browsing by Subject "arktinen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Heino, Jani; Culp, Joseph M.; Erkinaro, Jaakko; Goedkoop, Willem; Lento, Jennifer; Rühland, Kathleen; Smol, John P.; Britton, Robert (British Ecological Society, 2020)
    Journal of Applied Ecology Volume 57, Issue 7 (2020)
    1. Arctic regions support a wide variety of freshwater ecosystems. These naturally oligotrophic and cold-water streams, rivers, ponds and lakes are currently being impacted by a diverse range of anthropogenic pressures, such as accelerated climate change, permafrost thaw, land-use change, eutrophication, brownification and the replacement of northern biota with the range expansion of more southern species. 2. Multiple stressors are rapidly changing Arctic freshwater systems as aquatic habitats are becoming more suitable for species originating from more southerly regions and thereby threatening biota adapted to cold waters. The livelihoods of Indigenous Peoples of the north will be altered when ecosystem services associated with changes in biodiversity are affected. Unfortunately, monitoring of biodiversity change in Arctic freshwaters is currently inadequate, making it difficult, if not impossible, to predict changes in ecosystem services. 3. Synthesis and applications. We propose a three-step approach to better address and facilitate monitoring of the rapid ecological changes that Arctic freshwater ecosystems are currently experiencing as a result of climate change. First, we should increase our efforts in the monitoring of freshwaters across all Arctic countries by setting up a network of monitoring sites and devoting more effort to a broad-scale baseline survey using standardized methods. Second, we should enhance modelling efforts to include both ecological change and socio-economic development. These models should help pinpoint species, ecosystems and geographical areas that are likely to show abrupt changes in response to any changes. Third, we should increase interaction among scientists, policymakers and different stakeholder groups. In particular, Indigenous Peoples must be involved in the leadership, planning and execution of monitoring and assessment activities of Arctic freshwaters. The proposed approach, which is critical to detecting the effects of climate change in the circumpolar region, has broader applications for global coordination of Arctic freshwater biomonitoring. Through routine monitoring, standardization of methods, enhanced modelling of integrated scientific and socio-economic change, and increased collaboration within and among sectors, more effective monitoring and management of climate change impacts on freshwater biodiversity will be possible in the Arctic and globally.
  • Kuhn, Thomas; Kupiainen, Kaarle; Miinalainen, Tuuli; Kokkola, Harri; Paunu, Ville-Veikko; Laakso, Anton; Tonttila, Juha; Van Dingenen, Rita; Kulovesi, Kati; Karvosenoja, Niko; Lehtonen, Kari E.J. (EGU, 2020)
    Atmospheric Chemistry and Physics 20 9 (2020)
    We use the ECHAM-HAMMOZ aerosol-climate model to assess the effects of black carbon (BC) mitigation measures on Arctic climate. To this end we constructed several mitigation scenarios that implement all currently existing legislation and then implement further reductions of BC in a successively increasing global area, starting from the eight member states of the Arctic Council, expanding to its active observer states, then to all observer states, and finally to the entire globe. These scenarios also account for the reduction of the co-emitted organic carbon (OC) and sulfate (SU). We find that, even though the additional BC emission reductions in the member states of the Arctic Council are small, the resulting reductions in Arctic BC mass burdens can be substantial, especially in the lower troposphere close to the surface. This in turn means that reducing BC emissions only in the Arctic Council member states can reduce BC deposition in the Arctic by about 30 % compared to the current legislation, which is about 60 % of what could be achieved if emissions were reduced globally. Emission reductions further south affect Arctic BC concentrations at higher altitudes and thus only have small additional effects on BC deposition in the Arctic. The direct radiative forcing scales fairly well with the total amount of BC emission reduction, independent of the location of the emission source, with a maximum direct radiative forcing in the Arctic of about −0.4 W m−2 for a global BC emission reduction. On the other hand, the Arctic effective radiative forcing due to the BC emission reductions, which accounts for aerosol–cloud interactions, is small compared to the direct aerosol radiative forcing. This happens because BC- and OC-containing particles can act as cloud condensation nuclei, which affects cloud reflectivity and lifetime and counteracts the direct radiative forcing of BC. Additionally, the effective radiative forcing is accompanied by very large uncertainties that originate from the strong natural variability of meteorology, cloud cover, and surface albedo in the Arctic. We further used the TM5-FASST model to assess the benefits of the aerosol emission reductions for human health. We found that a full implementation in all Arctic Council member and observer states could reduce the annual global number of premature deaths by 329 000 by the year 2030, which amounts to 9 % of the total global premature deaths due to particulate matter.
  • Kaivosoja, Arttu (Helsingin yliopisto, 2021)
    Planning process for the Arctic Railway was initiated by the Ministry of Transport and Communications in 2017 and lasted until early 2019. The proposed railway line would cut through the homeland of the indigenous Sámi, which received harsh criticism from the Sámi Parliament for its adverse effects on the traditional Sámi culture and livelihood, both protected by the Constitution of Finland. In this thesis the claims of these two actors are analysed using the Justification theory and Justification analysis to gain insight into the underlying justifications that were used to either oppose or support the Arctic Railway. The results will also illuminate how the MTC’s use of justifications resulted in the constitutional rights of the indigenous Sámi being disregarded during the planning process. At the end of this thesis the reader should have a greater understanding of the Arctic Railway’s planning process, the main arguments and justifications of the two key actors, and how they were used to either resist or support the railway’s construction.
  • Pitkänen, Pihla (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yhdysvaltojen intressejä ja niiden kehitystä arktisella alueella geopoliittisesta näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, millaisia intressejä Yhdysvalloilla on arktisella alueella ja kuinka Yhdysvaltojen arktisen alueen geopolitiikka on kehittynyt vuosien 2009–2017 välillä. Vaikka arktisen alueen merkitystä on tutkittu runsaasti esimerkiksi ympäristön, ilmastonmuutoksen ja energiaresurssien näkökulmasta, on sen geopolitiikan tarkastelu yksittäisen valtion näkökulmasta jäänyt taka-alalle erityisesti kansainvälisten suhteiden tieteenalalla. Tutkielman tutkimuskysymykset kysyvät mitkä ovat Yhdysvaltojen intressit arktisella alueella ja miten Yhdysvaltojen arktisen alueen geopolitiikka on kehittynyt Barack Obaman presidenttikausilla 2009–2017. Tutkimuksen kohteena ovat Yhdysvaltojen vuosien 2009–2017 välillä julkaisemat arktiset strategiat, joita analysoidaan tässä tutkielmassa geopolitiikan käsitteen avulla. Tutkimuksessa analysoidaan, mitkä ovat Yhdysvaltojen geopoliittiset intressit arktisella alueella ja miten Yhdysvaltojen geopolitiikka on kehittynyt Arktiksella Barack Obaman presidenttikausien aikana. Aineistoa tarkastellaan teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla, jonka pohjana toimii niin sanottu uusi geopolitiikka, jolla tarkoitetaan poliittisten, sotilaallisten ja taloudellisten intressien analysointia maantieteellisessä tilassa, ja joka korostaa taloudellisen vaikuttamisen keinoja sotilaallisen voimankäytön sijaan. Obaman hallinnon keskeisimpiä intressejä arktisella alueella olivat analyysin perusteella ilmastonmuutoksen torjuminen, vapaan merenkulun ja ilmatilan käytön turvaaminen, vastuullinen ja kestävä arktisen alueen kehittäminen, Yhdysvaltojen taloudellinen kehitys, turvallisuusintressien edistäminen, alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittaminen sekä Arktisen neuvoston toimintaan perustuvan kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen. Obaman hallinnon arktiset strategiat ovat intresseiltään samankaltaisia, mutta niiden välillä on selkeitä painotuseroja. Keskeisin ero intressien painottamisessa koski taloudellisia ja poliittisia intressejä, jotka korostuivat etenkin Yhdysvaltojen laivaston strategiassa sekä kansallisessa arktisessa strategiassa. Poliittiset intressit korostuivat voimakkaasti myös Arktisen neuvoston puheenjohtajakauden painotuksissa. Vertailukohteena tutkielmassa oleva George W. Bushin aikainen arktinen strategia sen sijaan painottaa Obaman hallinnon strategioista poiketen alueen sotilaallisia intressejä. Analyysin perusteella Arktis on Obaman presidenttikausilla noussut geopoliittisesti merkittäväksi alueeksi, jolla Yhdysvalloilla on niin poliittisia, sotilaallisia kuin taloudellisiakin intressejä. Yhdysvaltojen arktiset strategiat korostavat maan identiteettiä ja velvollisuuksia arktisena valtiona ja sen toimintaa alueen hyväksi. Obaman presidenttikauden päättyessä Yhdysvaltojen intressien painopiste on siirtynyt sotilaallisista intresseistä poliittisiin ja taloudellisiin intresseihin ja Yhdysvaltojen toiminta arktisella alueella noudattaa uuden geopolitiikan määritelmää, jossa valtion maantieteellinen sijainti vaikuttaa sen taloudellisiin, poliittisiin ja sotilaallisiin intresseihin alueella.
  • Jahkola, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    1930-luvulla oli selvää, että Neuvostoliitto oli jäänyt taloudellisessa kehityksessä lännestä jälkeen ja maa lähti kuromaan eroa umpeen kiivaan teollistamisen avulla. Teollistumisen vauhdittamiseksi myös maan pohjoisosien luonnonvarat haluttiin käyttöön, mikä edellytti arktisen alueen aiempaa systemaattisempaa tutkimusta ja kartoittamista. Rationaalista suunnittelua korostavassa teknokraattisessa Neuvostoliitossa tieteen merkitys yleisesti kasvoi, vaikka samanaikaisesti tieteentekijöiden vapautta kavennettiin ja tiedon vapaata liikkuvuutta rajoitettiin. Arktisen valloituksessa erityinen painoarvo annettiin Koillisväylän käytettävyyden edistämiselle niin logistisista kuin strategisista syistä. Tarkastelen tutkielmassani kahta neuvostoliittolaisen luonnontieteilijän Vladimir Vizen kirjoittamaa matkakertomusta nimenomaan Koillisväylästä. Jäänmurtaja Sibirjakovin matkaa Arkangelista itään kuvaa Na ”Sibirjakove” v Tihij okean (1934) ja jäänmurtaja Litken matkaa Vladivostokista Murmanskiin puolestaan Vladivostok – Murmansk na ”Litke” (1936). Molemmat teokset on julkaissut Neuvostoliiton arktisen alueen kehittämisestä ja tutkimuksesta vastannut hallinto-organisaatio Glavnoe upravlenie Severnogo morskogo puti (Glavsevmorput). Vize itse oli Glavsevmorputin alaisuudessa toimineen Arktisen instituutin varajohtaja. Vaikka Glavsevmorput vastasi arktisen alueen tutkimuksesta, oli sen ensisijaisena tavoitteena nopeassa tahdissa muuttaa arktinen alue taloudellisesti tuottavaksi osaksi Neuvostoliittoa. Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten Vize matkakertomuksissaan kuvaa arktisen muutosta sekä sitä, minkälainen arktinen ja erityisesti arktinen luonto Vizen teksteissä rakentuu. Lähestyn Vizen kertomuksia 1930-luvun Neuvostoliiton yhteiskunnallisesta kontekstista ja aikansa matkakirjallisuudelle tyypillisistä piirteistä käsin, mutta lisäksi katson niiden asettuvan osaksi yleisempää kolonialistisen ja tieteellisen matkakertomuksen traditiota. 1930-luvun Neuvostoliitossa julistettu sota luontoa vastaan, pyrkimys luonnon täydelliseen kontrollointiin sekä arktisen valloituksen ympärille ajan mediassa ja kirjallisuudessa muotoutunut mytologia asettivat omat reunaehtonsa sille, miten Vizen tuli kuvata Sibirjakovin ja Litken matkoja. Tämä näkyy kertomuksissa ajan hegemoniselle luontodiskurssille tyypillisinä ilmauksina, arktisen personifiointina ja sotametaforien viljelemisenä. Taistelu esitetään kuitenkin alusten ja jään välisenä taisteluna, ei ihmiskehon ja arktisen kylmyyden välisenä kamppailuna – ennemminkin kylmyys ja siinä piilevä kuolemanvaara sivuutetaan. Tällöin neuvostosankari näyttää sijaitsevan luonnon yläpuolella, vapaana sen rajoituksista. 1930-luvun Neuvostoliiton reunaehtojen lisäksi Vizen matkakertomuksissa näkyy kuitenkin myös yleismaailmallinen tieteen, teknologian ja kolonisaation yhteenkietoutuneisuus. Tieteen tehtävä on tuottaa imperiumin keskuksille tietoa kolonialisoidun alueen tehokkaan hyödyntämisen edistämiseksi ja Vizen tapauksessa hänen tehtävänsä on ennen kaikkea muuttaa pohjoiset olosuhteet ennustettaviksi ja siten hallittavammiksi. Tiedettä harjoittamalla Vize siis osallistuu pohjoisen luonnon kolonisaatioon ja Vizen tekstissä näkyy tieteelliselle matkakirjallisuudelle tyypillinen luonnon luokittelu, tilastointi ja selittäminen. Luonto näyttäytyy siis passiivisena tutkimuskohteena. Yhtä lailla Vizen kertomuksissa näkyy imperialistiselle matkakertomukselle tyypillinen piirre täyttää kolonialisoitu maisema imperiumin keskuksesta muistuttavilla merkeillä: tässä tapauksessa jäänmurtajilla, tutkimusasemilla ja neuvostovallasta muistuttavilla paikannimillä. Arktisten alueiden kolonisaation yhteydessä ”toisena” esitetään useimmiten luonto, näin myös Vizen kertomuksissa. Vaikka arktiset ilmiöt, erityisesti jää, esitetään tarkastelluissa kertomuksissa vihamielisinä vastustajina, rakentuu Vizen teksteissä luonnon ja erityisesti eläinten kuvauksen välityksellä myös toinen, aitoutta, vapautta ja kaupunkielämän vastakohtaa edustava arktinen, jonka kuvaus asettaa kyseenalaiseksi Vizen horjumattoman omistautumisen arktisen muuttamiselle. Tätä toista arktista ei esitetä vihollisena, vaan erityisesti arktisten eläinten kuvauksessa hahmottuu ajatus siitä, että arktisella alueella on myös oikeuksia. Eläinten representaatiot ajan matkakirjallisuudessa ansaitsisivatkin ehdottomasti lisätutkimusta.