Browsing by Subject "arvottaminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Numminen, Heli (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinoja kirjablogissa. Tutkimuskysymyksiä ovat, millä kielen keinoilla kirjablogin kirja-arvioissa ilmaistaan kielteistä suhtautumista teosta tai jotakin sen osaa kohtaan, millä tavoin bloggaaja esittää puheena olevaan teokseen kohdistuvia kielteisesti arvottavia väitteitä, kielteisiä kannanottoja, kritiikkiä ja kielteistä asennoitumista, miten bloggaaja sitoutuu sanomaansa ja huomioi bloginsa lukijat sekä miten kielteisen suhtautumisen ilmauksia voi lieventää tai vahvistaa. Tutkielman aineisto koostuu viidestä blogitekstistä vuodelta 2018. Aineisto on peräisin ”Mitä luimme kerran” -kirjablogista, joka on yhden henkilön pitämä, henkilökohtainen, julkinen blogi. Tutkimusmetodina käytetään lingvististä tekstintutkimusta ja diskurssianalyysia. Tutkielman taustaluvussa käsitellään tekstilajia sekä yleisesti että kirjablogin näkökulmasta. Luvussa myös esitellään aineiston blogitekstien ja postausten rakennetta. Teorialuvussa kolme esitellään Martinin ja Whiten suhtautumisen teoriaa ja suhtautuvaa kielenkäyttöä suomenkielisessä tutkimuksessa. Luvussa neljä tarkastellaan kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinoja kirjablogissa esimerkkikatkelmien avulla. Tarkastelun kohteena ovat kielteiset sanavalinnat, kieltäminen, odotuksenvastaisuus, jäädä-verbin sisältävät rakenteet, metaforat ja ironia. Luvussa viisi käsitellään kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinojen modifiointia vahvistimien, maksimaalistajien, varausten ja solidaarisuuden ilmaisun avulla. Luvussa kuusi esitellään tutkielman keskeiset johtopäätökset. Tutkielmassa havaitaan, että kirjabloggaajalla on käytössään lukuisia kielellisiä resursseja, joiden avulla voi tuoda esiin kielteistä suhtautumista. Subjektiivisten sanavalintojen ja erilaisten rakenteiden kautta syntyy bloggaajan persoonallinen, tunnistettava tyyli. Käy ilmi, että aineistossa esiintyy runsaasti keinoja, joilla lievennetään ja pehmennetään sanotun intensiteetin astetta. Näin voidaan osoittaa varauksellista suhtautumista väitteen totuusarvoon ja suojella sekä omia että toisen kasvoja mahdollisessa erimielisyystilanteessa. Sanotun intensiteetin astetta vahvistavia keinoja puolestaan esiintyy vähemmän. Koska kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinoja esiintyy runsaasti rajatussakin aineistossa, niistä riittäisi aiheita useampaankin tutkimukseen. Pelkästään odotuksenvastaisuutta voisi tutkia lisää, sillä tässä tutkielmassa tarkasteltujen rakenteiden lisäksi se näyttää ulottavan juurensa myös kieltoilmiöön ja jäädä-verbin sisältäviin rakenteisiin.
  • Kaski, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Alzheimerin tautiin sairastunut yksityishenkilö lahjoitti laajan päiväkirja-aineistonsa Helsingin yliopistolle tutkimusta varten. Tämä tutkimus on yksi niistä, joilla Alzheimerin tautiin liittyviä kielellisiä muutoksia pyritään kyseisen päiväkirjatekstin kautta kartoittamaan. Tarkastelun kohteena on se, miten kirjoittaja viimeisten kymmenen kirjoitusvuoden aikana asennoituu tuntemiinsa henkilöihin. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Muuttuuko muihin ihmisiin asennoituminen päiväkirjan loppua kohden? 2) Jos muutoksia on havaittavissa, minkälaisin kielellisin tavoin ne tulevat esiin? Aineistoa jäsennellään J.R. Martinin ja P.R.R. Whiten suhtautumisen teorian (Appraisal in English) pohjalta. Tähän tutkimukseen sovelletaan kahta asennoitumisen haaraan kuuluvaa alaluokitelmaa: tunteita sekä inhimillisen toiminnan arvottamista, joka jakautuu sosiaaliseen arvostukseen ja sosiaaliseen hyväksyttävyyteen. Vaikka kirjoittaja loppua kohden tuottaa vähemmän tekstiä, ilmaisee hän enemmän asennoitumistaan tuntemiinsa ihmisiin. Kirjoittajan oirekuvaan on viimeisinä kirjoitusvuosina potilasasiakirjamerkintöjen mukaan kuulunut estottomuuden lisääntyminen, joka kirjallisuudessa mainitaan muistisairauden etenemiseen liittyväksi persoonallisuuden muutokseksi. Estottomuus voi olla yhteydessä pidättyneisyyden vähenemiseen kirjoitustyylissä. Varhaisemmissa vuosissa kirjoittaja perustelee enemmän asennoitumisen ilmauksiaan. Loppua kohden esiintymissä, joihin liittyvät tunteet ja vähintään yksi kirjoittajan tuntema henkilö, tunnetilan ilmaisemisen selkeys, itsenäisyys ja jäsentyneisyys vähenevät. Samalla lisääntyy oman tunnetilan ilmaiseminen osana toiseen ihmiseen kohdistuvaa negatiivista asennoitumista siten, että sitä käytetään esimerkiksi lievittämään syytöstä. Viimeisimpinä vuosina kirjoittaja myös enenevässä määrin kuvailee, miltä puolison tunnetila ulospäin näyttää. Toisen ihmisen inhimillisen toiminnan arvottaminen on varhaisemmissa vuosissa usein tilanne-, asia- ja ominaisuuskohtaista. Kirjoittaja aikaisemmissa vuosissa myös pehmentää ja tuo arvottamiseen monitasoisuutta muun muassa litoteesin, metonymian, eksplisiittisen referoimisen ja ironian keinoin. Samoin kirjoittaja kuvailee arvottamiseen liittyviä asioita usein omasta näkökulmastaan siten, että painopiste ei ole siinä, mitä toinen ihminen tekee, vaan siinä, miten hän itse kyseiseen tekemiseen reagoi. Myöhäisemmissä vuosissa kirjoittaja siirtyy henkilön kokonaisvaltaisempaan arvottamiseen ja toteavampaan tyyliin. Muiden ihmisten arvottaminen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta myös lisääntyy. Toisaalta hän myöhäisemmissa vuosissa myös peilaa asioita enemmän itsensä kautta vertaamalla itseään arvottamisen kohteisiin. Tutkimus on kvalitatiivisin menetelmin tehty tapaustutkimus aiheesta, jota ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu. Aineisto on rajattu eikä muutoksien syynä voida varmuudella pitää Alzheimerin tautia, sillä myös ikääntyminen ja muut olosuhteet ovat varmasti vaikuttaneet. Jatkotutkimusten aiheeksi jääkin saman aiheen tutkiminen suuremmalla aineistolla, koska se tarjoaa tietoa Alzheimerin taudin aiheuttamien kielellisten muutosten lisäksi myös sosiaalisissa ajatusprosesseissa tapahtuvista muutoksista. Tutkimustiedon kerryttäminen Alzheimerin taudin kielellisistä muutoksista on tärkeää, koska se auttaa diagnostisten työkalujen luomisessa. Muutosten ja niiden syiden tunteminen auttaa sairauden varhaisessa tunnistamisessa sekä niiden keinojen löytämisessä, joilla sairastuneen henkilön kommunikointikykyä voi tukea.
  • Salonen, Teemu (2003)
    “Arvostelu journalistisena genrenä. Esimerkkitapaus: elokuva-arvostelu” lähestyy journalistista tekstityyppiä arvostelua genreteoreettisesta näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on määritellä, millainen journalistinen genre arvostelu on. Spesifimmän tarkastelun kohteena on arvostelun alalajityyppi elokuva-arvostelu, johon myös tutkielman empiirinen osuus keskittyy. Genren käsitteen määritelyssä korostuu genren kollektiivisuus: genret ovat ihmisten yhteisiä ajattelutapoja ja viestintäjärjestelmiä, joilla ihmiset ajattelevat ja joilla ihmiset käsitteellistävät ympäröivää maailmaa. Olennaista genrejen kollektiivisuudessa on niiden vuorovaikutuksellisuus ja yhteisyys: ne ovat syntyneet ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Tämä koskee myös journalistisia genrejä kuten esimerkiksi uutisia tai arvosteluita: niiden sisältöihin ja muotoihin liittyvät konventiot vakiintuvat vasta, kun vastaanottajat eli lukijat ja yleisöt hyväksyvät ne. Joukkoviestintä ei siis ole yksisuuntaista journalististen genrejen tuottamista ja vastaanottamista, vaan tuottajien ja yleisöjen vuorovaikutusta genreobjektien ja geneeristen ajattelutapojen avulla. Arvostelun journalistinen funktio on antaa informaatiota taideteoksesta mahdolliselle taideteoksen kuluttajalle. Tämän tutkielman lähtökohtana on se, että olennaisin elementti taideteoksesta annettavassa informaatiossa on arvottaminen eli se, että arvostelija ilmaisee jonkinlaisen mielipiteen arvotettavasta objektista. Arvottamisen merkitys korostuu, koska joihinkin kriteereihin perustuva arvottaminen erottaa arvostelun muista journalistisista genreistä. Taideteoksia arvotetaan taiteen yleiskriteerien perusteella, subjektiivisten ja henkilökohtaisten mieltymysten mukaisesti sekä taidelajien omilla taidemuotoon perustuvilla kriteereillä. Arvottamisfunktion keskeisyydestä johtuen tutkielman empiirinen tutkimusosuus on rajattu pelkästään aineistomateriaalin eli elokuva-arvostelujen elokuvia arvottaviin lausumiin. Menetelmänä on laadullinen sisällön erittely, jonka avulla haettiin vastausta kysymyksiin, mitä arvostelijat elokuvista arvottivat ja millä kriteereillä arvostelijat arvottivat elokuvia. Tutkimustulokset ja niiden analysointi tuotti kolme tutkimustulosta: keskeisin tekijä arvottamiskriteerien valinnassa on arvotettava elokuva, arvostelut voivat olla monikriteerisiä kokonaisuuksia ja arvottamisessa korostui elokuvien esteettisten elementtien arvottaminen. Tutkielman keskeisin lähdeteos on Tim Bywaterin ja Thomas Sobchackin kirjoittama An Introduction to Film Criticism. Major Critical Approaches to Narrative Film (1989). Siinä esitellään yleisimmät elokuvateoriat ja niihin perustuvat elokuvakritiikkityypit, ja pääosin kyseisen teoksen pohjalta on rakennettu tutkielman sisällön erittelyn luokitusrunko elokuva-arvostelujen arvottamisen tutkimiseksi. Toinen keskeinen lähdeteos on Veikko Pietilän Sisällön erittely (1976), joka toimi menetelmäoppaana luokitusrungon rakentamisessa.
  • Väisänen, Sari; Hentilä, Hanna; Juvonen, Janne; Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2015)
  • Lehtoranta, Virpi; Seppälä, Elina; Martinmäki, Kati; Sarvilinna, Auri (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2013
    Tämä tutkimus syntyi Kellon kyläyhdistyksen ja Kiimingin–Jäälin vesienhoitoyhdistyksen tarpeesta kuulla asukkaiden näkemyksiä vesienhoidon tavoitteista ja halukkuudesta osallistua vesienhoitoon Kalimenjoen valuma-alueella. Tutkimusmenetelmänä käytettiin taloudellisessa arvottamisessa eniten käytettyä ehdollisen arvottamisen menetelmää, joka perustuu kyselytutkimukseen. Kysely lähetettiin 1 632 valuma-alueella asuvalle kotitaloudelle ja kyselystä laadittiin kaksi erilaista versiota. Tutkimusmenetelmän testaamisen vuoksi puolelta kotitalouksista kysyttiin ”kuvitteellista” maksuhalukkuutta vesienhoitoyhdistykselle, kun taas toisella osalla oli ”todellinen” mahdollisuus maksaa vesienhoidosta. Tutkimuksen vastausprosentti oli noin 31. Vastanneiden yksimielisyys vesistöjen suuresta vaikutuksesta asuinympäristön viihtyisyyteen osoitti, että vesimaisemalla ja vedenlaadulla on merkitystä Kalimenjoen vesistön asukkaille. Enemmistölle vastaajista Oulun seudun pienvesistöjen vaaliminen ja kunnostaminen on erittäin tärkeää ja käytännön kunnostustoimiin oli osallistunut lähes kymmenesosa vastaajista. Vastuu vesistöjen tilan parantamisesta koetaan kuitenkin olevan vesistöjen pilaajilla ja yhteiskunnalla, vaikka vesistöt ja niiden kunnostus koetaan tärkeiksi. Vain kymmenen prosenttia vastaajista ei ollut kiinnostunut vesistöistä. Enemmistö vastanneista ei ollut valmis maksamaan vesienhoitomaksua useimmiten siitä syystä, että vesienhoidon kustannukset tulisi kattaa vesistöjen likaajien ja yhteiskunnan toimesta. Kaikkiaan 150 vastaajaa määritti vesienhoitomaksun, jonka olisi enimmillään valmis maksamaan. Maksu oli suuruudeltaan keskimäärin 18,70–25,70 €/ kotitalous. Kuvitteellisen mahdollisuuden maksaa olivat valmiita maksamaan noin 1,9–2,5 kertaa enemmän kuin ne vastaajat, jotka saivat todellisen mahdollisuuden maksaa yhdistykselle. Maksuhalukkuutta perusteltiin voimakkaimmin halulla käyttää alueen vesistöjä virkistäytymiseen. Kolmasosa maksuhalukkaista vastaajista haluaa turvata vesistöt hyväkuntoisina tuleville sukupolville. Tutkimus esitti uuden toimintatavan, jolla kansallisen vesienhoidon tavoitteita voidaan kuvata ja konkretisoida yleisölle. Kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa alueellisen toiminnan ja päätöksenteon tueksi. Paikallinen media levitti tehokkaasti tietoa kyselystä. Samanaikaisesti itse kyselytutkimus levitti laajasti tietoa vesienhoidon ja vesistöjen kunnostuksista lähes puoleen valuma-alueen kotitalouksista. Lisäksi tutkimus herätti keskustelua vesienhoidon hyödyistä ja kustannuksista toiminta-alueella. ”Kalimenjoen toimintamallin” mukainen kysely on mahdollista toteuttaa vastaavanlaisissa kohteissa, joissa tarvitaan valuma-alueen asukkaiden näkemyksiä vesienhoidosta.
  • Naskali, Arto; Hiedanpää, Juha; Suvantola, Leila (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 48/2006
    Biologinen monimuotoisuus talouskysymyksenä -raportissa selvitetään biologisen monimuotoisuuden talouskytköksiä, turvaamisen hyötyjä ja kustannuksia sekä taloudellisen toiminnan aiheuttamaa monimuotoisuuden hupenemista. Lisäksi selvitetään talouspoliittisia keinoja vähentää biologisen monimuotoisuuden häviämistä. Samalla hahmotetaan biologisen monimuotoisuuden tehtävä ja mahdollisuudet taloudessa, erityisesti kiinnittäen huomiota markkinaperustaisiin lähestymistapohin ja etenkin markkinoiden luomiseen eli uudenlaisten liiketoimintamuotojen kehittämiseen monimuotoisuuden varaan.
  • Primmer, Eeva; Kopperoinen, Leena; Ratamäki, Outi; Rinne, Janne; Vihervaara, Petteri; Inkiläinen, Elina; Mashkina, Olga; Itkonen, Pekka (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 39/2012
    Luonnonvara- ja luonnonsuojelupolitiikkaa on perinteisesti kehitetty toisistaan erillään, mutta kestävän kehityksen politiikan ja vuonna 2005 laaditun YK:n Vuosituhannen ekosysteemiarvion myötä on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota toimivien monimuotoisten ekosysteemien välttämättömyyteen ja ekosysteemien tuottamiin hyötyihin. Ihmisen riippuvuus ekosysteemien tuottamasta ruuasta, raaka-aineista, veden ja ravinteiden pidätyksestä, pienilmaston säätelystä ja virkistyksestä on tunnistettu tutkimuksessa sekä yhä enemmän myös politiikassa ja käytännön päätöksenteossa. Ekosysteemipalvelutarkastelujen tavoitteena on tuoda yhteen tieto ekosysteemien toiminnoista, tuki- ja säätelypalveluista, tuotantopalveluista, kulttuuripalveluista sekä luonnon monimuotoisuudesta, jotta palveluiden keskinäistä riippuvuutta voitaisiin arvioida ja kestävää käyttöä hallita. Ekosysteemipalveluita tarkastellaan ja ohjataan kuitenkin vielä varsin hajanaisesti, eikä uutta lähestymistapaa sovellettaessa aina osata hyödyntää jo olemassa olevia tieto- ja hallintajärjestelmiä. Tämä raportti kokoaa yhteen kansainvälisen tutkimuksen ekosysteemipalvelu-  lähestymistapoja ja käytännön esimerkkejä siitä, miten erilaiset suomalaiset luonnonvarojen ja maankäytön ohjaus- ja hallinta-  järjestelmät käsittelevät ekosysteemipalveluita. Raportin tarkoituksena on tuoda ajankohtainen sovellettava tietämys suomalaisten luonon-  varojen, maankäytön ja luonnonsuojelun päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden käyttöön. Raportin ensimmäisessä osassa tunnistetaan vakiintuneet tarkastelutavat ja nostetaan esiin sellaiset menetelmät, joiden soveltaminen on vasta alkutekijöissään. Kirjallisuuteen pohjaava katsaus esittelee ekosysteemipalveluiden tarkasteluja yhteiskunnan toiminnoissa ja hallinnan kohteena, mallinnuksella, paikkatieto-  tarkasteluilla ja maankäytön suunnittelussa, taloudellisella arvottamisella ja päätöksenteon tuessa. Raportin toisessa osassa havainnollistetaan ekosysteemipalveluiden sisällyttämistä päätöksentekoon ja luonnonvarojen hallintaan suomalaisten esimerkkien avulla. Luonnonvara-alan strategisten ohjelmien tarkastelu, pohjoiskarjalaisen suoalueen ekosysteemipalveluiden vertailu, Lounais-Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen ekosysteemipalveluvaikutukset sekä ekosysteemipalvelujen huomioon ottaminen Helsingin Östersundomin ja Lahden Kytölän aluesuunnittelu-  prosessissa havainnollistavat päätöksenteon ja hallinnan keskeisiä kysymyksiä. Suomalaiset tarkastelut osoittavat, miten ekosysteemipalveluita muuttavaa päätöksentekoa voidaan tukea tunnistamalla, arvottamalla ja vertailemalla ekosysteemien tuottamia hyötyjä sekä käyttämällä indikaattoreita, paikkatietoanalyyseja ja niiden perusteella tuotettuja karttoja. Aineistojen ja tarkastelutapojen yhdistäminen vaatii teknistä osaamista ja voimavaroja sekä sektori- ja luonnonvarakohtaisten tiedonhallintajärjestelmien yleistämistä. Uusia tarkastelumenetelmiä tulee kehittää sekä olemassa olevien järjestelmien pohjalta että tarvittaessa kehittämällä uusia yhdentäviä menetelmiä. Samalla, kun osamalleja ja sektorikohtaisiin inventointi- ja seuranta-aineistoihin pohjautuvia tarkasteluja syvennetään ja hienosäädetään, joudutaan ekosysteemi- ja sektorirajat ylittävissä tarkasteluissa tyytymään todennäköisesti totuttua karkeampaan tietoon. Kuitenkin esimerkiksi paikkatietotarkastelut osoittavat yhdentämisen tuoman lisäarvon konkreettisesti. Vuoropuhelu eri mallien tuottajien ja tarkasteluja hyödyntävien päätöksentekijöiden ja osallisten välillä on tässä välttämätöntä.
  • Ratamäki, Outi; Vihervaara, Petteri; Furman, Eeva; Tuomisaari, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2011
  • Lehtoranta, Virpi; Hjerppe, Turo; Kotanen, Juho; Manninen, Pertti; Mäenpää, Milla; Väisänen, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2016
    Tämä tutkimus arvioi ensimmäistä kertaa Suomessa järvi- ja jokivesien ekologisen tilan parantamisen hyötyjä yhdellä vesienhoitoalueella siten, että myös vesistöjen käyttöön liittymättömät, eli aineettomat hyödyt otettiin arviossa mukaan. Tutkimuksen tuottamia tuloksia hyödynnettiin laadittaessa Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaa vuosille 2016–2021. Tutkimuksella selvitettiin Vuoksen vesienhoitoalueella asuvien ja vapaa-aikaansa viettävien mielipiteitä pintavesiensä tilasta, vesienhoidosta ja suunnitelluista toimenpiteistä vesienhoidon tavoitteista ja halukkuudesta osallistua vesienhoitoon Vuoksen vesienhoitoalueella. Tutkimusmenetelmänä käytettiin taloudellisessa arvottamisessa eniten käytettyä ehdollisen arvottamisen menetelmää, joka perustuu kyselytutkimukseen. Kysely lähetettiin 1 512 asukkaalle ja 1 000 ulkokuntalaiselle mökinomistajalle Vuoksen vesienhoitoalueella. Tutkimuksen vastausprosentti oli noin 31.
  • Primmer, Eeva; Paavola, Jouni (Elsevier, 2021)
    Ecological economics 184: 107001
    The notion of insurance value of ecosystems has both conceptual and practical appeal. However, the operationalisation of the concept does not yet match the typical assumptions about the governance of ecosystems and ecosystem service provision. The articles in this special section provide the first comprehensive effort to address this challenge by offering conceptualizations and examples of metaphorical, analytical and operational applications of the concept of insurance value. Together with this introduction, the articles exemplify the varied uses of the concept of insurance value and the ways in which it is positioned in relation to governance. This introduction highlights that when designing governance solutions for the provision of insurance value from ecosystems, the state of the ecosystem and the activities through which its insurance value generation will be targeted should be clear. The introduction also highlights the importance of considering the assumptions and framings regarding how insurance value is generated in the ecosystems, through preservation, sustainable use or restoration, or through a combination of these strategies. Because of the distinct analytical and governance implications of these strategies, future research should specifically address the institutional conditions for applying any one of them.
  • Ahtiainen, Heini (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 47/2008
    Suomessa on tähän mennessä varsin harvoin arvioitu vesistöjen tilan parantamisen rahamääräisiä hyötyjä osinarvioinnin haasteellisuuden ja vakiintuneiden käytäntöjen puuttumisen vuoksi. Tämän työn päätavoitteena on havainnollistaa tapaustutkimuksen avulla järven rehevyyden vähentämisen hyötyjen rahallista arvottamista. Tutkimus kasvattaa Suomessa tehtyjen vesistöjen arvottamistutkimusten joukkoa ja lisää tietoutta vesistöjen tilan parantamisen rahallisista hyödyistä. Työssä sovelletaan ehdollisen arvottamisen menetelmää Länsi-Uudellamaalla sijaitsevan Hiidenveden rehevyyden vähentämisen hyötyjen arvottamiseen. Käytettyä menetelmää ja sen käytännön soveltamista kuvataan mahdollisimman läpinäkyvästi ja kattavasti. Tutkimuksessa on pyritty noudattamaan arvottamistutkimuksen suunnittelun ja toteuttamisen hyviä käytäntöjä, ja niitä tuodaan tässä työssä esille. Hyötyjen arvioimiseksi Hiidenveden lähialueen kotitalouksilta on kysytty heidän maksuhalukkuuttaan järven rehevyyden vähentämisestä. Tämän ohella on selvitetty muun muassa järven virkistyskäyttöä, kotitalouksien näkemyksiä sen vedenlaadusta ja rehevyyden aiheuttamista haitoista ja syitä maksuhalukkuuteen tai -haluttomuuteen. Suurin osa kotitalouksista on ainakin mahdollisesti valmiita maksamaan Hiidenveden tilan parantamisesta. Lähialueen kuntien asukkaille ja siellä vapaa-ajan asunnon omistajille laskettu kokonaismaksuhalukkuus vaihtelee välillä 600 000–7 700 000 euroa laskentatavasta ja oletuksista riippuen. Järkevillä ja perustelluilla oletuksilla kokonaismaksuhalukkuus viidelle vuodelle on välillä 3,0 miljoonaa –5,7 miljoonaa euroa. Kotitalouksien maksuhalukkuuteen vaikuttavia tilastollisesti merkitseviä tekijöitä ovat asunnon tai vapaa-ajan asunnon sijainti lähellä Hiidenvettä, vastaajan suhtautuminen hoitorahastoon, halukkuus osallistua talkoisiin järven kunnostamiseksi, käsitys vedenlaadusta, kotitaloudessa olevat lapset ja tulot. Tekijöiden vaikutus maksuhalukkuuteen on teoreettisten ja empiiristen odotusten mukainen. Kokonaismaksuhalukkuutta voidaan verrata Hiidenveden tilan parantamiseen tähän mennessä budjetoituihin varoihin. Maksuhalukkuus kuvaa tällöin järven tilan parantamisen hyötyjä. Hiidenveden kunnostushankkeen rahoitussuunnitelman mukaan vuosille 2008–2011 on budjetoitu varoja noin 1,4 miljoonaa euroa. Suurin osa kokonaismaksuhalukkuusarvioista ylittää tämän summan, joten järven kunnostuksen jatkorahoitusta voidaan pitää perusteltuna kunnostamisesta saatavien hyötyjen perusteella. Hiidenveden maksuhalukkuustutkimuksen perusteella on periaatteessa mahdollista arvioida karkealla tasolla myös jonkin toisen järven rehevyyden vähentämisen hyötyjä. Tällöin vesistöjen ja niiden ympäristöjen tulee olla mahdollisimman samankaltaisia. 
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 20/2007
    MELUTTA-hankkeessa selvitettiin meluselvitysten laskennallisia menettelyjä, vaikutuspolkumenetelmän käyttöä liikennemelun vaikutusten arviointiin ja vuorovaikutteisen meluntorjunnan suunnittelua sekä meluntorjuntapolitiikan suuntaamista tulevaisuudessa.
  • Fredrikson, Martta (Helsingfors universitet, 2013)
    The main objective of this Master’s thesis is to create an overview of the thematic entity of forest, health and economics based on earlier literature. The other objective is to demonstrate how to value these benefits with a computional estimation. There is lot of research made on the health benefits of forests or green space to human and strong evidence of those benefits. In this study the aspect of physical activity was chosen because the independent recreational use of forests can usually be classified as health enhancing physical activity, and in addition there are similarities between the health benefits of natural environment and physical activity. Health benefits can be valued by various methods. Commonly used methods are based on the value of statistical life or cost of illness and lost productivity from time off work. The Health Economic Assessment Tool (HEAT) created by World Health Organization was used for the computional estimation in this study. The mechanism of HEAT is based on the value of statistical life. Furhermore a rough estimate of the value of health benefits based on cost of illness is presented. The computional estimation is based on a fictional 100 hectare forest situated nearby a city. The population living half a kilometer radius from the forest was estimated with the population density data of Helsinki. The value of health benefits for the population of 5000 working aged is remarkable: depending on the method the value can be over two million euros yearly. The value of health benefits is greater than the potential average annual earning of the forest used for wood production, yet smaller than the value of that area used for building. The economic value of health benefits of forests is considerable, especially in cities with high population density or nearby them. This study gives a scratch of the economic value of the health benefits of recreational use of forests and there is strong demand for further study on the subject. However, by taking the advantage of existing knowledge of the subject it is possible to make estimations of the value of health benefits, and those estimations should be used more often in policy making.
  • Marttunen, Mika; Mustajoki, Jyri; Verta, Olli-Matti; Hämäläinen, Raimo P. (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 11/2008
    Vesistöjen käytön ja hoidon suunnittelu on muuttumassa entistä monimutkaisemmaksi. Vesistön eri käyttäjäryhmillä on usein erilaisia ja jopa vastakkaisia tavoitteita, joiden tunnistaminen ja järjestelmällinen jäsentely on tärkeää jo suunnittelun alkuvaiheessa. Lisäksi vesienhoidon suunnittelua koskevassa lainsäädännössä tapahtuvat muutokset tuovat uusia haasteita vesistöjen käytön ja hoidon suunnitteluun. Ilmastonmuutokseen on myös varauduttava. Näihin haasteisiin vastaaminen onnistuneesti edellyttää valuma-aluenäkökulmaa, suunnitteluprosessin hallintaa, sidosryhmäyhteistyötä ja eri intressien tavoitteiden yhteensovittamista. Uusien lähestymistapojen ja menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen onkin suuri tarve. Monitavoitteinen päätösanalyysi on joukko menetelmiä ja lähestymistapoja, joita voidaan soveltaa erilaisia arvostuksia, erimitallisia vaikutuksia ja epävarmuutta sisältävien laajojen ja monimutkaisten aiheiden jäsentelyssä. Tavoitteena on tukea eri tavoitteiden järjestelmällistä yhdistämistä siten, että eri vaihtoehtojen vaikutukset ja eri sidosryhmien näkemykset tavoitteiden suhteen otetaan huomioon päätöksenteossa. Tavoitteiden systemaattinen tunnistaminen voi myös edesauttaa kestävämpien ratkaisujen löytymistä. Päätösanalyysiprosessissa tavoitteiden ja vaihtoehtojen jäsentäminen tehdään yleensä yhteistyössä sidosryhmien kanssa, mikä lisää suunnitelman läpinäkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä. Tässä julkaisussa kuvataan päätösanalyyttisten menetelmien perusteet ja käyttötapoja vesienhoidon suunnittelussa. Päätösanalyyttisiä menetelmiä on sovellettu Suomen ympäristökeskuksessa jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien vesistöjen käytön ja hoidon monitavoitteisessa suunnittelussa. Menetelmistä saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä. Viiden tapausesimerkin avulla kuvataan päätösanalyysin soveltamismahdollisuuksia. Julkaisussa esitetään myös hyviä toimintatapoja päätösanalyyttisten menetelmien soveltamiseen suunnittelun eri vaiheissa. Kokemustemme perusteella monitavoitteinen päätösanalyysi tarjoaa erittäin käyttökelpoisen lähestymistavan ja menetelmiä vesistöjen käytön ja hoidon suunnitteluun.
  • Väisänen, Sari; Ekholm-Peltonen, Maria; Hentilä, Hanna; Juvonen, Janne; Lehtoranta, Virpi; Nikula, Raisa; Viinikka, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2017)
  • Juvonen, Janne; Väisänen, Sari; Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2019)
  • Kitti, Hanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2013
    Suomessa on runsaat pohjavesivarannot ja pohjaveden osuus yhdyskuntien vedenhankinnassa on noin 65 %. Pohjavesi vaikuttaa merkittävästi veden kiertoon ja osallistuu useiden ekosysteemipalveluiden tuottamiseen. Pohjavesi tuottaa ihmisille tarpeellisia hyödykkeitä ja palveluita, joilla on merkittävää taloudellista arvoa. Ihmistoiminta on kuitenkin heikentänyt tai uhkaa heikentää pohjaveden tilaa paikallisesti eri puolilla Suomea. Vesipuitedirektiivi velvoittaa jäsenmaita laatimaan taloudellisen analyysin vedenkäytöstä. Velvoitteen tarkoituksena on taata vesihuollon kustannusten kattaminen, saastuttaja maksaa -periaatteen toteutuminen, vesien hyvään tilaan tähtäävien vesiensuojelutoimenpiteiden kustannustehokkuus ja annetussa määräajassa tehtävien vesiensuojelutoimenpiteiden kustannusten kohtuullisuuden tavoite. Etenkin vesiensuojelutoimenpiteiden kustannusten kohtuullisuuden arviointi edellyttää pohjavesien kunnostus- ja suojelutoimenpiteiden hyötyjen arvioimista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kirjallisuuskatsauksen perusteella selvittää aikaisemmin tehtyä pohjavesiin kohdistuvaa taloudellista arvottamistutkimusta sekä antaa suosituksia arvottamistutkimuksen toteuttamiseen Suomessa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella on suositeltavaa, että pohjavesien tilamuutoksen rahallisten hyötyvaikutusten selvittämiseksi Suomessa toteutettaisiin taloudellinen arvottamistutkimus kysyntämenetelmien ja erityisesti lausuttujen preferenssien menetelmillä. Näitä ovat esimerkiksi ehdollisen arvottamisen menetelmä tai valintakoemenetelmä. Näiden menetelmien lisäksi voidaan soveltaa myös tuotantofunktioon perustuvaa hinnoittelumenetelmää. Tutkimus olisi syytä toteuttaa paikallisella tasolla kohteessa, jossa pohjavesiesiintymän tilaa on heikentänyt jokin valtakunnallisesti tyypillinen tekijä, kuten torjunta-aineet, kloridi tai nitraatti. Etenkin kustannusten kohtuullisuuden arvioimisen kannalta soveltuva olisi kohde, jossa pohjavesi on luokiteltu riskialueeksi, jossa veden tila on joko huono tai toistaiseksi hyvä ja jossa on ehdotettu tai suunnitteilla pohjaveden kunnostustoimenpiteitä.
  • Lehtoranta, Virpi; Sarvilinna, Auri; Hjerppe, Turo (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 5/2012
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pienvesistöjen ja erityisesti purojen merkitys Helsingin kaupungin asukkaille ja määrittää purovesistöihin suunniteltujen kunnostustoimien rahamääräisiä vaikutuksia Helsingin pienvesiohjelmassa (2007) kuvatun tavoitetilan saavuttamisesta. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena syksyllä 2010 Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin kaupungin rakennusviraston yhteistyönä ja siinä sovellettiin ympäristötaloustieteessä vakiintunutta ehdollisen arvottamisen menetelmää. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Helsingin kaupungin kotitaloudet (N=700). Lopullinen aineisto käsitti 265 vastausta kaikkiaan kolmen yhteydenoton jälkeen ja tutkimuksen vastausprosentti oli siten 38 %. Tutkimuksessa arvioitiin rahallinen kokonaishyöty purovesistön tilan ja rakenteen parantumisesta sekä asukkaiden käytön että käytöstä riippumattomasta näkökulmasta. Kyselyssä vastaajille kuvattiin parannus Helsingin purojen ja pienvesien ekologisessa tilassa pienvesiohjelmassa esitetyn tavoitetilan mukaisesti. Purot ja puronvarret koetaan tulosten perusteella tärkeäksi osaksi kaupunkiluontoa, joka tulisi säilyttää tuleville sukupolville. Suuri osa vastaajista pitää puroja ja puronvarsia tärkeinä virkistyspaikkoina, joihin voi hetkeksi vetäytyä rauhoittumaan. Maksuhalukkuutta kysyttiin käyttäen maksukorttitekniikkaa, joka mahdollisti myös vastaajan ilmaiseman epävarmuuden kullekin maksukortin summalle. Kokonaishyöty parantuneesta purovesiluonnosta on tämän tutkimuksen mukaan alueen asukkaille vähintään 1,4 miljoonaa euroa (2010) vuodessa ja kuvitteellisen pienvesirahaston viisivuotiskaudella noin 7,2 miljoonaa euroa. Arvioitu kokonaishyöty ylittää monin kerroin kunnostustoimista koituvat ja arvioidut kustannukset. Valuma-alueilla, joissa oltiin näkyvästi toteutettu kunnostustoimia, asukkaat ilmaisivat olevansa halukkaampia maksamaan enemmän purovesistöjen tilan parantumisesta koituvasta hyödystä tulevaisuudessa. Tällä arvottamistutkimuksella oli yhteiskunnallinen tilaus eli se toteutettiin yhteistyössä alueen kunnostustoimien rahoittajan kanssa. Päätöksentekijän kanssa yhteistyössä toteutetulla CV-tutkimuksella (ehdollisen arvottamisen menetelmä, Contingent valuation) on usein viestinnällisesti suuri merkitys. Tutkimuksen toteutusvaiheessa alueen sidosryhmät saavat paljon tietoa alueensa ekosysteemeistä ja niiden tuottamista palveluista. CV-tutkimuksen tuloksilla ja siihen liittyvällä viestinnällä voi olla vaikutusta myös alueen päätöksentekijöihin.
  • Simolin, Oona (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen tutkielmassani Helsingissä sijaitsevaa, vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon liitettyä Suomenlinnaa ja siihen liittyvää arvopuhetta. Tutkielmani primääriaineisto on kerätty haastattelemalla yhtätoista Suomenlinnassa työskentelevää ja/tai asuvaa henkilöä syksyllä 2015. Tämän lisäksi olen hyödyntänyt tutkielman sekundääriaineistoina useita maailmanperintöön liittyviä dokumentteja, joista keskeisin on Suomenlinnan kestävän matkailun strategia. Tarkastelen työssäni kulttuuriperintöteoreettisen keskustelun valossa niitä ulottuvuuksia, joihin maailmanperintöön liittyvät arvot kytketään. Tutkielman analyysimenetelmiä ovat kategoria-analyysi ja retorinen analyysi. Haastatteluaineiston valossa maailmanperintöarvojen merkitys käsitetään eri tavoin ja usein myös eri tavoin kontekstista riippuen. Silloin kun säilyttäminen tai tallentaminen nähdään maailmanperinnön ensisijaisena arvona, liittyy puheeseen myös käsitys tulevista sukupolvista tallentamisen moraalisena velvoittajana. Toisaalta maailmanperintöarvot käsitetään aineistossa toisinaan myös asiantuntija-arvioksi paikan merkittävyydestä, yhteisön ja sen historian symboliksi tai kaupallista potentiaalia lisääväksi arvoksi. Maailmanperintöön liitettyjen arvojen moninaisuus korostaa käsitteen avaamisen tärkeyttä. Pääsääntöisesti haastateltavat mielsivät arvot abstraktimmin kuin sekundäärilähteenä toiminut strategiateksti, mikä vahvistaa osaltaan aiempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu kulttuuriperintöammattilaisten korostavan materiaalisia arvoja useammin kuin muiden vastaajien. Tutkielmani osoittaa, että maailmanperintöarvoihin yhdistetään usein sopivana pidettyyn toimintaan liittyviä arvotuksia. Hyödynnän analyysissä subjekti- ja objektisidonnaisen autenttisuuden käsitteitä, joiden avulla erottelen maailmanperintöarvoihin kytkeytyviä käsityksiä sopivista toiminnoista. Oman aihekokonaisuutensa muodostaa Suomenlinnassa järjestetty kekritapahtuma ja opastustuotteisiin heijastuva kulutuskulttuurin murros. Käsittelen analyysissäni viimein myös eri kävijäkategorioihin liitettyjä toimintoja sekä maailmanperinnön yhteyttä talouspuheeseen. Tutkielmani perusteella maailmanperintöön liittyy paikallisella tasolla hyvin erilaisia arvoja, jotka kytkeytyvät esimerkiksi erilaisiin taloudellisiin ja identiteettipoliittisiin päämääriin. Arvopuhe konkretisoituu hyvin monenlaisten toimintojen kohdalla, ja siksi esimerkiksi oppaiden tai kävijäsegmenttien tarkempi erottelu voisi olla hedelmällinen aihe jatkotutkimukselle. Maailmanperinnön monet arvot voisivat myös pohjustaa soveltavaa, kohteen kehittämiseen pyrkivää tutkimusta ja lähestyä kulttuuriperintöön liittyviä merkityksiä esimerkiksi etnografian keinoin.
  • Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 10/2013
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää vesienhoidon rahamääräisiä hyvinvointivaikutuksia. Vesienhoidon kysyntää tutkittiin Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan alueella tilanteessa, jossa Enonselän vedenlaatu nostettaisiin tyydyttävältä tasolta hyvään käyttökelpoisuustasoon. Tutkimuksessa käytettiin ehdollisen arvottamisen menetelmää. Kotitalouksilta kysyttiin maksuhalukkuutta osallistua vesienhoidon kustannuksiin. Tutkimus toteutettiin postikyselynä 2 550 satunnaisesti valitulle kotitaloudelle Lahdessa ja Hollolassa. Palautetuista vastauksista analyysiin päätyi 1 362 käyttökelpoista vastausta eli 54 % otoksesta. Kotitalouden todennäköisyyttä osallistua vesienhoidon markkinoille selitettiin logistisen regressioanalyysin avulla. Vahvin syy osallistumiselle oli halu säilyttää hyvässä tilassa olevat vesistö tuleville sukupolville. Kotitalouden keskimääräinen maksuhalukkuus ja maksuhalukkuuden mediaani estimoitiin ei-parametrisin (Turnbullin menetelmä), osittain parametrisin (Kriströmin menetelmä) ja parametrisin (Tobit regressio) menetelmin. Ensiksi mainitun menetelmän perusteella kotitaloudet olivat valmiita maksamaan vuosittain 12 € varmasti, 22 € melko varmasti ja 40 € (2010) varmuudella en ole varma maksaisiko seuraavan viiden vuoden aikana Vesijärvirahastolle. Vuotuiset kokonaishyödyt tyydyttävän tilan paranemisesta hyvälle käyttökelpoisuustasolle ylittävät 1,3–2,5-kertaisesti Enonselän vesienhoidon vuosikustannukset. Asenteiden ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä valitun maksusumman suuruuteen tutkittiin Tobit-regressiomallin avulla. Mm. suurituloisemmat ja hoitorahastoon uskovat valitsivat suurempia summia kuin pienempituloiset ja hoitorahastoa epäilevät kotitaloudet. Lisäksi usko kunnostusmenetelmän toimivuuteen ja varmuuteen nosti keskimääräistä maksuhalukkuutta.