Browsing by Subject "asevoimat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Unknown author (Suomen Toverikuntien Liitto, 1948)
  • Lewenstam, Jan Maciej (Helsingfors universitet, 2013)
    Puolan asevoimissa ja puolustusjärjestelmässä on suoritettu reilun 20 vuoden aikana useita organisaatiomuutoksia. Asevoimien koko on pienentynyt tänä aikana lähes 300 000 sotilaalla. Yleiseen asevelvollisuuteen perustunut armeija lakkautettiin 1. tammikuuta 2010, minkä jälkeen Puolan puolustuksesta on vastannut ammattiarmeija. Asevoimien ammatillistaminen on tuonut mukanaan paineita eri ideologian mukaan toimivan ammattiarmeijan komentorakenteen uudistamiselle. Tässä tapaustutkimuksessa tutkitaan vuoden 2014 alusta voimaan astuvaa uutta Puolan asevoimien uutta komentorakennetta, sen syntymisen lähtökohtia, suunnitteluvaihetta ja sitä, miten juuri tämänkaltaiseen komentorakenteeseen päädyttiin. Teoreettinen viitekehyksen muodostavat asevoimien organisaatiomuutosteoriat. Tutkimuksessa keskeisessä osassa ovat asevoimien muutosvaikuttimet, jotka on jaettu kolmeen pääkategoriaan: sisäiset vaikuttimet, ulkoiset vaikuttimet sekä liittoutuneisuus muutoksen vaikuttimena. Sisäinen muutos pitää sisällään asevoimien tai valtion sisällä havaituista ongelmista käynnistyvän organisaatiomuutoksen, ulkoisen uhan muodostaman reorganisaatiotarpeen tai siviilihallinnon muutosvaatimuksen. Ulkoisella vaikuttimella käsitetään erityisesti edistyneempien asevoimien esimerkin vaikutuksesta syntyvän muutoksen tai normien diffuusion muista valtioista tai asevoimista. Liittoutumisella asevoimien muutoksen vaikuttimena tarkoitetaan liittoutumisen mukanaan tuomien vaikuttimien sekä yhteistoiminnan tehostamisen tarpeesta syntyvän organisaatiomuutostarpeen. (Terriff ym. 2010; Posen 1984). Puolan asevoimien organisaatiomuutoksen tutkimuksessa käytetään hyväksi kolmea erikaltaista aineistokokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus koostuu aikaisemmista, muita Naton jäsenvaltioita ja niiden organisaatiomuutosta käsittelevistä tutkimuksista, sotateorioiden parissa kehittyneistä asevoimien organisaatioteorioista Toinen aineistokokonaisuus koostuu Puolan puolustusministeriön, Puolan asevoimien, sekä Puolan turvallisuusviraston virallisista asiakirjoista. Kolmas aineistokokonaisuus pitää sisällään poliitikkojen, sotilaiden sekä virkamiesten eri julkaisuille antamat haastattelut sekä muiden instituutioiden aineistot. Tutkimuksen metodologiana käytetään deskriptiivistä (kuvailevaa) tutkimusmenetelmää sekä tapaustutkimuksen metodeja. Tässä tapaustutkimuksessa deskriptiivisen menetelmän avulla pyritään selittämään, miksi havaittu tapaus on sellainen kuin on (Routio 2007). Tutkimus perustuu kvalitatiiviseen kuvailevaan analyysiin, joka toteutetaan kerättyä aineistoa ja kirjallisuutta hyväksikäyttäen. Aineiston perusteella todettuja tosiasioita analysoidaan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kautta, minkä avulla kyetään havaitsemaan, mitkä vaikuttimet ovat kuhunkin komentorakenneuudistusprosessin vaiheeseen vaikuttaneet. Analyysin perusteella luodaan Puolan asevoimien komentorakenneuudistusta ja sen vaikuttimia hahmottava malli, jota verrataan edelleen teoreettisen viitekehyksen malleihin. Analyysin tuloksista voidaan havaita, että Puolan aikaisemmat asevoimien organisaatiomuutokset ovat johtaneet asevoimien hallinnon tehottomuuden korostumiseen. Keskeistä on ollut päällekkäisten funktioiden purkaminen. Muutos on käynnistynyt sisäisistä tekijöistä. Komentorakenteen suunnitteluvaiheessa katse on tutkimustuloksen mukaan selkeästi kääntynyt ulkomaille ja erityisesti Natoon yhteensopiva rakenne muodostui tavoitteeksi. Puola on erittäin voimakkaasti sitoutunut Natoon ja pitää sitä myös oma turvallisuuden tärkeimpänä takaajana. Erityisen suuri vaikutus Puolan asevoimien komentorakenneuudistuksen käynnistämiselle on ollut yhteistoimintaa haittaavilla rakenteilla, jotka heikensivät operatiivista tehokkuutta lisääntyvissä kansainvälisissä operaatioissa. Tulokset paljastavat, että Puolan asevoimien uusi komentorakenne on muodostettu Naton komentorakenteiden periaatteelle, tarkoituksenaan taata mahdollisimman tehokas yhteistoimintakyky sotilasliiton kanssa. Tutkimustuloksien perusteella erityisesti puolustushaarojen lakkauttaminen ja niiden siirtäminen yhden 'joint' -esikunnan alaisuuteen viestii Naton suuresta vaikutuksesta Puolan uuteen komentorakennemalliin. Myös operatiivisen esikunnan vastuu- ja toimialueen laajentaminen on merkki liittoutumisen vaikuttimen vaikutuksesta uudistuksen lopputulokseen. (BBN 2.2.2013; MoN 2012; Terriff ym. 2010).
  • Havia, Mia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee keisarillisen Japanin armeijan käännöskulttuuria ja sotatulkkien toimijuutta vuosina 1937–1941. Sotatulkki on henkilö, joka toimii tulkkina armeijan piirissä. Hänen toimenkuvaansa voi kuulua muutakin kuin tulkkaamista, ja tulkkina voi olla tehtävään koulutettu ja palkattu henkilö mutta myös kielitaitoinen sotavanki tai vallatun alueen paikallinen henkilö. Tutkielman tavoitteena on selvittää laadullisen arkistotutkimuksen keinoin, millaisia piirteitä Japanin asevoimien käännöskulttuurissa oli ja millaisia toimijoita sotatulkit olivat. Lisäksi tutkimuksessa tehdään katsaus sotatulkkaukseen toisen maailmansodan ajan Saksassa sekä tarkastellaan Japanin vaiheita sodassa ja tulkkausopetuksen historiaa. Teoriaosiossa käsitellään käännöskulttuuria, pääomaa ja toimijuutta, joiden pohjalta tutkimusaineistoa analysoidaan. Käännöskulttuuri viittaa kääntämisen ja tulkkaamisen muodostamaan yhteiskunnallisesti merkitykselliseen toiminnalliseen kenttään, jota konventiot, normit, odotukset ja arvostukset määrittävät. Esimerkiksi eri toimijat ja käytännöt ovat osa käännöskulttuuria. Pääoma on taloudellisia, kulttuurisia tai sosiaalisia resursseja ja kykyjä. Pääomaa käyttämällä yksilö voi saavuttaa etuja sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistumisesta sekä kerryttää lisää pääomaa, kuten varallisuutta, tietoja, taitoja ja mahdollisuuksia toimia osana sosiaalista ympäristöään. Toimijuus on halua ja kykyä toimia, minkä toteutumiseen vaikuttavat esimerkiksi käännöskulttuuriin kuuluvat konventiot ja pääomaan kuuluvat resurssit. Tutkimusta varten kerättiin japaninkielinen primäärilähteiden aineisto The National Institute for Defense Studies (of the Ministry of Defense) -instituutin sota-arkistosta. Aineisto koostuu 213 dokumentista, jotka haettiin hakusanalla 通訳 (’tulkki, tulkkaus, tulkki-’) sähköisestä Japan Center for Asian Historical Records -tietokannasta. Aineiston perusteella käy ilmi, millaisissa tilanteissa sotatulkkeja tarvittiin. Tulkit olivat läsnä kuulusteluissa, neuvotteluissa, propagandan tuottamisessa ja välittämisessä sekä tulkkaamassa ulkomaalaisille vieraille. Tulkkien työtehtävät sisälsivät tulkkaamista, hallinnollisia tehtäviä, tiedustelua ja toimintaa eturintamalla, lehdistön valvontaa ja opettamista. Havainnot tulkkien monista tehtävistä ja rooleista täsmäävät aihepiirin aiempien tutkimusten tuloksien kanssa. Tyypillisen tulkin taustalta löytyi korkean tason koulutus vieraissa kielissä tai kulttuureissa tai oleskelu ulkomailla. Asevoimissa järjestettiin myös omaa tulkkikoulutusta, mikä edisti tulkkien tulkkaustaitoja ja pääomaa. Sopivaa koulutusta selvästi arvostettiin käännöskulttuurin piirissä. Tulkkauksen arvioitiin myös olevan kääntämistä haasteellisempaa, ja tulkkiehdokkaiden kyvyistä esitettiin joitakin arvioita, mikä on yllättävä löydös. Analyysivaiheessa selviää, ettei tutkimusaineisto sisällä laivaston dokumentteja, joten tutkimuksen tulokset pätevät vain keisarillisen Japanin armeijaan. Lisäksi arkistodokumentit koskevat enimmäkseen tarkoituksellisesti sotatulkeiksi rekrytoituja ja palkattuja henkilöitä eikä esimerkiksi tulkkeina toimineita sotavankeja. Tutkimusaineisto ei mahdollista tulkkien toimijuuden syvällistä tutkimista, mutta analyysi lisää tietoutta tulkeista ja tulkkaustoiminnasta keisarillisen Japanin armeijassa.
  • Simola, Roosa (2007)
    Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, että ylläpitäessään edelleen kattavaa asevelvollisuutta Suomi eroaa selvästi muista eurooppalaisista valtioista, joissa on viimeistään 2000-luvulla siirrytty joko kokonaan ammattisotilaista koostuviin asevoimiin tai valikoivaan asevelvollisuuteen. Tutkielman kohteena on asevelvollisuuspuhe ja tarkoitus selvittää, millainen merkitys asevelvollisuudella on 2000-luvun Suomessa ja miten tuo merkitys rakentuu asevelvollisuuspuheessa. Tutkielmassa asevelvollisuutta lähestytään konstruktivismin näkökulmasta, jonka perusteella sen merkityksen nähdään rakentuvan kielen kautta. Tutkielmassa keskeisen lähdeaineiston muodostavat noin kuusikymmentä suomalaisen poliittisen eliitin ja asevoimien edustajien julkisesti esittämää puheenvuoroa, joissa käsitellään suomalaista asevelvollisuutta. Aineiston analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään diskurssianalyysiä, jonka mukaisesti tutkielmassa tarkastellaan asevelvollisuuspuheen argumentteja ja retorisia keinoja. Lisäksi tutkielmassa perehdytään asevelvollisuuspuheen esittäjien välisiin suhteisiin ja hallitsevan asevelvollisuusdiskurssin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Tutkielman analyysin perusteella suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittavissa kaksi asevelvollisuuden diskurssia, joista ylivoimaisesti hallitsevassa esitetään kattava asevelvollisuus ylivertaisena asevoimien muodostustapana ja puolustetaan järjestelmän säilyttämistä Suomessa. Vaihtoehtoisessa diskurssissa puolletaan kattavan sijaan valikoivaa asevelvollisuutta, mutta diskurssi jää hyvin marginaaliseksi. Argumenttien ja retoriikan analyysin perusteella kattavalle asevelvollisuudelle luodaan monitahoinen merkitys, joka mahdollistaa järjestelmän kannatuksen erilaisista näkökulmista. Asevelvollisuuden esitetään olevan sotilaallisesti ja taloudellisesti tehokas järjestelmä, jolla on myös huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä, sillä se yhdistää kansalaiset sekä toisiinsa että valtion puolustamiseen. Lisäksi asevelvollisuudella esitetään edelleen olevan jonkinasteista sotilaallisista merkitystä pelotteena Venäjän uhkaa vastaan. Sen merkitys kiinnittyy myös suomalaiseen historiaan ja identiteettiin. Kaiken kaikkiaan kattava asevelvollisuus kuvataan erinomaisen hyvänä ja uskottavana järjestelmänä, jolle ei ole Suomessa vaihtoehtoa ja jonka säilyttämisestä kansalaiset ja päättäjät ovat yksimielisiä. Järjestelmän vastustajat leimataan diskurssissa epäisänmaallisiksi ja suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Tutkielman perusteella poliittisen eliitin ja asevoimien ylläpitämä hallitseva diskurssi on vakuuttanut yleisönsä, sillä suurin osa poliittisesta eliitistä ja kansalaisista on omaksunut diskurssin mukaisen asevelvollisuuskäsityksen ja haluaa säilyttää järjestelmän Suomessa. Vaihtoehtoisten asevelvollisuuskäsitysten marginalisoimisen lisäksi hallitseva diskurssi on johtanut konkreettisiin päätöksiin säilyttää kattava asevelvollisuus Suomessa. Tutkielmassa osoitetaan, että poliittinen eliitti ja asevoimat puhuvat asevelvollisuudesta samoja argumentteja ja retoriikkaa käyttäen ja ylläpitävät näin yhdessä hallitsevaa diskurssia. Asevoimat ottavat asiantuntijan aseman suhteessa poliittiseen eliittiin, joka yhtäältä aktiivisesti ylläpitää läheisiä suhteita mutta on toisaalta riippuvainen asevoimien asiantuntijuudesta. Asevelvollisuuspuheessa asevoimat näyttäytyvät myös poliittisena toimijana, joka osallistuu asevelvollisuuspolitiikan tekoon. Tutkielman tulokset vahvistavat ja havainnollistavat siviili-sotilassuhteiden teorioita, joiden mukaan rajat asevoimien ja muun yhteiskunnan välillä ovat länsimaisissa demokratioissa hämärtyneet ja asevoimat osallistuvat politiikkaan tavallisen etujärjestön tavoin.