Vuonna 2015 uudistuneen sosiaalihuoltolain tavoitteena on siirtää lasten ja perheiden palveluiden painopistettä lastensuojelun erityispalveluista peruspalveluihin ja madaltaa lapsiperheiden kynnystä hakea apua. Ratkaisut siitä, tarvitseeko lapsi lastensuojelun tukitoimia, vai onko tarvittava tuki järjestettävissä muissa palveluissa, tehdään sosiaalihuoltolaissa määritetyllä lapsen palvelutarpeen arvioinnin jaksolla. Pro gradu -tutkielma selvittää, minkälaisia johtopäätöksiä ja perusteluita sosiaali-työntekijät esittävät lapsen ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta lasten palvelutarpeen arvioinnin kirjallisissa yhteenvedoissa. Tutkimus lähestyy aihetta argumentoinnin teorian näkökulmasta. Argumentoinnin teoriassa pyritään löytämään sisällöltään ja muodoltaan vakuuttavan argumentoinnin piirteitä ja analysoimaan esitettyjä argumentteja. Tutkimuksessa palvelutarpeen arvioinnin asiakirjat määritetään tekstigenreksi, jolla on ammattikielen tekstilajina yhteneväisiä tavoitteita ja piirteitä. Tutkimuksen aineisto muodostuu 23 lapsen palvelutarpeen arvioinnin kirjallisesta yhteenvedosta. Aineisto analysoitiin johtopäätösten osalta Fahnestockin ja Secorin stasis teoriaa ja sisällönanalyysia hyödyntäen. Perustelut analysoitiin Carl Wellmanin konduktiivisen argumentin teorian avulla. Sosiaalityöntekijät esittävät palvelutarpeen arvioinnin asiakirjoissa johtopäätöksiä lapsista, vanhemmista, perheen sisäisestä vuorovaikutuksesta sekä perheen tukiverkostoista. Pääpaino johtopäätöksissä on palveluihin ohjaamisessa. Vanhempia koskevissa johtopäätöksissä korostuvat arviot vanhemman emotionaalisesta suhtautumisesta lapseen sekä kyvystä ylläpitää turvallisuutta, säännöllistä arkea ja rajoja lapselle. Sosiaalityöntekijät esittävät johtopäätöksinä vanhemmille myös toimintaehdotuksia, joiden tavoitteena on vanhempien muutostarpeiden osoittaminen. Lapsista esitetään arvioita käytöksestä, persoo-nasta, ikätasoisesta kehityksestä ja ulkoisesta olemuksesta. Asiakirjatekstien johtopäätöksistä muodostuu lapsuutta ja vanhemmuutta normittavia kannanottoja. Sosiaalityöntekijät perustelevat tekemiään johtopäätöksiä tuomalla esiin sekä perhettä kuormittavia tekijöitä, että voimavaroja. Esitetyistä perusteluista on luettavissa lasten ja perheiden kanssa työskentelevän sosiaalityöntekijän jännitteinen rooli toisaalta lapsen edun ja oikeuksien puolustajana ja toisaalta vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön rakentajana. Sosiaalityöntekijät toimivat myös palvelujärjestelmän portinvartijoina palveluita myöntäen, mutta myös niitä eväten. Osa lapsista rajautuu lastensuojelun ja sosiaalihuollon asiakkuuden ulkopuolelle ja perheiden tuki jää näissä tapauksissa vanhempien oman toimintakyvyn ja muutosmotivaation varaan. Sosiaalityöntekijöiden argumentoinnissa painottuu asiakirjateksteissä vanhempien mielipiteen kunnioittaminen. Sosiaalityöntekijöiden argumenteista ei ole useinkaan eksplisiittisesti luettavissa, minkälaisia painoarvoja perheen tilanteen ongelmille ja toisaalta voimavaroille annettaan argumentoinnin prosessissa ja minkälaisen vaihtoehtojen punninnan perusteella tehtyyn ratkaisuun päädyttään. Tämä on sosiaalityön argumentoinnin keskeinen kehittämiskohde. Argumentoinnin laadun parantaminen on tärkeää, sillä ratkaisujen avoin perusteleminen ja muutostarpeiden eksplisiittinen nimeäminen lisäävät vanhempien ymmärrystä omasta tilanteestaan ja edesauttavat jatkotyöskentelyn tavoitteiden suunnittelua perheen kanssa. Eksplisiittinen perustelu mahdolllistaa myös tehtyjen ratkaisujen perusteluiden arvioinnin. Argumentoinnin teoria on käyttökelpoinen väline kirjallisen argumentoinnin laadun parantamiseen. Argumentin muotoilu voi toimia myös sosiaalityön-tekijän ammatillisen reflektoinnin ja kriittisen ajattelun välineenä sosiaalityön arjessa.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee lastensuojelun palvelutarpeen arvioihin liittyvää päätöksentekoa. Tutkin lastensuojelun palvelutarpeen arvioiden asiakirjoja ja niissä esiintyviä perusteluja lastensuojelun tarpeettomuudesta. Tutkimusaineisto koostuu eteläsuomalaisen kunnan lastensuojelussa vuonna 2017 tehtyjen lastensuojelun palvelutarpeen arviointien asiakirjoista. Asiakirjamateriaalissa on mukana sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien asiakas- ja verkostotapaamisista sekä puheluista tehdyt kirjaukset, ja arvioiden yhteenvedot. Aineisto muodostuu tapauksista, joissa palvelutarpeen arvion asiakkaat eivät valikoidu lastensuojelun tai sosiaalihuollon asiakkaiksi. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu sosiaalisesta konstruktionismista, diskurssianalyysistä ja kategoria-analyysistä. Käsitän todellisuuden vuorovaikutuksessa rakentuvana ja neuvoteltavissa olevana. Todellisuus rakentuu paikallisissa tulkintakäytännöissä, joissa tuotetaan ja ylläpidetään arkielämän moraalista järjestystä. Analysoin aineistoa diskurssianalyyttisesti. Käytän analyysin metodina kategoria-analyysiä. Kategoriat ovat kiinteä osaa sosiaalista toimintaa. Niitä luodaan ihmisten nimetessä ja luokitellessa asioita ja toisia ihmisiä. Tutkimuksen perusteella palvelutarpeen arvioiden johtopäätöksissä rakentui neljä lastensuojelun tarpeettomuuden kategoriaa. Lastensuojelun tarpeettomuuteen päätyvissä arvioissa tapauksia määriteltiin ainutlaatuisiksi tilanteiksi, ei tällä hetkellä toimenpiteitä vaativiksi, vääriksi hälytyksiksi ja ohimeneviksi haastaviksi elämäntilanteiksi. Aineistossa esiintyi kuitenkin vain harvoin pelkkä lastensuojeluilmoituksessa esiintyvän ongelman kategorisointi johtopäätösten perusteluna. Paikansin aineistossa lisäksi kaksi arvioiden johtopäätöksiä vahvistavaa kategoriaa. Yhtäältä sosiaalityöntekijät käyttivät toisten viranomaisten tai yhteistyökumppaneiden lausuntoja vahvistamaan omia johtopäätöksiään. Toisaalta arvioihin kirjattiin havaintoja perheiden, ja etenkin vanhempien moraalisesta kunnollisuudesta todisteena lastensuojelun tarpeettomuudesta. Asiakasvanhempien moraalisen kunnollisuuden arviot rakentuivat teksteissä sosiaalityöntekijöiden omista havainnoista vanhempien vastuullisuudesta ja lasten normaalista käytöksestä ja lapsuudesta.

The primary task of this study is to clarify the significance of documentation in professional practices and information formation involved in social work concerning child protection. The document texts under study were examined from three angles: 1) How were the documents written? 2) What information did the documents contain? 3) Why were the documents written as they were? The research material consisted of information from a database of client information compiled from notes and custody decisions by social workers involved in child protection. Documents relating to twenty children of varying ages and their families were selected for this study, a total of 1613 pages. The texts are dated between 1989 and 2000. The method of study is discourse analytical and is based on a three-dimensional model developed by Fairclough (1997) in which discourse is defined as the interaction between texts, practices and socio-cultural environment. The model used for the analysis consists of rhetoric and thematic material as well as investigation from the pragmatic point of view. Categorizing the documents into speaker categories revealed the polyphony of the texts, text-structures including viewpoints and opinions of several people. The rhetorical analysis showed that documents pertaining to social work involving child protection contain a large amount of dynamic description of the work. The polyphony of the texts adds to their credibility and is one way to influence the meaning by using rhetoric. The thematic study showed that the content of the themes in the documents and the empirical themes repeat themselves as dynamically interchanging concentric and superimposed threads. Social workers introduce many simultaneous themes into their documents, which help them to form a professional judgement of the case at hand. Studying the documents from the pragmatic angle revealed the contextual dimensions of reading and writing and the process of information formation. The drawing up of documents is one of the practices employed in social work. It is also a crucial part of the creation and maintenance of professional understanding. The dynamics of information forming that is revealed in documents originates in writing practices, and in the common areas of writing and reading and occupational practices.

Hietaniemenkadun palvelukeskus tarjoaa majoitusta asunnottomille täysi-ikäisille helsinkiläisille. Palvelukeskuksessa toimii 60-paikkainen asumispäivystys, jossa yövytään yö kerrallaan yhteisissä huoneissa sekä 52-paikkainen tilapäinen asumispalvelu, jossa asiakkailla on omat huoneet. Palvelukeskuksessa yöpyminen on tarkoitettu tilapäiseksi ratkaisuksi ja tavoitteena on yhteistyössä asiakkaiden kanssa löytää pysyvä asumismuoto. Palvelukeskus on osa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimea. Tutkielma sijoittuu valtakunnallisen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman (PAAVO) jälkeiseen aikaan. Ohjelman tavoitteena oli poistaa pitkäaikaisasunnottomuus Suomesta vuoteen 2015 mennessä. Pitkäaikaisasunnottomien määrän arvioidaan ohjelman aikana tehtyjen toimenpiteiden ansiosta vähentyneen merkittävästi. Silti, joidenkin kohdalla pysyvän asumisen järjestäminen ei ole onnistunut tai asumisratkaisut ovat jääneet lyhytaikaisiksi. Tutkielman taustalla oli palvelukeskuksen henkilökunnan havainnot ja huolet siitä, että osa asiakkaista oli yöpynyt asumispäivystyksessä pitkäaikaisesti tai toistuvasti, jopa vuosien ajan. Tutkielmaan valikoitiin eräänä vuoden 2017 toukokuun vuorokautena asumispäivystyksessä yöpyneet henkilöt, joiden majoittuminen oli kestänyt yli vuoden yhtäjaksoisesti tai toistunut kolmen vuoden aikana. Yhteensä 31 henkilön sosiaalitoimen asiakirjoja tutkittiin sisällönanalyysin keinoin. Tavoitteena on selvittää, miltä tämä ilmiö näyttää asiakirjojen valossa ja minkälaisia tekijöitä oli ollut heidän asunnottomuutensa taustalla. Aineistoa lähestyttiin asunnottomuuspolku -käsitteen kautta, jossa asunnottomuus ymmärretään dynaamisena vuorovaikutuksena yksilön ja rakenteiden välillä. Asunnottomuus ymmärretään niin ikään dynaamisena liikkeenä asumisen ja asunnottomuuden välillä. Teoreettisesti tutkielma perustuu etenkin Nicholas Pleacen ja David Claphamin näkökulmiin asunnottomuudesta ja sen tutkimuksesta. Tieteenfilosofisena viitekehyksenä tutkielmassa on kriittinen realismi. Tuloksina esitetään kolme erilaista asunnottomuuspolkua: 1) satunnaisesti yöpyvien polku 2) jaksottaisesti yöpyvien polku ja 3) pitkäaikaisesti yöpyvien polku. Satunnaisesti yöpyvät olivat käyttäneet asumispäivystystä vähemmän ja satunnaisemmin kuin muut tutkielmaan valikoituneet. Heillä oli ollut asunnottomina ollessaan myös muita majoitusratkaisuja, kuten mahdollisuus yöpyä väliaikaisesti tuttavien luona. Jaksottaisesti yöpyvillä oli useita päättyneitä asumisjaksoja sosiaalitoimen kautta järjestetyissä asumismuodoissa sekä erilaisia laitosmaisissa yksiköissä vietettyjä hoitojaksoja. Asunnottomina ollessaan he yöpyivät pääasiassa Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa. Pitkäaikaisesti yöpyvät olivat viimeisen vuoden ajan yöpyneet pääasiassa palvelukeskuksessa, eivätkä he olleet halunneet ottaa sosiaalitoimesta tarjottuja asumisratkaisuja vastaan. Aineistossa yleisimmät syyt sosiaalitoimen kautta järjestetyn asumisen päättymiselle olivat väkivaltainen käyttäytyminen toisia asukkaita ja henkilökuntaa kohtaan sekä asumisesta luopuminen. Asunnottomuuspolkujen taustalla nähdään vaikuttavan erilaiset henkilökohtaiset kapasiteetit, valinnat sekä mahdollisuudet päästä epävirallisen ja virallisen tuen piiriin. Aineiston perusteella asunnottomien asumispalveluille antamat merkitykset ja niistä käydyt diskurssit liittyvät usein asumisesta kieltäytymiseen. Tutkielman tulokset ovat osin samankaltaisia palvelukeskuksen asiakkaiden asunnottomuuspolkuja 2010-luvun taitteessa tutkineen Sanna Sunikan tutkimustulosten kanssa. Tulokset vertautuvat myös ensisuojien käyttäjiä Yhdysvalloissa 1990-luvun lopulla tutkineiden Randall Kuhn ja Dennis P. Culhanen tutkimustuloksiin. Pro gradu -tutkielman tulokset vahvistavat käsitystä asunnottomuudesta dynaamisena, monimuotoisena ja monimutkaisena ilmiönä

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia, miten lastensuojelulain ideaalia kuvataan huostaanottopäätöksissä. Kiinnostukseni kohdistuu siihen, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät argumentoivat päätösteksteissä suomalaisen lapsioikeuden ja käytännön lastensuojelutyön keskeisiä periaatteita kuten lapsen etua, lastensuojelutyön lapsilähtöisyyttä ja sosiaalityöntekijän roolia lapsen edun ja oikeuksien ylimpänä valvojana. Tutkimuksen perusjoukkona olivat 2000-luvulla kahden eri vuoden aikana lastensuojelulain 16 §:n mukaisesti eräässä suuressa eteläsuomalaisessa kaupungissa huostaanotetut lapset. Tästä 410 lapsen perusjoukosta valitsin satunnaisotantaa käyttämällä tutkimusaineistokseni yhteensä 41 lapsen asiakirjat. Tutkimusnäkökulmani on juridis-hallinnollinen, jolloin keskityn lastensuojelun huostaanottopäätöksiin nimenomaan juridisina asiakirjoina. Tutkimusmenetelmänä käytän pääasiassa kriittistä tekstintutkimusta, mutta myös laintulkinnan teoriaa. Keskeisimpinä lähteinä tutkimuksessani ovat tutkimusnäkökulmani mukaisesti sekä lapsen edun että huostaanoton kannalta keskeiset, kotimaiset laintasoiset säädökset sekä Suomessa ratifioidut kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Myös vasta valmisteluvaiheessa olevasta lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta laaditulla muistiolla on tutkimuksessani keskeinen merkitys. Kriittisen tekstintutkimuksen osalta olen taas tukeutunut lähinnä Vesa Heikkisen (1999) ja Norman Fairclough´in (1997) kirjoituksiin. Laintulkinnan teoriaa olen taas tarkastellut Aulis Aarnion (1982) teoksen perusteella. Tutkimukseni tulosten mukaan kaikissa aineistoni perusteluteksteissä otettiin jollain tavalla kantaa lastensuojelulain 16 §:ssä säädettyihin kolmeen edellytykseen eli lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin vakavaan vaarantumiseen, avohuollon tukitoimiin sekä lapsen etuun. Kuitenkin lakitekstin asettamiin edellytyksiin ja vaatimuksiin nähden huostaanottopäätösten perusteluteksteistä puuttui paikoitellen sosiaalityöntekijän ammatillinen arvio sekä esimerkiksi työhön liittyvien prosessien osalta että myös lapsen tulevaisuuden arvioinnin kannalta. Lukijan oman päättelyn varaan jää erityisesti erilaisten syy-seuraussuhteiden hahmottaminen ja arviointi. Huolimatta lapsen edun keskeisyydestä suomalaisessa lapsioikeudessa, ei aineistostani juuri löydy lapsen ääntä tai kokemuksia. Lastensuojelulaissa säädetty velvollisuus on painunut voimakkaasti sosiaalityöntekijöiden mieliin, sillä aineistossani lapsen ääni oli painottunut lähes kokonaan 12-vuotiaisiin tai sitä vanhempiin lapsiin. Lähiyhteisön puheeksi kirjattuja lausumia, jotka painottuivat erityisesti lasten äitien ääneen, löytyi huomattavasti enemmän. Lastensuojelun asiakasperheet ovat yleensä useiden erityispalvelujen käyttäjiä. Kuitenkin huostaanottopäätösten perusteluteksteissä vedottaessa jonkin tietyn erityisalan, kuten esimerkiksi psykiatrian, päiväkodin tai koulun tuottamaan tietoon, jää tietolähde lukijalle epäselväksi.

Environmental policies often leave room for case- or region-specific discretion. In this paper, we focus on the transformation of socio-material settings into objects of policy discretion. This move calls for manipulation—ontological work—enabling settings to be connected to policy aspirations. The settings become configured in terms of their professed policy-relevant dimensions. The outcomes affect how environmental liabilities become defined in policy processes. The paper develops a conceptual toolkit to analyse ontological work as it is performed by policy documents. We use the toolkit to analyse three types of policy documents defining how agricultural nutrient loading is to be reduced in the Finnish region of North Savo. The findings show that regulatory decisions and policy recommendations are, to a significant extent, outcomes of ontological work. Environmental liabilities are shaped by the ways ‘unstable junctures’ are brought into being. By these junctures we refer to the points in the configured policy landscapes where choices influential for water protection are, according to the documents, to be made. The documents also generate exclusions that narrow down what liability implies in the unstable junctures. Without a focus on the ontological work and emerging ordering effects, it would have been difficult to show how environmental liabilities became (un)defined in the policy documents. The approach is needed to understand how power is practiced in policy processes and how policy instruments come to have consequences.