Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani viestintää pienissä ja keskisuurissa asiantuntijayrityksissä (pk-asiantuntijayrityksissä). Tavoitteeni on tuoda esiin, miten asiantuntijuus ja tietotyö vaikuttavat viestinnän merkitykseen osana työyhteisön toimintaa. Pyrin niveltämään tähän näkökulmaan läpi tutkielman pk-yritysten viestinnässä huomioitavia tai korostuvia tekijöitä. Asiantuntijuus ja tietotyö asettavat viestinnälle omanlaisiaan haasteita ja muuttavat perinteistä käsitystä viestinnästä erillisen viestintäyksikön vastuulla. Tietoperustaisissa asiantuntijaorganisaatioissa keskeistä on vastavuoroinen tiedon ja informaation luominen ja jakaminen, jolloin asiantuntijalta vaaditaan myös viestintäosaamista. Tarkastelen asiantuntijaorganisaation viestintää erityisesti Elisa Juholinin (2008) määrittelemän työyhteisöviestinnän dialogisen paradigman ja uuden agendan kehyksessä. Vaikka tarkastelen viestintää kokonaisvaltaisena osana työyhteisön toimintaa, nostan työyhteisöviestinnän osa-alueista erityiseen tarkasteluun johtamisviestinnän, johon liittyy asiantuntijaorganisaatiossa omia haasteitaan. Yksittäisinä asiantuntijaorganisaation johtamisviestinnän erityisalueina tarkastelen Maija-Leena Huotarin, Pertti Hurmeen & Tarja Valkosen (2005) ja Jari Salmisen (2001) käsittelemää informaation ja tiedon johtamista sekä Leif Åbergin (2006) käsittelemää johtamisen leadership-näkökulmaa, joka korostaa ihmisten johtamista. Lisäksi nostan esiin vuorovaikutteisen strategiaprosessin, jossa hyödynnetään koko organisaation kokemusta ja osaamista Pekka Aulan & Saku Manteren (2008), Joep Cornelissenin (2008) ja Manteren (2009) valossa. Tutkielmani empiirisessä osuudessa tarkastelen aihetta kolmen pk-sektorin liikkeenjohdon konsultointiyrityksen valossa. Tavoitteeni on selvittää, 1) millainen merkitys viestinnällä on pk-asiantuntijayrityksessä, 2) millaisia viestinnällisiä rooleja ja tarpeita työyhteisön jäsenillä on sekä 3) miten viestinnälliset tarpeet ja haasteet on otettu huomioon. Tutkimusotteeni on laadullinen, ja aineiston keruun menetelmänä käytän teemahaastattelua. Analysoin aineiston teemoittelemalla. Tutkimukseni perusteella viestinnällä on pk-asiantuntijayrityksissä kokonaisvaltainen merkitys sekä työyhteisön keskinäisessä toiminnassa että operatiivisessa työssä asiakasprojekteissa. Keskeisen osan työtä muodostavat informaation ja tiedon etsiminen, soveltaminen, vaihtaminen ja jakaminen sekä omassa työyhteisössä että asiakasorganisaatiossa. Viestinnällä on monta funktiota, joista yhteisöllisyyden luominen ja ylläpitäminen korostui. Yhteisöllisyys helpotti työyhteisön jäsenten keskinäistä informaation ja tiedon jakamista. Yhteisöllisyyden syntymistä ja ylläpitämistä edistivät avoin organisaatiokulttuuri, matala hierarkia sekä suunnitellulle ja spontaanille viestinnälle luodut rakenteet. Yhteisöllisyyttä haastavia tekijöitä olivat työyhteisön jäsenten fyysinen etäisyys, keskeneräisten asioiden käsittely ja strategiatyö. Avainasemassa yhteisöllisyyden haasteiden ratkaisemisessa ovat hyvät viestintäkäytännöt ja viestintärutiinit, jotka auttavat fyysisen etäisyyden ylittämisessä ja edistävät avoimen dialogin syntymistä työntekijöiden ja johdon välille.

Continuous professional development plays a key role in today's organizations. With skilled personnel companies try to maintain a good market position. In the aviation industry maintaining professional skills is a premise for the security values and for succeeding in the profession. The purpose of this study is to identify pilots' views on the formation of workmanship and also what meanings they give to simulation pedagogy. My goal is to find out how pilots explain their workmanships' formation, and also how they explain the importance of simulation training in terms of their profession. I did the implementation of the study with qualitative research methods. I collected data by interviewing five commercial airline pilots between the ages of 25-42. I believed that theme interview left enough space for the interviewee's own interpretation as well as give an opportunity to express their own opinions and experiences. Analysis of the data was content analysis. The pilots' perceptions of workmanship formation are explained through new experiences and routine. Expertise, in turn, is defined as a kind of special qualities and problem solving. Pilots see the workmanship as well as expertise through the formation of experiences ja training. The analysis highlighted the view of simulation training as an important element towards expertise. Simulation Training as a whole was seen as sustaining the skills as well as growing the professional skills. Criticism towards simulation pedagogy came up when pilots were talking about debriefing situations. Feedback and is not always seen as valid to meet the educational performance.

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaali- ja terveyspalveluita samanaikaisesti ja runsaasti käyttävien henkilöiden, yhteisasiakkaiden, näkemyksiä sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyöstä ja kehittämismahdollisuuksista. Yhteisasiakkuuden muodostumista pohditaan terveyteen vaikuttavien sosiaalisten tekijöiden sekä palvelujärjestelmän toimivuuden näkökulmasta. Tutkimuksen käsitteellisenä viitekehyksenä syvennytään asiakkuuden, yhteistyön ja asiantuntijuuden käsitteisiin. Tutkielmassa on toisen tiedon ja kriittisen reflektion näkökulma, jonka mukaisesti pyritään tuomaan yhteisasiakkaiden ääni kuuluviin. Tutkielman aineistona ovat seitsemän sosiaali- ja terveyspalvelun yhteisasiakkaan haastattelut, jotka on kerätty Sosiaalityö terveysasemalla -projektin aikana espoolaisella terveysasemalla. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja analysoitiin teemoittelemalla ja aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tuloksena muotoutui viisi teemaa. Yhteisasiakkuus rakentuu haastateltavien kertomuksissa sosiaalisten ja terveydellisten tekijöiden yhteenkietoutumisena ja kasautumisena elämänkulussa. Haastateltavat tuovat esiin myös palvelujärjestelmän epäkohtia yhteisasiakkaan tilanteiden hoidossa.Haastateltavat kaipaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyötä, kokonaistilanteiden hahmottamista, yhdessä toimimista ja koordinointia. He kaipaavat myös parempia mahdollisuuksia vaikuttaa palveluiden kehittämiseen. Johtopäätöksenä voidaan tutkielmassa todeta, että yhteisasiakkuuden määrittäminen pelkästään yksilön omaksi valinnaksi on harhaanjohtavaa, eikä yhteisasiakasta tulisi määrittää ainoastaan ongelmien kautta. Yhteisasiakkaiden monimuotoisiin ongelmiin vastaaminen vaatisi sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä yhteisasiakkaan välistä kollektiivista asiantuntijuutta sekä koordinoivaa työntekijää huolehtimaan kokonaisuuden hallinnasta. Yhteisasiakas tulisi nähdä yhteistyössä tasavertaisena osallistujana, jonka kokemusta tulisi kuulla. Yhteisasiakkaita tulisi myös osallistaa palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen, koska heillä on paljon kokemuksen tuomaa tietoa palveluista ja heidän avullaan voitaisiin paikantaa palvelujärjestelmän väliinputoamista tuottavia epäkohtia.

Tieto on asiantuntijatyön tärkeintä pääomaa. Siitä huolimatta tietoa hukataan viestintätilanteissa. Näin käy myös tietoperustaisissa organisaatioissa, joille asiantuntijuuden vaaliminen on ensiarvoisen tärkeää. Tiedon syntymisestä, välittymisestä ja käytöstä on tehty lukuisia tutkimuksia. Erityisesti informaatiotutkimuksen alueella paneudutaan tiedon liikehdintään. Viestinnän tutkimuskenttään valmistuu runsaasti asiantuntijaviestintää käsitteleviä töitä. Useimmissa niissä ei ole kuitenkaan paneuduttu yhteisöllisyyden merkitykseen viestintätilanteissa. Niin ikään tilan merkitys asiantuntijatyössä edustaa tuoretta lähestymistapaa tietoperustaisen organisaation viestintään. Suomea ei pidetä yhteisöllisyyden mallimaana, mutta naapurimaa Ruotsi kerää mainetta yhteisöllisyydellään. Maiden eroja on tutkittu muun muassa talouselämän, viestinnän ja kulttuurin alueilla. Asiantuntijaviestinnän yhteisöllisyyden eroja Suomen ja Ruotsin välillä ei ole tiettävästi aiemmin tutkittu. Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään sekä tiedon välittymismekanismeihin että asiantuntijaviestinnän yhteisöllisyyteen. Näitä tarkastellaan suhteessa henkiseen ja fyysiseen tilaan suomalaisessa ja ruotsalaisessa tietoperustaisessa organisaatiossa (Eläketurvakeskus ja Försäkringskassan). Vastauksia etsitään seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Millainen merkitys yhteisöllisyydellä on suomalaisen ja ruotsalaisen tietoperustaisen organisaation asiantuntijaviestinnässä? 2. Miten erilaiset mentaaliset ja fyysiset tilat tukevat sekä kokemus- että ilmitiedon välittymistä ja uuden tiedon syntyä? Tutkimusaineisto koostuu etnografisilla havainnoilla kerätystä materiaalista: asiantuntijoiden palaverien, kokouksien ja arkitilanteiden havainnoinneista. Tutkimus sisältää suoria litterointeja. Tilahavainnot on purettu piirroksiksi sanallista kuvailua tukemaan. Havaintoja täydennetään kahdella teemahaastattelulla. Aineistoa analysoidaan tiedon siirron SECI-mallin ja tiedon sijainnin Ba-nelikentän avulla. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että asiantuntijoiden viestintätilanteissa yhteisöllisyyden muodostaa käsiteltävän asian substanssi. Toisin sanoen asiantuntijat jakavat syvän kiinnostuksen työhön, mistä syntyy mentaalinen tila, Ba. Tutkimuskysymykset tavallaan yhdistyvät: asiantuntijuuden jakaminen luo yhteisen tilan ja edistää yhteisöllisyyttä. Tässä suhteessa suomalainen ja ruotsalainen tietoperustainen organisaatio eivät juurikaan eroa toisistaan. Perustavana lähteenä tutkimuksessa vaikuttaa Nonakan & Takeuchin teos ”The Knowledge-Creating Company” (1995). Lisäksi Nonakan & Konnon tieteellinen artikkeli ”The Concept of Ba: Building a Foundation to Knowledge Creation” (1998) toimii tärkeänä lähteenä. Tutkimusmenetelmässä vahva innoittaja on Eräsaaren väitöskirja ”Kohtaamisia Byrokraattisilla näyttämöillä” (1999).

Tutkielma tarkastelee kaupallisessa verkkopalvelussa rakentuvia lääkäreiden representaatioita. Aineistona käytin kolmea internetissä toimivaa palvelua, jotka tarjoavat käyttäjille terveyteen ja sairauksiin liittyvää informaatiota. Representaatioiden avulla pystyin selvittämään, miten perinteinen lääkärin ammatillinen toiminta muokkaantuu kaupallisessa palvelussa. Kaupallisten palvelutuottajien määrän lisääntymisen myötä Clarken ja hänen kollegoidensa mukaan lääketieteen ja lääkäreiden aseman on muuttuneen terveyspalvelujen tuotannossa. Ymmärrän lääkärit paljolti Anthony Giddensin teoria valossa, jonka mukaan asiantuntijoiden merkitys on nyky-yhteiskunnassa keskeinen, vaikka heidän tuottama informaatio onkin luonteeltaan epävarmaa. Yksilöt joutuvatkin itse reflektiivisesti pohtimaan tiedon luotettavuutta ja sopivuutta itselleen. Samalla yksilöiden vastuu tiedon soveltamisesta kasvaa heidän itse osallistuessa päätöksentekoon. Aineisto koostuu verkkopalvelun kuvista ja teksteistä, joissa esiintyi lääkäri tai lääkäriksi tunnistettava hahmo. Tekstit on poimittu vastauspalveluista, joissa lääkärit vastaavat käyttäjien kysymyksiin. Analysointimetodina käytin sosiaalisemiotiikkaa, joka mahdollistaa palvelussa esiintyvien kuvien ja tekstien tarkastelun samanarvoisina merkitysten tuottamisen välineinä. Ymmärrän lääkäreiden representaatioiden rakentuvan suhteessa niiden ympäristöön eli kaupalliseen verkkopalveluun, josta analysoidut kuvat ja tekstit on otettu. Palveluissa lääkärin representaatioita käytettiin etenkin herättämään käyttäjien luottamusta. Palvelut hyödyntävät tässä lääkärin profession vahvaa yhteiskunnallista asemaa. Yksittäisten lääkäreiden kohdistuvaa luottamusta taas rakennettiin esittelemällä heidän ammatillista työhistoriaa ja asettamalla heitä esittävä kuva palveluun, mikä tekee heistä todellisempia. Luottamusta toisaalta vähentää palvelujen kaupallisen toiminnan luonne ja palvelujen viihteellisyys. Palveluissa tuotiin esiin lääkäreiden erityisosaamista, mikä toisaalta korostaa lääkäreiden välillä olevia eroja. Palvelujen näkyvimmillä paikoilla olevat representaatiot rakentavat ystävällistä ja käyttäjän huomioivaa mielikuvaa lääkäristä, palvelun vähemmän näkyvissä osissa oli erilaisia representaatioita, joista osa viittasi kiireiseen ja lääketieteellisessä faktassa pitäytyvään lääkäriin. Verkkopalveluissa hyödynnetään ihmisten tarvetta saada terveyttä käsittelevää informaatiota. Lääkärit ovat tässä tuotteistettu palvelun osaksi, joita käyttäjät voivat helposti konsultoida.

Tutkielmassani tarkastelen asiantuntijuutta empiirisenä tapaustutkimuksena Tobinin vero -keskusteluksi nimeämässäni yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tobinin vero -keskustelussa ilmenevää asiantuntijuutta lähestyn avoimena ja kontekstuaalisesti rakentuvana suhteena ja liitän asiantuntijuuden tarkastelun byrokraattiseen hallintoon ja kansalaisliikkeiden yhteiskunnallista tietoa tuottavaan ja muokkaavaan rooliin. Tutkielmassa omaksumani lähestymistapa kiinnittyy Kimmo Saariston (2000) ympäristöasiantuntijuutta käsittelevässä väitöskirjassa, Avoin asiantuntijuus. Ympäristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi omaksumaan lähestymistapaan. Asiantuntijuuden tarkastelussa käytän apuna Jari Aron (1999) väitöskirjassaan Sosiologia ja kielenkäyttö. Retoriikka, narratiivi, metafora kehittämää laadullista tutkimusmenetelmää. Menetelmä muodostuu retoriikan tutkimuksen eli argumentaation ja vakuuttamisen keinojen tutkimuksen sekä narratologian eli kertovien tekstien tutkimuksen piirteiden yhdistelmästä. Menetelmä mahdollistaa asiantuntijuuden kontekstuaalisen rakentumisen tarkastelun suhteessa siihen yleisöön, jolle puhe tai teksti on suunnattu. Tarkastelussa keskeisiksi tutkimuksen kohteiksi nousevat asiantuntijuuden taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset kytkökset ja asiantuntijoiden kontekstuaalisesti käyttöönsä valjastamat tiedolliset käytänteet. Laajemman taustan Tobinin vero -keskustelussa ilmenevän asiantuntijuuden tarkastelulle muodostavat siten suomalainen poliittinen kulttuuri ja toisaalta globalisaatiokehityksen perinteisille suomalaisille valtarakenteille asettamat kulttuuriset haasteet ja toisaalta asiantuntijuuden, tieteen ja politiikan monimuotoinen suhde. Asiantuntijuuden tarkastelu Tobinin vero -keskustelussa rakentuu kuvaukseksi kuvaukseksi asiantuntijoiden roolista byrokraattisen hallinnon palveluksessa ja toisaalta kansalaisyhteiskunnallisen liikehdinnän keskuudessa vallitsevasta pyrkimyksestä muuttaa vallitsevia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Tobinin vero -keskustelussa ilmenevän asiantuntijuuden tarkastelussa korostuvat Jyrki Reunasen (1996), Max Weberin (1970) ja Alberto Meluccin (1992, 1996) yhteiskunnasta esittämät ajatukset.

Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.

Kuntasektorin 426 000 työntekijästä jää eläkkeelle noin kolmannes vuoteen 2015 mennessä. Eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden mukana lähtee useiden vuosikymmenien kokemustieto kuntapalveluiden järjestämisestä sekä satojen tuhansien ihmisten työ- ja elämänkokemuksen kautta syntynyt tietämys. Samalla pätevistä osaajista tulee olemaan kilpailua, sillä muutamaa alueellista poikkeusta lukuun ottamatta työmarkkinoille tulee vähemmän ihmisiä kuin sieltä poistuu. Yhtenä tekijänä organisaation osaamisen kehittämisessä, aineettoman pääoman johtamisessa ja organisaation muistitiedon säilyttämisessä on hiljaisen tiedon siirtäminen eläkkeelle siirtyviltä työntekijöiltä organisaatioon jääville tai organisaatioon rekrytoiduille uusille työntekijöille. Tutkimuksessa tarkasteltiin hiljaisen tiedon asemaa osana Espoon ja Kajaanin osaamisen johtamisen strategioita sekä osaamisen johtamisen näkökulmien toteutumista eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimusongelmana on se, että minkälaisia esteitä Espoon kaupungissa ja Kajaanin kaupungissa on hiljaisen tiedon jakamiselle eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimuksessa on keskitytty vain hiljaisen tiedon näkyväksi tekemiseen ja jakamiseen. Näin ollen hiljaisen tiedon vastaanottaminen, hiljaisen tiedon analysointi ja mahdollinen oppiminen on rajattu työn fokuksen ulkopuolelle. Pääasiallisena tutkimusaineistona olivat 14 kehittämis- ja suunnittelutehtävissä toimineen Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin työntekijän teemahaastattelut. Toissijaisena aineistona käytettiin Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin vuosikertomuksia, henkilöstöstrategioita, Espoon kaupungin henkilöstökertomusta ja Kajaanin kaupungin henkilöstötilinpäätöstä. Toissijaisen aineiston tavoitteena oli hahmottaa Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä. Tutkimustuloksena oli, että hiljaisen tiedon jakaminen Espoon kaupungissa ja Kajaanin kaupungissa on epäsystemaattista eikä eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaista tietoa juurikaan hyödynnetä eläkkeelle siirryttäessä. Suurin hiljaisen tiedon jakamisen este eläkkeelle siirryttäessä on rakenteellinen: eläkkeelle siirtyvä työntekijä ja hänen seuraajaansa kohtaavat harvoin. Näin ollen hiljaista tietoa ei voida jakaa hiljaisen tiedon personointistrategian avulla. Nykyiset eläkkeelle siirtymisen käytännöt eivät myöskään mahdollista hiljaisen tiedon spiraalin sosialisaatiovaihetta. Hiljaista tietoa välittyy kuitenkin jossain määrin hiljaisen tiedon kodifiointistrategian kautta. Hiljaista tietoa jaetaan kuitenkin jossain määrin tilanteissa, joissa eläkkeelle siirtyvän työt jaetaan työyhteisön kesken. Huolimatta hiljaisen tiedon jakamisen epäsystemaattisuudesta, hiljaista tietoa jaettiin Espoon kaupungissa systemaattisemmin kuin Kajaanin kaupungissa. Hiljaisen tiedon jakamisen havaittiin liittyvän toimintaympäristön analysoinnin aktiivisuuteen tai passiivisuuteen sekä hiljaisen tiedon jakamista tukeviin organisaatiorakenteisiin tai rakenteiden puutteeseen. Hiljaisen tiedon jakamisen esteinä olivat tulos- ja henkilöstöjohtamisen epätasapaino, sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön tulkittavuus sekä työntekijöiden taistelu asiantuntijuudesta, resursseista ja ihmisyydestä. Työhyvinvoinnilla on läheinen suhde työmotivaatioon ja tätä kautta myös yksilön toimintaympäristön analysoinnin aktiivisuuteen. Jatkotutkimukselle jää, miten hiljaisen tiedon jakamisen esteet voidaan poistaa ja minkälainen voimavara eläkkeelle siirtyvien hiljainen tieto voi Espoon ja Kajaanin kaupungeille olla. Eläkkeelle siirtymisen näkökulmasta olisi haastavaa nähdä, miten systemaattisempi hiljaisen tiedon systemaattinen jakaminen vaikuttaisi Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin työyhteisöjen hyvinvointiin, työn mielekkyyteen, työmotivaatioon ja työssä jakamiseen. Hiljaisen tiedon jakamisen lisäämisellä saattaisi näin ollen olla positiivinen vaikutus organisaation työntekijöiden kompetenssiin, organisaatiossa säilyvään muistitietoon sekä Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin keskimääräiseen eläkkeellesiirtymisikään. Nämä tekijät osaltaan helpottaisivat osaavan työvoiman ylläpitämistä tulevissa henkilöstönvaihdoksissa.

The Nordic countries are often praised for their environmental awareness and the quality of their media systems. This chapter characterizes the late 1960s and 1970s as the pioneer phase of environmental journalism in Nordic countries and says that the major media established new environmental editorial positions in the 1980s and 1990s. However, the author finds that “many of these environmental positions have been terminated since the early 2000s, partly because of financial pressures and staff cutoffs in editorial offices and partly because some media no longer prioritized the expertise of specialized environmental editors.” He concludes, “this is a part of the trend of replacing specialized reporters with journalists who cover large areas of news production, including a variety of news topics and different forms of reporting.” While some argue that because of these staff cutoffs, environmental journalism in the Nordic countries “now resembles the situation that prevailed prior to the 1990s when there were very few journalists covering environmental issues full-time,” the author argues “that environmental awareness is now much wider both among the public and the journalists themselves” and that “environmental issues are now established among the regularly and even routinely reported topics of the news agenda.”