Browsing by Subject "asuinalueet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Hukka, Eeva (2001)
    Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on soveltaa James Grunigin tilanneteoriaa käytäntöön ja perehtyä grunigilaisen aktiivisen ryhmittymän viestintään. Niin ikään tavoitteena on tarkastella aktiivista ryhmittymää sen vastapuolen, ryhmittymän huolenaiheen synnyttäneen työyhteisön, näkökulmasta. Tilanneteorian mukaan määritelty aktiivinen ryhmittymä löytyi Helsingin Myllypurosta, Alakiventie 8:sta. Aktiivisena ryhmittymänä "kasitalojen" asukkaita yhdistää yhteinen huolenaihe: heidän kotipihaltaan on löytynyt vanhalta kaatopaikalta peräisin olevia myrkkyjä, joiden vuoksi Helsingin kaupunki aikoo purkaa heidän kotinsa. Huoli terveydestä ja omaisuuden arvosta ovat saaneet kasitalolaiset toimimaan ongelman ratkaisemiseksi. Selvitin tutkielmassani alakiventieläisen ryhmittymän viestintää ja sen merkitystä ryhmittymälle. Pääasiallisena tutkimusaineistona olivat asukkaiden teemahaastattelut. Tutkielmassa kävi ilmi, että kasitalolaiset ovat käsitelleet myrkkyongelmaa aktiivisesti lähiverkoissaan ja että he ovat käyttäneet keskusteluja lähipiirinsä kanssa myrkkyongelman analysoimiseen. Lisäksi he ovat etsineet lähiverkoistaan tietoa. Kasitalolaiset ovat kehittäneet myrkkyongelman myötä myös aivan uusia, varta vasten myrkkyongelman ratkaisemiseksi kehitettyjä viestinnän muotoja, jotka ovat auttaneet heitä pyrkimään tavoitteisiinsa monin eri tavoin. Helsingin kaupungin näkökulmasta perehdyin aktiiviseen ryhmittymään yhteisöviestinnän kohderyhmänä. Tässä yhteydessä keskeisenä tutkimusaineistona olivat asukkaiden ja Helsingin kaupungin edustajien teemahaastattelut sekä kaupungin tiedotteet ja asukkaille lähetetyt kirjeet. Alakiventien myrkkytapaus osoitti, että epäjohdonmukainen tiedottaminen ei lisää aktiivisen ryhmittymän luottamusta, eikä myöskään se, jos ryhmittymän tiedon tarpeisiin ei vastata. Kasitalolaisten vilkas lähiverkkoviestintä merkitsee kaupungin näkökulmasta puolestaan sitä, että jokaisen ryhmittymän kanssa keskustelevan kaupungin edustajan merkitys viestijänä on keskeinen. Tämä tuo haasteita kaupungin sisäiseen viestintään. Tutkielmani tärkeimpiä lähteitä olivat haastattelujen lisäksi seuraavat teokset: Grunig, James (1992): Excellence in Public Relations Management; Grunig, James ja Hunt, Todd (1984): Managing Public Relations; Heath, Robert (1988): Strategic Issues Management; Åberg, Leif (2000): Viestintä kolmannen sektorin kansalaisyhteisössä. Teoksessa Aula, Pekka ja Hakala, Salli (toim.): Kolmet kasvot. Näkökulmia organisaatioviestintään.
  • Kauppinen, Timo M. (2004)
    Neighbourhood and family background effects on the secondary education of young people in Helsinki The objective of this study was to find out, how neighbourhood and family characteristics affected young people's completion of secondary education in Helsinki in the 1990's. In addition, effects of school grades and of a number of school characteristics were analysed. Individual-level register-based data compiled by Statistics Finland and neighbourhood-level statistics were used as data. The main individual-level data set represented the young people in Helsinki being in the age of finishing the comprehensive school in the years 1991 - 95, and it had 10,906 cases. The completion of secondary education and the type of completed education were under explanation, the types being upper secondary school and vocational school. Statistical modelling was used as the method of the study, multi-level logistic regression being the type of model applied. Family background had strong effects on the completion of secondary education and especially on the type of completed education. Parental education was a particularly strong background factor. A large share of the family-background effect was mediated by the grades of the final report of the comprehensive school, which had strong effects. Both the family background and the grades also had independent effects on completion of secondary education and on the type of completed education. There were clear differences between neighbourhoods in the proportion of young people who completed secondary education and in the proportions of different types of education. When explaining the completion of secondary education, these differences were explained by differing family backgrounds of young people. Neighbourhoods were not found to have effects on the completion of secondary education. However, when explaining the type of completed education, the between-neighbourhood variation was not explained completely when the differing family backgrounds were taken into account. Of the neighbourhood characteristics under analysis, the educational structure of the neighbourhood population had the strongest effects. In neighbourhoods with a high educational level, the finishing of upper secondary school was more common than in average neighbourhoods also after taking the neighbourhood differences in family backgrounds into account. In contrast, neighbourhoods with a low educational level did not deviate from the average neighbourhoods in their effects. Therefore, the effect of the educational structure was nonlinear. On school grades neighbourhoods did not have effects. The explanatory power of the neighbourhood's educational structure was much weaker than that of the family background in regard to the individual-level variation, but it explained well the between-neighbourhood variation remaining after taking the family backgrounds into account. Effects of school characteristics were analysed with data representing those young people in Helsinki who finished the comprehensive school in the years 1995 - 98. It was found that the socioeconomic composition of the comprehensive school affected the type of educational career that was started. This school effect mediated the observed effect of the educational structure of the neighbourhood population. Also the explanatory power of the school effect was much weaker than that of the family background. The results show, in accordance with earlier studies, that schooling outcomes are associated with family background. This study showed also, that the neighbourhood and the pupil composition of the school have some significance regarding the post-comprehensive school career. The most disadvantaged neighbourhoods were not found to have effects, however. This may be partly because of the housing policy practiced in Helsinki, which has aimed to prevent spatial segregation and has therefore contributed in preventing extreme spatial concentration of disadvantage.
  • Kytö, Hannu; Kral-Leszczynska, Monika; Tuorila, Helena; Kiuru, Juho (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 2/2014
    Erityisesti pääkaupunkiseudulla esikaupunkialueet muodostavat valtaosan tulevaisuuden asuinympäristöstä. Täydennysrakentamisen, kehittämisen ja osittaisen uudisrakentamisen tulisi sekä vahvistaa esikaupunkien kykyä sopeutua tuleviin muutoksiin että lisätä asuinalueiden käyttöarvoa ja elinkaarikestävyyttä. "Asuinalueiden elinkaarikestävyys pääkaupunkiseudulla" -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytäntöön sovellettavaa tietoa pääkaupunkiseudun asuinalueiden elinkaarikestävyyteen vaikuttavista sosioekonomisista sekä alue- ja palvelurakenteellisista tekijöistä ja niiden muutoksista. Asuinalueen elinkaarikestävyyttä tarkastellaan sekä olemassa olevien tilastoaineistojen että asukkaiden näkemysten perusteella. Tutkimuskohteena ovat pääkaupunkiseudun tilastollisista pienalueista muodostetut asuinalueet. Tutkimuksen syventävinä kohteina ovat Helsingin Kannelmäki ja Oulunkylä, Espoon Karakallio ja Matinkylä-Olari sekä Vantaan Mikkola ja Kaivoksela. Pääkaupunkiseudun asuinalueiden erilaistuminen on ollut 30 viime vuoden aikana erittäin voimakasta ja siinä on erotettavissa useita ulottuvuuksia, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä. Uudet tai täydennysrakentamisen ansiosta nopeasti kasvaneet alueet muuttuivat elinkaarikestävyyden näkökulmasta parempaan suuntaan. Kaupunkimaisimmista alueista suurin osa muodosti Helsingin kantakaupungista lähtevien pääliikenneväylien varsille levittäytyvän sormimallin. Näiden asuinalueiden liikenteellisesti edullinen asema tukee useimmiten myös niiden elinkaarikestävyyttä. Osassa näistä, etenkin itäisen Helsingin, Espoon keskiosien ja Vantaan itäosien asuinalueista, väestön taloudellisen huoltosuhteen ja samalla alueiden sosioekonomisten resurssien kehitys kuitenkin heikensi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä. Näillä alueilla tarvittaisiin etenkin työvoima- ja koulutuspoliittisia kehittämistoimia. Sosioekonomisten rakenteiden lisäksi myös fyysinen ympäristö ja sen tarjoamat kehittämismahdollisuudet luovat pohjan asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukemiselle. Asuinalueiden elinkaaren rakennetun ympäristön tarjoamista tukivaihtoehdoista tärkeimpiä ovat täydennysrakentamisen mahdollistava rakennusmaavaranto sekä vanhan rakennuskannan saneeraus- ja muunneltavuusmahdollisuudet. Pääkaupunkiseudun kaavoitettujen alueiden laskennallinen käyttämätön rakennusoikeus vuonna 2011 mahdollistaisi parhaimmillaan noin 42 000 uuden kerrostaloasukkaan ja 97 000 pientaloasukkaan tulon alueelle. Täydennysrakentamisella voidaan monipuolistaa asuntotarjontaa sekä sitä kautta oikaista alueen väestön vinoutunutta ikä- ja sosioekonomista rakennetta. Tiivistäminen tukee myös alueen palveluiden pysyvyyttä ja monipuolistaa palvelukysyntää. Lisäksi täydennysrakentamisella voidaan rahoittaa vanhojen rakennusten peruskorjauksia. Myös ilmastopoliittiset tekijät puoltavat yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja toisaalta energiatehottomien lähiökerrostalojen korjaamista. Yhtenäisimmät energiatehottomat alueet sijaitsevat Helsingin itä- ja länsiosissa, erityisesti metroradan varressa ja kantakaupungin koillisrajan tuntumassa, Vantaan keskiosissa Helsinki-Vantaan lentokentän eteläpuoleisilla asuinalueilla sekä Espoon itä- ja keskiosissa. Asukkaiden suhtautuminen täydennysrakentamiseen vaihtelee asuinkunnan, asuinalueen ja talotyypin mukaan. Helsinkiläiset hyväksyivät asuinalueiden tiivistämisen yleisemmin kuin espoolaiset, vantaalaiset tai muiden kaupunkiseutujen asukkaat. Pääkaupunkiseudun asukkaat näkivät palvelujen säilyttämisen ja kehittämisen tärkeimmäksi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä vahvistavaksi tekijäksi. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi synergiaetuja ja vähentäisi liikkumistarvetta. Asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukeminen edellyttääkin eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 31/2011
    Asukasbarometri 2010 on kyselytutkimus suomalaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Tutkimus on osa ympäristöhallinnon elinympäristön laadun seurantaa ja se toteutettiin nyt kolmannen kerran. Ensimmäinen Asukasbarometrikysely tehtiin vuonna 1998 ja toinen vuonna 2004. Suurin osa kysymyksistä on pysynyt samoina, mutta mukaan on otettu myös uusia ajankohtaisia kysymyksiä, kuten asumisvalintojen ympäristöystävällisyyttä koskevia kysymyksiä. Asukkaat ovat yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Vastaajista 97 % on tyytyväisiä asuinalueensa viihtyisyyteen ja tyytyväisyys on lisääntynyt. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat rauhallisuus, luonnonympäristö, sijainti ja liikenneyhteydet sekä palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet. Pahimpina epäviihtyvyystekijöinä pidetään liikenteen aiheuttamia häiriöitä ja ongelmia. Asuinalueiden peruspalveluiden taso on pysynyt kutakuinkin ennallaan kohteena olevissa suurissa taajamissa. Toivotuimmat lisäpalvelut asuinalueelle ovat ruokakauppa, muut kaupat ja joukkoliikenne. Pankki- ja postipalvelutoiveet ovat huomattavasti vähentyneet, sen sijaan joukkoliikennetoiveiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Puisto- ja ulkoilualueisiin ollaan yleensä tyytyväisiä. Enemmän tyytymättömyyttä kohdistuu pihan viihtyisyyteen. Tyytymättömimpiä pihaan ovat tiiviiden kerrostaloalueiden asukkaat, erityisesti vuokra-asukkaat. Autonomistus, auton käyttömahdollisuus ja auton käyttö työ- ja kauppamatkoilla ovat yleistyneet, kävelyn ja joukkoliikenteen osuus on laskenut. Työmatkojen keskipituus on kasvanut. Tyytymättömyys asuinalueen joukkoliikennepalveluihin on ollut kasvussa. Naapureiden kanssa jutellaan edelleen kohtalaisen usein, yli kolmannes lähes päivittäin. Vastaajista 15 % pelkää liikkua asuinalueella yksin iltaisin. Pääosa vastaajista, 86 %, pitää ympäristöystävällisyyttä tärkeänä asunnon ja asuinalueen valinnassa. Neljännes niistä vastaajista, joilla on auto säännöllisesti käytettävissä, ovat harkinneet auton käytön vähentämistä. Yli puolet hyväksyy täydennysrakentamisen omalla asuinalueellaan, jos sen sijoittamiseen ja suunnitteluun pääsee itse vaikuttamaan. Raportissa käsitellään myös erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä eri väestöryhmien näkemyksiä elämänvaiheen ja -tilanteen mukaan.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017
    Asukasbarometri 2016 on kyselytutkimus kaupunkimaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus luo kokonaiskuvan asuinympäristöjen tilasta ja ajallisista muutoksista sekä asumistoiveista. Tutkimuksessa käsitellään lisäksi erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia. Uutena alueluokituksena mukaan otettiin taajamien luokittelu kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Tutkimus toteutettiin ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Asukasbarometri on valtakunnallinen seurantatutkimus, joka toteutettiin nyt neljännen kerran. Aiemmat Asukasbarometrikyselyt on tehty vuosina 1998, 2004 ja 2010. Jokaisella kierroksella tavoitteena on ollut uusia osa kysymyksistä ajankohtaisten ilmiöiden ja tietotarpeiden mukaan, mutta säilyttää ajallinen vertailukelpoisuus keskeisissä kysymyksissä. Vuonna 2016 Asukasbarometrin kyselymenetelmä vaihtui puhelinhaastattelusta posti- ja internet-kyselyn yhdistelmään. Asukkaat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Alueiden väliset erot asuinalueen viihtyvyydessä ja laatutekijöissä nousevat esiin tarkemmissa kysymyksissä. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat sijainti ja hyvät liikenneyhteydet, luonnonympäristö sekä rauhallisuus. Sijainti ja liikenneyhteydet on noussut eniten mainintoja saaneeksi viihtyvyystekijäksi ohi aikaisempien kyselyiden ykköstekijän, rauhallisuuden. Liikenteeseen liittyvät häiriöt ja ongelmat aiheuttavat eniten epäviihtyvyyttä asuinympäristössä. Tyytymättömyys joukkoliikennepalveluihin on edelleen lisääntynyt. Pyöräilyn osuus työ- ja asiointimatkojen kulkutapajakaumasta on kasvanut huomattavasti. Selkeä trendi koko Asukasbarometrin seurantakauden ajan on ollut asumistoiveiden urbanisoituminen eli keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen. Trendi näkyy asumispreferenssien ohella esimerkiksi palvelutoiveissa. Kahvilat ja ravintolat nousivat uusimmassa kyselyssä ensimmäistä kertaa toivotuimmaksi palveluksi asuinalueelle. Toisaalta toiveista erottuu myös taloyhtiömuotoinen kaupunkipientaloasuminen, jossa yhdistyvät toiveet omasta pihasta ja lähipalveluiden saavutettavuudesta kävellen. Asumistoiveita ja -tarpeita määrittävät paitsi elämänvaihe, myös erilaiset elämäntavat. Asukasbarometrin uudet asumistoivekysymykset antavat ensimmäistä kertaa realistista tietoa siitä, miten toiveet poikkeavat nykyisestä asumisesta. Vertailu antaa mielenkiintoista uutta tietoa siitä, miten asuntotuotantoa ja asuinalueiden kehittämistä tulisi suunnata vastaamaan paremmin asukkaiden toiveita ja tarpeita.
  • Malin, Liisa (2000)
    Asumista koskevassa keskustelussa korostetaan fyysisen ympäristön ohella sosiaalista asuinympäristöä, joka ymmärretään usein yhteisöllisyyden merkityksessä. Yhteisöllisyyden vahvistamisen keinona pidetään mm. asukkaiden yhteistoiminnan tilallisia edellytyksiä. Helsingissä Kallahdessa, Pikku Huopalahdessa ja Ruoholahdessa toteutettiin 1990-luvulla useiden taloyhtiöiden yhteiskerhotiloja. Ratkaisu tarjosi mahdollisuudet yhden asuintalon kerhohuoneita isompien, monipuolisempien ja oman talon väkeä laajempaa asukasjoukkoa kokoavien tilojen, jopa erillisten kerhotalojen toteuttamiselle. Yhteiskerhotiloja voidaan pitää asuinalueen puolijulkisena tilana - kotia julkisempana ja katua yksityisempänä. Yhteiskerhotilat ovat perhepiiriä laajemman asukasjoukon yhteisessä käytössä olevia tiloja. Tutkielma tarkastalee yhteiskerhotiloja ensisijaisesti käyttäjien näkökulmasta. Tavoitteena on löytää vastauksia kysymyksiin yhteisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Mitä tavoiteltu yhteistoiminta, yhteenkuuluvuuden tunne, yhteisyyden kokemus ja yhteisöllisyys voivat yhteiskerhotiloista saatujen kokemusten valossa olla uudella helsinkiläisellä asuntoalueella? Mitä edellytyksiä ja esteitä niille on nykyisissä kaupunkioloissa? Mikä merkitys asukkaiden yhteiskäytössä olevilla puolijulkisilla tiloilla on yhteisyyden ja sosiaalisten verkostojen rakentumisen kannalta? Monet asukkaat kaipasivat postmodernin intressien yhteisyyden ohella paikallista yhteisyyttä. Kaikkia asukkaita kokoavan paikallisen yhteisöllisyyden syntyminen on epätodennäköistä, mutta vapaaehtoinen yhteisyys omassa iän-, perhetilanteen tms. ominaisuuden mukaisessa paikallisessa pienryhmässä näytti olevan monien asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukainen. Yhteiskerhotilat tarjosivat asukkaille edellytykset yhteisyyttä luovalle yhteistoiminnalle ja monipuolistivat vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Erityisen tärkeää paikallisyhteisyys on asuinalueesta riippuvaisimmille väestöryhmille, esimerkiksi kotiäideille ja lapsille. Yhteiskerhotiloja käyttivät kuitenkin myös työelämässä olevat ja sosiaalisesti hyvin aktiiviset asukkaat. Marginaalisiin ryhmiin kuuluvat eivät välttämättä löytäneet itselleen paikkaa yhteiskerhotiloista. Asukkaiden yhteistoiminnan perustuminen palkattomaan vapaaehtoistyöhön näytti vahvuudelta ja heikkoudelta. Vapaaehtoisuus ja ei-ammatillisuus sopivat yhteen asukaslähtöisyyden ja yhteisöllisyystavoitteiden kanssa. Aktiivisimmilta asukkailta vaadittiin kuitenkin joskus kohtuuttoman suurta sitoutumista ja pelkästään vapaaehtoistyöhön perustuva toiminta osoittautui usein sattumanvaraiseksi. Vaatimus palkattujen työntekijöiden saamisesta kohdistui kaupunkiin. Yhteisyyttä kaivattiin mutta samalla yksityisyyttä ja erillisyyttä varjeltiin asukkaiden kesken. Yhteisyyden sanottiin tuovan turvallisuutta mutta sitä näytti luovan myös erillisyys ja yksityisyys. Yhteisyyden ja erillisyyden olivat alituisessa liikkeessä aikaa eivätkä ne sulkeneet toisiaan pois. Puolijulkisen tilan sosiaalinen avoimuus edellytti yhteisyyden ja erillisyyden jännitteistä rinnakkaineloa. Empiirisen aineiston muodostaa syksyllä 1996 ja keväällä 1997 kerätty haastattelu- ja havaintoaineisto. Haastateltavat olivat pääosin yhteiskerhotiloista vastaavia asukasaktiiveja sekä muita asukkaita. Haastattelut toteutettiin ryhmä- ja yksilöhaastatteluina. Lisäksi haastateltiin yhteiskerhotilojen suunnittelun ja toteutuksen asiantuntijoita. Haastattelu- ja havaintoaineiston ohella tutkielman tekemisessä on käytetty erilaista yhteiskerhotiloihin liittyvää kirjallista aineistoa. Yhteistyö Helsingin asukastaloverkoston ja asukastoimijoiden kanssa loi tutkielman tekemiseen toimintatutkimuksellisen ulottuvuuden.
  • Unknown author (Uudenmaan ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 15/2008
    Eheät yhdyskunnat – Taikasanasta elinympäristöksi on artikkelikokoelma, joka käsittelee eheyttävää yhdyskuntasuunnittelua. Artikkelit pohjautuvat vuosina 2002-2005 pidettyyn seminaarisarjaan, joka oli osa Uudenmaan ympäristökeskuksen toteuttamaa Eheät yhdyskunnat -kärkihanketta. Kirjan kirjoittajat ovat Uudenmaan ympäristökeskuksesta ympäristöministeriöstä ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. Myös seminaarisarjaan osallistuneiden henkilöiden kommentteja on sisällytetty mukaan artikkeleihin. Hankkeen taustalla on kiihtynyt yhdyskuntarakenteen hajautuminen, elinympäristön pirstoutuminen ja näistä seuraava liikenteen kasvu. Tästä syystä on alettu puhua eheyttävästä yhdyskuntasuunnittelusta ja eheistä yhdyskunnista. Yhdyskuntien eheyttämistä voidaan tarkastella mm. taloudellisesta, sosiaalisesta, kulttuurisesta ja ekologisesta näkökulmasta. Haaste on erityisen suuri Helsingin metropolialueella ja muilla kasvavilla kaupunkiseuduilla. Kirjan sisältö on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään eheyttävän suunnittelun teoriaa sekä haasteita pohjautuen tutkimustietoon suomalaisen yhdyskuntarakenteen muutoksesta. Kirjan toinen osa muodostuu puheenvuoroartikkeleista, joissa käsitellään eheitä yhdyskuntia osallis-tuvan suunnittelun, liikenteen, luonnon sekä sosiaalisen ja kulttuurisen suunnittelun näkökulmista. Viimeisessä artikkelissa on arvioitu Eheät yhdyskunnat -hankkeen jälkeen tapahtuneita muutoksia. Samalla luodaan pohjaa tulevalla keskustelulle.
  • Tiitu, Maija (Elsevier, 2018)
    Applied Geography 101 (2018), pages 1-13
    Finnish city regions have expanded rapidly due to urbanisation and urban sprawl, most recently in the 2000s. In this study, an approach of travel-related urban zones is introduced to enhance the interpretation of urban expansion in relation to previous land cover and urban form. The urban expansion of 34 Finnish city regions was studied by combining national CORINE Land Cover (CLC) data with socio-economic data using GIS. The regions were analysed by dividing them into zones: pedestrian, public transport, and car zones. The approach is applied from the theory of three urban fabrics, where the fabrics have distinct spatial characteristics and have been shaped by the evolution of transport systems. The aim was to determine which land cover classes were the most exposed to urban expansion during 2000–2012, and how large a share of the new residential floor space was located in previously developed areas in each zone. All the regions expanded the most into former forest areas in the fringe of the city, i.e., in car zones. On average, 77% of the area of urban expansion was previously classified as green spaces suitable for recreation. In the majority of the regions, the largest share of new residential floor space was concentrated in car-oriented locations that were not previously developed. The built-up areas grew even within regions with a declining population, exceeding the population growth altogether by a factor of 1.6. The study supports the previous findings on the sprawl-type urban expansion of Finnish cities, and implies insufficient steering of the urban development with negative environmental impacts in the 2000s. However, for the largest cities, the analyses also show signs of shifting towards infill development policies in public transport zones.
  • Helminen, Ville; Vesala, Satu; Rehunen, Antti; Strandell, Anna; Reimi, Petra; Priha, Aliisa (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20 / 2017
    Seuraavien vuosikymmenten aikana ikääntyneiden osuus Suomen väestöstä kasvaa merkittävästi. Vuonna 2030 Suomessa on väestöennusteen mukaan noin 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta, mikä on neljännes koko maan väestöstä. Tässä raportissa tarkastellaan ikääntyneiden eli yli 65-vuotiaiden asuinpaikkoja ja asumista valtakunnallisten paikkatietoaineistojen avulla. Alueellinen tarkastelu on tehty pääosin kuntarajoista riippumattomilla alueluokituksilla, jotka kuvaavat erityyppisiä alueita ja asuinympäristöjä. Tarkat rekisteripohjaiset lähtöaineistot ja niistä kootut aikasarjat ovat mahdollistaneet ikääntyneiden muuttoliikkeen ja asukaspysyvyyden aiempaa tarkemman tarkastelun koko väestön tasolla. Tutkimuksen tulokset kertovat ikääntymisen kokonaiskuvasta, sen alueellisista ja kuntakohtaisista eroista sekä aluetyyppien välisistä eroista. Tulokset hyödyttävät erityisesti erilaisten ikääntyneiden asumista tukevien toimenpiteiden suunnittelua ja kohdentamista koskevaa päätöksentekoa. Määrällisesti ikääntyneiden ikäluokkien kasvu tulee olemaan suurinta suurissa kaupungeissa. Suuret ikäluokat ja lähivuosina 65 vuoden iän saavuttavat asuvat vanhempia ikäluokkia yleisemmin kaupungeissa ja kaupunkien autovyöhykkeillä, eli omakotitaloalueilla kaupunkien reunoilla. Tämä vaikuttaa tulevaisuudessa ikääntyneiden alueelliseen jakaumaan. Ikääntyneiden osuus puolestaan kasvaa nopeimmin suurten kaupunkien kehyskunnissa. Ikääntyneiden muuttoalttius on matalampi kuin muiden ikäluokkien, joten merkittävä osa ikääntyneistä ikääntyy tutussa asunnossa ja asuinympäristössä. Ikääntyneiden asumistoiveissa on kuitenkin viitteitä halusta muuttaa palvelujen lähelle keskustoihin ja taajamiin sekä kerrostaloasuntoihin, vaikka omakotitaloasuminen olisikin monelle ihanneasumismuoto. Väestörakenteen alueellisten erojen takia ikääntymisen mukanaan tuomiin haasteisiin tarvitaan eri alueiden erityispiirteet huomioivaa suunnittelua. Kasvavilla kaupunkialueilla paine tulee kohdistumaan ensisijaisesti palveluiden riittävyyteen ja ikääntyneille sopivan asuntokannan saatavuuteen. Taantuvilla alueilla haasteena on ikääntyneiden kasvava osuus väestöstä ja palveluiden saatavuus. Jatkossa suunnittelun haasteeksi nousee se, kuinka olemassa olevia asuinalueita voidaan muuttaa vastaamaan ikääntyneiden tarpeita. Nämä tarpeet, kuten lähipalvelujen saavutettavuus ja asuinalueen esteettömyys, tulee ottaa huomioon yhdyskuntasuunnittelussa ja pyrkiä yhteistyöhön kaavoituksen, rakentamisen ja palveluiden suunnittelun välillä.
  • Koski, Kimmo (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 42/2008
    Tässä raportissa muodostetaan kuva eri tavoin yhdyskunta- rakenteeseen sijoittuvien uusien asuinalueiden vaikutuksista kuntatalouteen. Taajamaa täydentävän rakentaminen on kunnan talouden kannalta edullisempaa kuin taajaman ulkopuolinen rakentaminen. Selvästi kalleinta kunnalle on antaa hajarakentamisen kasvaa suunnittelemattomasti kunnallistekniikkaa ja palveluja edellyttäväksi asutukseksi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 17/2008
    Lähiöohjelma 2008−2011 on kumppanuushanke, jonka tavoitteena on lähiöiden kilpailukyvyn lisääminen sekä myönteiseen mielikuvaan perustuvan alueidentiteetin vahvistaminen. Ohjelman keskeisenä lähtökohtana on vahvistaa lähiöiden liittymistä osaksi toiminnallista kaupunkia sekä vahvistaa niiden myönteistä imagoa. Ohjelma tukee lähiöiden kehittämistä asukasrakenteeltaan ja asuntokannaltaan sekä toiminnoiltaan monipuolisina, helposti saavutettavina, esteettöminä ja turvallisina elinympäristöinä sekä asuin-, työpaikka-, opiskelu- ja koulutusalueina, jotka sopivat eri elämänvaiheisiin. Näin ohjelma lisää kohtuuhintaisen asumisen alueiden vetovoimaa ja turvaa kaupunkiseutujen hyvinvointia sekä luo kilpailukykyä ehkäisemällä asuinalueiden sisäistä ja välistä segregaatiota ja syrjäytymisen kierrettä. Lisäksi ohjelman yhtenä tärkeänä tavoitteena on, että lähiöiden kokonaisvaltainen kehittäminen siirtyy kunnissa ohjelmallisena työnä pysyväksi osaksi kuntien linjaorganisaatiota ja toimintakäytäntöjä sekä kunnan strategista kehittämistä. Tähän työhön pyritään saamaan mukaan myös muita yhteistyökumppaneita, joita voivat olla muun muassa kauppa ja yksityiset palvelutarjoajat. Ohjelmaa koordinoi ympäristöministeriö, ja sen toteuttamiseen osallistuvat myös opetusministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjelman käytännön toteutuksesta vastaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus tukenaan lähiöohjelman johtoryhmä.
  • Vaattovaara, Mari; Kortteinen, Matti; Ratvio, Rami (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 46/2009
    Suurin kysymys suomalaisen asumisen, erityisesti kaupunkiasumisen kehittämisessä liittyy vanhenevan asuntokannan peruskorjaamiseen. Kerrostaloasunnoista kolmannes on 1960- ja 1970-luvulla rakennetussa asuntokannassa. Väestöstä tässä asuntokannassa asuu peräti viidennes. Asuntopolitiikassa lähestytäänkin nopealla vauhdilla kysymystä lähiöiden peruskorjaamisesta ja kehittämisestä. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut kuinka näitä alueita tulisi kehittää, ei yksin teknistaloudellisista ja arkkitehtonisista lähtökohdista vaan kokonaisvaltaisemmalla otteella. Riihimäen Peltosaaren kaupunginosaa on tutkittu tästä lähtökohdasta. Helsingin yliopiston maantieteen ja sosiologian laitokset ovat toteuttaneet Peltosaari-tutkimusprojektin yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) kanssa vuoden 2009 aikana. Tuloksena on laaja ja moniulotteinen kuvaus ja analyysi Riihimäen Peltosaaresta. Tutkimus kytkeytyy myös Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman kautta rahoitettuun EcoDrive-projektiin. Sen osana toteutetussa asukaskyselyssä Peltosaarta on tutkittu asukasnäkökulmasta. Kyselyssä on selvitetty kuinka asukkaat arvioivat aluetta ja sen kehittämistarpeita. Nopean teollistumisen ja väestönkasvun odotuksin 1960–1970-luvuilla rakennettu Peltosaaren lähiö ei deindustrialisaation, maineensa ja taloudellisen laskusuhdanteen takia menestynyt. Asuinalueen väestöpohja muotoutui seudullisten asuntomarkkinoiden kautta heikoksi, ja Peltosaaresta on muodostunut rakenteellisen työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien erityinen paikallinen keskittymä. Alueen sisäinen eriytyminen näkyy asukaskyselyssä, haastatteluissa, asuntojen hallintamuodoissa sekä fyysisessä ja sosiaalisessa rakenteessa. Peltosaaren keskeinen sijainti tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden kehittää aluetta. Tutkimus osoittaa, että sosiaalinen näkökulma lähiöiden peruskorjaamisessa on vakava, ja pelkän teknistaloudellisen peruskorjauksen sijaan vaaditaan laajempaa asuntomarkkinoihin, alueen sosiaaliseen rakenteeseen ja alueelle suuntautuvaan kysyntään liittyvää harkintaa.
  • Kunnas, Henri (Helsingfors universitet, 2013)
    Helsingin alueen sosiaalinen segregaatio on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen uudelle tasolle. Vielä ei voida puhua kovinkaan suuresta alueellisesta eriytymisestä, mutta on kuitenkin merkkejä, että huono-osaisuuden kasautumisella tietyille alueille on jo vaikutusta alueen ihmisten elämään. Toisin sanoen huono-osaisuuden kasautuminen tietyille alueille synnyttää näille alueille sellaista huono-osaisuutta joka muuten jäisi syntymättä. Helsingin huono-osaisuus on edelleen pistemäistä ja pirstaloitunut ympäri kaupunkialuetta. Kuitenkin näiden ennestään köyhien kortteleiden ympärille on ruvennut keskittymään lisää huono-osaisuutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään vaikuttavatko nämä pienet köyhyystaskut yksilön käyttäytymiseen yli yksilöllisten tekijöiden? Onko kortteli kokonaisuutenaan sellainen sosiaalinen kokonaisuus, joka vaikuttaa yksilön valintoihin kontraproduktiivisessa terveyskäyttäytymisessä. Tutkielmani aineistona käytetään Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja STAKESin keväällä 2002 postikyselyn kautta keräämää Syreeni-kyselyaineistoa (N= n.10 000). Taustatietojen lisäksi kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipiteitä mm. asuinalueestaan, koetusta terveydestään, sosiaalisista suhteistaan ja terveyskäyttäytymisestään. Aineisto on kerätty niin, että sen avulla pystyy tekemään tarkasteluja korttelitasolla siten, että sekä rikkain että köyhin kvintiili erottuvat omiksi ryhmikseen. Menetelmänä on logistinen regressioanalyysi. Elaboroimalla joukon taustatekijöitä pyritään selvittämään nimenomaan asuinalueen vaikutusta alkoholin kulutukseen, tupakointiin sekä merkittävään ylipainoon. Kaikkien kolmen selitettävän muuttujan, alkoholin kulutuksen, säännöllisen tupakoinnin sekä merkittävän ylipainon kohdalla alueen alhaisella tulotasolla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys kontraproduktiivisen terveyskäyttäytymisen kanssa. Alhaisen tulotason alueen asukkailla oli suurempi riski kuulua kaikissa kolmessa indikaattorissa terveyden kannalta huonompaan ryhmään. Tämä alueen vaikutus ei poistunut, vaikka malliin tuotiin mukaan monia demografisia ja sosioekonomisia muuttujia. Tulokset olivat myös kaksisuuntaisia siten, että korkean tulotason alueella näyttäisi olevan suojaava vaikutus ainakin tupakan polton ja merkittävän ylipainon suhteen. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että kortteli on riittävän kokoinen sosiaalinen kokonaisuus muokkaamaan yksilön käyttäytymistä. Naapuruston vaikutusta tutkiva kansainvälinen tutkimus on keskittynyt pääasiassa suurten alueiden vaikutusten arviointiin. Syreeni-kyselyaineisto mahdollistaa kuitenkin erittäin pienten alueiden tutkimisen uudella tavalla ja antaa siten uutta tietoa. Näyttää siltä, että sosiaalisen sekoittamisen kautta minimoitu naapuruston vaikutus ei ole toiminut 90-luvun laman jälkeen enää toivotulla tavalla, vaan pieneekin sosiaaliset kokonaisuudet ovat kasvaneet yksilön kannalta merkityksellisiksi.
  • Miesmaa, Petra (2002)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Porin kaupungin sisäisen muuttoliikkeen ja väestörakenteeltaan erilaistuneiden asuinalueiden vaikutussuhdetta. Tutkimusaloitteen teki Porin kaupungin suunnitteluosaston henkilökunta. Tutkimuskohteena on hallinnollisen kuntajaon mukainen Porin kaupunki. Tutkimuksessa käytetään sekä mikro- että makrotasoa. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat yksilötasoiset muuttopäätöstä koskevat teoriat sekä asuinalueiden erilaistumisteoriat. Tutkimusaineisto jakaantuu tilasto- ja postikyselyaineistoon. Porin kaupungin kotipaikkarekisteristä selviää vuosina 1996 - 2000 tehdyt postinumeroaluetasoiset kaupungin sisäiset muutot. Porin kaupungin tilastollisiin vuosikirjoihin kootut väestörekisteritiedot ovat osa-aluetasoisen asuinalueiden erilaistumisen tarkastelun lähteenä. Yksilötasoisen muuttopäätöksen tarkasteluun käytetään tutkimusta varten suoritettua postikyselyaineistoa. Tutkimus suoritetaan kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin. Aineiston kuvailussa käytetään jakaumia ja hajontoja koskevia tunnuslukuja, yksilötasoisen muuttohalun ja muuttoaikomuksen mallitus tapahtuu logistisen regressioanalyysin keinoin. Seitsemästä kahdeksaan prosenttia porilaisista muuttaa vuosittain kaupungin sisällä. Porin kaupungin sisäinen muuttoliike on muuttomatkaltaan lyhyttä ja suunnaltaan keskustahakuista. Yksilöiden muuttopäätöksien taustalla ovat elinvaiheeseen ja aineellisen hyvinvoinnin lisäämiseen liittyvät tekijät. Asuinalueen ei havaittu vaikuttavan asukkaiden muuttohaluun. Käytettävissä olevan aineiston rajallisuus vaikeuttaa tutkimuksen läpivientiä. Ongelmia ovat eri alueyksikkötasot, tilastotiedon vähyys ja kyselyaineistoon vastanneiden henkilöiden systemaattinen poikkeavuus Porin väestöstä. Jatkotutkimuksen tehtäväksi jää selvittää miten paljon porilaisten aineellinen hyvinvointi kasvaa kaupungin sisäisen muuton seurauksena.
  • Väkevä-Harjula, Irene (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 15.5)
    Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 4/2013
    Raportti on syntynyt Peltosaari-projektin, Peltosaari Parlamentin, Riihimäen kaupungin viranhaltijoiden sekä projektin rahoittajien ja kumppanien yhteistyönä. Siinä kerrotaan omakohtaisista kokemuksista, syntyneistä innovaatioista ja malleista sekä arvioidaan projekti-tyyppisen kehittämisen vahvuuksia ja haasteita. Raportti ei sisällä uutta tutkimusta, vaan siinä esitellään 2010–2013 tehtyjä kehittämistoimenpiteitä Peltosaaren asuinalueen kehittämiseksi kolmen strategisen kärjen kautta, jotka ovat rakentaminen ja uudistaminen,  asukkaiden aktivointi sekä energia- ja ekotehokkuus. Raportissa viitataan useaan kertaan Helsingin yliopiston sekä VTT:n Peltosaarta koskeviin tutkimuksiin, jotka ovat vaikuttaneet kehittämistoimenpiteiden valintaan. Raporttia ja siinä esiteltyä asukashaastattelumallia tullaan käyttämään Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkimuksen aineistona. Raportti esittelee Peltosaaren kokonaisvaltaisen kehittämismallin asuinalueen uudistamiseksi. Siitä löytyvät helposti Riihimäen kaupungin lähtökohta Peltosaaren asuinalueen kehittämiseen, projektin perustamiseen liittyvät toimenpiteet, strategianmukaiset kehittämistoimenpiteet sekä projektissa kehitetyt innovaatiot ja mallit asukkaiden kohtaamiseen. Raportti on koottu käsikirjamuotoon, mistä samankaltaisten haasteiden kanssa painivat tahot voivat valikoiden hakea tukea omille ajatuksilleen.
  • Paunu, Ville-Veikko; Karvosenoja, Niko; Segersson, David; López-Aparicio, Susana; Nielsen, Ole-Kenneth; Plejdrup, Marlene Schmidt; Thorsteinsson, Throstur; Niemi, Jarkko V.; Vo, Dam Thanh; Denier van der Gon, Hugo A.C.; Brandt, Jørgen; Geels, Camilla (Elsevier, 2021)
    Atmospheric Environment, 264 (2021), 118712
    Residential wood combustion (RWC) is a major source of air pollutants in the Nordic and many other countries. The emissions of the pollutants have been estimated with inventories on several scopes, e.g. local and national. An important aspect of the inventories is the spatial distribution of the emissions, as it has an effect on health impact assessments. In this study, we present a novel residential wood combustion emission inventory for the Nordic countries based on national inventories and new gridding of the emissions. We compare the emissions of the Nordic inventory, and especially their spatial distribution, to local assessments and European level TNO-newRWC-inventory to assess the spatial proxies used. Common proxies used in the national inventories in the Nordic countries were building data on locations and primary heating methods and questionnaire-based wood use estimates for appliances or primary heating methods. Chimney sweeper register data was identified as good proxy data, but such data may not be available in an applicable format. Comparisons of national inventories to local assessments showed the possibility to achieve similar spatial distributions through nation-wide methods as local ones. However, this won't guarantee that the emissions are similar. Comparison to the TNO-newRWC-inventory revealed the importance of how differences between urban and rural residential wood combustion are handled. The comparison also highlighted the importance of local characteristics of residential wood combustion in the spatial distribution of emissions.
  • Seppänen, Marjaana; Haapola, Ilkka; Puolakka, Kalle; Tiilikainen, Elisa (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöministeriön raportteja 14/2012
    Julkaisussa analysoidaan lahtelaisen lähiön, Liipolan, asukkaiden suhdetta asuinalueeseensa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Kyseessä on vuonna 1999 tehdyn kyselyn uusintatutkimus, joten keskeisen teeman muodostaa kymmenessä vuodessa tapahtuneiden muutosten tarkastelu.  Tarkasteltavina ovat sekä lähiön suhteellinen asema alueellisen eriytymisen näkökulmasta että asukkaiden omat arviot fyysisestä, sosiaalisesta ja toiminnallisesta elinympäristöstään. Mitä Liipolaan kuuluu nyt kymmenen vuoden jälkeen? Minkälaiseksi liipolalaiset alueensa kokevat ja mihin suuntaan asukkaat kokevat alueen kehittyneen kuluneen vuosikymmenen aikana? Muutoksen tarkastelun ohella tutkimus nostaa esille lähiöiden kehittämisen ajankohtaisia kysymyksiä esimerkiksi asukkaiden ikääntymisen vaikutuksista ja alueen monikulttuurisuudesta. Tutkimusaineistoina käytetään tilastotietoja ja postikyselyä alueen asukkaille.
  • Tiitu, Maija; Naess, Petter; Ristimäki, Mika (Taylor & Francis, 2021)
    European Planning Studies, 29:6, 1092-1112
    Situated in northern Europe, the capital regions of Helsinki, and Oslo have many similar premises concerning urban development. However, the structure of the two regions differs by many measures. We explore the differences in urban density and its development in the both regions and the policy instruments that have affected them. Differences are identified by comparing the population densities of urban settlements and the mean distances from residents and workplaces to the city centres of Oslo and Helsinki using GIS methodology and existing literature. In the Oslo region, the population density shifted from a decreasing trend to an increasing one in the late 1980s. In contrast, the Helsinki region only started to densify in the 2010s. Also, the mean distance of residents and workplaces from the city centre is farther in Helsinki. The long period of low-density housing development and the creation of jobs outside centres in Helsinki is related to weaker political steering towards a compact urban form. In Oslo, regulations such as a greenbelt policy but also physical factors, led to densification relatively early. Lagging in densification policies, Helsinki could learn from the experiences of steering land use and mobility in Oslo, which would need additional research.
  • Ilveskorpi, Liisa; Päivänen, Jani; Murole, Pentti; Vanhanen, Tero; Airas, Päivi (Ympäristöministeriö, 2007)
    Suomen ympäristö 17/2007
    Eri puolilla Suomea on käynnistynyt tiiviiden ja matalien asuinalueiden rakentaminen. Tämä julkaisu käsittelee tiiviin ja matalan asuinalueen eri suunnittelukysymyksiä. Erityisesti paneudutaan laadukkaan katutilan muodostamiseen. Esimerkkikohteena on Lahden Karisto ja sen ensimmäiset kaava-alueet Järvenpää ja Rantakylä. Karistossa pääosa rakennuksista toteutetaan omatoimisina pientaloina, mikä tuo erityisiä haasteita myös katusuunnittelulle. Kariston rakentaminen on raporttia kirjoitettaessa kesken. Karistosta on opittu, että katujen luonne ja katutilan eri toiminnot olisi selvitettävä kunnolla jo kaavoitusvaiheessa ja tehtävä selväksi, tarvitaanko tavanomaisesta poikkeavia suunnitteluperiaatteita. Toiseksi on keskityttävä rakennusten luontevaan sovittamiseen monimuotoiseen maastoon ja katutilaan. Kolmas kysymys on omatoiminen rakentaminen, joka toisaalta luo mahdollisuuden monimuotoiselle ja rikkaalle kaupunkikuvalle, mutta edellyttää vahvaa koordinoivaa otetta, jotta kokonaiskuvasta muodostuu hallittu. Neljänneksi, asuinalueen yhteisöllisyyden tukeminen katujen ja aukioiden taitavalla suunnittelulla on mahdollista, mutta tällöin on määriteltävä, millaista yhteistoimintaa toisaalta asukkaiden välille, toisaalta kaupungin ja asukkaiden välille toivotaan. Julkaisussa käsitellään myös useita matalien ja tiiviiden alueiden suunnittelun erityiskysymyksiä, joita liittyy mm. maankäyttöön, kaupunkikuvaan, viherrakentamiseen, katurakentamiseen ja infrastruktuurin. Tiivis pientalorakentaminen edellyttää, että uskalletaan tarvittaessa kyseenalaistaa totutut, paljon tilaa vievät tekniset normit. Toisaalta on arvostettava eri asiantuntijoiden osaamisalueita ja pyrittävä löytämään uusia ratkaisuja yhteistyössä.
  • Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2016)
    Asuinalueiden kehittämisohjelman 2013–2015 tutkimushankkeiden loppujulkaisuun on koottu neljäksi teemakokonaisuudeksi hankkeessa mukana olleiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten laatimat 21 tutkimusartikkelia, 3 oppimateriaaliartikkelia sekä 8 kehittämisohjelmassa mukana olleen kaupungin edustajan haastattelua. Ensimmäinen teema käsittelee lähiöiden täydennys- ja korjausrakentamista sekä viheralueiden suunnittelua.Toinen teema käsittelee asuinalueita ja hyvinvointia erityisesti nuorten, lapsiperheiden ja ikääntyneiden näkökulmista. Kolmas teema esittelee uusia osallistumisen ja asuinalueiden kehittämisen malleja. Neljännen teeman aiheena on valikoiva muuttoliike asuinalueiden kehityksessä. Artikkelit ja haastattelut esittelevät monipuolisesti Asuinalueiden kehittämisohjelman hankkeiden toimintaa, yhteistyötä, tuloksia ja kokemuksia. Asuinalueiden kehittämisohjelman tavoitteena oli edistää asuinalueiden elinvoimaa ja ehkäistä eriytymistä. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden toimenpiteet edistävät näihin teemoihin liittyviä tavoitteita: asukkaiden osallisuus ja moninaisuus; viihtyisä, turvallinen ja kiinnostava ympäristö; tilojen uudenlaiset käytöt, palvelutarjonnan vahvistaminen ja sosiaaliset innovaatiot sekä nuorten kasvun ja sosiaalisen eheyden vahvistaminen. Vuosina 2013–2015 asuinalueiden kehittämisohjelmassa oli mukana 13 kaupunkia (Espoo, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa), joilla kullakin oli oma kehittämishankkeensa. Ohjelmassa jaettiin vuosina 2013–2015 kehittämis- ja investointiavustuksina yhteensä 20 miljoonaa euroa, joista tutkimushankkeiden rahoituksen osuus oli reilu neljännes.