Browsing by Subject "asukkaat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Hyvönen, Kaarina; Pylvänäinen, Erja; Väliniemi-Laurson, Jenni (Kuluttajatutkimuskeskus, 2012)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2012
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan VAV Asunnot Oy:n vuokratalojen asukkaiden suhtautumista uusio- ja kierrätysmateriaalien käyttöön asuintalojen rakentamisessa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa VAV Asunnot Oy:n rakennuttaman luonnonvaratasapainoisen vuokrakerrostalon suunnitteluun. Talo rakennetaan vuoden 2015 asuntomessualueelle Marja-Vantaalle. Asukkaiden näkemyksiä kerättiin sähköisen kyselyn avulla joulukuussa 2011. Kyselyyn vastasi 259 henkilöä. Tutkimukseen osallistujat suhtautuivat varsin myönteisesti uusio- ja kierrätysmateriaalien käyttöön asuinrakentamisessa. Tutuiksi ja miellyttäviksi koetut materiaalit, kuten ristiinlaminoitu liimapuu tai kierrätyslasi, hyväksyttäisiin melko yleisesti omaankin asuintaloon. Sen sijaan vieraampiin materiaaleihin suhtauduttiin joko uteliaan kiinnostuneesti, epäillen, täysin kielteisesti tai niihin ei osattu ottaa kantaa lainkaan. Joitakin viehättivät tavanomaisista täysin poikkeavat ja joidenkin muiden outoina pitämät kierrätysmateriaalit, kuten käytetyt teräskontit, lentotuhkalevy tai kierrätysmuovi. Jotkut eivät hyväksyneet mitään uusio- ja kierrätysmateriaaleja asuinrakennusten materiaaleiksi. Uusio- ja kierrätysmateriaaleja käytettäisiin mieluiten sellaisissa paikoissa, jotka eivät jatkuvasti ole asukkaiden lähellä, kuten pihalaatoissa, julkisivussa, seinä-, katto- ja lattiarakenteiden eristeenä sekä talon rungossa. Uusio- ja kierrätysmateriaalien oletettuina myönteisinä ominaisuuksina ja hyväksyttävyyden perusteina pidettiin kierrätyksen ja sen arvostuksen lisääntymistä, materiaalien miellyttävää ulkonäköä ja asumisviihtyvyyden lisääntymistä, asumiskustannusten alenemista, asunnon toimivuuden ja asumismukavuuden paranemista sekä kotimaisia materiaaleja. Halukkuutta uusio- ja kierrätysmateriaalien käyttöön puolestaan vähensivät epäilyt materiaalien haitallisista vaikutuksista asukkaiden arkeen. Eniten huolta aiheuttivat mahdolliset haitalliset terveysvaikutukset. Myös materiaalien toimivuus ja kestävyys sekä ulkonäkö mietityttivät useita vastaajia. Lopullisen hyväksyttävyyden kannalta oleellista on se, miten uusio- ja kierrätysmateriaalista rakennetut talot toimivat käytännössä. Onnistuneiden uusiotalohankkeiden uskottiin lisäävän näiden talojen ja asuinalueiden arvostusta sekä kannustavan uusien materiaalien käyttöön rakennustuotannossa. Luotettavan tiedon tarjonta uusioja kierrätysmateriaaleista ja niiden mahdollisista vaikutuksista asukkaiden arkeen nostettiin keskeisiksi edellytyksiksi materiaalien laajalle käytölle.
  • Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2009
    Tutkimuksessa tarkastellaan, mitkä ovat pääkaupunkiseudun sisällä, pääkaupunkiseudulta ympäristökuntiin ja muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle suuntautuvan muuton lähtösyyt muuttajien näkökulmasta, miten fyysiset, sosiaaliset ja taloudelliset muutokset vaikuttavat kotitalouden toimintaan sekä miten pääkaupunkiseudun vetovoimaisuutta asuinympäristönä tulisi lähtömuuttajien mielestä kehittää. Tutkimusaineistona käytettiin 24 muuttajan teemahaastattelua. Uuden asuinpaikan valinnalle löytyy yhtä monta perustelua kuin on muuttajiakin. Toiveiden mukainen asunto, toimivat liikenneyhteydet, asuinalueen rauhallisuus ja luonnonläheisyys korostuvat muita perusteluja enemmän uuden asuinpaikan valinnassa. Lapsiperheet muuttavat kaupunkien keskustoista pientaloalueille tai maaseudulle paitsi asumistason nostamiseksi myös päästäkseen turvallisempaan ja lapsille parempaan kasvuympäristöön. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle muuttaminen lisää oman auton käyttöä. Yksityisautoilu ei näytä olevan itseisarvo, vaan välttämätön pakko nykytilanteessa. Toisaalta oman auton käyttöä perustellaan liikkumisen nopeudella ja sujuvuudella verrattuna julkisiin liikennevälineisiin. Tutkimuksessa ilmenee, että liikuttaessa mitataan enemmän aikaa kuin kilometrejä. Varsinkin yksityisautoilijoilla kilometrit ovat menettäneet merkitystään sekä tieverkoston, kulkuvälineiden että tekniikan kehittymisen myötä. Monelle unelmien asuinpaikka on pientalo rauhallisessa asuinympäristössä, mutta moni muuttaja suosii myös kerrostaloasumista. Henkilöt, jotka ovat voineet vaikuttaa oman kotinsa suunnitteluun ja rakentamiseen, kokevat asuvansa unelmiensa asunnossa. Pääkaupunkiseudun kuntien vetovoimaisuuden kehittämisessä korostuvat asuminen ja liikenne. Asumisen näkökulmasta pääkaupunkiseudun kuntien vetovoimaisuuden kehittämisessä korostuu hintatason kohtuullistaminen. Myös viheralueiden kehittäminen nähdään tärkeäksi asumisviihtyvyyttä lisääväksi tekijäksi, sillä luonto halutaan tuoda asukkaita lähemmäksi. Pääkaupunkiseudusta toivotaan myös rauhallisempaa ja turvallisempaa asuinpaikkaa. Turvallisuuteen panostaminen nähdään tärkeäksi tekijäksi, jolla pääkaupunkiseudun vetovoimaisuutta voidaan kehittää. Liikenteen kehittämisessä tärkeimmäksi ratkaistavaksi ongelmaksi nähdään liikenneruuhkista eroon pääseminen sekä joukkoliikenteen kehittäminen erityisesti poikittaissuuntaisessa itä-länsiliikenteessä. Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyöhön suhtaudutaan pääsääntöisesti myönteisesti. Yhteistyöltä odotetaan palvelujen tehostumista ja paranemista. Yhteistyön hyväksi puoleksi nähdään myös hallinnollisten kulujen karsiminen ja näiden rahojen siirtyminen palvelujen tarjontaan. Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen sen sijaan jakaa mielipiteitä.
  • Hukka, Eeva (2001)
    Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on soveltaa James Grunigin tilanneteoriaa käytäntöön ja perehtyä grunigilaisen aktiivisen ryhmittymän viestintään. Niin ikään tavoitteena on tarkastella aktiivista ryhmittymää sen vastapuolen, ryhmittymän huolenaiheen synnyttäneen työyhteisön, näkökulmasta. Tilanneteorian mukaan määritelty aktiivinen ryhmittymä löytyi Helsingin Myllypurosta, Alakiventie 8:sta. Aktiivisena ryhmittymänä "kasitalojen" asukkaita yhdistää yhteinen huolenaihe: heidän kotipihaltaan on löytynyt vanhalta kaatopaikalta peräisin olevia myrkkyjä, joiden vuoksi Helsingin kaupunki aikoo purkaa heidän kotinsa. Huoli terveydestä ja omaisuuden arvosta ovat saaneet kasitalolaiset toimimaan ongelman ratkaisemiseksi. Selvitin tutkielmassani alakiventieläisen ryhmittymän viestintää ja sen merkitystä ryhmittymälle. Pääasiallisena tutkimusaineistona olivat asukkaiden teemahaastattelut. Tutkielmassa kävi ilmi, että kasitalolaiset ovat käsitelleet myrkkyongelmaa aktiivisesti lähiverkoissaan ja että he ovat käyttäneet keskusteluja lähipiirinsä kanssa myrkkyongelman analysoimiseen. Lisäksi he ovat etsineet lähiverkoistaan tietoa. Kasitalolaiset ovat kehittäneet myrkkyongelman myötä myös aivan uusia, varta vasten myrkkyongelman ratkaisemiseksi kehitettyjä viestinnän muotoja, jotka ovat auttaneet heitä pyrkimään tavoitteisiinsa monin eri tavoin. Helsingin kaupungin näkökulmasta perehdyin aktiiviseen ryhmittymään yhteisöviestinnän kohderyhmänä. Tässä yhteydessä keskeisenä tutkimusaineistona olivat asukkaiden ja Helsingin kaupungin edustajien teemahaastattelut sekä kaupungin tiedotteet ja asukkaille lähetetyt kirjeet. Alakiventien myrkkytapaus osoitti, että epäjohdonmukainen tiedottaminen ei lisää aktiivisen ryhmittymän luottamusta, eikä myöskään se, jos ryhmittymän tiedon tarpeisiin ei vastata. Kasitalolaisten vilkas lähiverkkoviestintä merkitsee kaupungin näkökulmasta puolestaan sitä, että jokaisen ryhmittymän kanssa keskustelevan kaupungin edustajan merkitys viestijänä on keskeinen. Tämä tuo haasteita kaupungin sisäiseen viestintään. Tutkielmani tärkeimpiä lähteitä olivat haastattelujen lisäksi seuraavat teokset: Grunig, James (1992): Excellence in Public Relations Management; Grunig, James ja Hunt, Todd (1984): Managing Public Relations; Heath, Robert (1988): Strategic Issues Management; Åberg, Leif (2000): Viestintä kolmannen sektorin kansalaisyhteisössä. Teoksessa Aula, Pekka ja Hakala, Salli (toim.): Kolmet kasvot. Näkökulmia organisaatioviestintään.
  • Peltonen, Jorma (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 24/2007
    Hankkeessa tarkastellaan ARA-asuntokannan käytössä oloa ja asukaspysyvyyttä väestötietojärjestelmään (VTJ) rekisteröityjen huoneistojen ja niihin liittyvien asumistietojen avulla. Tarkastelun tarkoituksena on antaa esimerkkejä siitä, kuinka asuntokantaan liittyviä kohteeksi valittuja ilmiöitä voidaan kuvata ja hyödyntää. ARA-asuntokantaan kuuluvien aravavuokra-, korkotukivuokra- ja asumisoikeusasuntojen lisäksi vertailutietona tarkastellaan hankkeessa paikoitellen myös muuta asuntokantaa. Tarkastelussa perusyksikkönä on huoneisto. Asuntokannan käytössä olosta selvitetään, onko asunto asuttu vai tyhjä eri tarkasteluajankohtina. Asukaspysyvyydestä selvitetään, asuuko asunnossa saman asuntokunnan jäseniä kuin edellisen tarkasteluajankohdan aikana. Hankkeen tarkasteluaika ulottuu vuodesta 2000 vuoteen 2005. Asunnon käyttöä ja asukaspysyvyyttä kuvaava tieto on jokaisen vuoden lopun tilanne. Valittuja asumisilmiöitä kuvataan rakennus-, osa-alue-, kunta- ja maakuntatasolla ja koko maan kattavilla tunnusluvuilla. Tuloksia voidaan esittää kartoilla tarkoituksenmukaisina aluekokonaisuuksina esimerkiksi kunnan osa-alueita postinumeroalueittain tai neliökilometrin suuruisin ruuduin. Ilmiöitä voidaan kuvata myös perinteisin diagrammoin. Selvityksen tuloksia kohteeksi valituista asuntokannan käytössä olosta ja asukaspysyvyydestä sekä tulosten kuvaamistapoja voidaan käyttää hyödyksi seurattaessa ja kuvattaessa asuntomarkkinoiden tilaa. Tämä täydentää Valtion asuntorahaston kunnilta keräämiä asuntomarkkinatietoja.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 31/2011
    Asukasbarometri 2010 on kyselytutkimus suomalaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Tutkimus on osa ympäristöhallinnon elinympäristön laadun seurantaa ja se toteutettiin nyt kolmannen kerran. Ensimmäinen Asukasbarometrikysely tehtiin vuonna 1998 ja toinen vuonna 2004. Suurin osa kysymyksistä on pysynyt samoina, mutta mukaan on otettu myös uusia ajankohtaisia kysymyksiä, kuten asumisvalintojen ympäristöystävällisyyttä koskevia kysymyksiä. Asukkaat ovat yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Vastaajista 97 % on tyytyväisiä asuinalueensa viihtyisyyteen ja tyytyväisyys on lisääntynyt. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat rauhallisuus, luonnonympäristö, sijainti ja liikenneyhteydet sekä palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet. Pahimpina epäviihtyvyystekijöinä pidetään liikenteen aiheuttamia häiriöitä ja ongelmia. Asuinalueiden peruspalveluiden taso on pysynyt kutakuinkin ennallaan kohteena olevissa suurissa taajamissa. Toivotuimmat lisäpalvelut asuinalueelle ovat ruokakauppa, muut kaupat ja joukkoliikenne. Pankki- ja postipalvelutoiveet ovat huomattavasti vähentyneet, sen sijaan joukkoliikennetoiveiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Puisto- ja ulkoilualueisiin ollaan yleensä tyytyväisiä. Enemmän tyytymättömyyttä kohdistuu pihan viihtyisyyteen. Tyytymättömimpiä pihaan ovat tiiviiden kerrostaloalueiden asukkaat, erityisesti vuokra-asukkaat. Autonomistus, auton käyttömahdollisuus ja auton käyttö työ- ja kauppamatkoilla ovat yleistyneet, kävelyn ja joukkoliikenteen osuus on laskenut. Työmatkojen keskipituus on kasvanut. Tyytymättömyys asuinalueen joukkoliikennepalveluihin on ollut kasvussa. Naapureiden kanssa jutellaan edelleen kohtalaisen usein, yli kolmannes lähes päivittäin. Vastaajista 15 % pelkää liikkua asuinalueella yksin iltaisin. Pääosa vastaajista, 86 %, pitää ympäristöystävällisyyttä tärkeänä asunnon ja asuinalueen valinnassa. Neljännes niistä vastaajista, joilla on auto säännöllisesti käytettävissä, ovat harkinneet auton käytön vähentämistä. Yli puolet hyväksyy täydennysrakentamisen omalla asuinalueellaan, jos sen sijoittamiseen ja suunnitteluun pääsee itse vaikuttamaan. Raportissa käsitellään myös erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä eri väestöryhmien näkemyksiä elämänvaiheen ja -tilanteen mukaan.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017
    Asukasbarometri 2016 on kyselytutkimus kaupunkimaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus luo kokonaiskuvan asuinympäristöjen tilasta ja ajallisista muutoksista sekä asumistoiveista. Tutkimuksessa käsitellään lisäksi erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia. Uutena alueluokituksena mukaan otettiin taajamien luokittelu kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Tutkimus toteutettiin ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Asukasbarometri on valtakunnallinen seurantatutkimus, joka toteutettiin nyt neljännen kerran. Aiemmat Asukasbarometrikyselyt on tehty vuosina 1998, 2004 ja 2010. Jokaisella kierroksella tavoitteena on ollut uusia osa kysymyksistä ajankohtaisten ilmiöiden ja tietotarpeiden mukaan, mutta säilyttää ajallinen vertailukelpoisuus keskeisissä kysymyksissä. Vuonna 2016 Asukasbarometrin kyselymenetelmä vaihtui puhelinhaastattelusta posti- ja internet-kyselyn yhdistelmään. Asukkaat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Alueiden väliset erot asuinalueen viihtyvyydessä ja laatutekijöissä nousevat esiin tarkemmissa kysymyksissä. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat sijainti ja hyvät liikenneyhteydet, luonnonympäristö sekä rauhallisuus. Sijainti ja liikenneyhteydet on noussut eniten mainintoja saaneeksi viihtyvyystekijäksi ohi aikaisempien kyselyiden ykköstekijän, rauhallisuuden. Liikenteeseen liittyvät häiriöt ja ongelmat aiheuttavat eniten epäviihtyvyyttä asuinympäristössä. Tyytymättömyys joukkoliikennepalveluihin on edelleen lisääntynyt. Pyöräilyn osuus työ- ja asiointimatkojen kulkutapajakaumasta on kasvanut huomattavasti. Selkeä trendi koko Asukasbarometrin seurantakauden ajan on ollut asumistoiveiden urbanisoituminen eli keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen. Trendi näkyy asumispreferenssien ohella esimerkiksi palvelutoiveissa. Kahvilat ja ravintolat nousivat uusimmassa kyselyssä ensimmäistä kertaa toivotuimmaksi palveluksi asuinalueelle. Toisaalta toiveista erottuu myös taloyhtiömuotoinen kaupunkipientaloasuminen, jossa yhdistyvät toiveet omasta pihasta ja lähipalveluiden saavutettavuudesta kävellen. Asumistoiveita ja -tarpeita määrittävät paitsi elämänvaihe, myös erilaiset elämäntavat. Asukasbarometrin uudet asumistoivekysymykset antavat ensimmäistä kertaa realistista tietoa siitä, miten toiveet poikkeavat nykyisestä asumisesta. Vertailu antaa mielenkiintoista uutta tietoa siitä, miten asuntotuotantoa ja asuinalueiden kehittämistä tulisi suunnata vastaamaan paremmin asukkaiden toiveita ja tarpeita.
  • Lehtoranta, Virpi; Seppälä, Elina; Martinmäki, Kati; Sarvilinna, Auri (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2013
    Tämä tutkimus syntyi Kellon kyläyhdistyksen ja Kiimingin–Jäälin vesienhoitoyhdistyksen tarpeesta kuulla asukkaiden näkemyksiä vesienhoidon tavoitteista ja halukkuudesta osallistua vesienhoitoon Kalimenjoen valuma-alueella. Tutkimusmenetelmänä käytettiin taloudellisessa arvottamisessa eniten käytettyä ehdollisen arvottamisen menetelmää, joka perustuu kyselytutkimukseen. Kysely lähetettiin 1 632 valuma-alueella asuvalle kotitaloudelle ja kyselystä laadittiin kaksi erilaista versiota. Tutkimusmenetelmän testaamisen vuoksi puolelta kotitalouksista kysyttiin ”kuvitteellista” maksuhalukkuutta vesienhoitoyhdistykselle, kun taas toisella osalla oli ”todellinen” mahdollisuus maksaa vesienhoidosta. Tutkimuksen vastausprosentti oli noin 31. Vastanneiden yksimielisyys vesistöjen suuresta vaikutuksesta asuinympäristön viihtyisyyteen osoitti, että vesimaisemalla ja vedenlaadulla on merkitystä Kalimenjoen vesistön asukkaille. Enemmistölle vastaajista Oulun seudun pienvesistöjen vaaliminen ja kunnostaminen on erittäin tärkeää ja käytännön kunnostustoimiin oli osallistunut lähes kymmenesosa vastaajista. Vastuu vesistöjen tilan parantamisesta koetaan kuitenkin olevan vesistöjen pilaajilla ja yhteiskunnalla, vaikka vesistöt ja niiden kunnostus koetaan tärkeiksi. Vain kymmenen prosenttia vastaajista ei ollut kiinnostunut vesistöistä. Enemmistö vastanneista ei ollut valmis maksamaan vesienhoitomaksua useimmiten siitä syystä, että vesienhoidon kustannukset tulisi kattaa vesistöjen likaajien ja yhteiskunnan toimesta. Kaikkiaan 150 vastaajaa määritti vesienhoitomaksun, jonka olisi enimmillään valmis maksamaan. Maksu oli suuruudeltaan keskimäärin 18,70–25,70 €/ kotitalous. Kuvitteellisen mahdollisuuden maksaa olivat valmiita maksamaan noin 1,9–2,5 kertaa enemmän kuin ne vastaajat, jotka saivat todellisen mahdollisuuden maksaa yhdistykselle. Maksuhalukkuutta perusteltiin voimakkaimmin halulla käyttää alueen vesistöjä virkistäytymiseen. Kolmasosa maksuhalukkaista vastaajista haluaa turvata vesistöt hyväkuntoisina tuleville sukupolville. Tutkimus esitti uuden toimintatavan, jolla kansallisen vesienhoidon tavoitteita voidaan kuvata ja konkretisoida yleisölle. Kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa alueellisen toiminnan ja päätöksenteon tueksi. Paikallinen media levitti tehokkaasti tietoa kyselystä. Samanaikaisesti itse kyselytutkimus levitti laajasti tietoa vesienhoidon ja vesistöjen kunnostuksista lähes puoleen valuma-alueen kotitalouksista. Lisäksi tutkimus herätti keskustelua vesienhoidon hyödyistä ja kustannuksista toiminta-alueella. ”Kalimenjoen toimintamallin” mukainen kysely on mahdollista toteuttaa vastaavanlaisissa kohteissa, joissa tarvitaan valuma-alueen asukkaiden näkemyksiä vesienhoidosta.
  • Lehtoranta, Virpi; Seppälä, Elina (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 35/2011
    Pielinen on Suomen suurin säännöstelemätön järvi. Vedenkorkeuden suuret vaihtelut ovat aiheuttaneet haittaa järven ja sen ranta-alueen virkistyskäytölle erityisesti 2000-luvulla. Matalat vedenkorkeudet kesäisin ovat johtaneet lukuisiin yhteydenottoihin alueen viranomaisiin. Esimerkiksi vuoden 2010 kesän ja syksyn aikana 2010 veden pinta laski 1,25 metriä. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) tilasi Suomen ympäristökeskukselta tutkimuksen, jonka tavoitteena oli määrittää Pielisen ympäryskuntien ja -kaupunkien asukkaiden kannatus ja maksuhalukkuus (engl. willingness to pay, WTP) mahdolliseen Pielisen säännöstelyn toteuttamiseen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin ehdollisen arvottamisen menetelmää (engl. contingent valuation method, CVM). Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä 2 244:lle satunnaisesti valitulle Pielisen ranta-alueen kotitaloudelle. Kyselylomakkeessa kuvailtiin lyhyesti suunniteltu säännöstelymalli, joka nostaisi loppukesän ja syksyn alimpia vedenkorkeuksia 30–40 cm ja laskisi ylimpiä vedenkorkeuksia 10–15 cm. Kolmen yhteydenoton jälkeen kyselylomakkeita palautui 1 010:stä kotitaloudesta, jolloin vastausprosentiksi tuli 45. Tulosten mukaan vastaajat arvostivat Pielisen tarjoamia virkistysmahdollisuuksia ja valtaosa eli yli 70 % kannatti Pielisen säännöstelyhanketta. Kyselyn kuvitteellisessa skenaariossa esitettiin kotitalouskohtainen, säännöstely-yhteisölle vuosittain maksettava vero, joka olisi määräaikainen ja ajoittuisi vuosille 2012–2016. Vastaajista 43 % oli halukas maksamaan Pielisen säännöstelyhankkeesta. Maksuhalukkaat kotitaloudet kärsivät haittaa matalasta vedenkorkeudesta ja olivat suurempituloisia ja nuorempia ikäluokkia kuin maksuhaluttomat kotitaloudet. He myös mielsivät säännöstely-yhtiön ja arvostivat järvimaiseman kauneutta enemmän kuin maksuhaluttomat kotitaloudet. Kotitalouden maksuhalukkuutta vedenpinnan korkeuden säännöstelyyn kasvattivat myös retkeily Pielisellä tai sen ympäristössä, kodin tai mökin läheisyys Pielisestä ja säännöstelyn kokeminen tärkeäksi. Lieksan, Nurmeksen, Juuan ja Enon alueen kotitaloudet (N=17 000) olisivat valmiita maksamaan vuotuista veroa säännöstely-yhteisölle vähintään 200 000 euroa seuraavan viiden vuoden ajan, eli esitetyn säännöstelyhankkeen virkistyskäytölle tuoma lisäarvo olisi noin 1 milj. euroa.
  • Malin, Liisa (2000)
    Asumista koskevassa keskustelussa korostetaan fyysisen ympäristön ohella sosiaalista asuinympäristöä, joka ymmärretään usein yhteisöllisyyden merkityksessä. Yhteisöllisyyden vahvistamisen keinona pidetään mm. asukkaiden yhteistoiminnan tilallisia edellytyksiä. Helsingissä Kallahdessa, Pikku Huopalahdessa ja Ruoholahdessa toteutettiin 1990-luvulla useiden taloyhtiöiden yhteiskerhotiloja. Ratkaisu tarjosi mahdollisuudet yhden asuintalon kerhohuoneita isompien, monipuolisempien ja oman talon väkeä laajempaa asukasjoukkoa kokoavien tilojen, jopa erillisten kerhotalojen toteuttamiselle. Yhteiskerhotiloja voidaan pitää asuinalueen puolijulkisena tilana - kotia julkisempana ja katua yksityisempänä. Yhteiskerhotilat ovat perhepiiriä laajemman asukasjoukon yhteisessä käytössä olevia tiloja. Tutkielma tarkastalee yhteiskerhotiloja ensisijaisesti käyttäjien näkökulmasta. Tavoitteena on löytää vastauksia kysymyksiin yhteisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Mitä tavoiteltu yhteistoiminta, yhteenkuuluvuuden tunne, yhteisyyden kokemus ja yhteisöllisyys voivat yhteiskerhotiloista saatujen kokemusten valossa olla uudella helsinkiläisellä asuntoalueella? Mitä edellytyksiä ja esteitä niille on nykyisissä kaupunkioloissa? Mikä merkitys asukkaiden yhteiskäytössä olevilla puolijulkisilla tiloilla on yhteisyyden ja sosiaalisten verkostojen rakentumisen kannalta? Monet asukkaat kaipasivat postmodernin intressien yhteisyyden ohella paikallista yhteisyyttä. Kaikkia asukkaita kokoavan paikallisen yhteisöllisyyden syntyminen on epätodennäköistä, mutta vapaaehtoinen yhteisyys omassa iän-, perhetilanteen tms. ominaisuuden mukaisessa paikallisessa pienryhmässä näytti olevan monien asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukainen. Yhteiskerhotilat tarjosivat asukkaille edellytykset yhteisyyttä luovalle yhteistoiminnalle ja monipuolistivat vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Erityisen tärkeää paikallisyhteisyys on asuinalueesta riippuvaisimmille väestöryhmille, esimerkiksi kotiäideille ja lapsille. Yhteiskerhotiloja käyttivät kuitenkin myös työelämässä olevat ja sosiaalisesti hyvin aktiiviset asukkaat. Marginaalisiin ryhmiin kuuluvat eivät välttämättä löytäneet itselleen paikkaa yhteiskerhotiloista. Asukkaiden yhteistoiminnan perustuminen palkattomaan vapaaehtoistyöhön näytti vahvuudelta ja heikkoudelta. Vapaaehtoisuus ja ei-ammatillisuus sopivat yhteen asukaslähtöisyyden ja yhteisöllisyystavoitteiden kanssa. Aktiivisimmilta asukkailta vaadittiin kuitenkin joskus kohtuuttoman suurta sitoutumista ja pelkästään vapaaehtoistyöhön perustuva toiminta osoittautui usein sattumanvaraiseksi. Vaatimus palkattujen työntekijöiden saamisesta kohdistui kaupunkiin. Yhteisyyttä kaivattiin mutta samalla yksityisyyttä ja erillisyyttä varjeltiin asukkaiden kesken. Yhteisyyden sanottiin tuovan turvallisuutta mutta sitä näytti luovan myös erillisyys ja yksityisyys. Yhteisyyden ja erillisyyden olivat alituisessa liikkeessä aikaa eivätkä ne sulkeneet toisiaan pois. Puolijulkisen tilan sosiaalinen avoimuus edellytti yhteisyyden ja erillisyyden jännitteistä rinnakkaineloa. Empiirisen aineiston muodostaa syksyllä 1996 ja keväällä 1997 kerätty haastattelu- ja havaintoaineisto. Haastateltavat olivat pääosin yhteiskerhotiloista vastaavia asukasaktiiveja sekä muita asukkaita. Haastattelut toteutettiin ryhmä- ja yksilöhaastatteluina. Lisäksi haastateltiin yhteiskerhotilojen suunnittelun ja toteutuksen asiantuntijoita. Haastattelu- ja havaintoaineiston ohella tutkielman tekemisessä on käytetty erilaista yhteiskerhotiloihin liittyvää kirjallista aineistoa. Yhteistyö Helsingin asukastaloverkoston ja asukastoimijoiden kanssa loi tutkielman tekemiseen toimintatutkimuksellisen ulottuvuuden.
  • Väliniemi, Jenni; Rask, Mikko; Timonen, Päivi (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2008
    Asumisen tarjontakatsaus on avaus asumistutkimukseen tarjoten kuluttajalähtöisen näkökulman pääkaupunkiseudun asuntotarjontaan ja asumisen konseptien kehittämiseen. Tarjontakatsauksessa analysoidaan asumisen uudistuotannon rakennetta ja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia suunnitteluun rakennusyritysten markkinoinnin kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan liikevaihdoltaan suurimpien, pääkaupunkiseudulla toimivien rakennusyritysten Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle kohdentamia uusia asumiskonsepteja. Lisäksi selvitetään kuluttajien antaman palautteen vaikutusta rakennusyritysten asumisen kehittämiseen ja sitä kenelle tarjolla olevat konseptit on suunnattu. Näin voidaan myös arvioida minkälaiseksi asumistarjonta kaupungeissa on kehittymässä. Aineistoltaan tutkimus perustuu 11 pääkaupunkiseudulla toimivan rakennusyrityksen internetsivuihin ja vuosikertomuksiin sekä viiden rakennusyrityksen ja kolmen kaupungin edustajan haastatteluun. Vertailuaineistona käytettiin ympäristöministeriön koerakentamista vuosina 1995-2005 kuvaavaa aineistoa. Konsepteina käsitetään rakennusyritysten erikseen esille nostamat liiketoiminnalliset tuotekuvaukset taloista ja alueista. Konsepteja on tarkasteltu tavoitteita sisältävinä, kuluttajille suunnattuina asumisen ratkaisuina. Asuntokonsepteja löytyi aineistosta 14 kappaletta. Konseptointi keskittyi omistus- ja kerrostaloasuntoihin. Keskeisimpiä sisältöjä konsepteissa olivat asuntoihin liittyvät lisätuotteet ja palvelut, kuten sisustusratkaisut, erikoisvarustelu, rahoitusjärjestelyt sekä hoivapalvelut. Asuntojen erilaistaminen perustui maksullisiin muutostöihin ennalta määrätyistä vaihtoehdoista, eikä se ollut suunnittelun lähtökohta. Yksilöllisten asumiskonseptien kehittämisen esteinä näyttäytyivät mm. yritysten kokemat liiketoiminnalliset riskit sekä alan konservatiivisuus. Perinteisten kerros- ja pientalojen lisäksi esille tulivat muuntojoustoa parviratkaisuin tarjoava uusloft sekä BoKlok-pienkerrostalokonsepti. Tutkittuihin konsepteihin sisältyi myös muutamia aluetavoitteita kuten turvallisuus sekä keskeinen sijainti. Alueelliset tavoitteet vaikuttivat kuitenkin osin vaikeasti todennettavilta eivätkä ne aina näyttäneet kohtaavan asuntoihin liittyviä tavoitteita, kuten esteettömyyttä. Selkeitä puutteita pääkaupunkiseudun uudistuotannon konsepteissa ovat ekologiset ja kuluttajien kannalta asumisen elinkaaritaloudellisuutta parantavat ratkaisut, mikä tuli esille koerakentamisen kehittämistavoitteita koskevassa vertailussa. Myös ulkomaisten konseptien hyödyntämisessä rakennusyritykset olivat varovaisia. Kuluttajien vaikutusmahdollisuudet asuntojen suunnitteluprosessiin vaikuttavat aineiston pohjalta melko rajallisilta. Rakennusyritysten keskeisimmät lähestymistavat kuluttajatietoon ovat asiakassegmentointi sekä tuote- ja palvelutyytyväisyyden mittaaminen. Tämä luo kuluttajalle roolin pikemminkin rakennusyritysten myyntiorganisaation ja palveluprosessien kehittäjänä kuin asuntotuotannon aktiivisena tuotekehittäjänä. Asumisen tarjontakatsauksen perusteella vaikuttaa siltä, että asumiskonsepteihin olisi tarvetta kehittää erityisesti kuluttajalähtöisyyttä sekä yksilöllisiä alueellisia ja ekologis-taloudellisia ratkaisuja. Keinoja tähän olisivat esimerkiksi asukkaiden omaehtoisen suunnittelun ja rakentamisen mahdollisuuksien lisääminen sekä alue- ja asuntosuunnittelutasojen lähentäminen rakennuttajien ja kaavoittajien yhteistyötä kehittämällä.
  • Laukkanen, Tuula (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöministeriön raportteja 12/2012
    Asumisoikeusasumisella tarkoitetaan asumismuotoa, jossa asumisoikeudella luovutetaan yksityishenkilölle oikeus hallita asuinhuoneistoa asumisoikeustalossa. Asumisoikeusasuntoja voidaan rakentaa sekä valtion tuella että vapaarahoitteisesti.  Vuoden 2011 lopulla valtion tuella rakennettuja asumisoikeusasuntoja oli 35 400 kappaletta yhteensä 48 eri kunnassa. Tämä selvitys koskee hakumenettelyä valtion tukemiin eli aravalainoitettuihin ja korkotuettuihin asumisoikeusasuntoihin. Asumisoikeuden hakumenettelyä koskevat säännökset sisältyvät asumisoikeuslakiin (650/1990). Hakumenettelyssä toimivia tahoja ovat kunnat, asumisoikeustalojen omistajat sekä asumisoikeuden hakijat. Hakumenettelyssä kunta antaa ensin asumisoikeuden hakijalle järjestysnumeron ja hakija ilmoittautuu talonomistajalle ja esittää tälle asuntoa koskevat tarpeensa ja toiveensa. Tämän jälkeen talonomistaja tarjoaa hakijalle asuntoa. Lopuksi kunta hyväksyy talonomistajan esityksen perusteella asumisoikeuslain mukaiset ehdot täyttävän henkilön asumisoikeuden haltijaksi. Selvitys perustuu kunnille, asumisoikeustalojen omistajille ja asumisoikeuden hakijoille tehtyihin web-kyselyihin. Kyselyjen avulla selvitettiin sitä, minkälaiseksi asumisoikeuden hakumenettely on muotoutunut eli miten hakumenettely käytännössä etenee kuntien, talonomistajien sekä asukkaiden ja asunnonhakijoiden näkökulmasta. Selvitys koski myös sitä, ovatko asumisoikeuslain asukasvalintaa koskevat määräykset riittävät ja selkeät ja, onko hakumenettely kokonaisuudessaan tarkoituksenmukainen ja toimiva.
  • Hirvonen, Jukka (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 49/2008
    Tässä julkaisussa esitellään tuloksia ARA-vuokra-asuntokuntia koskevasta tutkimushankkeesta. Siinä on selvitetty ensinnäkin ARA-vuokra-asuntojen (arava- ja korkotukivuokra-asuntojen) asukasrakenteen piirteitä verrattuna muihin asuntokuntiin. Toiseksi on tutkittu ARA-vuokra-asuntojen ja muiden hallintaperusteluokkien välisiä muuttovirtoja. Selvitys perustuu kattaviin valtakunnallisiin tilastoaineistoihin. Raportissa annetaan vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Minkälaisia asuntokuntia ARA-vuokra-asunnoissa asuu mm. tulotason, perhetyypin ja sosioekonomisen aseman suhteen? Millä tavalla asukasrakenne on muuttunut kymmenen vuoden takaisesta? Minkälainen on asumisväljyys ARA-vuokra-asunnoissa ja kuinka se on kehittynyt ajan myötä? Missä määrin asukkaita siirtyy yhtäältä ARA-vuokra-asuntojen ja toisaalta muiden vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen välillä? Entä kuinka nämä muuttajat profiloituvat erilaisten taustatietojen suhteen?
  • Weckman, Jaana (Helsingfors universitet, 2016)
    Hoivakotien ravitsemushoidolla ylläpidetään ja edistetään ikäihmisten terveyttä. Hoitajien positiiviset asenteet ravitsemushoitoa kohtaan ovat yhtä tärkeitä kuin hyvät hoitokäytännöt, jotta saavutetaan hyvä ravitsemushoito. Myös asukkaiden asenteet ravitsemukseen vaikuttavat asukkaiden ravitsemushoidon toteutumiseen. Pro gradu-tutkielman tavoitteena oli tutkia hoivakotien henkilökunnan ja asukkaiden asenteita ravitsemushoitoa kohtaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin yksilöteemahaastatteluin. Tutkimuksessa haastateltiin kahtatoista hoitajaa ja kymmentä asukasta. Haastateltavista valtaosa oli naisia. Haastatteluissa käytiin läpi teemoja, jotka liittyivät ravitsemushoitoon esimerkiksi ravitsemustilan arviointiin, ravitsemushoitosuunnitelmaan, ravinnontarpeen määrittämiseen, ruokailutilanteeseen, ruoankäytön seurantaan ja ruokaan. Tutkimuksessa hoitajien ja asukkaiden asenteet olivat positiivisia ravitsemushoitoa kohtaan. Hoitajista ravitsemushoidolla oli tärkeä merkitys asukkaille muun saadun hoidon ohella. Myös asukkaat suhtautuivat positiivisesti ravitsemushoitoon ja heistä ruokailuilla oli hyvin tärkeä merkitys muun saadun hoidon ohella. Hoitajat suhtautuivat positiivisesti asukkaiden ravitsemustilan arviointiin sekä ruokien, ja juomien käytön seurantaan. Valtaosa hoitajista osoitti positiivisia asenteita asukkaiden ravitsemushoitosuunnitelmaa ja sen toteutumista kohtaan. Puolet hoitajista asennoitui positiivisesti asukkaiden ravinnontarpeen määrittämiseen ja piti tärkeänä, että asukkaiden ravinnontarve määritettiin. Asukkaat ja hoitajat asennoituivat positiivisesti tai melko positiivisesti ruokailuun ja ruokaan. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että hoitajat ja asukkaat suhtautuivat positiivisesti hoivakodissa tapahtuvaa ravitsemushoitoa kohtaan. Hoitajien positiivinen asennoituminen ravitsemushoitoon ei aina näkynyt hoitajien hoitokäytännöissä.
  • Laukkanen, Tuula (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 5/2007
    Siinä, missä vähenevän väestön alueilla mietitään tyhjenevien aravavuokratalojen kohtaloa, on Helsingin kaupungilla maan suurimpana vuokranantajana omat ongelmansa. Kaupungin palveluvaltainen elinkeinoelämä vetää pienituloisia ja vähävaraisia eli sosiaalisen vuokra-asukkaan kriteerit täyttäviä työn- ja asunnonhakijoita. Samanaikaisesti vuokrataloihin ja vuokratalokeskittymiä sisältäviin asuinalueisiin kohdistuu kielteistä arvostelua ja kaupungin asuntopoliittisessa keskustelussa pohditaan, onko vuokrataloja liikaa vai liian vähän ja pitäisikö kaupungin saada vapaasti valita omat vuokralaisensa. Kritiikistä huolimatta Helsingin kaupungin omistamat vuokra-asunnot ovat kysyttyjä ja niitä vapautuu hakuun hitaasti: vuonna 2005 rekisteröitiin hakijoiksi 26 000 kotitaloutta, joista asunnon sai vain vajaat 14 %. Todennäköisesti hakijoiden määrää kasvattaa sähköisen haun helppous, sillä samalla ovat kasvaneet myös hakijajoukosta nopeasti poistuvat kotitaloudet ja ne, jotka eivät ota vastaan tarjottua asuntoa. Hakijajoukko vaihtuu tavalla, joka on herättänyt kysymyksen: minne hakijat lähtevät? Missä ja millaiset ovat ne asuntomarkkinat, jotka vetävät pienituloisia ja vähävaraisia kotitalouksia? Ovatko myös pienituloiset yltäneet omistus- tai asumisoikeusasuntoihin? Tämä raportti seuraa syyskuussa 2005 kaupungin vuokra-asuntoa hakeneiden asumisen kehittymistä yhden vuoden aikana. Se kertoo, minkälaisia asuntoratkaisuja voivat tehdä ne, joilla asema työmarkkinoilla, tulot ja varallisuus rajaavat toimia. Se kertoo myös, mitä mieltä asunnonhakijat ovat sähköisestä hakumenettelystä, asuntojen jakamisen oikeudenmukaisuudesta ja vuokrataloista, kaikkine ilon ja harmin aiheineen.
  • Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 2/2009
    Suunnitteilla olevan Kerrostalokylän asumispalvelujen kehittäminen -hankkeen tavoitteena on etsiä uudenlaisia ratkaisuja Espoon Tapiolassa sijaitsevien Itätuulenkujan taloyhtiöiden asukkaiden palvelutarpeiden tyydyttämiseksi. Tavoitteena on luoda turvallinen, helppokäyttöinen ja joustava palvelumalli, joka tarjoaa erilaisia kotona asumista tukevia palveluja asukkaalle. Esitutkimuksen tarkoituksena on kerätä taustatietoa Kerrostalokylän asumispalvelujen kehittäminen -hankkeen pilotoinnille. Yksityiskohtaisemmin esitutkimuksessa selvitetään, minkälaisilla palveluinnovaatioilla pyritään vastaamaan kasvavaan ikääntyvien henkilöiden palvelutarpeeseen sekä minkälaisia palvelutarpeita Itätuulenkujan taloyhtiöiden asukkailla on. Aineistoltaan esitutkimus perustuu Itätuulenkujan taloyhtiöiden asukaskyselyyn, ikääntyvien palvelutarpeiden asiantuntijoiden haastatteluihin sekä kansallista palveluinnovaatiotoimintaa selvittäneisiin Internet-hakuihin. Kerrostalokylän asumispalvelujen kehittäminen -hankkeella on ajankohtainen päämäärä. Päämäärän toteuttaminen edellyttää yhteistyötä muiden ikääntyvien palveluiden toimijoiden kanssa. Potentiaalisia yhteistyökumppaneita on useita, minkä lisäksi Espoon kaupunki tarjoaa hankkeelle virikkeellisen toimintaympäristön. Kerrostalokylän asumispalvelujen kehittäminen -hankkeen toteuttamisen näkökulmasta asukaskyselyissä nousee esiin myönteinen asennoituminen palveluiden käyttöön. Asukkaat ovat valmiita panostamaan terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitämiseen erilaisia palveluja ostamalla. Palvelujen välittäminen yhdeltä tiskiltä saa vastaajien vahvan kannatuksen. Palveluja yhdestä paikasta välittävällä toimijalla voidaan poistaa palvelujen hankkimiseen liittyviä esteitä selkiinnyttämällä julkisen sektorin palveluiden myöntämistä, helpottamalla ikääntyvien palveluiden käyttäjien tiedonsaantia ja neuvontaa, kartoittamalla erilaisia asiakastarpeita sekä tukemalla palvelujen tarjoajien toiminnan kehittämistä paremmin asiakkaiden näkemykset huomioivaksi. Kerrostalokylähankkeen toteuttamisen kannalta haasteelliseksi muodostuvat palvelun kustannukset. Kotitalouden ulkopuolelta hankittavien palvelujen kustannuksia pidetään korkeina. Palveluista perittävien hintojen kritisoimisesta voidaan johtaa tulkinta, että palvelujen välittämistoiminnasta aiheutuvat kustannukset joudutaan pääasiallisesti kattamaan muilta toimintaan osallistuvilta tahoilta perittävillä maksuilla. Haasteen muodostavat myös potentiaalisten palvelujen käyttäjien asenteet, sillä koti mielletään helposti yksityisalueeksi, jonne ei haluta päästää ulkopuolisia henkilöitä. Kerrostalokylähankkeen haasteena onkin vahvistaa kotiin tulevien palvelujen hankkimisen myönteisiä mielikuvia. Toisenlaisen haasteen hankkeelle muodostaa se, että kotitöiden tekeminen nähdään toimintakykyä ylläpitäväksi terapiaksi. Ulkopuolisia palveluja ollaan valmiita hankkimaan vasta siinä vaiheessa, kun itse ei enää pystytä tekemään kotitöitä fyysisten rajoitteiden tai sairauden vuoksi.
  • Lammi, Minna; Timonen, Päivi (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja 4
  • Vaattovaara, Mari; Kortteinen, Matti; Ratvio, Rami (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 46/2009
    Suurin kysymys suomalaisen asumisen, erityisesti kaupunkiasumisen kehittämisessä liittyy vanhenevan asuntokannan peruskorjaamiseen. Kerrostaloasunnoista kolmannes on 1960- ja 1970-luvulla rakennetussa asuntokannassa. Väestöstä tässä asuntokannassa asuu peräti viidennes. Asuntopolitiikassa lähestytäänkin nopealla vauhdilla kysymystä lähiöiden peruskorjaamisesta ja kehittämisestä. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut kuinka näitä alueita tulisi kehittää, ei yksin teknistaloudellisista ja arkkitehtonisista lähtökohdista vaan kokonaisvaltaisemmalla otteella. Riihimäen Peltosaaren kaupunginosaa on tutkittu tästä lähtökohdasta. Helsingin yliopiston maantieteen ja sosiologian laitokset ovat toteuttaneet Peltosaari-tutkimusprojektin yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) kanssa vuoden 2009 aikana. Tuloksena on laaja ja moniulotteinen kuvaus ja analyysi Riihimäen Peltosaaresta. Tutkimus kytkeytyy myös Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman kautta rahoitettuun EcoDrive-projektiin. Sen osana toteutetussa asukaskyselyssä Peltosaarta on tutkittu asukasnäkökulmasta. Kyselyssä on selvitetty kuinka asukkaat arvioivat aluetta ja sen kehittämistarpeita. Nopean teollistumisen ja väestönkasvun odotuksin 1960–1970-luvuilla rakennettu Peltosaaren lähiö ei deindustrialisaation, maineensa ja taloudellisen laskusuhdanteen takia menestynyt. Asuinalueen väestöpohja muotoutui seudullisten asuntomarkkinoiden kautta heikoksi, ja Peltosaaresta on muodostunut rakenteellisen työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien erityinen paikallinen keskittymä. Alueen sisäinen eriytyminen näkyy asukaskyselyssä, haastatteluissa, asuntojen hallintamuodoissa sekä fyysisessä ja sosiaalisessa rakenteessa. Peltosaaren keskeinen sijainti tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden kehittää aluetta. Tutkimus osoittaa, että sosiaalinen näkökulma lähiöiden peruskorjaamisessa on vakava, ja pelkän teknistaloudellisen peruskorjauksen sijaan vaaditaan laajempaa asuntomarkkinoihin, alueen sosiaaliseen rakenteeseen ja alueelle suuntautuvaan kysyntään liittyvää harkintaa.
  • Peltomäki, Pasi (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 17/2006
    Tässä hankkeessa kehiteltiin internetpohjainen asukaspalautejärjestelmä – AsukasNet. Hankkeessa mukana olleet aravavuokrataloyhtiöt kehittivät yhdessä konsultin kanssa nettijärjestelmän. Asukas-Net -järjestelmä perustuu kyselylomakkeeseen, johon asukkaat voivat vastata suoraan netin kautta. Kyselylomake voidaan toimittaa asukkaille myös perinteisenä paperiversiona, josta vastaukset viedään yhtiön henkilökunnan toimesta järjestelmässä olevaan yhteiseen tietokantaan. Järjestelmästä on mahdollista saada raportteja yhtiön käyttöön. Yhtiöt voivat myös vertailla oman yhtiönsä tietoja hankkeeseen osallistuneiden yhtiöiden yhteiseen tietokantaan. Palautelomakkeessa kartoitettiin asukkaiden mielipiteitä ja tyytyväisyyttä mm. asuinympäristöstä, isännöinnistä, kiinteistönhoidosta, siivouksesta, kunnossapidosta ja osallistumisesta asukasdemokratiatoimintaan. Raportissa on yhteenveto asukastyytyväisyyskyselyn tuloksista.
  • Väkevä-Harjula, Irene (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 15.5)
    Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 4/2013
    Raportti on syntynyt Peltosaari-projektin, Peltosaari Parlamentin, Riihimäen kaupungin viranhaltijoiden sekä projektin rahoittajien ja kumppanien yhteistyönä. Siinä kerrotaan omakohtaisista kokemuksista, syntyneistä innovaatioista ja malleista sekä arvioidaan projekti-tyyppisen kehittämisen vahvuuksia ja haasteita. Raportti ei sisällä uutta tutkimusta, vaan siinä esitellään 2010–2013 tehtyjä kehittämistoimenpiteitä Peltosaaren asuinalueen kehittämiseksi kolmen strategisen kärjen kautta, jotka ovat rakentaminen ja uudistaminen,  asukkaiden aktivointi sekä energia- ja ekotehokkuus. Raportissa viitataan useaan kertaan Helsingin yliopiston sekä VTT:n Peltosaarta koskeviin tutkimuksiin, jotka ovat vaikuttaneet kehittämistoimenpiteiden valintaan. Raporttia ja siinä esiteltyä asukashaastattelumallia tullaan käyttämään Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkimuksen aineistona. Raportti esittelee Peltosaaren kokonaisvaltaisen kehittämismallin asuinalueen uudistamiseksi. Siitä löytyvät helposti Riihimäen kaupungin lähtökohta Peltosaaren asuinalueen kehittämiseen, projektin perustamiseen liittyvät toimenpiteet, strategianmukaiset kehittämistoimenpiteet sekä projektissa kehitetyt innovaatiot ja mallit asukkaiden kohtaamiseen. Raportti on koottu käsikirjamuotoon, mistä samankaltaisten haasteiden kanssa painivat tahot voivat valikoiden hakea tukea omille ajatuksilleen.
  • Kiryluk, Halina; Glińska, Ewa; Ryciuk, Urszula; Vierikko, Kati; Rollnik-Sadowska, Ewa (Public Library of Science, 2021)
    PLoS ONE 16: 6, e0253166
    Stakeholder participation is particularly important when dealing with mobility problems in touristic remote areas, in which there is a need to find sustainable solutions to increase transport accessibility. However, the literature lacks research linking the issues of establishing stakeholder groups with the most desirable level of involvement and methods ensuring involvement on the indicated level. The aim of the paper is to fill this gap on example of project dedicated to six Baltic Sea Regions. In the first stage key stakeholder groups were identified, then different methods and tools were proposed depending on levels of engagement of given group of stakeholders on solving the problems of local mobility. Two research methods were implemented–the case study and the content analysis of documents. The results of the research point to the existence of five key groups of stakeholders interested in solving transport problems of touristic remote areas: authorities, business and service operators, residents, visitors and others (like experts and NGOs). Among the five–authorities and business representatives–should be to a higher degree engaged. However, the main conclusion is that engagement local government units, when developing their own, long-term strategies for social participation, should adapt the selection of participation methods and techniques to a specific target group and the desired level of their involvement so as to include stakeholders in the co-decision processes as effectively as possible and achieve effective regional co-management.