Asukasbarometri 2010 on kyselytutkimus suomalaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Tutkimus on osa ympäristöhallinnon elinympäristön laadun seurantaa ja se toteutettiin nyt kolmannen kerran. Ensimmäinen Asukasbarometrikysely tehtiin vuonna 1998 ja toinen vuonna 2004. Suurin osa kysymyksistä on pysynyt samoina, mutta mukaan on otettu myös uusia ajankohtaisia kysymyksiä, kuten asumisvalintojen ympäristöystävällisyyttä koskevia kysymyksiä. Asukkaat ovat yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Vastaajista 97 % on tyytyväisiä asuinalueensa viihtyisyyteen ja tyytyväisyys on lisääntynyt. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat rauhallisuus, luonnonympäristö, sijainti ja liikenneyhteydet sekä palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet. Pahimpina epäviihtyvyystekijöinä pidetään liikenteen aiheuttamia häiriöitä ja ongelmia. Asuinalueiden peruspalveluiden taso on pysynyt kutakuinkin ennallaan kohteena olevissa suurissa taajamissa. Toivotuimmat lisäpalvelut asuinalueelle ovat ruokakauppa, muut kaupat ja joukkoliikenne. Pankki- ja postipalvelutoiveet ovat huomattavasti vähentyneet, sen sijaan joukkoliikennetoiveiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Puisto- ja ulkoilualueisiin ollaan yleensä tyytyväisiä. Enemmän tyytymättömyyttä kohdistuu pihan viihtyisyyteen. Tyytymättömimpiä pihaan ovat tiiviiden kerrostaloalueiden asukkaat, erityisesti vuokra-asukkaat. Autonomistus, auton käyttömahdollisuus ja auton käyttö työ- ja kauppamatkoilla ovat yleistyneet, kävelyn ja joukkoliikenteen osuus on laskenut. Työmatkojen keskipituus on kasvanut. Tyytymättömyys asuinalueen joukkoliikennepalveluihin on ollut kasvussa. Naapureiden kanssa jutellaan edelleen kohtalaisen usein, yli kolmannes lähes päivittäin. Vastaajista 15 % pelkää liikkua asuinalueella yksin iltaisin. Pääosa vastaajista, 86 %, pitää ympäristöystävällisyyttä tärkeänä asunnon ja asuinalueen valinnassa. Neljännes niistä vastaajista, joilla on auto säännöllisesti käytettävissä, ovat harkinneet auton käytön vähentämistä. Yli puolet hyväksyy täydennysrakentamisen omalla asuinalueellaan, jos sen sijoittamiseen ja suunnitteluun pääsee itse vaikuttamaan. Raportissa käsitellään myös erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä eri väestöryhmien näkemyksiä elämänvaiheen ja -tilanteen mukaan.

Tässä julkaisussa esitellään tuloksia ARA-vuokra-asuntokuntia koskevasta tutkimushankkeesta. Siinä on selvitetty ensinnäkin ARA-vuokra-asuntojen (arava- ja korkotukivuokra-asuntojen) asukasrakenteen piirteitä verrattuna muihin asuntokuntiin. Toiseksi on tutkittu ARA-vuokra-asuntojen ja muiden hallintaperusteluokkien välisiä muuttovirtoja. Selvitys perustuu kattaviin valtakunnallisiin tilastoaineistoihin. Raportissa annetaan vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Minkälaisia asuntokuntia ARA-vuokra-asunnoissa asuu mm. tulotason, perhetyypin ja sosioekonomisen aseman suhteen? Millä tavalla asukasrakenne on muuttunut kymmenen vuoden takaisesta? Minkälainen on asumisväljyys ARA-vuokra-asunnoissa ja kuinka se on kehittynyt ajan myötä? Missä määrin asukkaita siirtyy yhtäältä ARA-vuokra-asuntojen ja toisaalta muiden vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen välillä? Entä kuinka nämä muuttajat profiloituvat erilaisten taustatietojen suhteen?

Tulevaisuudessa muistioireisten kotona asuvien ihmisten määrä tulee kasvamaan. Tämä haastaa kehittämään muistioireisille tarkoitettuja tuki- ja hoitokäytäntöjä, jotta kotona selviytymistä saadaan pidennettyä. Tutkimusten ja kokemusten myötä ovat muistioireisten arjen sujumista helpottavat ratkaisut, ja siten kotona asumisen mahdollisuudet, lisääntyneet.Miten kotona selviytymistä voidaan kodin muutostöin tukea? Miten muutostyöt tulee toteuttaa? Oppaassa esitellään muistioireisen ihmisen asunnon muutostarpeita, niiden toteuttamiseen liittyviä periaatteita sekä toteuttamisratkaisuja. Tarkastelu kohdistuu asunnon fyysisiin tekijöihin, kuten asunnon tilasuunnitteluun, kalustukseen, valaistukseen sekä värien ja tekstiilien merkitykseen. Lisäksi kuvataan Hämeenlinnan seudulla toteutettu asunnon muutostyö.Opas on tarkoitettu muistioireisten parissa toimiville kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä järjestöjen työntekijöille, asuntoalan toimijoille ja suunnittelijoille sekä muistioireisille ikäihmisille ja heidän omaisilleen.

Selvitys on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Selvitys energiaköyhyydestä, kotitalouksien energiakustannukset -raportille. Työssä tarkastellaan tilastojen, energialaskelmien ja haastattelujen avulla omistusasunnoissa asuvien pieni- ja alle keskituloisten talouksien energiaköyhyysriskiä. Energiaköyhyydellä tarkoitetaan vaikeutta ylläpitää perustarpeita energiakustannusten takia. Suomessa on 60 000–100 000 energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvaa omistusasunnossa asuvaa kotitaloutta eli pieni- ja alle keskituloisia, jotka asuvat perusparantamattomissa 1960- ja 1970-luvun kerrostaloissa tai isoissa ennen vuotta 1980 rakennetuissa tai öljylämmitteisissä pientaloissa. Alueellisesti suurin riski on väestöään menettävillä alueilla, joissa on suhteellisesti eniten pieni- ja alle keskituloisia, kuten Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Absoluuttisesti eniten energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvia on Uudellamaalla. Energiaköyhyyttä voi esiintyä vanhuksilla, joilla ei ole varaa lämmittää taloaan riittävästi. Suomessa energiaköyhyys on harvinaista, sillä sosiaaliturva lieventää sen vaikutuksia. Jos energian reaalihinta nousee parikin prosenttia vuosittain, energiaköyhyyden riski voi lisääntyä. Suurimmat lämmityskustannukset ovat Pohjois-Suomessa suuressa ja vanhassa öljylämmitteisessä omakotitalossa. Ilmaisilla säästötoimenpiteillä, kuten sisälämpötilaa laskemalla, ilmaisella puulla lämmittämällä ja sähkön kilpailutuksella, voi laskea energiakustannuksia 5–35 prosenttia. Lämmitystapamuutoksilla on suurin vaikutus energiakustannuksiin, mutta esteenä ovat suuret investointikustannukset. Lämmitysremontti tulee eteen kaikilla öljylämmittäjillä ja rahoituksen kanssa voi tulla ongelmia. Energiaköyhyysriskiä voidaan pienentää kehittämällä rahoitusmuotoja, kuten malleja, joissa investointikustannukset maksetaan syntyvillä energiakustannussäästöillä tai valtion takaamia lainoja. Energiaköyhyyden riskiryhmät tarvitsevat parempaa energianeuvonnan ja rahoituksen saavutettavuutta.

Exposure to fine particles in ambient air has been estimated to be one of the leading environmental health risks in Finland. Residential wood combustion is the largest domestic source of fine particles, and there is increasing political interest in finding feasible measures to reduce those emissions. In this paper, we present the PM2.5 emissions from residential wood combustion in Finland, as well as the resulting concentrations. We used population-weighed concentrations in a 250 × 250 m grid as population exposure estimates, with which we calculated the disease burden of the emissions. Compared to a projected baseline scenario, we studied the effect of chosen reduction measures in several abatement scenarios. In 2015, the resulting annual average concentrations were between 0.5 and 2 µg/m3 in the proximity of most cities, and disease burden attributable to residential wood combustion was estimated to be 3400 disability-adjusted life years (DALY) and 200 deaths. Disease burden decreased by 8% in the 2030 baseline scenario and by an additional 63% in the maximum feasible reduction scenario. Informational campaigns and improvement of the sauna stove stock were assessed to be the most feasible abatement measures to be implemented in national air quality policies.

Residential wood combustion (RWC) is an important contributor to air quality in numerous regions worldwide. This study is the first extensive evaluation of the influence of RWC on ambient air quality in several Nordic cities. We have analysed the emissions and concentrations of PM2.5 in cities within four Nordic countries: in the metropolitan areas of Copenhagen, Oslo, and Helsinki and in the city of Umeå. We have evaluated the emissions for the relevant urban source categories and modelled atmospheric dispersion on regional and urban scales. The emission inventories for RWC were based on local surveys, the amount of wood combusted, combustion technologies and other relevant factors. The accuracy of the predicted concentrations was evaluated based on urban concentration measurements. The predicted annual average concentrations ranged spatially from 4 to 7 µg m−3 (2011), from 6 to 10 µg m−3 (2013), from 4 to more than 13 µg m−3 (2013) and from 9 to more than 13 µg m−3 (2014), in Umeå, Helsinki, Oslo and Copenhagen, respectively. The higher concentrations in Copenhagen were mainly caused by the relatively high regionally and continentally transported background contributions. The annual average fractions of PM2.5 concentrations attributed to RWC within the considered urban regions ranged spatially from 0 % to 15 %, from 0 % to 20 %, from 8 % to 22 % and from 0 % to 60 % in Helsinki, Copenhagen, Umeå and Oslo, respectively. In particular, the contributions of RWC in central Oslo were larger than 40 % as annual averages. In Oslo, wood combustion was used mainly for the heating of larger blocks of flats. In contrast, in Helsinki, RWC was solely used in smaller detached houses. In Copenhagen and Helsinki, the highest fractions occurred outside the city centre in the suburban areas. In Umeå, the highest fractions occurred both in the city centre and its surroundings.

Tähän suunnitteluoppaaseen on koottu tietoa kehitysvammaisten henkilöiden asuntojen ja asuinympäristöjen suunnittelua varten. Opas on tarkoitettu pääasiallisesti udisrakentamiseen, mutta sitä voidaan soveltaa myös korjausrakentamiseen. Opas ei sisällä yleisiä esteettömyyteen liittyviä vaatimuksia muuta kuin niiltä osin, kun on haluttu korostaa täydellisen esteettömyyden toteutumisen tärkeyttä arjen toimivuuden ja turvallisuuden vuoksi. Oppaan sisältö on tuotettu Koti kaikille – kehitysvammaisten yksilöllinen ryhmäasuminen -hankkeessa. Hankkeessa kehitettiin ja pilotoitiin uusia kehitysvammaisten asumista tukevia tuotekokonaisuuksia, joista saatua kokemusta ja tietoa on hyödynnetty ohjeiston laatimisessa. Pilotoituja ratkaisuja ovat mm. säädettävä minikeittiö, kynnys- ja reunakaivot, seinän sisään sijoittuva liukuovi, moniaistiset tilat, siirrettävä toimistokaluste sekä kynnysratkaisu, jossa ei ole tasoeroja. Koti kaikille -hanke toteutettiin vuosina 2011–2014 Uudenmaan asumisen osaamiskeskusohjelmassa. Hanketta rahoittivat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), Espoon kaupunki, Helsingin kaupungin innovaatiorahasto ja Rinnekoti-säätiö.

Julkaisussa esitellään tuloksia tutkimuksesta, joka selvitti Helsingin vuokramarkkinoiden toimivuutta sekä vuokralaisten että vuokranantajien näkökulmasta. Tutkimus rajoittui vähemmän tutkittuihin markkinavuokraisiin eli muihin kuin valtion tukemiin arava- tai korkotukivuokra-asuntoihin, joiden merkitys etenkin kaupunkiseuduilla on suuri.  Selvitys tuo tietoa myös yksityisten vuokranantajien tuotto-odotuksista ja vuokraustoiminnan kokemuksista. Raportissa etsitään vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia ovat vuokra-asuntojen kysyjät, ja mikä on vaikuttanut vuokra-asunnon valintaan asumismuodoksi? Millaisia ovat vuokra-asukkaiden taloudelliset mahdollisuudet? Millaisia asuntoja halutaan käytettävissä olevilla tuloilla? Onko asuntojen varustetaso tarkoituksenmukainen? Kuinka suunnitelmallista toimintaa asuntosijoittaminen on? Millaiseen asuntoon vuokranantajan kannattaa sijoittaa?