Browsing by Subject "asunnottomuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Erkkilä, Elisabet (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan Herttoniemen asuntolan miesten sosiaalisen tilanteen ja tuen tarpeiden rakentumista heidän asunnottomuushistoriansa ja nykyisen asunnottomuustilanteensa, taloudellisen tilanteensa ja päihteidenkäytön näkökulmasta. Miesten sosiaalisen tilanteen tarkastelussa huomio kiinnittyy myös miesten tuen tarpeisiin ja palvelujärjestelmän toimivuuteen. Tutkielmassa laadullisen tutkimusaineiston muodostaa 12 Herttoniemen asuntolan miehen puolistrukturoitua haastattelua. Sekundaariaineisto sisältää asiakastietojärjestelmään (ATJ) kirjattuja rekisteritietoja ja asuntolassa tehtyjä havaintoja. Tutkimusaineisto on osa laajempaa pääkaupunkiseudun Sosiaalialan osaamiskeskus SOCCAn Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hankkeessa vuosina 2007-2008 kerättyä selvitysaineistoa. Aineisto on kerätty yhdessä lääketieteen lisensiaatti Agnes Stenius-Ayoaden kanssa. Aineistosta julkaistiin lokakuussa 2009 selvitys 'Asunnottomuus vastaanottoyksiköissä. Asunnottomien vastaanottoyksiköiden asiakkaiden sosiaalinen tilanne ja terveydentila pääkaupunkiseudulla'. Tutkielmassa pyritään syventämään ja täydentämään pääkaupunkiseudun vastaanottoyksiköiden asunnottomien sosiaalista tilannetta ja terveydentilaa koskevan selvityksen tuloksia. Herttoniemen miesten asuntolassa majailevien miesten sosiaalisen tilanteen rakentumista tarkastellaan tutkielmassa sekä yksilöiden psykososiaaliseen tilanteeseen ja tarpeisiin kiinnittyvästä että rakenteellisesta näkökulmasta. Aineistoa lähestytään sen luennassa faktanäkökulmasta. Tällöin aineistoa luetaan Pertti Alasuutarin määritelmin aineiston ulkopuolista todellisuutta heijastavana tai siitä jotakin väittävänä. Tutkielmassa Herttoniemen asuntolan miesten sosiaalinen tilanne rakentuu kuvaukseksi miesten asuntolassa kokemasta turvattomuudesta ja turvattomien asuntola olosuhteiden päihteiden käyttöä ylläpitävästä kulttuurista. Asuntolan olosuhteet ja päihteiden käyttö olivat myös suurimmat miesten arkeen vaikuttavat tekijät lähes kaikkien elämän alueiden, kuten hygienian hoidon, ruokailun, sosiaalisten suhteiden ja asioiden hoidon suhteen. Asuntolassa asumiseen ja päihteiden käyttöön liittyi monella vaikeudet huolehtia omasta taloudesta, varkauksien ja väkivallan kohteeksi joutuminen, yksinäisyys ja luottamuksellisten ihmissuhteiden puute. Turvattoman asuntolan olosuhteissa miesten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti muodostuvan pullo ja puhdas selviytymisen pakko. Toisaalta asuntola näyttäytyi miehille tilana, jossa edes jonkinlainen hyväksytyksi tuleminen oli mahdollista suhteessa asuntolan ulkopuoliseen maailmaan. Siten irtautuminen asuntolan kiinnipitävästä sosiaalisesta ympäristöstä ja suhteista oli heille vaikeaa. Tutkielman kannalta keskeisen kirjallisuuden muodostaa Lasse Murron (1978) väitöskirja 'Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet', Jouni Kylmälän lisensiaatintyö (1991) 'Asunnottomien alkoholistien elämää yhteiskunnan ja valtion reunalla. Helsingin pultsareiden maailmaa etsimässä' sekä Matti Kortteisen ja Hannu Tuomikosken (1998) tutkimus Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömän selviytymisestä.
  • Mattsson, Anitta (2000)
    Tutkielmassa perehdytään noin kolmekymmentävuotiaiden helsinkiläisten asunnottomien juoppojen elämään heidän omien kertomustensa pohjalta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää miestä päihdehoitolaitoksessa, jossa miehet olivat olleet pari viikkoa. Haastattelut tehtiin vuoden 1998 keväällä. Kertomukset olivat avoimia, tiukkoja teemakysymyksiä ei esitetty. Miehet kertoivat nykyisestä elämästään, arvioivat menneisyyttään ja toivat esiin tulevaisuudenhaaveitaan. Päihdehoidollinen ilmapiiri vaikutti siihen, että elämää jäsennettiin päihteidenkäytön ja hoitojaksojen kautta. Saatu aineisto analysoitiin grounded theoryyn perustuvin keinoin. Tutkimuksessa haetaan vastausta siihen, millaista on asunnottoman, alkoholisoituneen kolmikymppisen miehen elämä. Tutkimusongelmaksi muotoutui analyysin kuluessa Alasuutarin "Työmiehen elämää ja alkoholismi" pohjalta: millainen logiikka jäsentää sellaisten miesten elämää, jotka ovat vailla työtä ja asuntoa ja jotka ovat pitkälle alkoholisoituneita. Mikä pitää nämä miehet katuelämässä. Vastausta tutkimuskysymykseen etsitään tarkastelemalla mitä miesten kertomukset ilmentävät alkoholin paikasta heidän elämässään toimeentulon, asumisen ja sosiaalisten suhteiden alueilla sekä kuinka miehet selittävät juoppouden osaksi identiteettiään. Tutkimuksen viitekehyksenä on lähinnä aikaisempi suomalainen juoppotutkimus. Teoreettisessa osassa tarkastelen lisäksi käsitteitä, joita voidaan soveltaa tutkimusryhmäni miesten ja yhteiskunnan marginaaliryhmien kuvaamisessa; elämänhallintaa päihteidenkäytön näkökulmasta, poikkeavuutta ja sitä ilmentävää addiktiota sekä syrjäytymisestä käytyä keskustelua. Tutkimuksen taustaoletuksena oli, että miesten elämä on poikkeavaksi luokiteltua. Päihdehoitolaitoksessa tehdyissä haastatteluissa tulevaisuutta koskevat ajatukset ovat kuitenkin hyvinkin tavanomaisia: haaveillaan asunnosta, työpaikasta ja perheestä. Toiveet poikkeavat suuresti nykyisen elämän todellisuudesta. Haastattelemani miehet ovat alkoholisoituneet jo nuorina. Tähän mennessä he ovat ehtineet menettää useimmat tavallisessa elämässä kantavina pidetyt asiat. Jossain elämän vaiheessa miehillä on ollut parisuhde, ystäviä, asunto, koulutus- tai työpaikka. Nämä kaikki ovat kuitenkin menneet juomisen vuoksi tai niistä on juomalla irtauduttu. Alasuutari (1986) nimeää alkoholistin identiteetin muodon vapauden logiikaksi. Tässä tutkimuksessa juopon identiteetin muoto voidaan nimetä äärimmäisen vapauden logiikaksi. Juominen ylläpitää vapauden illuusiota.
  • Backlund, Anna (2005)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on vuokra-asumisen uudenlainen tukimuoto, asumisneuvonta. Vuosituhannen taitteesta lähtien Suomessa on käynnistynyt enenevässä määrin erilaisia asumisneuvontahankkeita, joista osa on vakinaistettu pysyväksi toiminnaksi. Asumisneuvonnassa mukana olevat tahot toimivat kuitenkin toisistaan erillään, ja eri hankkeista ja niiden eroista ja yhtäläisyyksistä on saatavilla vain vähän tietoa ja tutkimusta ei lainkaan. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena onkin ensi kertaa kartoittaa ja esitellä asumisneuvonta-nimistä uutta työmuotoa keräämällä kokemuksia eri hankkeista yhteen ja pohtimalla niiden perusteella, millaista asumisneuvontatyö on ja onko kyseessä yhtenäinen ammattikunta. Lisäksi tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, millaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen asumisneuvonnan synty liittyy ja miksi sitä tarvitaan juuri nyt. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselyin asumisneuvonnan parissa työskenteleviltä henkilöiltä, sillä tutkimuksessa haluttiin kerätä tietoa yhteen mahdollisimman laajasti. Vastauksia tuli kaikkiaan 29 ja kyselyn vastausprosentti oli 48 %. Aineiston analyysi etenee aineiston yksityiskohtaisesta esittelystä kohti merkitystulkintoja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat funktionalistiset ja yhteiskuntakohtaiset professionaalistumisteoriat. Funktionalistiset professionaalistumisteoriat kuvaavat ammatillistumiskehityksen eri vaiheita ja niiden avulla on mahdollista ”mitata” ammattien professionaalistumisen astetta. Teoriasuuntauksen avulla pohditaan tässä pro gradussa asumisneuvojien ammattikunnan ammatillistumisen astetta ja sitä, onko kyseessä ylipäätään oma ammattikuntansa. Yhteiskuntakohtaiset professionaalistumisteoriat taas kiinnittävät huomionsa niihin ympäröivän yhteiskunnan muutoksiin, joiden puitteissa ammattikunta saa alkunsa ja kehittyy. Yhteiskuntakohtaisten professionaalistumisteorioiden avulla asumisneuvonta kytketään yhteiskunnalliseen kontekstiinsa ja pohditaan sen syntyyn ja tarpeeseen johtaneita syitä. Työn keskeinen tutkimustulos on, että asumisneuvonta on uudenlainen ammattikunta, jonka tavoitteena on erilaisten asumisongelmien (kuten vuokravelkojen, häiritsevän elämän, huoneiston huonon hoidon) ratkaiseminen tukemalla, neuvomalla ja ohjaamalla asukasta tämän tarvitsemien palveluiden piiriin sekä kokoamalla palveluverkoston toimijoita yhteen. Asumisneuvojien ammattikunta on kuitenkin hyvin hajanainen ja työtä tehdäänkin useasta eri organisaatiosta ja hyvin vaihtelevilla koulutustaustoilla. Asumisneuvojien ammatillistumiskehitys on vasta alkuvaiheessaan, minkä vuoksi ammatti-identiteetti on hauras. Tutkimus myös osoittaa, että asumisneuvojan kohtaamien asumisongelmien taustalla on monenlaisia sosiaalisia ongelmia, joiden lisääntyminen on luonut kysynnän asumisneuvonnan kaltaiselle uudelle palvelulle. Asumisneuvonnan tarve liittyykin 1990-luvun laman seurauksena toteutettuihin palvelujärjestelmän uudistuksiin, joiden myötä julkisen sektorin terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuus on heikentynyt ja erityisesti kaupunkimaisten kuntien edellytykset tuottaa hyvinvointia ovat pienentyneet. Sosiaalipoliittinen palvelujärjestelmä ei enää tavoita kaikkia avuntarvitsijoita, ja juuri nämä väestöryhmät (tyypillisesti mielenterveys- ja päihdeongelmaiset sekä vanhukset ja maahanmuuttajat) muodostavat valtaosaltaan asumisneuvojan asiakaskunnan. Asumisneuvonta ilmentää 2000-luvulle tyypillistä uudenlaista palveluajattelua, jossa yhdistyvät monisektorinen yhteistyö, taloudellinen kannattavuus ja alueellinen toimintatapa.
  • Josefsson, Anna-Maija (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten asunnottomuutta Helsingissä. Teoreettinen viitekehys rakentuu nuoruudesta ja asunnottomuudesta. Nuoruus on elämänvaihe, johon kuuluu itsenäistymistä ja kotoa irtautumista. Joillakin nuorilla tähän elämänvaiheeseen liittyy tilapäisesti asunnottomuutta. Tyypillistä nuorten asunnottomuudelle on sen näkymättömyys. Nuoret tapaavat majailla asuntola-asumisen sijaan sukulaisten ja tuttavien luona. Tutkimusjoukko muodostuu seitsemästäkymmenestä helsinkiläisestä 18-25-vuotiaasta nuoresta, jotka asuvat tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata näiden nuorten tyypillisiä piirteitä, asunnottomuuteen johtaneita tekijöitä sekä muodostaa aineiston perusteella yleinen tyyppinuori. Tutkimuksessa selvitetään nuorten demografisia tietoja, terveydentilaa ja toimintakykyä, päihteidenkäyttöä, työ- ja asumishistoriaa sekä lastensuojelu- ja rikostaustaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvantitatiivista ja kvalitatiivista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin sosiaaliviraston asiakastietojärjestelmästä. Asiakastietojärjestelmästä saatujen tietojen perusteella voidaan yhteenvetona todeta asunnon puutteen vuoksi sukulaisissa ja tuttavissa asuvien helsinkiläisten toimeentulotukinuorten olevan pääasiassa miehiä. Naisia on vajaa viidennes, samoin ulkomaalaisia. Asunnottomina he ovat olleet keskimäärin puolitoista vuotta. Nuoret asunnottomat ovat pääasiassa naimattomia ja perheettömiä. Viidesosalla heistä on omia lapsia, jotka on sijoitettu jo varhaisessa vaiheessa perhehoitoon tai laitokseen. Perheellisistä nuorista suurin osa on miehiä. Koulutustaso on nuorilla alhainen. Suurimmalla osalla koulutustaustana on vain peruskoulu. Useat nuoret ovat aloittaneet jonkin ammatillisen koulutuksen, mutta jättäneet sen kesken. Työttömyys yhdistää nuoria, samoin toimeentulotuen tarve. Nuorista yli 80 prosenttia on työttömänä ja jatkuvan toimeentulotuen tarpeessa. Päihteitä käyttävät säännöllisesti puolet nuorista. Päihdehoitoon on turvautunut 30 prosenttia nuorista ja lähes kaikki päihdehoito on ollut huumehoitoa. Lastensuojelutausta näyttäytyy nuorilla vahvana. Lastensuojelun asiakkaana on ollut peräti 60 prosenttia nuorista. Lastensuojelun tarve syntyy nuorten rikollisesta käyttäytymisestä. Jopa 76 prosentilla lastensuojelunuorista on taustalla ollut rikoksia, kuten varkauksia, huumausainerikoksia, pahoinpitelyjä ja ajoneuvon luvatonta käyttöönottoa. Lähes puolet on ollut sijoitettuna laitokseen tai perhehoitoon. Sijoituksen taustalla on ollut vanhempien tai nuoren päihteidenkäyttö, koulunkäyntivaikeudet ja rikokset. Nuorten kotoa irtautuminen on tapahtunut tyypillisimmin muuttamalla lapsuudenkodista kavereille asumaan. Harva nuori on turvautunut asuntola-asumiseen. Reilu puolet nuorista on asunut omassa vuokra-asunnossa joko välittömästi kotoa poismuuton jälkeen tai myöhemmässä vaiheessa. Sen sijaan vajaalla puolella nuorista ei ollut kokemusta omassa vuokra-asunnossa asumisesta. He olivat asuneet joko vapaaehtoisesti tai olosuhteiden pakosta sukulaisten tai kavereiden luona. Tärkeimpinä lähteinä ovat Dragana Avramovin (1998) Youth homelessness in the European Union, Susan Hutsonin ja Mark Liddiardin (1994) Youth Homelessness.
  • Peltomäki, Outi (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan 2000 -luvun köyhäläisyyttä vauraassa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa leipäjonot paikkaavat perusturvan puutteita, asunnottomuus lisääntyy, tuloerot kasvavat ja absoluuttinen köyhyys on sekä todellisuutta että uusi haaste yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Lähtöoletusteni mukaan asunnottomuudessa on kyse köyhyydestä, joka on tutkielman keskeisin käsite. Lähtökohtana ovat asunnottomuuteen liittyvät kokemukset ajallisesti, paikallisesti ja sosiaalisesti rajatussa tilanteessa - köyhyyden kokee ja köyhyyttä elää aina joku. Taustalla vaikuttaa ajatus, että yksilön kokemuksella on laajempaakin merkitystä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu pääasiallisesti nauhoitetuista narratiivisista sosiaalipoliittisista teemahaastatteluista (22) ja yökahvilaetnografiasta sekä toissijaisesti keskusteluista asunnottomien kanssa työskentelevien ja muutamien virkamiesten kanssa. Luvussa 3 esitellään Helsingin sosiaaliviraston alaisessa, ulkona asuneille miehille tarkoitetussa tukikodissa kerätty haastatteluaineisto, jossa entiset asunnottomat ja maastossa asuneet miehet muistelevat elämää asunnottomana ja selviytymisstrategioitaan. Tukikotiasukasaineiston rinnalle on kerätty etnografinen osuus (luku 4)asunnottomien yökahvila Kalkkersissa (ylläpitäjä Vailla vakinaista asuntoa ry, VVA) Helsingin Sörnäisissä, jossa osallistuvan havainnoinnin keinoin sekä kahvila-asiakkaita haastattelemalla rakennettiin kuvaa asunnottoman sosiaalisesta todellisuudesta, vallitsevista elinolosuhteista ja elämäntavasta. Yökahvila sosiaalisena palvelupisteenä oli keskeisesti mukana kysymyksenasetteluissa sekä asiakkaiden kokemukset asuntoloista ja ensisuojasta. Kalkkersin toimintaa tarkasteltiin innovatiivisena ruohonjuuritason hankkeena myös ekososiaalisesta teoreettisesta viitekehyksestä. Varsinainen kenttämateriaali haastatteluineen on kerätty vuoden 1999 helmi-, maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuussa, mutta kentällä on oltu paljon pidempään. Vuonna 1996 olin harjoittelijana Erityissosiaalitoimistossa, joka palvelee asunnottomia, yksinäisiä helsinkiläisiä. Tukikodissa vierailin haastattelujen tekemisen jälkeenkin, viimeisen kerran vuoden 2000 lopussa. Koijamiesten kokemuksia ja Kalkkersin asiakkaiden edustamaa ns. katuasunnottomuutta yhdistää teoreettinen kehikko, jota on jäsennetty luvussa 2. Köyhyyttä tarkastellaan taloutena, valtana, kulttuurina ja toimintana - lähtien rakenteista ja päätyen toimintaan, jonka jälkeen siirrytään empiirisiin osiin. Tutkimusongelmaa perustelee koko työ. Taustalla on sosiaalipoliittinen, toimintateoreettinen ote ja etnografinen tutkimustapa. Kaunokirjallinen ja historiallinen lähestymistapa täydentää teoreettista viitekehystä ja metodia. Keskeisimpiä lähteitä ovat etnografiset, suomalaiset asunnottomuustutkimukset ja ulkomaalaiset antropologian klassikot sekä köyhyyteen liittyvät tutkimukset sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Anderson, Nels (1988) Kulkumiehet - hobojen elämää 20-luvun Amerikassa. Granfelt, Riitta (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta. Kylmälä, Jouni (1991) Asunnottomien alkoholistien elämää yhteiskunnan ja valtion reunalla. Helsingin pultsareiden maailmaa etsimässä. Murto, Lasse (1978) Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet. Tampereella vuosina 1970-1975 suoritettu tutkimus. Reijonen, Merja (1987) Taivas kattona. Raportti ulkona asumisesta alkutalven pakkasilla 1987. Tapanainen, Erkki (1989) Metsien asukkaat, tutkimus vuosina 1985-1986 Helsingissä ulkona asuneista miehistä ja naisista.
  • Maksimainen, Mervi Irene (2007)
    Tutkimuksessa konstruoidaan asunnottomien alkoholistien arkea (syntyä, kokemuksia, kuolemaa) Helsingissä vuosina 1967-1972. Pääaineistona on kadunmiehen, asunnottoman alkoholistin J.K Harjun kirjoittama SKS:ssä säilytettävä asunnottomuutta koskeva mikroaineisto, jonka avulla tutkimusta tehdään päihdeongelmaisten asunnottomien näkökulmasta ja kokemuksista käsin. Asunnottomien näkökulmasta lähestytään myös asunnottomuutta koskevaa aikalaisviranomais- ja yleisaikakauslehtien kirjoittelua sekä myöhempää tutkimuskirjallisuutta, jolloin hahmottuu eri osapuolten näkökulmat asunnottomuuden ongelmaan sekä asunnottomuus osana yhteiskunnallisia, historiallisia konteksteja ja kerrostumia. Asunnottomat olivat lähtöisin maaseudun köyhistä oloista. Kiihtyvä muuttoliike toi erityisen paljon nuoria pääkaupunkiseudulle, jossa kohtaloksi monelle koitui vaikeudet työ- ja asuntomarkkinoilla. Kireän alkoholipolitiikan ja edullisten korvikemarkkinoiden kaudella lohdutusta haettiin erityisesti talouspriistä, jolloin seurauksena oli ajallisesti nopea kurjistuminen ja vaikeudet saada apua. Viranomaisilla oli ongelmia asunnottomuuden ilmiökentän hahmottamisessa, jolloin asunnottomat jätettiin pitkälti kolmannen sektorin joukkomajoitustilojen varaan. Kireän ovipolitiikan, ankarien järjestäytymissääntöjen, asuntoloiden kyseenalaisten toimintamotiivien ja huonojen puitteiden vuoksi monet suodattuivat lopulta myös joukkomajoitustilojen avustusjärjestelmästä. Ulkona ja jatkuvassa kierteessä eläminen olivat äärimmäisen vaikeaa, jossa sillanaluselämän ohella nälän, kylmyyden kokemukset kuuluivat arkipäivään. Koska apua oli vaikea saada, menetyksiä kompensoitiin päivästä toiseen selviytymisstrategioilla – roskalaatikkojen antimilla ja erityisesti päihteillä. Asunnottomuus oli hyvin yksinäistä, kun osakulttuurikin oli lähinnä keino saada päihteitä. Luottamusta ei pystynyt syntymään äärirajoilla elävien keskuudessa, ja laaja-alainen turvattomuus ja puutteelliset elinolosuhteet heijastuivat asunnottomien keskuudessa varasteluna ja väkivaltana. Turvattomuuden suhteen asunnottomien naisten eli kassimummojen asema oli haavoittuvainen. Asunnottomia naisia ei julkisuudessa tunnustettu, mutta he elivät hiljaa miesten maailmassa, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä. Kun arki oli hyvin kuormittuvaa ja riskialtista, pakkas- ja nälkäkuolemilta ei voitu välttyä. Kuolemien todellisista lukumääristä vaiettiin asunnottomien mielestä, joka herätti heissä katkeruutta. Kuolemat olivat osoituksena, ettei asunnottomia oltu kuunneltu. Asunnottomuuden yksioikoiset näkökulmat olivat tämän vuoksi helposti saaneet kantimensa, jolloin apuakaan ei oltu kohdennettu oikein. Asunnottomien aseman kärjistyminen tutkimusajanjaksolla oli myös yleisestikin osoituksena siitä, että yksinäisillä oli heikko asema muodostuvassa hyvinvointivaltiossa.
  • Tenkanen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Asunnottomuus voidaan määritellä yhteiskunnalliseksi kysymykseksi, johon vaikuttavat asuntopoliittiset ja sosiaalipoliittiset linjaukset sekä sosiaalihuollon toimenpiteet ja palvelut. Asunnottomat ovat sosiaalitoimistojen ja sosiaalisten asumispalveluiden asiakkaita ja heidän asuttamistaan ja sosiaalihuollon sisältöä määrittävät sosiaalihuoltolaki ja alueellisten palveluiden saatavuus, sisältö ja määrä. Sosiaalialan ammattilaisten työskentelyä asunnottomien parissa voidaan kutsua asumissosiaaliseksi työksi. Tarkastelen asunnottomien parissa tehtävän sosiaalityön sisältöjä sekä käytäntöjä sosiaa-lialan työntekijöiden näkökulmasta. Tein viisi ryhmähaastattelua alkuvuodesta 2017 neljän kunnan sosiaalitoimessa asunnottomien parissa työskenteleville sosiaalialan työntekijöille. Teemahaastatteluissa selvisi, että asunnottomien parissa tehdään sosiaalityötä asiakkaan kanssa yhdessä hänen elämäntilannettaan ja palveluiden tarvetta selvittäen. Käytän Anselm Straussin neuvoteltua järjestystä aineiston analyysin käsitteenä. Työntekijät määrittävät työnsä sisältöä suhteessa asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin, sosiaalihuollon toimintakäytäntöihin ja palveluihin. Työntekijöiden puheissa asunnottomat ja-kautuvat erilaisiin tyyppeihin palveluiden tarpeen osalta ja tarkastelen niitä teoriaohjaavalla analyysilla. Haastatteluissa tuli esiin, että sosiaalialan työssä suurta roolia näyttelevät yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävä työ. Työntekijät kertoivat neuvottelevansa monialaisen verkoston kanssa asunnottomien parissa työskentelyn sisällöstä ja tavoitteista. Neuvottelut vaikuttavat sosiaalityön sisältöön ja toimenpiteisiin. Asunnottomuuden eri vaiheissa olevilla ihmisillä on erilaiset palveluiden tarpeet, joihin sosiaalialan ammattilaiset pyrkivät vastaamaan. Haastatteluiden mukaan asunnottomien suhtautuminen tarjottavaan tukeen vaikuttaa sosiaalialan ammattilaisten työskentelytapoihin. Haastatteluissa kuvattiin sosiaalitoimistojen asunnottomien asiakkuusprosessia asiakkuuden alkamisesta, työskentelyn sisällön muotoutumiseen, tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen.
  • Lehtonen, Leena; Salonen, Jari (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 3/2008
    Tämä tutkimus perustuu Espoon Diakoniasäätiön tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Lähtökohtana oli havainto siitä, että asunnottomuuden taustalla ovat yhä useammin sopivien asuntojen puutteen lisäksi puutteet asumisen taidoissa erityisesti syrjäytymisvaarassa olevilla ryhmillä. Säätiöllä on tukiasuntoja sekä asumisyhteisöjä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Hankkeen aikana kehitettiin asumisen tukipalvelumalli TUPA, jonka avulla tukea voidaan viedä mihin tahansa asuntoon. Lisäksi tutkimus tarjoaa uutta tietoa asunnottomuuden luonteesta sekä tuetun asumisen tilasta ja tarpeista.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 7/2011
    Asumisneuvonnalla on voimakas vähentävä vaikutus oikeuteen vietäviin asuntoasioihin. Asumisneuvojan palvelujen saatavuus vähentää vireille pantuja huoneenvuokra-asioita 28 % keskiarvosta. Eniten säästöä syntyy kaikille osapuolille kun asukkaiden ongelmat voidaan ratkaista ennen asuntoprosessin käynnistämistä, mikä on myös asukkaan kannalta paras vaihtoehto. Vireillepanojen väheneminen säästää hallinnollista työtä kiinteistöyhtiöissä ja vähentää kuormitusta käräjäoikeudessa. Vuokrarästien takia vireille pantuihin huoneenvuokra-asioihin asumisneuvonnalla on merkittävä vaikutus. Asumisneuvojan palveluiden saatavuus kiinteistöyhtiössä vähentää 30 % vuokrarästien vuoksi vireillepantuja asuntoasioista keskiarvosta. Lähes puolessa asiakastapauksissa oli ongelmana vuokranmaksu ja niistä vuokranmaksuongelmaisista, joiden asiakasprosessi oli kirjattu, 73 %:n kanssa oli tehty maksusopimus- tai suunnitelma. Myös asumisneuvonnan raporttien perusteella asumisneuvojat ovat kokeneet vaikuttavuutta erityisesti vuokranmaksuongelmissa. Tehostetun tuen vaikuttavuuden osalta tutkimuksen kohteena on Tampereella toimiva A-killan ylläpitämä, olemassa olevaan kerrostaloon sijoittunut asumisyksikkö, jolta Tampereen kaupunki ostaa palvelun. Tutkimuksessa verrattiin Härmälässä asuvien entisten asunnottomien palveluiden käyttöä asunnottomuuden aikana (ennen Härmälään muuttoa) ja Härmälässä asumisen aikana. Intervention aikaansaamaksi kustannussäästöksi  15 henkilön osalta muodostuu palveluiden käytössä 93 647 € /5 kk, vuositasolla 224 753 €. Säästö on henkilöä kohden vuodessa 14 980 €. Suurin säästö syntyi asumis- ja päihdepalveluiden käytön kustannuksissa, jotka vähenivät 53 %. Toinen merkittävä kustannussäästö syntyy sairaalapalveluiden käytössä.
  • Tainio, Hannele (2008)
    Viime aikaisissa sosiaalityön tutkimuksissa asunnottomuutta on tarkasteltu ensisijaisesti yksilökohtaisesta näkökulmasta. Tutkimuksissa ovat korostuneet asunnottomien psykososiaaliset ongelmat ja niihin liittyvät asumisjärjestelmän puutteet kuten riittämättömät tukipalvelut. Tutkimuksissa on myös osoitettu, että tietylle erityisen vaikeista psykososiaalisista ongelmista kärsiville asunnottomille ei ole riittävästi heille soveltuvia asumispalveluita.Pitkäaikaisasunnottomuuden on osoitettu olevan sidoksissa asunnottomien elinolosuhteisiin. Toimiessani Pääkaupunkiseudun sosiaalialan kehittämisyksikön asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö-hankkeessa tutkijasosiaalityöntekijänä (2006-2007) minua alkoi kiinnostaa, miksi asunnottomuus joidenkin henkilöiden kohdalla jatkuu vuodesta toiseen,vaikka he ovat sosiaalityön asiakkaina ja asumispalvelujärjestelmän piirissä. Tutkimukseni kuuluu marginalisaatiokysymysten alaan eli laajemmin köyhyys- ja syrjäytymistutkimuksiin.Tutkimuksessa selvitetään pitkäaikaisasunnottomien,asumisyksiköissä ja sosiaalipalvelutoimistoissa asuttamistyötä tekevien työntekijöiden näkemyksiä pitkäaikaisasunnottomuutta ylläpitävistä tekijöistä ensisijassa laadullisen tutkimusotteen avulla. Tutkimustehtävään haetaan vastausta kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1. Millaista on eläminen asunnottomana? (asunnottomien näkökulma) 2. Mitkä tekijät vaikeuttavat asuttamistyötä? (työntekijöiden näkökulma). 3. Millainen pääkaupunkiseudun asumisjärjestelmä (asuntolat ja asumispalvelut) on pitkäaikaisasunnottomien kannalta? Tutkimusaineiston muodostavat pitkäaikaisasunnottomien ryhmähaastattelut (13 ryhmähaastattelua,53 osallistujaa), asuttamistyöntekijöiden yksilöhaastattelut (15 kpl) sekä internetpohjainen kysely ja tutustumiskäynnit asumisyksiköihin. Kuvaan ensin asunnottomien elinolosuhteita pitkäaikaisasunnottomien näkökulmasta. Sen jälkeen asuttamistyötä ja asuttamista vaikeuttavia tekijöitä sosiaalipalvelutoimistoissa ja asumisyksiköissä työskentelevien näkökulmasta ja viimeiseksi kuvaan asumisjärjestelmää kyselyyn ja tutustumiskäynteihin pohjautuen.Tutkimustehtävä on rajattu koskemaan vain vaikeasti asutettaviksi määriteltyjen asuttamiseen liittyviä kysymyksiä.Ensimmäisessä ja toisessa tutkimuskysymyksessä olen käyttänyt Ference Martonin fenomenografista lähestymistapaa soveltuvin osin.Kolmannen tutkimuskysymyksen kohdalla metodinen väline analyysissa on ollut taulukointi, joka on havainnollinen ja kuvaava pieniä aineistoja käsiteltäessä.Tutustumiskäynneillä tekemäni havainnot täydentävät kyselyä. Tutkimukseni perusteella pitkäaikaisasunnottomuutta ylläpitävät sekä yksilökohtaiset että rakenteelliset tekijät. Köyhyydestä johtuva alhainen elintaso, psykososiaaliset ongelmat, erityisesti hallitsematon päihteiden käyttö seurauksineen sekä nykyisen asumisjärjestelmän puutteet ylläpitävät asunnottomuuskierrettä. Nämä tekijät sijoittuvat yhteiskunnan mikro- ja makrotasolle. Pitkittynyt asunnottomuus on yhteiskuntapoliittinen kysymys.
  • Österberg-Englund, Lotta Marie (2006)
    Avsikten med denna avhandling är att undersöka bilden av bostadslösheten i finländsk press, närmare bestämt den bild som förmedlas av de två morgontidningarna Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet. Undersökningen utgår från att tidningarnas rapportering är en av många faktorer som påverkar vår uppfattning och vår bild av det samhälle vi lever i. Avhandlingen kritiserar myterna om bostadslösheten som självvald eller enbart självförvållad och visar på hur strukturella faktorer ofta utgör den grundläggande orsaken till bostadslösheten. I avhandlingen diskuteras också hur vår bild av bostadslösheten påverkar arbetet för att minska densamma. Bilden kan antas påverka såväl politiska beslut som den enskilde myndighetspersonens, till exempel socialarbetarens, handlande. Miss­upp­fatt­ningar och felaktiga antaganden kan därför få ödesdigra följder. Den empiriska analysen bygger på de artiklar om bostadslöshet som publicerats i Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet mellan åren 1990 och 2001. Undersökningen visar på en stor bredd i tidningarnas rapportering. Båda tidningarna ger också såväl strukturella som individcentrerade förklaringar till bostadslösheten. Fördelningen mellan strukturell respektive individcentrerad problembild är ganska jämn om man ser till antalet artiklar. Däremot syns en skillnad i den grafiska utformningen av de olika artiklarna. Artiklar med individcentrerad problembild får ofta mera utrymme, innehåller fler bilder och ser rent layoutmässigt mera "spännande" ut än artiklar som behandlar bostadslösheten ur ett mera samhällsinriktat perspektiv. Det är alltså möjligt att en läsare som inte är specifikt intresserad av ämnet i högre grad väljer att läsa artiklarna med individcentrerade problembilder. I förlängningen kan det betyda att medelläsarens bild av bostadslösheten snedvrids och att de individcentrerade faktorerna lyfts i förgrunden, medan de strukturella faktorerna hamnar i skymundan. Den empiriska delen omfattar också en genomgång av vem det är som får komma till tals i tidningarna och ge sin syn på bostadslösheten. Det visar sig att bostadslösa och statliga och kommunala tjänstemän är de som oftast kommer till tals. Däremot lyser politikerna med sin frånvaro, vilket är en tydlig skillnad mot resultaten av en liknande undersökning av pressens rapportering kring välfärdsservicen i allmänhet.
  • Somppi, Mari (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan asunnottoman ihmisen elämänkaarta asunnottoman itsensä näkökulmasta ja hänen itsensä sanoin. Tutkimustavoitteena oli päihdeongelmaisen asunnottoman miehen elämänkulkuun vaikuttaneiden asioiden selvittäminen. Teoreettisia avainkäsitteitä ovat olleet miestutkimus, biograafinen tutkimus, identiteetin rakentuminen ja asunnottomuus. Tutkielmaa varten on kerätty 11 asunnottoman helsinkiläisen miehen elämäkertaa. Asunnottomat miehet on tavoitettu kahdesta helsinkiläisestä hoitokodista. Aineisto muodostui tutkittavien itse kirjoittamista omaelämäkerroista. Analyysin olen tehnyt nostamalla aineistosta esiin keskeisiä teemoja. Tutkittujen ikäjakauma oli 24 - 59 vuotta. Elämäkertojen painopisteet elämänalueilla painottuivat lapsuudenkokemuksiin, päihteisiin, asunnottomuuteen, psyykkisestä voinnista kuvaaviin kertomuksiin sekä avun hakemiseen. Tutkimuksen kautta nousi esille kuva asunnottoman miehen elämätarinaa muovaavista asioista, joista ensisijaisena olivat mieskuvan rakentuminen ja varhaislapsuuden kokemusten merkitys identiteetin rakentumiselle. Kirjoitusten taustalta välittyi huono minäkuva, johon liittyy identiteetin, huonon itsetunnon ja vääristyneen minäkuvan problematiikkaa. Yhteiskunnan taholta tuleva miesten pärjäävyyden odotus aiheutti muun muassa sen, että avun hakeminen viivästyi. Kirjoittajien asunnottomuus nivoutui yhteen muiden elämässä olevien ongelmien kanssa. Päihteet, työttömyys, irralliset ihmissuhteet ja satunnaiset työsuhteet sekä mielenterveysongelmat lomittuivat ihmisten elämässä ongelmavyyhdiksi. Lisäksi esille nousi yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamia syrjäytymistä lisäävien tapahtumien vaikutus kirjoittajien elämässä. Tärkeimpinä lähteinä tutkielmassa on käytetty Riitta Granfeltin (1998) tutkimusta Kertomuksia naisten kodittomuudesta, Anni Vilkon (1997) tutkimusta Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta, Vilma Hännisen (2000) tutkimusta Sisäinen tarina, elämä ja muutos sekä Saara Karppisen (2002) selvitystä Erilaisuuden ja samanlaisuuden tarinat.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 15/2008
    Matti Vanhasen II hallitus teki periaatepäätökset 14.2.2008 lähivuosien keskeisistä asuntopoliittista toimenpiteistä. Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma koskee koko maata ja konkretisoi hallitusohjelman linjaukset. Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen aiesopimus asunto- ja tonttitarjonnan lisäämiseksi sisältää valtion ja kuntien toimenpiteitä, joilla tuetaan Helsingin seudun asuntotuotannon nousua aiesopimuksen tavoitteena olevaan 12 000–13 000 asuntoon vuodessa. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2011 mennessä ja tehostaa toimenpiteitä asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi.
  • Kostiainen, Eeva; Laakso, Seppo (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2015)
    Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 1/2015
    Helsinkiläisten asunnottomuuspolut -tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa eri väestöryhmille ominaisia asunnottomuuspolkuja: mistä asunnottomaksi päädytään, missä asunnottomuuden aikana majoitutaan ja miten sen päättävä asuminen lopulta järjestyy. Tutkimuksessa kartoitettiin asumista asunnottomuutta ennen, jälkeen ja sen aikana, sekä asunnottomuuteen johtaneita elämäntilanteita ja siitä poistumiseen vaikuttaneita tekijöitä postikyselyn avulla. Kysely suunnattiin helsinkiläisille, jotka olivat olleet väestötietojärjestelmässä kirjautuneina vailla vakinaista asuntoa oleviksi, mutta joiden VVA-oleskelu oli päättynyt. Kyselyn vastausprosentti jäi alhaiseksi (17 %), mutta vastaajien jakaumat useimpien taustatekijöiden, erityisesti iän, suhteen vastasivat melko hyvin perusjoukkoa. Vastanneista 76,5 %:lla VVA-kirjauksen syynä oli asunnottomuus ja asunnon saamisen vaikeus, kun taas 23,5 % oli kirjautunut VVA:ksi muusta syystä. Asunnottomuuteen johtavia yleisimpiä syitä ovat elämäntilanteen muutokset, kuten erot, muutto toiselle paikkakunnalle ja vuokrasopimusten päättyminen itsestä riippumattomista syistä. Erityisesti nuorilla myös liian suuret asumiskustannukset ja lapsuudenkodista itsenäistymiseen liittyvät ongelmat johtavat asunnottomuuteen. Elämäntilanteiden taustalla osalla on myös talousvaikeuksia ja työttömyyttä. Uuden asunnon saamisen yleisimpiä esteitä ovat mm. korkea hintataso, häiriömerkinnät luottotiedoissa ja vuokratakuut. Suurin osa saa jakson ajaksi majapaikan ystävien ja sukulaisten luota, vain pieni osa turvautuu asunnottomien palveluihin. Kokemukset ulkona ja julkisissa tiloissa, autossa ja leirintäalueella majoittumisesta olivat kuitenkin kyselyn mukaan melko yleisiä. Klusterianalyysin avulla tyypiteltiin kyselyyn vastanneiden asunnottomuuspolkuja. Sen tuloksena löytyi 8 klusteria, toisistaan poikkeavaa asunnottomuuspolkua. Analyysin tuloksena saadut asunnottomuuspolut luokiteltiin 3 ryhmään: kitka-asunnottomiin, joilla asunnottomuus ratkesi sukulaisten ja ystävien luona vietetyn jakson jälkeen sopivan omistus- tai vuokra-asunnon löydyttyä (40 %); huono-osaisiin, usein pitkäaikaisasunnottomiin, jotka joutuivat turvautumaan asunnottomien palveluihin päättääkseen asunnottomuutensa (19 %); sekä tähän väliin sijoittuviin epävarmempien asumisurien ryhmään (41 %). Nuorilla jakaumat painottuivat selvästi parempiin klustereihin: nuorista puolet kuului kitka-asunnottomien ryhmään, 41 % epävarman asumisuran ryhmään ja vain 7 % huono-osaisimpien asunnottomien klustereihin. Todennäköisyyttä kuulua heikoimpiin klustereihin, joissa oli jouduttu turvautumaan asunnottomien palveluihin, kasvatti alhaiset, alle 1500 euron ja erityisesti alle 500 euron, kuukausitulot ja vähensi alle 30 v. ikä. Miehillä heikompien polkujen todennäköisyys oli jossain määrin yleisempää. Todennäköisyyttä kasvattivat opintojen keskeytyminen, läheisen kuolema, jossain määrin mielenterveysongelmat, luottotietomerkinnät, vuokravelat ja se, ettei elämäntavan tms. syyn takia ollut lainkaan etsinyt asuntoa. Niillä, jotka katsoivat VVA-kirjauksensa olevan jatkumoa lapsuudesta asti kasautuneille vaikeuksille, oli suurempi todennäköisyys kuulua heikompiin klustereihin.
  • Kantoluoto, Anne (Helsingfors universitet, 2011)
    Olen pro gradussani tarkastellut kahdeksan asunnottomana olleen, tuetun asumisen kuntouttavassa yksikössä asuvan ihmisen kertomuksia asunnottomuudesta. Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaisia identiteettejä haastateltaville rakentuu asunnottomaksi jäädessä, asunnottomuuden aikana ja sen jälkeen ja miten nämä identiteetit muuttuvat kertomuksen kuluessa. Tähän tutkimuskysymykseen vastatakseni olen analysoinut sitä, miten haastateltavat puhuvat suhteistaan muihin ihmisiin ja millaisia puhuja-asemia he ottavat suhteessa näihin. Tutkielmani metateoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimetodi on diskurssianalyysi. Ymmärrän viitekehykseni ohjaamana kielenkäytön aktiivisena toimintana, jolla muokataan sosiaalista todellisuutta. Haastateltavien asunnottomaksi jääminen oli usein liittynyt päihteiden käyttöön. Kaikilla haastatelluilla ei kuitenkaan ollut ongelmallista päihdehistoriaa ja usein asunnottomaksi joutumiseen liittyi monenlaisia kriisitilanteita, kuten työttömyys ja avioero. Asunnottomaksi jäämisen vaiheessa haastatelluille muodostuu syöksykierteeseen joutuneen ihmisen identiteetti. Asunnottomaksi jääminen oli koetellut kaikkien haastateltavien ihmissuhteita riippumatta olosuhteista, joissa kodin menettäminen tapahtui. Ilman kotia haastateltavat olivat usein päätyneet 'päihdeporukoihin', joissa ihmissuhteita kuvattiin instrumentaalisiksi. Asunnottomuuden aikaa varjostivat myös väkivalta ja turvattomuus. Asunnottomuuden aikana haastateltuja kuvaa parhaiten marginalisoitunut identiteetti. Asunnon saamisen lisäksi haastateltuja oli erityisesti tukenut se, että heillä oli ihmisiä, jotka välittivät heistä ja tukivat heitä. Asuinpaikan yhteisöllisyys ja valvotut, päihteettömät olosuhteet olivat myös useimmille merkityksellisiä. Asunnottomista yleisesti jaettua käsitystä päihdeongelmaisina ja absoluuttisesti asunnottomina ei allekirjoitettu yksiselitteisesti, vaikka osa kuvasikin olevansa käsityksen kaltaisia 'perinteisiä asunnottomia'. Asunnottomuuteen vaikuttavat syyt olivatkin hyvin yksilöllisiä ja moniulotteisia. Asunnottomuuden jälkeinen eheytyvä identiteetti muodostuu tilanteessa, jossa päihteistä on toivuttu tai haastatellun elämäntilanne oli muista syistä parantunut. Tätä identiteettiä värittää myös toivo.
  • Sarantaus, Antti (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan asunnottomien maahanmuuttajamiesten elämää, arjessa selviytymistä sekä tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia. Teoreettisia avainkäsitteitä ovat asunnottomuus, maahanmuuttajat, huono-osaisuus, syrjäytyminen ja integraatio. Tutkimusta varten on haastateltu seitsemää helsinkiläistä miestä. Kohderyhmä on valikoitunut siten, että osa miehistä asui asuntolassa ja osa tuttavien luona. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata asunnottomien maahanmuuttajamiesten arkea ja polkua asunnottomuuteen. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia selviytymiskeinoja, voimavaroja ja resursseja miehillä on käytössään. Lisäksi olen selvittänyt asunnottomien maahanmuuttajamiesten tulevaisuuden odotuksia ja suunnitelmia. Miesten Suomeen tulon yhteisenä nimittäjänä voidaan pitää haavetta uudesta ja paremmasta elämästä. Elämä Suomessa ei ole kuitenkaan vastannut miesten kuvitelmia ja odotuksia. Keskimääräinen haastateltujen Suomessa asumisaika on noin kaksitoista vuotta. Suurin osa on kotoisin Afrikasta. Haastateltujen Suomeen tulon syyt vaihtelivat. Kolme miestä oli tullut Suomeen etsimään työtä, kaksi oli tullut turvapaikanhakijoina, yksi avioliiton takia ja yksi haastateltu oli tullut Suomeen inkerinsuomalaisena paluumuuttajana. Asunnottomuutta oli useimmiten kestänyt muutaman kuukauden. Miehet olivat menettäneet asuntonsa eri syistä. Muutama oli saanut häädön vuokravelkojen takia. Muita syitä asunnottomuuteen oli ollut avoero ja muutto Helsinkiin muualta maasta. Tutkimukseen osallistuneet miehet tekivät selvän eron itsensä ja muiden asunnottomien välille. Haastatellut korostivat muiden asunnottomien päihde- ja mielenterveysongelmia korostaen samalla omaa päihteettömyyttään ja terveyttään. Keskeiseksi aineistossa nousevat eri muodoissaan syrjintä ja arkipäivän rasismi. Miehet olivat joutuneet kokemaan Suomessa asuessaan työsyrjintää, nimittelyä ja fyysistä väkivaltaa. Pettymys elämään Suomessa korostuu monien miesten kertomuksissa. Miesten kokemukset asunnottomuudestaan ja omasta elämästään olivatkin pääsääntöisesti melko raskaita, eivätkä he kokeneet oloaan Suomessa tervetulleiksi. Miehet saivat voimia syrjintänsä vastustamiseen ja arjessa selviytymiseen sosiaalisista verkostoistaan, uskonnon- ja kulttuurin ylläpitämisestä. Miesten työuria Suomessa leimasi koulutusta vastaamattoman työn tekeminen ja työttömyys. Haastateltavat olivat hakeneet työtä aktiivisesti ja liittivät työn itsearvostukseen. Miehet halusivat tulla omillaan toimeen. Sosiaalitoimiston asiakkuutta ja toimeentulotuen saamista pidettiin nolona asiana. Aineistossa korostui miesten suuri halu pärjätä elämässään. Miehet uskoivat saavansa vuokra-asunnon Helsingin kaupungilta, vaikka olivat tietoisia pitkästä asuntojonosta. Haastateltujen asunnonhakua muilta asuntomarkkinoilta haittasi heikko toimeentulotaso ja yksityisten vuokranantajien vaatimat korkeat vuokrat ja takuuvuokrat. Haastateltuja on vaikea määritellä syrjäytyneiksi. Miesten asunnottomuus ja työttömyys eivät olleet kestäneet kuin muutamia kuukausia, eikä heillä ollut alkoholin väärinkäyttöä tai vakavia perheongelmia. Yhdelläkään miehellä ei ole suurta riskiä syrjäytyä pysyvästi yhteiskunnallisesta toiminnasta. Haastatellut eivät olleet yhteiskunnan ulkopuolella, vaan sen liepeillä, reunalla. Miehet eivät suunnitelleet tulevaisuuttaan kovin pitkälle. Ainoastaan yksi mies oli tehnyt päätöksen jäädä loppuelämänsä ajaksi Suomeen. Muiden haastateltujen tulevaisuutta koskevat suunnitelmat olivat epävarmuuden sävyttämiä ja tulevaisuus oli avoinna. Miehillä ei juuri ollut varsinaisia unelmia. Asunto ja työ olivat kaikkien toiveena.
  • Alppivuori, Kristiina (2018)
    Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat: Varhainen välittäminen, osallistuus ja asumisen tuki "AKU-hanke".
  • Kortelainen, Jeremias (Helsingfors universitet, 2017)
    Nuorten asumisen ongelmat Helsingissä ovat yleistyneet merkittävästi. Asunnottomuuden mittaamiseen ja tutkimiseen liittyy kuitenkin suuria haasteita, jotka alkavat jo asunnottomuuden määrittelystä. Tiukemmin rajatut määritelmät huomioivat vain moniongelmaiset pitkäaikaisasunnottomat, kun taas asunnottomuuden laaja määritelmä kattaa myös asunnottomuuden uhan ja epävarman asumisen. Nuorten asunnottomuuden tyypillisin muoto on tilapäinen sukulaisten tai tuttavien luona oleskelu, joka määritelmällisesti liittyy epävarmaan asumiseen. Aiempi asunnottomuuden tutkimus Suomessa on kohdistunut pääosin epävarmaa asumista paremmin näkyviin asunnottomuuden osiin, ja tämän seurauksena suuri osa nuorten asumisen ongelmista on niiden yleistymisestä huolimatta jäänyt piiloon. Tämän tutkielman tarkoituksena on syventää vähemmälle huomiolle jääneiden nuorten asumisen ongelmien ymmärrystä tarkastelemalla pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoita. Vaikuttavatko korkeakouluopiskelijoiden asumisen ongelmien taustalla aiemmissa tutkimuksissa löydetyt yksilölliset riskitekijät, vai johtuvatko ongelmat vain kyvyttömyydestä maksaa kohonneita vuokria kroonisesta asuntopulasta kärsivällä alueella? Lisäksi selvitetään asumisen ongelmien vaikutusta tulevaisuudenuskoon. Tutkielman aineistoina ovat Opiskelijabarometri 2014:n pääkaupunkiseudun osa-aineisto ja sen kaupunkiteemainen Opiskelijan kaupunki -erilliskysely. Korkeakouluopiskelijoiden asumisen ongelmat liittyvät lähtökohtaisesti asumisen epävarmuuteen, ja barometriaineistoilla päästäänkin käsiksi sellaisiin asumisen ongelmiin, jotka eivät välttämättä näy rekistereissä tai sosiaalitoimen palveluissa. Aineistolähtöisesti menetelmiksi on valittu ristiintaulukointi ja logistinen regressioanalyysi, jolla voidaan tarkastella yhtä aikaa terveyteen ja taloudellisiin resursseihin liittyvien muuttujien yhteyttä selitettävään asumisen ongelmaan ottaen samalla huomioon taustamuuttujat. Näin voidaan tarkastella nimenomaan sitä, johtuuko ongelma terveydellisistä vai taloudellisista riskitekijöistä. Ongelmia selittävät yksilölliset riskitekijät jäsentyvät viimeaikaisen masennuksen ja taloudelliset riskitekijät puolestaan alimpaan tulokvintiiliin kuulumisen kautta. Selkeitä selittäjiä tyytymättömänä yhteisasunnossa asumisen taustalta ei löydetä. Tyytymättömänä vanhempiensa luona asumisen riskiä kuitenkin nostaa alimpaan tulokvintiiliin kuuluminen, joka näyttäisi kasvattavan myös mistä tahansa asumisen ongelmasta kärsimisen riskiä. Vailla asuntoa olleiden muuttuja vaikuttaa kuvaavan muita asumisen ongelmia vakavampaa tilannetta, jolle masennuksen kokeminen altistaa. Kokonaisuutena asumisen ongelmista kärsivät eniten pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat opiskelijat. Toisaalta muualta muuttaneet ovat olleet vailla asuntoa useammin. Tyytymättömänä vanhempien luona asuminen on yksi selvimmistä heikkoa tulevaisuudenuskoa selittävistä tekijöistä. Aiempaan asunnottomuuden tutkimukseen peilaten opiskelijat näyttäisivät sijoittuvan ryhmään, jonka suurin ongelma on taloudellisten resurssien puuttuminen. Pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoista vain hyvin harva ilmoittaa olevansa asunnoton, mutta lähes joka kymmenes heistä kärsii jostakin asumisen ongelmasta. Aineiston rajoituksista johtuen tulokset jäävät osittain tulkinnanvaraisiksi. Näyttäisi kuitenkin siltä, että pääkaupunkiseudulta kotoisin olevat opiskelijat turvautuvat asumisen ongelmia kohdatessaan vanhempiensa apuun, kun taas muualta muuttaneilla vastaavaa mahdollisuutta ei ole. Yksilöllisten riskitekijöiden rooli jää kokonaisuutena vähäiseksi, joten kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden parantamisen voidaan todeta todennäköisimmin vähentävän opiskelijoiden asumisen ongelmia.
  • Tanska, Teija (Helsingfors universitet, 2017)
    Helsingissä havahduttiin vuonna 2013 kriisimajoituskustanusten räjähdysmäiseen kasvuun. Tutkimus ajoittuu ajankohtaan, jolloin Helsingin kaupungin asunnottomien palvelut olivat suuressa murroksessa. Keskeinen ideologinen uudistus on ollut siirtyminen tilapäismajoituksesta vuokrasuhteiseen asumiseen. 2010-luvun vaihteessa asunnottomien sosiaalityö siirtyi keskitetystä yksiköstä alueellisiin sosiaalityön ja -ohjauksen toimipisteisiin. Tutkimusaineistona ovat haastattelut kahdeksalle sosiaalialan työntekijälle, joiden asiakasperhe on kriisimajoitettu. Lapsiperheen asunnottomuus on moraalijärjestyksen murtuma, jota sosiaalialan työntekijät selonteoissaan kuvaavat. Tutkimuksessa selvitetään sitä, miten ja mitä kriisimajoituksesta puhutaan sekä kriisimajoituksen ongelmaa konstruoidaan ja kategorioita käytetään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kriisimajoitukseen liittyviä institutionaalisia asiakirjoja. Institutionaalisten tekstien avulla jäsennetään millaisessa kontekstissa sosiaalityötä tehdään sekä millaisia odotuksia ja vaatimuksia järjestelmä kohdistaa sosiaalityöntekijöihin sekä asiakkaisiin kriisimajoitustilanteissa. Tutkimuksessa myös kuvataan monimutkaista toimijakenttää, joka käyttää valtaa Helsingin asuntoasioista ja kriisimajoituksesta päätettäessä. Asunnottomuuden ja kriisimajoituksen taustalla on usein monia ja erilaisia asiakkaan vaikeuksia tai epäonnistumisia. Osa ongelmaa rakentavasta puheesta kohdistaa vastuun asiakkaaseen, mutta useimmiten taustalla ovat järjestelmän puutteet ja toimimattomuus. Kyse voi olla byrokratiasta tai joustamattomista toimintakäytännöistä, mutta myös kuormittuneen palvelujärjestelmän kyvyttömyydestä tunnistaa asiakkaan tarve ja antaa oikea-aikaista apua. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten ihmisten on vaikeaa saada asunto ja he ovat yliedustettuina kriisimajoitetuissa asiakkaissa. Sosiaalialan työntekijät kuvaavat työtään hektiseksi ja asiakasmääriä suuriksi, jolloin syvällisen, paneutuvan auttamistyön sijasta voidaan työskennellä vain perusasioiden järjestämiseksi. Työntekijät toivovat tiivistä yhteistyötä asuntotoimen kanssa sekä muiden asiakkaan verkostojen kanssa asiakkaan kokonaisvaltaisen auttamisen mahdollistamiseksi. Tärkeänä sosiaalialan työntekijät pitävät kysyntää vastaavan asuntotuotannon lisäämistä. Tarvitaan enemmän kohtuuhintaisia ja erilaisiin elämäntilanteisiin ja tuen tarpeeseen sopivia asuntoja. Keskeistä on, ettei asuntopolitiikka lisää tai syvennä yhteiskunnallista eriarvoistumista.
  • Tolmunen, Tommi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Hietaniemenkadun palvelukeskus tarjoaa majoitusta asunnottomille täysi-ikäisille helsinkiläisille. Palvelukeskuksessa toimii 60-paikkainen asumispäivystys, jossa yövytään yö kerrallaan yhteisissä huoneissa sekä 52-paikkainen tilapäinen asumispalvelu, jossa asiakkailla on omat huoneet. Palvelukeskuksessa yöpyminen on tarkoitettu tilapäiseksi ratkaisuksi ja tavoitteena on yhteistyössä asiakkaiden kanssa löytää pysyvä asumismuoto. Palvelukeskus on osa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimea. Tutkielma sijoittuu valtakunnallisen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman (PAAVO) jälkeiseen aikaan. Ohjelman tavoitteena oli poistaa pitkäaikaisasunnottomuus Suomesta vuoteen 2015 mennessä. Pitkäaikaisasunnottomien määrän arvioidaan ohjelman aikana tehtyjen toimenpiteiden ansiosta vähentyneen merkittävästi. Silti, joidenkin kohdalla pysyvän asumisen järjestäminen ei ole onnistunut tai asumisratkaisut ovat jääneet lyhytaikaisiksi. Tutkielman taustalla oli palvelukeskuksen henkilökunnan havainnot ja huolet siitä, että osa asiakkaista oli yöpynyt asumispäivystyksessä pitkäaikaisesti tai toistuvasti, jopa vuosien ajan. Tutkielmaan valikoitiin eräänä vuoden 2017 toukokuun vuorokautena asumispäivystyksessä yöpyneet henkilöt, joiden majoittuminen oli kestänyt yli vuoden yhtäjaksoisesti tai toistunut kolmen vuoden aikana. Yhteensä 31 henkilön sosiaalitoimen asiakirjoja tutkittiin sisällönanalyysin keinoin. Tavoitteena on selvittää, miltä tämä ilmiö näyttää asiakirjojen valossa ja minkälaisia tekijöitä oli ollut heidän asunnottomuutensa taustalla. Aineistoa lähestyttiin asunnottomuuspolku -käsitteen kautta, jossa asunnottomuus ymmärretään dynaamisena vuorovaikutuksena yksilön ja rakenteiden välillä. Asunnottomuus ymmärretään niin ikään dynaamisena liikkeenä asumisen ja asunnottomuuden välillä. Teoreettisesti tutkielma perustuu etenkin Nicholas Pleacen ja David Claphamin näkökulmiin asunnottomuudesta ja sen tutkimuksesta. Tieteenfilosofisena viitekehyksenä tutkielmassa on kriittinen realismi. Tuloksina esitetään kolme erilaista asunnottomuuspolkua: 1) satunnaisesti yöpyvien polku 2) jaksottaisesti yöpyvien polku ja 3) pitkäaikaisesti yöpyvien polku. Satunnaisesti yöpyvät olivat käyttäneet asumispäivystystä vähemmän ja satunnaisemmin kuin muut tutkielmaan valikoituneet. Heillä oli ollut asunnottomina ollessaan myös muita majoitusratkaisuja, kuten mahdollisuus yöpyä väliaikaisesti tuttavien luona. Jaksottaisesti yöpyvillä oli useita päättyneitä asumisjaksoja sosiaalitoimen kautta järjestetyissä asumismuodoissa sekä erilaisia laitosmaisissa yksiköissä vietettyjä hoitojaksoja. Asunnottomina ollessaan he yöpyivät pääasiassa Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa. Pitkäaikaisesti yöpyvät olivat viimeisen vuoden ajan yöpyneet pääasiassa palvelukeskuksessa, eivätkä he olleet halunneet ottaa sosiaalitoimesta tarjottuja asumisratkaisuja vastaan. Aineistossa yleisimmät syyt sosiaalitoimen kautta järjestetyn asumisen päättymiselle olivat väkivaltainen käyttäytyminen toisia asukkaita ja henkilökuntaa kohtaan sekä asumisesta luopuminen. Asunnottomuuspolkujen taustalla nähdään vaikuttavan erilaiset henkilökohtaiset kapasiteetit, valinnat sekä mahdollisuudet päästä epävirallisen ja virallisen tuen piiriin. Aineiston perusteella asunnottomien asumispalveluille antamat merkitykset ja niistä käydyt diskurssit liittyvät usein asumisesta kieltäytymiseen. Tutkielman tulokset ovat osin samankaltaisia palvelukeskuksen asiakkaiden asunnottomuuspolkuja 2010-luvun taitteessa tutkineen Sanna Sunikan tutkimustulosten kanssa. Tulokset vertautuvat myös ensisuojien käyttäjiä Yhdysvalloissa 1990-luvun lopulla tutkineiden Randall Kuhn ja Dennis P. Culhanen tutkimustuloksiin. Pro gradu -tutkielman tulokset vahvistavat käsitystä asunnottomuudesta dynaamisena, monimuotoisena ja monimutkaisena ilmiönä