Lapin ympäristökeskuksen hallinnoima Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi -hanke käynnistyi kesällä 2004 ja päättyy huhtikuun lopussa 2008. Hankkeen tavoitteena on ollut päivittää Lapin rakennusperintö- ja kulttuuriympäristötietoja ja inventoida Lapin läänin kuntien kulttuuriympäristökohteita. Hankekokonaisuus saa tukea EU:n rakennerahastoista ja sen kansallisina rahoittajina ovat Lapin TE-keskus (ESR) ja Lapin ympäristökeskus (EAKR). Hankkeeseen sisältyy arkeologinen ja saamelaiskulttuuriosio. Artikkelikokoelma on syntynyt hankkeen saamelaisosion yhteydessä pidettyjen saamelaista kulttuuriympäristöä ja -maisemaa käsittelevien seminaarien alustuksien pohjalta. Artikkelikokoelman kirjoittajat edustavat tutkimus- ja viranomaisnäkökulmaa. Artikkeleissaan kirjoittajat pohtivat saamelaista kulttuuriympäristöä ja -maisemaa eri näkökulmista. Saamelaisalueella monet luontoon, ympäristöön ja maankäyttöön liittyvät ristiriidat johtuvat eri tahojen erilaisista käsityksistä ja käsitteistä. Saamelaisten kulttuuriset näkemykset eivät ole useinkaan päässeet esille. Artikkelikokoelman tavoitteena on tuoda esille erilaisia saamelaiseen kulttuurimaisemaan liittyviä näkökulmia. Kirjan sisältö on jaettu neljään osioon. Ensimmäinen osio käsittelee saamelaista kulttuurimaisemaa: mitä siihen kuuluu, mikä sen muotoutumiseen on vaikuttanut. Toisessa osiossa lähestytään maisemaa paikkoihin liittyvien tarinoiden ja paikannimien kautta. Kolmannessa osiossa käsitellään rakennettua maisemaa. Neljännessä osiossa tarkastellaan saamelaista maisemaa lainsäädännön ja viranomaisten näkökulmasta.

Asutuksen keskittyminen kaupunkeihin ja muihin suuriin taajamiin on ollut Suomen yhdyskuntarakenteen keskeisimpiä kehityssuuntia. Samalla haja-asutusalueiden väestömäärä on vähentynyt voimakkaasti. Haja-asutusalueiden väestökehitys on kuitenkin selkeästi eriytynyt kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Kasvavat haja-asutusalueet löytyvät aiempaa selvemmin vain suurten kaupunkiseutujen ympäriltä, joissa kasvu ulottuu yhä kauemmaksi. Pienempien kaupunkiseutujen ympärillä haja-asutusalueen väestökehitys on useimmiten negatiivista heti taajaman rajalta alkaen. Seurantaraportissa tarkastellaan kaupunkiseutuja ympäröivän haja-asutuksen väestömuutoksia Suomen 28 suurimmalla työssäkäyntialueella ajanjaksolla 1980–2005. Haja-asutusta on tarkasteltu suhteessa kaupunkiseudun keskukseen etäisyysvyöhykkeiden avulla. Selvityksen tärkeänä tuloksena muodostuu kuva haja-asutusalueiden erilaisesta kehityksestä maan eri osissa sekä työssäkäyntialueiden sisällä. Raportissa esitetään miten eri alueiden erilainen väestökehitys heijastuu kaupunkiseutuja ympäröivän haja-asutusalueen väestömuutoksiin. Toisaalta havaitaan rakenteen hajautuminen haja-asutusalueelle kasvukeskusten ympärillä ja toisaalta autioituva haja-asutusalue kauempana kasvukeskuksista. Raportin tiedot on saatu ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä kehittämästä yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä (YKR), joka perustuu pääosin Tilastokeskuksen tuottamiin valtakunnallisiin koordinaattipohjaisiin paikkatietoihin.

Haja-asutusalueiden väestömäärä laskee ja väestöä siirtyy kasvualueille. Muutokset heijastuvat paitsi kasvavien kaupunkiseutujen myös haja-asutusalueen asutusrakenteeseen. Keskeisin asutuksen leviämistä kuvaava aluejako on ollut taajamarajaus, jonka avulla maa voidaan jakaa taajamaksi ja haja-asutusalueeksi. Tässä raportissa esitellään taajamarajausta täydentämään kehitetty kylärajaus. Sen avulla voidaan kuvata haja-asutusalueen kylien ja muiden pienten asutustihentymien kehitystä. Raportissa esitellään kyläalueiden rajausmenetelmä sekä kuvataan kyläalueiden kehitystä aikajaksolla 1980–2005. Muutoksia kylien määrässä, pinta-alassa, väestössä, työpaikoissa ja palveluissa tarkastellaan erikseen maaseutukylissä, kaupunkiseutujen läheisellä maaseudulla sekä kaupunkiseutujen ja taajamien reunakylissä. Seurantatulokset perustuvat vakituisen asumisen muutoksiin. Kylärajauksen avulla voidaan seurata erityisesti maaseudun asutusrakenteen kehitystä, mutta samalla se tarjoaa tarkastelutavan kaupunkiseutujen hajautumiskehityksen seurantaan. Reunakylät kaupunkiseuduilla ovat osoitus asutuksen hajautuneesta leviämisestä taajamien ulkopuolelle. Raportti on toinen osa haja-asutusalueen yhdyskuntarakenteen seurantaa. Ensimmäinen osa tarkasteli kaupunkiseutuja ympäröivän haja-asutusalueen väestömuutoksia. Raportin tiedot on saatu ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä kehittämästä yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä (YKR), joka perustuu pääosin Tilastokeskuksen tuottamiin valtakunnallisiin koordinaattipohjaisiin paikkatietoihin.