Browsing by Subject "auttaminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Vierikko, Minna (Helsingfors universitet, 2011)
    Pro gradu -työni selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että suuret ikäluokat antavat käytännön apua lapsilleen, sekä sitä, miten suuret ikäluokat tätä apua antavat. Tarkastelen työssäni myös aikuisten lasten vanhemmilleen ja isovanhemmilleen antamaa käytännön apua. Perhesukupolvien välinen vuorovaikutus on aiheena ajankohtainen nyt, kun suomalaiset suuret ikäluokat ovat jäämässä tai jo jääneet eläkkeelle. Sukupolvien tutkimuksen avulla voidaan ennustaa, voidaanko perhevastuiden, kuten esimerkiksi hoidon ja hoivavastuun, jatkumiseen yli perhesukupolvien luottaa. Tutkielmani aineistona käytän kyselyaineistoa, joka kerättiin Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella vuonna 2009 päättyneessä Sukupolvien ketju -hankkeessa. Neljä vuotta kestänyt Suomen Akatemian rahoittama Sukupolvien ketju -hanke tutki sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tilastokeskuksen toteuttamaan Sukupolvien ketju -postikyselyyn vastasi keväällä 2007 yhteensä 1 115 suurten ikäluokkien edustajaa ja 1 435 suurten ikäluokkien edustajan lasta. Sukupolvien ketju -aineiston laajuus mahdollistaa monenlaisten eri vertailujen tekemisen. Työni teoreettisessa osuudessa käsittelen perhekäsityksiä ja näissä käsityksissä tapahtuneita muutoksia. Valotan myös sukupolven käsitettä ja sen erilaisia merkityksiä sekä varsinaista auttamista ja perhesukupolvien välistä vaihtoa. Analysoin aineistoa PASW Statistics 18 -ohjelmalla (aiemmin SPSS). Aineiston kuvailussa käytän frekvenssijakaumia ja varsinaisessa analysoinnissa ristiintaulukoita ja logistista regressioanalyysia. Suurten ikäluokkien jäsenistä kaksi kolmesta auttaa lapsiaan. Tutkimusaineistossani suurten ikäluokkien käytännön avun antamista lapsilleen selittävät yksittäisinä tekijöinä siviilisääty, lasten lukumäärä, lastenlasten lukumäärä, kotitalouden kuukausitulot, lasten asumisetäisyys, viikoittainen yhteydenpito lapsiin, koettu terveydentila sekä vanhempien koulutus. Yhdeksän eri selittäjän vaikutusta käytännön auttamiseen samanaikaisesti tutkineen logistisen regressiomallini tulosten perusteella todennäköisimmin lapsiaan käytännössä auttaa keskiasteen koulutuksen saanut suuriin ikäluokkiin kuuluva nainen. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua puolestaan selittivät logistisessa regressioanalyysissa lasten lukumäärä sekä viikoittainen yhteydenpito vanhempiin. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua selitti lisäksi sukupuoli. Miehillä oli jopa viisinkertainen todennäköisyys auttaa vanhempiaan käytännössä verrattuna naisiin. Aiemmissa tutkimuksissa käytännön avun antamisen on havaittu olevan toiseen suuntaan sukupuolittunutta kuin tämän tutkimuksen tuloksissa. Pyytävätkö suuret ikäluokat modernia apua teknisten laitteiden asentamiseen ja virittämiseen enemmän juuri pojiltaan? Selittäisikö tämä aikuisten poikien suurempaa todennäköisyyttä auttaa käytännössä? Tällä hetkellä, kun suuret ikäluokat ovat vielä hyväkuntoisia ja aktiivisia, näyttää auttamisen pääpaino kulkevan suurilta ikäluokilta heidän lapsilleen. Tulevaisuus näyttää, auttavatko suurten ikäluokkien lapset samalla tavalla omia lapsiaan. Entä riittääkö suurille ikäluokille auttajia? Perhepoliittisissa puheissa ja toimenpiteissä pitäisi joka tapauksessa ottaa huomioon paremmin myös kasvava ikääntyvien ihmisten joukko.
  • Peltomäki, Isto (2014)
    Artikkelissa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin harjoittamaa sielunhoitoa. Tavoitteena on käsiteanalyyttisen metodin avulla rakentaa sielunhoidon teoria, joka selittää, mistä sielunhoidossa on kyse eli mitä sielunhoito on. Jaana Hallamaan Yhteistoiminnan etiikka on keskeinen apuväline käsiteanalyysin tekemisessä. Paavo Kettusen Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia on ensisijainen lähde sielunhoidon lähtökohtaisen tehtävän ymmärtämiseksi. Muuta sielunhoitoa, auttamista ja teologiaa käsittelevää sekä suomalaista että kansainvälistä kirjallisuutta käytetään tarvittaessa. Artikkelin yksi tärkeä tutkimustulos on, että sielunhoito on sekä menetelmällistä että uskonnollista toimintaa. Keskeinen tutkimustulos on, että sielunhoito selittyy tarkastelemalla sielunhoitoa papin profession valossa.
  • Danielsbacka, Mirkka (2010)
    Pro gradu -työssä tutkitaan perhesukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen tarkoitus on vastata kysymykseen: Mitkä tekijät ovat yhteydessä perhesukupolvien välillä annettuun apuun nyky-Euroopassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään pääasiassa sosiologista perhetutkimusta, evoluutioteoreettista perhetutkimusta sekä hyvinvointivaltiotutkimusta. Tutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun evoluutioteorian sovelluksista perhetutkimukseen. Työ koostuu viidestä itsenäisestä ja julkaistusta osa-artikkelista sekä yhteenvetoluvusta, jossa esitellään tutkimuksen tavoitteet, teoreettinen viitekehys sekä työn tulokset. Ensimmäisessä ja toisessa artikkelissa käytetään Sukupolvien ketju -hankkeen vuonna 2007 kerättyä suurten ikäluokkien lomakehaastatteluaineistoa (n=1115). Viidennessä artikkelissa empiirisenä aineistona on Survey of Health Ageing and Retirement in Europe -hankkeen vuosina 2006–2007 kerätty toisen kierroksen osa-aineisto (n=33281). Artikkeleissa käytetyt menetelmät ovat kvantitatiivisia. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja, korrelaatioita, vakioituja keskiarvovertailuja ja logistista regressioanalyysia. Ensimmäisessä artikkelissa tutkitaan suurten ikäluokkien asenteita siitä, kenellä – perheellä vai yhteiskunnalla – tulisi olla vastuu vanhusten taloudellisesta tukemisesta, käytännön auttamisesta ja hoivasta. Tätä tarkastellaan sosiologisesta ja hyvinvointivaltioasenteisiin liittyvästä näkökulmasta. Tuloksena on, että suuret ikäluokat mieltävät jokaisen avun muodon kohdalla vastuun ensisijaisesti yhteiskunnalle tai sekä perheelle että yhteiskunnalle. Pääasiassa tai yksinomaan perheen vastuuksi vanhusten auttamisen ja tukemisen mieltää hyvin harva. Toisessa artikkelissa käsitellään asenteiden ja perhesukupolvien välisen annetun avun yhteyttä, jota selitetään sekä hyvinvointivaltioon että sosiologiseen tutkimukseen liittyvillä teorioilla, mutta mukaan tuodaan myös evolutiivinen tulkintakehys. Artikkelin tulos on, että valtaosa suurista ikäluokista on sitä mieltä, että pienten lasten hoitaminen ei ole isovanhempien velvollisuus, mutta tästä huolimatta suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat antavat satunnaista lastenhoitoapua paljon. Kolmannessa artikkelissa osoitetaan puhtaan konstruktivististen tulkintojen ongelmallisuus perhesuhteita tutkittaessa. Neljännessä artikkelissa käsitellään evoluutioteoreettisesta näkökulmasta sitä, miksi isovanhemmat eroavat toisistaan. Viidennessä artikkelissa testataan evoluutioteoreettisia hypoteeseja perhesukupolvien välisen avun kohdalla. Artikkelin tuloksena on, että eurooppalaiset isovanhemmat investoivat lapsenlapsiinsa evolutiivisten hypoteesien olettamusten mukaan eli he hoitavat todennäköisimmin geneettisesti varmimpia lapsenlapsiaan. Osa-artikkeleiden empiiristen tulosten perusteella perhesukupolvien välillä annettuun apuun ovat yhteydessä läheiset ja konkreettiset selittävät tekijät sekä hyvinvointivaltion laajuus. Perhesukupolvien välillä annettu apu sopii hyvin yhteen evolutiivisten oletusten kanssa. Lopputuloksena on, että evolutiivinen tulkintakehys toimii samanaikaisesti perinteisten sosiologisten selitysmallien kanssa, kun näitä käytetään eri tasoilla operoivina selityksinä. Kun molempia selitysmalleja verrataan metatasolla, evolutiivinen käsitys perhesukupolvien välisen auttamisen syistä on relevantimpi. Tutkimus osoittaa, että evoluutioteoreettisen lähestymistavan hyödyntäminen (perhe)tutkimuksessa on erittäin tärkeää.
  • Turunen, Pirkko Liisa Aulikki (2007)
    Tutkielma käsittelee seksuaalisen väkivallan uhrien hyvää auttamista ja sen esteitä auttajan ja asiakkaan kohtaamistilanteissa. Aineisto on koottu haastattelemalla teemahaastattelun avulla kuutta seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista ja neljää seksuaalisen väkivallan uhrien auttajaa (sosiaalityöntekijä, poliisi, lääkäri, terapeutti). Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat ammattiauttajien tavoin asiantuntijaroolissa, jotta seksuaalisen väkivallan uhrien auttamisesta saataisiin mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa. Seksuaalisesta väkivallasta selviytyneet naiset arvioivat auttamista niin kokemustensa kuin palvelujärjestelmien toimivuuden näkökulmasta. Haastatelluista naisista viidellä on takana onnistunut ryhmähoito, yksi käy läpi yksilöhoitoprosessia. Yhteistä naisille on, että he ovat hakeneet apua seksuaalisen väkivallan aiheuttamiin ongelmiin monista paikoista vuosien ajan. Haastatellut ammattiauttajat kohtaavat uhreja pääosin akuutissa kriisivaiheessa. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään, miten seksuaalisen väkivallan uhri voi tulla autetuksi suomalaisissa palvelujärjestelmissä. Tarkoitus on analysoida, mistä hyvä auttaminen seksuaalisen väkivallan uhrien kohdalla koostuu. Toisaalta on tarkoitus löytää tekijöitä, jotka ovat hyvän auttamisen esteitä auttamistilanteissa. Hyvää auttamista lähestytään asiakkaan odotusten kautta. Aineiston analysointimenetelmänä on käytetty laadullista sisällön analyysiä, jonka avulla tutkittava ilmiö on saatu käsitteelliseen muotoon niin, että johtopäätösten tekeminen on ollut mahdollista. Seksuaalisen väkivallan seurauksia tarkastellaan irtikytkeytymisen (Herman) käsitteen avulla, joka kuvaa miten uhri vaurioituu sosiaalisella, psyykkisellä ja fyysisellä tasolla. Irtikytkeytyminen sosiaalisella tasolla tarkoittaa uhrin eristäytymistä ja osittaista yhteyksien katkeamista sosiaaliseen verkostoon. Tutkimus tuo esille sen, että uhrit hakevat apua ensimmäisen kerran vasta kun on tosi kyseessä. Vaikeudet niin sosiaalisessa, psyykkisessä kuin fyysisessäkin hyvinvoinnissa pakottavat hakemaan apua. Uhrit odottavat auttamistilanteissa, että he tulevat kuulluksi, että auttajilla on riittävät ammatilliset tiedot ja taidot ja että omat tavoitteet toteutuvat. Auttajilla osa asiakkaan odotuksista jää epäselviksi. Ammattiauttajat kuulevat asiakkaan odotukset omasta ammatistaan käsin. Uhreilla kohtaaminen auttajan kanssa voi aiheuttaa sen, että alkuperäinen väkivaltakokemus tuntuu toistuvan. Nämä kokemukset muistuttavat seksuaalisen väkivallan aiheuttamia tunteita: häpeää, syyllisyyttä, luottamuksen menetystä, yhteyden katkeamista muihin ihmisiin. Palvelut voivat siis lisätä uhrien pahoinvointia. Hyvään auttamiseen ei riitä uhrin kuulluksi tuleminen (oikea suhtautuminen, yksilöllisen tilanteen huomioon ottaminen, hyvä vuorovaikutus). Tarvitaan myös ammatillisia tietoja ja taitoja, tavoitteiden toteutumista, tiettyjä ulkoisia tekijöitä sekä konkreettista apua ja tietoa. Hyvän auttamisen esteitä on löydettävissä palvelukokemusten sellaisista piirteistä, jotka tuovat mieleen seksuaalisen väkivaltakokemuksen aiheuttamia tunteita ja vahvistavat uhrin sosiaalista eristäytymistä. Keskeisinä lähteinä ovat Hermanin (1992), Rauhalan (2005), Granfeltin (1998) ja Pohjolan (1993 ja 1994) teokset.
  • Haavio-Mannila, E; Majamaa, K; Tanskanen, A; Hämäläinen, H; Karisto, A; Rotkirch, A; Roos, JP (Kela, 2009)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 107
    Tutkimuksessa selvitään sukulaisten välistä vuorovaikutusta sekä avunantoa suomalaisissa perheissä ja suvuissa. Tutkimuskohteena on kolme perhesukupolvea: suuret ikäluokat, heidän aikuiset lapsensa ja vanhempansa, joista on kerätty laaja postikysely-, lomakehaastattelu- ja teemahaastatteluaineisto. Tutkimuskysymysten muodostamisessa ja tulosten tarkastelussa hyödynnetään aikaisempaa sosiologista sukupolvi- ja perhetutkimusta sekä evoluutioteorian esittämiä vastavuoroisuutta ja altruismia koskevia teorioita ja tuloksia. Tutkimuksessa kysytään, miten eri sukupolvet auttavat toisiaan, millaisia sukupolvikohtaisia eroja auttamiskäytännöissä esiintyy ja mitkä taustatekijät selittävät auttamista. Lisäksi selvitetään sukulaisten auttamisasenteita ja tyytyväisyyttä saatuun apuun sekä auttamiseen liittyviä ristiriitoja. Näiden ohella tarkastellaan, miten sukupolvien väliset sosiaaliset suhteet kytkeytyvät auttamiskäytäntöihin. Tutkimustulokset osoittavat, että sukulaisapu on tärkeä tekijä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ihmiset ovat eniten yhteydessä biologisiin sukulaisiinsa, auttavat heitä eniten ja saavat heiltä eniten apua. Mitä keskeisemmästä avun muodosta on kysymys, sitä tärkeämpiä lähisukulaiset ovat. Toisaalta apua annetaan useille eri sukulaisille, mutta avun nettovirta kulkee sukulinjassa vanhemmilta nuoremmille polville. Keskeinen tulos onkin se, että suuret ikäluokat antavat apua enemmän lapsilleen kuin vanhemmilleen. Sukupolvien väliset erot auttamisessa liittyvät yleensä vastaajien ikään tai elämänvaiheeseen. Vastaajat ovat tavallisesti saaneet pyytäessään apua ja ovat yleensä myös tyytyväisiä saamaansa apuun. Sukulaisten auttaminen onkin valtaosalle itsestään selvää riippumatta siitä, koetaanko sitä varsinaisesti velvollisuudeksi. Huolimatta siitä, että sukulaisten auttaminen on runsasta, vain harvat mieltävät esimerkiksi vanhusten auttamisen yksinomaan perheen velvollisuudeksi.
  • Häkkinen, Mika (2004)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani tavallisia saksalaisia vainottujen juutalaisten auttajina kansallissosialistisessa Saksassa. Asetan auttamisilmiön laajempaan ajalliseen viitekehykseensä tarkastelemalla yhteiskunnassa ilmenneiden muutosten vaikutuksia auttamistoimintaan. Lisäksi kuvaan kolmannen valtakunnan yhteiskuntaa auttajien perspektiivistä ja esittelelen Saksassa auttamiseen liittyneitä erityispiirteitä. Tutkielman aluksi esittelen auttamistoiminnan yleisiä piirteitä ja problematiikkaa lähinnä kvantitatiivisen tutkimuksen valossa. Luvun kaksi sosaalisykologinen ja sosiologinen perspektiivi kuvaa yksilöä, olosuhteita ja niitä mielen sisäisiä prosesseja, jotka olivat auttamistoiminnan kannalta keskeisiä. Kvantitatiivisten tutkimustulosten tarkastelu luo pohjan aiheen laajemmalle yhteiskunnalliselle käsittelylle. Tutkielman kolmas luku lähestyy auttamisilmiötä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Se käsittelee tavallisten saksalaisten suhdetta Hitlerin valtaannousua seuranneeseen yhteiskunnan radikaalistumisprosessiin ja radikaalistumisen taustalla vaikuttaneisiin tekijöihin. Lisäksi luku luo silmäyksen yhteiskunnassa ilmenneiden muutosten ja Saksan yhteiskunnallisten erikoispiirteiden vaikutuksista auttamisilmiöön. Yhteiskunnallisen tarkastelun jälkeen vaihdan näkökulman ruohonjuuritasolle. Tutkielman luvut neljä ja viisi keskittyvät esittelemään Saksan yhteiskunnan radikaalistumisen ja konkreettisen auttamistoiminnan nivoutumista yhteen. Neljäs luku käsittelee ajanjaksoa Hitlerin valtaannoususta toisen maailmansodan alkuun 1933–1939. Viides luku keskittyy sota-aikaan 1939–1945. Tutkielman tärkeimpänä arkistolähteenä on Wiener Library –mikrofilmikokoelma, joka keskittyy saksanjuutalaisten kohtaloiden esittelyyn ja sisältää noin 16 000 sivua erilaisia dokumentteja. Olemassa olevia auttamisilmiöön liittyviä lähdekokoelmia ja julkaisuja sekä aiheen kannalta relevanttia kirjallisuutta olen käyttänyt pääasiassa luvuissa kaksi ja kolme. Lukujen neljä ja viisi kronologisen tarkastelun pohjana ovat Wiener Library -mikrofilmikokoelmasta löydetyt auttamistapaukset. Nostan auttamistapauksia esimerkeiksi, jotka kulkevat laajemman yhteiskunnallisen tarkastelun rinnalla ja selventävät siten osaltaan saksalaisten auttajien olosuhteita, arkea ja auttamiseen liittyneitä ongelmia. Näin yhteiskunnallinen taso ja ruohonjuuritaso yhdistyvät. Saksalaisten auttajien tarkastelu rikkoo mielikuvia Saksan väestön roolista holokaustin taustalla ja auttamisilmiön tutkimus on siten osa saksalaista menneisyyden käsittelyä. Pro gradu -työni perusteella argumentoin, että Saksan yhteiskunnan yleisestä radikaalistumisesta huolimatta pieni vähemmistö oli valmis auttamaan vainottuja juutalaisia. Auttamisesta muodostui Saksassa pääasiassa yksittäisten ihmisten ja löyhien verkostojen toimintaa. Saksalaiset auttajat olivat tavallisia ihmisiä, joille yhteiskunnalliset muutokset merkitsivät muuttuvia avunantotekniikoita sekä kasvavia riskejä ja vaaroja. Auttaminen oli pääasiassa tavallisten ihmisten pienimuotoista toimintaa muuttuvissa ja vaarallisissa arkipäivän olosuhteissa. Tutkielma osoittaa, että auttamistoiminnan määrä ja muoto määräytyivät yhteiskunnan muutosprosessin etenemisen mukaan. Toisin sanoen muuttuvat yhteiskunnalliset olosuhteet loivat auttamistoiminnan puitteet. Kansallissosialistien valtakauden alkaessa oli auttaminen vielä helppoa, mutta kun eri tekijät saivat yleisen yhteiskunnan radikaalistumisprosessin alkamaan, vaikeutui avun antaminen samassa tahdissa kuin sen tarve kasvoi.
  • Eerola, Noora (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus tarkastelee nigerialaisten ihmiskaupan uhrien uskonnon roolia ihmiskaupan uhrien auttamistyössä Suomessa. Tavoitteena oli selvittää, kuinka nigerialaisten ihmiskaupan uhrien uskonto tulee esille ja kuinka heidän uskontonsa huomioidaan auttamistyössä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat Kenneth Pargamentin teoria uskonnosta ja copingista sekä kulttuurisensitiivisyys auttamistyössä. Tutkimukseen haastateltiin neljää eri henkilöä ihmiskaupan uhreja auttavista tahoista. Heillä kaikilla oli kokemusta nigerialaisten auttamisesta. Haastattelut toteutuivat puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Aineiston perusteella nigerialaisten uskonto on osa heidän arkeaan ja se sekä haastaa että tukee heidän auttamistaan ja toipumistaan. Haasteita aiheuttavat juju-uskosta nousevat pelot ja uskonnollinen tulkintakehys. Sen sijaan toipumista ja auttamista tukevia tekijöitä ovat turvautuminen kristinuskoon, hengellinen kohtaaminen sekä muu tuki hengellisestä yhteisöstä. Pargamentin teorian näkökulmasta nigerialaisten uskonto toimii osana heidän orientaatiosysteemiään. Tällöin juju-usko ja kristinusko toimivat viitekehyksinä tapahtumille ja haasteiden kohtaamiselle. Uskonto orientaatiosysteemin osana vaikuttaa keinoihin ratkaista ongelmia, jolloin uskonto vaikuttaa copingiin, eli stressin tai konfliktin kohtaamiseen ja sen käsittelyyn. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että ihmiskaupan uhrien omaan orientaatiosysteemiin sopivat työkalut kohdata haasteet toimivat parhaiten erityisesti jujuun liittyviin pelkoihin. Tällöin jujuun liittyvien haasteiden kohtaamiseen ja ratkaisemiseen näyttää löytyvän avain nigerialaisten omasta todellisuudesta ja orientaatiosysteemistä. Auttajatahot huomioivat nigerialaisten ihmiskaupan uhrien uskonnon vastaamalla naisten uskonnollisiin tarpeisiin seurakuntien ja järjestöjen kanssa tehdyn yhteistyön avulla, uskonnollisia tarpeita ennakoimalla sekä uskontoon liittyviä toiveita huomioimalla. Auttajan omalla roolilla oli myös vaikutusta uskonnon huomioimiseen. Uskonto- ja kulttuuritietoisuutta hyödyntämällä ja uskonnollisia tarpeita huomioivalla ja ennakoivalla toiminnalla nigerialaisia naisia autettiin löytämään heidän orientaatiosysteemiinsä sopivia ja toimivia työkaluja kohdata ja ratkaista haasteita. Kulttuurisensitiivisellä toiminnalla voi parhaimmillaan olla yksilön voimavaroja tukevia vaikutuksia. Uskonnollisuus ja uskonto herättivät auttamistyössä toimivilla kuitenkin monenlaisia ajatuksia ja huolia. Tämän vuoksi yhteisen dialogin ja uskontotietoisuuden lisääminen olisi eduksi ihmiskaupan uhrien auttamistyössä ja ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa.
  • Häkkinen, Emma (Helsingin yliopisto, 2021)
    Alkoholi on eniten Suomessa käytetty päihde. Myös huumeisiin suhtaudutaan Suomessa yhä myönteisemmin. Silti valtaosa suomalaisista pitää päihteistä johtuvia ongelmia suurina tai kohtalaisina. Päihteiden käyttö on aina läheisiä traumatisoivaa ja sen tiedetään heikentävän läheisten hyvinvointia sekä lisäävän terveyspalvelujen käyttöä ja aiheuttavan poissaoloja töistä. Tutkimuksessani kartoitettiinkin päihderiippuvaisten henkilöiden puolisoiden sosiaalisen tuen tarvetta sekä kokemuksia sosiaalisen tuen hakemisesta ja saamisesta. Tutkimukseni tulokset kerättiin teemahaastattelulla ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla analyysilla. Analyysissä käytettiin Orfordin sosiaalisen tuen teoriaa sekä siihen liittyvää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille kehitettyä Viiden askeleen mallia. Tutkimukseni tulosten mukaan päihderiippuvaisten henkilöiden puolisot tarvitsevat sosiaalista tukea ja myös hyötyvät annetusta tuesta. Tuloksista muodostui neljä kokoavaa luokkaa: koetut haasteet tuen tarpeen taustalla, sosiaalisen tuen hakeminen, lähipiirin tuki ja ammatillinen tuki. Koetut haasteet avun tarpeen taustalla näkyi esimerkiksi siten, että puolisoiden oli aluksi vaikea tunnistaa olevansa päihderiippuvaisen henkilön läheisiä. Myös päihderiippuvaisen käytös ja puolison omat toimintamallit toivat haasteita arkeen. Tuen hakemiseen liittyi toive tuen inhimillisyydestä. Tuen hakemisen estävinä tekijöinä olivat muun muassa puolisoiden tuntema häpeä ja syyllisyys. Toisaalta tuen löytäminen koettiin vaikeaksi, ammatilliset tahot eivät välttämättä huomioineet puolison tuen tarvetta ja ympäristö saattoi suhtautua ymmärtämättömästi puolisoiden tilanteeseen. Edesauttaviksi tekijöiksi puolisot kuvasivat oman aktiivisuuden tuen etsimisessä sekä sen, että joku on kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan. Lähipiiriltä ja ammatilliselta tuen antajalta saatu tuki koettiin hyödylliseksi silloin, kun puoliso tuli kuulluksi ja sai ymmärrystä. Myös konkreettinen tuki oli merkityksellistä, kuten lasten hoitamiseen saatu apu. Tuki epäonnistui, jos tuki oli esimerkiksi kielteisesti leimaavaa tai puolison kertomusta tilanteesta ei uskottu. Tutkimukseni tulokset auttavat ymmärtämään millaisesta sosiaalisesta tuesta päihderiippuvaisten läheiset kokevat hyötyvänsä. Tutkimukseni tuloksia voivat käyttää läheisten kanssa työskentelevät ammattilaiset ja tuloksia voidaan hyödyntää läheisille tarjottavia palveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä.