Artikkelissa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin harjoittamaa sielunhoitoa. Tavoitteena on käsiteanalyyttisen metodin avulla rakentaa sielunhoidon teoria, joka selittää, mistä sielunhoidossa on kyse eli mitä sielunhoito on. Jaana Hallamaan Yhteistoiminnan etiikka on keskeinen apuväline käsiteanalyysin tekemisessä. Paavo Kettusen Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia on ensisijainen lähde sielunhoidon lähtökohtaisen tehtävän ymmärtämiseksi. Muuta sielunhoitoa, auttamista ja teologiaa käsittelevää sekä suomalaista että kansainvälistä kirjallisuutta käytetään tarvittaessa. Artikkelin yksi tärkeä tutkimustulos on, että sielunhoito on sekä menetelmällistä että uskonnollista toimintaa. Keskeinen tutkimustulos on, että sielunhoito selittyy tarkastelemalla sielunhoitoa papin profession valossa.

Tutkielma käsittelee seksuaalisen väkivallan uhrien hyvää auttamista ja sen esteitä auttajan ja asiakkaan kohtaamistilanteissa. Aineisto on koottu haastattelemalla teemahaastattelun avulla kuutta seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista ja neljää seksuaalisen väkivallan uhrien auttajaa (sosiaalityöntekijä, poliisi, lääkäri, terapeutti). Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat ammattiauttajien tavoin asiantuntijaroolissa, jotta seksuaalisen väkivallan uhrien auttamisesta saataisiin mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa. Seksuaalisesta väkivallasta selviytyneet naiset arvioivat auttamista niin kokemustensa kuin palvelujärjestelmien toimivuuden näkökulmasta. Haastatelluista naisista viidellä on takana onnistunut ryhmähoito, yksi käy läpi yksilöhoitoprosessia. Yhteistä naisille on, että he ovat hakeneet apua seksuaalisen väkivallan aiheuttamiin ongelmiin monista paikoista vuosien ajan. Haastatellut ammattiauttajat kohtaavat uhreja pääosin akuutissa kriisivaiheessa. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään, miten seksuaalisen väkivallan uhri voi tulla autetuksi suomalaisissa palvelujärjestelmissä. Tarkoitus on analysoida, mistä hyvä auttaminen seksuaalisen väkivallan uhrien kohdalla koostuu. Toisaalta on tarkoitus löytää tekijöitä, jotka ovat hyvän auttamisen esteitä auttamistilanteissa. Hyvää auttamista lähestytään asiakkaan odotusten kautta. Aineiston analysointimenetelmänä on käytetty laadullista sisällön analyysiä, jonka avulla tutkittava ilmiö on saatu käsitteelliseen muotoon niin, että johtopäätösten tekeminen on ollut mahdollista. Seksuaalisen väkivallan seurauksia tarkastellaan irtikytkeytymisen (Herman) käsitteen avulla, joka kuvaa miten uhri vaurioituu sosiaalisella, psyykkisellä ja fyysisellä tasolla. Irtikytkeytyminen sosiaalisella tasolla tarkoittaa uhrin eristäytymistä ja osittaista yhteyksien katkeamista sosiaaliseen verkostoon. Tutkimus tuo esille sen, että uhrit hakevat apua ensimmäisen kerran vasta kun on tosi kyseessä. Vaikeudet niin sosiaalisessa, psyykkisessä kuin fyysisessäkin hyvinvoinnissa pakottavat hakemaan apua. Uhrit odottavat auttamistilanteissa, että he tulevat kuulluksi, että auttajilla on riittävät ammatilliset tiedot ja taidot ja että omat tavoitteet toteutuvat. Auttajilla osa asiakkaan odotuksista jää epäselviksi. Ammattiauttajat kuulevat asiakkaan odotukset omasta ammatistaan käsin. Uhreilla kohtaaminen auttajan kanssa voi aiheuttaa sen, että alkuperäinen väkivaltakokemus tuntuu toistuvan. Nämä kokemukset muistuttavat seksuaalisen väkivallan aiheuttamia tunteita: häpeää, syyllisyyttä, luottamuksen menetystä, yhteyden katkeamista muihin ihmisiin. Palvelut voivat siis lisätä uhrien pahoinvointia. Hyvään auttamiseen ei riitä uhrin kuulluksi tuleminen (oikea suhtautuminen, yksilöllisen tilanteen huomioon ottaminen, hyvä vuorovaikutus). Tarvitaan myös ammatillisia tietoja ja taitoja, tavoitteiden toteutumista, tiettyjä ulkoisia tekijöitä sekä konkreettista apua ja tietoa. Hyvän auttamisen esteitä on löydettävissä palvelukokemusten sellaisista piirteistä, jotka tuovat mieleen seksuaalisen väkivaltakokemuksen aiheuttamia tunteita ja vahvistavat uhrin sosiaalista eristäytymistä. Keskeisinä lähteinä ovat Hermanin (1992), Rauhalan (2005), Granfeltin (1998) ja Pohjolan (1993 ja 1994) teokset.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani tavallisia saksalaisia vainottujen juutalaisten auttajina kansallissosialistisessa Saksassa. Asetan auttamisilmiön laajempaan ajalliseen viitekehykseensä tarkastelemalla yhteiskunnassa ilmenneiden muutosten vaikutuksia auttamistoimintaan. Lisäksi kuvaan kolmannen valtakunnan yhteiskuntaa auttajien perspektiivistä ja esittelelen Saksassa auttamiseen liittyneitä erityispiirteitä. Tutkielman aluksi esittelen auttamistoiminnan yleisiä piirteitä ja problematiikkaa lähinnä kvantitatiivisen tutkimuksen valossa. Luvun kaksi sosaalisykologinen ja sosiologinen perspektiivi kuvaa yksilöä, olosuhteita ja niitä mielen sisäisiä prosesseja, jotka olivat auttamistoiminnan kannalta keskeisiä. Kvantitatiivisten tutkimustulosten tarkastelu luo pohjan aiheen laajemmalle yhteiskunnalliselle käsittelylle. Tutkielman kolmas luku lähestyy auttamisilmiötä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Se käsittelee tavallisten saksalaisten suhdetta Hitlerin valtaannousua seuranneeseen yhteiskunnan radikaalistumisprosessiin ja radikaalistumisen taustalla vaikuttaneisiin tekijöihin. Lisäksi luku luo silmäyksen yhteiskunnassa ilmenneiden muutosten ja Saksan yhteiskunnallisten erikoispiirteiden vaikutuksista auttamisilmiöön. Yhteiskunnallisen tarkastelun jälkeen vaihdan näkökulman ruohonjuuritasolle. Tutkielman luvut neljä ja viisi keskittyvät esittelemään Saksan yhteiskunnan radikaalistumisen ja konkreettisen auttamistoiminnan nivoutumista yhteen. Neljäs luku käsittelee ajanjaksoa Hitlerin valtaannoususta toisen maailmansodan alkuun 1933–1939. Viides luku keskittyy sota-aikaan 1939–1945. Tutkielman tärkeimpänä arkistolähteenä on Wiener Library –mikrofilmikokoelma, joka keskittyy saksanjuutalaisten kohtaloiden esittelyyn ja sisältää noin 16 000 sivua erilaisia dokumentteja. Olemassa olevia auttamisilmiöön liittyviä lähdekokoelmia ja julkaisuja sekä aiheen kannalta relevanttia kirjallisuutta olen käyttänyt pääasiassa luvuissa kaksi ja kolme. Lukujen neljä ja viisi kronologisen tarkastelun pohjana ovat Wiener Library -mikrofilmikokoelmasta löydetyt auttamistapaukset. Nostan auttamistapauksia esimerkeiksi, jotka kulkevat laajemman yhteiskunnallisen tarkastelun rinnalla ja selventävät siten osaltaan saksalaisten auttajien olosuhteita, arkea ja auttamiseen liittyneitä ongelmia. Näin yhteiskunnallinen taso ja ruohonjuuritaso yhdistyvät. Saksalaisten auttajien tarkastelu rikkoo mielikuvia Saksan väestön roolista holokaustin taustalla ja auttamisilmiön tutkimus on siten osa saksalaista menneisyyden käsittelyä. Pro gradu -työni perusteella argumentoin, että Saksan yhteiskunnan yleisestä radikaalistumisesta huolimatta pieni vähemmistö oli valmis auttamaan vainottuja juutalaisia. Auttamisesta muodostui Saksassa pääasiassa yksittäisten ihmisten ja löyhien verkostojen toimintaa. Saksalaiset auttajat olivat tavallisia ihmisiä, joille yhteiskunnalliset muutokset merkitsivät muuttuvia avunantotekniikoita sekä kasvavia riskejä ja vaaroja. Auttaminen oli pääasiassa tavallisten ihmisten pienimuotoista toimintaa muuttuvissa ja vaarallisissa arkipäivän olosuhteissa. Tutkielma osoittaa, että auttamistoiminnan määrä ja muoto määräytyivät yhteiskunnan muutosprosessin etenemisen mukaan. Toisin sanoen muuttuvat yhteiskunnalliset olosuhteet loivat auttamistoiminnan puitteet. Kansallissosialistien valtakauden alkaessa oli auttaminen vielä helppoa, mutta kun eri tekijät saivat yleisen yhteiskunnan radikaalistumisprosessin alkamaan, vaikeutui avun antaminen samassa tahdissa kuin sen tarve kasvoi.

Alkoholi on eniten Suomessa käytetty päihde. Myös huumeisiin suhtaudutaan Suomessa yhä myönteisemmin. Silti valtaosa suomalaisista pitää päihteistä johtuvia ongelmia suurina tai kohtalaisina. Päihteiden käyttö on aina läheisiä traumatisoivaa ja sen tiedetään heikentävän läheisten hyvinvointia sekä lisäävän terveyspalvelujen käyttöä ja aiheuttavan poissaoloja töistä. Tutkimuksessani kartoitettiinkin päihderiippuvaisten henkilöiden puolisoiden sosiaalisen tuen tarvetta sekä kokemuksia sosiaalisen tuen hakemisesta ja saamisesta. Tutkimukseni tulokset kerättiin teemahaastattelulla ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla analyysilla. Analyysissä käytettiin Orfordin sosiaalisen tuen teoriaa sekä siihen liittyvää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille kehitettyä Viiden askeleen mallia. Tutkimukseni tulosten mukaan päihderiippuvaisten henkilöiden puolisot tarvitsevat sosiaalista tukea ja myös hyötyvät annetusta tuesta. Tuloksista muodostui neljä kokoavaa luokkaa: koetut haasteet tuen tarpeen taustalla, sosiaalisen tuen hakeminen, lähipiirin tuki ja ammatillinen tuki. Koetut haasteet avun tarpeen taustalla näkyi esimerkiksi siten, että puolisoiden oli aluksi vaikea tunnistaa olevansa päihderiippuvaisen henkilön läheisiä. Myös päihderiippuvaisen käytös ja puolison omat toimintamallit toivat haasteita arkeen. Tuen hakemiseen liittyi toive tuen inhimillisyydestä. Tuen hakemisen estävinä tekijöinä olivat muun muassa puolisoiden tuntema häpeä ja syyllisyys. Toisaalta tuen löytäminen koettiin vaikeaksi, ammatilliset tahot eivät välttämättä huomioineet puolison tuen tarvetta ja ympäristö saattoi suhtautua ymmärtämättömästi puolisoiden tilanteeseen. Edesauttaviksi tekijöiksi puolisot kuvasivat oman aktiivisuuden tuen etsimisessä sekä sen, että joku on kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan. Lähipiiriltä ja ammatilliselta tuen antajalta saatu tuki koettiin hyödylliseksi silloin, kun puoliso tuli kuulluksi ja sai ymmärrystä. Myös konkreettinen tuki oli merkityksellistä, kuten lasten hoitamiseen saatu apu. Tuki epäonnistui, jos tuki oli esimerkiksi kielteisesti leimaavaa tai puolison kertomusta tilanteesta ei uskottu. Tutkimukseni tulokset auttavat ymmärtämään millaisesta sosiaalisesta tuesta päihderiippuvaisten läheiset kokevat hyötyvänsä. Tutkimukseni tuloksia voivat käyttää läheisten kanssa työskentelevät ammattilaiset ja tuloksia voidaan hyödyntää läheisille tarjottavia palveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä.