Browsing by Subject "avantgarde"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Suomalainen, Jussi (2019)
    Tanssijantaiteen maisterintutkinnon kirjallisessa opinnäytteessä lähestyn aktivismin ja poliittisuuden teemoja esiintyjän näkökulmasta. Nämä teemat ovat osoittautuneet henkilökohtaisesti tärkeiksi ja tarpeellisiksi taiteellisessa toiminnassani. Olen useamman vuoden pohtinut taiteen ja yhteiskunnan suhdetta ja tästä syystä päädyin opinnäytteessäni pohtimaan kantaaottavan taiteen mahdollisuuksia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Pohjaan ajatteluani kuvataiteilija Teemu Mäen näkemyksiin koko opinnäytteen läpi. Keskeisimpänä lähteenäni toimii Mäen esseekokoelma ”Taiteen tehtävä” (2018.) Kirjallisen opinnäytteeni aloitan pohtimalla omaa suhdettani aktivismiin yhteiskunnallisena ilmiönä. Avaan kokemuksiani ympäristöjärjestö Greenpeacen toiminnasta sekä suhteutan näkemyksiäni muihin aktivistisiin taiteilijoihin. Tämän jälkeen tuon esimerkiksi oman elokuussa 2018 esitetyn nimeämättömän sooloprojektini edellä mainittujen teemojen toteutumisesta käytännön työssäni taiteen parissa. Erittelen taiteellisia valintojani dokumentarismin, tiedon ja taiteen suhteen sekä toisin tekemisen näkökulmasta muun muassa vertaamalla omaa teostani muiden taiteilijoiden teoksiin sekä Mäen ajatuksiin. Pohdin myös representaatioon liittyviä ongelmia ja käytän keskeisenä esimerkkinä Anna Paavilaisen monologia ”Play Rape” (2014) Lopetan osion lyhyeen utopiaan ja sooloprosessin onnistumisen havainnointiin. Kolmannessa osassa keskityn esiintyjän toimijuuteen, erityisesti ryhmätyöskentelyn näkökulmasta. Aloitan esittelemällä Jo Butterworthin (2009) didaktis-demokraattisen mallin ja peilaan sitä omiin kokemuksiini tanssijana. Vertailen lyhyesti soolo- ja ryhmätyöskentelyn eroja esiintyjän toimijuuden näkökulmasta. Tämän jälkeen käsittelen taiteellista lopputyötäni, TADaC-prosessia Their Limbs Their Lungs Their Legs (2019), toimijuuden toteutumisen ongelmallisuuden esimerkkinä. Lopuksi peilaan ajatuksiani Veera Lambergin (2017) tanssijan toimijuudesta kertovan artikkelin kanssa. Neljännessä osassa käsittelen yleisemmällä tasolla kriittisen taiteen käsitettä erityisesti Mäen ajatusten pohjalta. Avaan Mäen näkemystä avantgardesta ja taiteen tehtävistä. Sen jälkeen esittelen esteettisen formalismin ja saksalaisen filosofi Theodor W. Adornon esteettisen teorian käsitteet sekä Mäen kriittisen taiteen kriisit. Tämän lisäksi pohdin kriittisen taiteen vaikuttamisen mahdollisuuksia yhteiskunnassa ja sen suhdetta aktivismiin. Lopuksi yritän löytää työkaluja kriittisen taiteen parissa työskentelyyn. Loppusanoissa kiteytän kirjallisen opinnäytteen kirjoittamisen kokemuksen suhteessa tavoitteisiini. Reflektoin kirjoitusprosessin aikana oppimiani asioita ja pyrin löytämään ajatuksia ja visioita tulevaisuuteen.
  • Hautamäki, Irmeli Mariitta; Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos 2010-2017 (Suomen avantgarden ja modernismin seura, 2018)
    Suomen avantgarden ja modernismin seuran julkaisuja
  • Mattila, Lauri (2015)
    Suurimpia omaa taidettani määrittäviä kysymyksiä tuntuvat olevan kysymys luottamisesta ja yhdessä olon kysymykset. Miten rakentaa luottamusta? Miten mahdollistaa yhdessä oloa? Minulle teatteri on mahdollisuus ja tekosyy yhdessä oloon, lähekkäin oloon. Yhteen kokoontuminen on sinällään valtava asia. Taide on suurta, teatteri on suurta, kummallakin on mahdollisuus avautua johonkin ihmistä suurempaan, iäiseen ja pyhään. Esityksen tekeminen on tunnun seuraamista, intuition ja vaiston varaista toimintaa. Kytkeytymistä sanomattomaan, tuntemattomaan, sitä vasten oloa, sitä liki oloa, kuulolla oloa, kuuntelua. Se on kerrosten läpi menemistä, uppoutumista tai antautumista. On päästettävä irti, päästettävä määritelmistä, tietämisestä aina uudelleen. Aina uudelleen heittäydyttävä. Taide on enemmän alttiiksi asettumista, valmistautumista, virittymistä, tilan tekemistä ja virittämistä jollekin tulla, mikä on tuloillaan, kuin keksimistä. Se suhdetta johonkin, mikä ei ole ihmisestä. Sen suhteen vaalimista. Sille avautumista ja antautumista. Mikä tuntuu tärkeältä, on tietty naiivius, älyvapaus ja ei-tietäminen tekemisessä samalla tosissaan ollen. Anarkistinen asenne, jossa ei anna kenenkään kävellä ylitseen, alentaa. Tekemisen kaavojen, vanhojen tottumusten ja sovinnaisuuksien vastainen asenne, niitä kysyvä, uusille alueille etsiytyvä tekeminen. Kai siksi tunnen nykyiselläni asettuvani teatterin ja esitystaiteen välimaastoon. Teatterin kieli tuntuu lukitulta, konventioiden kovettamalta ja luuduttamalta jo tunnetulta alueelta, jossa toimintaa voidaan arvioida vertaamalla sitä normiin. Minua kiinnostaa kohtaaminen noiden rakenteiden pettäessä, noiden rakenteiden varjossa, alla, salaa, huolimatta, varkain. Välitön, ei normitettu kohtaaminen. Oman työskentelyn ytimessä on esiintyjän ja katsoja-kokijan vuorovaikutus. Kaltaistuminen, tapahtuminen, herkistyminen. Esitys tapahtuu katsoja-kokijan ruumiilla, ruumis-mielessä tai yleisön muodostaman kollektiivin ruumiissa, ruumis-mielessä. Virittyneet, vakuttuvat, hengittävät ja huokoiset esiintyjät. Ilmavuus ja keveys. Iskevyys. Ajan ja tilan tekeminen. Kysymyksinä: Miten voisi elää yhdessä ja sovussa? Miten tehdä tiloja, joissa ihmiset voisivat olla toisilleen, luottaa, olla hauraina, olla kontaktissa, sietää toisiaan? Lopputyö sen artikuloitumisena, mitä on tuloillaan taiteessa, elämässä, koulussa, toimijuudessa. Auttaa esiin, auttaa kasvamaan, auttaa pariin. Auttaa asennetta, auttaa avoimuutta, auttaa liittoutumista, auttaa toimijuutta, auttaa työtapoja. Elävä, virtaava, vahva, verevä, voimakas, raivokas, hullu, tinkimätön, kirkas, rohkea, suuri, ennennäkemätön, -kokematon, inspiroiva, tajunnanräjäyttävä, taide
  • Siukonen, Jyrki (Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 2016)
    Art theoretical writings from the Academy of Fine Arts
    Kuvataiteilija ja tutkija Jyrki Siukonen selvittää uudessa kirjassaan, miten ja millaisissa oloissa monumenttipropagandan merkittävimmät työt, Vladimir Tatlinin luonnos Kolmannen internationaalin muistomerkki (1920) ja Vera Muhinan jättiläisveistos Työläinen ja kolhoosinainen (1937) toteutettiin. Siukonen pohtii myös taiteilijoiden ristiriitaista roolia poliittisen järjestelmän palvelijoina ja analysoi taidehistorian valintoja hyvän ja pahan vallankumouksellisuuden välillä.
  • Löfström, Anna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee japanilaista futuristirunoilijaa Hirato Renkichiä (平戸廉吉, 1893–1922). Hirato tunnetaan erityisesti manifestistaan ”Nihon miraiha sengen undō – Mouvement futuriste japonais”, jota hän jakoi kadulla Tokiossa 1921. Hiratosta on olemassa hyvin vähän tutkimusta, kuten japanilaisesta avantgarderunoudesta yleensäkin. Laajemmin japanilaista kirjallisuutta käsittelevissä teksteissä Hirato mainitaan korkeintaan vain ohimennen. Hiraton tekstejä ei ole aiemmin suomennetu, ja englanninkielisiä käännöksiäkään ei löyty, paitsi Miryam Sasin käännös hänen manifestistaan ja sen yhteydessä olevasta ”Gangu” -runosta. Tähän tutkielmaan olen suomentanut muutamia Hiraton runoja sekä katkelmia hänen esseistään. Pyrin tässä tutkielmassa liittämään Hiraton runollisen tuotannon toisaalta sekä japanilaisen runouden laajempaan kontekstiin, että osaksi kansainvälistä futurismia. Selvitin erilaisista japanilaisista ja länsimaisista lähteistä modernin japanilaisen runouden kehitystä 1900-luvun alkupuolella, jotta pystyin liittämään Hiraton ja hänen tuotantonsa tähän kontekstiin osana gendaishi-runoutta ja sen kokeellista alalajia taishō-avantgardea. Samalla olen punonut tähän aikajanaan japanin yleistä modernisaatiota koskevia seikkoja. Japanissa tunnettiin tuolloin sekä italialaista että venäläistä futurismia, ja Hirato ehti myös tavata venäläisen futuristitaiteilijan David Burliukin tämän kaksivuotisen Japanin-vierailun aikana. Japanilaista futurismia pidetään siinä mielessä erityislaatuisena, että se yhdistää sekä italialaisen että venäläisen futurismin vaikutteita. Marinetti oli kuitenkin Hiratolle selkeästi tärkein futuristinen inspiroija, ja pyrin tässä työssä tuomaan esiin tapoja, joilla Hirato käyttää Marinettin taiteellisia innovaatioita hyväkseen, muokkaa niitä tarkoituksiinsa sopiviksi ja kommentoi niiden avulla sekä futurismia että japanilaista todellisuutta 1910–1920-luvulla. Yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousee kysymys maantieteellisistä ja kulttuurisista etäisyyksistä: italialaisella futurismilla on vahva yhteys aikansa italialaiseen kulttuuriin ja poliittiseen todellisuuteen, ja kun tässä kontekstissa kehittyneitä keinoja käyttää japanilainen runoilija, runollisten keinojen ja niiden alla kytevien kontekstien välille syntyy säröisyyttä. Erityisen voimakkaasti tämä näkyy tavassa, millä futuristiset uudistukset ja innovaatiot kommentoivat antagonistisella otteella aiempaa taiteellista traditiota. Kutsun tätä katkosta metaesteettiseksi repeämäksi, koska kyse on nimenomaan poeettisten keinojen metatasolla tapahtuvasta katkoksesta, jossa vieras ja kaukainen kulttuurinen myllerrys tunkeutuu japanilaiseen runouteen, ja toisaalta taishō-japanin todellisuus muuttaa kansainvälisen futurismin kokonaiskuvaa metaesteettisen repeämän manifestaatioiden kautta. Hiratolla oli 1920-luvulla torjuttavanaan sekä japanilaisen taiteen pitkä traditio, että muutaman edellisen vuosikymmenen aikana toteutettu monella tapaa länsimaistava modernisaatio. Pyrin tässä tutkielmassa osoittamaan, miten Hirato futuristien keinojen valikoivalla ja niitä muokkaavalla käytöllä kommentoi kriittisesti myös tapahtunutta modernisaatiota, erityisesti liittyen uuteen, utilitaristiseen kirjoituskäsitykseen. Toisaalta, vaikka Hirato osoitti skeptisyyttä tapahtuneen modernisaation hedelmiä kohtaan, hän toivotti tervetulleeksi teknisen kehityksen ja kaupungistumisen. Käsitellessään runoissaan teknologiaa ja ihmistä Hiraton ajattelu saa transhumanistisia piirteitä. Modernia elämää Hirato haluaa lopulta tarkastella musiikkina. Tämä musiikillinen maailmankokemus muistuttaa huomattavasti saman ajan kokeellisten säveltäjien, kuten Luigi Russolon ajatuksia. Ympäröivän todellisuuden musiikillinen vastaanottaminen muodostuu Hiraton ajattelussa uudenlaiseksi, transsendenssiin tähtääväksi maailmassa olemisen tavaksi.
  • Kumpulainen, Ida (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.
  • Knuuttila, Sirkka Tellervo (Suomen avantgarden ja modernismin seura, 2018)
    Itävallan tärkein kokeellinen runoilija Friederike Mayröcker vastusti poliittisella kollaasilla maansa kirjallista vanhoillisuutta 1960-luvulla. Artikkeli käsittelee tästä vaiheesta kehkeytynyttä intertekstuaalista puherunoutta, sen ironiaa, tunnelatauksia sekä dadaistista ja surrealistista virettä. Mayröckerin kielen raju rikkaus vaikutti ja yhä vaikuttaa saksankieliseen lyriikkaan luonnonrakkautta ilmentävällä, keskustelevalla otteellaan. Sen vahva aistimellisuus pudottaa kuin vaivihkaa teknologisen hybriksen valtaaman nykyihmisen jalustaltaan muiden elollisten rinnalle.
  • Laitinen, Juho (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Kirjallinen työni on manifesti, jossa julistan soivuudeksi nimeämäni käsitteen puolesta. Sen mukaan musiikki esitettynä, kuunneltuna tai muuten koettuna on yhtä ympäröivän todellisuuden kanssa. Nojaudun aiheen käsittelyssä sekä buddhalaiseen filosofiaan että 1900-luvun kokeellisessa musiikissa esitettyihin näkökulmiin. Jälkimmäisistä hyödynnän erityisesti John Cagen, Cornelius Cardew'n ja Alvin Lucierin ajatuksia. Soivuuden manifestissani esittelen käsitykseni musiikista soittajasta soittimeen, siitä edelleen tilaan läsnäolijoineen ja lopulta koko ympäröivään todellisuuteen laajenevana spiraalina. Sekä esittäjä että kokija ovat psyykkisellä ja fyysisellä tavalla kokonaisvaltaisesti läsnä ja yhtäläisesti vastuussa soivuuden syntymisestä. Määritän soittimen käsitteen uudelleen sisällyttämään kaikki sellaiset esineet, elementit ja luonnonilmiöt, jotka soittaja haluaa kokea sointinsa osaksi. Pohdin taiteen esittämisen vallalla olevien rituaalien keinotekoisuutta ja peräänkuulutan arkaaisempaa, ruumiillisempaa ja mystisempää musiikin jakamisen tapaa. Suomin tasavireisen järjestelmän musiikkiimme synnyttämää epäpuhtautta ja esitän tilalle resonanssin ruumiillisempaa aistimista. Argumentoin syvältä sisimmästä kumpuavan improvisoidun musiikin ylivertaisuudesta todellisuutta keinotekoisesti rajaavaan kompositioon nähden. Varsinaisen manifestiluvun lisäksi käyn läpi manifestien historiaa, poimien muilta kirjoittajilta omiani tukevia ajatuksia. Loppuluvussa käyn läpi taiteellisen identiteettini muuntumista taiteellisen tutkimuksen prosessin aikana.
  • Pajakkala, Markus (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Utopianisti II is a music album that I have directed through all the phases from start to finish. I have composed, written and arranged all the material and taken care of record- ing, mixing and the artistic and technical production. In addition to the eight tracks of the actual Utopianisti II album, I have also added four tracks from a separate studiolive- recorded Utopianisti Meets Black Motor & Jon Ballantyne entity and a bonus track which I compiled out of leftover material from both the aforementioned sessions. The musical style of the album is varied; from tango to gypsy music from the Balkan to heavy metal, but is mostly in keeping with the context of jazz-rock fusion. The biggest inspiration for the project came from Frank Zappa. I play many instruments myself but in addition there are 27 guest musicians on the album, all of whom are highly skilled professionals in their trade. My goal was to create a new diverse, energetic and interesting type of music, to record the best possible performances from the musicians and myself and to use my music-technological skills to end up with a sound that's both influential and impressive. However, my precept was to do things in an unbuttoned "tongue-in-cheek" manner and to strive for letting the joy of playing and making music be heard on the album. In the written part I describe my methods and analyze how different elements of making the album affected each other and the end result.
  • Rintanen, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan imaginismia, yhtä venäläisen avantgarden suuntausta, taidekoulukuntana erityisesti taiteilija Georgi Jakulovin tuotannon kautta. Tutkielman aineisto muodostuu imaginistien tuotannosta ja muistelmista, muiden aikalaisten muistelmista, lehtiartikkeleista sekä aiemmasta imaginismin- ja taiteentutkimuksesta. Tavallisesti imaginismin tutkimuksessa keskitytään pääasiassa imaginismirunouteen ja -runoilijoihin, ja tässä tutkielmassa pyritään osoittamaan, että suuntausta voi perustellusti tarkastella myös laajemmassa kontekstissa. Tutkielmassa käydään ensin läpi imaginismin teorioita etenkin siitä näkökulmasta, miten niissä näkyvät muut taiteenalat kuin runous, ja imaginisteja yhdistäviä teemoja puolestaan siitä näkökulmasta, mitkä teemat toistuvat myös imaginistisessa kuvataiteessa. Tämän lisäksi tarkastellaan kaikkea imaginistien runouden ulkopuolista toimintaa – kuten kustantamoja, kirjallisuuskahviloita, teatteria ja korostetun huomiota herättävää ja teatraalista käytöstä ja pukeutumista – sen hahmottamiseksi, mitä kaikkea imaginismiin sisältyy. Valitun näkökulman havainnollistamiseksi kaikkia näitä seikkoja tarkastellaan osana imaginistina tunnetun taiteilijan Georgi Jakulovin uraa ja tuotantoa. Jakulov työskenteli monipuolisen uransa aikana niin kuvataiteen, teatterin kuin arkkitehtuurin parissa, ja hänen tuotannossaan näkyy vaikutteita niin kubismista, konstruktivismista kuin Kaukoidän taideperinteestä. Jakulov jalosti omia ajatuksiaan valon ympärille keskittyvästä taidesuuntauksesta, simultaneismista, läpi uransa ja teoksissaan toteutti simultaneismin periaatteita eri taiteenaloilla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka simultaneismin ja imaginismin periaatteet sopivat yhteen ja millainen rooli Jakulovilla imaginistien joukossa oli. Tutkielman lopputuloksena voidaan sanoa, että imaginismin kutsuminen kokonaisvaltaiseksi taidekoulukunnaksi on perusteltavissa. Kuitenkaan ei voida kiistää sitä, että runoudella on kaikkein suurin ja tärkein rooli siinä, millaisena suuntaus ymmärretään. Jakulovin simultaneistinen tyyli sopii todella monilta osin yhteen imaginistien teoreettisten teesien kanssa, vaikkakin tämän suhteen on huomioitava, että suuntauksen teoriat keskittyvät pitkälti runouteen eikä esimerkiksi kuvataiteelle anneta niissä yhtä paljon huomiota.
  • Pitkäranta, Tapio M. (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma käsittelee Suomen kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston erikoiskokoelman “Futuristit” kirjojen alkuperää. Tutkielman pääasiallisena tehtävänä on tutkia kirjaston arkiston ja muiden lähdeaineistojen perusteella, miten ja milloin kokoelman kirjat ovat tulleet kirjastoon. Kaikkien kokoelman kirjojen osalta niiden provenienssia ei voida osoittaa varmasti, mutta esimerkkiteosten pohjalta osoitetaan todistettuja reittejä, joita pitkin kirjat ovat kirjastoon tulleet. Kokoelman kirjat kuuluvat venäläisen historiallisen avantgarden piiriin ja sijoittuvat julkaisuajaltaan vuosille 1909–1932. Kokoelmassa on 49 nidettä. Osa kokoelman kirjoista on täysin uniikkeja ja muutamissa on mukana käsintehtyjä maalauksia ja grafiikkaa. Tämän lisäksi osa kirjoista on erittäin harvinaisia, eikä niitä ole säilynyt maailmassa kuin muutamia kymmeniä kappaleita. Tutkielmassa perehdytään myös kirjaston historiaan nimenomaan kirjojen hankinnan pohjalta keskittyen siihen, miten kirjoja on hankittu ja minkälaisia resursseja kirjastolla on ollut sen historian eri vaiheissa. Suurin osa “Futuristit” -kokoelman kirjoista tuli kirjastoon vuosien 1909 ja 1917 välillä, kun kirjastolla oli vapaakappaleoikeus kaikkeen Venäjän keisarikunnan aikana julkaistuun kirjallisuuteen. Venäjän vallankumouksen jälkeen vapaakappaleoikeus mitätöityi. Vapaakappaleena saapuneista kirjoista ei ole säilynyt täydellisiä listoja, mutta kirjoissa olevien leimojen perusteella voidaan päätellä mitkä kirjat tulivat kirjastoon ennen vuotta 1917. Sen jälkeen kokoelmaan kuuluvia kirjoja hankittiin muun muassa antikvaarisista kirjakaupoista Neuvostoliitosta, saatiin lahjoituksena kirjailijoilta, vaihdettiin muiden yliopistojen ja instituutioiden kanssa ja ostettiin yksityishenkilöiltä. Kirjat on koottu erikoiskokoelmaksi vasta 1980-luvulla. Alkusysäyksenä “Futuristit” -kokoelman kokoamiseen oli taidekeräilijä George Costakisin venäläisen avantgarden kokoelman näyttely Helsingissä 1984, jossa oli mukana myös kuvitettuja avantgarden ajan kirjoja Slaavilaisen kirjaston kokoelmista. Näyttelyn jälkeen kirjaston kokoelmista löydettiin myös muita harvinaisuuksia ja avantgardekirjat koottiin suljettuun erikoiskokoelmaan.
  • Reini, Ida-Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen imaginisti-runoilija Aleksandr Kusikovin tuotantoa. Tutkielmassa analysoidaan kahta vuonna 1920 julkaistua runoelmaa ”Poema poem” ja ”Koevangelieran”. Runoanalyysin lisäksi tutkielma esittelee myös Kusikovin kirjallista elämäkertaa ja sen suhdetta kirjailijan tuotantoon. Biografian koostamiseksi tietoa on kerätty Kusikovia käsittelevien artikkelien ja kirjailijan lyhyen omaelämäkerran lisäksi aikalaismuistelmista, Kusikovin julkaistusta kirjeenvaihdosta, sekä kirjailijan emigranttilehdissä julkaistuista kirjoituksista. Molemmissa teosanalyyseissä hyödynnetään subteksti-analyysin menetelmiä. ’Teksti’ ymmärretään laajasti kattamaan kirjallisten tekstien lisäksi mm. Kusikovin koko tuotannon ja elämäkerran. ”Poema poem”-runoelman analyysissä tarkastellaan teoksen suhdetta raamatulliseen ”Laulujen lauluun” ja sen imaginistisiin sovellutuksiin. Runoelmaa lähestytään sen motiiveista käsin: teoksen kaupunkikuvausta käsitellään suhteessa imaginistien urbanismiin ja lyyrisen sankarin tšerkessiyttä tutkitaan osana imaginistista elämänteatteria. Runoelman rakkausmotiiville tarjotaan kolme mahdollista luentaa yhtäältä sen syntagmaattisista ja toisaalta paradigmaattisista suhteista käsin. Ensimmäisessä korostuu Kusikovin tuotannolle ominainen lyyrisen sankarin tunteiden kuvaus, jälkimmäisissä imaginisten tradition profetia sekä Kusikoville ominainen mystinen taso. ”Koevangelieran”-runoelman taustaa selvitetään tarkastelemalla orientalismin ja Koraanin asemaa venäläisessä kaunokirjallisuudessa ja Kusikovin tuotannossa. Tutkielmassa nimetään runoelman subtekstejä, joiden motivointeja tutkitaan jo yllämainittujen luentatapojen avulla. Tarkastelun kohteena ovat täten autobiografinen lyyrinen sankari ja tämän imaginistiset profetiat, sekä runoelman islamilainen mystiikka. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kusikovin olleen aktiivinen kirjallinen tekijä, jonka merkitys on ehkä suottakin unohtunut kirjallisuushistoriassa. Teosanalyysit osoittavat sekä imaginismin vaikutuksen Kusikovin tuotannossa, että myös runoilijan omintakeisen kuvaston.
  • Schneider, Oxana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aiheena on taidegraafikkona ja propagandaposliinin suunnittelijana maineensa luonut venäläinen taiteilija Sergej Čehonin. Tutkielman pääasiallisena tehtävänä on tutkia Čehoninin elämäkertaa ennen vallankumousta ja vallankumouksen aikana ja käsitellä hänen tunnetuimman eli posliinituotantonsa suosion johdosta vähemmälle huomiolle jääneitä muita taideteoksia, joissa näkyy sekä pietarilaisen Mir Iskusstva (Taiteen maailma) -liikkeen filosofiaa että vallankumoustematiikkaa ja uuden taiteen, avantgarden, vaikutusta. Tämän lisäksi tutkielmassa pohditaan, miksi Čehoninin tuotanto jää jopa tänäkin päivänä vaille huomiota. Tutkielmassa analysoidaan vuosina 1918–1919 ilmestyneen Sirena-kirjallisuuslehden kansikuvia, joita Čehonin teki päätoimittaja ja akmeistirunoilija Vladimir Narbutin pyynnöstä. Čehoninin biografian avulla pyritään ymmärtämään taiteilijan suhdetta tähän tuotantoonsa. Čehoninin elämäkerran kuvauksessa on käytetty apuna aikalaismuistelmia, uudempaa tutkimuskirjallisuutta, taidekriitikoiden kirjoituksia sekä monografiaa, joka ilmestyi jo Čehoninin elinaikana. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Čehonin oli aktiivinen Mir Iskusstvan modernistisen liikkeen toisen sukupolven jäsen, jolla oli vahvoja yhteyksiä ryhmän ensimmäisen sukupolven taiteilijoihin. Samalla tutkimus osoittaa, että Čehonin kuului Mamontovin Abramcevon taidepiiriin, joka selvästi vaikutti hänen taidetyylinsä muotoutumiseen. Vallankumouksen aikana hän liittyi futuristiseen liikkeeseen, mikä myös heijastui hänen tuotannossaan. Tutkielman tulokset osoittavat, että Sirena-lehden ilmestymisvuonna Venäjän kulttuuripolitiikka suhtautui kriittisesti aikaisempaan kulttuuriperintöön, mutta Sirena peräänkuulutti kulttuuriperinnön säilyttämistä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että aika, jolloin Sirena-lehti ilmestyi, oli myös käännekohta Čehoninin uralla. Sirenassa Čehonin kokeili uusia ilmaisutapoja ja tyylejä, hänen työssään näkyi avantgarden ominaispiirteitä. Samalla hän hyödynsi taiteessaan Mir Iskusstvan keskeisiä periaatteita kuten eklektisyyttä, symbolismia, intertekstuaalisuutta ja polysemiaa. Lopputuloksena voidaan sanoa, että Čehonin oli niitä taiteilijoita, jotka halusivat säilyttää kahden aikakauden välisen yhteyden.