Browsing by Subject "avustustoiminta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Rantalainen, Susan (2003)
    Tutkimuksessa käsitellään humanitaarisen avun haasteita kylmän sodan jälkeisenä aikana. Varsinaisena tutkimuskohteena on Lääkärit ilman rajoja -järjestön suhde haasteisiin. Tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin, mitä uusia ongelmia humanitaarinen apu on kohdannut kylmän sodan päättymisen jälkeisenä aikana ja miten MSF on pyrkinyt niihin vastaamaan. Kysytään myös onko, ja jos on niin miten, järjestön toimintatavat mahdollisesti muuttuneet uusien haasteiden ilmestymisen myötä. Jotta uudet haasteeet sekä mahdollinen muutos järjestön toimintatavoissa voitaisiin tunnistaa tutkimuksessa tarkastellaan jonkin verran myös järjestön haasteita ja toimintatapoja kylmän sodan aikana. Tutkimuksen lähtökohta liittyy siihen ajatukseen, että humanitaarinen apu on kohdannut 1990-luvun alusta lähtien yhä vaikeampia haasteita ja, että niiden seurauksena humanitaariset järjestöt ovat joutuneet mukauttamaan toimintatapojaan. Lääkärit ilman rajoja -järjestön toiminnassaan kohtaamia haasteita ja valitsemia toimintatapoja tarkastellaan Somalian, Ruandan ja Tshetshenian -projekteissa. Humanitaaristen järjestöjen vaikein haaste kylmän sodan jälkeisenä aikana on epävakaampi toimintaympäristö. Konfliktit ovat muuttaneet luonneettaan; ne ovat yhä useammin valtion sisäisiä ja humanitaarista oikeutta loukataan niissä yleisesti. Humanitaarisia järjestöjä kohtaan hyökätään yhä useammin. Järjestöjen välillä on myös yhteistoiminnan puutetta ja järjestöjen välillä on paljon eroja niiden noudattaman politiikan ja periaatteiden suhteen. 1990-luvulla ilmestyneet sotilaalllis-humanitaariset interventiot ovat asettaneet järjestöt myös uusien ongelmien eteen. Haasteista osa on uusia, mutta monet ovat olleet olemassa jo kylmän sodan aikana. Lääkärit ilman rajoja -järjestön toimintatavat ovat muuttuneet osittain niiden myötä. Uutuutena on mm. se, että järjestö vetoaa suoraan valtioihin, jotta ne pyrkisivät estämään humanitaarisen oikeuden loukkaukset poliittisin keinoin. Sotilaallis-humanitaaristen interventioiden suhteen järjestö arvioi, että tärkeintä on sotillaallisen ja humanitaarisen puolen pitäminen toisistaan erillään.Lääkärit ilman rajoja on myös laajentanut toimintaansa pitkäaikaisempiin projekteihin. Järjestön toimintavoissa on havaittavissa kuitenkin hyvin paljon vanhojen toimintapojen jatkuvuutta. Järjestön toiminnan tärkeänä osana on aina ollut tiedottaminen sekä julkisten kannanottojen ja protestien tekeminen. Järjestön mielestä se suojelee parhaiten autettavia ihmisiä, kun se tuo heitä kohtaan tehdyt rikokset julkisuuteen. Tämän vuoksi järjestö arvioi, että sen on mahdoton olla täysin puolueeton kaikissa tilanteissa, esimerkiksi vakavisssa ihmisoikeusloukkaus tilanteissa. Puolueettomuus edellyttäisi järjestön vaikenemista. Järjestö pitää riippumattomuuttaan puolueettomuutensa takeena. Riippumattomuutensa järjestö sanoo takaavansa rahoituspolitiikallaan, jossa painotetaan yksityisiltä tahoilta saatavaa rahoitusta ja pyritään pitämään julkinen rahoitus minimissään. Lähdeaineistona on tutkimuksessa käytetty Lääkärit ilman rajoja -järjestön projektiraportteja, vuosiraportteja, julkaisuja ja lehtiartikkeleita.
  • Johansson, Frank David (2008)
    Min avsikt är att beskriva den humanitära hjälpens genealogi under en 30 års period av omvälvningar i Afrika. Jag börjar med att ställa tre frågor: Vad innehåller den humanitära berättelsen/regimen? Hur har den här berättelsen/regimen historiskt kommit till och hur har den förändrats under en 30 års period i Afrika? Hur har de historiska händelserna i Biafra, Etiopien, Somalia och Rwanda bidragit till dessa förändringar? Jag undersöker dessa frågor utgående från Emanuel Adlers begrepp kognitiv evolution och användande som verktyg kausala komplex och ikoniska modeller, i enlighet med Heikki Patomäki. Jag betonar genomgående att min text är en berättelse, en av många möjliga berättelser. Jag kommer till att den humanitära hjälpen i Afrika formats av och innehåller fem klara beståndsdelar: 1) moralfilosofi, som normativ grund, 2) politik, främst genom den centrala rollen som suveränitetsbegreppet har, 3) juridik, en blandning av humanitär rätt, mänskliga rättigheter och statsfördrag, 4) ekonomi, som beror på rådande ideologier och strukturer, och 5) medierna, som det filter genom vilket den humanitära berättelsen förmedlas. Jag skönjer dessutom bakom alla dessa ett kolonialistiskt tänkande. Genom att fördjupa mig i beståndsdelarna skriver jag fem ramberättelser, som all visar på en kognitiv evolution i hur den humanitära hjälpen historiskt kommit till och förändrats. Ramberättelserna bildar tillsammans ett metaforiskt kausalkomplex. Till slut redogör jag för fyra konkreta fall av stora humanitära hjälpoperationer i Afrika, för att utreda hur berättelserna lästes och för att exemplifiera deras betydelse. Dessa fallstudier visar alla på komplicerade historiska och politiska processer, som mer eller mindre negligerades i själva hjälpdistributionen, som inte rymdes med vare sig i praktiken eller i den via media relaterade berättelsen. Jag kommer till att den humanitära hjälpen i Afrika bygger på en moralfilosofisk ”humanitär berättelse”, med koloniala arv, som ända sedan Biafrakriget sakta naturaliserats och utvecklats till en politisk och ekonomisk institution. I dag ifrågasätter ingen att bilder av hungriga svarta barn används som beståndsdelar i reklamkampanjer, med avsikten att få västerländska människor att ge pengar till privata organisationer, som upprätthåller ett system av hjälpdistribution.
  • Huttunen, Oona (Helsingfors universitet, 2015)
    Ystävyysseurakuntatoiminta Pakilan ja Torman seurakuntien välille aloitettiin 1980-luvun lopulla. Pro gradu -tutkielmassani selvitän Pakilan ja Torman välisen ystävyysseurakuntatoiminnan historiaa ja toimintamuotojen muutosta vuosina 1989-2013. Kiinnitän huomiota seurakuntien välisen yhteyden muodostumiseen ja ystävyystoiminnan eri aikajaksoihin. Tutkin myös Suomen ja Viron taloudellisten olosuhteiden kehittymisen vaikutusta Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muotoihin. Pohdin tutkielmassani myös ystävyystoiminnan luonnetta ja sitä, löytyykö toiminnasta piirteitä eriarvoisuudesta. Pro gradu -tutkielmani lähdeaineisto sijaitsee pääosin Pakilan Tormaystävät ry:ssä pitkään toimineiden Pauli ja Taru Matikaisen autotallissa Pakilassa. Osa aineistosta, kuten Torman seurakunnan vuosikertomukset ja jotkin yksittäiset kirjeet sijaitsevat Torman seurakunnan arkistossa Torman pappilassa. Pakilan Tormaystävät ry:n puheenjohtaja Pauli Matikaisen sähköpostitse toimittamat lähdeaineistot sijaitsevat niitä varten perustamassani arkistossa. Kaikki käyttämäni arkistot ovat järjestelemättömiä. Tutkimuksesta selvisi, että Pakilan ja Toman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muodot ovat muuttuneet merkittävästi tutkimusajanjakson aikana. Osa muodoista lakkautettiin, osa kehittyi ja osa alkoi vasta tutkimusajanjakson lopulla. Pakilan ja Torman seurakuntien välinen ystävyysseurakuntatoiminta voidaan jakaa kolmeen jaksoon: toiminnan aloitusjakso, humanitaarisen avun jakso ja tasavertaisen ystävyystoiminnan jakso. Jaksot perustuivat toistensa päälle ja mahdollistivat toisensa, eli toiminnan aloitusjakso mahdollisti humanitaarisen avun jakson, joka taas oli pohjana tasavertaisen ystävyystoiminnan jaksolle. Taloudelliset olosuhteet Virossa ja Suomessa vaikuttivat Pakilan ja Torman seurakuntien ystävyystoiminnan muotoihin erityisesti toiminnan aloitusjakson aikana. Viron taloudellisen tilanteen kehittyminen vaikutti paljon Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan kehittymiseen, sillä taloudellinen tilanne Virossa määritteli osan mahdollisista ystävyystoimintamuodoista kunakin tutkimusajankohdan ajanjaksona toteutuskelpoisiksi. Tutkimukseni osoittaa Pakilan ja Torman seurakuntien välisessä ystävyystoiminnassa ilmenneen joitakin eriarvoisuuden piirteitä. Ystävyysseurakuntatoiminnan humanitaarisen avun jaksolla Pakilan ja Torman seurakunnan toimijat olivat hyvin eri asemissa toisen ollessa auttaja ja toisen avustettava, mikä lisäsi eriarvoisuutta toimijoiden välille.
  • Backberg-Edvards, Kristiina (2006)
    Tutkimuksessa selvitettiin, minkälainen merkitys Internetillä on kansainvälistä avustustoimintaa tekevien järjestöjen maineelle. Tutkimuskohteena olivat keskeiset suomalaiset kansainvälistä avustustoimintaa tekevät järjestöt. Tutkittavaksi valittiin ne järjestöt, joiden kanssa ulkoasiainministeriö on tehnyt kumppanuussopimuksen. Lisäksi mukaan otettiin Unicef, joka on keskeinen avustusjärjestö. Kohteena olevia järjestöjä kutsutaan tutkimuksessa kansainvälistä avustustoimintaa tekeviksi järjestöiksi. Kaikki tutkitut järjestöt tekevät kehitysyhteistyötä ja osa niistä osallistuu myös humanitaariseen avustustoimintaan. Suurin osa näistä järjestöistä antoi humanitaarista apua Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofin yhteydessä. Tutkimusmenetelmäksi valittiin teemahaastattelu, sillä haastattelemalla voidaan hankkia tietoa aikaisemmin vähän tutkitusta aiheesta. Tutkimuksen aineistona oli kymmenen kansainvälistä avustustoimintaa tekevän järjestön johtajan puhe. Haastattelupuheen myötä tutkimuskysymys tarkentui: miten kansainvälistä avustustoimintaa tekevien järjestöjen johtajat rakentavat puheessaan Internetin merkityksen johtamiensa järjestöjen maineelle. Analyysimenetelmä oli lähestymistavaltaan väljästi diskurssianalyyttinen. Haastatteluja analysoitiin hyödyntäen retorista analyysia. Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä varsinaista ja viides, näistä muista koostuva, poikkileikkaava, puhetapa. Puhetavat ovat: 1) tehty työ, 2) luottamus, 3) kilpailu, 4) henkilökunta ja 5) täydentäminen. Ensimmäisessä puhetavassa maine syntyy järjestöjen tekemästä avustustoiminnasta, sillä Internet mahdollistaa nopean viestinnän humanitaarisissa kriiseissä. Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofin myötä Internetin merkitys viestintävälineenä vakiintui. Toisessa puhetavassa lahjoittajien luottamus siihen, että annettu avustus menee perille, rakentaa järjestöjen mainetta. Internet mahdollistaa avoimen taloustiedottamisen ja valvonnan. Kolmannessa puhetavassa Internet rakentuu järjestöjen keskinäisen kilpailun maineareenaksi. Se mahdollistaa myös järjestöjen keskinäistä yhteistyötä. Neljännessä tavassa Internet helpottaa järjestön johdon tiedottamista henkilökunnalle. Viides puhetapa kuvaa, miten Internet täydentää järjestöjen mainetta. Internet, käyttökelpoisuudestaan huolimatta, on vain yksi väline kansainvälistä avustustoimintaa tekevien järjestöjen maineen rakentamiseksi. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että Internet täydentää kansainvälistä avustustoimintaa tekevien järjestöjen mainetta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että kansainvälistä avustustoimintaa tekevät järjestöt käyttävät Internetiä viestinnän siirtomallin mukaisena yksisuuntaisena viestintävälineenä, jolloin Internet näyttäytyy tehokkaana tiedon jakamisen kanavana. Internet ei ole kansainvälistä avustustoimintaa tekeville järjestöille viestinnän rituaalimallin mukainen vuorovaikutteinen viestintäväline. Keskeisimmät työssä käytetyt lähteet ovat: Karvonen, Erkki (1999): Elämää mielikuvayhteiskunnassa. Helsinki, Gaudeamus. Aula, Pekka & Heinonen, Jouni (2002): Maine. Menestystekijä. Helsinki, WSOY. Aula, Pekka & Mantere, Saku (2005): Hyvä yritys. Strateginen maineenhallinta. Helsinki, WSOY.
  • Kervinen, Anna Emilia (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan ruoka-apua Suomen kehityspolitiikan osana. Aihetta ei ole tutkittu aikaisemmin, joten työni on perustutkimusta. Lähtökohtana on sen selvittäminen, miksi Suomi antaa ruoka-apua ja millainen kehityspolitiikan väline se on Suomelle ollut. Pääasiallinen tutkimusmenetelmäni on ollut ulkoasiainministeriön arkistomateriaalin analysointi. Arkistomateriaalin perusteella olen rekonstruoinut kuvan Suomen ruoka-apupolitiikasta: toiminnan lähtökohdista, perusteluista ja ehdoista sekä avun määrästä, koostumuksesta ja suuntaamisesta. Arkistotutkimukseni rikastuttamiseksi olen tehnyt 3 avointa haastattelua ulkoasianministeriössä ja maa-ja metsätalousministeriössä. Koska ruoka-avusta ei ole juuri keskusteltu Suomessa taustoitan analyysiani katsauksella kansainväliseen ruoka-apupolitiikkaan ja erityisesti Suomen ruoka-avun kanavan Maailman elintarvikeohjelma WFP:n toimintaan. Työni teoreettisena viitekehyksenä ovat Juhani Koposen ja Lauri Siitosen näkemykset Suomen kehityspolitiikan muotoutumisesta. Tutkimuksestani selviää, että Suomen ruoka-apupolitiikka kuvastaa varsin tarkasti kulloinkin maamme kehityspolitiikkaa yleisellä tasolla ohjanneita motiiveja. Suomi aloitti ruoka-avun antamisen vuonna 1963, jolloin YK:n alaisen maailman elintarvikeohjelman perustaminen teki ruoka-avun antamisen pienemmillekin maille mahdolliseksi ja toivottavaksi. Kehitysaputoiminta antoi Suomelle tilaisuuden esiintyä länsimaana ja näin tehdä eroa Neuvostoliittoon. Ruoka-apu oli tähän erityisen suotuisa väline, sillä samalla maa vapautui maataloustuotannon ylijäämistä. Ensimmäisinä vuosikymmeninä ruoka-apu nähtiinkin Suomessa selkeästi myös kotimaisten maataloustuotteiden markkinointikanavana. Suomi antoi vuoteen 2001 ruoka-apunsa pääosin kotimaisina elintarvikkeina. Viime vuosikymmeninä, Suomen liityttyä Euroopan unioniin ja identifioituessa siihen, kotimaisten tuotteiden vientimahdollisuudet ruoka-apuna ovat heikentyneet ja huomio on kohdistunut avun kehitysvaikutuksiin. Sittemmin apua on annettu yhä enenevässä määrin rahana ja painotusta on siirretty kehityshankkeiden tukemisesta humanitaariseen apuun. Tällä hetkellä Suomen ruoka-avun profiili näyttää varsin ”eurooppalaiselta.” Suomi antaa vain sitomattomia raha-avustuksia ja sen avustusten kokonaisuudessa painottuu humanitaarinen apu jonka kohdentamisessa luotetaan YK:n tarveharkintaan. Tämä kuvastaa nähdäkseni sekä aitoja humanitaarisia motiiveja että sitä, että ruoka-avun menetettyä mahdollisuutensa turvata kotimaisia vientietuja sen tärkein merkitys on Suomen ulkopoliittisen identiteetin rakentamisessa. Siksi väitänkin, että matalasta profiilistaan huolimatta ruoka-apu on ollut Suomelle ennen kaikkea tärkeä, joskaan ei keskeinen, identiteettipolitiikan väline, jonka avulla Suomi on pyrkinyt luomaan kuvaa itsestään vastuullisena multilateraalisen avun antajana.