Browsing by Subject "deliberatiivinen demokratia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Toppinen, Pilvi (2003)
    Globalisoituva maailma erilaisine konflikteineen herättää yhä enenevissä määrin kysymyksen: Miten päättää yhteisistä asioista toisten – erilaisten – kanssa? Demokratiateoreettiset tarkastelut ovatkin nousseet keskeisiksi kysymyksiksi poliittisessa filosofiassa viime vuosikymmenellä. Tarkastelen tutkielmassani käytännölliseen järkeilyyn perustuvaa deliberatiivisen demokratian ideaalia ja sen suhdetta erilaisuuteen. Deliberatiivisella demokratialla viitataan keskustelu- ja harkintaprosessia painottavaan normatiiviseen demokratiakäsitykseen, missä aiemman aggregatiivisen äänestämistä päätöksentekomenetelmänä puoltaneen paradigman sijaan tavoitteena on saavuttaa konsensus yhteisiä asioita koskevista päätöksistä julkisen, avoimen ja poliittisesti tasa-arvoisen keskustelun ja harkinnan myötä. Esittelen ensin deliberatiivisen demokratian ideaalin ja tarkastelen sitten kriittisesti tuon ideaalin rajoja. Keskeinen tutkimuskysymykseni on: sitoudutaanko deliberatiivisen demokratian ideaalissa sellaisiin oletuksiin, jotka saattavat estää tasa-arvoisen päätöksenteon tai jopa sulkea jotkut kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle? Tarkastelutapani on teoreettinen, vaikkakin normatiivisissa yhteiskuntaa koskevissa kysymyksissä deskriptiiviset väitteet kietoutuvat teoreettiseen argumentaatioon. Tutkielmani muodostuu johdannosta, kolmesta varsinaisesta luvusta sekä loppuyhteenvedosta. Ensimmäisessä varsinaisessa luvussa esittelen deliberatiivisen demokratian taustaa ja ideaalia itsessään. Kuvailen aluksi menetelmällistä äänestämistä päätöksentekomenetelmänä painottavaa aggregatiivista demokratiakäsitystä ja Jürgen Habermasin käsitystä deliberatiivisesta demokratiasta yhdistelmänä liberaalia ja republikaanista demokratiakäsitystä sekä ideaalia kommunikaatiota sääteleviä ehtoja. Taustoittelun jälkeen siirryn deliberatiivisen demokratiakäsityksen esittelyyn, jossa merkittävimmät lähteeni ovat Seyla Benhabibin (2002) Claims of Culture: Equality and Diversity in the Global Era sekä Joshua Cohenin (1989) klassikkoartikkeli "Deliberation and Democratic Legitimacy". Toisessa ja kolmannessa luvussa tarkastelen deliberatiivisen menettelytavan implisiittisiä ja eksplisiittisiä yhtenäisyysoletuksia. Keskeisimmät lähteet kriittisen tarkasteluni tukena ovat Iris Marion Youngin (2000) Inclusion and Democracy sekä James Bohmanin (1996) Public Deliberation. Pluralism, Complexity, and Democracy. Toisessa luvussa tutkin erilaisuuden deliberatiiviselle menettelytavalle asettamaa haastetta poliittisen tasa-arvon kannalta. Osoitan, että esittelemäni deliberatiivisen demokratiakäsityksen muotoilu sisältää joitain ongelmallisia oletuksia, joita tulisi muokata edelleen, jotta demokratia voisi olla mukaanottavampaa myös epätasa-arvoisissa olosuhteissa. Keskeisinä haasteina näiltä osin ovat keskustelua määrittävät tekijät sekä poliittisten kykyjen tasavertaisuus. Poliittiset filosofit kiistelevät myös nykyään siitä, pitäisikö demokratia nähdä konsensukseen tähtäävänä deliberaatioprosessina vai pikemminkin konfliktina kuten agonisen demokratian kannattajat väittävät? Kolmannessa luvussa tarkastelenkin konsensuksen tavoitteluun liittyviä ongelmia, jotka nostavat esiin erilaisuuden ja deliberatiivisen demokratian kannalta oleellisia kysymyksiä. Osoitan konsensuksen deliberatiivisen päätöksenteon päämääränä olevan turhan vahva vaade ja päädyn puoltamaan käsitystä, joka sijoittuu deliberatiivisen ja agonistisen demokratiakäsityksen välille. Neljännessä luvussa pohdin deliberatiivisen menetelmän rajoja ja erilaisuutta ja teen johtopäätökset aiemmissa luvuissa esittämieni argumenttien perusteella.
  • Grahn, Julia (Helsingfors universitet, 2013)
    Forskningen har sitt syfte i bakgrunden av det ökande intresse bland kommunerna i Finland att ta i bruk medborgarråd. Därmed är det motiverat att utreda huruvida legitima medborgarråd i verkligheten är, redogöra för framgångsfaktorer och de största utmaningarna som bemöts i implementeringen av medborgardialoger. Genom den deliberativa demokratiteorin sammanställs systematiskt de fundamentala kriterierna för demokratisk deliberation. Kriterierna kopplas till det empiriska materialet som består av två medborgarråd som genomförts i Sverige och sex medborgarråd som genomförts i Finland som deliberativa försök. Genom en innehållsanalys utreds huruvida de fundamentala kriterierna uppfylls. Resultaten visar att uppfyllande av de deliberativa kriterierna påverkar hur framgångsrikt medborgarrådet är. Det upptäcks en stor skillnad i de studerade medborgarråden i Sverige och Finland, varav de medborgarråd som studerats i Finland varit betydligt framgångsrikare än de studerade medborgarråden i Sverige. Resultaten beror i stor grad på att de studerade medborgarråden i Sverige inte uppfyller deliberativa kriterier och är såtillvida inte legitima. Utöver detta upptäcks det andra faktorer som påverkar framgång och som bör tas i beaktande i genomföringen av medborgarråd. De fundamentala kriterierna höjer legitimiteten av medborgarråden och kan därigenom möjliggöra verklig påverkan. Analysen visar att medborgarråd lämpar sig för svårare, komplexa frågor och kan användas för att nå marginaliserade grupper och vissa målgrupper. Eftersom det i Finland inte systematiskt implementerats olika former av medborgardialoger i kommunerna än, är det motiverat att utreda hur implementeringen har skett i Sveriges kommuner och landsting, pga. de stora satsningarna och projekt som genomförts för att utveckla olika former av medborgardialog som kan implementeras i styrningen. Genom en intervju med SKL:s handläggare för demokratifrågor får forskaren en djupare förståelse för hur implementeringen av medborgardialoger har skett i Sveriges kommuner och landsting. Det redogörs för vilka som är de största utmaningarna beträffande implementeringen av medborgardialoger i dagens läge, och vilka faktorer som påverkar medborgardialogers framgång. För att närmare studera hur implementeringen har skett, genomför forskaren en utvärdering av en specifik kommun i Sverige, Hudiksvalls kommun. Utvärderingen baserar sig främst på de åren som Hudiksvalls kommun medverkade i ett nätverk och projekt med fyra andra kommuner där syftet var att finna permanenta former för styrningen som dessutom når marginaliserade grupper. Hudiksvalls kommun valde att satsa på medborgarråd. Medborgarråden genomfördes inte enligt den ursprungliga 'cittizen jury' modellen, vilket resulterade i att ett klart syfte saknades, ansvariga aktörer saknades och kontakssamarbetet var inte aktivt. Dessutom utbildades inte tjänstemän och förtroendevalda och medborgarråden fick inte stöd av experter. Dessa faktorer resulterade i ett sjunkande intresse för medborgarråden, och det upplevdes inte möjlighet till påverkan. Projektet misslyckades och medborgarrådens existens upphörde år 2010. Utvärderingen visar, att målen inte uppfylldes. Forskningen sammanfattar slutligen resultaten av innehållsanalysen, intervjun och utvärderingen i en sammanfattande analys. Det redogörs förutom för betydelsen av de deliberativa kriterierna också andra faktorer som påverkar framgång, som upptäckts i forskningen. Dessa är: är ett klart syfte, utbildning av tjänstemän och förtroendevalda, stöd av experter, utvärdering av medborgardialoger, systematisering av medborgarråd och att de tas i bruk som permanenta former. Forskaren redogör slutligen för medborgarråds potential till verklig påverkan och hur detta uppnås. Dessutom redogörs för de största utmaningarna med medborgarråd och andra medborgardialoger som bör tas i beaktande vid implementeringen. Genom en framtidssyn redogörs forskarens egna reflektioner som stöds av forskningsresultaten. Forskningen beskriver att medborgarråd lämpar sig att tas i bruk i kommunerna i Finland i allmänna, komplexa och svåra frågor som berör alla kommuninvånare, och kan dessutom användas för att nå marginaliserade grupper och specifika målgrupper. Forskaren betonar systematisering i implementationen, utbildning och involverande av tjänstemän och förtroendevalda samt stöd av experter.
  • Thorup, Mikkel (Helsinki Collegium for Advanced Studies, 2013)
    COLLeGIUM: Studies across Disciplines in the Humanities and Social Sciences 14
    This article explores how state actors and ‘state philosophers’ from the latter part of the twentieth century until the present have described and reacted to what they perceive as militant challenges to the statist order. This is understood to be an antipolitical mode of argumentation because the critiques explicitly distance themselves from ordinary politics, portraying themselves as above or beyond normal politics. It is more specifically about critiques of liberal democracy for being unable to defend itself because it regards action as antithetical to talking. The article firstly outlines the core of the critique; then it turns to an empirical exploration of two different argumentative types of the critique illustrated through two different case examples: (1) securitized antipolitics: the neo-conservative argument for using force and the critique of those standing in the way of military solutions; and (2) moralized antipolitics: the idea that Islamism represents a new life threat to the West meriting a third world-war response and the critique of liberal appeasers supposedly not up to the challenge. The article concludes by summarizing the findings in the Slavoj Žižekian concept of ultrapolitics, where a militarization of politics is offered as real, hard politics but is actually a way to avoid the truly hard fact of politics: disagreement.
  • Järvinen, Zara (Helsingfors universitet, 2012)
    This thesis is motivated by what some would consider as the erosion, or demise, of nation-state sovereignty today. There is a growing consensus that the nature of sovereignty has changed in the recent decades, as the state as the centrepiece of power and authority is being increasingly affected by forces of globalization and the proliferation of international organizations and institutions. However, the approaches adopted by theorists to confront this perceived crisis of sovereignty seem to be largely divided between those aiming to defend some notion of nation-sate sovereignty, and those aiming to discard it, transform it, migrate or divide it. There is thus an urgent need to re-examine and re-think the concept of sovereignty, and its place and status in today’s politics and political theory. The purpose of this thesis is to contribute to this project through a philosophical analysis of the concept of sovereignty, and the various approaches and conceptualizations present in the modern sovereignty discourse. Especially, the thesis will explore a possibility of re-configuring sovereignty towards a conceptualization that enables it to be dispersed, shared or transferred away from the nation-state to other political units. One such re-configuration is suggested by Thomas Pogge, who promotes a cosmopolitan institutional reform through a vertical dispersal of sovereignty, or a process of decentralization and centralization downwards to local, and upwards to global level - his idea will be critically assessed in detail. The key modern sources adopted in this thesis include: Jacques Maritain’s 'The Concept of Sovereignty' (1950); Literature and Evil by George Bataille (1973); Rogues: Two Essays on Reason by Jacques Derrida (2005); 'Democracy, Demography and Sovereignty' by Seyla Benhabib (2008); World Poverty and Human Rights by Thomas Pogge (2008); Walled States, Waning Sovereignty by Wendy Brown (2010); and After Sovereignty edited by Pavlich & Barbour (2010). The historical texts considered in this thesis are Polybius’ Histories (264-146 BC); Six Books of the Commonwealth by Jean Bodin (1576); Leviathan by the Thomas Hobbes (1651); and John Locke’s Second Treatise of Government (1689). The main conclusion in this thesis is that through a thorough philosophical analysis of the concept of sovereignty, it becomes evident that sovereignty evades any fixed meanings, and is inherently ambiguous and polysemic. Being polysemic the concept then allows re-configurations and re-conceptualizations that enable conceiving sovereignty as something that can be dispersed, shared or transferred. In addition, such re-conceptualization is further enabled by deliberations and iterations of the concept manifesting in deliberative sovereignty discourse. Throughout the thesis some important considerations and reservations are identified, which will eventually suggest several avenues for further research on the concept of sovereignty.
  • Ala-Risku, Päivi (2005)
    Tutkielman lähtökohtana on normatiivinen käsitys siitä, että toimiva demokratia vaatii toimivaa julkista keskustelua. Journalismin tehtävänä ei ole vain välittää jo päätettyä ja jo tapahtunutta, vaan toimia alustana päätöksenteolle organisoimalla julkista keskustelua, jonka pohjalta päätökset vasta tehdään. Tutkielmassa tutkitaan yhden järjestön, Veronmaksajain keskusliiton (VKL) asemaa julkisessa keskustelussa. Tätä tutkitaan tarkastelemalla valitun teorian valossa sitä, kuinka hyvin teoreettisen viitekehykseni ideaali toteutuu VKL:n kannalta ja osalta. Lisäksi tutkitaan, millaisena VKL lehtijulkisuudessa näyttäytyy ja mistä aiheista ja millaisin äänenpainoin se käy julkista keskustelua. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu deliberatiivisen demokratiaihanteen asettamille vaatimuksille hyvästä julkisesta keskustelusta. Tätä hyvää julkista keskustelua määrittellään paitsi yleisesti Habermasin deliberatiivisuuskäsitteen mukaan myös Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teorian avulla. Mentelminä tutkielmassa käytetään sekä määrällistä että laadullista analyysia. Määrällisen analyysin menetelmänä on sisällön erittely, laadullisena teoriaan pohjautuva tulkinta. Keskeisimpimpänä tuloksena tutkielma vahvistaa aiempien tutkimusten havainnon siitä, että järjestöt toimivat pääasiassa strategisesti. Näin ollen järjestön osallistuminen keskusteluun ei toteuta tutkielman normatiivista käsitystä, eli järjestö ei keskustele kommunikatiivisen toiminnan teorian ja deliberatiivisuuden ihanteita noudattaen, vaikka myös kommunikatiivisuutta ja deliberatiivisuutta järjestönkin keskustelusta löytyy. Lisäksi tutkielmassa etsitään niitä positioita, joissa tutkittu järjestö, VKL, keskustelee. Näiksi positioiksi muodostui: 1) oikeudenmukainen harkitsija, 2) linjakas vaatija, 3) tietäjä, 4) yksisilmäinen epärealisti, 5) kiivas tappelija ja 6) epärehellinen. Tutkielmassa tutkittiin myös niitä aiheita, joista VKL keskustelee. Analyysissä selvisi, että jutuissa käydään keskustelua kuudesta eri pääaiheesta: 1) tuloverotuksesta, 2) kuntataloudesta, 3) yritysverotuksesta, 4) arkielämän veroista ja maksuista, 5) veroilmoituksesta tai -ehdotuksesta ja 6) Veronmaksajain Keskusliitosta järjestönä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Esa Reunasen väitöskirja Budjettijournalismi julkisena keskusteluna, Jürgen Habermasin The theory of Communicative Action. Volume One ja The theory of Communicative Action. Volume Two sekä Jürgen Habermasin The Inclusion of the Other.
  • Suvanto, Noora (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan osallisuutta ja osallistamista Helsingin kaupungissa ja erityisesti Helsingin kaupungin digitaalisilla näytöillä. Työn tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin digitaalisten näyttöjen potentiaalia toimia osallistamisen työkaluna. Lisäksi pohditaan ja kuvaillaan demokratian muutosta, digitalisaation vaikutuksia ja osallisuutta Helsingin kaupungissa. Demokratian muutoksessa teknologia ja ihmisten toimijuus mahdollistavat uusia demokratian muotoja joissa demokratia on entistä avoimempaa ja yhä useampi voi osallistua siihen. Tutkielmassa on toteutettu monipaikkaista kenttätyötä, johon on sisältynyt osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja. Päähaastateltavia tutkielmassa on seitsemän ja he ovat kaikki töissä Helsingin kaupungin virastoissa ja työskentelevät lähellä osallistamisen kenttää. Lisäksi havainnointi olen tehnyt sekä kaupungin digitaalisten näyttöjen yhteydessä sekä Helsingin kaupungin virastojen järjestämissä tapahtumissa, jotka liittyvät kaupungin kehittämiseen ja osallisuuteen. Helsingin kaupungilla on strategian mukaan olevan vahva poliittinen tahto osallistaa. Hallinnon muutokset ovat kuitenkin hitaita. Osallistaminen ja osallistuminen ovat olleet lain määritteleminä pakollisia vasta 2000 -luvun alusta alkaen, joten parhaat osallistamisen käytännöt (best practices) ovat vasta muotoutumassa. Digitalisaation ja informaatioteknologian kehityksen myötä deliberatiivinen demokratia on entistä helpommin saavutettavissa. Digitalisaatio mahdollistaa aikaisempaa laajemman osallistamisen ja osallistumisen. Myös asiantuntijuuden rooli on muuttumassa, kun osallistamisen ja digitalisaation johdosta tieto leviää kaupunkilaisille entistä helpommin. Toisaalta digitalisaatioon liittyy riski yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta. Vaikka digitalisaatio mahdollistaa entistä laajemman ja helpomman osallistamisen ja osallistumisen, eivät digitaaliset näytöt ole paras mahdollinen tapa osallistaa helsinkiläisiä. Näyttöjen paikkasidonnaisuus voi aiheuttaa eriarvoistumista ja rajoitteita osallistumiselle. Digitaalisten kaupunkinäyttöjen potentiaali voisi sen sijaan olla kaupungin viestinnällinen kanava, joka luo kaupunkitilaan mielikuvaa kaupungin tahdosta kuulla kaupunkilaisia. Digitaalisten kaupunkipintojen käyttöön liittyvät myös kysymykset yksityisyydestä ja yksilön vaikutelmanhallinnasta sekä vallasta, koska useimmiten kaupungin digitaalisilla pinnoilla osallistaminen suuntautuu ylhäältä alas eli kaupungin taholta kaupunkilaisille. Kaikki erilaiset osallistamisen tavat ovat kuitenkin tärkeitä Helsingin kaupungille ja sen kehittämiselle, koska kaupunkilaiset eivät ole homogeeninen ryhmä. Positiivinen ilmapiiri osallisuutta kohtaan edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja välejä hallinnon ja kaupunkilaisten välillä.
  • Rinne, Jenni (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan puoluedemokratian vaikutusta eduskunnan valiokuntien deliberointiin ja valiokuntatyöskentelyyn. Puoluedemokratia ymmärretään tutkielmassa edustuksellisena traditiona, joka tuottaa parlamentissa erilaista puhetta ja muuttaa tämän puheen tarkoitusta. Tutkimusongelmaa taustoittavat väitteet, jotka koskevat ”keskustelevan parlamentin loppua”. Poliittisten puolueiden on ajateltu olevan yksi syy siihen, että keskustelut ovat siirtyneet pois parlamentin julkiselta puheen areenalta. Toisaalta valiokuntien on ajateltu olevan parlamenttien ”todellisen deliberaation” ja ”todellisen työn” paikkoja. Tutkielma tarkastelee tätä jännitettä ja selvittää, millaisia rajoitteita ja mahdollisuuksia keskustelulle voidaan puoluedemokratiassa nähdä. Tutkimusongelmaa lähestytään vastaamalla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Missä määrin väitteet ennalta muodostetuista kannoista ja mielipiteistä pätevät valiokuntatyöskentelyssä? Millä tavoin kannanmuutokset ovat mahdollisia ja millaisia rajoitteita niille kenties on olemassa? Millaisia puoluedemokratialle olennaiset kompromissit ovat? Tutkielmassa puoluedemokratian käsitettä avataan tarkastelemalla sitä vaaleja, edustajan suhteellista autonomiaa, mielipiteen muodostamista ja ”keskustelulla koettelua” koskevien edustuksellisten periaatteiden kautta. Periaatteita käsitteellistetään tutkielmassa pääasiallisesti deliberatiivisen demokratiateorian uusimpia keskusteluavauksia hyödyntäen. Avaukset liittyvät myös laajempaan keskusteluun edustuksellisuuden uudelleenarvioimisesta. Keskeisiä teoreetikkoja tutkielmassa ovat mm. Bernard Manin, Simone Chambers, Jane Mansbridge sekä F.R. Ankersmit. Tutkielmassa sovellettua tutkimuskirjallisuutta on hyödynnetty myös kritisoitaessa demokratiateorioiden kapeaa näkemystä puolueista monoliittisina ja aksiomaattisina toimijoina. Tutkimuksen aineisto koostuu 18 tutkimushaastattelusta, jotka toteutettiin talvella 2008–2009. Haastateltavina oli eduskunnan kansanedustajia ja virkamiehiä. Tutkimusmetodina on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysiä, koska se mahdollistaa tutkielmassa käytettyjen teorioiden täydentämisen aineistosta kumpuavilla huomioilla. Haastatellut ovat samalla informantteja, koska tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa melko niukalti tutkituista valiokunnista ja samalla kartoittaa kansanedustajien näkemyksiä valiokuntatyöskentelystä sekä valiokunnasta deliberatiivisena areenana. Valiokunnan kontekstissa deliberaatio ymmärrettynä vastavuoroisena argumentointina, uusien näkökulmien avaamisena ja mielipiteiden muuttamisena näyttäytyy haastatteluiden perusteella osin alisteisena puoluedemokratian logiikalle. Tutkielma osoittaa, että valiokunnan deliberoinnin taustalla vaikuttavat puoluedemokratian mukaiset yhteistoiminnan järjestelyt. Puoluedemokratian toiminta ei kuitenkaan ole täysin hallitseva periaate valiokunnassa. Sen näyttäytymisen voidaan katsoa häilyvän suhteessa kansanedustajien arviointeihin heidän omasta roolistaan toisaalta ”puoluedelegaatteina” ja toisaalta valiokunnan jäseninä. Kaikki valiokunnan keskustelut ja neuvottelut eivät seuraa puoluedemokratian painottamaa hallitus–oppositio -asetelmaa, vaan valiokunta toimii myös vahvana yhteistyön ja kompromissien tekemisen areenana. Tämä jännite avaa deliberaatiolle erilaisia mahdollisuuksia ja painotuksia, mikä nivoutuu myös deliberatiivisen demokratian tutkimuskentässä käytävään keskusteluun edustuksellisuuden uudelleenarvioimisesta.
  • Rantamäki, Ronny (Helsingin yliopisto, 2018)
    Under en längre tid har de sjunkande röstningstalen väckt oro och åtgärder för förstärkningen av demokratin i Finland har genomförts i huvudsak i kommunerna. Nya demokratiska mekanismer för direkt deltagande och påverkan har introducerats via kommunallagen 1995 och 2015. Sedan 2006 har det också varit möjligt för kommunerna att välja borgmästare istället för kommundirektör. Borgmästarmodellen i kommunal styrning är ämnad att förstärka den representativa demokratin. 1.6.2017 var kommunerna tvungna att genomföra en reform av sina styrdokument och i samband med detta har omstruktureringar av organisationen och verksamheten gjorts. De olika styrmodellerna, borgmästare och kommundirektör, har olika utgångslägen för användning av de demokratiska mekanismerna. Tammerfors med borgmästare och Vanda med stadsdirektör är jämförbara till stadsstrukturen, invånarantal och ekonomiska läget. Syftet med denna avhandling är att svara på följande frågor: Hur påverkar styrningsmodellen mekanismerna för det demokratiska deltagandet i kommunerna, vad förklarar skillnaderna och vilken påverkning har styrningsmodellen haft på genomförandet av de demokratipolitiska målen på kommunal nivå? För att svara på frågorna redogörs det för demokratins mekanismer och kommunal styrning och teoretiska modeller om demokratimekanismernas förhållande till styrningsmodellerna skapas. Med en genomgång av kommunernas centrala styrdokument och intervjuer med nyckelpersoner samlas relevant data för jämförelsen. Enligt styrningens och demokratins teoretiska modeller förväntas de representativa och deliberativa demokratins mekanismer vara starkare i borgmästarmodellen, medan associativa, direkta och brukarorienterade är starkare i kommundirektörsmodellen. I praktiken finns element av alla demokratimekanismer i båda modellerna, men i huvudsak motsvarar resultaten förväntningarna.
  • Iso-Markku, Perttu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan yhdysvaltalaisen filosofin Nancy Fraserin esittämää ylikansallisen oikeudenmukaisuuden teoriaa siihen kohdistetun kritiikin näkökulmasta. Työssä tarkastellaan Fraserin oikeudenmukaisuusteoriasta käytyä keskustelua ja sitä, selviytyykö Fraserin teoria uskottavasti sitä kohtaan esitetystä kritiikistä. Fraser on useaan otteeseen kehittänyt teoriaansa saamansa kritiikin pohjalta ja on myös kirjoittanut vastineita kriitikoilleen, joten tarkasteltavaa keskustelua tutkielmassa läpikäytäväksi on tarjolla runsaasti. Erityisesti tarkastellaan kahta erityiskysymystä, joiden kohdalla Fraserin teoria on herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiä. Ensimmäinen kysymys koskee Fraserin teoriassa esiintyvää demokraattisen deliberaation kehäpäätelmää, toinen demokraattisen deliberaation kehysten asettamista Fraserin teoriaan kuuluvan alaisuusprinsiipin käsitteen avulla. Fraserin teorian demokraattisen deliberaation kehäpäätelmä tarkoittaa sitä, että hänen oikeudenmukaisuusteoriassaan keskeisessä asemassa oleva demokraattinen dialogi vaikuttaa sisältävän lopputuloksensa. Fraserin teoria näyttää ajautuvan siihen, että tasa-arvoa edistävä deliberaatioprosessi vaatii toimiakseen sen, että tasa-arvo keskustelijoiden kesken on jo toteutunut. Tutkielmassa esitetään, että Rainer Forstin käsite ’minimaalinen justifikaatio’ tai Thomas Poggen käsite ’ohut hyvinvointi’ voivat täydentää Fraserin teoriaa tuomalla mukaan ne minimiedellytykset, jotka täytyy täyttää, ennen kuin koko deliberaatio voi alkaa. Tällä täydennyksellä saatava ’riittävän hyvä deliberaatioprosessi’ sisältää edellytykset kehittyä Fraserin kuvaamaksi epäoikeudenmukaisuutta jatkuvasti korjaavaksi deliberaatioksi. Fraserin teorian alaisuusprinsiippi tarkoittaa tapaa rajata se yhteisö tai ihmisjoukko, jonka tulisi osallistua tietyn oikeudenmukaisuusongelman käsittelyyn. Alaisuusprinsiippi rajaa joukon niihin ihmisiin, jotka ovat saman valtarakenteen alaisina. Aikaisempina aikoina tämä valtarakenne oli suhteellisen ongelmattomasti kansallisvaltio, mutta nykyään on Fraserin mukaan syytä tarkastella monenlaisia muitakin valtarakenteita niin ylikansallisella kuin paikallisella tasolla. Ongelmaksi tässä teoriassa uhkaa muodostua relevanttien valtarakenteiden tunnistaminen ja rajaaminen. Mikä on se ihmisjoukko, joka päättää erilaisten valtarakenteiden rajojen määrittelystä? Tutkielmassa esitetään, että Fraserin teoriaa olisi hedelmällistä täydentää David Heldin valtakenttäteorialla ja David Owenin kehittelyllä, jossa alaisuusprinsiippiä täydennetään Fraserin teoriassa aikaisemmin esiintyneellä vaikuttavuusprinsiipillä. Tutkielmassa myös esitetään, että globaalilla tasolla Fraserin teoriaa voidaan ajatella täydennettävän Thomas Poggen moraalisella institutionaalisella kosmopolitanismilla. Tämä tarkoittaa, että globaalin järjestelmän sisällä tulisi taata jokaiselle ihmiselle jonkinlainen minimaalinen hyvinvointi ja perusoikeudet. Tutkielmassa esitetään, että tämä on edellytys sille, että merkityksellistä keskustelua muista alistus/hallintorakenteista ja niiden rajaamisesta voidaan käydä. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että täydennettynä muutamilla muotoiluilla Fraserin teoria on relevantti ja filosofisesti koherentti emansipatorinen teoria, joka on käyttökelpoinen nykyaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielman tulos on, että Fraserin teoria muutamalla täydennyksellä selviää uskottavasti monenlaisesta sitä kohtaan esitetystä kritiikistä ja on käyttökelpoinen myös keskusteltaessa kokonaan uusista ihmiskuntaa kohtaavista tulevaisuuden haasteista.
  • Wikström, Jaana (Helsingfors universitet, 2013)
    Sankari vai syntipukki -tutkielma kuvaa Ilta-Sanomien Lukijan ääni -palstan verkkokeskustelua Anneli Jäätteenmäen Irak-oikeudenkäynnistä 2.3−16.3.2004. Tutkielman teoreettisia viitekehyksiä ovat deliberatiivinen demokratiateoria ja julkiso sen vaalijana, oikeidenkäynnin mediareseptio ja narratiivinen sisällönanalyysi. Tutkimusongelmana on ollut verkkokeskustelun muodon ja sisällön hahmottaminen ja verkkokeskustelun tutkimusmenetelmien ideointi ja kehittäminen. Roman Jakobsonin (1958) viestintämallia on sovellettu viiden ahkerimman kirjoittajan tekstianalyysissä. Kuvittaminen on tiedon visualisointia. Viisi ahkerinta kirjoittajaa on profiloitu kirjoittamistyylin mukaan ja heistä on piirretty muotokuvat. Tutkielma on tapaustutkimus politiikan, median ja kansalaisten suhteesta. Puheenvuoroissa keskustellaan oikeudenkäynnistä, sananvapaudesta, ulkopoliittisen tiedon luottamuksellisuudesta, poliitikon moraalista ja uutisoinnista mediassa. Saako kansanedustaja valehdella, käydä eduskuntavaalikampanjan yhteydessä valtataistelua ja käyttää oppositiojohtajana hankkimiaan tietoja televisioväittelyssä? Saako pääministeri takellella sanoissaan tai olla hämmentynyt? Mikä tarkoittaa virkamiehen salassapitovelvollisuus ja toimittajan lähdesuoja? Mitä käytännössä on poliittisen päätöksenteon avoimuus, toisaalta ulkopolitiikkaan liittyvä valtioiden välinen luottamuksellisuus ja diplomatia? Parlamentarismiin kuuluu väittely, mutta se mielletään kotikatsomoissa riitelyksi. Politiikan uskottavuus ei kestä valehtelua tai huonomuistisuutta. Jäätteenmäki-keskustelussa kirjoittajat eivät kaihtaneet esittää eriäviä näkökulmia. Verkkofoorumi on pikemminkin erimielisten julkiso kuin yksimielisten yhteisö. Kolmannes nimimerkeistä, noin sata kirjoittajaa, puolusti Anneli Jäätteenmäen toimintaa Irakin sotaa edeltäneiden keskusteluiden esilletuomisessa. Enemmistö verkkokeskusteluun osallistuneista kirjoittajista piti hänen toimiaan moitittavana. Sotakoalition käsiteanalyysiä jatketaan Jäätteenmäen oikeudenkäynnin yhteydessä. Jotain olennaista oli siis jäänyt käsittelemättä ja raportoimatta Paavo Lipposen ja Yhdysvaltain presidentti Bushin joulukuussa 2002 käymistä keskusteluista, kun valtiomiehet neuvottelivat Suomen osallistumisesta Irakin sodan jälleenrakentamiseen. Jäätteenmäen oikeudenkäynnistä verkkokeskustelu selkeyttää näkemyksiä siitä, miten kansalaiset keskustelevat politiikasta, mediasta ja julkisuudesta yleensä. Verkkokeskusteluun osallistujat tulkitsevat Jäätteenmäen oikeudenkäynnin mediaspektaakkelia ikään kuin he katsoisivat televisiodraamaa. Oikeudenkäynnin havainnoinnissa huomioidaan pääesiintyjien uskottavuus, elekieli, äänensävy, sanoman sisältö ja tyyli. Se on silkkaa poetiikkaa. Olisi väärin pelkistää, että naiskirjoittajat puhuvat moraalista ja miehet aseista ja sotakoalitiosta, sillä naiskirjoittajat latelevat tiukkaa tekstiä asekauppojen oikeutuksesta. Miehet etäännyttävät tekstinsä ja käsittelevät aihetta pikemminkin asia-argumentaation keinoin. Naiskirjoittajat tuntevat myötähäpeää tai empatiaa Anneli Jäätteenmäkeä kohtaan. Hänen katsottiin epäonnistuneen nimenomaan naispoliitikkona. Ilta-Sanomien Lukijan äänen verkkokeskusteluun Jäätteenmäen oikeudenkäynnistä osallistui 350 nimimerkkiä, he julkaisivat yhteensä 1858 puheenvuoroa parin viikon kuluessa. Verkkokeskustelun aineistolähtöisten analyysimenetelmien päämääränä on tiivistää kirjoitusten keskeinen sisältö ja hahmottaa keskustelun muotoutumista dialogiksi. Keskustelijoiden näkemykset lieventyvät vierustoverin kanssa väitellessä. Keskustelu on aktiivista, mutta harvainvaltaista.
  • Videnoja, Kalle (Helsingfors universitet, 2011)
    Pyrin Pro gradu -tutkielmassani hahmottamaan ne tekijät, jotka konstituoivat julkista aluetta demokraattista legitimiteettiä tuottavana poliittisena foorumina. Työni keskiössä on deliberatiivisen demokratian teorian ydinajatus, että ihmiset ja ihmisryhmät kykenevät muodostamaan mielipiteensä ja tuomaan sen esille julkisissa keskusteluissa. Hyvin argumentoitu vaade ryhmän oikeuksien puolesta kerää julkista kannatusta muualtakin kuin asianomaisen ryhmän sisältä. Tämä puolestaan saa aikaan poliittisia muutoksia. Ryhmä, jota yhdistää epäoikeudenmukaisuuden kokemus, tuo agendansa julkisuuteen ja pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja sitä kautta poliittiseen päätöksentekoon. Oleellinen kysymys tässä kontekstissa on, kuinka paljon yleisen mielipiteen tulisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja minkälaisiin aiheisiin poliittisesti vaikuttava yleinen mielipide on rajattu. Keskustelun julkisen alueen demokraattistra legitimiteettiä tuottavasta voimasta käynnisti Jürgen Habermasin teos Strukturwandel der Öffentlichkeit vuonna 1962. Olen käyttänyt kyseisen teoksen lisäksi lähteinäni Habermasin myöhäisempää tuotantoa. Habermasin pääasiallisina kommentaattoreina työssäni toimivat John Rawls, Nancy Fraser, Chantal Mouffe ja Seyla Benhabib. Tarkastelutapani on systemaattinen. Pyrin selventämään julkisen alueen käsitettä sekä liittyen julkiselle alueelle postuloituihin funktioihin, episteemiseen asemaan, sosiaaliseen ontologiaan, ekstensioon ja sitä konstituoiviin periaatteisiin. Käyn läpi deliberatiivisen demokratian teorian, poliittisen liberalismin ja agonistisen politiikan teorian käsitykset politiikan ja julkisen alueen luonteesta. Pyrin puolustamaan deliberatiivisen demokratian mukaista näkemystä julkisen alueen funktiosta. Käyn tutkielmassani läpi myös niitä ongelmia, jotka nousevat viime vuosikymmenien aikana demokraattisen päätöksenteon kannalta oleellisissa instituutionaalisissa rakanteissa tapahtuneista muutoksista. Keskeinen kysymys on, kykeneekö habermasilainen teoria vielä säilyttämään deskriptiivisen ja normatiivisen arvonsa globalisoituneessa maailmassa. Tutkimuksessani selvisi, että demokraattinen legitimiteetti vaatii tuekseen julkisen alueen mielipiteenmuodostusta. Julkista aluetta ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista hahmottaa yhtenä laajana diskursiivisena areenana vaan useiden kommunikatiivisten alueiden verkostona, joista jotkut alueet ovat kattavampia kuin toiset.