Browsing by Subject "dementia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 44
  • Kalliomaa, Satu (2006)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia miten vertaistukiryhmät ovat auttaneet omaishoitajia jaksamaan läheisen sairastuttua dementoivaan sairauteen ja mitkä tekijät motivoivat omaishoitajia käymään vertaistukiryhmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Festingerin sosiaalisen vertailun teoriaa. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista lähestymistapaa. Aineistona tutkimuksessa oli Espoon ja Kauniaisten dementiayhdistyksen Vertaisryhmätoiminta dementiapotilaalle ja hoitavalle omaiselle -projektiin vuosina 2000-2003 osallistuneet 55 perhettä, joille kaikille lähetettiin projektin loputtua palautelomake. Palautelomakkeen palauttaneista 36 omaishoitajasta 13 osallistui lisäksi teemahaastatteluun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä. Omaishoitajat etsivät samankaltaisessa tilanteessa olevien seuraa saadakseen tietää miten dementia etenee ja miten muut pärjäävät dementoituvien kanssa. Tämän tutkimuksen pohjalta vertaistukiryhmässä käynnin motiiveiksi nousivat ne asiat, mitkä omaishoitajat kokivat vertaistukiryhmien parhaimmiksi anneiksi. Aineiston perusteella vertaistukiryhmissä saatu tieto dementiasta ja tukimuodoista, käydyt keskustelut, tilanteiden vertailut sekä ryhmästä saadut ystävät ja virkistys toimivat motiiveina ryhmässä käymiseen. Vertaistukiryhmä tuki jaksamista auttamalla käsittelemään tiedon jakamisen, keskustelun ja vertailun keinoin niitä asioita mitkä omaishoitajat kokivat raskaimmiksi hoitaessaan dementoituvaa omaistaan. Hoitotilanteesta ja hoidettavan persoonallisuuden muuttumisesta aiheutuva ahdistuneisuus, pelko ja muut negatiiviset tunteet lievittyivät, kun omaishoitaja pääsi vertailemaan tilannettaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tässä tutkimuksessa nousi selkeästi esiin kolme vertailuun liittyvää funktiota ja ne on nimetty samaistamiseksi, eteenpäin vertailuksi ja taaksepäin vertailuksi. Omaishoitajien määrittelyn mukaan vertaistuki on paitsi tukea vertaisten kesken, myös tilanteen vertailua toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertailu antoi omaishoitajille samaistamisen kautta normaaliuden tunteen, joka auttaa hyväksymään dementian tuomat muutokset arjessa ja parisuhteessa. Vertailua tapahtui ajassa eteenpäin niihin, joilla dementia oli edennyt jo pidemmälle. Omaishoitajat saivat voimia jaksaa tietäessään, että asiat voisivat olla vielä huonommin. Toisaalta dementian edetessä vertailua tapahtui myös ajassa taaksepäin niihin, joiden hoidettavilla sairaus oli vasta alussa. Oma tilanne tuntui helpottavalta, koska toisilla oli vielä edessä kaikki se, minkä itse oli jo läpikäynyt. Tämän aineiston perusteella dementiapotilaiden omaishoitajat vertailevat itseään pääasiassa alaspäin itseä huonommassa asemassa oleviin omaishoitajiin. Dementian etenevästä luonteesta johtuen omaishoitajat kaipaavat jaksamisen tueksi itselleen myönteisiä vertailukohteita ja siksi oma tilanne koetaan sairauden vaiheesta riippumatta paremmaksi kuin toisten tilanne. Sosiaalisen vertailun avulla he löytävät omasta tilanteestaan jotain positiivista ja saavat tukea omaan jaksamiseensa. Vertailu toisten omaishoitajien kanssa luo perhetilanteelle uuden sosiaalisen viitekehyksen, joka vähentää omasta tilanteesta syntyvää kognitiivista dissonanssia. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja ilmentävät tähän tutkimukseen osallistuneiden omaishoitajien tuntemuksia vertaistukiryhmistä ja omaishoitajuudesta.
  • Pitkänen, T; Levola, J; Tourunen, J; Kaskela, T; Holopainen, A (Kela, 2016)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 143
    Ihmisen kokonaistilanne on tärkeä ottaa hoidossa ja kuntoutuksessa huomioon. Psychosocial Factors Relevant to Brain Disorders in Europa (PARADISE) -hanke toteutettiin kymmenen instituutin yhteistyössä professori Ciezan johdolla 2010–2013. Tavoitteena oli kehittää tutkimukseen perustuva menetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa psykososiaalisia vaikeuksia eri aivotoiminnan häiriöiden hoidossa, kuntoutuksessa ja tutkimisessa. Hankkeessa oli lähtökohtana oletus psykososiaalisten vaikeuksien horisontaalisesta epidemiologiasta. Hankkeessa tutkittiin yhdeksää aivotoiminnan häiriötä: dementiaa, depressiota, epilepsiaa, migreeniä, MS-tautia, Parkinsonin tautia, skitsofreniaa, aivoverenkiertohäiriötä ja päihderiippuvuutta. Kunkin häiriön osalta toteutettiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja fokusryhmähaastattelu. Esiin nousseet psykososiaaliset vaikeudet luokiteltiin ja linkitettiin kansainväliseen toimintakykyluokitukseen (ICF). Eri häiriöille yhteisten 64 psykososiaalisen vaikeuden yleisyyttä ja intensiteettiä tutkittiin yksilöhaastatteluissa (n = 722). Tulosten pohjalta muodostettiin yleisiä psykososiaalisia vaikeuksia mahdollisimman laajasti kattava PARADISE24-kysely. Oletus eri häiriöiden yhteisistä psykososiaalisista ongelmista osoittautui todeksi. Kyselyyn valikoitui neljätoista kysymystä ICF:n osa-alueelta b Ruumiin/kehon toiminnot ja kymmenen kysymystä osa-alueelta d Suoritukset ja osallistuminen. Psykososiaalisten vaikeuksien intensiteetissä esiintyi kuitenkin häiriöiden välillä eroja siten, että psykiatristen tai päihdehäiriöiden takia haastatellut käyttivät laaja-alaisesti viisiportaista vastausvaihtoehtojen asteikkoa, mutta neurologisten häiriöiden yhteydessä kaksi- tai kolmeportainen asteikko vaikutti riittävältä. PARADISE24-kysely sisältää olennaiset kysymykset, mutta jatkotutkimusta tarvitaan erityisesti kyselyn toimivuudesta seurantakäytössä. Raportissa esitetään PARADISE24-kyselyn valmistamisen tutkimusperusta horisontaalisten tulosten sekä erikseen päihdehäiriöiden näkökulmasta.
  • Janssen, Niels; Handels, Ron L.; Wimo, Anders; Antikainen, Riitta; Laatikainen, Tiina; Soininen, Hilkka; Strandberg, Timo; Tuomilehto, Jaakko; Kivipelto, Miia; Evers, Silvia M. A. A.; Verhey, Frans R. J.; Ngandu, Tiia (2022)
    Background: The association between health-related quality of life (HRQoL) and care costs in people at risk for cognitive decline is not well understood. Studying this association could reveal the potential benefits of increasing HRQoL and reducing care costs by improving cognition. Objective: In this exploratory data analysis we investigated the association between cognition, HRQoL utilities and costs in a well-functioning population at risk for cognitive decline. Methods: An exploratory data analysis was conducted using longitudinal 2-year data from the FINGER study (n= 1,120). A change score analysis was applied using HRQoL utilities and total medical care costs as outcome. HRQoL utilities were derived from the Short Form Health Survey-36 (SF-36). Total care costs comprised visits to a general practitioner, medical specialist, nurse, and days at hospital. Analyses were adjusted for activities of daily living (ADL) and depressive symptoms. Results: Although univariable analysis showed an association between cognition and HRQoL utilities, multivariable analysis showed no association between cognition, HRQoL utilities and total care costs. A one-unit increase in ADL limitations was associated with a -0.006 (p Conclusion: The level of cognition in people at-risk for cognitive decline does not seem to be associated with HRQoL utilities. Future research should examine the level at which cognitive decline starts to affect HRQoL and care costs. Ideally, this would be done by means of cross-validation in populations with various stages of cognitive functioning and decline.
  • Elovainio, Marko; Lahti, Jari; Pirinen, Matti; Pulkki-Raback, Laura; Malmberg, Anni; Lipsanen, Jari; Virtanen, Marianna; Kivimaki, Mika; Hakulinen, Christian (2022)
    Background Social isolation and loneliness have been associated with increased risk of dementia, but it is not known whether this risk is modified or confounded by genetic risk of dementia. Methods We used the prospective UK Biobank study with 155 070 participants (mean age 64.1 years), including self-reported social isolation and loneliness. Genetic risk was indicated using the polygenic risk score for Alzheimer's disease and the incident dementia ascertained using electronic health records. Results Overall, 8.6% of participants reported that they were socially isolated and 5.5% were lonely. During a mean follow-up of 8.8 years (1.36 million person years), 1444 (0.9% of the total sample) were diagnosed with dementia. Social isolation, but not loneliness, was associated with increased risk of dementia (HR 1.62, 95% CI 1.38 to 1.90). There were no interaction effects between genetic risk and social isolation or between genetic risk and loneliness predicting incident dementia. Of the participants who were socially isolated and had high genetic risk, 4.4% (95% CI 3.4% to 5.5%) were estimated to developed dementia compared with 2.9% (95% CI 2.6% to 3.2%) of those who were not socially isolated but had high genetic risk. Comparable differences were also in those with intermediate and low genetic risk levels. Conclusions Socially isolated individuals are at increased risk of dementia at all levels of genetic risk.
  • Stephen, Ruth; Liu, Yawu; Ngandu, Tiia; Rinne, Juha O.; Kemppainen, Nina; Parkkola, Riitta; Laatikainen, Tiina; Paajanen, Teemu; Hanninen, Tuomo; Strandberg, Timo; Antikainen, Riitta; Tuomilehto, Jaakko; Keinanen Kiukaanniemi, Sirkka; Vanninen, Ritva; Helisalmi, Seppo; Levalahti, Esko; Kivipelto, Miia; Soininen, Hilkka; Solomon, Alina (2017)
    Background: CAIDE Dementia Risk Score is the first validated tool for estimating dementia risk based on a midlife risk profile. Objectives: This observational study investigated longitudinal associations of CAIDE Dementia Risk Score with brain MRI, amyloid burden evaluated with PIB-PET, and detailed cognition measures. Methods: FINGER participants were at-risk elderly without dementia. CAIDE Risk Score was calculated using data from previous national surveys (mean age 52.4 years). In connection to baseline FINGER visit (on average 17.6 years later, mean age 70.1 years), 132 participants underwent MRI scans, and 48 underwent PIB-PET scans. All 1,260 participants were cognitively assessed (Neuropsychological Test Battery, NTB). Neuroimaging assessments included brain cortical thickness and volumes (Freesurfer 5.0.3), visually rated medial temporal atrophy (MTA), white matter lesions (WML), and amyloid accumulation. Results: Higher CAIDE Dementia Risk Score was related to more pronounced deep WML (OR 1.22, 95% CI 1.05-1.43), lower total gray matter (beta- coefficient -0.29, p = 0.001) and hippocampal volume (beta- coefficient -0.28, p = 0.003), lower cortical thickness (beta-coefficient -0.19, p = 0.042), and poorer cognition (beta-coefficients -0.31 for total NTB score, -0.25 for executive functioning, -0.33 for processing speed, and -0.20 for memory, all p <0.001). Higher CAIDE Dementia Risk Score including APOE genotype was additionally related to more pronounced MTA (OR 1.15,95% CI 1.00-1.30). No associations were found with periventricular WML or amyloid accumulation. Conclusions: The CAIDE Dementia Risk Score was related to indicators of cerebrovascular changes and neurodegeneration on MRI, and cognition. The lack of association with brain amyloid accumulation needs to be verified in studies with larger sample sizes.
  • Neuvonen, Elisa; Lehtisalo, Jenni; Ngandu, Tiia; Levälahti, Esko; Antikainen, Riitta; Hänninen, Tuomo; Laatikainen, Tiina; Lindström, Jaana; Paajanen, Teemu; Soininen, Hilkka; Strandberg, Timo; Tuomilehto, Jaakko; Kivipelto, Miia; Solomon, Alina (2022)
    Depression and cognition are associated, but the role of depressive symptoms in lifestyle interventions to prevent dementia needs further study. We investigated the intervention effect on depressive symptoms and their associations with cognition in the Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability (FINGER; NCT01041989), a two-year multidomain lifestyle trial. One thousand two-hundred and sixty individuals (60-77 years) at risk for dementia were randomised into a multidomain intervention (diet, exercise, cognitive training, and vascular/metabolic risk monitoring) or control group (regular health advice). Depressive symptoms (Zung scale) and cognition (modified Neuropsychological Test Battery) were evaluated at baseline, 12, and 24 months. One thousand one-hundred and twenty-five participants had baseline Zung data. Mean Zung score decreased 0.73 (SD 5.6) points in the intervention and 0.36 (5.6) points in the control group, with nonsignificant between-group difference (group x time coefficient -0.006, 95% CI -0.019 to 0.007). Overall, higher baseline Zung score was associated with less improvement in global cognition (-0.140, p = 0.005) and memory (-0.231, p = 0.005). Participants with clinically significant baseline depressive symptoms (Zung >= 40 points) had less intervention benefit to executive functioning (group x time x Zung -0.096, 95% CI -0.163 to -0.028). Change in Zung score was not associated with change in cognition. Clinically significant depressive symptoms warrant more attention when designing dementia-prevention interventions.
  • Hooshmand, B.; Polvikoski, T.; Kivipelto, M.; Myllykangas, L.; Mäkelä, M.; Tanskanen, M.; Oinas, Minna; Paetau, A.; Solomon, A. (2018)
    Background. CAIDE Dementia Risk Score is a tool for estimating dementia risk in the general population. Its longitudinal associations with Alzheimer or vascular neuropathology in the oldest old are not known. Aim. To explore the relationship between CAIDE Dementia Risk Score at baseline and neuritic plaques, neurofibrillary tangles, cerebral infarcts and cerebral amyloid angiopathy (CAA) after up to 10-year follow-up in the Vantaa 85+ population. Methods. Study population included 149 participants aged 85 years, without dementia at baseline, and with available clinical and autopsy data. Methenamine silver staining was used for beta-amyloid and modified Bielschowsky method for neurofibrillary tangles and neuritic plaques. Macroscopic infarcts were identified from cerebral hemispheres, brain-stem and cerebellum slices. Standardized methods were used to determine microscopic infarcts, CAA and alpha-synuclein pathologies. The CAIDE Dementia Risk Score was calculated based on scores for age, sex, BMI, total cholesterol, systolic blood pressure, physical activity and APOE epsilon 4 carrier status (range 0-18 points). Results. A CAIDE Dementia Risk Score above 11 points was associated with more cerebral infarctions up to 10 years later: OR (95% CI) was 2.10 (1.06-4.16). No associations were found with other neuropathologies. Conclusion. In a population of elderly aged 85 years, higher CAIDE Dementia Risk Score was associated with increased risk of cerebral infarcts.
  • Kallio, Eeva-Liisa; Öhman, Hanna; Kautiainen, Hannu; Hietanen, Marja; Pitkala, Kaisu (2017)
    Background: Cognitive training (CT) refers to guided cognitive exercises designed to improve specific cognitive functions, as well as enhance performance in untrained cognitive tasks. Positive effects of CT on cognitive functions in healthy elderly people and persons with mild cognitive impairment have been reported, but data regarding the effects of CT in patients with dementia is unclear. Objective: We systematically reviewed the current evidence from randomized controlled trials (RCTs) to find out if CT improves or stabilizes cognition and/or everyday functioning in patients with mild and moderate Alzheimer's disease. Results: Altogether, 31 RCTs with CT as either the primary intervention or part of a broader cognitive or multi-component intervention were found. A positive effect was reported in 24 trials, mainly on global cognition and training-specific tasks, particularly when more intensive or more specific CT programs were used. Little evidence of improved everyday functioning was found. Conclusions: Despite some positive findings, the inaccurate definitions of CT, inadequate sample sizes, unclear randomization methods, incomplete datasets at follow-up and multiple testing may have inflated the results in many trials. Future high quality RCTs with appropriate classification and specification of cognitive interventions are necessary to confirm CT as an effective treatment option in Alzheimer's disease.
  • Vargese, Saritha Susan; Halonen, Pauliina; Raitanen, Jani; Forma, Leena; Jylhä, Marja; Aaltonen, Mari (2021)
    Background Comorbidities have major implications for the care of people with dementia. Aim To investigate the patterns of comorbidities in dementia in the last five years of life and how these patterns differed between three cohorts. Methods The study included people who died at age 70 and above in 2001 (n = 13,717), 2007 (n = 34,750) and 2013 (n = 38,087) in Finland. ICD-10 morbidity data for a five-year period prior to death were extracted from national registers. Principal component analysis was employed to identify patterns for several morbidities. The associations of principal component scores with dementia were analysed using binary logistic regression. Linear regression was used to examine changes in the number of morbidities in patterns over time. Results The morbidity patterns identified in the last years of life were (1) cardiometabolic disorders, (2) neurological, (3) cerebrovascular diseases and (4) musculoskeletal, thyroid and psychiatric disorders. Among the patterns, neurological and musculoskeletal, thyroid and psychiatric disorders were associated with dementia. The number of diagnoses in the cerebrovascular pattern increased and those in the musculoskeletal, thyroid and psychiatric pattern decreased over time. Discussion Comorbidity patterns identified in this nationwide register study are largely in line with previous evidence. Time difference in these patterns provide crucial information for service planning. Conclusions Comorbidities in dementia in the last years of life occur in patterns and change over time. More systematic monitoring and updated clinical guidelines are needed for the care of comorbidities with dementia.
  • Talaslahti, Tiina; Ginters, Milena; Kautiainen, Hannu; Vataja, Risto; Elonheimo, Henrik; Erkinjuntti, Timo; Suvisaari, Jaana; Lindberg, Nina; Koponen, Hannu (2021)
    Objective: To explore the criminality of patients with subsequent diagnosis of Alzheimer's disease (AD), frontotemporal dementia (FTD), or Lewy body dementias (LBD) in the four years preceding diagnosis. Design: Nationwide register study. Setting: Data on Finnish patients were collected from the discharge register and data on criminal offending from the police register. Research findings were compared with the same-aged general population. Participants: A total of 92,191 patients who had received a diagnosis of AD (N = 80,540), FTD (N = 1,060), and LBD (N = 10,591) between 1998 and 2015. Measurements: Incidences and types of crimes, the standardized criminality ratio (number of actual crimes per number of expected crimes), and the numbers of observed cases and person-years at risk counted in five-year age groups and separately for both genders and yearly. Results: At least one crime was committed by 1.6% of AD women and 12.8% of AD men, with corresponding figures of 5.3% and 23.5% in FTD, and 3.0% and 11.8% in LBD. The first crime was committed on average 2.7 (standard deviation 1.1) years before the diagnosis. The standardized criminality ratio was 1.85 (95% confidence interval [CI] 1.43 -2.37) in FTD women and 1.75 (95% CI 1.54-1.98) in FTD men, and in AD 1.11 (95% CI 1.04-1.17) and 1.23 (95% CI 1.20-1.27), respectively. Traffic offences and crimes against property constituted 94% of all offences. Conclusion: Criminal acts may occur several years prior to the diagnosis of dementia. If novel criminality occurs later in life, it may be associated with neurocognitive disorder.
  • Biggs, Simon; Carr, Ashley; Haapala, Irja (2019)
    Objective To explore perceptions of the impacts of dementia on people living with the condition and those close to them and examine the relationship between dementia, disadvantage and social exclusion. Methods Semi-structured in-depth interviews were conducted with 111 participants: people with dementia (n = 19), carers (n = 28), health-care professionals (n = 21), social workers (n = 23) and service professionals (n = 20). NVivo 11 was used to code descriptions and identify impact areas. Results Participants described social, psychological, carer, material, service-based and disparity impacts associated with the experience of dementia. Some of these impacts correspond to social exclusion associated with age, but some are distinctive to dementia. Discussion It is argued that dementia generates its own forms of social disadvantage and exclusion. This is in addition to being subject to structural risk factors. The implications of the active effects of dementia as a social phenomenon should give rise to new policy and practice priorities.
  • Virkola, Elisa (2007)
    Tutkimukseni koskee dementoituneen ihmisen toimijuutta dementiakodin ryhmätoimintatilanteissa. Suurin osa dementoituneista ihmisistä viettää viimeiset vuotensa pitkäaikaishoidossa, ja suurin osa hoitolaitoksissa olevista on dementoituneita. Dementiakoti on dementoituneille ihmisille suunnattu, pitkäaikaishoitoa tarjoava asumismuoto. Ryhmätoiminta on suunniteltua tai spontaania toimintaa, joka tapahtuu tietyssä tilanteessa dementiakodin arjessa hoitajien ohjaamana. Tutkimukseni lähtökohtana on ikääntyneiden voimavaroja korostava, sosiokulttuurinen vanhusnäkemys. Sovellan tutkimuksessani sosiaaligerontologian professori Jyrki Jyrkämän (2007) kehittelemää mallia toimijuuden ulottuvuuksista. Malli sisältää ihmisen tekemisen ulottuvuudet: haluamisen, kykenemisen, täytymisen, osaamisen, voimisen sekä tuntemisen. Teoria toimijuudesta vastaa kritiikkiin, jonka mukaan ikääntymistä koskeva tutkimus on sivuuttanut ikääntyneen ihmisen tavoitteellisen toiminnan merkityksen. Tutkimukseni aineisto on kerätty etnografisella menetelmällä yhdestä Hämeessä sijaitsevasta suomalaisesta dementiakodista syksyn 2006 aikana. Tutkimukseni kohteena olevassa hoitokodissa ryhmätoimintaa toteutetaan päivittäin, ja se on yksi kehittämisen kohde. Tutkimukseni pääasiallinen aineisto on saatu havainnoimalla ryhmätoimintaa dementiakodissa. Tämän lisäksi on haastateltu hoitajia. Keskityn tutkimuksessani ensiksikin dementoituneen ihmisen toimijuuden ulottuvuuksien paikantamiseen ryhmätoiminnan aikana. Toiseksi tarkastelen hoitajan toiminnan merkitystä ryhmän ohjaajana asukkaan toimijuudelle. Kolmanneksi pohdin mitä erilaisia voimavaroja dementiakodin asukkailla on. Neljänneksi kysyn, voidaanko kyseistä dementiakotia, tai muitakaan hoitolaitoksia, tarkastella erillisinä yksikköinä yhteiskunnasta? Toimijuuden ulottuvuudet näyttäytyivät dementoituneiden ihmisten osallistumisessa ryhmätoimintatilanteisiin. Osallistujien erilaiset taidot, motivaatiot ja kyvyt tulivat yksilöllisesti esiin ryhmätilanteissa. Tuntemisen ulottuvuutta ei ollut aina helppoa havaita. Täytymisen ulottuvuutta ei pääasiallisesti esiinny ryhmätoiminnan yhteydessä, koska ryhmätoiminta perustuu osallistujien vapaaehtoisuuteen. Voimisen ulottuvuus liittyy tilanteeseen: mikä on ryhmätoiminnan sisältö, miten ohjaava hoitaja toimii ryhmää ohjatessaan. Hoitaja voi tukea toimintakyvyltään heikomman ihmisen toimijuutta huomioimalla hänen tarpeensa toiminnan aikana. Hoitajan toiminnan pohjalta rakentuu osin myös dementoituneen ihmisen toimijuus. Yhtenä toimijuuden ulottuvuutena voidaan nähdä myös tarvitseminen. Dementoivan sairauden edetessä ihmisen toimijuus ei enää tule esiin niin selkeästi. Osallistuminen ryhmätoimintaan voi näennäisesti vähentyä, mutta se ei silti vähennä dementoituneen ihmisen toimijuutta. Dementiakodin asukkailla on sekä ympäristöön liittyviä voimavaroja, kollektiivisia voimavaroja että psyykkisiä ja henkisiä voimavaroja. Vaikka dementoiva sairaus aiheuttaa vajeita ihmisen toimintakykyyn ja arkielämästä selviytymiseen, tulisi hänen jäljellä olevat voimavaransa kuitenkin tunnistaa. Dementiakodissa ei havaintojeni mukaan oltu yhteiskunnan ulkopuolella, vaan monin tavoin yhteiskunnan sisällä. Esimerkiksi yhteiskunnan ajankohtaiset tapahtumat näkyivät monesti ryhmätoiminnan sisällössä. Ikärakenteen muutos aiheuttaa myös paineita dementoituneiden ihmisten palvelujärjestelmälle. Tutkimukseni lopuksi pohdin myös voimavaralähtöistä dementiasosiaalityötä.
  • Järvinen, Tanja (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkimuksessa tarkastellaan dementiakuolleisuutta sekä siihen vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä. Dementia on oireyhtymä, jota pääasiassa sairastavat yli 65-vuotiaat henkilöt. Väestön ikääntyessä sekä elinajanodotteen kasvaessa on odotettavissa, että dementiaa sairastavien määrä tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosina. On viitteitä siitä, että dementiaan sairastumisen riskiin vaikuttavat erilaiset sosiaaliset tekijät kuten koulutus, mutta varsinkin dementiakuolleisuudesta tiedetään vähän. Tutkielman aineistona käytettiin Tilastokeskuksen muodostamaa Elinolot ja kuolinsyyt -rekisteriaineistoa, joka koostuu väestölaskentatiedoista sekä työssäkäyntitilaston pitkittäisaineistosta, johon on liitetty kuolinsyytietoja. Peruskuolinsyyn lisäksi aineistossa oli tieto korkeintaan kolmesta myötävaikuttavasta syystä. Dementiakuolleisuuden on esitetty aliarvioituvan peruskuolinsyynä, joten dementiakuolleisuuden määrittelyssä käytettiin myös tietoa myötävaikuttavista syistä. Rajausten jälkeen aineistossa on 317 944 henkilöä, joista 128 562 on miehiä ja 189 382 naisia. Pääanalyysimenetelmänä on käytetty elinaikamalleihin kuuluvaa Coxin regressiota. Dementiakuolleisuudessa oli vaihtelua kaikkien tutkimuksessa käytettyjen muuttujien, eli koulutuksen, sosiaaliluokan, tulojen, siviilisäädyn sekä perhemuodon mukaan. Koulutuksen vaikutus välittyi osin ammattiasemaan perustuvan sosiaaliluokan kautta. Suurimpia ryhmien väliset suhteelliset erot olivat nuoremmissa ikäryhmissä sekä sosiaaliluokan ja siviilisäädyn kohdalla. Eronneilla ja naimattomilla oli selvästi kohonnut riski suhteessa naimisissa oleviin. Myös työntekijöillä havaittiin kohonnut riski suhteessa ylempiin toimihenkilöihin. Siviilisääty vaikutti olevan merkittävä tekijä siinä mielessä, että koulutuksen, sosiaaliluokan ja tulojen tuominen malliin ei juuri vaikuttanut siviilisäätyryhmien välillä havaittuun vaihteluun. Dementiakuolleisuudessa havaitut ryhmien väliset suhteelliset erot olivat hieman pienempiä kuin muissa syissä, mutta kuitenkin hyvin samaa suuruusluokkaa. Tulosten perusteella on identifioitavissa tekijöitä, jotka suojaavat dementialta. Erityisesti avioliitto, korkea koulutus sekä ylemmät toimihenkilöammatit vaikuttavat olevan dementialta suojaavia tekijöitä. Avioliiton suojaavan vaikutuksen voidaan tulkita liittyvän sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä puolison tukeen ja läsnäoloon. Korkea koulutus sekä toimihenkilöammatit indikoivat virikkeellisempää työympäristöä, mutta niiden vaikutus voi myös kulkea ylipäänsä aktiivisemman ja kognitiivisesti virikkeellisemmän elämäntavan kautta. Aktiivisen ja kognitiivisesti haastavan elämäntavan on esitetty suojaavan dementiaan sairastumiselta. Tuloksia voidaan tulkita elämänkaarinäkökulman kautta. Jo nuoruudessa vaikuttavilla tekijöillä, kuten koulutuksella, on vaikutusta. Tämän lisäksi elämänkaaren aikana myöhemmin vaikuttavat tekijät ovat merkityksellisiä. Näiden tekijöiden on esitetty vaikuttavan aivojen hermoverkostoon ja -yhteyksiin ja luovan kognitiivista reserviä, minkä on esitetty ehkäisevän tai lykkäävän dementiaan sairastumista.
  • Moberg, Nora (Helsingfors universitet, 2016)
    Music interventions carried out by caregivers of persons with dementia (PWDs) have lately become the focus of music rehabilitation in dementia research. Dementia can be burdening for caregivers and it may disrupt the relationship between PWDs and caregivers. The aim of this thesis was to determine whether 1) awareness deficits frequently observed in PWDs manifest in rating discrepancies between PWDs and their caregivers when rating mood and quality of life of PWDs or if these differences are primarily explained by caregiver burden and 2) a caregiver-based music intervention can attenuate the rating discrepancies. In the current study, 89 PWD-caregiver dyads were randomly allocated in three groups: singing group, music listening group, and control group. Cognition, mood, and quality of life of the PWDs were assessed at baseline, immediately after the intervention, and 6 months after intervention. Discrepancy scores were calculated between the PWDs' and caregivers' ratings in Cornell-Brown Scale for Quality of Life in Dementia (CBS) and Quality of Life in Alzheimer's Disease (QOL-AD). Correlations of the discrepancy scores to intervention outcomes and baseline PWD and caregiver characteristics were examined. Differences between intervention groups in CBS and QOL-AD discrepancies were analyzed with ANOVA. QOL-AD discrepancy was associated with dementia severity at baseline. CBS discrepancies were consistently associated with caregiver burden, higher discrepancies corresponding to higher burden. The intervention groups did not show any differences in change in the discrepancy scores in mixed-model ANOVAs. Further research with more focused measures is needed to determine whether music interventions can alleviate awareness deficits and/or PWD-caregiver discrepancies and, regarding the latter, to reveal the exact route of the effect.
  • Solomon, Alina; Handels, Ron; Wimo, Anders; Antikainen, Riitta; Laatikainen, Tiina; Levälahti, Esko; Peltonen, Markku; Soininen, Hilkka; Strandberg, Timo; Tuomilehto, Jaakko; Kivipelto, Miia; Ngandu, Tiia (2021)
    We investigated the effect of a multidomain lifestyle intervention on the risk of dementia estimated using the validated CAIDE risk score (post-hoc analysis). The Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability (FINGER) is a 2-year randomized controlled trial among 1,260 at-risk older adults (60-77 years). Difference in the estimated mean change in CAIDE score at 2 years in the intervention compared to the control group was -0.16 (95 % CI -0.31 to 0.00) (p = 0.013), corresponding to a relative dementia risk reduction between 6.04-6.50%. This could be interpreted as a reflection of the prevention potential of the intervention.
  • Wardlaw, Joanna M; Debette, Stephanie; Jokinen, Hanna; De Leeuw, Frank-Erik; Pantoni, Leonardo; Chabriat, Hugues; Staals, Julie; Doubal, Fergus; Rudilosso, Salvatore; Eppinger, Sebastian; Schilling, Sabrina; Ornello, Raffaele; Enzinger, Christian; Cordonnier, Charlotte; Taylor-Rowan, Martin; Lindgren, Arne G. (2021)
    'Covert' cerebral small vessel disease (ccSVD) is common on neuroimaging in persons without overt neurological manifestations, and increases the risk of future stroke, cognitive impairment, dependency, and death. These European Stroke Organisation (ESO) guidelines provide evidence-based recommendations to assist with clinical decisions about management of ccSVD, specifically white matter hyperintensities and lacunes, to prevent adverse clinical outcomes. The guidelines were developed according to ESO standard operating procedures and Grading of Recommendations, Assessment, Development, and Evaluation (GRADE) methodology. We prioritised the clinical outcomes of stroke, cognitive decline or dementia, dependency, death, mobility and mood disorders, and interventions of blood pressure lowering, antiplatelet drugs, lipid lowering, lifestyle modifications, glucose lowering and conventional treatments for dementia. We systematically reviewed the literature, assessed the evidence, formulated evidence-based recommendations where feasible, and expert consensus statements. We found little direct evidence, mostly of low quality. We recommend patients with ccSVD and hypertension to have their blood pressure well controlled; lower blood pressure targets may reduce ccSVD progression. We do not recommend antiplatelet drugs such as aspirin in ccSVD. We found little evidence on lipid lowering in ccSVD. Smoking cessation is a health priority. We recommend regular exercise which may benefit cognition, and a healthy diet, good sleep habits, avoiding obesity and stress for general health reasons. In ccSVD, we found no evidence for glucose control in the absence of diabetes or for conventional Alzheimer dementia treatments. Randomised controlled trials with clinical endpoints are a priority for ccSVD.
  • Leinonen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä: Itsemääräämisoikeus on perustuslain 7 §:än sisältyvä perusoikeus, jonka rajoittaminen on sallittu vain laissa säädetyin perustein. Kemiallinen rajoittaminen on dementoituvien henki-löiden hoidossa tunnistettu ilmiö, millä tarkoitetaan psyykenlääkkeiden käyttöä, jonka ainoana tarkoituksena on hillitä potilaan liikkumista, käyttäytymistä tai muuta toimintaa. Tutkielman tarkoitus on selvittää dementoituvan henkilön itsemääräämisoikeuden kemiallista rajoittamista oikeudellises-ta näkökulmasta. Tutkimuskysymykset ovat: miten itsemääräämisoikeus ulottuu dementoituvan henkilön lääkehoitoon, miten oikeudellisessa sääntelyssä ja oikeuskäytännössä tulkitaan kemiallisen rajoittamisen ilmiötä ja mitä oikeussuojakeinoja dementoituvalla henkilöllä on käytössään perusteettomaan kemialliseen rajoittamiseen liittyen. Tutkimusmenetelmänä on ongelmakeskeinen lainoppi, minkä avulla voidaan esimerkiksi tuottaa tietoa voimassaolevan oikeuden sisällöstä, osoittaa lainsäädännön puutteellisuus ja antaa tulkintakannanottoja. Tutkielman keskeisinä lähteinä ovat lait ja asetukset, Suomea sitovat kansainväliset sopimukset, lain esityöt, eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut, oikeuskirjallisuus ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät soft law -asiakirjat. Tutkielman johtopäätöksenä on, että dementoituvan henkilön itsemääräämiskyvyn ollessa alentunut, lääkehoitoa koskevissa hoitopäätöksissä korostuu itsemääräämiskyvyn arviointi, sijaispäättäjän rooli ja aikaisemmin ilmaistu hoitotahto. Dementoituvan henkilön yhtäaikainen oikeus erityiseen suojaan aiheuttaa tasapainoilua itsemääräämisoikeuden ja suojaamisen periaatteiden välillä. Dementoituviin kohdistuvassa kemiallisen rajoittamisen ilmiössä on oikeudellisen arvioinnin perus-teella kysymys sosiaalihuoltolain mukaisesta kemiallisesta kaltoinkohtelusta tai tahdosta riippumattomasta lääkitsemisestä, jota koskeva lainsäädäntö on puutteellinen. Dementoituvien henkilöiden kemiallinen kaltoinkohtelu hoidossa on ihmisarvon vastaista, mutta ei täytä lähtökohtaisen hoidollisen luonteensa vuoksi ihmisoikeussopimuksen 3 artiklalle asetettua loukkauskynnystä. Keskeisimmät jälkikäteiset oikeussuojakeinot dementoituvan henkilön kemiallisen kaltoinkohtelun ja tahdonvastaisen lääkitsemisen tilanteissa ovat hoivayksikön johdolle osoitettu muistutus sekä valvontaviranomaisille tai laillisuusvalvojille osoitettu kantelu.
  • Biggs, Simon; Carr, Ashley (2019)
    Objective To explore how Australian residential dementia aged care providers respond to regulation via organisational culture, level, processes and interpretation. Methods Observation took place in three provider organisations. Qualitative, semi-structured in-depth interviews were conducted with aged care staff (n = 60) at three different levels of each organisation: senior management from three head offices (n = 17), facility management (n = 13) and personal care workers (n = 30) from eight residential care facilities. Results Orientations towards regulation included the following: "above and beyond;" "pushing back;" and "engineering out." Regulation was interpreted differently depending on the level of authority within an organisation where boundaries were managed according to strategic, operational and interactional priorities. Discussion Examining regulation within an organisational context and at different staff levels suggests ways to balance dementia care with regulatory control. Both generate stress, mitigated by culture and interdependent role differentiation.
  • Murre-Öhman, Elise (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tarkoitus on tuottaa tietoa sekä muistisairaan vanhuksen itsemääräämisoikeudesta että sen toteutumisesta. Tutkimuksen kysymyksenasettelu on dualistinen, kaksikärkinen: ensimmäisessä tutkimustehtävässä selvitetään itsemääräämisoikeuden olemusta, sen alaa ja ulottuvuutta oikeustieteellisessä kontekstissa lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden valossa sekä tehdään rajanvetoa sallitun ja hylättävän intervention välillä. Toinen tutkimustehtävä on tutkia, miten muistisairaan vanhuksen autonomia reaalielämässä toteutuu hänen itsensä ja hänen läheisensä kokemana. Tutkimus on toteutettu yhdistämällä kahta eri tutkimusmetodia: lainopillista metodia selvitettäessä voimassa olevia oikeusnormeja ja niiden soveltamista sekä empiiristä, laadullista tutkimusmetodia tutkittaessa itsemääräämisoikeuden toteutumista reaalielämässä. Muistisairaiden ja heidän läheistensä kokemuksia on kartoitettu yksilöllisesti toteutettuna teemahaastatteluna. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu ja haastatteluaineisto on analysoitu abduktiivisesti. Lähtökohta muistisairaan itsemääräämisoikeudelle on, että vaikka muistisairaus on etenevä, neurologinen sairaus, muistisairaan autonomia ei pääty diagnoosin saamiseen. Toimintakyvyn heiketessä autonomia kaventuu asteittain, mutta oikeutta tehdä itsenäisiä ja itseään koskevia päätöksiä tulee kunnioittaa ja tukea niin pitkään kuin mahdollista. Itsemääräämisoikeuden olemusta on pohdittu erilaisten autonomian määritelmien avulla. Koska tutkielma liittyy vanhuusoikeuden alaan, myös itsemääräämisoikeuteen liittyvät, vanhuusoikeuden keskeiset käsitteet on selvitetty oikeuskirjallisuutta apuna käyttäen. Perinteisen individualistisen autonomian rinnalla käsitellään relationaalista autonomiaa, ja relationaalisen autonomian ilmentymänä tuettua päätöksentekoa, joka mahdollistaa muistisairaan päätösten tekemisen vielä siinäkin vaiheessa, kun oma toimintakyky ei riitä alentuneen kognition vuoksi. Haastattelututkimuksen tuloksia on havainnollistettu purkamalla litteroitua materiaalia haastateltujen autenttiseksi puheeksi. Tällä tietoisella valinnalla on haluttu antaa haastatelluille se, mikä heille kuuluu: ihmisen yksilöllinen ääni. Samasta syystä haastatelluille henkilöille on annettu nimet, joskin keksityt - tunnistamisen välttämiseksi. Tausta-ajatuksena tutkimuksessa oli, että muistisairas ei voi käyttää itsemääräämisoikeuttaan, jos hän ei ole tietoinen itsemääräämisoikeutensa olemassaolosta ja oikeuksiinsa pääsemisen instrumenteista. Tutkimuksessa keskiöön nousi erityisesti kolme asiaa: ensiksi, että lakisääteiset neuvontapalvelut eivät toimi tavalla, joka turvaisi muistisairaiden vanhusten oikeuden oikeaan ja oikea-aikaiseen tietoon heitä koskevissa oikeudellisissa ja sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä. Toiseksi, että relationaalisen autonomian ilmentymänä tuettu päätöksenteko on luonteva toimintamalli läheisissä relaatioissa ja kolmanneksi, että yksin asuvat, perheettömät muistisairaat ovat joka suhteessa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Tulokset ovat linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Lainsäädännöllisiä kehityskohteita ovat itsemääräämisoikeuslain säätäminen sekä tuettua päätöksentekoa koskevien pykälien lisääminen jo olemassa olevaan lainsäädäntöön. Myös "omaisköyhyyden" ratkaiseminen kolmatta sektoria apuna käyttäen voisi olla selvittämisen arvoista pyrittäessä parantamaan kaikkein haavoittuvimmassa olevien, perheettömien muistisairaiden vanhusten asemaa.
  • Iso-Markku, Paula; Waller, Katja; Vuoksimaa, Eero; Heikkila, Kauko; Rinne, Juha; Kaprio, Jaakko; Kujala, Urho M. (2016)
    Background: Physical activity has been associated with a reduced risk of cognitive decline but the nature of this association remains obscure. Objective: To study associations between midlife physical activity and cognition in old age for a prospective cohort of Finnish twins. Methods: Physical activity in the Finnish Twin Cohort was assessed using questionnaire responses collected in 1975 and 1981. After a mean follow-up of 25.1 years, the subjects' (n = 3050; mean age 74.2; range 66-97) cognition was evaluated with a validated telephone interview. Both participation in vigorous physical activity, and the volume of physical activity, divided into quintiles, were used as predictors of cognitive impairment. Metrics collected by TELE were used to categorize participants as: cognitively impaired, suffering mild cognitive impairment, or cognitively healthy. Results: Participation in vigorous physical activity compared to non-participation for both 1975 and 1981 was associated with a lower risk of cognitive impairment in individual-based analyses (fully adjusted OR 0.50, 95% CI 0.35-0.73). Pairwise analyses yielded similar but statistically non-significant associations. In terms of the volume of physical activity, the most active quintile of individuals (OR 0.69, 95% CI 0.46-1.04) had a reduced risk of cognitive decline compared with the most sedentary quintile in the fully adjusted model although no clear dose-response was found. Conclusion: Vigorous midlife physical activity was associated with less cognitive impairment but without a clear dose-response association between the volume of physical activity and cognition.