Maisterintutkielmani käsittelee Suomessa asuvien espanjankielisten latinalaisamerikkalaisten kieliasenteita. Aihe on kiinnostava siksi, että diasporayhteisöjä käsitteleviä asennetutkimuksia ei liialti ole tehty Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tutkielma selvittää, millaisia asenteita kohderyhmällä on espanjan kieltä ja sen maantieteellisiä varieteetteja kohtaan. Se myös tutkii käsityksiä siitä, mitä niin sanottu neutraali espanja merkitsee kohderyhmälle sekä tunnistaako ryhmä espanjan varieteetteja nauhoituksia kuuntelemalla. Asenteita tutkittiin kyselylomakkeen sekä haastattelujen avulla. Tutkielmaan osallistui yhteensä 29 espanjaa äidinkielenä puhuvaa Suomessa asuvaa henkilöä. Vastaukset analysoitiin kuuden ulottuvuuden mukaan, jotka ovat kielellinen yhtenäisyys, affektiiviset piirteet, kognitiiviset piirteet, oikeakielisyys ja neutraalius, sekä varieteettien tunnistaminen. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu kieliasenteiden ja diasporaidentiteettien tutkimukseen. Asenteilla nähdään olevan kolme ulottuvuutta: affektiivinen, kognitiivinen ja konatiivinen (Ajzen 1988; Baker 1992; Garrett 2003; Cargile ym. 1994; van Bezooijen 1994). Asenteet kohdistuvat sekä konkreettisiin että abstrakteihin asioihin, ja ne voivat olla samanaikaisesti positiivisia ja negatiivisia. Kieliasenteisiin vaikuttaa usein näkemys ”oikeakielisyydestä” (Preston 2013) ja kielten standardisointi (Garrett 2010). Aiempi tutkimus kuvailee neutraalia kieltä keinotekoisena käsitteenä (Gutiérrez Maté 2017), mutta ei ota huomioon puhujien näkemyksiä aiheesta. Myös identiteettikysymykset liittyvät läheisesti kieliasenteisiin. Muuttoliikkeen johdosta diasporayhteisöissä asuvien yksilöiden identiteetit ovat muutoksessa (Hall 1995; Woodward 2002), mikä vaikuttaa myös kieliasenteisiin. Tulokset osoittavat, että tutkimukseen osallistuneet espanjankieliset latinalaisamerikkalaiset määrittävät oikeakielisyyden ja neutraaliuden samalla tavalla. Kommunikaation onnistuminen ja selvästi erottuvien kielellisten piirteiden puuttuminen nähdään oleellisina tekijöinä molemmissa ulottuvuuksissa. Toisaalta näiden käsitteiden suhteessa espanjan eri varieteetteihin on eroja. Oikeakielisyyteen ei yleensä liitetä tiettyjä murteita, mutta neutraaliuuteen kyllä. Neutraalius yhdistetään usein omaan murteeseen, ja lisäksi Ecuadorin, Meksikon ja Kolumbian murteet nähdään neutraaleina. Kielellisistä piirteistä sanat mainitaan useammin asenteiden yhteydessä kuin intonaatio tai nopeus. Kielioppia tuskin mainitaan. Lisäksi vastaukset osoittavat, että puhujilla on vakaa latinalaisamerikkalainen identiteetti ja kielellistä varmuutta. He eivät pidä Espanjan varieteetin statusta korkeampana kuin omien varieteettiensa. Korrektiuuteen liittyvät tulokset ovat osittain linjassa edellisen tutkimuksen kanssa, mutta myös eroavaisuuksia on havaittavissa. Neutraalius määritellään teoreettisesti ja subjektiivisesti, ja sillä on sekä yhtymäkohtia että erilaisia määritelmiä korrektiuuteen verrattuna. Tulosten pohjalta voidaan tulkita, että aika selittää osan eroista aikaisempaan tutkimukseen. On kuitenkin selvää, että diasporayhteisöissä on uudenlaisia asenteita ja käsityksiä, jonka takia tutkimusta olisi hyvä jatkaa ja laajentaa.

Diasporas can play multiple roles in both the host country and the homeland, and their activities can varyingly contribute towards peace-building processes or perpetuate conflict back home. In this article, we wish to reflect upon the current discussions in this field, while considering the heterogeneity between and within diaspora communities as well as the generational dynamics of diaspora activism. We discuss intra-diaspora group relations as potential avenues of conflict and peace-building that transcend nation-states’ borders. Moreover, we consider how the dynamics of peace-building and conflict perpetuation can transform over time with subsequent generations. We also discuss the role the second generation can play in relation to peace and conflict.

In this article, I explore the memory and great transformation of Ingrian Finnish families originally from Ingria (a historical area around Saint Petersburg) in the Soviet Union during deportations, Stalinist terror, and clashes of ideologies and practice. In an Ingrian Finnish memory culture, families were an important source and carrier of memories of exile and repression from one generation to another. I used the family archival material of letters, life histories and family narratives, poetry, family trees, and photographs as research material and analyzed the social genealogy of repressed Ingrian Finnish families. The case study of an extended family included several nuclear families, and 33 members and three generations in the 1930s. The family histories demonstrated the great transformation and social collapse of the Ingrian Finnish family members in the 1930s and early 1940s from independent peasants to poor deportees, forced labourers, refugees and prisoners in the Gulag. Members of the extended family were repressed during Stalin’s time, with some managing to take refuge in Finland and Sweden. Two out of three family members were deported in the 1930s and one in three during the Second World War. Half of those deported in the 1930s escaped. Several family members experienced many repressions during their life span; some women were deported several times and most men were deported, arrested, and died at an early age. At least five men were killed in the political violence, four of them were executed in the Stalinist terror in 1938. The nuclear families studied were violently broken up, leaving them without a father. I found a range of family mobilities from escape to education. Based on my analyses, I argue that family histories of repressions were a meeting point with life histories and the minority/national history of Ingrian Finns. Family histories of repressed families build a bridge over the personal and collective memories in the context of Ingrian Finnish memory culture.

Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.

Object.There is a small minority of Jews in Finland whose continuity has been threatened most of all by strong assimilation. Finnish Jewish young adults who almost without exception intermarry are bringing up and educating the next Jewish generation. The purpose of this research is to find out how do the Finnish Jewish young adults understand the conception of Jewishness and most of all, what does their Judaism mean to them. Secondly the purpose is to examine their double identity with the help of a model (Dencik 1993). In other words the aim is to find out what does the Jewish identity mean to those who will continue the inheritance of the Finnish Jews and how they tackle the double identity. Lundgren (2002) has made a research of the traditions and attitudes of the Finnish Jews and Dencik (1993, 2002) both in Sweden and in Denmark. With the help of this research it is the intention to participate in the discussion of the identity-negotiation (Kuusisto 2011, Klingenberg 2014, Rissanen 2014). Method. This research was put into practice as a qualitative multiple case study by sending inquiry to all 137 members of the Jewish Community in Helsinki who were born between 1976-1986. The inquiry was answered by 28 young adults. The meaning of Judaism to the Finnish Jewish young adults was studied with qualitative methods and inductive approach, and at the same time theory based approach. The double identity and thus acculturation attitudes were approached with the help of Dencik's (1993) model of a diasporic Jew. I analyzed the answers with the help of material-connected content analysis and theory-based analysis. Conclusions. With the help of material-connected content analysis it turned out that Judaism meant to respondents most of all Judaism as the interpreteter of experiences and belonging to the Jewish people (Dencik 1993). This section of Judaism included conceptions of Judaism as giving and receiving, Judaism as a way of living and as a feeling of togetherness to other fellow Jews. As for double identity, it showed that the Finnish and Jewish sides of identity were in balance, in other words, the respondents experienced their Jewishness as The Jews of Finland, whose homeland is Finland.

Opinnäytetyössäni tarkastelen Kroatiassa asuvan bosniakkidiasporan kansallista ja uskonnollista identiteettiä. Tarkoitukseni on selvittää, kuinka pieni mutta vanha vähemmistö kokee oman asemansa kroatialaisessa yhteiskunnassa. Tutkielman aineistona olen käyttänyt kahdeksaa bosnian- ja kroatiankielistä verkkoartikkelia sekä viittä Kroatiaa käsittelevää jaksoa Al Jazeera Balkans -kanavan Živjeti islam -sarjassa. Työssäni olen hyödyntänyt Stuart Hallin identiteettiteoriaa, jonka mukaan identiteetti muodostuu erilaisista osista ja se käsitetään elämän mittaisena prosessina, joka ei ole koskaan valmis. Avtar Brah’n mukaan jokainen diaspora on omanlainen tarina, johon vaikuttavat historialliset ja yhteiskunnalliset tekijät. Materiaalista nousi esiin keskusteluja Jugoslavian hajoamissotien merkityksestä, mahdollisuuksista harjoittaa uskontoa Kroatiassa sekä vähemmistön tulevaisuudesta. Havaitsin, että moni Kroatiassa asuva bosniakki kokee islamin olevan osa heidän identiteettiään, vaikka he eivät harjoittaisi uskontoaan aktiivisesti tai kokisi tietävän siitä paljoa. Lisäksi erilaiset uskonnolliset tavat kuten ramadanin vietto sekä bosnialainen ruokakulttuuri koetaan tärkeiksi. Bosniakkien identiteetistä käydään edelleen aktiivista keskustelua, ja aineistossa esiintyi myös julkilausuttua huolta mahdollisesta assimilaatiota, mutta kaikista haasteista huolimatta he kokevat olevansa hyväksytty vähemmistö, joka rikastuttaa kroatialaista kulttuuria ja yhteiskuntaa.

The Pacific islands’ diaspora consists of first-generation immigrants from different Pacific Island countries. In 2019, only 32 people living in Finland were born in the islands, ten of them participated in this study. Even though there have been studies on the Pacific Islands' diasporas, this is the first time such a study has been conducted in Finland. It is also the first one of its kind to look at long-distance nationalism from the perspectives of the islanders in Finland. The three research questions are, how do the Pacific islanders forge and sustain a community in Finland? How do Pacific Islanders create and maintain connections with their homelands? What challenges do they face in their effort to reconnect with their homelands? The thesis tests three hypotheses; the islanders are creating a place and space for themselves “here” to belong, connect, and to practice their cultures; they maintain the connection to their home-islands through social media, sending remittances, and direct visit; there are factors, such as financial capital and personal changes, that inversely affect the islanders’ connectivity to their homelands. The data for the study was collected through semi-structured interviews of the ten islanders and who are all active members of the islanders’ diaspora in Finland. They are from four different countries and have moved to Finland during the last twenty-four years. Because of the COVID-19 pandemic, all the interviews were done online. The thematic analysis method is used to analyse the data and five themes emerge. They reflect the recurring meanings across the data set, relevant in answering the research questions, and also support the three hypotheses. The result shows that the Pacific islands’ diaspora has forged and maintained a community for themselves in this country in which they practice and reproduce their cultures strengthening their bonds between themselves, stay connected to each other, and at the same time reconnect to their ancestral lands through organised local activities and also long-distance nationalistic practices such as sending financial and material supports to their homelands.

In this thesis I concentrate on diaspora peacebuilding and examine the potential of the Finnish Somali diaspora for peace in Somalia. My research question is, how members of the Finnish Somali diaspora perceive the greatest challenges and primary needs in Somalia for peace and their abilities to contribute to peace in the country. My research data consists of eight semi-structured interviews resembling themed interviews. These interviews were conducted with active members of the Finnish Somali diaspora, and I have analysed them by using qualitative content analysis. The aims of my research are to contribute to the current critical academic discussion on peacebuilding and to deepen the discussion on diaspora peacebuilding, as well as to bring out voices from the Finnish Somali diaspora regarding peacebuilding. In the theory chapter I review current academic discussion on the challenges of peacebuilding related to local ownership and negotiated hybridity and examine novel academic literature on the strengths of diaspora for peacebuilding. Drawing from both theoretical literatures, I suggest that diaspora could mitigate shortcomings on the peacebuilding field for example with the help of context-specific knowledge and a more nuanced understanding of actors and power structures at play in their place of origin, and by helping to bridge the gap between the local and the international. In the material analysis I examine the challenges and needs for peace in Somalia as perceived by my interviewees and their hopes and dreams for the future of the country. Moreover, I explore strengths of the Finnish Somali diaspora for peacebuilding in Somalia and challenges to diaspora peacebuilding as identified by my interviewees. The challenges for peace in my interview data mostly related to problematics of a long-collapsed state and economic or resource related power structures in a country suffering from an elongated conflict. My interviewees demonstrated an understanding of different actors and power structures at play in Somalia on both local, regional, and international levels. My interviewees understood peacebuilding in a broad way, and skills and knowledge transfer was a preferred mechanism of diaspora peacebuilding in most of my interviews. Capacity building and education transfer came up multiple times, and education and experience from Finland was considered highly valuable. Setting up businesses in Somalia was also considered positive as long as locals would be employed. These activities were presented as a response to the challenges in Somalia related to poverty and unemployment and hence radicalisation, especially among youth. Political involvement of the diaspora in Somalia was mostly seen as problematic. The greatest challenge for diaspora peacebuilding identified by my interviewees was the poor security situation in Somalia. From my research it is clear, that the diaspora is a heterogenous group just as the local or the international is, and there are generational differences within the Finnish Somali diaspora that need to be considered in relation to diaspora peacebuilding. Based on this study, I would encourage further research on peacebuilding and diaspora youth, and on diaspora-local relationships.

This research explores the way in which the Russian-speaking community of Narva, Estonia perceives their identity and sense of belongingness in relation to Estonia and Russia through self-reflection. Sixteen interviews with residents of Narva reveal perceptions of discrimination and integration and the surrounding discourses on inclusion and exclusion which define and influence how Russian-speaking Estonians balance their relationship with Russian and Estonian societies. The theoretical framework is composed of psychological and sociological theories which examine the individual and social aspects involved in the relationships the interviewees describe. The research underlines the value in having a deeper understanding of minority populations along critical borders to develop appropriate and effective national-level policies which affect the community, country of residence and country of origin of the minority community. This research aims to add to the existing literature focused on the study of minority communities along critical borders in general and Russian-speaking communities spread across the Post-Soviet Space in particular as well as describe the factors that influence their mobilization and transnationalism.

Tutkielmani käsittelee siirtolaisuutta kotimaisessa nykykirjallisuudessa, ja tarkastelun kohteena on etenkin 2010-luvun alun kirjallisuus. Selvitän, miten siirtolaisuusteema näkyy kotimaisessa nykykirjallisuudessa ja miten siirtolaisuutta kuvataan niin kutsutun valtaväestön näkökulmasta. Pyrin myös tarkastelemaan siirtolaisteeman yhteiskunnallista merkitystä ja hahmottelemaan, millaisia stereotypioita siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta mahdollisesti nostetaan esiin ja mitä vaikutusta niillä on. Tutkielman kohdeteokset ovat Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis (2011) ja Jari Tervon Layla (2011). Tutkielman alussa määrittelen siirtolaiskirjallisuutta ja sen keskeisiä käsitteitä, ja miten kohdeteokset siirtolaisuuskirjallisuuteen suhteutuvat. Tutkielmassa hyödynnän käsitteitä toiseus, diaspora, identiteetti ja orientalismi. Tutkielman ensimmäinen analyysiluku käsittelee Kerjäläistä ja jänistä. Tarkastelen siinä toiseuden teemaa ja hahmottelen teoksen lajin pikareskin yhteyttä siirtolaiskirjallisuuteen ja erityisesti diasporan käsitteeseen. Toisessa analyysiluvussa käsittelen Laylan vastaanottoa, kertomuksessa esiintyviä vastinpareja, identiteettiä ja ruumiillisuutta. Lopuksi tarkastelen kohdeteoksien yhteneväisyyksiä ja hahmottelen mahdollisia jatkotutkimuksen linjoja. Analyysini perusteella teokset toisintavat teemojansa siirtolaishenkilöissä ja suomalaisissa henkilöhahmoissa. Vaikka Layla ja Kerjäläinen ja jänis ovat hyvin erityylisiä, syntyy molemmissa erilaisia vastinpareja, joissa samaa teemaa, kuten toiseuden kokemusta, identifioitumista ja ruumiillisuutta käsitellään eri maista olevien henkilöhahmojen kautta. Esimerkiksi ero ”meidän” ja ”muiden” välillä vahvistaa toiseuden kokemusta riippumatta henkilön syntyperästä. Romaaneissa käsiteellään muualta Suomeen saapunutta ihmistä, mutta yhtä oleellista niissä on myös Suomen ja suomalaisuuden kuvaus, jota molemmat romaanit pyrkivät tekemään. Suomalaisen yhteiskunnan ilmiöt ja ongelmat, kuten ksenofobia, yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen, alkoholismi ja radikalisoituminen ovat jopa korostuneessa asemassa suhteessa siirtolaisuuteen. Tutkielmani perusteella kotimaisen nykykirjallisuuden siirtolaisuus teemalla voidaan näyttää samalla identiteettien moninaisuutta ja toiseksi ihmisten samankaltaisuutta kulttuurieroista huolimatta. Siirtolaisuusteema avaa myös sekä suomalaisten että kirjallisuuden suhdetta omaan traditioonsa viitaten suomalaisuuden n. suuriin kertomuksiin ja kuvaten nykyaikaista Suomea, joka on globaali ja monien kulttuurien ja identiteettien lävistämä. Näin romaanit korostavat identiteetin muuttuvaisuutta ja narratiivisuutta.