Browsing by Subject "didaktiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Eloranta, Varpu; Jeronen, Eila; Palmberg, Irmeli (PS-kustannus, 2005)
    Opetus 2000
    Kirja käsittelee biologian opetusta, opiskelua ja oppimista. Sen tarkoituksena on tukea käytännön työtä ja auttaa muodostamaan laaja-alainen näkemys biologian roolista, tarkoituksesta ja mahdollisuuksista yleissivistävänä oppiaineena. Kirja tarjoaa näkökulmia myös siihen, miten oppijoiden persoonallista kasvua voidaan tukea biologian opetuksessa. Kirja käsittelee käytännön esimerkein mm. peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmia sekä opetuksen suunnittelemista vuositasolta tuntisuunnitelmiin, opetusmuotoja ja työtapoja, oppilaiden eriyttämistä ja resurssien valintaa. Soveltuu oppilaitoksiin peruskoulusta lukioihin ja opettajankoulutukseen sekä ympäristökasvatuksen tukimateriaaliksi.
  • Niemelä, Mikko A. (Suomen ainedidaktinen tutkimusseura, 2019)
    Ainedidaktisia tutkimuksia : Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran julkaisuja
    Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksen myötä koulutyön eheyttäminen on noussut jälleen koulukeskustelun keskiöön. Tällä hetkellä suomalaiset peruskoulut rakentavat uuden opetussuunnitelman edellyttämiä monialaisia oppimiskokonaisuuksia ja ilmiöoppiminen herättää laajasti keskustelua. Artik-kelin tavoitteena on selkeyttää ja avata eheyttämisen käsitettä koulutyössä sekä siten lisätä ymmärrystä, joka voi auttaa erittelemään eheyttämisen eri muotoja ja arvioimaan niitä kriittisesti. Tähän tavoitteeseen vastataan 1) tekemällä katsaus suomalaisen eheyttämisen historiaan, 2) kuvailemalla, mitä eri puolia eheyttämisestä tulee esille, kun sitä tarkastellaan opiskelijan, opettajan ja oppisisältöjen näkökulmista, ja 3) tuottaa eheyttämisestä kokoava malli suomalaisiin opetussuunnitelmiin ja didaktiikan perusteoksiin nojaten.
  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Saarnio, Kristian (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan rippikoulujen paikallissuunnitelmia Oulun ja Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Tutkielmassa esitetään kuva siitä mitä paikallissuunnitelmat sisältävät sekä etsitään eroavaisuuksia Oulun ja Helsingin hiippakunnan paikallissuunnitelmien välillä. Taustaluvut käsittelevät rippikoulun syntyä, kehitystä, aiempaa tutkimusta, julkisuuskuvaa sekä rippikoulun yhteyttä kasteeseen. Tutkielman inventaarioluvussa (luku 3) taustoitetaan rippikoulun suunnitteluprosessia ja tarkastellaan sitä problematiikkaa, jota rippikoulun suunnittelulta edellytetään. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä neljästäkymmenestä rippikoulun paikallissuunnitelmasta Oulun ja Helsingin hiippakunnista, valtakunnallisesta rippikoulusuunnitelmasta Elämä, usko, rukous (RKS 2001) sekä rippikoulun suunnittelun hiippakunnallisesta ohjeistuksesta. Tässä laadullisessa sisällönanalyysissä tarkastellaan paikallissuunnitelmien sisältöjä väljänä taustateorianaan RKS 2001 sekä rippikoulun malliohjesääntö. Tutkimuskysymyksenä esitetään, mitä paikallissuunnitelmat pitävät sisällään? Tutkielman alakysymyksinä esitän, miten paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö koulun ja kodin välillä ilmenee sekä onko seurakunnissa yhteistyöhön yhtenevät käytännöt? Mitä muita yhteistyömuotoja ja kumppaneita paikallissuunnitelmien mukaan rippikoulutyöllä on? Tutkimuksessa etsitään paikallissuunnitelmista nousevia rippikoululle asetettuja paikallisia tavoitteita ja valintoja rippikoulun oppimisprosessille. Paikallissuunnitelmat sisältävät pääosin rippikoulun malliohjesäännön rippikoulun vuosisuunnitelmalle esittämiä sisältöjä. Näitä sisältöjä ovat rippikoulun toimintaympäristön ja paikallisten lähtökohtien pohdinta, paikallissuunnitelman tarkoituksen pohdinta ja rippikoulutyön vuosirytmin jaksottaminen. Oppimista paikallissuunnitelmissa käsitellään oppimateriaalien, ulkoläksyjen, seurakuntayhteysjakson toteuttamisen ja rippikoulumuotojen esittelyllä. Myös työmuotojen läsnäoloa rippikoulun opetustilanteissa on useissa suunnitelmissa pohdittu. Yhteistyö vanhempien kanssa on Oulun hiippakunnan seurakunnissa vilkkaampaa ja monipuolisempaa kuin Helsingin hiippakunnassa. Koulujen kanssa tehtävä yhteistyö jää kuitenkin molemmissa hiippakunnissa yksisuuntaiseksi yhteistyöksi. Muita yhteistyömuotoja paikallissuunnitelmiin ei ole kootusti kirjattuna. Paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö erilaisten rippikouluja järjestävien järjestöjen kanssa on mitätöntä. Konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä huolimatta rippikouluissa opetellaan ulkoläksynä kristinuskon perusilmaisut, kuten Isä meidän, Herran siunaus, 10-käskyä, pienoisevankeliumi, kaste- ja lähetyskäsky sekä uskontunnustus. Oulun hiippakunnassa rippikoululaisilta vaaditaan ulkoläksyjen sekä seurakunnan elämään osallistumista enemmän kuin Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Oppikirjoina rippikoulussa käytetään Raamattua, katekismusta ja virsikirjaa. Paikallissuunnitelmien mukaan vain harvoissa seurakunnissa on käytössä muita kirjoja. Vain harvoista paikallissuunnitelmista on luettavissa RKS 2001 tavoitteiden lisäksi paikallisia rippikoulutyön tavoitteita. Rippikoulun suunnittelun ohjaus on kokonaiskirkon taholta ristiriitaista, joka heijastuu paikallissuunnitelmien kielessä, rippikoulutyöntekijöiden asenteesta paikallissuunnitelmia kohtaan, paikallissuunnitelmien sisäisissä ristiriidoissa ja paikallissuunnitelmien määrässä kokonaiskirkon tasolla. Tutkielman perusteella paikallissuunnitelman hyöty päätöksentekoprosessissa näyttäytyy laihana. Esimerkiksi rippikoulun henkilöstöresursoinnin ja tulevien ikäluokkien määrän arviointi ja pohdinta yli puolella suunnitelmista puuttuu. Oulun hiippakunnan paikallissuunnitelmissa ikäluokkien määrän arviointi oli selvästi yleisempää.
  • Sammalisto, Siina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Saksan kielen partikkelit ovat kiinnostaneet ja askarruttaneet lingvistejä jo pitkään. Vuosia näitä kielen pikkusanoja tutkittiin lähinnä teoreettisen, kirjoitettuun kieleen pohjautuvan kielentutkimuksen näkökulmasta. Vasta 1960-luvulla pragmatiikan tutkimusalan myötä partikkeleita ryhdyttiin tutkimaan todellisissa kielenkäyttötilanteissa. Huomattiin, että saksan kielessä käytetään runsaasti partikkeleita ja ne ovat kommunikatiivisesta näkökulmasta tärkeitä keskustelun sujuvuuden kannalta. Tämän tutkielman kohteena ovat nämä puhepartikkelit ja niiden esiintyminen suomalaisessa saksan kielen oppikirjasarjassa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään partikkelien tutkimuksen historiaa ja problematiikkaa. Partikkelien tutkimuksessa on osoittautunut haastavaksi niiden määritteleminen ja partikkeleihin luettavien pikkusanojen jaottelu eri sanaluokkiin. Tässä tutkimuksessa hyödynnettävä Armin Burkhardtin puhepartikkeleiden funktionaalinen typologia mahdollistaa partikkeleiden määrittelyn ja jaottelun loogisesti ja jäsennellysti. Sen avulla on vältetty monet perinteiset partikkelin tutkimuksen kompastuskivet. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään partikkelien opettamisen ja oppimisen problematiikkaan huomioiden erityisesti suomalainen konteksti ja oppija. Oppikirja-analyysin kohteena ovat suomalaiset saksan kielen oppikirjat. Yläkouluun tai lukioon tarkoitettu kirjasarja Plan D on uusin lyhyen saksan kirjasarja, ja se mainitsee lähtökohdakseen kommunikaation. Puhepartikkelit ovat tärkeä osa kommunikaatiota, joten tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ne ovat kirjasarjassa edustettuina. Vertailun vuoksi tutkimukseen on sisällytetty myös puhepartikkeleiden analyysi kuudessa autenttisessa keskustelussa natiivien välillä, jotta oppikirjatekstien autenttisuutta voisi partikkelien osalta luotettavasti arvioida. Kirjasarjan voi arvioida ottavan teksteissään hyvin huomioon puhepartikkelit, ja niiden verrattain runsas käyttö tuo teksteihin puhutun kielen tyyliä. Puhepartikkelit on myös käännetty, mikä tukee oppimista ja auttaa oppijoita ymmärtämään ne. Aihetta ei kuitenkaan muuten ole kirjasarjassa eksplisiittisesti tarkasteltu, ja voidaan todeta, että puhepartikkeleiden opetusta ei tueta systemaattisesti kuin kielisyötteen muodossa. Kaikkiin partikkeleiden opettamisen ongelmakohtiin kirjasarja ei tarjoa materiaalia. Kirjasarjan tekstien kielen voidaan kuitenkin todeta olevan partikkeleiden osalta suurimmaksi osaksi kohdekielen mukaista.
  • Marjokorpi, Jenni (Helsingfors universitet, 2014)
    According to the recent draft of the renewed Finnish national core curriculum, the basic concepts of grammar are to be learned already in the primary school when they are taught by a classroom teacher. As the basis of metalinguistic awareness, the grammatical concepts are complex and abstract, and a body of research evidence has raised public worry about the teachers' insufficient pedagogical content knowledge in this area; some authorities have even suggested replacing the classroom teachers, who receive very little grammar instruction during their training, with subject teachers of Finnish as the mother tongue in the fifth and sixth grades of basic education. This study aims at understanding student teachers' grammatical thinking from the point of view of the sentence elements subject and object, both usually taught during the fifth grade. I research the students' capability of identifying and defining the sentence elements and the minitheories they used in this cognitive process. I also study the relation between each minitheory and success in the grammar test. The study is part of a project that evaluates the student teachers' grammatical content knowledge, for which the data was collected in 2011. The students (N = 128) took a grammar test in which they identified the sentence elements, explained the strategies they used in the task, and also marked a fifth-grader's grammar test. I studied the minitheories using content analysis of the open-ended questions and examined their effectiveness with quantitative methods. I also considered the students' earlier performance in the national matriculation exam in relation to the level of grammatical content knowledge pictured by the test. The students were familiar with the concepts of subject and object as well as their semantic definitions but only 9.4 % of the participants managed to identify all the five subjects, and 21 % of them all the four objects. The separate and content-based analysis of the minitheories of subject and object showed that the students searched for both of them by using the same minitheories that I call semantic, syntactic, interrogative, and morphological. The morphological minitheory appeared effective in both cases, the syntactic minitheory in the subject tasks, and a combination of many minitheories in the object tasks. Therefore, the teacher education needs to put emphasis on the students' content knowledge in order to ensure that they have the profound grammatical understanding required by the curriculum.
  • Ahonen, Sirkka (2020)
    Historianopetus on kulttuurisesti ja poliittisesti herkkä alue, jonka sisällöstä ja tavoitteista käydään ajoittain kiistoja. Katsauksessani tarkastelen Suomen historianopetuksen vaiheita toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista 2010-luvulle. Viittaan historiandidaktikkourani aikaisiin ammatillisiin keskusteluihin, opetussuunnitelmakehitykseen ja oppikirjojen muutoksiin. Erityisesti painotan kansainvälisen tieteellisen keskustelun osuutta historianopetusta koskevien näkemysten muutoksessa. Peruskoulu-uudistuksen aikana pedagogista ajattelua hallitsi amerikkalainen behaviorismi, joka valoi eri oppiaineet samaan muottiin. Behaviorismin jälkeisen historiandidaktiikan lähtökohtana on historiallisen tiedon ominaislaatu. Historian opetuksen ja oppimisen tutkimus on Suomessa edennyt kahden vastakkaisen tradition ristivedossa. Keskieurooppalainen humanistinen historiandidaktiikka tutkii historiaa identiteettiaineena ja toimii vasta-argumenttina angloamerikkalaiselle positivismille, jota noudattava tutkimus keskittyy kriittisen historiallisen ajattelun taitoihin. 2000-luvun arviointijärjestelmät tukevat positivistista traditiota ja painottavat kriittisen tiedonkäsittelyn harjoittamista kouluopetuksessa. Historianopetuksen politiikassa ovat eri vuosikymmeninä ottaneet yhteen sekä kylmän sodan osapuolet että kulttuurikeskustelun konservatiivit ja liberaalit.
  • Nevgi, Anne; Lindblom-Ylänne, Sari (WSOYpro, 2009)
    Yliopistopedagogisella tutkimuksella on merkittävä rooli yliopisto-opetuksen kehittämisessä ja opiskelijoiden oppimisen laadun edistämisessä. Yliopisto-opettajan käsikirjassa esitellään uusinta yliopistopedagogista tutkimustietoa ja käytännönläheisiä esimerkkejä muun muassa opetuksen suunnittelusta, uusista opetusmenetelmistä, vaihtoehtoisista tenttikäytännöistä ja opintojen ja opinnäytetöiden ohjauksesta. Käsikirja tukee opettajan pedagogisen ajattelun kehittymistä. Kirjoittajat toimivat Helsingin yliopistossa yliopisto-oppimisen ja -opettamisen asiantuntijoina, ja kirjan aiheet perustuvat heidän opetus- ja koulutuskokemuksiinsa sekä tutkimuksiinsa.