Browsing by Subject "diskursiivinen uskontotiede"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Linna, Maiju (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma on sisällönanalyysi silpomista käsittelevien lehtiartikkeleiden toiseuttavista representaatioista ja rakenteista. Sukuelinten silpomista käsittelevä uutisointi on lisääntynyt Suomessa huomattavasti viime vuosien aikana, mikä on johtanut lisääntyneeseen tarpeeseen pohtia uutisoinnin eettisyyden ja vaikuttavuuden välistä rajapintaa. Lähestyn aihetta kahden tutkimuskysymyksen kautta: minkälaisia toiseuttavia representaatioita ja rakenteita sukuelinten silpomista käsittelevistä lehtiartikkeleista on löydettävissä, ja millä keinoin näitä toiseuttavia representaatioita ja rakenteita tuotetaan? Tarkastelen aihettani toiseuden eri teorioihin ja tutkimukseen – erityisesti Stuart Hallin, Olli Löytyn ja Pentti Raittilan ajatteluun – sekä Benedict Andersonin kuviteltujen yhteisöjen teoriaan nojautuen. Visuaalisen aineiston ja representaatioiden analyysissa hyödynnän erityisesti Gunther Kressin, Theo van Leuuwenin, Janne Seppäsen sekä Geoffrey Millerin tutkimuksia. Tutkielmani aineisto koostuu 118 lehtiartikkelista, joista 68 julkaistiin Helsingin Sanomissa, 34 Iltalehdessa ja 16 Ilta-Sanomissa tammikuun 2014 ja lokakuun 2019 välillä. Sisällytin aineistooni sellaiset lehtiartikkelit, jotka puhuvat sukuelinten silpomisesta tai silpomisesta ja naisten ympärileikkauksesta, mutta jätin aineiston ulkopuolelle ainoastaan naisten ympärileikkauksesta puhuvat jutut. Aineiston kvantitatiivinen analyysi paljasti, että ympärileikatut tai ympärileikkauksen uhan alla olevat tytöt ja naiset, ympärileikkaajat ja muut yhteisön jäsenet, joita ympärileikkaaminen koskettaa, ovat lehtiartikkeleissa läsnäolevia, mutta äänettömiä puheen kohteita. Ympärileikkausta vastustavat yhteisön jäsenet taas saavat huomattavasti useammin puherooleja ja heillä on muita useammin dialogia eri toimijoiden kanssa. Aineiston kvantitatiivisen analyysin pohjalta vaikuttaa siltä, että niin sanottuun vastustamisen narratiiviin sopiminen toimii eräänlaisena pääsylippuna rooliin, jonka kautta puhujasta tulee yksi “meistä”, jotka taistelevat toimenpidettä vastaan. Aineiston kvalitatiivisessa analyysissa sen sijaan ilmeni, että silpomista käsittelevissä lehtiartikkeleissa rakennetaan toiseuttavia representaatioita puhdas–likainen, itse–muut sekä hyvä–paha -dikotomioiden ympärille. Suhtautuminen ympärileikkaamiseen on kaksijakoista; toisaalta ympärileikattu tyttö tai nainen ja hänen yhteisönsä on etäinen ”meihin” nähden, toisaalta hyvinkin läheinen, kulttuuriarvoja uhkaava ”toinen”.
  • Halonen, Helmi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma on retorinen analyysi The Guardian -lehden tyttöjen ympärileikkauksen vastaisesta mediakampanjasta. Tutkielmassa paneudutaan tapoihin, joilla tuoreessa kampanjoinnissa kuvataan ympärileikkauksia, niiden uskonnollista ja kulttuurista merkitystä sekä ympärileikattuja naisia. Tavoitteena on selvittää, miten Guardianin kampanja asennoituu ja reagoi tyttöjen ympärileikkauksia ympäröiviin ristiriitoihin länsimaisessa mediakeskustelussa, erityisesti kysymyksiin ympärileikattujen naisten uhriuttamisesta, universaaleista ihmisoikeuksista ja vähemmistöryhmien kulttuurin ja uskonnon kunnioittamisesta. Tutkielma nojaa postkolonialistiseen teoriaan ja diskursiiviseen uskontotieteeseen, ja sen taustaoletus on konstruktionistinen. Lisäksi tutkielma kytkeytyy joukkoon tuoreita tutkimuksia ja teorioita, joissa paneudutaan länsimaissa käytyyn keskusteluun ja kampanjointiin ihmisoikeusloukkauksiksi mielletyistä kulttuurisista perinteistä. Näissä keskusteluissa ja kampanjoissa on nähty jäänteitä siirtomaa-aikaisista asenteista ja valta-asetelmista. Tutkielman aineistona on Guardianin kampanjan internet-sivuilta löytyvä 96-sivuinen tekstimateriaali, joka koostuu uutisartikkeleista, haastatteluista, kolumneista ja pääkirjoituksista. Menetelmänä käytetään retorista analyysiä. Analyysi on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen osa keskittyy ympärileikkauksen nimeämiseen ja luokitteluun. Toisessa osassa käsitellään toimijuuden ja uhriuttamisen dynamiikkaa aineistossa. Kolmas osa keskittyy argumentaatioon, jota lähestytään oletettujen vasta-argumenttien kautta. Neljännessä osassa analysoidaan uskonnon, kulttuurin ja tradition käsitteiden käyttöä ja niiden kautta sitä, millaiseksi ympärileikkausten kulttuurinen ja uskonnollinen merkitys aineistossa rakentuu. Kampanjateksteistä välittyy voimakas universalistinen taustaoletus. Ympärileikkauksen moraalinen tuomittavuus kuvataan faktana, ja kampanjoijilla katsotaan olevan velvollisuus levittää paitsi tietoa, myös moraalista totuutta. Samalla Guardianin kampanjan tekijät vastaavat sekä suoraan että epäsuorasti ympärileikkauksen vastaiseen kampanjointiin kohdistettuun kritiikkiin. Kulttuurisensitiivisyyteen vetoaminen ympärileikkauskeskustelussa tuomitaan rasismina ja välinpitämättömyytenä. Tämän lisäksi kampanjaa johtaa kaksi nuorta naista, jotka kuuluvat ympärileikkauksia perinteisesti harjoittaviin yhteisöihin. Heidät esitetään kampanjateksteissä sankariroolissa. Samanaikaisesti enemmistö ympärileikatuista naisista kuvataan kuitenkin alistuvina uhreina, joilla ei ole omaa toimijuutta tai ääntä. Samalla tavoin kampanja pyrkii kirjoittamaan ymmärtävästi myös ympärileikkaajista ja ympärileikkauksen puolustajista, mutta kuvaa ympärileikkauksia brutaaleina väkivallantekoina. Ympärileikkaus rakentuu aineistossa lähes ainoastaan seksuaalisuuteen ja sen kontrolloimiseen liittyvänä toimenpiteenä. Sen uskonnollinen merkitys kuvataan uskonnon väärintulkintana, ja siihen kytkeytyvät poliittiset ja taloudelliset rakenteet sivuutetaan lähes täysin. Näin Guardianin kampanja samanaikaisesti pyrkii välttämään ympärileikkauskeskustelun vanhoja ongelmia ja retoriikan tasolla toistaa niitä tavoissa, joilla se kuvaa ympärileikattuja naisia ja heidän yhteisöjään ja kulttuureitaan.
  • Yli-Panula, Tytti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tavoitteena on selvittää uskonnon kategorian rakentumista suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä vuosina 2009 ja 2010 ilmestyneissä jutuissa, jotka käsittelevät taiteilija Marita Liulian tuottamaa uskontoaiheista multimediataideprojektia Choosing My Religion – uskontoa jäljittämässä. Selvitän tutkielmassani sitä, miten uskontoa määritellään näissä lehtijutuissa, millä keinoilla ja mihin niissä piirretään uskonnon kategorian rajat? Mitä sen sisään mahtuu ja mikä jätetään ulkopuolelle? Lisäksi kysyn, millainen uskonnollisuus ja suhtautuminen uskontoon on lehtijuttujen mukaan hyvää ja toivottavaa. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, miten tätä määrittelyä tehdään yhtäältä lehtijutuissa paljon huomiota ja tilaa saavan taiteilija Liulian henkilöhahmon kautta ja toisaalta suhteessa lehtijutuissa puhuteltavaan yleisöön. Tutkielmani liittyy osaksi viimeisen parin vuosikymmenen aikana uskonnontutkimuksen kentällä yleistynyttä diskursiivista tutkimusotetta, jossa ollaan kiinnostuneita selvittämään sitä, miten kategoriaa uskonto määritellään ja käytetään eri yhteyksissä. Tutkimukseni lähtöoletuksena on, että uskontoa ei ole olemassa sosiaalisen merkityksenannon ulkopuolella, vaan kyseessä on niin sanottu tyhjä merkitsijä, joka saa sisältönsä ihmisten kielenkäytössä ja merkityksiä tuottavassa toiminnassa. Tutkimusmetodini rakentuu tekstin lähiluennalle diskurssianalyyttisellä otteella ja retorisen kielenkäytön tarkastelulle. Keskeisenä analyysin välineenä käytän identiteetin käsitettä. Tutkielmani aineisto koostuu 65 suomenkielisestä lehtijutusta, jotka ovat ilmestyneet vuoisen 2009 ja 2010 aikana sanoma-, aikakausi-, kulttuuri-, harraste-, puolue-, yritys-, ylioppilas-, ammatti- sekä kristillisissä lehdissä. Uskonnon kategoria tuotetaan aineistossani paitsi nimeämällä sen piirteitä myös neuvottelemalla sen rajoista suhteessa toisiin kategorioihin, jotka määrittyvät sille vastakkaisina tai rinnakkaisina. Tällaisia lehtijutuissa tuottuvia kategorioita ovat uskonnottomuus, henkinen/henkisyys sekä kulttuuri. Uskonnollisuuden kategoria ja uskonnollisen ihmisen identiteettiposition rakennetaan suhteessa ateistin, uskonnottoman, kristityn ja luterilaisen identiteettipositioihin ja liittäen tai ulossulkien niitä sellaisista kategorioista kuin suomalaisuus, tasa-arvo, modernius, aitous, kulttuuri ja sivistys. Lehtijutuissa tuotettujen erilaisten identiteettipositioiden ja identifikaatioiden kautta niissä muodostuu kuvia siitä, millainen uskonnollisuus on toivottavaa ja hyväksi. Vallitsevana näkökulmana lehtijutuissa on se millainen suhde uskontoon olisi hyväksi yksilölle kuten jutun lukijalle, mutta uskonnolle nähdään aineistossani myös yhteiskunnallinen merkitys ja yhteisöllinen ulottuvuus. Analysoimieni lehtijuttujen valossa uskontoa hahmotetaan yhtäältä edelleen kiinteässä suhteessa luterilaisuuteen, joka määrittyy kuitenkin yhtä lailla kirkkoon kuuluvan, mutta uskonnollisesti välinpitämättömän suomalaisen matti meikäläisen kuin kristinuskoon ja muihin uskontoihin aktiivisesti tutustuneen kirkosta eronneen ja ateistiksi tunnustautuvan taiteilijan identiteetin osaksi. Tekemällä taiteilija Liuliasta lukijoille esikuvan postmodernista yksilöstä, osassa lehtijutuista tarjotaan ajatusta, että hyvä uskonnollisuus tai suhde uskontoon on sellainen, joka muodostuu tiedostaen ja itseä kuunnellen oli lopputulos sitten uskonnon hylkääminen tai oman kokonaisuuden luominen eri uskonnoista itselle sopivat osat ottaen.
  • Ruohonen, Laura (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma on uskontososiologiaan paikantuva diskurssianalyysi Alankomaalaisesta pro-eutanasia liikkeestä ja sen parissa toimivista ihmisistä ja järjestöistä. Tutkielma analysoi Nederlandse Vereniging voor een Vrigwillig Levenseide-järjestön, NVVE:n, työntekijöiden ja vapaaehtoisten, sekä eri järjestöjen asiantuntijoiden haastatteluja. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja haastateltavat luovat puhuessaan eutanasiasta: Nostavatko nämä diskurssit esille uskonnon käsitteen, mihin auktoriteetin rooli sijoitetaan, sekä kuinka nämä elementit heijastavat teoriaa kuoleman kulttuurin elpymisestä (tai sen uudesta tulemisesta). Diskurssianalyysi muodostaa työn teoreettisen taustaoletuksen puheen tavoitteellisesta luonteesta ja analyysin metodina toimii Tony Walterin teoria kuoleman kulttuurin siirtymästä modernista neo-moderniin järjestykseen. Durkheimin näkemys uskonnosta yhteisön vaalimien arvojen ja normien kokonaisuutena, yhteisöllisyyden kokemuksena, tarjoaa kehyksen pro-eutanasia yhteisön tarkastelemiselle. Taustaluvuissa tutkielma paneutuu eutanasiaa koskevien sääntöjen muotoutumiseen osana kärsimyksen roolin tulkintaa oikeusjärjestelmän ennakkotapausten kautta: Yhteiskunta joutuu ottamaan kantaa sairaan ruumiin ja mielen, sekä eksistentiaalisen kärsimyksen, asemaan eutanasia-pyynnöissä. Diagnosoidusta sairaudesta tai tilasta johtuva, kestämätön kärsimys ilman realistista mahdollisuutta toipumiselle, muotoutuu yhdeksi ehdoksi eutanasialle, poissulkien eksistentiaalisen kärsimyksen riittävänä perusteena. Alankomaiden dekriminalisoitua eutanasian, keskustelu itsevalitun kuoleman ympärillä suuntasi huomionsa lääkärin rooliin, kyseenalaistaen tämän auktoriteetin elämän ja kuoleman tuomarina. Järjestönä NVVE pyrkii mahdollistamaan eutanasialla tarkoitetun, lääkärin aiheuttaman kuoleman lisäksi kaksi tästä erillistä väylää toteuttaa itsevalittu kuolema: Avustettu ja autonominen kuolema. Nykyisen järjestelmän salliessa ainoastaan lääkäreiden avustaa kuolemassa, itsen-auktoriteetin kannattajat vierastavat tätä lääkärin kaikkivoipana nähtyä roolia ja kannattavat mahdollisuutta päättää yksilön omasta kuolemasta ilman lääketieteen ammattilaista: Varmojen ja helppojen keinojen ollessa saatavilla, henkilö aiheuttaa kuolemansa joko itse, tai valitsemansa tahon avustamana. Tutkielman analyysi muodostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen näistä käsittelee haastateltavien esiin tuomia myötätunnon diskursseja, jotka painottavat kärsimyksen, armon ja empatian käsitteitä, ajatuksen kärsimyksen tarpeettomuudesta vaikuttaessa taustalla. Analyysin toinen osa keskittyy itsen diskurssiin: Tämä muodostuu autonomian ja vapauden; feminismin; kontrollin ja individualismin, diskursseista. Itsen-diskurssi esittää yksilön aseman paikoitellen sakraalina. Diskurssi nostaa myös esille eutanasian taustalla vaikuttavan vaatimuksen korkeasta elintasosta, sekä yksin toteutetun eutanasian, itsen-eutanasian (eng. self-euthanasia), vaihtoehtona itsemurhalle. Analyysin kolmas osa tarkastelee vastareaktioita vallitseville diskursseille. Nämä vastareaktion ilmenevät joko individualismin kyseenalaistamisena sekä eutanasian ja hollantilaisen kulttuurin uhkien käsittelemisenä. Analyysi osoittaa, että myötätunnon diskurssit kumpuavat nimensä mukaisesti tunteesta ja käsittelevät aihetta usein suhteessa ruumiin ja lääketieteen diskursseihin, heijastaen näin kuoleman kulttuurin modernia puolta ja lääketieteen auktoriteettiasemaa. Itsen-diskurssit ilmenevät usein periaatteesta kumpuavia näkemyksiä, joissa keskustelu eutanasian rajanvedosta nähdään itseä rajoittavana ja näin myös epäolennaisena. Näin ollen tunteen ohjatessa mielipidettä, auktoriteetti eutanasian soveltamisesta annettaan luultavammin lääketieteelle. Taustaluvut ja analyysi muodostavat kuvan yksilöiden vaihtelevasta suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan ja ajanjaksoon. Yksilön rooli oman elämän ja kuoleman määrittäjänä on viety äärimmilleen, muistuttaen paikoitellen kuluttajan asemaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Käsitys uskonnosta orientoitumisjärjestelmänä esittää pro-eutanasiayhteisöt autonomiaa, itsemääräämisoikeutta ja individualismia vaalivana viitekehyksenä, joka torjumalla yliluonnollisuuteen nojaavan uskonnon muodostuu itsessään sekulaariksi uskonnoksi. Samaan aikaan eri diskurssit osoittavat modernin ja neo-modernin yhteiskunnan elementtien osittaisen päällekkäisyyden tukittavassa yhteisössä.
  • Suhonen, Emmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka suomalaiset stand up -koomikot käyttävät uskontoa huumorin välineenä. Tutkimusongelma tarkentuu kolmella tutkimuskysymyksellä: millaiseen asemaan uskonto asettuu koomikoiden puheissa? Millaisia valtasuhteita ilmenee uskontoa koskettavissa vitseissä? Haastavatko vai vahvistavatko koomikot valtasuhteita? Tutkielmani aineisto muodostuu suomalaisesta televisiosarjasta Stand up! Sarjan jaksoissa esiintyy tuotantokaudesta riippuen neljästä kuuteen eri stand up -koomikkoa. Kokonaisuudessaan aineistossa esiintyy 22 eri koomikkoa ja litteroituja kohtauksia on 42. Tutkielma pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin käsitykselle, jossa kielenkäyttö nähdään tapana rakentaa ja jäsentää sosiaalista maailmaa. Käytän metodologisena menetelmänä Norman Faircloughin kriittistä diskurssianalyysiä. Kriittinen diskurssianalyysi mahdollistaa valtasuhteiden syvemmän tarkastelun sekä auttaa hahmottamaan, millaiseen asemaan uskonto asettuu stand up -koomikoiden puheissa. Teoreettinen viitekehys rakentuu diskursiivisen uskontotieteen ja yleisen huumorin tutkimuksen pohjalta. Diskursiivisessa uskontotieteessä tutkitaan, kuinka uskontoa koskettavia merkityksiä rakennetaan, muokataan ja tuotetaan kielenkäytön avulla. Lisäksi ollaan kiinnostuneita siitä, millaisia valta-asemia merkityksenannoilla luodaan. Hyödynnän huumorintutkimuksesta kolmea klassikkoteoriaa: ylemmyysteoriaa, huojennusteoriaa ja yhteensopimattomuusteoriaa. Näiden teorioiden kautta tarkastellaan, millä tavoin koomikoiden vitseissä huumori rakentuu. Aineistosta muodostuu kolme päädiskurssia: kulttuurinen diskurssi, itseironinen diskurssi ja yhteiskunnallinen diskurssi. Kulttuurinen diskurssi muodostuu kahdesta aladiskurssista, jotka ovat arkipäiväistävä diskurssi sekä traditiodiskurssi. Yhteiskunnallinen diskurssi puolestaan rakentuu poliittisesta diskurssista, stereotypioita hyväksyvästä diskurssista ja stereotypioita kyseenalaistavasta diskurssista. Itseironisella diskurssilla ei ole aladiskursseja. Kyseiset diskurssit kuvastavat sitä, millaisia merkityksiä uskonto saa stand up -komiikassa. Kulttuurisen diskurssin alla olevat vitsit käsittelevät uskontoa sen kulttuurisen merkityksen pohjalta. Uskonnosta puhutaan arkipäiväiseen sävyyn, ja sitä verrataan osaksi jokapäiväistä elämää. Itseironisessa diskurssissa uskonto asettuu kulttuurisen ja yhteiskunnallisen diskurssien väliin. Uskontoa käytetään koomikkoon itseensä kohdistuvan ironisen vitsailun välineenä. Yhteiskunnallisessa diskurssissa uskonto sitoutuu laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Kaikissa diskursseissa uskontoa käytetään niin hahmottamisen välineenä kuin suoraan huumorin kohteena. Huumorin työkaluina käytetään yhteensopimattomuutta ja erilaisia valta-asetelmia. Kokonaisuutena aineiston vitsien perusteella ilmenee, että suomalainen stand up -komiikka heijastelee kristinuskon vahvaa hegemonista asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.