Browsing by Subject "diskurssiteoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Kauppinen, Hanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee ihmiskaupan esittämistä suomalaiselle suurelle yleisölle kahdessa ihmiskaupan vastaisessa kampanjassa. keskittyen kampanjoiden kärkenä toimineiden videoiden analyysiin. Kampanjat ovat tuottaneet yhteistyössä IOM, yhdenvertaisuus/vähemmistövaltuutettu ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä vuosina 2012 ja 2016. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisiin yhteiskunnallisiin suhteisiin kampanjamateriaaleissa esitetyt ihmiskaupan representaatiot kutsuvat suomalaisia katsojia. Kampanjamateriaaleja tarkastellaan hegemoniseksi ihmiskauppadiskurssiksi nimitetyssä kontekstissa. Hegemoninen ihmiskauppadiskurssi on artikuloitu kansainvälisissä sopimuksissa, jotka linjaavat kansallista ihmiskaupan vastaista lainsäädäntöä ja toimintaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen teoretisoimalle käsitykselle diskurssista yhteisöä rakentavana artikulaationa. Tarkastellut videot ja verkkosivut puolestaan käsitetään representaatioina, joissa hegemoninen ihmiskauppadiskurssi konkretisoituu ja pelkistyy. Teresa de Lauretisin teoriaa sukupuolen teknologioista on sovellettu videoiden ja verkkosivujen analysoimiseen yhteiskunnallisten suhteiden representaatioina. Katsomistapa laajentaa yksilöiden ja heidän toimintansa representaatiot kuvaukseksi sukupuoli-, luokka- ja etnisille eroille perustuvista rakenteista ja niiden toiminnasta. Vuonna 2012 julkaistu kampanjavideo toistaa stereotyyppistä tarinaa, jonka käyttöä on kritisoitu laajasti aiemmassa ihmiskaupparepresentaatioiden tutkimuksessa. Vuonna 2016 julkaistuilla videolla ja verkkosivulla kumotaan monia stereotyyppisiä oletuksia ja uhrien representaatiot monimuotoistuvat. Sen sijaan uhriren passiivisuus ja katsojalle ehdotettu toimijuus korostuvat. Tutkielma osoittaa ihmiskaupan tulevan esitetyksi "muiden" ongelmana, johon luotu katse tarjoaa katsojalle valta-aseman kautta osallisuutta ongelman ratkaisuun kahdessa eri roolissa. Valpas kansalainen asettuu valtion ja lainvalvonnan rinnalle kampanjoiden kuvaamaan sankarin rooliin. Eettinen kuluttaja puolestaan käyttää valtaa vapailla markkinoilla. Nämä roolit konkretisoivat mielestäni myös hegemonisen ihmiskauppadiskurssin reunaehdoiksi valtioiden rajavalvonnan ja vapaan markkinatalouden. Representaatio luonnollistaa näitä rakenteita ja rakentaa siten diskursiivisesti "meitä".
  • Marttinen, Jukka Tapio (Helsingfors universitet, 2014)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee korruptiolle ja korruption vastaiselle toiminnalle annettuja poliittisia merkityksiä. Lähden liikkeelle kysymyksestä, miten korruption ja korruption vastaisen toimnnan diskursseja artikuloidaan erilaisissa yhteyksissä ja ovatko jotkut artikulaatiot hegemonisempia kuin toiset. Korruption määritelmien kautta siirryn tarkastelemaan lähemmin Euroopan Unionin korruption vastaisen toiminnan diskurssia ja vertaan sitä, tutkijoiden, journalistien ja aktivistien muodostaman ei-valtiollisen ERCAS-organisaation tuottamaan diskurssiin korruption vastaisesta toiminnasta. Tavoitteenani on analysoida näitä kahdesta erilaisesta lähtökohdasta nousevaa diskurssia ja tutkia niitä yhteiskunnallisia merkityksiä, mitä niiden avulla tuotetaan. Tutkielman teoriana ja menetelmänä käytän jälkistrukturalistista diskurssiteoriaa, jonka synty henkilöityy pitkälle Ernesto Laclauhun ja Chantal Mouffeen. Diskurssiteorian valitsin tutkimusmenetelmäksi siksi, että diskurssiteoria tutkii merkityksien tuottamista diskurssien avulla. Diskurssiteorian näkökulmasta korruptiopuheen tuottamat merkityksenannot nähdään suoraan yhteiskunnallisena todellisuutena. Korruptiota on laajasti tutkittu hallinnon tutkimuksen ja muiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden piirissä. Diskurssiteoriaa sen sijaan on korruption tutkimuksessa tai korruption vastaisen toiminnan tutkimuksessa sovellettu vähän. Tarkasteluni osoitti, että yleisemmin niin akateemisessa tutkimuksessa kuin poliittisestikin korruption on määritelty olevan toimintaa jossa virkamies virantoimituksessa ottaa vastaan lahjuksen tai palveluksen, josta hän itse tai hänen viiteryhmänsä hyötyvät. Kriittinen akateeminen tutkimus on syyttänyt valtavirran korruptiotutkimusta liiallisesta kiinnittymisestä uusliberalismin diskurssiin ja anti-valtio ajattelusta. Tuon tätä kritiikki esiin tutkielmassani. Analyysini osoittaa, että EU:n ja ERCAS:n voidaan nähdä tuottavan vastakkaisia korruption vastaisen toiminnan diskursseja. EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on vahvasti kiinnittynyt uusliberalistiseen hyvän hallintotavan diskurssiin. ERCAS ottaa myös korruption vastaisen toiminnan lähtökohdakseen hyvän hallintotavan, mutta korruptiopuheessaan tuottaa erilaista merkitystä hyvästä hallintotavasta kuin EU. Näin ollen ERCAS laajentaa hyvän hallintotavan käsitettä. Tutkielmani osoittaa, että yhtäältä EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on muuttunut n. 10 vuoden aikana ja tullut lähemmäksi sitä diskurssia, mitä ERCAS tällä hetkellä tuottaa. Toisaalta taas vahvasti sitoutumalla uusliberalistiseen talous- ja yhteiskuntadiskurssiin se tekee rajaa suhteessa ERCAS:n vastadiskurssiin. Tutkielmani osoittaa että sekä EU että ERCAS toiminnassaan pyrkivät universaalin hyvän hallintotavan diskurssiin. Toisaalta osoitan, että ERCAS:n korruption vastaisen toiminnan tavoitteet ovat tältä osin sisäisesti jossain määrin ristiriitaiset.
  • Tähti, Annina (Helsingfors universitet, 2017)
    Jakamistalous on monimuotoinen ilmiö, joka on tullut tutuksi muun muassa majoituspalvelu Airbnb:n ja kyytienjakopalvelu Uberin myötä. Jakamistalouden odotetaan lisäävän talouskasvua, työpaikkoja ja kilpailukykyä. Jakamistalouden odotetaan luovan uudenlaisia tilaisuuksia sekä yrittäjille että kuluttajille. Jakamistalouden avulla yksittäiset kansalaiset voivat toimia digitaalisten alustojen kautta sekä palveluntuottajana että palveluiden ostajana. Tämä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita nykyisille markkinatoimijoille ja aiheuttaa haasteita nykyisten säädösten soveltamiselle. Tutkielman tavoitteena on eritellä jakamistalouden ilmiön mahdollisuuksia, haasteita ja vaikutuksia suomalaisten viranomaisten näkökulmasta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja metodin muodostaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan perustuva ideologia- ja diskurssianalyysi. Ideologia- ja diskurssianalyysi antaa käsitteelliset työkalut aineiston analyysille ja jakamistalouden ilmiön merkitysten tulkinnalle. Tutkielman aineisto koostuu suomalaisista viranomaisteksteistä, jotka käsittelevät jakamistaloutta. Viranomaistekstejä on valittu Työ- ja elinkeinoministeriöltä, Valtiovarainministeriöltä, Sitralta ja Verohallinnolta. Työ- ja elinkeinoministeriö on tutkinut jakamistaloutta suomalaisista viranomaisista ehdottomasti eniten ja se näyttäytyy keskeisimpänä viranomaistoimijana jakamistalouden näkökulmasta. Tutkielmaan on siten valikoitunut useampi tekstiaineisto Työ- ja elinkeinoministeriöltä. Jakamistalouden käsitteeseen liitetään tutkielman perusteella lukuisia erilaisia merkityksiä. Suomalaisten viranomaisten artikulointi jakamistalouden sisällöstä on kuitenkin varsin ristiriitaista. Viranomaisten merkityksenannot voidaan jakaa mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssiin. Diskurssiteorian näkökulmasta jakamistalous näyttäytyy sekä tyhjänä että kelluvana merkitsijänä. Kun jakamistaloutta tarkastellaan tyhjänä merkitsijänä, siihen liitetään useita keskenään ristiriitaisia merkityksiä ja odotuksia. Jakamistaloutta voidaan tarkastella myös kelluvana merkitsijänä, jolloin mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssit kamppailevat keskenään. Jakamistaloudelle artikuloidaan aineistossa myös voimakas tulevaisuuden talouskasvun myytti. Viranomaisten näkökulma jakamistalouteen on varsin ristiriitainen. Viranomaisaineiston mukaan jakamistalous luo mahdollisuuden talouskasvulle, uusille joustaville työpaikoille ja resurssitehokkuudelle, mutta se tuo mukanaan myös haasteen sääntelylle, verotukselle ja tasapuoliselle kilpailulle. Verotus ja sääntely nähdään jopa jakamistalouden potentiaalin esteenä. Viranomaisten arvion mukaan jakamistaloudella on siten vaikutuksia muun muassa työelämään, sääntelyyn, verotukseen ja resurssitehokkuuteen. Tutkielman aineistosta voidaan tulkita, että tämänhetkinen lainsäädäntö ja ohjeistus eivät sovellu jakamistalouden uudenlaisiin toimintamalleihin. Ratkaisuksi esitetään sääntelyn purkamista ja lainsäädännön kehittämistä, jotta jakamistalouden mahdollisuuksia voitaisi hyödyntää paremmin.
  • Vertanen, Lila (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma keskittyy analysoimaan diskurssia kilpailukykysopimuksesta eduskunnassa käytyjen keskustelujen pohjalta laclaulaisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkielmassa keskitytään etenkin siihen, millaisia merkityksiä kilpailukykysopimukseen liitetään. Kilpailukykysopimus, jonka tarkoituksena oli nostaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, oli osa vuosien 2015-2019 hallituskauden kärkihankkeita, mutta sen sopijaosapuolina toimivat työmarkkinoiden keskusjärjestöt. Hallitus perusteli tarvetta sopimukselle Suomen talouden pitkäaikaisella taantumalla, ja sen yksi keskeisimmistä päätöksistä oli pidentää työntekijöiden vuosittaista työaikaa 24 tunnilla. Yhteiskunnan kilpailukykyä käsittelevää, ja kilpailukykysopimusta sivuavaa, aiempaa tutkimusta on tehty muun muassa hallinnon muutoksen, policyn toimintaperiaatteiden toimeenpanon ja hyvinvointivaltion retoriikan kautta. Kilpailukykysopimukseen liitettyjä merkityksiä on aiemmin tutkittu työmarkkinadiskurssin ja sukupuolten tasa-arvon legitimiteetin näkökulmasta. Tämä tutkielma tuo aiempaan tutkimukseen uutta näkökulmaa tarkastelemalla aihetta laclaulaisen diskurssianalyysin kautta. Tutkielman kaksiosainen tutkimuskysymys on, millaisia merkityksiä kilpailukykysopimukseen liitetään eduskunnan suullisissa ja kirjallisissa sekä välikysymyksissä ja miten hallituksen ja opposition kilpailukykysopimukseen liittämät merkitykset eroavat. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen muotoilema kolmannen sukupolven poststrukturalistinen diskurssiteoria, jonka sisältämät käsitteet toimivat analyyttisena työkaluna tutkimusaineiston läpikäynnissä ja auttavat tunnistamaan teorialle keskeistä hegemonian prosessia. Teoria näkee, että kaikilla objekteilla ja teoilla on sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia ja ne muotoutuvat suhteessa muihin merkityksiin. Teoreettista viitekehystä täydentää parlamentaarisen retoriikan erityispiirteiden tunnistaminen Timo Turjan kehittämän eduskuntaretoriikan tasot tunnistavan teorian kautta. Analyysi on toteutettu diskurssiteoriaan pohjaavan teoreettisena analyysinakin kuvaillun laclaulaisen diskurssianalyysin avulla. Tutkielman aineisto koostuu tutkimuskysymysten mukaisesti kilpailukykysopimusta koskevista suullisista ja kirjallisista kysymyksistä sekä välikysymyksistä. Analyysi osoittaa, että kilpailukykysopimus ei ole saavuttanut hegemonista asemaa, mutta laajempi ajatus yhteiskuntasopimuksesta sen sijaan on. Kilpailukykysopimusdiskurssin kiinnekohtina näyttäytyvät sopimusyhteiskunta ja työllisyys, ja siihen liitetään tyhjät merkitsijät: arvovalinnat ja moraali. Kelluvana merkitsijänä näyttäytyy tulevaisuus, myyttinä puolestaan esiintyy harmaa menneisyys ja myytti kaikista. Diskurssin rajana näyttäytyy työttömät ja palkansaajat sekä kotimaan ostovoima ja ulkomaan vienti. Kilpailukykysopimukseen liitetään merkitykset synkästä menneisyydestä ja toisaalta valoisasta tulevaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, arvovalinnoista ja hyvinvointivaltiosta. Hallituksen ja opposition kilpailukykysopimukselle antamat merkitykset eroavat osittain. Hallituksen ja opposition diskurssiin liittämät vastakkaiset merkitykset ovat tyhjentäneet merkitsijät arvovalinnat ja moraali, jotka näyttäytyvät tyhjinä merkitsijöinä. Merkitsijöistä tulevaisuus ja hyvinvointiyhteiskunta puolestaan muodostuu kelluvia merkitsijöitä molempien puolien pyrkiessä omistamaan merkitsijät. Hallituksen ja opposition artikulaatiossa korostuu vahva kahtiajako, joka näyttäytyy aineistossa poliittisen identifikaation prosessin kautta. Aineiston analysointi eduskuntaretoriikan kautta osoittaa, että monet puheenvuoroista ovat sekoitus eri parlamentaarisia puhetraditioita, joista vahvimmin aineistossa nousee esiin teatraalinen puhetraditio. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että myös kilpailukykysopimus näyttäytyy aineistossa tyhjänä ja kelluvana merkitsijänä siihen liitettyjen vastakkaisten merkitysten vuoksi.
  • Metsänheimo, Johanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan turvapaikkalainsäädäntöön tehtyjä lakimuutoksia siirtolaisuuskriisin ympärillä vuosina 2014–2018. Tutkielmassa kysytään, miten turvapaikkalainsäädännön tiukennukset tulivat mahdollisiksi siirtolaisuuskriisin ympärillä sekä miten turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden identiteettien artikulaatio vaikutti siihen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, miten siirtolaisuuskriisi muutti turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden identiteettien artikulaatiota. Tutkielma pohjautuu aikaisempaan tutkimukseen, jonka mukaan siirtolaisuus on 2000-luvun lakihankkeissa turvallistettu Suomessa. Turvallistaminen tiivistetysti tarkoittaa, että tietty ryhmä ymmärretään eksistentiaalisena uhkana tietyn kohteen selviytymiselle. Tutkielmassa hyödynnetään kahta diskurssianalyyttista lähestymistapaa. Tutkielmassa aineistoa tarkastellaan Ole Waeverin, Barry Buzanin ja Jaap de Wilden turvallistamisen teoreettisen viitekehyksen avulla sekä Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteorian avulla. Analyysi jäsentyy Jason Glynosin ja David Howarthin diskurssiteoriaan perustuvan menetelmän kautta. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea turvapaikkalainsäädäntöön tehtyä lakihanketta ennen siirtolaisuuskriisiä, sen aikana ja sen jälkeen vuosilta 2014, 2016 ja 2018. Ensimmäisessä hankkeessa esitetään muutoksia vapaaehtoisen paluun järjestelmään, toisessa turvapaikkamenettelyn oikeudellisiin kysymyksiin ja kolmannessa uusintahakemushankkeeseen. Turvallistamisen teorian viitekehystä sovelletaan turvapaikkajärjestelmään kohdistuvien uhkien tarkastelemiseen. Turvallistaminen sijoittuu siten poliittis-yhteiskunnalliselle sektorille ja kansalliselle tasolle, jota turvapaikkajärjestelmä ilmentää. Turvapaikkajärjestelmä ymmärretään tutkielmassa niin valtiollisena instituutiona kuin abstraktina yhteisönä, jolle aineistossa artikuloidaan oma identiteetti. Aineistossa turvapaikkajärjestelmää käsitellään säännönmukaisuuden ja kustannustehokkuuden diskurssien kautta. Turvapaikkajärjestelmän identiteettiä muodostetaan aineistossa toistuvien pyrkimysten kautta, sekä suhteessa turvapaikanhakijoihin, Laclaun termein ”konstituoivan toisen” kautta. Säännönmukaisuuden diskurssia uhkaavat turvapaikkalainsäädännön epäkohdat ja väärinkäyttö. Kustannustehokkuuden diskurssin uhkaksi artikuloidaan turvapaikanhakijoiden suuri määrä. Turvapaikanhakijoille artikuloidaan monimerkityksellinen asema, jossa turvapaikanhakijoiden subjektipositio ymmärretään 1) suojelupolitiikan kohteina 2) vapaaehtoisuuden ja väärinkäytön kautta 3) laittomasti maassa oleskelevina. Turvapaikanhakijoiden identiteetti suojelun kohteena ilmentää kansainvälisissä sopimuksissa artikuloitua pakolaisen asemaa. Sen sijaan väärinkäyttöön perustuva identiteetti ilmentää turvapaikanhakijoiden toimintaa, joka kulkee turvapaikkajärjestelmän säännönmukaisuuden ja kustannustehokkuuden diskursseja vastaan. Tutkielman argumenttina on, että turvapaikkalainsäädännön tiukennukset mahdollistuivat vastakkainasettelun avulla siten, että turvapaikanhakijat miellettiin säännönmukaisen ja kustannustehokkaan turvapaikkajärjestelmän häiriötekijöiksi. Siirtolaisuuskriisi syvensi vastakkainasettelua ja laajensi turvapaikanhakijoiden identiteetin artikuloinnin väärinkäyttöön perustuvaksi myös niiden hakijoita kohdalla, joiden turvapaikkamenettely oli vielä kesken.
  • Tiainen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee maahanmuuttajadiskurssiin kätkeytyviä merkityssisältöjä Suomessa vuonna 2015. Vuosi 2015 oli Suomen lähihistoriassa poikkeuksellinen vuosi maahanmuuton näkökulmasta aiempiin vuosiin nähden moninkertaisen turvapaikanhakijamäärän vuoksi. Turvapaikkatilanne heijastui koko yhteiskuntaan ja siinä käytävään maahanmuuttokeskusteluun. Tämän johdosta vuosi 2015 luo mielenkiintoisen kontekstin tarkastella maahanmuuttodiskursseja. Tutkimuksen keskeinen asiakirja-aineisto koostuu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta, joka on maahanmuuttopolitiikan pitkän aikavälin strategia-asiakirja sekä pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisesta ohjelmasta. Tutkielmassa analysoidaan näissä asiakirjoissa käytettyjä maahanmuuttajadiskursseja sekä verrataan niitä laajemmin maahanmuuttopolitiikassa esiintyviin diskursseihin. Tutkielman tavoitteena on tiedostaa maahanmuuttopolitiikan kätkettyjä valtarakenteita. Tutkielma liittyy kehitysmaatutkimukseen siinä mielessä, että kansallinen maahanmuuttokeskustelu saattaa peilata myös globaalin vastuunkannon asenteita. Tutkielman metodina sovelletaan diskurssianalyysiä. Sen avulla pyritään purkamaan maahanmuuttodiskurssiin kätkettyjä merkityssisältöjä ja tekemään näkyviksi siihen sisäänrakennettuja valtarakenteita sekä vallan toisintamista maahanmuuttodiskurssissa. Maahanmuuttokeskustelun käsitteet ovat latautuneita ja niihin liittyy sekä tiedostettuja että tiedostamattomia mielikuvia ja ennakko-oletuksia. Niin ikään merkityssisältö vaihtelee eri asiayhteyksissä ja keskustelijoiden välillä, jolloin voidaan puhua samasta asiasta ymmärtämättä keskustelukumppania. Tutkielma pyrkii merkityssisältöjä avaamalla luomaan keskusteluyhteyden, jossa maahanmuutosta puhuttaisiin eri näkökulmienkin välillä samalla kielellä. Toiseus ja toiseuttaminen diskurssissa on tutkielman keskeinen kiinnostuksen kohde. Tutkielmassa haetaan vastausta kysymykseen, millaista toiseuttamista maahanmuuttokeskustelussa tapahtuu, kenen ääni siinä kuuluu ja kenellä on valta päättää maahanmuuttokeskustelun käsitteiden merkityssisällöstä. Tutkimuksessa esiintyviä keskeisiä monimerkityksellisiä käsitteitä ovat esimerkiksi: toiseus, maahanmuuttaja, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja rasismi. Tutkielman tutkimusosio on jaoteltu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian suuntaviivojen mukaisiin osioihin: ”Suomi on turvallisesti avoin”, ”Jokainen löytää paikkansa” ja ”Moninaisuus on arkea”. Ensimmäinen suuntaviiva käsittää liikkuvuuden Suomelle tuomat mahdollisuudet, valmiudet vastata liikkuvuuden tuomiin haasteisiin, kansainvälisen vastuun kantamisen sekä toimivan maahanmuuttohallinnon. Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto on periaatteen tasolla kannustettavaa kansantaloudellisten näkökulmien johdosta, mutta käytännön tasolla sitä rajoitetaan monin tavoin, mikä tutkielmassa nähdään kuvastavan myös toiseuden pelon diskurssia. Liikkuvuuden tuomista haasteista puhutaan tutkielmassa joko uhriutuvan maahanmuuttajan (esim. ihmiskaupanuhrin) näkökuomasta tai turvallisuus- ja taloudellisina uhkina suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Kansainvälisen vastuun kantaminen näyttäytyy tutkimuksen mukaan ristiriitaisena diskurssina: yhtäältä korostetaan ihmisoikeuksien ja heikomman suojelun ihannetta toisaalta heikomman auttamiseen ei haluta antaa voimavaroja yhtään muita EU-maita enempää. Diskurssiteoriassa puhutaan kelluvasta merkitsijästä eli käsitteestä, joka voidaan määritellä kontekstista riippuen useasta eri näkökulmasta. Joustavampi maahanmuuttohallinto ja toimivammat menettelyt on tästä malliesimerkki: sillä voidaan viitata yhtäältä nopeaan ja toimivaan maahantuloprosessiin että tehokkaaseen maastapoistamisprosessiin. Toinen suuntaviiva kattaa kotoutumisen näkökulmat niin yksilön kuin suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Tutkielman mukaan vastaanottavaan yhteisöön assimiloituneen maahanmuuttajan ihanne näyttäytyy kyseenalaistamattomana, hegemonisena kotoutumisdiskurssina. Vaikka maahanmuuttajien tuomasta kansainvälisyydestä puhutaan, vuoden 2015 keskustelussa on tutkielman mukaan vallinnut diskurssi maahanmuuttajista kustannuseränä. Myös kotoutumispalvelut kohdistuvat niin sanotuille ongelmaryhmille sen sijaan, että kansainvälisiä huippuosaajia kannustettaisiin jäämään Suomeen. Kolmannessa suuntaviivassa käsitellään yhteiskunnallista keskustelukulttuuria sekä yhdenvertaisuuden toteumista. Yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumisen keskeinen edellytys on syrjinnän ja syrjivien rakenteiden tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen. Keskusteluilmapiiri luo pohjan moninaisuuden hyväksymiselle. Tutkimuksen kohde, vuosi 2015, on tästä näkökulmasta kiinnostava, sillä tutkimuksen mukaan vuoden aikana oli havaittavissa keskusteluilmapiirin polarisoitumista. Tutkielman loppupäätelminä todetaan, että vuoden 2015 tapahtumat jättivät jälkensä maahanmuuttodiskurssiin. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että maahanmuuttoon liittyvät aiemmin merkityssisällöltään vakiintuneet käsitteet kuten suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet tulivat haastetuiksi ja diskurssiteorian kelluviksi merkitsijöiksi. Tutkielmassa toiseutta lähestytään Leena Suurpään maa- hanmuuttajan roolien nelikentän kautta. Näitä maahanmuuttajan rooleja ovat ”hiljainen uhri”, ”harmiton kaveri”, ”vaativa vieras” ja ”uhkaava sivullinen”. Tutkielman keskeisenä lopputulemana todetaan ”vaativan vieraan” -roolin korostuneen ulkomaalaisen toiseudessa. Tulevaisuuden näkymänä tutkielmassa arvioidaan, että mikäli ”vaativan vieraan” vaatimuksiin maahanmuuttajien toiseuden uudelleen määrittelystä ja globaalista solidaarisuudesta ei nyt reagoida, ”uhkaavan sivullisen” -toiseus saattaa tulla tulevaisuudessa korostumaan.
  • Ojala, Antti (Helsingfors universitet, 2017)
    Yritysten valta maailmanpolitiikassa, globaalihallinnassa ja globaalissa poliittisessa taloudessa on kysymys, joka on saanut osakseen merkittävästi tutkimusmielenkiintoa viime vuosikymmeninä. Samaan aikaan liiketaloustieteen tutkimuksen puolella on kiinnitetty kattavasti huomiota yritysten yhteiskuntavastuun tutkimukseen. Viime aikoina yritysvastuun tutkimus on laajentunut myös yhteiskuntatieteiden alueelle. Ilmiöstä mielenkiintoisen tekee se, että kyse ei ole yksinomaan akateemisesta keskustelusta, sillä yritysvastuusta käydään paljon keskustelua myös yritysten sisällä. Yritysvastuuta ja ei-taloudellisia indikaattoreita painottava regulaatio on tulossa myös poliittisen päätöksenteon areenalle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda tuore näkökulma globaalin poliittisen talouden ja globaalihallinnan tutkimuskenttään ja lisätä tieteenalan ymmärrystä yritysvastuusta ilmiönä. Tutkimuksen aiheena on yritysvastuu, sen nousu globaalipolitiikan puheenaiheeksi ja etenkin yritysvastuun ilmeneminen Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -yritysvastuualoitteessa. Tutkimuksen varsinaisena tutkimuskysymyksenä on, millaisia ajattelutapoja, merkitysten ketjuja ja mahdollisia ristiriitoja Global Compact -yritysvastuualoitteen keskeiset dokumentit pitävät sisällään. Toisena tutkimuskysymyksenä on, millaista ajattelutapaa globaalihallinnasta ja julkisen ja yksityisen vallan suhteesta yritysvastuualoitteen analysoidut dokumentit heijastelevat. Tutkimuksen lähtökohta on konstruktivistinen: tutkimus hyväksyy konstruktivismin epistemologiset reunaehdot ja pitää niitä mielekkäinä työkaluina tutkimuskysymyksiin vastaamisessa. Tutkimuksen analyysivaihetta ohjaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen kehittämä jälkistrukturalistinen diskurssiteoria. Diskurssiteoreettisesti ajateltuna se, mitä käsityksiä, ajattelutapoja, merkityksiä ja argumentteja yritysvastuun määritelmän alle sidotaan, on jatkuvan kamppailun kohteena. Tutkimuksen aineisto koostuu YK:n Global Compact -aloitteen strategiapaperista vuosille 2014–2016 sekä viidestä aloitteen viimeaikaisesta dokumentista Tutkimuksen keskeisin tutkimustulos on se, että Global Compact -yritysvastuualoitteen kontekstissa yritysvastuuseen liitetään useita erilaisia, osin keskenään ristiriitaisia merkityksiä. Global Compactin yritysvastuudiskurssista lupaus paremmasta yhteiskunnasta kytketään osaksi perinteistä liiketaloustermistöä. Sama logiikka toimii myös päinvastoin: kun vastuullinen yritystoiminta on nostettu kausaalisuhteiden alkupisteeseen, Global Compact tulee samalla linjanneeksi, että globaalien haasteiden ratkaisut tapahtuvat nimenomaan yritysten uusien kasvumahdollisuuksien kautta. Global Compactin yritysvastuudiskurssissa ei myöskään ole sijaa julkisen ja yksityisen vallan erottelulle. Tämä vastakkainasettelu ohitetaan täysin yhteistyön myytin avulla: koska kaikkien toimijoiden on järkevää tehdä yhteistyötä globaalien haasteiden ratkaisemiseksi, toimijoiden intressit yhtenevät, ja yhteistyö on välttämätöntä paremman tulevaisuuden varmistamiseksi. Tutkimus antaa runsaasti aiheita jatkotutkimukselle. Globaalihallinnan tulevaisuus on yksi näistä pohdinnoista: jos globaalihallintaan on kehittymässä vain yksi yhteinen ”yhteistyön sfääri”, onko se yksityinen vai julkinen? Jääkö julkiselle vallalle vain yhteistyön mahdollistajan rooli ja ovatko julkiset hallintatilat tulevaisuudessa vain saarimaisia kuriositeetteja globaalihallinnan verkossa?