Browsing by Subject "dogmatiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Huang, Paulos (Helsingin yliopisto, 2006)
    The aim of the present study is to analyze Confucian understandings of the Christian doctrine of salvation in order to find the basic problems in the Confucian-Christian dialogue. I will approach the task via a systematic theological analysis of four issues in order to limit the thesis to an appropriate size. They are analyzed in three chapters as follows: 1. The Confucian concept concerning the existence of God. Here I discuss mainly the issue of assimilation of the Christian concept of God to the concepts of Sovereign on High (Shangdi) and Heaven (Tian) in Confucianism. 2. The Confucian understanding of the object of salvation and its status in Christianity. 3. The Confucian understanding of the means of salvation in Christianity. Before beginning this analysis it is necessary to clarify the vast variety of controversies, arguments, ideas, opinions and comments expressed in the name of Confucianism; thus, clear distinctions among different schools of Confucianism are given in chapter 2. In the last chapter I will discuss the results of my research in this study by pointing out the basic problems that will appear in the analysis. The results of the present study provide conclusions in three related areas: the tacit differences in the ways of thinking between Confucians and Christians, the basic problems of the Confucian-Christian dialogue, and the affirmative elements in the dialogue. In addition to a summary, a bibliography and an index, there are also eight appendices, where I have introduced important background information for readers to understand the present study.
  • Kuokkanen, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2010)
    The purpose of this study is to evaluate contemporary philosophical models for global ethics in light of the Catholic theologian Hans Küng s Global Ethic Project (Projekt Weltethos). Küng s project starts with the motto, No survival without world ethos. No global peace without peace between religions. I will use the philosophically multidimensional potential of Projekt Weltethos in terms of its possible philosophical interpretations to evaluate the general discussion of global ethics within political philosophy today. This is important in its own right, but also because through it, opportunities will emerge to articulate Küng s relatively general argument in a way that leaves less room for mutually contradictory concretizations of what global ethics ultimately should be like. The most important question in this study is the problem of religious and ideological exclusivism and its relation to the ethically consistent articulation of global ethics. I will first explore the question of the role of religion as the basis for ethics in general and what Küng may mean by his claim that only the unconditional can oblige unconditionally. I will reconstruct two different overall philosophical interpretations of the relationship between religious faith and human rationality, each having two different sub-divisions: a liberal interpretation amounts to either a Kantian-Scheiermacherian or a Jaspersian view, whereas what I call postliberal interpretation amounts to either an Aristotelian-Thomistic or an Augustinian view. Thereafter, I will further clarify how Küng views the nature of ethics beyond the question of its principal foundation in religious faith: Küng searches for a middle way between consequentialist and non-consequentialist ethics, a way in which the latter dimension has the final stake. I will then set out to concretize further this more or less general notion of the theoretical potential of Projekt Weltethos in terms of certain precise philosophico-political models. I categorize these models according to their liberal or postliberal orientation. The liberal concretization leads me to consider a wide spectrum of post-Kantian and post-Hegelian models from Rawls to Derrida, while the alternative concretization opens up my ultimate argument in favor of a postliberal type of modus vivendi. I will suggest that the only theoretically and practically plausible way to promote global ethics, in itself a major imperative today, is the recognition of a fundamental and necessary contest between mutually exclusive ideologies in the public sphere. On this basis I will proceed to my postliberal proposal, namely, that a constructive and peaceful encountering of exclusive difference as an ethical vantage point for an intercultural and inter-religious peace dialogue is the most acute challenge for global ethics today.
  • Huhtanen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2016)
    The present study analyses the concept of revelation in the theology of Walter Kasper (b. 1933). The method of the study is systematic analysis, which focuses on ascertaining the commonalities, characteristics and possible inconsistencies in Kasper's thought. The sources for this study consist of works pertinent to the subject in the corpus of Kasper's writings from 1965 to 2015. In order to offer a full account of Kasper's understanding of revelation, this study analyses the philosophical and theological background of his thought. The present study outlines and discusses Kasper's interpretation of the doctrine of revelation, his understanding of how the Bible should be interpreted and his dogmatic method. This study also discusses Kasper's understanding of the meaning of revelation in the modern era. In line with previous studies of Kasper's theology also this study concludes that the three influences that have most affected Kasper's thought are: German idealist philosophy, the Tübingen School and the Second Vatican Council. This study argues that Kasper's conception of revelation is dynamic and dialogical. With the help of the concepts of German idealist philosophy, especially that of F.W.J Schelling, Kasper sketches a model of revelation theology based on the idea that, precisely because the human being is finite, he is able to conceive that there must lie an infinite ground that is the ground of being of all reality. In the meaning event (Sinnerfahrung) the human being realises that his or her ground of being must lie in infinite reality. The human being s true freedom can only be fulfilled in connection to God, who is himself perfect freedom. This study argues that this basic philosophical framework can open possibilities for dialogue with other world views as well. Kasper argues that the Trinitarian God abides in relation (Father, Son and the Holy Spirit), and the immanent reality of the Trinitarian God is thus reflected in the Creation. As God's creation and God's image, human beings are intended to be in dialogue, both with God and with other human beings. In his self-revelation God gives his promise: he will be with his people always. In the Exodus narrative this promise culminates in the event of the burning bush, in which God gives his Name to Moses (Ex 3,14). In the New Testament literature the promise finds its fulfilment in the Incarnation. The title of this study is Event of the Radically New. The most important observation concerning the modern, post-Vatican II Catholic understanding of theology of revelation is that revelation consists not only of information but rather that it is primarily an event. It is an event in which God reveals himself anew in each particular historical era. It is radical in the sense that it brings something completely new and completely transforming to our reality. As well, it is radical because it reflects the eternal spirit of the Gospel, the roots (radices) of Christian faith. Thus, paradoxically, revelation is at the same time radically eternal and radically new, open to the future. Kasper's theology of revelation culminates in Christology. The truth of the Christian faith, the truth that shapes and renews our reality, is the incarnate Word of God, our Saviour, Jesus Christ. In Christ's full humanity the mystery of the meaning of being human is solved once and for all. Christ is God's freedom, love and mercy incarnate. He is the answer to all search for meaning. In him, reality is interpreted in a completely new, illuminating light. In Christ the majestic quality of God's being (grace, Gnade), appears in human history as mercy (Barmherzigkeit). In Jesus Christ, Christians find the fulfilment of their yearning for a new, meaningful experience: a fulfilment that modern man so determinedly, but in vain, tries to find in immanent reality. Keywords: Walter Kasper, revelation, faith and knowledge, atheism, freedom 
  • Toppila, Reetta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on luoda systemaattinen esitys Jean Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksestä. Tutkimuskysymykset ovat: (1) Mitä Calvin pitää epäjumalanpalveluksena? (2) Mistä ihminen saa tiedon siitä, mikä on epäjumalanpalvelusta? (3) Mikä on epäjumalanpalveluksen alkuperä? Kuka on siitä vastuussa? (4) Miten epäjumalanpalvelus ilmenee? Millaista epäjumalanpalvelusta Calvin erityisesti kritisoi? Tutkielman primäärilähteinä ovat Institutio Christianae Religionis (1559) ja Catéchisme (1552). Sekundaarilähteinä hyödynnän Calvinin Raamatun kommentaareja, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, saarnoja ja muita tekstejä. Kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti tarjolla suoraan tutkimusaiheesta, joten se on koostettu aina kuhunkin alaluvun aiheeseen liittyen. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimustulos voidaan tiivistää seuraavasti: Calvinin mukaan epäjumalanpalvelus on Jumalan väärin ilmentämistä ja hänen kunniansa loukkaamista tavalla, joka ilmenee vastoin hänen itseilmoitustaan etenkin Raamatussa. Epäjumalanpalvelus on läsnä jokaisen ihmisen olemuksessa, halussa ja teossa, mutta se näyttäytyy erityisesti katolisen kirkon kuvain- ja pyhäinpalvonnassa sekä messussa. Muita johtopäätöksiä on Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksen kattavuus. Sen lisäksi, että teema näyttäytyy jokaisessa Calvinin opinkohdassa, voidaan havaita sen myös suorasti vaikuttaneen näistä suureen osaan. Esimerkiksi Calvinin pelastusoppi rakentuu hyvin paljon hänen käsityksensä päälle ihmisestä täydellisen kykenemättömänä edes kaikkein pienimpään mahdolliseen hyvään. Calvinin käsitys jokaisesta ihmisestä taukoamattomana epäjumalien takomona ulottuu myös uudestisyntyneisiin kristittyihin. Vaikka Pyhä Henki vaikuttaa heissä hyviä tekoja, ne sotkeutuvat heidän luontonsa saastaisuuteen, eivätkä heidän ”parhaimmatkaan” tekonsa kelpaa Jumalalle muuta kuin Kristuksen sovitustyön kautta.
  • Katainen, Satu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pyhä Johannes Krysostomos eli noin vuosina 349–407. Hän on yhä tänä päivänä rakastettu kirkkoisä etenkin ortodoksisessa kirkossa. Toinen kreikkalais-ortodoksisen kirkon liturgioista on nimetty Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan. Hänen saarnojaan luetaan edelleen. Hän on arvostettu myös läntisessä kirkossa. Itse asiassa nimi Os aureum chrysostomos, eli Kultasuu on juuri läntisen kristikunnan antama. Johannes Krysostomos syntyi melko varakkaaseen perheeseen. Hän sai hyvän koulutuksen ja hänestä piti tulla reettori eli puhetaidon opettaja. Hän kuitenkin kiinnostui kristinuskosta ja päätyi munkiksi. Hän oli hyvä saarnaaja ja ihmiset kuuntelivat mielellään hänen puheitaan. Hänet vihittiin papiksi Antiokiassa vuonna 386. Konstantinopolin piispaksi hänet vihittiin 26.2. 398. Krysostomos kuului yhdessä munkkiveljensä Theodoros Mopsuestialaisen kanssa Antiokian koulukuntaan. Antiokian koulukunnalle oli tärkeää Raamatun kirjaimellinen tulkinta. Toisaalta joskus hyväksyttiin myös symbolinen tulkinta. Enemmän symbolista eli allegorista tulkintatapaa harjoitti kuitenkin Antiokian kilpaileva koulukunta, joka oli nimeltään Aleksandrian koulukunta. Tämä Pro Gradu -tutkielma käsittelee kirkkoisä Krysostomoksen kaksiluonto-oppia. Pro Gradun lähteenä toimii Krysostomoksen Johannes-homiliakokoelma. Homiliat ovat Johanneksen evankeliumia selittäviä opetuspuheita. Johannes-homiliat ovat melko poleemisia. Ne ovat suunnattu kristinuskon vastustajia sekä harhaoppeja vastaan. Teologi Aloys Grillmeierin mukaan nämä homiliat on suunnattu erityisesti areiolaisuutta vastaan. Krysostomos käy homilioissaan jae jakeelta läpi kunkin kohdan merkityksen. Hän puolustaa Kristuksen täyttä Jumaluutta sekä täyttä ihmisyyttä. Krysostomos keskittyy erityisesti Jumaluuden puolustamiseen. Krysostomoksen mukaan Kristus on Jumalan Poika, joka on aina istunut Isän sylissä. Jumalan Poika on syntynyt, ei luotu. Hän on samaa olemusta isän kanssa, mutta heillä on eri persoonat. Jumalan Poika on myös täysin ihminen. Hän on lihaksi tullut Jumalan Logos. Ihmiseksi tuleminen on kuitenkin tapahtunut niin, että Jumala on ottanut lihan hallintaansa, eikä niin että Jumalan olemus on alentunut. Miten se sitten on tarkalleen ottaen tapahtunut, sitä Krysostomos ei selitä, vaan hänen mukaansa Luoja yksin tietää. Krysostomoksen kaksiluonto-oppi mukailee Khalkedonin kaavaa.
  • Taipale, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2018)
    Karthagolainen Tertullianus oli ensimmäinen laajasti latinan kielellä kirjoittanut teologi. Hän käytännössä loi teologisen latinan kielen ja käänsi kristinuskon keskeiset käsitteet kreikan kielestä latinaksi. Tertullianus eli 200 luvun taitteessa ja joutui puolustamaan kristittyjä ja kristinuskoa sekä maallisia vainoajia, että harhaoppeja vastaan. Tertullianuksen teksteistä on haluttu monien filosofien ja teologienkin toimesta etenkin viimeisen kahden sadan vuoden aikana löytää kirkkoisä, joka halusi täysin hylätä järjen ja selittää kaiken uskolla ilman rationaalista ajattelua. Samalla on haluttu tuoda esille se, että Tertullianus olisi ollut sivistyksen ja koulutuksen vastustaja. Lainaukset ovat tuntuneet kuitenkin toisinaan hyvin irrallisilta ja osaa lainauksista ei sellaisenaan löydy Tertullianuksen kirjoituksista. Tässä työssä esitellään Tertullianuksen järjen ja uskon opetus hänen kirjoitustensa perusteella, sekä selvitetään, miten hän ymmärsi järjen ja uskon suhteen toisiinsa. Tekstilähteiksi on etsitty hänen järkeä ja uskoa eniten käsittelevät teoksensa. Tutkimusmetodina on käytetty systemaattista analyysia, jossa järjestelmällisesti on ensin käyty läpi kaikki järki ja usko –sanojen esiintymät. Tämän jälkeen on analysoitu niiden merkitys asiayhteydessään, ja lopuksi on koottu näiden analyysien pohjalta Tertullianuksen kokonaiskäsitykset järjestä, uskosta ja niiden suhteesta toisiinsa. Tertullianuksen opetus järjestä pohjautuu Raamatun, antiikin ajan ja edeltävien kirkkoisien logos-käsityksiin. Jumalallinen järki on logoksen pohjana. Järjen saadessa Logoksen muodon, syntyi Poika, jolla on myös Jumalan järki. Synteesinä näistä opeista Tertullianus opettaa Jumalan luomistyössä ihmiseen puhaltaman hengen muodostavan kuolemattoman sielun, johon ihmisjärkikin osana kuuluu. Järki on loogiseen ymmärtämiseen liittyvä osa, joka on annettu myös uskon apuvälineeksi ihmiselle. Tertullianus, opettaessaan uskosta, tulee kirjoittaneeksi lähes sanasta sanaan yli 100 vuotta myöhemmin Nikean kirkolliskokouksessa hyväksytyn uskontunnustuksen. Kolminaisuusoppi oli sama, kuin se on tänäkin päivänä. Sakramentti otetaan Tertullianuksen mukaan uskolla vastaan, ja usko on apostolinen, eli yksi ja sama kuin opetuslapsilla alkukirkossa. Raamattuun perustuva apostolinen usko auttaa erottamaan harhaopit ja välttämään niitä. Järki ja usko kuuluvat Tertullianuksen opetuksessa oleellisesti yhteen, ja hän itse käyttää kaikkea sivistystään ja tiedollista osaamistaan perustellessaan ja puolustaessaan kristinuskon oppeja ja tapoja ensin maallisille tuomioistuimille ja sitten harhaoppisille. Tertullianuksen tekstit osoittavat, että järkeä tulee käyttää syvässä yhteydessä uskon kanssa ja uskon vaikuttamana evankeliumin työn hyväksi Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti.
  • Knihtilä, Topi (Helsingin yliopisto, 2022)
    Derek Prince (1915–2003) oli raamatunopettaja, joka identifioitui tunnustuskunnattomaksi ja lahkottomaksi helluntailaiseksi. Tutkielman tarkoituksena on kuvata Princen opetusta demoneista eli hänen demonologiaansa sekä tarkastella Princen demonologian erityispiirteitä. Tutkielmassa tarkastellaan myös Princen demonologiaa suhteessa laajempaan helluntailiikkeen parissa esiintyvään opetukseen demoneista. Primäärilähde on Princen kirjoittama kirja They Shall Expel Demons — Expanded Edition. Se käsittelee keskeisesti hänen demonologiaansa. Tutkimuksen metodina olevan systemaattisen analyysin avulla tutkitaan Princen demonologiaan liittyviä käsitteitä ja väitteitä. Princen demonologia jakautuu neljään osioon: demonit sisältävään kosmologiaan, demonien ihmiseen asettumisen syihin, demonien vaikutukseen ihmisessä sekä niiden ulos ajamiseen. Hän esittelee yksityiskohtaisen kosmologisen järjestyksen. Välitaivaassa asuvat Saatana ja enkelit, maan päällä sen sijaan ruumiittomiksi henkiolennoiksi Princen kutsumat demonit. Erilaisia syitä, jonka seurauksena ihmiseen voi tulla demoni, on Princen opetuksessa monia. Alttius demoneille voi johtua myös esimerkiksi vanhempien tai isovanhempien synneistä. Haavoittuvimpia demonien tulemiselle ihmiseen ovat Princen mukaan kohdussa olevat sikiöt sekä ylipäätään pienet lapset. Demoneita ei voi havaita näköaistein. Niiden aikaan saamat vaikutukset ihmisissä kuitenkin paljastavat, jos henkilössä on demoni. Erilaisia vaikutuksia on lukuisia. Prince demonologian erityispiirre on hänen väitteensä, jonka mukaan uskovassa kristityssä voi olla demoni. Tällöin hän käyttää poikkeuksellista käsitettä demonisaatio. Prince tarkoittaa käsitteellä, että demonisoitu kristitty on pelastuneessa tilassa, mutta joillain persoonallisuuden osa-alueella voi silti olla demoni. Jotta ihminen voi vapautua demoneista, tulee suorittaa eksorsismi eli vapauttaminen. Prince suosittelee, että eksorsismin suorittavat kokeneet kristityt. Sen voi tarvittaessa tehdä kuitenkin demonisoitu henkilö itse. Vapautettavan tulee puhdistautua synneistä ja nojautua kristilliseen uskoon. Tämän jälkeen Jeesuksen antamalla auktoriteetilla demoni voidaan rukoilemalla käskeä lähtemään ihmisestä. Prince perustelee teologiaan liittyvät väitteensä pääasiassa yksittäisillä raamatunkohdilla sekä käytännön elämästä nousevilla anekdooteilla. Princen demonologia edustaa yhtäältä laajempaa helluntailaista kontekstia. Demonien olemassaolo, niiden toiminta ihmisiä ja seurakuntaa vastaan sekä perinteiset sukupuoliroolit ovat tästä esimerkkinä. Toisaalta erovaisuuksiakin on. Käsitys kristityn demonisaatiosta ja Princen hyvin yksityiskohtainen opetus demoneista ja niiden vaikutuksesta poikkeavat varsinkin varhaisemmasta helluntailaisuudesta. Princen opetuksen yksityiskohtaisuus osoittautuu myös haastavaksi. Esimerkiksi demonien ihmiseen tulemisen syyt ja toisaalta niiden vaikutuksiin liittyvät syy- ja seuraussuhteet ovat vaikeaselkoisia. Princen järjestelmällinen tapa opettaa on kuitenkin mahdollistanut sen, että tutkielmassa kyetään kuvaamaan hänen demonologiaansa kokonaisvaltaisesti.
  • Hirvisaari, James (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tavoitteena ja pääaiheena on ollut perehtyä tarkasti edesmenneen suomalaisen lähetyssaarnaajan Mauri Viksténin pelastusopillisiin näkemyksiin ja erityisesti hänen vanhurskauttamisoppiinsa helluntailaisessa kontekstissa 1970–90-luvuilla. Tutkimusaineiston päälähteinä ovat olleet Mauri Viksténin kirjoittamat kaksi opillista kirjaa ja lähes 250 puhetallennetta. Tutkimuksen metodina on ollut systemaattinen analyysi eli Mauri Viksténin esittämien kristinopillisten käsitteiden, väitteiden ja argumenttien johdonmukainen tarkastelu. Mauri Viksténin näkemyksiä on peilattu tarvittavassa määrin myös helluntaiseurakuntien yleiseen opetukseen, mutta kyseessä ei ole varsinainen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa nostetaan esiin myös tarve joidenkin keskeisten pelastusopillisten käsitteiden tarkentamiselle. Tutkimus osoittaa Mauri Viksténin edustaneen äärimmäisen vankasti sellaista käsitystä, että Jumalaan evankeliumin kautta turvautuva ihminen on vain ja ainoastaan uskonsa perusteella sataprosenttisesti vanhurskas ja siten Jumalan hyväksymä juuri sellaisena kuin hän on. Niin ollen sielun pelastus ei ole missään määrin ihmisen ja Jumalan yhteistyötä vaan kertakaikkista lahjaa. Luterilaisuus ja helluntailaisuus ovat kumpikin toimineet suomalaisen kristillisyyden viitekehyksenä Mauri Viksténin omaksumille kristinopillisille käsityksille, ja hänen elämäntyönsä onkin toteuttanut selkeästi reformaation ja uskonpuhdistuksen henkeä. Tutkimuksessa todetaan, että Mauri Viksténin edustamaa vanhurskauttamisoppia ei ole sellaisenaan välttämättä yleisesti omaksuttu helluntailiikkeessä. Sen tähden johtopäätöksissä on esitelty muutamia kriittisiä pisteitä helluntaiopissa ja käytännöissä, ja niihin on muotoiltu joitakin suosituksia ja ratkaisuehdotuksia. Vähäiset tai paikalliset hienosäädöt eivät ehkä riittäisi, jos helluntaiherätyksen uudistumista Mauri Viksténin opetuksien pohjalta tavoiteltaisiin, sillä sellaiseen tarvittaisiin luultavasti laajempi opillinen paradigman muutos. Tekijä toivoo, että jokainen tutkielmaan perehtynyt lukija ymmärtää, mikä on ollut Mauri Viksténin erittäin armopitoisen julistuksen syvin ydin ja sen teologiset perustelut, kuinka hänen opetuksensa on suhteutunut helluntailaiseen opinkenttään ja identiteettiin, ja miksi hänen näkemystensä huomioon ottaminen erityisesti helluntailiikkeessä on erittäin suositeltavaa.
  • Raunu, Jukka (Helsingin yliopisto, 2008)
    This study is a systematic analysis of mediated immediacy in the production of the Brazilian professor of theology João Batista Libanio. He stresses both ethical mediation and the immediate character of the faith. Libanio has sought an answer to the problem of science and faith. He makes use of the neo-scholastic distinction between matter and form. According to St. Thomas Aquinas, God cannot be known as a scientific object, but it is possible to predicate a formal theological content of other subject matter with the help of revelation. This viewpoint was emphasized in neo-Thomism and supported by the liberation theologians. For them, the material starting point was social science. It becomes a theologizable or revealable (revelabile) reality. This social science has its roots in Latin American Marxism which was influenced by the school of Louis Althusser and considered Marxism a science of history . The synthesis of Thomism and Marxism is a challenge Libanio faced, especially in his Teologia da libertação from 1987. He emphasized the need for a genuinely spiritual and ethical discernment, and was particularly critical of the ethical implications of class struggle. Libanio s thinking has a strong hermeneutic flavor. It is more important to understand than to explain. He does not deny the need for social scientific data, but that they cannot be the exclusive starting point of theology. There are different readings of the world, both scientific and theological. A holistic understanding of the nature of religious experience is needed. Libanio follows the interpretation given by H. C. de Lima Vaz, according to whom the Hegelian dialectic is a rational circulation between the totality and its parts. He also recalls Oscar Cullmann s idea of God s Kingdom that is already and not yet . In other words, there is a continuous mediation of grace into the natural world. This dialectic is reflected in ethics. Faith must be verified in good works. Libanio uses the Thomist fides caritate formata principle and the modern orthopraxis thinking represented by Edward Schillebeeckx. One needs both the ortho of good faith and the praxis of the right action. The mediation of praxis is the mediation of human and divine love. Libanio s theology has strong roots in the Jesuit spirituality that places the emphasis on contemplation in action.
  • Chen, Xun (Peter Lang, 2009)
    Modern Christian theology has been at pain with the schism between the Bible and theology, and between biblical studies and systematic theology. Brevard Springs Childs is one of biblical scholars who attempt to dismiss this “iron curtain” separating the two disciplines. The present thesis aims at analyzing Childs’ concept of theological exegesis in the canonical context. In the present study I employ the method of systematic analysis. The thesis consists of seven chapters. Introduction is the first chapter. The second chapter attempts to find out the most important elements which exercise influence on Childs’ methodology of biblical theology by sketching his academic development during his career. The third chapter attempts to deal with the crucial question why and how the concept of the canon is so important for Childs’ methodology of biblical theology. In chapter four I analyze why and how Childs is dissatisfied with historical-critical scholarship and I point out the differences and similarities between his canonical approach and historical criticism. The fifth chapter attempts at discussing Childs’ central concepts of theological exegesis by investigating whether a Christocentric approach is an appropriate way of creating a unified biblical theology. In the sixth chapter I present a critical evaluation and methodological reflection of Childs’ theological exegesis in the canonical context. The final chapter sums up the key points of Childs’ methodology of biblical theology. The basic results of this thesis are as follows: First, the fundamental elements of Childs’ theological thinking are rooted in Reformed theological tradition and in modern theological neo-orthodoxy and in its most prominent theologian, Karl Barth. The American Biblical Theological Movement and the controversy between Protestant liberalism and conservatism in the modern American context cultivate his theological sensitivity and position. Second, Childs attempts to dismiss negative influences of the historical-critical method by establishing canon-based theological exegesis leading into confessional biblical theology. Childs employs terminology such as canonical intentionality, the wholeness of the canon, the canon as the most appropriate context for doing a biblical theology, and the continuity of the two Testaments, in order to put into effect his canonical program. Childs demonstrates forcefully the inadequacies of the historical-critical method in creating biblical theology in biblical hermeneutics, doctrinal theology, and pastoral practice. His canonical approach endeavors to establish and create post-critical Christian biblical theology, and works within the traditional framework of faith seeking understanding. Third, Childs’ biblical theology has a double task: descriptive and constructive, the former connects biblical theology with exegesis, the later with dogmatic theology. He attempts to use a comprehensive model, which combines a thematic investigation of the essential theological contents of the Bible with a systematic analysis of the contents of the Christian faith. Childs also attempts to unite Old Testament theology and New Testament theology into one unified biblical theology. Fourth, some problematic points of Childs’ thinking need to be mentioned. For instance, his emphasis on the final form of the text of the biblical canon is highly controversial, yet Childs firmly believes in it, he even regards it as the corner stone of his biblical theology. The relationship between the canon and the doctrine of biblical inspiration is weak. He does not clearly define whether Scripture is God’s word or whether it only “witnesses” to it. Childs’ concepts of “the word of God” and “divine revelation” remain unclear, and their ontological status is ambiguous. Childs’ theological exegesis in the canonical context is a new attempt in the modern history of Christian theology. It expresses his sincere effort to create a path for doing biblical theology. Certainly, it was just a modest beginning of a long process.
  • Sippola, Anne (Helsingfors universitet, 2014)
    Saarna on oleellinen osa kristillistä jumalanpalveluselämää ja siksi tärkeä tutkimuskohde. Saarna on moneen suuntaan tapahtuvaa vuorovaikutusta. Siinä on ainakin kolme hyvin tärkeää vaikuttavaa osaa: teksti eli Jumalan sana, saarnaaja ja kuulijakunta tietyssä kontekstissa. Tutkimusaineistonani on Matti Poutiaisen toimittama Suuri suomalainen saarnakirja, johon on kerätty saarna jokaiselle kirkkovuoden pyhälle ja erikoispyhälle. Teokseen on koottu 243 saarnaa useilta kymmeniltä papeilta eri puolelta Suomea eri hiippakunnista, herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä. Kirjat ovat ilmestyneet vuosina 2004 ja 2005, eli ne antavat hyvän kuvan saarnoista 2000–luvun alun Suomessa. Saarnaajan ihmiskuva, teologinen viitekehys ja tapa tulkita Raamattua vaikuttavat saarnan sisältöön. Tärkeimpänä tutkimuskysymyksenäni on, miten kanoninen tulkinta ilmenee Suuren suomalaisen saarnakirjan saarnoissa, jos sitä löytyy. Yksi erityisesti tarkastelluista teemoista on narratiivinen teologia sekä narratiivisen saarnan erityispiirteet verrattuna muihin saarnoihin. Yksi kanonisen tulkinnan keskeinen piirre on, että inhimillisistä kirjoittajista huolimatta uskotaan Raamatun olevan kirjana yhtenäinen ja tekstien olevan keskinäisessä vuorovaiku-tuksessa. Eräs sen periaatteista on scriptura sui ipsius interpres, Raamattu tulkitsee itseään: kaanonin tekstejä käytetään toisten tekstien tulkitsemiseen. Analyysini osoittaa, että 46 saarnassa, eli noin viidesosassa materiaalia, löytyy vähintäänkin löyhästi kanoniseksi osoittautunutta tulkintaa. Kanonista tulkintaa esiintyy erityisesti kahdek-sassa opillisessa aihekokonaisuudessa: kolminaisuusopissa, luomisopissa, hamartiologiassa, vanhurskauttamisopissa, kristologiassa, kirkko-opissa, sakramenttiopissa ja pyhitysopissa. Eräs saarnojen keskeisistä tulkintamalleista on pelastushistoriallinen tulkinta, jossa nähdään kaanonin kattava yhtenäinen narraatio luomisesta Israelin kansan valintaan ja Messias-ennustusten kautta Jeesuksen elämään.
  • Räsänen, Antti (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä tutkielma kertoo Martin Niemöllerin näkemyksistä oikeaoppisesta kirkosta ja luterilaisen kirkon tilasta Gedanken über den Weg der christlichen Kirche -kirjan perusteella. Niemöller oli luterilainen pastori ja kuului toisen maailmansodan aikana vainonalaiseksi joutuneen Tunnustuskirkon johtohahmoihin. Niemöller vangittiin vuonna 1937 ja hän pohti kääntymistä katolilaisuuteen Sachsenhausenin keskitysleirissä 1939. Niemöller kirjoitti samana vuonna pohdinnoistaan teoksen Gedanken über den Weg der christlichen Kirche, joka on julkaistu vasta vuonna 2019. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisena Niemöller näki oikeaoppisen kirkon ja millaisia ongelmia hän näki luterilaisella kirkolla olleen edellä mainitun teoksen perusteella. Tutkielman yksi painopiste myös on, millaisen osallistumisen kirja tarjoaa vuosien 1933–45 kirkkotaisteluun. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Niemöller kaipaa teoksessaan vahvaa ja yhtenäistä kirkkoa, jonka hän uskoo löytäneensä katolisesta kirkosta. Niemöller irtautuu teoksessaan aikaisemmasta ajattelustaan, jonka mukaan Raamattu on kirkon ylin tuomari ja ihmisten mielipiteiden yläpuolella. Niemöllerin mukaan apostolinen traditio ja opetusvirka ovat keskeisimpiä auktoriteetteja kirkossa, jolloin apostolinen suksessio on oikeaoppisen kirkon takeena. Niemöllerin ekklesia on elävä, yhtenäinen ja ylikansallinen. Niemöller näkee katolisen kirkon dynaamisena ja elävänä yhteisönä, joka pystyy elävään opinmuodostukseen. Niemöller perustelee kantansa Raamatun avulla. Niemöller näkee luterilaisen kirkon ongelmina heikon opetusviran, huteran opillisen perustan, akateemisen teologian hajanaisuuden sekä maallisten vallankäyttäjien vahvan aseman kirkon toiminnassa. Niemöller näkee luterilaisen kirkon liukumisen natsimielisten saksalaiskristittyjen käsiin pikemminkin pitkäaikaisen kehityskulun tuloksena kuin pelkästään 1930-luvun ongelmana. Erityisen isona ongelmana Niemöller näkee maallisten ruhtinaiden vallassa olleet maakirkot ja kirkkojen paikallisen luonteen. Kuitenkin Niemöller näkee, että luterilaisessa kirkossa on olemassa myös todellinen kirkko ”epäkirkon sisällä”, niin kirjoittamisajankohtana kuin menneisyydessäkin. Teos tarjoaa myös näkökulman 1933–45 kirkkotaisteluun. Niemöller näkee edustamansa Tunnustuskirkon olleen todellinen kristillinen kirkko, joka tarjosi suojan sellaisille kristityille, jotka pakenivat protestanttisissa kirkoissa vallan saaneita natsimielisiä saksalaiskristittyjä. Niemöller pysyi uskollisena arvoilleen ja sanoutui irti saksalaiskristittyjen ekklesiasta, jossa Volk (kansa) oli ekklesiologinen perusta. Niemöllerin näkökulma myös on, että yhtenäinen kirkko pystyisi vastustamaan 1930-luvulla valtaan päässyttä natsi-ideologiaa hajanaista liittoumaa paremmin. Tällaisen kirkon hän uskoi löytäneensä katolisesta kirkosta, vaikka olikin protestantti. Teoksessaan Niemöller ilmaisee syvää turhautumistaan protestanttien oppiriitoihin. Niemöllerin kuvailema katolisen kirkon ihanne perustuu idealisoituun katoliseen kirkkoon, eikä se ota juurikaan kantaa katolisen kirkon ajankohtaisiin kysymyksiin. Teos on puheenvuoro vahvan ja elävän kirkon kaipuusta.