Browsing by Subject "dokumenttiteatteri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Hukkamäki, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan demokratian merkityksiä dokumenttiteatteriesityksestä Yhdestoista hetki (2019) luettuna. Tutkielmassa analysoidaan esitysanalyysin keinoin, miten demokratiaa kuvataan ja tuotetaan esityksessä. Dokumenttiteatteri on poliittisen teatterin muoto, joka hyödyntää esitysteksteissään historiallista materiaalia kuten haastatteluja tai asiakirjoja ja muuta dokumentaatiota. Yhdestoista hetki kuvaa ja tuottaa näyttämölle myös tunnelmia ja vaikutelmia aineistoon liittyen. Esitys hyödyntää tragedian ja komedian keinoja sekä draamanjälkeisen nykyteatterin estetiikkaa. Tutkielman yhtenä keskeisenä kiinnostuksen kohteena on esityksen tragedialuonne ja se, miten nykyistä demokratiaa on mahdollista lähestyä tragedian ominaisuuksien läpi nähtynä. Esityksen tunnelmassa on läsnä odotus siitä, että ollaan lähestyvän tuhon partaalla. Esityksestä luettuna näitä tragedian mahdollisuuksia sisältyy siihen, miten kansalaiset ja päättäjät näkevät suhteensa demokratian ihanteeseen ja toteuttamiseen, sekä uusliberalistisen talouspolitiikan suhteessa luonnonvaroihin. Suhde näihin on hybriksen kaltainen. Tämä asenne johtaa kohtalokkaaseen erehdykseen hamartiaan, jonka seurauksena hyvinvointivaltion rakenteita puretaan, yhteiskuntarauha on vaarassa ja luonto alistetaan talouskasvun välineeksi. Näistä seuraa vääjäämätön loppu, katharsis, joka ilmaisee meille kokemuksellisena tietona sen, mihin vallalla olevat yhteiskunnalliset kehityskaaret ovat kulkemassa. Esitys ei kuitenkaan suhtaudu demokratia-aiheeseen pessimistisesti. Analyysin mukaan esitys ehdottaa solidaarisuutta, ylikansallista vastuunkatoa ja taidetta keinoiksi elvyttää demokratiaa ja uudistaa sitä.
  • Lehtonen, Jussi (2019)
    Over the past few years I as theatre practitioner and scholar have been developing the concept of a hybrid community of artistic expression (HCAE). This community includes people from different backgrounds who collectively create a joint piece of art. These are individuals who would not spend time together otherwise. The community aims to call attention to the stories of marginalised or stigmatised people, fostering change by making these experiences understandable to a larger audience. It also seeks to provide it’s members with the opportunity to participate in the public discourse through the medium of art. The Other Home project of The Finnish National Theatre is an example of this kind of a community. It included participants from three groups: 1) artists who sought asylum in Finland in 2015 2) artists with background in Finland 3) non-artist asylum seekers who had participated in an open workshop led by the project. The final product is a kind of documentary theatre: the production tells not just the stories of the community, but also the imagined stories of the community it considers itself to be. A key role comes when the community presents its production to the audience, as the ticketholders become a part of both the community and its final product by contributing their own unique input. The activities of a HCAE are politically charged in many ways. The Other Home community contained members that fought on opposing sides of civil wars in Syria and Iraq. It was a big challenge to make these people do art together. Politics was also present with regards to the unresolved asylum applications of many members of the community. Over the course of the project, both positive and negative asylum decisions were handed down. Further tensions in the community included conflicts between males and female, the young and old and the group’s professionals and amateurs. HCAE is an imagined community that perpetuates a vision of its inner sameness while also being aware of the phenomena that cause its members to be different. This is part of the community’s performance and self-narrated story.
  • Kuparinen, Susanna (2013)
    Ryhmäteatteriin ohjaamani esitykset Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta (2011) ja Eduskunta II – Satiiri veljeskuntien Suomesta (2012) ovat osa esityssarjaa, jonka pohjana on vuosina 2008–2011 Ylioppilasteatterissa esitetty Valtuusto-trilogia. Olen tutkinut työryhmäni kanssa esityssarjan aikana poliittisen teatterin ja journalismin risteyskohtia, toisaalta etsinyt välineitä ja näkökulmia, joiden avulla poliittinen teatteri voisi puhutella myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä. Kirjallisessa opinnäytteessäni käsittelen journalistisen dokumenttiteatterin suhdetta journalismiin ja yhteiskuntaan. Mitä taide ja julkinen keskustelu voisivat hyötyä journalistisesta dokumenttiteatterista? Eduskunta-esitykset ovat tutkivaa journalismia näyttämöllä, mutta ne ovat myös taideteoksia. Tarkastelen esitysten ohjauksellisia ratkaisuja suhteessa esteettisiin mieltymyksiini ja ajankohtaisiin aiheisiin, ja yritän välittää työvälineitä dokumenttiteatterista kiinnostuneille taiteilijoille ja toimittajille. Eduskunta-esitykset eivät ole mediakritiikkiä, ne ovat media. Teatterinäyttämö mediafoorumina on yhteiskunnallisen rakenneanalyysin ja läpileikkauksen kannalta tehokas julkisen keskustelun areena, teatterin yhteisöllisen, kansankokousta muistuttavan luonteen takia. Eduskunta-esityksissä pyrimme nostamaan pintaan aiheita, joita median uutisvirrassa on hankala käsitellä. Eduskunta-esitysten tärkein päämäärä on murtaa median monologisuus ja hegemoninen vallan pönkittäminen, joka johtuu osin medialle luontaisista rakenteista, osin tiedonvälityksen silppuuntumisesta ja hektisyydestä. Toisaalta pyrimme rikkomaan taiteelle luonteenomaista katseen siirtoa rakenteista ylipsykologiseen, individualistiseen maailmankuvaan, jossa jätetään käsittelemättä yhteiskunnalliset syy-seuraussuhteet. Tarkastelen myös kollektiivisen ensemble-työskentelyn ja yhteistyön piirteitä. Moniäänisen ja dialogisen julkisen keskustelun lähtökohta on se, että eri taiteilijat ja toimittajat yhdistävät voimansa. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi henkilökohtaisia lähtökohtiani, miksi olen tarttunut poliittisiin aiheisiin ja mihin yhteiskunnalliseen tarpeeseen haluan esityksilläni vastata ja miksi vieraannuin draamasta. Toinen osa käsittelee esteettistä pyrkimystäni ja oppimisprosessiani polyfonisiin rakenteisiin, moniäänisyyteen esitysten muodossa ja tekotavassa. Käsittelen valintojani Mihail Bahtinin karnevalismin, dialogin ja polyfonian käsitteiden kautta. Kolmannessa osassa kerron, miten karnevalismi ja polyfonia jalkautuvat näyttämölle aiheiden ja estetiikan kautta. Neljäs osa analysoi monologisuuden ja objektiivisuuden ongelmia taiteessa, journalismissa ja julkisessa keskustelussa. Viidennessä osassa jaan muutamia keskeisiä metodeja, jotka olen työryhmäni kanssa havainnut käyttökelpoiseksi.
  • Rintanen, Tytti (Helsingin yliopisto, 2020)
    This master’s thesis combines two realms that have received only minor attention: Anti-trafficking theatre activism and the research of theatre audience experiences. The study is a data-driven qualitative content analysis of theatre audience’s reception experiences considering the activist theatre performance, Item No 316, on the topic of human trafficking. The performance was staged seventeen times in the spring of 2013, in eight cities in Finland. The aim of this study is to clarify the function of activist theatre in relation to its audiences. This is done through the case of Item No 316. The data was gathered firstly through semi-structured group interviews with voluntary audience members right after the performances, and secondly by an e-mail questionnaire five months later. Altogether 30 spectators were interviewed in Turku, Tampere, Jyväskylä and Joensuu, and 24 of them later responded to the questionnaire. The data was analysed using qualitative content analysis and supporting quantitative content specification. The central theoretical background corresponding to the findings consists of media scholar Roger Silverstone’s theory of ‘proper distance’, theatre scholar Lib Taylor’s concept of ‘emotional enlistment’ and theatre scholar Peter Eversmann’s analysis of the theatrical experience. The main results have to do with conceptions of the theatre medium, its most efficient means, the shared and individual aspects of its audience experiences, the change of thinking and action provoked by it and – most importantly – the influentiality of theatrical emotions and the experienced increase in proximity of the performance and its topic. Theatre was conceived as a medium that enhances the experience of proximity with the distant suffering Others more than other media, and its capability to affect emotionally through theatricality and living body media was seen as a highly efficient provoker of change. The findings of this study defend the activist theatre medium’s capability to engage its audiences on various levels: Firstly, into focusing on the delivered mediation of factual information and stories; secondly, into relating, identifying and empathising with the victims of social injustice as distant Others; and thirdly, into an ongoing mental process about the relevance and influence of the mediated social injustice for themselves and their everyday lives. Therefore, according to this study’s audience experiences, the potential that theatre has to offer to activist causes might be considerable.
  • Terhemaa, Sini (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassani tutkin rekontekstualisaatiota dokumenttiteatterin kontekstissa käyttäen esimerkkinä vuonna 2015 Ryhmäteatterissa ensi-iltaan tullutta Eduskunta III - esitystä. Rekontekstualisaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa jotakin siirretään toiseen kontekstiin, jossa asia mahdollisesti esitetään hieman eri tavalla. Aluksi määrittelen dokumenttiteatterin ja erittelen sen alalajeja. Tarkastelen, miten käsitelty esitys sopii tähän kategoriaan ja sen alagenreen, journalistiseen dokumenttiteatteriin. Tutkimuksessani pyrin määrittelemään dokumenttiteatterille tyypillisiä rekontekstualisaation tapoja. KäSamalla koetan selvittää, mitä ovat journalistisen dokumenttiteatterin erityispiirteet ja miten journalistinen teatteri poikkeaa journalismista, ja miksi teatteri on mielekäs väline esittää ajankohtaisia tapahtumia. Esitysanalyysin tukena olen käyttänyt Theo Van Leeuwenin luomaa mallia rekontekstualisaation keinoista. Väitöskirjassaan Van Leeuwen on eritellyt neljä tapaa, joilla osallistujia ja toimintoja rekontekstualisoidaan teksteissä. Näitä tapoja ovat uudelleen järjestäminen, lisääminen, poistaminen ja korvaaminen. Teatterissa rekontekstualisaatio tapahtuu luonnollisesti muillakin, kuin vain tekstin tasolla. Tutkielmani perusteella esimerkkiesityksestä voidaan tunnistaa journalistisia piirteitä, joten esitys voidaan perustellusti määritellä journalistiseksi dokumenttiteatteriksi. Tutkimuksessa selviää myös, että teatterin kontekstissa rekontekstualisaation mahdollisuudet ovat laajemmat, kuin journalismin kontekstissa. Teatterillista ilmaisua eivät koske samanlaiset säännöt ja normit kuin journalistista ilmaisua, jolle on Suomessa erikseen määritellyt ohjeet. Esimerkkiesityksessä korostuu erityisesti tekijä lisättynä osallisena.