Browsing by Subject "draama-analyysi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Maunula, Liisa (2005)
    Opinnäytetyöni tarkoituksena oli selvittää, voiko draama-analyysiä käyttää lehtikirjoittelusta koostuvaan uutistapahtumaan. Tapauksena oli kamppailu Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen omistuksesta 1997-1999. Tapahtuma liittyi Pohjolan aikomaan rakennemuutokseen, jonka avulla yhtiö halusi saada osansa kasvavista henkivakuutusmarkkinoista. Sen toteuttamiseksi Pohjola päätti fuusioida yhteistyökumppaninsa Suomi-yhtiön. Kamppailu koski kahta erilaista vakuutusajattelua: Suomi-yhtiön keskinäisyyttä joka antaa omistusoikeuden vakuutuksenottajille ja Pohjolan omistajalähtöisyyttä jonka tavoitteena oli osakkeenomistajien vaurastuminen ja vakuutustoiminta väline siihen. Kun kaksi Suomen talouselämässä merkittävää vakuutuslaitosta on toteuttamassa kiistanalaista yritysjärjestelyä, on sillä yhteiskunnallista merkitystä, olivathan ne sinivalkoisen pääoman tukipylväitä. Tutkimustehtävässäni kysyin: Miten Suomi-yhtiön omistustaistosta syntyi uutisdraama? Voiko draama-analyysin avulla löytää Suomi-yhtiön kamppailun eri vaiheet tai kohtaukset? Mistä kohtausten keskeiset jännitteet muodostuivat? Mitkä olivat ne voimat, jotka asettuivat toisiaan vastaan ja mitkä olivat ne arvot tai kysymykset, jotka konkretisoituivat kohtauksissa? Tutkimusaineistona käytin tapahtuman aikana julkaistuja lehtiartikkeleita Helsingin Sanomista, Hufvudstadsbladetista, Kauppalehdestä, Taloussanomista ja Talouselämästä. Näissä oli nimeltä mainittuja taloustoimittajia, joista osa oli erikoistunut vakuutusalaan. Tutkimuksen teoreettiseksi viitekehykseksi ja tutkimusmenetelmäksi valitsin klassisen draamateorian ja draama-analyysin. Siinä erotetaan toisistaan kronologisesti etenevän tarina ja juoni, joka painottaa tapahtumien keskinäistä syy-seuraus-suhdetta. Draamaa analysoitaessa on heti alkutilanteesta lähtien etsittävä sen sisältämät ristiriidat ja tutkittava, miten tilanne muuttuu toiminnan kautta laadullisesti uudeksi tilanteeksi. Tätä varten jaoin aineiston artikkelitasolla toiminnallisiin tilanteisiin jossa eri tahdonsuunnat kohtasivat. Toisessa analyysivaiheessa etsin draamavaiheiden keskeiset jännitteet, toisiaan vastaan asettuneet toimijat ja ristiriitoja herättäneet arvot tai kysymykset. Käytin Pertti Alasuutarin päämäärärationaalisen toiminnan analyysimallia, jossa selvitetään eri toimijoiden päämäärät ja keinot niiden saavuttamiseen sekä vastustajat ja tavat, joilla he pyrkivät estämään päämäärän saavuttamista. Metodisesti draaman juonen selvittäminen tapahtuu analysoimalla draaman diskurssia, jonka avulla tapahtumat käännetään juoneksi. Diskurssin analysointi on draama-analyysin keskeinen kohde. Juonen analysointia lähestyin faktanäkökulmasta tutkimalla, mitä faktuaalistamiskeinoja toimijat käyttivät rakentaessaan todellisuutta. Löysin 11 draaman vaihetta, jotka oli sovitettavissa Freytagin klassiseen draaman pyramidimalliin. Kamppailussa ristiriitaa aiheuttivat perinteisen vakuutustoiminnan periaatteet markkinatalousajattelun vastakohtana, vakuutuslainsäädännön soveltaminen ja kansallisen pääoman puolustus kasvavaa kansainvälistymistä vastaan. Kamppailun ja vastakkainasettelun luonne näkyy toimijoiden kielenkäytössä, jossa pyrittiin oman väittelyaseman puolustamiseen ja vastustajan position heikentämiseen.
  • Vainikainen, Topi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan Laura Ruohosen näytelmää Yksinen (2006) analysoimalla siinä esiintyvälle ulkosaariston luodolle suunnitteilla olevan talon saamia merkityksiä. Tutkielmassa tarkastellaan luonnontilan ja rakennetun ympäristön välistä suhdetta, jolloin näkyväksi tulevat näytelmän henkilöiden käsitykset talosta osana maisemaa sekä talon arkkitehtuurin idea. Tämän jälkeen taloa tarkastellaan kodin näkökulmasta, jolloin esiin nousee ihmisen ja talon välinen yhteys ja koti osana identiteettiä. Teoreettisesti tutkielma pohjautuu poikkitieteelliseen keskusteluun tilasta. Keskeisenä pohjakäsitteenä on paikka, johon sisältyy ajatus suhteista ja niiden mukanaan tuomista merkityksistä. Tutkielmassa paikka nähdään ihmisten ympäristöön projisoimien suhteiden merkityksellisenä kokonaisuutena ja maailmassa olon ehtona. Tutkielma tuo esiin, kuinka Yksisen saareen ja sille suunniteltuun taloon liittyy voimakkaita symbolisia merkityksiä. Tutkielmassa saaren nähdään symboloivan äärimmäistä yksinäisyyttä. Näytelmän viesti on, että ihminen ei pärjää ilman toista ihmistä, mikä näkyy erityisesti, kun näytelmän henkilöiden elämään vaikuttanut tekniikka pettää. Näytelmän henkilöt joutuvat etsimään turvaa saaresta ja erityisesti toisistaan. Tutkielma osoittaa, että näytelmässä keskeisenä näyttäytyy luonnontilan ja rakennetun ympäristön suhde. Tätä suhdetta tarkastellaan maiseman käsitteen avulla. Tarkastelu osoittaa, että näytelmässä pohditaan talon sijoittumista maisemaan, mihin tarjotaan niin monta vastausta kuin on keskustelijoitakin: arkkitehti Juulian mielestä talon pitää sointua maisemaan, talon tilaaja Hilpin mukaan taas talon pitää näkyä mahdollisimman kauas ja selkeästi. Myös talon ideasta esitetään ristiriitaisia mielipiteitä. Tutkielmassa tarkastellaan taloa sen koti-funktion kautta. Keskeisenä taustatekijänä tässä on ajatus ihmisen identiteetin ja kodin yhteydestä. Ihmisen koti ja siihen liittyvät arvoasetelmat näyttäytyvät tekijöinä, jotka kertovat paljon tästä ihmisestä itsestään. Näytelmä hahmottuu kodin etsintänä. Tämä kodin etsintä on tutkielmassa liitetty sekä nostalgiseen että melankoliseen haluun palata turvalliseen alkutilaan, jossa on lämpö ja turva. Yksisessä kaipaus ei kuitenkaan suuntaudu lapsuudenkotiin. Alkutilassa on näkyvillä pikemminkin koko kosmoksen kokonaisuus ja ihminen osana sitä. Näytelmän keskeisimmäksi sanomaksi osoittautuu se, kuinka henkilöt lopulta ovat onnellisia heidän saavuttaessaan symbioosin luonnon ja lajitoverinsa kanssa.
  • Silvo, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan Pipsa Longan Lauluja harmaan meren laidalta – These little town blues are melting away -näytelmätekstiä (2011) ihmisen ja luonnon välisen suhteen moninaisten ilmenemisen muotojen ja niiden merkitysten kautta. Keskiössä ovat ihmisten, eläinten ja paikkojen läsnäolon, keskinäisen vuorovaikutuksen sekä toimijuuden kysymykset ekokatastrofin kynnyksellä ja sen lopulta tapahtuessa. Vuorovaikutusta, läsnäoloa ja toimijuutta tarkastellaan näytelmän keskeisen aiheen, ilmastonmuutoksen, valossa. Ilmastonmuutoksen merkittävin ilmenemismuoto näytelmässä on merenpinnan nouseminen: näytelmässä Itämeren rannalle sijoittuvan kylän asukkaat kohtaavat (ilmaston)muutoksen joutuessaan pakenemaan nousevaa merenpintaa tai muutoin reagoimaan siihen. Merenpinnan nousu motivoi näytelmän hahmoja toimintaan tai toisaalta tuo esiin anti-toimijuuden, kuten kykenemättömyyden tai haluttomuuden toimia. Tapahtumien synnyttämisen lisäksi merenpinnan nousu luo näytelmälle esteettisen kehyksen. Tutkielman teoreettinen viitekehys painottuu ekokriittiseen tutkimussuuntaukseen. Työn edetessä kuitenkin kävi ilmi, että posthumanismia teoriana ei voi kokonaan ohittaa, sillä jo tutkielman kysymyksenasettelussa ristivalottuvat sekä ekokriittinen että posthumanistinen sävy. Ekokritiikki taustateoriana vahvistaa tehtyä tulkintaa ilmastonmuutoksesta näytelmän keskeisenä aiheena ja siten motivoi ja perustelee tutkielman näkökulman valinnan. Tutkielmassa käytetään myös monitieteellistä paikan käsitettä tarkastellessa näytelmän tapahtumapaikkojen (kuten metsä, kylä ja palvelukeskittymä Onni-keskus) merkityksiä. Paikka-käsite on oleellinen myös hahmoteltaessa näytelmän tapahtumaympäristöä kokonaisuutena sekä muutoksen näyttämönä. Analyysissa merkityksellisiksi kasvavat näytelmän henkilöhahmojen (osin muuttuva) suhde luontoon ja sen merkitykset, ihmis- ja eläinhahmojen lajienvälisyyden kysymykset sekä tapahtumapaikat suhteessa toimintaan. Luonto esimerkiksi näyttäytyy näytelmän henkilöhahmoille hyvin erilaisin tavoin; eräille se on näkyvimmin läsnä ja totta erilaisten representaatioiden muodossa, toiselle taas meressä uidessa, ikään kuin luontoon sulautuessa. Joku katsoo luontoa resurssina, toisille kokemus luonnosta on niin kaukainen, että edes kodin lattian läpi nouseva merivesi ei auta ymmärtämään, mitä tapahtuu. Kun näytelmän keskeinen käänne eli kodeista evakuointi tai muilla tavoin lähteminen tapahtuu, asetelma muuttuu merkittävästi. Joidenkin kohdalla se tarkoittaa luontosuhteen syvenemistä ja vahvistumista dramaattisinkin tavoin, osan ohittaessa ekokatastrofin aivan viimeiseen asti. Tutkielma tuo esiin, kuinka monenlaisia motiiveja, tunteita, reaktioita ja toimintaa merenpinnan nouseminen synnyttää, ja miten monin eri tavoin niitä voi tulkita. Kun maa muuttuu mereksi, tämä tulee näkyväksi ja todeksi niin näytelmän ihmis- kuin eläinhahmoillekin. Esiin piirtyvät myös tapahtumien syyt ja seuraukset. Merkittäväksi näytelmässä nousee ajatus kaiken yhteydestä: ekokatastrofi, joka tapahtuu kylässä harmaan meren laidalla, tapahtuu jossain muodossa myös muualla, kaikkialla.
  • Heikkinen, Mirjami (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyyttisessä viitekehyksessä draama- ja esitysanalyysin kautta kotimaista lapsille suunnattua, 2000-luvun alussa toteutettua teatteria. Tutkimuksen fokuksessa ovat ne diskursiiviset, valtasuhteita rakentavat strategiat, joilla luodaan eroja ja yhtäläisyyksiä lapsille ja aikuisille suunnatun teatterin välille. Tarkastelukohteina ovat Anna Krogeruksen lastennäytelmä Isin talviuni (2005) ja aikuistennäytelmä Rakkaudesta minuun (2006) sekä näiden kantaesitykset. Molemmat teokset tarkastelevat samaa aihepiiriä nostaen esiin yksinäisen lapsen ydinperheessä. Työssä pyritään, aikuiselle suunnattuun teatteriteokseen peilaten, etsimään vastausta kysymykselle, minkälaisin keinoin Isin talviunen kirjoittaja ja kantaesityksen toteuttajat rakentavat teoksesta lastenteatteria. Tutkimuksessa analysoidaan aineistoa tarkastelemalla kolmea diskurssia, jotka tutkielman kirjoittaja on nimennyt seuraavasti: ”selkeää lapsille”, ”osallistavaa lapsille” ja ”kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille”. Kyseiset diskurssit heijastavat länsimaisen lastenteatterin traditiossa esiintyneitä konventioita, ja niitä käyttämällä teatterikentän toimijat useissa tapauksissa rakentavat lasta toiseuttavaa aikuinen–lapsi dikotomiaa. Tutkimuksessa väitetään, että tätä hierarkkista kahtiajakoa luodaan erityisesti jos lastenteatterissa esiintyviä stereotyyppisiä ilmaisuja uusinnetaan tiedostamatta. Tutkielmassa osoitetaan, että aineiston lapsille suunnattu teksti ja esitys pääosin tuottaa “selkeää lapsille” ja “osallistavaa lapsille” -diskursseja: Useita yleisön osallistamisen konventioita käyttävän Isin talviunen ilmaisukeinot ovat huomattavasti selkeämpiä ja yksinkertaisempia rinnastettuna Rakkaudesta minuun -teokseen. “Kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille” -diskurssia käsiteltäessä sen sijaan todetaan, että vaikka Isin talviuni osin vahvistaa tätäkin puhetapaa, se kuitenkin tuottaa myös sille vastakkaista diskursiivista strategiaa viittaamalla Rakkaudesta minuun -teoksen tapaan Karin Helanderin ja Barbro Lindgrenin nimeämiin yksinäisen lapsen, aikuislapsen ja lapsiaikuisen sekä kompetentin lapsen diskursseihin.