Browsing by Subject "draamapedagogiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Minkkinen, Tuija (2016)
    Taiteellis-pedagogisen opinnäytteeni kirjallinen osio käsittelee ensimmäisen opinnäytteeni käytännön osion prosessissa nousseita keskeisiä havaintoja ja kysymyksiä. Nämä havainnot ja kysymykset liittyvät vallankäyttöön ja auktoriteettiin vankilateatteria tehtäessä. Kirjoitan lyhyesti myös siitä, miten kokemukset ja havainnot Kylmäkosken vankilassa toteutetusta työpajavaiheesta ja esityksestä valuivat toiseen taiteelliseen käytännönosioon. Tarkastelen näitä kahta tekemääni taiteellista lopputyötä samana prosessina. Kirjallinen työni reflektoi omaa taiteellista ja pedagogista työskentelyäni ja on taiteellisen työni kirjallinen osa. Ensimmäisen taiteellisen käytännönosion, esityksen Tänä iltana paratiisissa, tein vangeille teatteripedagogin, ohjaajan ja esiintyjän ominaisuudessa. Suunnittelin ja vedin työpajan, ohjasin esityksen ja lopuksi päädyin myös itse yhdeksi esiintyjäksi. Esitys ja sitä edeltävä työpajavaihe oli myös osa suurempaa Kansallisteatterin Vapauden kauhu –projektia. Projektissa tutkittiin ja tuotiin esille niitä tunteita ja ajatuksia, joita vapautuminen takaisin yhteiskuntaan vangeissa herättää. Työpajavaihe ja siitä seurannut esitys irtautui kuitenkin myös omaksi kokonaisuudekseen. Toisessa käytännönosiossa, jossa toimin esiintyjän positiossa, toin oman henkilökohtaisen kokemukseni Kylmäkosken vankilassa työskentelystä esityksen lähtökohdaksi, materiaaliksi ja alttiiksi toisten tulkinnoille. Tässä osiossa otin itse kokemusasiantuntijan roolin suhteessa esitykseen, ohjaajaan ja muuhun työryhmään. Näin halusin myös purkaa kokemustani ja sitä materiaalia, joka jäi minussa Kylmäkosken työpajavaiheen jälkeen elämään. Esitys Tyrmä oli myös Hanna Rytin teatteriopettajan maisteriohjelman opinnäytetyön taiteellinen käytännönosio, ja sitä esitettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Keskeiset havainnot ja niistä nousevat pohdinnat liittyvät valtaan vankilateatteria ja teatteria yleensä tehtäessä. Yksi keskeinen kysymys työssäni on: Miten valta näyttäytyi minulle vankilateatterissa? Kirjallisen opinnäytteeni ensimmäinen osa, joka palautuu muistellen työhöni Kylmäkosken vankilassa, käsittelee omaa auktoriteettiani vankilassa. Miten eri tavoin valta näyttäytyi minulle vankilan toimintaympäristössä ja vankien kanssa työskennellessäni? Miten auktoriteettini rakentui siellä? Mihin koen sen perustuneen? Miksi toimin niin kuin toimin, eli mitä keinoja käytin? Kirjallisen osion toisessa osassa, joka sivuaa Tyrmä -esitystä, kerron lyhyesti miksi taiteellisen lopputyöni toinen osa syntyi. Puran myös sitä, miksi Tyrmä esityksen keskeiseksi aiheeksi nousi häpeä. Lopuksi kiinnitän lyhyesti huomiota siihen, minkälaisia tapoja työskennellä olen valinnut nykyisessä työssäni rikostaustaisten henkilöiden Porttiteatterin ohjaajana. Pohdin sitä, miten nämä ajatukset ja kysymykset auktoriteetista ja vallasta näyttäytyvät minulle nykyisestä työstäni käsin. Tässä opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa tukeudun ranskalaisen filosofin Michel Foucault'n ajatukseen, jonka mukaan valta ei ole vain estävää ja kielteistä voimaa, vaan myös tuottava voima ja verkosto. Kirjallisen työni teoreettinen viitekehys rakentuu Foulcault'n ajatusten lisäksi myös dialogisuusfilosofian pohjalle. Avaan työssäni Martin Buberin ja Emmanuel Levinasin ajatuksia, koska koen että oman toimintani ytimessä teatteriopettajana vaikuttaa vahvasti ajatus dialogisesta asennoitumisesta.
  • Kauhanen, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2018)
    This study examines university students experiences about the drama pedagogy in foreign language teaching. The study observes students experiences and thoughts about drama pedagogy in foreign language teaching at the university level. How student’s foreign language learning self-concept and student’s goal setting affects to the student’s choise to participate to the drama group at the university?
  • Auvinen, Suvi (2011)
    "Eroottinen opettaja - erotiikka osana teatteriopettajan työtä" on katsaus teatteriopettajan työn vaietumpaan puoleen. Teksti käsittelee opettajan ja täysi-­ikäisen opiskelijan välisiä suhteita ja erotiikkaa monilla eri tasoilla ihastumisesta aina seksisuhteisiin. Työn tarkoituksena on nostaa aihetta ammatilliseen keskusteluun ja herättää ajatuksia. Työn pyrkimyksenä on myös esitellä aihetta arvottamatta sitä automaattisesti hyväksi tai pahaksi, sekä pohdiskella aihetta niin opettajan kuin opiskelijankin näkökulmasta. Aineistona opinnäytetyössä käytetään opettajien ja opiskelijoiden haastatteluita, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö toteaa, ettei aiheesta vaikeneminen auta, ja vaatii avointa keskustelua aiheesta niin opettajakoulutuksessa kuin työpaikoillakin.
  • Takeda, Yuko (2018)
    In this thesis, the author searches pedagogical principles for actor training fueled by two questions: 1. How can the content of the training be made relevant to acting in theatre so that it is not just a physical workout? 2. How can the training be made flexible and sustainable so that it becomes something that not only caters to the individual needs of actors but also provides a structure for continuation? The thesis consists of four major components: the author's personal history of actor training in theatre, the content of actor training, the pedagogical principles for sustainable, flexible actor training, and the case studies for the implementation of the principles. By reflecting on various influences in her life as an actor and pedagogue, the author illuminates the path of forming her point of view for acting and actor training in theatre. Presence in actor training is redefined as the ability to connect with the other and regarded as the element that should be cultivated throughout the actor's life. The author also presents reference points in physical training for actors to make the content of training relevant to acting. The pedagogical principles for sustainable, flexible actor training deal with the concept of practice, the language used in training, the teacher-student relationship, the flexible training content, and the identity of the teacher. The implementation of the principles is evaluated in the case studies. The studies are about two pedagogical projects: a long-term physical training, for which the author has been the leader, and the Imagination of Violence course where the author participated as the second pedagogue. For the first project, the author conducted an interview and collective reflection with a long-time participant in the training to gauge the impact of the long-term process. For the second one, the feedback from the main pedagogue and the interview with the students of the course are presented and assessed to show how the author's pedagogical presence affected others in the course. There are also excerpts from the interview with the author's former acting teacher Amy Herzberg as a concluding phase of the thesis. They give moral support and pedagogical underpinnings for the next step of the author's artistic growth as an actor and pedagogue.
  • Kajo, Irene (2011)
    Huviretki ei-ymmärtämiseen pyrkii purkamaan ja uudelleen jäsentämään käsitteitä esitys, esiintyjä, katsoja ja ohjaaja. Millainen on teatterin tekemisessä ja arvioinnissa käytettävä teatterin työkalupakki, joka rajoittaa alan uudentumista? Millaisia muutoksia teatterissa kaivataan etenkin teatteriohjaajan ja -opettajan tehtävässa? Työn pyrkimys on haastaa lukija pohtimaan teatteriopettajan ja -ohjaajan työhön littyviä vallan käytön kysymyksiä ja pohtimaan millaista pedagogiikkaa itse tekijänä harjoittaa. Työ kuvaa ei-ymmärtämistä yhtenä tapana lähestyä teatterin tekemistä ja esittelee ei-ymmärtämisen pedagogiikan vaihtoehtoisena lähestymistapana. Työssä käydään läpi opinnäytteen taiteellista osiota Huviretki vuoristoon etenkin käsitteiden toinen, ei-ymmärtäminen, ei-ratkaiseminen, välitila ja ahdistus kautta. Tämän lisäksi olennaista aineistoa ovat nykyteatteria käsittelevä kirjallisuus, sekä erilaiset filosofiset ja taideteoreettiset tekstit.
  • Saarela, Sanna (2012)
    ”Intuitiivinen ohjaajaa – Kohtauksia Kokeilleesta” pohtii intuitiota ohjaajan ja opettajan työvälineenä. Teksti käsittelee intuition ilmenemistä eri muodoissa ja pyrkii pääsemään kosketuksiin subjektiivisen intuition syntyyn. Työn tarkoitus on herättää ajatuksia sosiaalisen älyn ja intuition mahdollisuuksista ohjaustilanteissa ja tuoda julki ohjaajien ”salattua tietoa”. Työssä käsitellään ”Kokeillut” –esityksen prosessia ja kirjoittajan oman ohjaajuuden kehittymistä intuition näkökulmasta dialogissa kolmen ohjaajan ja alan kirjallisuuden kanssa. Aineistona opinnäytetyössä käytetään ohjaajien haastatteluja, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö haluaa nostaa intuitiivisen ajattelun ja tunneälyn samalle viivalle järjellisen ja loogisen ajattelun kanssa. Molemmat ovat tarpeellisia ohjaajan työssä.
  • Nuora, Leena (2018)
    Tässä opinnäytetyössäni tarkastelen teatteripedagogisten opintojeni aikana toteuttamiani Albumi-työpajoja. Olen toiminut ohjaajana kahdessa työpajassa, talvella 2017 Porissa, sekä talvella 2018 Helsingissä. Molemmat työpajat järjetettiin yhteistyössä Syömishäiriöliiton alaisten alueyhdistysten kanssa. Työpajoihin osallistujat olivat syömishäiriöstä toipuvia ihmisiä, kukin eri vaiheessa prosessiaan. Työpajojen innoituksena on toiminut valokuvaaja, sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä voimauttavan valokuvauksen metodi, jossa jokainen ryhmäläinen luo itsestään prosessin päätteeksi omakuvan. Albumissa tuo kuva oli eräänlainen tapahtuma, ”elävä omakuva”. Omakuvaa edelsi harjoitusjakso, jossa teimme omaan minään luotaavia harjoitteita. Uskon, että arkiset identiteettimme, eri roolimme, ovat vain osa minuuttamme. Sen lisäksi uskon meistä löytyvän jotain, jota opinnäytetyössäni kutsun ”syvemmäksi minäksi”. Uskon tuon minuuden olevan tärkeä osa meitä, ja vaikuttavan jokapäiväiseen elämäämme, tiedostimme sitä tai emme. Syvempi minä voi koostua esimerkiksi persoonamme puolista, joita emme ehkä ole saaneet ilmaista, tai muistoistamme. Tai esimerkiksi elämäntarinamme tapahtumista, joita emme ole koskaan saaneet kertoa kenellekään. Albumi-työpajoissa teimme harjoitteita, joissa tutkimme tuota syvempää minää. Työapajaperiodin lopuksi järjestimme Juhlat, joissa jokainen ryhmäläinen sai asettua katseen alle omakuvansa kautta. Katse on ollut tärkeä osa Albumi-prosessia. Tutkin, kuinka tärkeää meille on se, että tulemme nähdyksi tavalla, jonka saamme itse määritellä. Opinnäytetyössäni tutkin katsetta myös oman näyttelijäntyöni näkökulmasta. Opinnäytetyössäni tutkin myös omaa pedagogista ajatteluani. Millainen on ihmiskäsitykseni? Miten siihen vaikuttaa oma henkilökohtainen historiani? Millaisia asioita haluaisin omassa pedagogin työssäni vaalia ja kehittää? Pohdin esimerkiksi dialogisuuden käsitettä pedagogisten opintojeni aikana kohtaamieni ajattelijoiden, Martin Buberin ja Emmanuel Levinasin esittämiin ajatuksiin peilaten. Opinnäytetyössäni korostuu yhteiskunnallisuus. Näen Albumin kaltaisen taidepedagogisen toiminnan jonkinlaisena vastavoimana sille, mitä meissä arkipäivässä tulee näkyväksi. Koen, että arkipäiväinen minämme on paljolti ulkoisten vaatimusten ja odotusten puristuksessa, vaatii meitä olemaan tehokkaita ja hyödyllisiä, reippaita ja pärjääviä. Minusta on tärkeää, että näille vaatimuksille esitetään vastaääniä. Opinnäytetyöni on oma, syvästi henkilökohtainen kurotukseni kohti taidepedagogiikkaa, jossa ihminen nähdään ehdottoman arvokkaana, hyväksyvän katseen arvoisena olentona.
  • Häkkä, Heikki (2011)
    ”Kevään hajoaminen – Kahden ohjauksen anatomia” kertoo näytelmäharjoituksista, teatterin ohjaamisesta ja opettamisesta yhden kevään aikana Kallion lukiossa. Työssä tutkin kahden näytelmän – Elostelijan elämän ja Kevään hajoamisen – ohjausta: 1. henkilökohtaisen historian ja muistin näkökulmasta, 2. fyysisen/ruumiillisen toiminnan näkökulmasta, sekä 3. pedagogisesta näkökulmasta. Yksi kevät hajoaa kahdeksi ohjaukseksi, pirstoutuu kolmeksi näkökulmaksi. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on valottaa näkemystäni taiteeseen, taiteilijuuteen ja pedagogiikkaan. Koska yllä mainittuja asioita ei voi tutkia objektiivisesti, on tämän työn ote hyvin henkilökohtainen. Aineistona käytän muistiani, työpäiväkirjaani, sekä teatteria, pedagogiikkaa ja fysiologiaa käsittelevää kirjallisuutta. Työn liitteenä ovat myös molempien ohjaamieni näytelmien äsikirjoitukset, joista toisen olen kirjoittanut ja toisen kirjannut ylös ryhmän aloitteista ja improvisaatioista sekä omista ideoista.
  • Santavuori, Maria (2012)
    Tämä opinnäytetyöni on taiteellispedagoginen. tarkastettava esitys oli konsertti Arcadia International Bookshopissa 3.3.2012, jossa lauloin kitaran ja harmonikan säestämänä sanoittamiani ja säveltämiäni kappaleita. Kirjallisessa osassa tutkin kokemustani siitä miltä tuntuu toteuttaa mahdottomalta tuntunut unelma. Pyrkiessäni opiskelemaan Teatterikorkeakouluun teatteripedagogiikkaa 2007, yhtenä motiivinani oli vankentaa teoreettista pohjaa pedagogiselle mallille, joka hahmottui työskennellessäni Naulakallion erityiskoulussa rap –lyriikan kirjoittamisen ohjaajana vuosina 2005 – 2008. Mallin nimi on Mahdottoman mahdollistaminen. Halusin itse kokemalla mahdottoman mahdollistamisen, saada lisätietoa siitä, mitä oppilaani saattavat kokea ollessaan mukana voimauttavassa taideprojektissa. Halusin myös tietää miten malli toimii ja miten sitä voisi kehittää. Kokemukseni on, että kun mallin osat ovat paikoillaan, mahdottoman oppiminen on voimaannuttava matka onnistumiseen. Tulin vahvalla tavalla muistutetuksi siitä, että mahdottoman mahdollistaminen saattaa muuttaa oppilaan koko siihenastista minäkuvaa ja siten olla syvästi järkyttävää. Tulin tietoiseksi siitä, miten kokonaisvaltaisesti peilaan opettajana elämääni oppilaihini. Siksi tunnen yhä suurempaa merkitystä myös oman taiteellisen ja kokonaisvaltaisen kasvun prosessini jatkamisesta.
  • Jokelainen, Janne (2016)
    Teatteriopettajan maisteriohjelman seminaarityössä käsittelin poikien opetusta. Tässä työssäni jatkan sukupuolen tutkimista syventymällä teatteriopettajien sukupuoleen sekä siihen, miten sukupuoli yhtenä sosiaalisena eronteon rakennelmana vaikuttaa oppilaiden tasa-arvoiseen kohteluun teatteritunneilla. Miehet ovat teatteriopettajien joukossa vähemmistönä. Mitä miespuoliset teatteriopettajat ajattelevat sukupuolen vaikutuksesta työssään? Miten he käsittelevät sukupuolta tunneillaan, vai käsittelevätkö? Teenkö itse niin? Miten miehenä oleminen vaikuttaa oppilaiden tasa-arvoiseen kohteluun? Työtäni varten keräsin aineistoa haastattelemalla kahta kokenutta miespuolista teatteriopettajaa, Lassi Alhorinnettä ja Sami Niemistä. Käyn työssäni dialogia heidän näkemystensä kanssa. Olen poiminut kappaleiden lomaan myös otteita omasta työpäiväkirjastani viime vuosien varrelta. Haastatteluista nousseista teemoista käsittelen näyttelijäntyön opetusta, kosketusta, opettajan seksuaalista suuntautumista sekä mieheyden hyötyjä ja haittoja. Pohjustan haastatteluista nousseiden teemojen käsittelyä esittelemällä keskeisiä teoreettisia näyttämöitä. Kerron sukupuolen lisäksi sukupuolijärjestelmän binaarisuudesta. Oletusarvona on, että sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, ja että ne ovat toisilleen vastakkaisia. Lisäksi kerron heteronormatiivisuudesta, seksuaalisuuden ja sukupuolen suhteesta, tasa-arvosta sekä intersektionaalisuudesta. Viimeksi mainittu tarkoittaa useiden eronteon kategorioiden kuten esimerkiksi iän, uskonnon, kansallisuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden vaikuttamista yhtä aikaa. Keskeisinä lähdeteoksinani ovat mm. Kate Bornsteinin My New Gender Workbook (2013) sekä Arto Jokisen toimittama Mieskysymys (2012). Tasa-arvo ei koskaan ole valmis ja saavutettu asia, vaan se vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja tarkastelua. Työni lopuksi totean, että teatteriopettajan on hyvä tiedostaa omat sukupuolittuneet ajattelutapansa ja toimintamallinsa. Sukupuoli ei suinkaan ole ainoa sosiaalinen eronteon rakennelma, joka teatteritunneilla vaikuttaa. Kuitenkin oppilaat tulevat teatteriopetukseen varhaiskasvatuksen ja peruskoulun sukupuolittuneesta ilmapiiristä, joten sukupuoli on asia, johon jokainen teatteriopettaja joutuu ottamaan kantaa. Kun opettaja tiedostaa sukupuolen ja heteronormatiivisuuden stereotyyppiset ja hierarkioita tuottavat vaikutukset, oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu mahdollistuu. Tärkeintä on kohdata jokainen oppilas ilman sukupuoleen liittyviä uskomuksia ja ennakkooletuksia.
  • Kultala, Johanna (2017)
    Opinnäytetyössäni ”Miten nähdä hämärässä? - Lähtökohtia tasavertaiselle ja vapaalle taiteellis-pedagogiselle työskentelylle” olen pohdiskellut niitä lähtökohtia, joista oma taiteentekemisen tyylini ja taidepedagogiikkani ponnistaa. Konkreettisena tutkimuspaikkana on toiminut tässä prosessissa ”Varjolaboratorioksi” nimeämäni työpaja, joka oli käynnissä kahteen otteeseen keväällä 2016 sekä syksyllä 2016. Prosessi lähti käyntiin keväällä 2016 havainnosta, että haluan luoda oman leikkikenttäni ”Varjolaboratorion”, johon kutsuisin vapaaehtoisia osallistujia tutkimaan varjoja kanssani. Mielessäni oli toive tutkivasta, havaintoon pohjaavasta ja täysin vapaaehtoisesta työskentelytavasta, joka olisi kaikille avointa. Tuolloin en halunnut sitoutua mihinkään yksittäiseen työryhmään vaan päinvastoin toimia kevyesti vaihtuvien osallistujien kanssa. Minua kiinnosti se, minkälaisiksi työpajatilanne muodostuisi erilaisten ihmisten kanssa ja minkälaista työskentely ilman valmista suunnitelmaa voisi olla. Niinpä päätin yrittää luottaa jokaisen laboratorion synnyttämään ainutlaatuiseen tilanteeseen ja työskennellä sen puitteissa. Varjolaboratorion myötä sain paljon arvokasta tietoa paitsi varjoteatterista myös omasta roolistani pedagogina vaihtuvissa tilanteissa. Merkityksellisiksi asioiksi muodostuivat varsinkin yksityisopetustilanteiden erityisyys, oma joustava roolini opettajana, itse varjojen synnyttämä herkkäviritteinen, rauhallinen ja keskittynyt ilmapiiri sekä välineet kuten assosiaatiokartta, jonka avulla löysin avaimia tasa-arvoiseen tapaan jakaa kokemuksia. Aivan aluksi kerron kuitenkin niistä lähtökohdista, joiden pohjalta lähdin hahmottamaan vastausta siihen, millainen taiteentekijä ja pedagogi olen. Minkälaiset asiat ovat minulle merkityksellisiä kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa taiteen parissa. Tällaisiksi merkityksellisiksi tekijöiksi muodostuivat varsinkin taiteellinen vapaus ja tasa-arvo. Kysymyksestä ”Minkälaiset tekijät luovat edellytyksiä vapaalle ja tasavertaiselle työskentelylle” hahmottuikin minulle se pinta, jota vasten yritin työskentelyäni arvioida. Kysymys kummitteli jo taustalla lähtiessäni toteuttamaan taiteellis-pedagogista käytännönosuutta syksyllä 2016. Syksyllä 2016 ” Varjolaboratorio” jatkui edelleen avoimien laboratorioiden muodossa mutta nyt työryhmääni liittyi myös muusikko. Lähdimme toteuttamaan yhdessä varjoteatteriesitystä nimeltä ” Varjounia”, jonka ensi-ilta oli Teatterikorkeakoulussa 29.9.2016. Puran tässä opinnäytetyössäni taiteellista prosessia ja nostan siitä esiin minulle merkityksellisenä näyttäytyneitä teemoja, jotka liittyivät muun muassa työrooleihin, kuunteluun, taiteidenvälisyyteen ja itse teoksen estetiikkaan ja sisältöön. Syksyn ja kevään 2016 Varjolaboratorioita reflektoimalla olen yrittänyt hahmottaa suuntaviivoja omalle taiteellis-pedagogiselle työlleni ja asenteelleni. Siinä taide on keskiössä mutta pedagogiset kysymykset vahvasti läsnä.
  • Pitkänen, Jori (Helsingfors universitet, 2008)
    In this research pedagogical live action role playing is examined as a method of teaching history. The objective of this research is to present and define the concept of pedagogical live action role playing as a method of teaching history and examine its capability in teaching historical empathy. Pedagogical live action role playing is a teaching method under development which has elements from drama pedagogics and different learning theories. The theoretical part of this research consists of play theories and drama pedagogical theories which are relevant to live action role playing, and also the concepts of historical empathy and historical thinking. In drama pedagogics the main sources are the researches of Laakso (2004) and Heikkinen (2002, 2004). The historical part uses the researches of VanSledright (2002), Cooper (2000) and Ashby and Lee (1987) as its main sources. The research was carried out at the Viikki Teacher Training School in the class 6b during autumn 2007. The research material consists of three-phased interviews. During all phases three pupils were interviewed, and during two of the phases, also the teacher of the class was interviewed. The methods used in the interviews were thematic interview and stimulated recall -interview. The data gathered from the interviews was analyzed using content analysis. Pedagogical live action role playing has three phases when teaching history: pre-game (preparations), game (live action role play) and post-game (discussion after the game and in the classroom). The teacher's attention and carefulness is important during all phases. The mistakes made in the pre-game face e.g. in writing the characters seem to cause major problems in the pupils' game experiences. Pedagogical live action role playing is capable of teaching historical empathy, but according to my research this has some conditions, from which the most important is the pupil's historical knowledge before the game. Teaching historical empathy was based on aesthetic dualition: the pupil made decisions about the actions of his character as him/herself. The more background information the pupil had about the era they played, the more the pupil seemed to make decisions based on his historical empathy, aka his understanding of the era of the larp and of the people of the same era.
  • Harakkamäki, Jatta (2018)
    Opinnäyte käsittelee ilmaisutaidon opetusta, teatteritaiteen opetusta ja teatteripedagogiikkaa suomalaisissa peruskouluissa. Keskiössä on vuonna 2016 voimaan astunut opetussuunnitelmauudistus, jossa draama on mainittu useita kertoja erityisesti menetelmänä, mutta myös sisältönä. Tämä työ tutkii sitä, mikä todellinen tilanne kouluissa on. Miten tämä uudistukset toteutuvat käytännössä? Miten sen draamaan, teatteri-ilmaisuun ja ilmaisutaitoon liittyvät kohdat käytännössä toteutuvat? Miten opettajat kokevat uudistuksen mukanaan tuoman työkentän laajenemisen? Millaista teatteripedagogiikkaa kouluissa harjoitetaan? Millaisia ajatuksia teatteripedagogiikka herättää opettajissa? Opinnäytettä varten on haastateltu kuutta peruskoulun opettajaa. Haastatteluista saatujen vastausten ohella opinnäytteessä on käytetty aineistona kirjoittajan moninaisia, omakohtaisia kokemuksia teatteriopettajan työstä peruskouluissa, sekä ajankohtaista kirjallista materiaalia. Opinnäytteessä pohditaan peruskoulun teatteripedagogiikkaan liittyviä mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Lisäksi esitetään ehdotelmia teatteritaiteen opetuksen laajentamiseksi ja parantamiseksi, esimerkiksi tekemällä peruskouluissa tilaa ammattimaisille teatteripedagogeille ja siten tasokkaalle taideopetukselle. Opettajien vastausten perusteella teatteri-ilmaisun määrä ja laatu luokassa ja kouluissa riippuu pitkälti opettajan omasta ammattitaidosta, erityisosaamisesta, mielenkiinnon kohteista, harrastuneisuudesta ja käytettävissä olevan suunnitteluajan määrästä. Opettajat toivoivat tukea ja koulutusta, sekä helppokäyttöistä materiaalia helpottamaan työskentelyään. Opinnäytteessä selviää, että peruskoulun teatteripedagogiikka on edelleen paikoin hyvin pienimuotoista ja sisällöiltään vanhanaikaista, ja vastuu sen toteutumisesta lepää vapaaehtoisten luokanopettajien hartioilla. Keskeisiksi syiksi teatteriopetuksen nykytilanteeseen havaittiin koulujen huonon rahatilanteen ja säästöt, opettajien vähäisen erikoisosaamisen sekä teatteriopettajan puuttumisen, taideaineiden arvostusten puutteen, tiukan tuntijaon ja aikatauluongelmat. Haastatteluvastaukset antavat opettajien ajatuksia sekä teatterista taideaineena, että draamasta ja muista menetelmistä opetuksen välineenä. Keskeinen osa opinnäytettä on myös pohdiskelu taiteen kasvattavasta tehtävästä. Taiteen avulla ja taiteesta oppiminen mahdollisuuksine ja haasteineen, taiteen tuottama tieto ja tietämisen muotojen pohdiskelu ovat olennainen osa opinnäytettä. Millaista oppimista taide, taitaminen voi synnyttää? Miten taiteen keinoin voidaan oppia? Yksi opinnäytteen keskeisimmistä luvuista on teatteripedagogiikan kentän sisäinen ongelmaan pureutuva luku teatteripedagogiikkaan liittyvästä termistöstä. Opinnäytteessä avataan ongelman taustoja, termistön nykytilaa sen moninaisuudessaan. Lisäksi se sisältää yhteenvedon sanastosta sekä ehdotuksen siitä, millaista nykyaikaista termistöä alan toimijat voisivat jatkossa käyttää koulutustaustasta riippumatta.
  • Tähtivirta, Kimmo (2014)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni keskittyy sanattoman teatterin eri muotoihin, sen historiaan ja ennen kaikkea opettamiseen. Olen teatteriopettajana työssäni usein huomannut, että verbaalinen ilmaisu lukitsee oppilaat. Varsinkin nuorilla on tarve loistaa ja olla jotenkin hauska tai kekseliäs. Se ei kuitenkaan liity pelkästään ikään, vaan yhteiskunnan meille antamiin odotuksiin olla nopea ja nokkela. Verbaalisesti hitaampi ihminen ei edes ehdi miettiä sanottavaansa, kun hetki on jo mennyt. Sanattoman ilmaisun avulla ihmiset vapautuvat ja rentoutuvat. Heillä ei ole tarve suorittaa mitään vaan reaktiot syntyvät kaikkien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Mielikuvitus, mielikuvat ja leikki ovat koko ajan läsnä tekemisessä. Sanaton teatteri voi sisältää hyvinkin tarkkoja muotoja, mutta leikkisyyttä ja kokeilemista ei unohdeta. Pyrin sanallistamaan sanattoman teatterin opetusta. Sanat ja sanattomuus eivät mielestäni sulje toisiaan pois. Ehkä olisikin aika nivoa ne yhteen. Opinnäytetyössäni käsittelen sanatonta teatteria, mutta en mitenkään väheksy tekstiin ja sanoihin perustuvaa teatteria. Oman kokemukseni mukaan Suomessa, kuten muissakin maissa, teatteriesitys edelleen useimmiten perustuu puhuttuun tai kirjoitettuun kieleen. Siksi tuon esille kirjallisuuden kautta fyysisiin tekoihin perustuvien teatterintekijöiden ajatuksia. Opinnäytetyössäni pohdin ihmisten sanatonta viestintää eli miimiä, jota on ollut aina ja on edelleenkin. Emme me kauheasti eroa muista nisäkkäistä, vaikka ehkä haluammekin niin ajatella. Eläimillä sanaton, eleisiin ja tekoihin pohjautuva ilmaisu on elinehto. Miksi ei siis myös meille ihmisille? Me edelleenkin tulkitsemme toistemme eleitä, asentoja ja jopa kasvonliikkeitä. Sanat voivat auttaa, mutta ne voivat myös valehdella. Ei ole olemassa täysin rehellistä ilmaisua, liittyy se sanoihin tai tekoihin. Kehonkieli kuitenkin saattaa paljastaa enemmän kuin puhutut sanat. Näytelmäteksti antaa usein alkusysäyksen esitykselle ja tekeminen on tekstilähtöistä. On kuitenkin olemassa monia teatterin muotoja, jotka eivät vaadi kieltä vaan toimintaa. Teatteri on taidetta ja taiteen tehtävänä on ylittää kaikki kielimuurit. Kun se onnistuu esimerkiksi kuvataiteessa, tanssissa ja musiikissa, miksei myös teatterissa? Sanaton ilmaisu on todennäköisesti ollut olemassa meillä ihmisillä jo ennen puhuttua kieltä. En siis esittele mitään uutta, vaan haluan meidän palaavan historiaan ja eläimellisyyden kautta vaistojen ja viettien seuraamiseen. Taiteellis-pedagogisessa opinnäytetyössäni palaan juurille. Ei voi tarkkaan sanoa, mistä teatteri on syntynyt, mutta todennäköisemmin rituaaleista ja karnevaaleista. Leikki ja mielikuvitus ovat varmasti aina olleet ja tulevat aina olemaankin teatterin lähtökohtana. Teatteri on luovaa ilmaisua . Se tarvitsee toteutuakseen mielikuvituksen, jonka kautta syntyvät mielikuvat, jotka mahdollistavat leikkimisen, joka rohkaisee omiin ajatuksiin, joka luo improvisoinnin, jonka kautta syntyy ilmaisu. Opinnäytetyössäni avaan sanattoman teatterin opetukseen pohjautuvia hyvin tarkkojakin tekniikoita. Tekniikan vieminen kehomuistiin vaatii aikaa ja toistoa. Kun ei tarvitse enää miettiä, vaan keho toistaa asiat, oma ilmaisu vapautuu reagointiin ja spontaanisuuteen. Tärkeintä eri tekniikoiden oppimisessa on aina mielestäni niiden soveltaminen ja niillä leikkiminen. Loppujen lopuksi tekniikat ovat vain apukeino, joiden kautta mielikuvitus rakentaa täysin uudet merkityksen. Näin jokaisen ihmisen omat ajatukset ja kokemukset ovat tärkeitä. Esittelen kirjallisessa työssäni omassa opetuksessani käyttämäni metodit, joita peilaan oppilaideni mielipiteisiin, teatterin uudistajien ja ennen kaikkea fyysisempää muotoa käyttäneiden tekijöiden kirjoituksiin, biologiaan, filosofiaan ja kasvatustieteeseen. Käsittelen myös Espanjassa suorittamaani työharjoittelua, vaikka se ei olekaan arvioinnin kohteena. Teatterin opettamisessa tärkeää on aina dialogisuus ja sitä korostan myös näin kirjallisesti. Kriittinen pedagogia, jossa oppilas voi kyseenalaistaa ja ihmetellä on oikea tapa tehdä teatteria. Sanaton teatteri ei ole mikään sivutuote teatterin maailmassa, vaan omien kokemusteni mukaan elävä ja kehittyvä taiteenlaji. Sanatonta teatteria ei myöskään mielestäni pitäisi enää käsitellä ”teatterin erikoisena muotona” vaan nimenomaan teatterina. Kumpi oli ensin: sanat vai sanaton ilmaisu?
  • Komlosi, Emmi (2013)
    Tämä opinnäyte sisältää taiteellis-pedagogisen työn sekä kirjallisen osion. Taiteellis-pedagoginen työ käsittää esityksen, joka luotiin devsing-menetelmänä teini-ikäisten nuorten kanssa Annantalolla lukuvuonna 2012 – 2013. Esityksen nimi oli Maailmanpyörä ja se käsitteli identiteettiä sekä itsenäistymistä lapsuuden kodista. Esitys kertoi neljän perheen tarinan. Jokaisessa perheessä oli itsenäistyvä nuori. Joissakin perheissä oman identiteetin rakentuminen ja itsenäistymisen taistelu oli helpompaa, toisissa vaikeampaa. Perheiden aikuiset joskus kykenivät tukemaan nuorta, toisinaan eivät. Oppilaat kirjoittivat yhteistyössä minun kanssani tekstin, rakensivat omat hahmonsa ja osallistuivat esimerkiksi lavasteiden ja puvustuksen suunnitteluun. Oppilaat kokivat lopputuloksen merkitykselliseksi ja oman näköisekseen. Olen taustaltani yhteisöteatterin tekijä, joka näkyy suhteessani teatteritaiteeseen sekä teatterin opettamiseen. Pedagogis-taiteellisessa prosessissa minulle on ollut tärkeätä oppilaiden osallistuminen, innostuminen, sitoutuminen ja esimerkiksi sosiaalisten taitojen oppiminen. En painota opetuksessani esimerkiksi näyttelijäntyöllisiä tekniikoita. Pohdinkin opetusvuoden aikana, mitä oppilaani itseasiassa oppivat tunneillani? Olenhan taideopettaja ja oppilaat ovat tulleet taidetunnille. Mutu-tuntumalla näen, havainnoin ja aistin paljon oppimista, mutta kokevatko oppilaat oppivansa mitään? Ja jos kyllä, mitä? Kirjallinen osio käsittelee oppilaideni oppimista. Keräsin aineistoa oppilailtani ryhmähaastattelulla ja kyselyillä. Kun tarkastelemme aineiston tuloksia, on helppo huomata, että oppimista todella tapahtuu. Kun vertaamme vastauksia vuonna 2016 voimaan astuvan opetussuunnitelman tavoitteisiin, näemme, että (yhteisö)teatteriopetuksella on mahdollista saavuttaa lähes kaikki opetusneuvoksen asettamat tavoitteet. Tästä innostuneena liityn laajaan draamakasvattajien joukkoon esittämällä (yhteisö)teatteria omaksi oppiaineekseen kouluihin, jotta kaikilla olisi mahdollisuus oppia vaihtoehtoisella tavalla.
  • Pennanen, Merja (2012)
    Tilanteita - Situations valmistui elokuussa 2010 Teatterikorkeakoulun Studio 3:seen minun ja Anna Orkolaisen taiteellis-pedagogisena opinnäytetyönä. Opiskelimme tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella, minä teatteria ja Anna tanssia. Työ kehkeytyi kiinnostuksesta tutkia esiintyjyyttä ja liikkeellistä työskentelyä lavalla kehoa avaavien ja muokkaavien harjoitteiden kautta. Tavoitteenamme oli valmistaa kollektiivisilla työtavoilla esitys, joka yhdistäisi tanssin ja teatterin ruumiillista näyttämöllä oloa. Lähestymiskulmina olivat butoh- tanssi, somaattiset liikeharjoitukset, kontakti-improvisaatio sekä valikoima liikunnallisia voimaharjoituksia. Kiinnostuksemme oli tutkia esityksen valmistumista ja estetiikan muodostumista taiteiden välisenä prosessina, yhdessä improvisoiden. Mukana oli alusta alkaen myös Katerina Zherbina, joka teki produktiossa oman lopputyönsä visuaalisuuden ja pukusuunnittelun puolella. Katerina oli mukana prosessissa yhtenä tekijänä luomassa näyttämöllisiä tilanteita. Itselläni oli myös tarve tutkia Action Theatre –improvisaatiometodin soveltamista produktiotyöskentelyyn. Halusin tutkia, kuinka se voisi toimia työkaluna kollektiivisen esityksen synnyttämisessä näyttelijöiden ja tanssijoiden sekä valo-, ääni- ja pukusuunnittelijan kanssa. Minua kiinnosti, kuinka esiintyjän ilmaisu voi syntyä ja vaikuttua lavastuksen, tilan ja visuaalisuuden ehdottamasta estetiikasta käsin. Olin mukana tässä produktiossa esiintyjänä ja taiteellisen prosessin toisena koolle kutsujana. Työryhmään kuuluivat minun, Annan ja Katerinan lisäksi Seppo Välinen, Jaakko Kiljunen ja Lasse Lindberg lavalla sekä Milka Timosaari valoissa ja Ville Leppilahti äänissä. Kirjallisessa lopputyössä kuvailen ensin esitysprosessin kulkua ja työtapoja sekä kollektiivisen estetiikan ja dramaturgian syntymistä. Itseohjautuvan esiintyjän työtavan ja kollektiivisten näyttämökuvien synnyttämisessä käytin apuna Action Theatre -metodin ajatusta kokemuksellisuudesta valmiin idean sijaan. Improvisaation perustana on kehollinen reagointi, ruumiillinen maailmassa ja näyttämöllä olo. Rinnastan tässä lopputyössä Action Theatre -esiintyjyyden nykynäyttelijän kieliopin ehdottamaan näyttelijäntyön dramaturgiaan. Harjoitusprosessin kuvauksen jälkeen tuon mukaan katsojien kokemuksia siitä, miten esitys kommunikoi yleisönsä kanssa. Tämän jälkeen siirryn pohtimaan, millaista taidekäsitystä ja pedagogiaa Tilanteita -esityksen valmistuminen kantoi mukanaan. Kiinnostuksen kohteenani on, mitä tämä ruumiillinen ja dialoginen esitysprosessi ja siitä kirjoittaminen saavat minut ajattelemaan. Se luo minulle esitysteoreettista ja filosofista tausta-ajattelua, joka syventää ja jäsentää myös opettajuuttani. Tuon oman pohdintani rinnalle itselleni merkityksellisiä taiteentekijöitä, teoreetikkoja ja filosofeja. Takaisin katsova esitys, kadotetut ja löydetyt sanat, myötätunnon tila, silleen jättäminen ja ihmettely sekä kohtaamisen mahdollisuus ovat otsikoita, jotka kertovat minun matkastani tämän esitysprosessin kanssa. Näiden teemojen ja itsetuntemuksen myötä oma pedagoginen ajattelunikin on syventynyt. Oman tekijän kokemukseni ja sen käsitteellisen jäsentämisen kautta olen saanut eväitä viedä oppimaani eteenpäin myös opetustyössäni.
  • Siren, Kenneth (2018)
    The aim of this research is to examine the role of disruption in an artistic process and the possibilities of utilizing disruption in contemporary theatre. The theoretical starting point is John Dewey’s view of disruption as the onset of all learning and problem solving, and hence crucial for all pedagogy and education. The two research questions are: (1) in what ways could disruption be made a more central, productive, and visible element of an artistic process by means of contemporary theatre practices, and (2) what kind of a theatre performance results from an artistic process which aims to provide the audience with experiences of disruption? The basis of this research is the artistic process of the devised theatre performance Names of Plants, as well as its four performances. A group of nine performers, aged 19–48, and myself as the director experimented with various contemporary theatre practices used to create potential for disruption for the participants. An added pedagogical dimension to the process was acknowledging the gender diversity in the group as some of the participants and the author do not identify with binary terms for gender. The resulting performance, staged in an art gallery, was devised from the ideas, elements, autobiographical accounts, and movement sequences which originated in these exercises and practices. The artistic outcomes were created with the aim that the members of the audience would have possibilities to experience disruptions. Material for this practice-led research was collected in a research diary, through questionnaires to the participants and by an exit questionnaire to the audience. The theatre practices used turned out to have different results in cultivating experiences of disruption. Particularly fruitful were exercises that didn’t provide a clear model of a successful completion but rather allowed for the unexpected to happen. Both primarily physical and primarily verbal approaches seemed to produce disruptions and recollections of past moments of disruption. Other useful means included shifting the rehearsal structure multiple times. Some disruptions arose from the concrete aspects of the rehearsal situation itself; some of these fed the creativity while others caused tension and stress. Focusing on experiencing disruptions seems to have fostered a warm, caring atmosphere and acceptance towards mistakes, unfinishedness, and individuality. Aiming to provide the audience with experiences of disruption, Names of Plants combined a collage-like collection of elements with a unified, cohesive aesthetic quality throughout the performance. The elements were created through collecting autobiographical material from the participants as well as crafting scenic ideas from the experiences come upon during the exercises. The collage-like structure allowed for a diversity of autobiographical voices and was intended to provide opportunities for the audience to self-identify with, to recall past unexpected moments, and to experience new ones. The audience members found various unexpected elements in the performance, even in the kind of artistic context where people expect to be surprised.