Browsing by Subject "edellytykset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko; Ylistö, Sami; Kannasoja, Sirpa (Kela, 2018)
    Sosiaali- ja terveysturvan raportteja
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vuonna 2014 voimaan tulleen Kelan ammatillisen kuntoutuksen lakiuudistuksen toimeenpanoa kuntoutuksen myöntöedellytysten näkökulmasta. Uudistuksen myötä työkyvyn heikkenemistä tuli tarkastella laajemmin kuin suhteessa työkyvyttömyyden uhkaan, sairauteen tai vammaan: nyt arvio tehdään työkykyä heikentävän kokonaistilanteen ja opiskelukyvyn näkökulmista. Tutkimuksessa kysytään, kuinka työ- ja opiskelukyvyn heikkenemistä ja asiakkaan kokonaistilannetta arvioidaan uudistetun lain puitteissa. Lisäksi pohditaan harkintavallan elementtejä toimintapolitiikassa. Aineisto on moninäkökulmainen ja koostuu Kelan ammatillisen kuntoutuksen ratkaisijoiden (n = 10) sekä kantaa ottavien asiantuntijalääkäreiden (n = 9) teemahaastatteluista ja ammatillisen kuntoutuksen hakijoilta kerätyistä kyselyistä (2013 n = 432 ja 2015 n = 542). Aineistot on analysoitu monimenetelmäisesti sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Hakijoiden työkyky oli sekä ennen lain muuttumista että sen jälkeen hyvin heikko. Niillä, joiden työkyky oli parempi, esiintyi vähemmän koettuja sosiaalisia ja elämäntilannehaittoja. Hakemista arvioivat onnistuneeksi erityisesti työkykyiset työlliset hakijat, jotka olivat myös tyytyväisiä Kelaan. Vastaavasti riittämätöntä toimeentuloa kokevien ja työttömien ryhmät olivat tyytymättömiä. Ratkaisijoiden ja lääkäreiden haastatteluissa keskeiseksi mutta vaikeaksi osaksi toimintapolitiikkaa nousi kokonaistilanteen arviointi. Tiedonhankintamenetelmänä haastattelu oli tarpeellinen, mutta se oli myös aikaa vievää ja osin ristiriidassa määrällisten ratkaisutavoitteiden kanssa. Arvioinneissa pohditutti myös asiakkaan oma halu osallistua kuntoutukseen ja työelämään. Tämä toi esiin harkintavallan merkityksen toimintapolitiikassa. Jatkossa olisi olennaista kiinnittää huomiota hakuprosesseihin heikossa asemassa olevien sekä motivaatioltaan epäselvässä asemassa olevien hakijoiden näkökulmasta.
  • Peltonen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2011)
    Verkkari 2011 (9)
  • Paloheimo, Paula (2006)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten yhteistyö rakentuu paikallisen tason työllisyyshankkeessa ja onko hankkeissa tehty yhteistyö kumppanuutta. Yhteistyön rakentumisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa sekä konkreettisia verkostoja, joissa yhteistyötä tehdään, että toimijoiden kokemuksia ja asennoitumista tehtyyn yhteistyöhön. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli se, vaikuttaako hankkeiden yhteistyöverkosto hankkeiden etenemiseen ja ovatko verkostot edellytyksenä hankkeen etenemiselle. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana oli kumppanuus ja sen taustatekijänä pidetty sosiaalinen pääoma. Sosiaalisesta pääomasta varsinkin luottamuksen ajateltiin olevan edellytys verkostossa toimimiselle ja kumppanuuden onnistumiselle. Kumppanuuden tarkastelussa keskeisessä asemassa olivat Torsti Hyyryläisen ja Kiviniemen ym. tutkimukset kumppanuudesta ja erityisesti Hyyryläisen laatimat kumppanuushankkeiden kriteerit. Luottamuksen tarkastelussa painotettiin Adam Seligmanin jaottelua luottamukseen ja luottavaisuuteen sekä Rom Harrén vastaavaa jaottelua annettuun ja ansaittuun luottamukseen. Yllä esitettyihin tutkimuskysymyksiin pyrittiin vastaamaan käyttäen esimerkkinä Helsingin työllisyysohjelmaa 2004–2006, josta valittiin kolme hanketta tarkempaan tarkasteluun. Hankkeiden valintakriteereitä olivat se, kuinka monta yhteistyötahoa mainittiin hankesuunnitelmassa, ja olivatko mainitut yhteistyötahot kaupungin organisaatioista hallinnollisesti erillisiä. Tutkielman aineisto sisälsi yhteensä 13 haastattelua, joista kuusi käsitti hankkeiden työntekijät ja loput seitsemän heidän pääasialliset yhteistyökumppaninsa. Tutkielman keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat: kaikissa hankkeissa yhteistyön tekeminen nähdään hankkeen etenemisen kannalta keskeisenä edellytyksenä ja hanketta ei nykyisessä muodossa olisi mahdollista toteuttaa ilman yhteistyötä. Pääasiallisia yhteistyötahoja hankkeissa oli kaksi tai kolme. Hankkeiden tavoitteet oli useimmiten asetettu ennen kuin yhteistyökumppanit tulivat toimintaan mukaan, mutta niitä pidettiin hyvinä ja allekirjoitettavina. Yhdessäkään hankkeessa ei yhteistyöstä ole tehty virallista, kirjallista sopimusta. Kirjallinen sopimus mahdollistaisi osapuolien sitouttamisen toimintaan ja selkeät toimintamallit. Lisäksi se selventäisi osapuolten odotuksia toiminnan suhteen. Yhdessäkään hankkeessa yhteistyökumppaneita ei voida kuvailla erityisen sitoutuneiksi hankkeen toimintaan, ja sitoutumista määrittää jokaisessa tapauksessa yhteistyökumppanin oma työ. Yhteistyökumppanit määrittävät oman roolinsa lähtökohtaisesti hankkeen ulkopuolisiksi tukijoiksi. Tämä vaikuttaa suoraan sitoutumisen tunteeseen ja välillisesti vastuunkantoon. Koska hanketta ei koeta omaksi, ei siihen sitouduta, joka taas johtaa siihen, että hankkeeseen ei investoida esimerkiksi vastuun kannon suhteen. Kaikissa hankkeissa vastuu jakautuu siten, että hanketyöntekijät kantavat vastuun hankkeista kokonaisuudessaan ja yhteistyökumppanit tuntevat vastuuta omasta spesifistä osastaan. Luottamuksen perustana on kahdessa hankkeessa luottamus viranmukaiseen asioiden hoitoon ja kolmannessa hankkeessa toimitaan henkilökohtaisten suhteiden varassa. Sosiaalisen pääoman voidaan ajatella säilyvän ja kasvavan vain yhdessä hankkeista. Yhdenkään hankkeen ei voida ajatella olevan tyylipuhdas kumppanuus, mutta kumppanuudenomaisia piirteitä löytyy jokaisesta.