Browsing by Subject "eduskuntavaalit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 20
  • Savonius, Sanna (2004)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan sitä, miksi ja millä tavoin mediassa käyty Nato-keskustelu tukahdutettiin ennen eduskuntavaaleja 2003. Taustalla on ajatus siitä, että politikot äänten menettämisen pelossa erityisesti vaalien alla pyrkivät välttämään hankalien ja ristiriitaisten kysymyksten käsittelyä julkisuudessa. Olennaisena osana työtä on politiikan agendatutkimuksen parista lainattu agenda denial teoria, jota sovelletaan mediatutkimuksen ottein. Teoreettinen viitekehys hahmotellaan perinteisestä päiväjärjestysteorioista lähtien siten, että agenda denial liitetään osaksi agendatutkimuksen kenttää. Torjumisteoriaksi suomennetussa teoriassa eritellään asiakysymysten tukahduttamiseen käytettyjä strategioita. Alkuperäistä teoriaa modifioidaan siten, että se paremmin vastaa tutkimusasetelman ja yleisemmin mediatutkimuksen haasteisiin. Tutkimuksessa kysytään, mitä torjumisen strategioita Nato-kysymyksestä käydyssä agendakamppailussa käytettiin ja kuka niitä käytti. Lisäksi tarkastellaan keskustelun tukahduttamisen takana piileviä syitä sekä sitä, mitä torjumisstrategioiden käyttö kertoo toimittajien ja politikkojen välisestä agendan rakentumisprosessista Nato-kysymyksen suhteen. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on 15 teemahaastattelua. Haastateltavista kuusi on eduskuntapuolueiden puoluesihteerejä tai vastaavassa asemassa olevia henkilöitä. Loput yhdeksän haastateltua ovat Yleisradion, MTV3:n, Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden vaaliraportoinnista vastanneita politiikan toimittajia. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin sekä politikkojen että toimittajien haastatteluista paljastuu strategista puhetta. Työssä tullaan kolmioisaiseen tulokseen. Nato-kysymyksen ensisijaisina tukahduttajina toimivat odotetusti politiikot, jotka kansan Nato-vastaisuuden ja laimean kiinnostuksen takia välttivät aiheen käsittelyä äänten menettämisen pelossa. Toiseksi myös toimittajat osallistuivat keskustelun tukahduttamiseen. He samaistuivat helposti politikoihin ja luopuivat muutamaa yritystä lukuunottamatta aiheen varsinaisesta käsittelystä vaaliraportoinnissaan. Heidän joukostaan löytyi kuitenkin myös vastarinnanomaista oma-aloitteellisuutta, jonka ansiosta Nato-kysymystä sivuttiin paikoitellen. Kolmanneksi todetaan, että Nato-kysymyksen arkuus, ongelmallisuus ja vähäinen käsittely abstraktimmalla tasolla on sidoksissa aiheen kulttuuriseen kontekstiin, suomalaisiin identiteetteihin ja niiden historiallisiin ristiriitoihin. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan torjumisteorian hedelmällisyyttä ja puutteita mediatutkimuksen kannalta ja tehdään parannusehdotuksia vastaisuuden varalle. Opinnäytetyön tärkein lähde on Roger Cobbin ja Marc Rossin (1997) toimittama Cultural Strategies of Agenda Denial. Avoidance, Attack and Redefinition.
  • Kestilä-Kekkonen, Elina; von Schoultz, Åsa; Intraparty competition: the neglected dimension of electoral politics (IntraComp); Valtio-oppi (Oikeusministeriö, 2020)
    Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita
    Rapporten "Kandidaterna på valfältet" bidrar med ny information om riksdagskandidaternas valkampanjer och kandidaternas relation till sina partier och väljare: Vilka typer av kandidater strävar partierna efter att nominera och hur upplever kandidaterna själva att deras bakgrund påverkar nomineringen? Hur utformar kandidaterna sina kampanjer och hur finansieras de? Vem uppfattar kandidaterna att man som invald representerar? Undersökningen utforskar även kandidaternas värderingar och ideologi: Hur uppfattar kandidaterna demokratins tillstånd i Finland och EU och hur ser man på beslutsfattandets tidsperspektiv? Kan man i Finland se tecken på valmanipulation och hur förhåller sig kandidaterna till detta? Finns det könsstereotypa uppfattningar om kvinnors och mäns politiska kompetens? Hur placerar sig kandidaterna i ekonomiska frågor och värderingsfrågor? Undersökningen har genomförts av 14 forskare från Helsingfors universitet, Tammerfors universitet, Åbo universitet och Åbo Akademi. Undersökningen är en del av Finlands Akademifinansierade forskningsprojektet IntraComp (http://helsinki.fi/intraparty-competition), som under ledning av professor Åsa von Schoultz strävar efter att utforska kandidaters partiinterna konkurrens. Föreliggande rapport bygger till stora delar på enkätundersökningen ”Riksdagskandidatundersökning 2019. Enkätundersökningen är en del av ett internationellt samarbetsprojekt (Comparative Candidates Survey, www.comparativecandidates.org), som samlar jämförbar information om parlamentsvalskandidater i olika länder i syfte att möjliggöra länderjämförande forskning. I de olika delundersökningarna är det även möjligt att inkludera frågor av specifikt intresse för det egna landet. Undersökningen genomfördes 2019 för fjärde gången i Finland. Det är fråga om en totalundersökning, dvs. frågeformuläret skickades till samtliga i riksdagsvalet 2019 nominerade kandidater. Antalet kandidater som svarade var 700. I rapporten används även andra forskningsmaterial som riksdagsvalsundersökningar riktade till väljare, intervjuer av partiaktörer, kandidaternas svar i valkompasser och annan offentligt statistik över kandidaterna och deras valframgångar.
  • Järviniemi, Jon (Helsingin yliopisto, 2019)
    ”Hyvät ystävät, tuli iso jytky!” ropade Sannfinländarnas dåvarande partiledare Timo Soini på våren 2011 framför partimedlemmarna, när partiet lyckades med en historisk valframgång i riksdagsvalet 2011. ’’Jytky-året’’ som riksdagsvalet ofta kallas för, betydde att vi här i Finland fick se hur effektivt populism kan fungera som politisk retorik. Forskningen om populismen i Finland har länge kretsat endast kring Sannfinländarna, partiets partiledare Timo Soini och året 2011. Jag anser att forskningen om populism inte kan kretsa kring endast ett parti och en partiledare, utan populism bör undersökas i en bredare bemärkelse. I den här avhandlingen undersöker jag finländska partiledares användning av populism som en retorikstil i Yles partiledarintervjuer från år 2007 och 2015 inför respektive riksdagsval. Jag använder mig av Jagers och Walgraves definition om populism som en retorikstil och gör en kvantitativ innehållsanalys av intervjuerna. Avhandlingens syfte är att a) se vilka partiledare använde sig av populism i intervjuerna från år 2007 och 2015, samt vilken typ av populism det går att finnas och b) se ifall någon förändring har skett i populistisk retorikstil mellan riksdagsvalen 2007 och 2015 i Finland. Min hypotes är att populistisk retorik har spridits från Sannfinländarna till andra partier och blivit allt vanligare efter riksdagsvalet 2011. Hypotesen baserar sig på Cas Muddes hypotes om populistisk zeitgeist. Jag kom fram till att antielitisk populism användes av Sannfinländarnas partiledare i intervjun från år 2007. Deras antielitiska populism var en blandning av anti-politik, anti-stat och anti-media. Sannfinländarna var även den enda partiledare som kritiserade Europeiska unionen. I intervjuerna från år 2015 förekom det däremot tre partiledare som använde sig av antielitisk populism. Partiledarna var Sannfinländarnas Timo Soini, Gröna förbundets Ville Niinistö och Vänsterförbundets Paavo Arhinmäki. Dessa tre partiledares användning av antielitisk populism skilde sig markant från de övriga partiledarna och därmed kan de anses ha varit antielitiska populister i finländsk kontext. Även om dessa tre partiledare använde antielitisk populism i hög grad, så fanns det skillnader mellan deras antielitiska retoriker. De alla hänvisade ofta till folket, men Niinistö och Arhinmäki kritiserade klart oftare andra politiker och partier, än vad Soini gjorde. Däremot kritiserade Arhinmäki inte lika mycket statens offentliga institutioner och tjänster, som till exempel Soini gjorde. Soini skilde sig från de två andra politikerna genom att vara den enda som kritiserade Europeiska unionen och media. Uteslutande populism förekom väldigt sällan i de intervjuerna som jag analyserade. Ganska sällan talades politikerna överlag om specifika befolkningsgrupper och när de gjorde det så var det i en neutral eller positiv bemärkelse. Ur min analys är det klart att en ökning i användningen av populistisk retorik har skett och att det inte längre var endast Sannfinländarnas partiledare Timo Soini som använde sig av antielitisk populism. Men att tala om att Muddes hypotes om populistisk zeitgeist är rådande i Finland vore vara en vågsam generalisering utifrån mitt begränsade material. För att förstärka mina resultat vore det nödvändigt att fortsätta analysen och inkludera till exempel mera intervjuer, valprogram, inlägg på sociala media och så vidare. Men utifrån mina resultat går det att märka att något har skett i Finland och att populistisk retorik kan de facto ha blivit vanligare. Ifall vi är trogna till Muddes hypotes, så kan Sannfinländarnas valframgång i riksdagsvalet 2011 vara åtminstone en av bakomliggande katalysatorer för att populistisk retorik har blivit vanligare i Finland och därmed spridits från ett parti till övriga.
  • Lautela, Antti Tapio (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan puolueiden kannatusten vaihtelua Helsingin eri alueilla vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa. Tarkoituksena on selvittää, onko Helsingissä poliittisia alueita, voidaanko puolueiden kannatusten alueellista vaihtelua selittää sosioekonomisilla taustamuuttujilla ja löytyykö Helsingissä viitteitä poliittisten ilmastoalueiden olemassaolosta. Poliittinen alue on tässä tutkielmassa määritelty alueeksi, jolla jonkin puolueen kannatus ylittää tietyn tason suhteessa puolueen mediaanikannatukseen. Poliittinen ilmastoalue taas on määritelty poliittiseksi alueeksi, jolla kannatus ei näyttäisi selittyvän sosioekonomisilla taustamuuttujilla. Näissä tapauksissa pidetään mahdollisena, että kannatusta voivat selittää alueen perinteet ja sosiaaliset suhteet. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on poliittisen ekologian nimellä tunnettu tutkimussuuntaus, joka pyrkii löytämään yhtenäisiä poliittisia käyttäytymisalueita. Tutkielmassa esitellään tutkimustradition kansainvälisiä juuria, mutta kysymyksenasettelussa nojaudutaan ensisijaisesti aikaisempaan kotimaiseen tutkimukseen. Keskeisimpiä lähteitä ovat Jaakko Nousiaisen ja Risto Sänkiahon tutkimukset. Poliittisen ekologian tutkimustradition lisäksi tarkastellaan kaupunkien segregaatioon liittyvää tutkimusta sekä aikaisempaa Helsinkiä tarkastelevaa politiikantutkimusta. Näistä keskeisiä ovat Saskia Sassenin polarisaatioteoria ja Tuomo Martikaisen ja Kyösti Pekosen tutkimukset. Tutkielmassa vertaillaan puolueiden alueellista kannatusta sekä eri sosioekonomisten indikaattoreiden hajontaa Helsingissä karttojen ja tilastollisten tunnuslukujen avulla. Puolueiden alueellisen kannatuksen vaihtelua sosioekonomisten taustamuuttujien mukaan selitetään regressioanalyysia käyttäen. Empiirinen aineisto on koottu Helsingin kaupungin tietokeskuksen Aluesarjat-tietokannasta ja Tilastokeskuksen verkkotietokannasta. Osa materiaalista on saatu suoraan Helsingin kaupungin tietokeskukselta. Sosioekonomiset tilastot ovat alun perin olleet jaoteltuna Helsingin osa-aluejaon mukaan, tutkielmassa käytetyt vaalitulokset taas pohjautuvat äänestysaluejakoon. Koska näiden kahden aluejaon rajat eivät moneltakaan osin ole Helsingissä yhteneväisiä, on tutkielmaa varten luotu karttojen perusteella aluejako siten, että on muodostettu pienimpiä mahdollisia alueita, joilla osa- ja äänestysalueiden rajat ovat päällekkäiset. Näin syntyi 59 aluetta, joihin tilastollinen tarkastelu työssä perustuu. Tutkielmassa käytetty havaintomatriisi on työn liitteenä. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että kannatuksen alueellinen vaihtelu on monien puolueiden kohdalla voimakasta. Helsingistä löytyi myös useille puolueille työn määritelmät täyttäviä poliittisia alueita. Puolueiden kannatusta voitiin myös selittää sosioekonomisten taustamuuttujien avulla. Lisäksi työssä käytetystä materiaalista löytyi viitteitä mahdollisten poliittisten ilmastoalueiden olemassaolosta.
  • Manninen, Milla (2001)
    Tutkimuksen lähtökohtana on se länsimaissa vallitseva poliittinen tilanne, jossa yhteiskunnan rakennemuutoksen ja ideologioiden ehtymisen myötä luokkapuolueet ovat muuttuneet ideologisesti löyhemmiksi yleispuolueiksi, jotka pyrkivät vetoamaan mahdollisimman suureen osaan äänestäjäkunnasta. Politiikka on lisäksi henkilöitynyt, mikä näkyy muun muassa siinä, että yhä useammat äänestäjät painottavat äänestyspäätöksessään ehdokasta puolueen sijasta. Tiedotusvälineiden ote politiikasta on yhä suurempi ja henkilöitynyt politiikka on tarjonnut tilaisuuden toteuttaa vaalien alla niin kutsuttuja vaalikoneita, joiden tarkoitus on auttaa äänestäjää valitsemaan sopiva ehdokas. Viitekehyksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden muutoksen osalta Kirchheimerin, Michelsin sekä Katzin ja Mairin kirjoitukset ja henkilöitymisen osalta useat Kyösti Pekosen artikkelit sekä Pertti Pesosen vaalitutkimukset Tutkimusstrategian kannalta tärkeä lähde on Heikki Paloheimon artikkeli Vaaliohjelmat ja ehdokkaiden mielipiteet. Tutkimuksen aineistona on vuoden 1999 eduskuntavaalien alla Yleisradion vaalikonetta varten kerätyn kyselyaineiston Helsingin vaalipiirin ehdokkaat käsittävä osa, jonka avulla pyritään selvittämään eroavatko ehdokkaiden mielipiteet heidän edustamiensa puolueiden näkemyksistä, mitkä asiakokonaisuudet erottavat ehdokkaita toisistaan ja puolueistaan sekä menestyvätkö lähellä puolueen linjaa pysyttelevät ehdokkaat muita paremmin. Aineistoa on analysoitu kvantitatiivisesti muun muassa faktorianalyysin keinoin. Ehdokkaiden mielipiteet eroavat heidän edustamansa puolueen linjasta ja tässä voidaan havaita eroja niin puolue- kuin ikäryhmäkohtaisestikin. Puolueista kaikkein suurimmat etäisyydet ovat keskustan ehdokkailla, kokoomus on yhtenäisin. Kunkin puolueen osalta, keskustaa lukuunottamatta, on kuitenkin löydettävissä ideologinen ydinalue, joka yhdistää ehdokkaiden mielipiteitä. Eri ehdokasryhmiä tarkastellaan myös kolmella ulottuvuudella, jotka ovat oikeistolaisuus, EU-myönteisyys ja vihreä politiikka. Vihreät sijoittuvat selvästi muita puolueita enemmän vasemmalle, SDP on lähellä oikeistopuolueita, mutta sijoittuu korkeimmalle vihreän politiikan ulottuvuudella. Keskusta ja SKL ovat puolueista EU-kielteisimpiä. Ehdokkaista parhaiten menestyvät puolueensa näkemyksiä lähellä olevat ehdokkaat. Tulokset kertovat sen, että puolueet sallivat ideologisen hajanaisuuden ehdokkaidensa keskuudessa. Henkilöityneessä poliittisessa ympäristössä, jossa puolueet eivät enää pysty vetoamaan äänestäjiin perinteisen ideologiansa avulla, puolueet myös hyötyvät ehdokkaiden mielipiteiden kirjosta. Mielipiteiltään puolueen linjasta poikkeavat ehdokkaat tuovat puolueelle ääniä, joita se ei ehkä muuten saisi, mutta näiden ehdokkaiden heikko henkilökohtainen menestys ei kuitenkaan pakota puoluetta muuttamaan linjaansa. Puolueiden kannattaisikin huomioida poliittiset näkemykset paremmin ehdokasasettelussaan, mikäli ne haluavat hyötyä politiikan henkilöitymisestä.
  • Ranki, Venla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sukupuolittunut politiikka tarkoittaa, että naiset tai miehet ovat politiikassa vähemmistönä ja edustavat politiikassa eri asioita. Näin tapahtui Suomessa heti ensimmäisen eduskunnan valitsemisesta lähtien. Tutkielmassa selvitetään, miten politiikan sukupuolittuneisuutta tuotettiin eduskuntavaalien ehdokasasettelussa 1907–1917. Tutkimuskohteena on Suomen sosialidemokraattinen puolue Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Sukupuoli ehdokasasettelussa 1900-luvun alussa on tutkimuksessa yksityiskohdiltaan tuntemattomaksi jäänyt alue, johon tässä tutkielmassa kohdistetaan tarkempi valokeila. Ehdokasasettelua lähestytään Meryl Kennyn (2013) hahmottelemaa feminististä institutionalismia hyödyntäen. Siinä instituutiot ovat ihmisten välisen toiminnan formaaleja ja informaaleja säännönmukaisuuksia, jotka ymmärretään sukupuolittuneiksi. Tutkielmassa ehdokasasettelun instituutioita tunnistetaan ja eritellään SDP:n puolue- ja piiriasiakirjoista sekä piirilehdistä. Aineiston osana kerätään ensimmäistä kertaa yhteen SDP:n kaikki ehdokaslistat 1907–1917. Ehdokasasettelun ja ehdokkuuden formaalit instituutiot luotiin vuoden 1906 eduskunta- ja äänioikeusreformissa sekä puoluesäännöin. SDP:ssa ehdokasasettelun ratkaiseviksi instrumenteiksi muodostuivat 1906–11 piirijärjestöt ja puolueäänestys. Ehdokkuuden formaalit reunaehdot määräsi vaalikelpoisuus. Kysymykset kansanedustajan iästä ja sukupuolesta vaikuttivat siten, että äänioikeuden ikärajaksi tuli 24 vuotta. Vaalikelpoisten ryhmää jäsennettiin puolueissa edelleen erityisryhmiksi. SDP:ssa naisiin kohdistettu erityishuomio institutionalisoitui informaalisti epäviralliseksi naiskiintiöksi. Piirijärjestöjen valta ehdokasasetteluun pirstaloitui valitsijayhdistyksiin. Hajautumiselle olivat erityisen haavoittuvia harvat naisehdokkaat. Vastaavasti valitsijayhdistyksien ja vaaliliittojen siirtäminen piirijärjestön kontrolliin vahvisti naisten pääsyä ehdokkaaksi. Naiset olivat listasijoituksiensa ja ehdokkuuksiensa kannalta tärkeitä ehdokkaita. He olivat suosittuja ja menivät vaalissa läpi todennäköisemmin kuin miehet. Naiset olivat sekä yleis- että paikallisehdokkaita. Eduskuntavaaliehdokkuudessa oli kyse työväen edustajien valitsemisesta. Projekti, jossa työväen edustusta valtiopäivillä rakennettiin, oli sukupuolittunut. Miehet edustivat projektissa universaalia työläistä, naiset työläisnaista. Ehdokkuuden sisältö perustui työläisyyden tuntemukseen tai kokemukseen, mutta tämä kokemus oli sukupuolittunut. Naisilla oli ehdokkaina erityistä työläisnaisiin ja -perheisiin liittyvää asiantuntemusta. Sukupuolittunut edustuksen projekti perusteli naisten ehdokkuutta, mutta samalla rajasi sitä niin määrällisesti kuin laadullisesti, mikä havainnollistui naiskiintiössä. Politiikan ja työväenliikkeen sukupuolijärjestelmä tarkoitti naisten heikompia edellytyksiä ehdokkuuteen. Puoluejärjestöt olivat tärkein ehdokkaaksi rekrytoitumisen areena, mutta järjestökentällä naisille ja miehille tarjoutuvat näkyvyyden ja kokemuksen paikat olivat erilaisia. Sukupuolijärjestelmä ja työväen edustuksen sukupuolittunut projekti kehystivät naiset naisten ehdokkaina, ei ammattikuntien tai paikallisuuden edustajana kuten miehet. Sosialidemokraattisen naisliiton merkitys kykenevien naisehdokkaiden esiin nostajana korostui. Tutkielmassa monipuolistetaan kuvaa naisista ehdokkaina. Naiset eivät olleet toisen luokan ehdokkaita, joita olisi hyväksytty listoille velvollisuudentunnosta. Naisia oli ehdokkaina eri tyyppejä siinä missä miehiäkin, mutta suuri osa heistä oli vahvoja yleisehdokkaita ja menestyi vaaleissa hyvin. Koska kynnys naisten ehdokkuuteen oli korkea, ehdokkaiksi valikoitui päteviä naisia. Lisäksi tutkielmassa nostetaan rekrytoitumisen areenaksi piiri- ja paikallisjärjestöt aiemmassa tutkimuksessa korostuneen Sosialidemokraattisen naisliiton rinnalle. Ehdokasasettelu ei ollut sukupuolesta vapaata kykyjen mittaamista. Väitän, että ehdokasasettelun sukupuolittuneet instituutiot ja niissä toimivat naiset rakensivat työväen naisten kaksinaisen sukupuolistrategian eduskuntavaaliehdokkuuteen. Sukupuoli jäsensi naisten osallistumista vaaleihin prosessin alusta alkaen ja naiset itse osallistuivat tähän jäsentämiseen. Tällä oli kaksitahoinen vaikutus naisten ehdokkuuteen. Yhtäällä se teki naisten ehdokkuuden perustelluksi ja mahdollisti sen puolesta argumentoimisen työväen sukupuolittuneen edustuksen projektin nimissä. Samalla se rajasi naisten toimintatilaa ehdokkaina: naisia tuli ehdokkaaksi vähän ja vain omassa naisten ehdokkaan kategoriassaan. Pohdin myös, latautuiko työväen- ja naiskysymyksen välinen jännite sukupuolittuneessa ehdokasasettelussa uudelleen.
  • Sillanpää, Miina (Sos.dem. eduskuntaryhmän toimikunta, 1909)
  • Ruoho, Taina (2005)
    Tutkielman keskeisin tavoite on pyrkiä löytämään syitä sille, että puoluemuotoinen liberalismi on kadonnut Suomessa. Ajanjaksona, jonka poliittisiin asetelmiin tutkielma lähemmin paneutuu, eli vuosina 1965-1991, Suomessa oli yksi liberalistinen puolue, Liberaalinen Kansanpuolue. Tutkielman ajanjakso valikoitui siksi, koska tuolloin LKP:n kannatuksen lasku oli kohtalokkainta suomalaisten liberaalipuolueiden historiassa. Vuoden 1966 eduskuntavaaleista vuoden 1991 vaaleihin LKP:n kannatus oli pudonnut 6,5 prosentista 0,8 prosenttiin, ja puolue oli käytännöllisesti katsoen menettänyt koko poliittisen painoarvonsa. Vuonna 1991 LKP välttyi täpärästi putoamasta puoluerekisteristä, kun se sai eduskuntaan yhden edustajan. Seuraavissa kaksissa vaaleissa se kuitenkin jäi ilman paikkoja ja poistettiin puoluerekisteristä vuonna 1999. Kannatuskehitystä on tutkielmassa tarkasteltu vuosien 1966-1991 aikana käytyjen eduskuntavaalien valossa. Vaalitutkimuksen avulla pyrittiin luomaan kuva kunkin vaalikauden poliittisesta elämästä Suomessa LKP:n kannatuksen valossa. Aineistosta etsittiin vaaliennusteita, analyysejä vaaliasetelmista, vaaliliittotaktiikoista ja niiden vaikutuksista, poliittisista peleistä sekä vaalituloksesta ja siirtymistä eri poliittisten ryhmittymien kesken. Aineistona käytettiin perinteistä vaaliennuste- ja vaalianalyysimateriaalia, jota julkaistaan vaalien yhteydessä politiikan tutkimuksen piirissä. Keskeisinä lähteinä vaalikuvauksissa olivat Politiikka- sekä Scandinavian Political Studies -kausijulkaisut. Muita tutkielmassa käytettyjä kausijulkaisuja olivat muun muassa Parliamentary Affairs sekä West European Politics. Lisäksi käytettiin kolmea yksinomaan vuosien 1970, 1972 ja 1991 kansanedustajain vaaleihin perehtynyttä Suomessa julkaistua vaalianalyysikirjaa sekä muutamia muita kausijulkaisuja. Tutkielmassa esitetyt tilastolliset tiedot vaaleista perustuvat pääosin virallisiin vaalitilastoihin. Lisäksi tutkielmassa on haastateltu viittä merkittävää LKP:n entistä aktiivipoliitikkoa: politiikan tutkimuksen emeritusprofessori Olavi Borgia, Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaaraa, oikeuskansleri Paavo Nikulaa, LKP:n entinen kansanedustaja Terhi Nieminen-Mäkystä sekä LKP:n eduskuntaryhmän sihteeriä, viestintäjohtaja Antti Marttista. Tutkielman perusteella LKP:n kuihtumiseen oli pääosin kuusi syytä: 1) Objektiivisin syy näyttää olleen Suomen vaalijärjestelmä, joka suosii suuria puolueita. Useissa vaalipiireissä puolueelta vaaditaan eduskuntavaaleissa jopa 10 prosentin ääniosuus ennen kuin se saa ensimmäisen paikkansa. 2) Taloudelliset vaikeudet, jotka ajoivat LKP:n Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi 1982. 3) LKP:n nuorisoliiton aktiivijoukko halusi muuttaa puolueen linjaa ekologisen sosiaaliliberalismin suuntaan, jossa vihreät ympäristöaatteet olivat keskeisellä sijalla. Kun siihen ei suostuttu ja sen sijaan liittouduttiin Kepun kanssa, LKP:stä lähti joukko merkittäviä poliitikoita perustamaan Vihreää liikettä 1980-luvun alussa. 4) Puolueen maltilliset linjavalinnat eivät purreet äänestäjiin. Lisäksi eduskuntavaaleissa 1979 ratsastettiin virheellisesti keskiluokka-teemalla. 5) Tiivis keskustayhteistyö tukahdutti LKP:n aatteellisesti. Lopullinen niitti oli Kepu-liitto. 6) Politiikan yleinen muuttuminen, minkä konkreettisin ilmentymä Suomessa oli puoluekentän muotoutuminen kolmen suuren valtapeliksi.
  • Pöyhönen, Roosa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tutkielmassani tarkastelen, miten Me Naisien ja Annan politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita käsittelevissä kirjoituksissa politisoitiin naisten poliittista ja sosiaalista asemaa ja sukupuolten suhteita. Tarkastelen, mitä naisten asemaan liittyviä keskusteluja naistenlehdet nostivat esiin kolmena naisten poliittisen edustuksen kannalta erityisenä vaalivuotena. Käsittelen vaalivuosia 1983, 1991 ja 2007, jolloin naiset saivat prosentuaalisesti uuden ennätysmäärän paikkoja eduskunnassa. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita on jutuissa painotettu, millainen sävy niissä on, näkyvätkö eduskuntavaalit kirjoituksissa. Oletukseni myös on, että juuri näinä eduskuntavaalivuosina naistenlehdissä on ilmestynyt tavallista enemmän politiikasta ja yhteiskunnasta kertovia kirjoituksia, sekä puhuttelua niemenomaan lukijoille äänestäjinä. Valitsemani vaalivuodet sijoittuvat eri vuosikymmenille, joten työssäni pystyn tekemään eräänlaisen läpileikkauksen, niin naistenlehtien kehityksessä, kuin suomalaisen yhteiskunnan muutoksessakin. Edellä mainitulla tutkimus- ja apukysymyksillä pyrin vahvistamaan jo tutkija Raili Malmbergin esittämää ajatusta siitä, että suomalaisilla naistenlehdillä on ollut oma tehtävänsä kasvattaa lukijoitaan naiskansalaisuuteen . Vuonna 1983 keskiössä oli keskustelu tasa-arvopoliittisista uudistuksista, joilla parannettiin naisten ja perheiden asemaa yhteiskunnassa. Tasa-arvopolitiikan etenemisestä huolimatta naispoliitikot olivat naistenlehdissä vielä uutinen, haastatteluissa olivat lähinnä korkeassa poliittisessa asemassa olleet naispoliitikot, lähinnä ministerit. Eduskuntavaalien suhteen lehdet ottivat aktiivisesti kantaa naisten suuremman edustuksen puolesta. Vuonna 1991 laman vaikutukset hallitsivat lehtien palstoilla: naistenlehdet kommentoivat voimakkaasti laman sukupuolivaikutuksia. Samalla Euroopan integraatio ja kansainvälistyminen nousivat esiin. Eduskuntavaaleissa naisia vedottiin äänestämään inhimillisemmän politiikan puolesta laman olosuhteissa. 2000-luvulla lehdissä näkyi ns. post-politiikan aikakausi, sillä suorat poliittiset kannanotot tai vaatimukset lakiuudistuksista väistyivät. Sukupuolten suhteita arvioitiin työn ja perheen, ei tasa-arvopolitiikan kautta. Molemmissa naistenlehdissä käsiteltiin 1980-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin monipuolisesti tasa-arvopolitiikkaa ja sukupuolten välisiä suhteita. Naistenlehdet ovat omalla panoksellaan osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuoneet esille niitä naisten kannalta esiin nousevia epäkohtia. Sekä Anna ja Me Naiset kokivat muutoksen vuosikymmenien saatossa: aktiivinen kollektiivisen tasa-arvopolitiikan ajaminen on saanut väistyä yksilökeskeisemmän politiikan tieltä ja politiikka on jäänyt lehtien sivuilla osittain paitsioon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords tasa-arvo, mediatutkimus, aikakauslehdet, eduskuntavaalit
  • Ilmonen, Tuula (2008)
    Tutkielma käsittelee vuoden 2007 kansanedustajaehdokkaiden vaalisivuja. Työssä on tarkasteltu 343:a ehdokasta ja heistä 80,8 prosentilla oli vaalisivut. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen. Työssä on tavoitteena tarkastella sitä, eroavatko nais- ja miesehdokkaiden nonverbaaliset (sanattomat) viestit toisistaan heidän verkkosivuillaan, ja jos eroavat, niin kuinka. Tarkasteltavat nonverbaaliset viestit liittyvät havaintoihin muun muassa ehdokkaan pukeutumisesta ja kasvonilmeistä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, ovatko ehdokkaat laittaneet kotisivuilleen kuvia muista henkilöistä ja minkälaisista tilanteista ehdokkailla on kuvia sivuillaan. Naiset ovat aina olleet aliedustettuina lainsäädäntöelimissä niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Mutta kun Suomessa naiset ovat edustaneet laajaa ja vaikuttavaa vähemmistöä saavutettuaan poliittiset oikeudet vuonna 1907, niin Yhdysvalloissa naisten osuus on ollut − etenkin 1990-luvulle asti vain marginaalista. Yhdysvalloissa naisille myönnettiin äänioikeus vasta vuonna 1920. Huomioin tutkimuksessa naisiin ja miehiin liitetyt stereotypiat, jotka saattavat vaikuttaa ehdokkaiden rooleihin poliittisella areenalla. Tutkimustuloksia tarkastellaan vertailemalla Yhdysvalloissa vuosina 2000 ja 2002 tehtyyn vastaavanlaiseen tutkimukseen. Samalla pohditaan kulttuurin vaikutusta siihen, kuinka ehdokkaat esittävät itseään vaalisivuillaan. Teoreettisena viitekehyksenä käytän Goffmanin itsensä esittämisen strategiaa sekä siitä myöhemmin kehitettyä verkkotyylin käsitettä. Vaalikampanjoissa ehdokkaat ovat riippuvaisia sekä ilmaisesta että maksetusta julkisuudesta. Maksullisen julkisuuden hyöty on epäilemättä siinä, että ehdokkaat voivat niissä täysin kontrolloida julkisuuskuvaansa. Internetsivuilla ehdokkaalle tarjoutuu sama etu. Tulosten perusteella kävi ilmi, että sekä nais- ja miesehdokkaat että suomalaiset ja yhdysvaltalaiset ehdokkaat erosivat toisistaan sen suhteen, minkälaisen mielikuvan he pyrkivät verkkosivuilla itsestään luomaan. Kun Suomessa naisehdokkaat loivat miesehdokkaita monella tapaa epämuodollisemman mielikuvan itsestään, niin Yhdysvalloissa suuntaus oli päinvastainen. Yhdysvalloissa naisehdokkaat pyrkivät luomaan miehiä muodollisemman mielikuvan itsestään. Yhdysvalloissa ehdokkaat pukeutuivat kauttaaltaan suomalaisia kansanedustajaehdokkaita muodollisemmin. Toisaalta yhdysvaltalaisten ehdokkaiden sivuilla oli useammin kuvia perheestä tai lapsista, joilla voidaan yrittää luoda pehmeämpää mielikuvaa itsestä ja näin ollen yrittää vaikuttaa äänestäjiin.
  • Sillanpää, Miina (Sos.-dem. eduskuntaryhmä, 1908)
  • Vainio, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkimuksessani pelon diskurssia julkisessa turvapaikanhakijakeskustelussa, tarkemmin vuoden 2019 eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalitenteissä ja vaalikonevastauksissa. Laajemmin puheenvuorot muodostuvat osaksi turvapaikanhakijoihin liittyvää pelon diskurssia. Suomi on yhteiskuntana ollut aidosti sekä monikulttuurinen että nationalistinen, vaikka nämä käsitteet ymmärretään arkikielessä usein toisilleen vastakkaisiksi. Siksi maahanmuuton, kansallisuuden ja vierauden herättämien tunteiden tutkimus on ensisijaisen tärkeää. Pelolla on tärkeä rooli vallitsevien valtasuhteiden ylläpitämisessä, ja siksi juuri turvapaikanhakijoihin liittyvän pelon diskurssin tutkiminen on ensisijaista. Tutkimukseni tärkein tavoite oli kuvata, tulkita ja näin luoda käsitys siitä, miten pelkoa ja turvapaikanhakijoita käsiteltiin julkisessa keskustelussa Suomessa eduskuntavaaleja edeltävänä ajanjaksona vuonna 2019. Tutkimustulokseni on, että puoluejohtajat keskittyivät puheenvuoroissaan analysoimaan meitä ja muita, Suomea yhtenä hegemonisena kansakuntana. Tuloksieni mukaan puoluejohtajien puheenvuorot on luokiteltavissa neljään, maahanmuuttoon ja pelkoon liittyviin diskursseihin: luotettavan Suomen diskurssi, kansakuntadiskurssi, hyödyllisen maahanmuuton diskurssi ja uhkaavan pelon diskurssi. Kolme ensimmäistä kuvaavat maahanmuuttoa, mutta niitä värittää myös ajatus jonkin toisen uhkaavuudesta. Neljäs, uhkaavan pelon diskurssi puolestaan keskittyy torjumaan pelkodiskurssia. Tutkimukseni kuvaa, että kaikki puoluejohtajat osallistuivat puheenvuoroissaan osallistuvat pelon diskurssin ylläpitämiseen tunnustamalla turvattomuuden olemassaolon ja legitimoimalla sitä erilaisin keinoin. Kaikki neljä diskurssia kertovat pelosta eri asioita, ja pyrkivät joko vähentämään tai lisäämään sitä, tarjosivat pelolle erilaisia selityksiä ja antoivat tunteelle erilaisia muotoja. Ne keinot, joilla pelon tai turvattomuuden tunnetta pyrittiin diskursseissa vähentämään, voivat saada joko nationalistisia kaikuja tai monikulttuurisuutta itseisarvona puoltavia sävyjä.
  • Franz-Koivisto, Larissa (2010)
    Palaan tutkielmassani vuoden 2006 loppupuolelle ja alkuvuoteen 2007. Tuolloin Suomessa puolueet valmistautuivat vaalitaistoon. Eduskuntavaalit pidettiin keväällä 2007. Koko vaalitaistelun ajan mielipidemittaukset ennustivat edellisten halituspuolueiden Suomen keskustapuolueen ja Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen jatkavan vallankahvassa, mutta kansa päätti toisin. Suomeen muodostettiin porvarihallitus keskustalaisten ja kokoomuslaisten välille. Lähdin keräämään aineistoa valtakunnan suurimmasta päivälehdestä Helsingin Sanomista. Keräsin aineiston tasan kuukautta ennen vaaleja mukaanlukien väälipäivän eli aineiston keruun aika on 18.2. - 18.3.2007. Lopulliseen aineistoon valikoitui karsimisieni jälkeen 48 artikkelia. Lajittelin artikkelit viiden eri teeman alle. Teemat nimesin seuraavasti: Perheyksiköiden tulonsiirrot (6 artikkelia), ehdotus perustulomallista (5 artikkelia), työllisyys (11 artikkelia), talouskehitys (10 artikkelia) ja vaalien vaikuttavuus (16 artikkelia.) Kaikki teemat ja artikkelit koskivat suoraan lapsiperheitä ja lapsiperhepolitiikkaa. Tutkielmani tutkimusmenetelmänä on sisällön analyysi. Tämän jälkeen lähdin hakemaan artikkeleille ja löytämilleni teemoille vertailukohdetta. Luonnollisin jatke oli puolueiden vaaliohjelmat. Lähdin teema ja artikkeli kerrallaan hakemaan yhtymäkohtia puolueiden vaaliohjelmista. Saman teeman alta löytyi aina hyvin samanatapaisia asioita, mikä vahvisti teemoitteluani. Tutkimuskysymykseni muodostuivat lopulliseen muotoon seuraavasti. 1. Millaisia lapsiperheisiin ja perhepolitiikkaa liittyviä teemoja valtakunnan suuri päivälehti käsittelee eduskuntavaalien edellä? 2. Millä tavoin nämä teemat löytyivät puolueiden vaaliohjelmista? 3. Mitkä ovat ne keinot, joilla lapsiperheiden hyvinvointia luvataan lisätä? Teemat, jotka muodostin aineistostani kuvastaa hyvin sitä, mitä vaalien alla keskusteltiin suurimmassa päivälehdessä. Teemat löytyivät myös hyvin vahvasti puolueiden vaaliohjelmista. Näistä keskeisimpinä nostaisin esiin työllisyyteen uskovan hyvinvoinnin ja vakaan talouskehityksen sekä näiden kahden merkityksen syrjäytyneisyyden ehkäisyssä. Lisäksi puolueiden lupaukset koskivat lähinnä tulonsiirtoja. Vihreät esittivät vaalien alla ehdotuksen perustulomallista, mutta ehdotus hautautui lopullisesti hallitusneuvotteluissa. Vaalien vaikuttavuus on taas yleinen myös lapsiperheitä koskeva teema, joka nousee oman havaintoni mukaan aina esille vaalien alla. Puolueet ovat siinä määrin lähentyneet toisiaan, että äänestäjien on vaikea löytää eroja puolueiden välillä. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa sen, että vaikka lupaukset puolueilla ovat samansuuntaiset niin keinot ja erityisesti näkökulmat puolueilla vaihtelevat ideologioiden mukaan. Tähän aiheeseen toivon tutkielmani tuovan vastauksia lukijoille. Matka vaalitaistelusta todelliseen päivänpolitiikkaan on ollut itselleni mielenkiintoinen ja toivon lukijoilleni mielenkiintoista lukumatkaa. Toivon antavani pieniä välähdyksiä isojen kysymysten taustalta ja ennenkaikkea intoa äänestää tulevissa vaaleissa.
  • Airaksinen, Iivari (2008)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkoituksenani oli tutkia politiikan henkilöitymistä puolueiden eduskuntavaalimainonnassa. Kartoittaessani tutkimusaluetta päädyin käsittelemään tutkielmassani eduskuntavaaleja vuosien 1975 - 2003 välillä. Tutkielmassani tarkasteltiin ainoastaan puolueiden vaalimainontaa, joten kaikki muu poliittinen mainonta oli rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Poliittista mainontaa ja politiikan henkilöitymistä ei ole tutkittu Suomessa kovinkaan paljon ja politiikan henkilöitymistä ei ole tutkittu mainonnan näkökulmasta Suomessa lainkaan. Myöskään kansainvälistä tutkimusta ei näyttäisi olevan lainkaan kyseisestä tutkimusalueesta. Poliittisen mainonnan tutkimuksessa on yhdistelty politiikan tutkimuksen, viestinnän ja elokuvatutkimuksen teorioita. Poliittisen mainonnan historian tutkimus on taas ollut pääosin kuvailevaa. Omassa tutkielmassani yhdistelin politiikan tutkimuksen, viestinnän ja mainonnan teorioita. Myös kuvailevalla tutkimusotteella oli merkittävä osa tutkielmassani. Pyrin tutkielmassani kartoittamaan sitä milloin henkilöityminen oli alkanut Suomen poliittisessa mainonnassa. Lisäksi tarkastelin sitä, miten henkilöityneet mainokset olivat muuttuneet vuosien saatossa, minkälaisia elementtejä henkilöityneissä mainoksissa oli ja ketkä esiintyvät henkilöityneissä mainoksissa. Poliittisen mainonnan henkilöiminen eduskuntavaaleissa alkoi suurilta osin kokeiluluonteisesti 1970-luvun puolella. Liberaalit tosin henkilöivät mainoskampanjansa voimakkaasti jo vuosien 1975 ja 1979 vaaleissa. Vasta 1980-luvulla mainoskampanjoissa alettiin käyttää laajemmin puolueen johtohenkilöitä. Tuolloin kaikki suuret puolueet esittelivät mainoskampanjoita, joissa esiintyi puoluejohtoa. Poliittinen televisiomainonta sallittiin 1990-luvun alkupuolella ja se mahdollisti uudenlaisen mainonnan toteuttamisen ja muutti jonkin verran henkilöityä mainontaa. Myös vuoden 2000 valtaoikeuksien muutoksella, joka lisäsi pääministerin valtaa, näyttäisi olevan vaikutusta henkilöityneisiin vaalimainoksiin, lisäten puheenjohtajakeskisyyttä mainoksissa. Poliittisessa mainonnassa on Suomessa käytetty usein puheenjohtajan lisäksi myös muita puolueen johtohenkilöitä. Henkilöidyissä vaalimainoksissa onkin ollut nähtävissä sekä puheenjohtaja- että puoluejohtokeskistä mainontaa. Puoluejohtoa on valittu usein mukaan mainoksiin erilaisten virkojen, aseman ja erityisosaamisalueiden vuoksi. Mainonta voidaan jakaa kahteen lajityyppiin: demonstraatio-ja draamamainontaan. Henkilöidyt vaalimainokset olivat 1970- 1980-lukujen aikana pääosin demonstraatiomainontaa. Kuitenkin jo 1980-luvulla nähtiin muutamia kokeiluja, joissa nähtiin draamamainontaa. Tultaessa 1990-luvulle henkilöidyt vaalimainokset alkoivat muuttua draamamainonnan suuntaan ja mielikuvien merkitys mainonnassa korostui. Erityisesti tämä korostui televisiomainonnan puolella. Suomessa henkilöidyt poliittiset mainokset ovat seurannet kaupallisen mainonnan ja poliittisen kulttuurin kehityskulkuja. Sitä kautta niille on muovautunut suomalainen malli henkilöityneistä vaalimainoksista omalla kuvakielellä ja tyylisuuntauksilla.
  • Aura, Vappu (2000)
    Sekä puolueet että joukkotiedotusvälineiden rooli politiikassa ovat suuresti muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Äänestäjistä on tullut yhä liikkuvampia ja puolueet ovat muuttuneet yhä enemmän ’vaalipuolueiksi’. Näin vaalikampanjasta on tullut yhä ratkaisevampia tapahtuma vaalien lopputulosten kannalta. Median vallasta julkisen agendan muodostajana on erilaisia käsityksiä: Agenda-setting-teoria painottaa joukkotiedotusvälineiden valtaa sekä kansalaisten että poliitikkojen asialistan laatijana. Agenda-building-teoria painottaa kuitenkin myös muita instituutioita, mm. puolueita agendan muodostajina. Tämä teorian mukaan agendan muodostuminen on kollektiivinen ja vastavuoroinen prosessi ja siinä tapahtuu useita takaisinkytkentöjä. Eduskuntavaaleissa puolueilla ja medialla on erilaisia keinoja kun ne molemmat pyrkivät hallitsemaan agendaa vaalikampanjan aikana: puolueet pyrkivät tuomaan esille itselleen edullisia asioita ja joukkotiedotusvälineet luomaan ristiriitoja, kilpailuasetelmia ja mielikuvia. Puolueiden agendan ilmentäjinä analysoidut vaaliohjelmat sisälsivät huomattavasti vähemmän erilaisia kilpailuasetelma- ja mielikuvakysymyksiä kuin Helsingin Sanomien vaaliaiheiset artikkelit tai television vaaliohjelmat. Eniten tällaisia kilpailuasetelma- ja mielikuvakysymyksiä oli Helsingin Sanomissa. Sanomalehti onkin väline, jota lähden pääsee kaikkein vähiten kontrolloimaan. Television vaalikeskusteluissakin poliitikot ovat itse enimmäkseen äänessä ja voivat siten johtaa keskustelua haluamiinsa asiakysymyksiin. Asiakysymyksissä kaikilla kolmella agendalla erottui selvästi kolmen kärki: eniten huomiota saivat talouspolitiikka, sosiaaliset kysymykset ja työmarkkinapolitiikka. Kaikki kolme analysoitua puoluetta, kokoomus, Sdp ja keskusta tosin yrittivät vaaliohjelmissaan painottaa eniten niin sanottuja ’pehmeitä arvoja’ mutta joukkotiedotusvälineissä taloudelliset kysymykset olivat selvästi suosituin asiakysymys. Puolueiden samanlaistumiselle ei aineistosta löytynyt yksiselitteistä tukea. Puolueiden vaaliohjelmien ja joukkotiedotusvälineiden vaaliagendojen väliset erot olivat kuitenkin niin suuria, että joukkotiedotusvälineiden valta määrätä vaalien agendaa näyttäisi olevan melko voimakas. Vaalien jälkeen tehdyssä hallitusohjelmassa eri asiakysymykset saivat huomattavasti tasapuolisemmin huomiota kuin joukkotiedotusvälineissä ja sosiaaliset kysymykset nousivat jälleen tärkeimmäksi asiakysymykseksi. Siinä mielessä hallitusohjelman, politiikan tuloksen, agenda muistutti enemmän puolueiden vaaliohjelmia kuin joukkotiedotusvälineiden agendaa. Nykyiset asiakysymykset ja niissä puolueiden kannanotot eivät jakaannu enää oikeisto-vasemmisto akselilla eivätkä muullakaan puolueita perinteisesti erottavalla akselilla. Eri asiakysymyksissä otetut positiot eivät enää ole voimakkaasti sidoksissa puolueisiin. Näin puolueiden viesti saattaa hämärtyä ja äänestäjän on yhä vaikeampi hahmottaa poliittista kenttää: politiikka voidaan kokea vaihtoehdottomaksi. Puolueiden tulisi vaalikampanjoissaan tarjota äänestäjälle enemmän selkeitä vaihtoehtoja.
  • Vihtilä, Camilla (2004)
    Syftet med den här avhandlingen är att granska de olika partiernas framkomst i tre finlandssvenska tidningar under riksdagsvalet 2003, och se ifall publiciteten fördelas ojämnt. Jag har studerat Hufvudstadsbladet, Vasabladet och Åbo Underrättelser för att se ifall det råder några större skillnader mellan tidningarna vad gäller rapporteringen om partierna eller kandidaterna. Jag har utgått från svenska folkpartiet och jämför partiets publicitet med socialdemokraternas, centerns, samlingspartiets, de grönas och kristdemokraternas publicitet. Min hypotes är att svenska folkpartiet gynnats av de finlandssvenska tidningarna, trots att tidningarna är partipolitiskt obundna. Jag har använt kvantitativ innehållsanalys som metod. Eftersom variablerna man mäter innehållet med är likvärdiga får man jämförbara uppgifter. Den kvantitativa innehållsanalysen kännetecknas av att den möjliggör en objektiv, mätbar och verifierbar beskrivning av innehållet i en artikel. Jag har utgått från Sieberts pressteorier, främst den sociala-ansvarsteorin. Pressens obundenhet och objektivitet fungerar som grund för min studie, och Kent Asps definitioner om hur ett parti kan gynnas eller missgynnas i pressen har styrt analysen. Svenska folkpartiet har i alla tidningar fått relativt mycket uppmärksamhet. Partiet har framställts mer positivt än negativt, dock oftast neutralt. Ett missgynnande är det alltså inte frågan om i någon av tidningarna. Svenska folkpartiet har haft en större synlighet än de andra undersökta partierna. Partiskheten tar sig i uttryck främst som kvantitativ partiskhet. Jämförelsen tyder på att Åbo Underrättelser varit det mest fördelaktiga mediet för svenska folkpartiet, medan Hufvudstadsbladet har inte gett partiet någon särställning. Vasabladet ligger mellan de två andra tidningarna. Objektivitetsidealet och journalisternas professionalism syns tydligt i pressens agerande. Tidningarna är alliansfria och presentationen är neutral. Rapporteringen har inte varit så ensidig, att den inte skulle uppfylla objektivitetskraven utan slutprodukten har motsvarat den informationsfunktion medierna har. Den finlandssvenska pressen är inte ett uttryckligt språkrör för svenska folkpartiet. Den professionella etiken är närvarande, även om sfp kvantitativt har fått mer uppmärksamhet än jämförelsepartierna.
  • Somerto, Kaarlo (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ilmastonmuutos on ihmiskunnan vakavin ongelma. Tämä ongelma ja se, mitä sen hillitseminen vaatii, on jo pitkään tiedostettu tieteellisen tutkimuksen piirissä. Poliittiset ratkaisut asiaan liittyen ovat kuitenkin edenneet hitaasti. Suomen eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2019 ilmastonmuutos oli ehkä ensimmäistä kertaa eduskuntavaalien historiassa keskeisin vaaliteema, herättäen runsaasti mediakeskustelua vaalien ympärillä. Kyseessä olivat myös maailman ensimmäiset merkitykselliset vaalit, jotka käytiin YK:n alaisen ympäristöpaneeli IPCC:n niin sanotun puolentoista asteen raportin lokakuussa 2018 tapahtuneen julkaisun jälkeen, joka tekee vaaleista kansainvälisestikin mielenkiintoisen tapauksen. Tässä tutkimuksessa tutkitaan ilmastonmuutoskeskustelua suomalaisessa mediassa eduskuntavaalien 2019 ympärillä syksyllä 2018 sekä keväällä ja kesällä 2019. Tutkimuksessa tarkastellaan ilmastonmuutosta käsitteleviä artikkeleita Helsingin Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa ja Perussuomalainen-lehdessä. Tutkimuksessa tarkastellaan, ketkä artikkeleissa olivat äänessä, minkä aiheiden kanssa ilmastonmuutosta käsiteltiin ja minkälaisia niin sanottuja oikeuttamismaailmoja keskustelussa käytettiin. Ilmastonmuutoskeskustelun analyysiin luodaan luokittelujärjestelmä, ja keskustelussa esiintyviä argumentteja analysoidaan yhdistäen kyseistä luokittelujärjestelmää laadulliseen sisällönanalyysiin ja oikeuttamisanalyysiin. Tutkimuksen mukaan keskustelussa oli äänessä runsaasti erilaisia toimijoita, erityisesti poliitikkoja, toimittajia ja monien eri alojen asiantuntijoita. Ilmastonmuutosta käsiteltiin keskustelussa laajasti eri aiheiden kuten eduskuntavaalien, maa- ja metsätalouden sekä energiantuotannon yhteydessä, ja erityisesti niin sanottuja ekologian, kansalaisuuden sekä teollisuuden oikeuttamismaailmoja käyttäen. Tutkimuksen ensimmäinen päätulos on, että vaaleja ympäröineessä mediakeskustelussa ihmislähtöisen ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja siitä, että se edellyttää joitain poliittisia toimenpiteitä, oli laaja konsensus tai jopa hegemonia. Tätä konsensusta kohtaan esiintyi kuitenkin myös kritiikkiä, eikä ilmastonmuutoksen edellyttämien toimenpiteiden sisällöstä ollut konsensusta. Tutkimuksen toinen päätulos on, että IPCC:n puolentoista asteen raportilla oli vaikutusta ilmastonmuutoskeskusteluun eduskuntavaalien 2019 ympärillä. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin suomalaisen ilmastonmuutoskeskustelun ja ilmastonmuutoksen politiikan luonnetta, joka on tärkeää, koska ilmastonmuutoksella on 2020-luvulla ja todennäköisesti myöhemminkin valtava vaikutus myös yhteiskunnalliseen todellisuuteen.
  • Taivassalo, Riikka (Helsingfors universitet, 2012)
    Työn tavoitteena oli selvittää keinoja, joilla kansanedustajaehdokkaat voivat käyttää sosiaalista mediaa hyväkseen vaalikampanjassa. Sosiaalisen median vuorovaikutteisen luonteen vuoksi oli luonnollista samalla tutkia myös kansalaisten roolia ehdokkaiden käyttämissä sosiaalisen median yhteisöissä. Teoreettinen viitekehys muodostui poliittisen viestinnän kokemista muutoksista, joista olennaisimpana nähtiin politiikan medioituminen ja henkilöityminen. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli selvittää, miten sosiaalinen media vaikuttaa politiikan medioitumiseen ja henkilöitymiseen sekä pohtia miten sosiaalinen media kokonaisuudessaan on muuttanut kampanjaviestintää. Tutkimus toteutettiin ehdokkaiden näkökulmasta, heidän omaa toimintaansa sekä käytettyjä yhteisöjä havainnoimalla. Menetelmänä käytettiin netnografian eli verkkoetnografian ja teemahaastattelujen yhdistelmää. Aineistoon kuului kolme ehdokasta, joiden toimintaa sekä vuorovaikutusta kansalaisten kanssa havainnoitiin heidän käyttämissään sosiaalisissa yhteisöissä kolmen päivän ajan ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja. Lisäksi ehdokkaan haastattelun avulla pyrittiin selvittämään, minkälaisen merkityksen ehdokas itse kokee sosiaalisella medialla olevan käynnissä olevaan kampanjaan. Ehdokkaat olivat Paula Lehtomäki (kesk.), Elias Erämaja (kok.) ja Jyrki Kasvi (vihr.). Aineistosta hahmottui erilaisia toiminnan muotoja ja ehdokkaiden aktiivisuudessa havaittiin selkeitä eroja. Kaikki ehdokkaat käyttivät kampanjassaan Facebookia. Lisäksi kaksi ehdokasta kirjoitti omille kotisivuilleen blogia ja käytti Twitteriä sekä Youtubea. Yksi ehdokkaista käytti lisäksi Slidesharea. Kaikki aineiston ehdokkaat käyttivät sosiaalista mediaa vaalikampanjassa itsensä markkinoimiseen, omien kampanja-aikataulujen informoimiseen sekä mediaesiintymisten arkistointiin. Lisäksi osa ehdokkaista toimi itse tiedonvälittäjänä linkittäen uutisia ja muuta informaatiota aktiivisesti seuraajajoukkonsa ulottuville. Ehdokkaiden puheesta oli havaittavissa, että sosiaalista mediaa ei nähty ensisijaisena alustana kansalaisten osallistumiseen, vaan sitä käytettiin ennen kaikkea itsensä markkinoimiseen ehdokkaana. Sosiaalisen median todettiin tuoneen uuden välineen kampanjaviestintään. Poliittista osallistumista ehdokkaiden yhteisöjä tarkasteltaessa havaittiin hyvin vähän. Osallistuminen näkyi ehdokkaiden yhteisöissä kommentteina, tykkäyksinä ja ehdokkaiden seuraamisena. Käytetyin osallistumisen muoto oli Facebookissa itse henkilöstä tai hänen päivityksistä tykkääminen, joka voidaan toisaalta nähdä kansalaisen kiinnostukseksi ehdokasta kohtaan ja toisaalta positiiviseksi, ehdokasta tukevaksi kannanotoksi. Kansalaisten poliittisen osallistumisen todettiin mahdollisesti syntyvän lähinnä heidän omissa verkostoissaan kannattamiensa ehdokkaiden viestiä ja sanomaa levittämällä.
  • Westergård, Anki (2006)
    Inför riksdagsvalet 2003 lyftes det fram tre huvudkandidater i medierna, nämligen de så kallade statsministerkandidaterna Paavo Lipponen (sdp), Anneli Jäätteenmäki (centern) och Ville Itälä (saml). I denna avhandling görs en innehållsanalys av hur Hufvudstadsbladet och Helsingin Sanomat som de två största dagstidningarna inom respektive språkgrupp behandlade detta ”statsministerval”; hur beskrev man dessa tre kandidater? Vem eller vilka personer och partier fick komma till tals och varför? Och hur kom det sig att det blev ett så utpräglat statsministerval överhuvudtaget? De genomgångna tidningstexterna analyseras utgående från vem som säger och vad som sägs angående denna statsministerkonstellation, varpå texterna delas in i kategorier för att läsaren ska få en bättre översikt av materialet. Det har även funnits tillgång till användning av enkätfrågor gjorda av Finska Gallup. De tillfrågade har bl.a. svarat på om de tänker rösta på någon av de tre statsministerkandidaterna med avsikt att de vill påverka att en viss person väljs till statsminister. Som sammanfattning kan man säga att de tillfrågade mera såg valet som ett riksdagsval, än ett regelrätt statsministerval. Om man läser de båda dagstidningarna Hbl och HS får man dock ett intryck av att det är fråga om ett utpräglat statsministerval. Det som också framkommer i avhandlingen är att de tre olika kandidaterna behandlades olika. Av dessa tre var det Jäätteenmäki som kritiserades mest, både av skribenter men också av andra politiker som man lät komma till tals på politiksidorna. Det bestående intrycket av rapporteringen inför riksdagsvalet 2003, är att den var skev och gagnade vissa kandidater och partier mer än andra. En av avhandlingens viktigaste källor har varit Moring & Himmelsteins (1993) ”Politiikka riisuttuna”, där man behandlar teman nära besläktade med denna avhandling. Också McCombs (1981) och det så kallade agenda setting, Asp (1986) om förhållandet mellan medier och politik samt Carlson (2000) som undersökt partier och kandidater på väljarmarknaden, har varit viktiga källor.