Browsing by Subject "ekofeminismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Rajamäki, Anni (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa käsittelen vuodesta 2009 toimineen suomalaisen taidekollektiivi Route Couturen valmistamia turkisvaatteita eläinkysymyksen kannalta. Route Couturen muodostavat taiteilijat Leena Pukki, Lari Lätti, Karoliina Paappa ja Stina Riikonen. Tuotanto koostuu turkismallistoista, jotka on valmistettu teiden varsilta löytyneistä eläinten raadoista. Näitä ”raatoturkiksia” voi ajatella perinteisen turkismuodin haastavana vaihtoehtomuotina, tai seläinoikeuskysymyksiin viittaavana taiteena. Tutkimuskysymykseni on, millaista eläinsuhdetta Route Couturen vaihtoehtoturkikset loppujen lopuksi ilmentävät,ja millaisia merkityksiä teokseen syntyy, kun sen materiaalina käytetään eläinruumista. Keskeinen väitteeni on, ettähyödyntämällä eläinruumiita teostensa raaka-aineena taiteilija nojaa ihmisten ja muiden eläinlajien välillä vallitsevaan kaksijakoiseen hierarkiaan ja näin myös osallistuu sen ylläpitämiseen, vaikka teos väittäisikintemaattisesti päinvastaista. Pääasiallisena aineistonani ovat kaksi Route Couturen kuvasarjaa, joissa turkisvaatteita esitelläänmainoskuvamaisesti: Studiokuvia (2011), HAIR (2014) sekä ROAD KILLS (2012). Näitä tutkin lähiluennalla. Vertauskohtana analysoin Mario Testinon Guccille ottamia mainoskuvia vuodelta 1996. Lisäksi käytän kollektiivin laatimaa manifestinomaista ”Route Couture Statementia”, jota vasten olen lähtenyt kysymään omia kysymyksiäni. Tutkimuskirjallisuuteni käsittää sekä posthumanistista että sukupuolen- ja muodintutkimuksen piiriin kuuluvaa kirjallisuutta. Ekofeministinen teoria nousee keskeiseen asemaan tutkielmassa. Olen jäsentänyt tutkielman rakenteen neljään osioon. Ensin kartoitan laajemmin ihmisen eläinsuhteesta tehtyä tutkimusta etenkin posthumanistisessa diskurssissa, ja sivuan myös suomalaista eläinoikeuskeskustelua, jonka jatkumoksi Route Couture asettuu. Seuraavaksi avaan turkisten kulttuurihistoriaa, ja niiden muuttumista vallan ja seksuaalisen voiman symboleiksi. Tätä taustaa vasten analysoin Route Couturen kuvasarjoja turkisasuista. Lopuksi pohdin eläinruumiin käyttämistä ja sen tuomia merkityksiä teoksissa yleisemmällä tasolla. Route Couture kommentoi tämän hetken eläinoikeuskeskustelua ja posthumanistisen tutkimuksen piirissä vallalla olevaa eläinkysymystä ristiriitaisesti. Toisaalta eläinruumiiden käyttö toistaa sellaista ihmiskeskeistä, dualistista maailmankuvaa, joka mahdollistaa eläinten ja ympäristön laajan hyväksikäytön ja tuhoamisen. Voi myös ajatella, että etäännyttämisen sijaan eläinruumiin käyttäminen näkyvänä elementtinä pakottaa meidät huomioimaan sen yksilöllisyyden.
  • Forsén, Madeleine (Helsingin yliopisto, 2018)
    Syftet med den här uppsatsen är att närläsa Johanna Boholms prosalyriska verk Jag är Ellen (2015) för att få syn på vad det är som berättas, varför berättelsen ser ut som den gör och hur den berättas. Inga vetenskapliga analyser har tidigare gjorts av Jag är Ellen, men recensenter har lyft upp teman som tid, rum, skapelseberättelse, kvinnlig kollektivitet och fåglar. Jag tar i min analys fasta på dessa teman och granskar dem genom feministisk filosofi och ekofeminism. Huvudfokus i min analys är den feministiska mönstervarseblivningen som jag hävdar finns såväl i form som i innehåll. Med ekofeministisk teori granskar jag på vilket sätt Boholm skriver om kvinnorna och fåglarna och jag kan urskilja en kamp för naturen, kvinnobilden och fågelheten och en kamp mot en snäv patriarkalt kvinnobild såväl i nutiden som historiskt. Genom mannens avstånd till och oreflekterande av naturen hittar jag en antropocentrisk syn på naturen som är kopplad till den mansbild som porträtteras i verket. Som metod använder jag mig av onaturligt narrativ och feministisk narratologi. Onaturligt narrativ är Jan Alder, Brian Richardson, Stefan Iversen och Henrik Skov Nielsens svar på Monica Fluderniks teori om ett naturligt narrativ och har mycket likheter med magisk realism. Jag visar hur Boholm med ett onaturligt narrativ dekonstruerar tid, fysiska lagar och logiska principer och hur hon genom detta skapar en ny norm för kvinnans varande i sin fågelhet. Eftersom mannen inte passar in i detta onaturliga narrativ skapas ett utanförskap samtidigt som en patriarkal norm kritiseras och ifrågasätts. Det onaturliga narrativet möjliggör dessutom för Boholm att inte skriva tiden som linjär och genom detta blir mönstervarseblivningen ytterligare synlig. Boholm inleder sitt verk med en skapelseberättelse, och det faktum att många av karaktärerna dör och återuppstår lockar till en jämförelse med Bibelns skapelseberättelse. Också här kommer jag fram till att det Boholm gör är dekonstruktion av kunskapsarvet och det normativa narrativet. En viktig del i min analys är den feministiska filosofins motstånd mot den manliga traditionen av metaforfilosofi. Genom en granskning och närläsning av Boholms upprepningar av framförallt fåglar och en sidenhandske får jag syn på hur Boholm raserar de bilder och metaforer som vanligtvis är knutna till dessa ting och hur hon skapar sin egen definition av dem. Dessa blir ett sätt för kvinnorna i verket att frigöra sig från en snäv kvinnobild och här lutar jag mig framförallt mot feministiska filosofer som Phyllis Rooney, Marilyn Frye, Susan Sherwin och Toril Moi och deras teorier om ett manligt språk och den feministiska strategin att ta tillbaka ord. Jag knyter ihop alla delar i min analys till en helhet som är mönstervarseblivning. Onaturligt narrativ, ekofeminismen, metaforfilosofin och skapelseberättelsen är alla delar av denna helhet som jag menar inte kan lösgöras från varandra. Resultatet blir en kritik mot en antropocentrisk verklighetsuppfattning och en alternativ feministisk tillvaro blir möjlig.
  • Kortekallio, Kaisa Johanna (2016)
    Artikkeli esittelee transhumanististen ja posthumanististen ajattelusuuntauksien hengellisiä aspekteja ja suhteuttaa niitä ihmiskeskeisyyden ja luontosuhteen teemoihin.
  • Mönkkönen, Emma (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitän, mitä on panenteismi, miten se ilmenee yhdysvaltalaisen eko- ja feministiteologin Sallie McFaguen ajattelussa ja miten hänen käsityksensä panenteismista ja ilmastokriisistä suhteutuvat toisiinsa. Primäärilähteinä on kolme McFaguen kirjaa, jotka käsittelevät muun muassa Jumalan ja maailman välistä suhdetta, ekofeministä ja ilmastomuutosta. Panenteismi on teologinen näkökulma maailman ja Jumalan väliseen suhteeseen. Jumalan nähdään yhtä aikaa olevan sekä läheisesti läsnä kaikessa luodussa, että luodun tuolla puolen. Panenteismi ei klassisen teismin tapaan erota Jumalaa ja maailmaa toisistaan, mutta ei panteismin tapaan myöskään samasta niitä toisiinsa. Sallie McFaguen ajattelussa keskeistä on metaforat. Hän kritisoi perinteisiä patriarkaalisia ja maskuliinisia metaforia niiden yksiulotteisuuden ja ulossulkevuuden vuoksi. Perinteiset metaforat esimerkiksi Jumala Isänä ja Kuninkaana korostavat Jumalan hallintavaltaa ja erillisyyttä suhteessa maailmaan. Näiden metaforien rinnalle McFague ehdottaa persoonallisia metaforia Jumalasta Äitinä, Rakastajana ja Ystävänä sekä maailmasta Jumalan ruumiina. Prosessiajattelun vaikutus McFaguen ajatteluun on ilmeinen. McFague kritisoi voimakkaasti myös uusklassisen taloustieteen maailmankuvaa ja jumalakäsitystä, jotka ovat hänen mukaansa eivät ole vertailukelpoisia ilmastokriisin kontekstissa. Elämä ilmastokriisin maailmassa ja maapallon säilyttäminen elinkelpoisena vaativat McFaguen mukaan perustavanlaatuista ihmis- ja jumalakäsityksen muutosta. McFaguen panenteistinen jumalakäsitys ja ekologinen taloustieteen malli tukevat ajatusta kaiken luodun itseisarvosta.
  • Laine, Tommi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tutkielmassani kahta Shakespearen tunnettua näytelmää tilan ja paikan tutkimuksen näkökulmasta, ja täydennän sitä ekokriittisellä teorialla. Tutkin, kuinka patriarkaaliset hahmot näytelmissä Kuningas Lear ja Talvinen tarina ovat luoneet omat patriarkaaliset tilansa, jotka ilmenevät sekä fyysisinä että päänsisäisinä muureina, portteina, häkkeinä ja lukkoina. Näiden tilaa rajoittavien elementtien tehtävänä on hallita näytelmien muiden hahmojen tiloja esimerkiksi vangitsemalla tai karkoittamalla nämä pois patriarkaalisesta tilasta. Nämä karkoitetut hahmot hakevat usein suojapaikkaa luonnosta, kaukana sortavista muureista, ja löytävät sieltä uuden, luonnollisemman tavan elää ilman tilallisia rajoitteita. Kuningas Learin tragediassa nämä kaksi tilaa, patriarkaalinen ja luonnollinen, eivät koskaan kohtaa, mutta Talvisen tarinan romanssissa ne yhdistyvät näytelmän lopussa, kun patriarkka suostuu ottamaan vastaan vaikutteita muuriensa ulkopuolelta. Teoriani pohjana on humanististen tieteiden tilallinen käänne, jonka myötä kirjallisuudentutkijat ovat kiinnittäneet enemmän huomiota tilojen ja paikkojen ilmentymiin teksteissä. Perustan tutkimukseni ranskalaisen filosofin Henri Lefebvren ajatukseen siitä, kuinka tilat ovat sosiaalisesti luotuja, eivätkä ne ole vain ns. tyhjiä säiliöitä. Ihmiset luovat tiloja, ja täten perustelen käyttämäni termin patriarchal space, joka on voimasuhteeseen perustuva tila. Myös Lefebvre asettaa vastakkain sosiaalisen ja luonnollisen tilan (natural space), ja tämä kahtiajako vastaa karkeasti omaa jaotteluani. Täydennän luonnollisen tilan tutkimusta ekokriittisellä ja ekofeministisellä teorialla, ja tutkin esimerkiksi, kuinka patriarkkojen ajatusmallit heijastavat äärimmäistä luonnonpelkoa, jota Simon C. Estok kutsuu ekofobiaksi. Tutkielmani kuuluu ensimmäisiin tilan ja paikan tutkimuksen, ekokritiikin, ja Shakespearen yhdistäviin tutkimuksiin. Se toivottavasti avaa keskustelua tämän yhdistelmän mahdollisuuksista. Tuloksistani päätellen väittäisin, että diskurssi voimankäytön ja luonnon suhteista on ajankohtaista ja tärkeää huolimatta siitä, että lähdeteksteinä on renessanssiajan draamaa. Shakespearen patriarkkojen ajatusmallit heijastavat nykyelämässämme ilmeneviä suhtautumistapoja voimankäyttöön ja luontoon. Välinpitämättömyys ilmastonmuutoksesta on yksi esimerkki ihmisen luomasta sosiaalisesta muurista, jolla hän pitää luonnon loitollaan, niin kuin Shakespearen äärimmäiset tapaukset osoittavat.
  • Paavilainen, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkin ekososiaalisen kasvatuksen teoriaa ekofeministisestä näkökulmasta ja kontekstualisoin sitä päiväkotien varhaiskasvatukseen. Tutkimuskysymys on: mitä annettavaa ekofeminismillä on ekokriisin ajan ekososiaaliselle varhaiskasvatukselle? Tutkimusmenetelmä on filosofinen analyysi: luen ekokriisiin linkittyvää kasvatuskirjallisuutta ekofeministisellä otteella keskittyen erityisesti ekososiaaliseen kasvatusteoriaan. Lähestymiseni on kokonaisvaltainen, eli punon yhteen ekokriisin aikakauden varhaiskasvatuksen keskeisiä ulottuvuuksia. Ekofeminismini on antikapitalistista, intersektionaalista ja dekonstruktiivista. Visioina on kestävä ja oikeudenmukainen maailma, jossa varhaiskasvatukseen panostetaan enemmän kuin nyt. Pääväitteeni on, että ekososiaalisen kasvatuksen on oltava vahvemmin vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää haastavaa. Uusliberaali kapitalismi aiheuttaa ekokriisiä, eli kärsimystä lukuisille ihmisille ja muille eliöille, ja siksi ekokriisistä eroon pyrkivän kasvatuksen on pyrittävä muuttamaan sitä. Tämä on kuitenkin vaikeaa, sillä päiväkodit ovat osa yhteiskuntaa: kapitalistinen järjestelmä hyväksikäyttää feminisoitua reproduktiivista työtä, kuten varhaiskasvatusta, samantapaisesti kuin muuta luonnon uusiutumistyötä. Vastarinta on silti mahdollista. Ekososiaalisen kasvatusteorian ydintä on ihmiskeskeisyyden haastaminen eli ihminen/luonto-dualismin purkaminen. Tämä on tarpeellista, mutta ei riittävää, sillä ekofeministien mukaan eri sorron järjestelmät ovat yhteydessä toisiinsa länsimaisen ajattelun dualismien ja niiden metaforisuuksien kautta. Luonnon kestämätön hyväksikäyttö on siis yhteydessä esimerkiksi naisten, lapsien, köyhien, muunlajisten eläimien ja vähemmistöjen sortoon. Ekokriisistä eroon pyrkivän kasvatuksen on purettava kaikkia arvohierarkisoivia dualismeja. Jäsennän ekokriisin aikakauden varhaiskasvatusta kasvatuksen sivistys-, sosialisaatio- ja identiteettitehtävien pohjalta. Ekososiaalinen sivistyskäsitys on uudelleenmääritellyt sivistyksen ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden tiedeperusteisen tärkeysjärjestyksen avulla. Näiden ulottuvuuksien rajoja on kuitenkin syytä kyseenalaistaa, ja lisäksi sivistyskäsitykseen on sisällytettävä toimijuutta aikaisempaa enemmän. Ekososialisaation käsite havainnollistaa sosialisaatiota enemmän-kuin-ihmisten luontoon, ja sitä on vaalittava. Lisäksi on haastettava muita sosialisaatiomuotoja: sosialisaatiota (psyko)kapitalismiin on ehkäistävä tuottamalla lapsille kokemusta itsestään arvokkaana sellaisena kuin on. Sukupuolisosialisaatiota taas on haastettava purkamalla mies/nainen-dualismia luontosuhteen sukupuolittuneisuuden takia. Myös sosialisaatiota muihin sosiaalisiin ryhmiin on syytä tarkastella kriittisesti, mutta tämä jää tutkimuksen tarkastelun ulkopuolelle. Kasvatuksen painopisteen on siirryttävä identiteetinrakennustyöstä yhteisöllisempään ja toiminnallisempaan suuntaan. Ekokriisin yhteiskunnallinen luonne vaatii yhteiskunnallista muutosta, jonka aikaansaaminen edellyttää vahvaa kansalaisvaikuttamista. Koululakkoliike on aktivoinut koululaisia poliittiseen toimijuuteen, mutta varhaiskasvatusikäisten lasten äänet ovat olleet vaimeampia. Pienten lasten poliittista osallistumista on tuettava, ja myös heidän on saatava osallistua yhteiskunnan ekologiseen jälleenrakentamiseen. Myös varhaiskasvattajien on syytä tarkastella omia poliittisen osallistumisen mahdollisuuksiaan ja haastaa varhaiskasvatustyötä hyväksikäyttävä kapitalistinen järjestelmä. Ekokriisin ratkaisemisen ei tulisi olla lasten tai ammattikasvattajien tehtävä, mutta vaikuttaa siltä, ettei kestävää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa saavuteta ilman aktiivista kansalaisuutta.