Browsing by Subject "ekologinen modernisaatio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Korpinen, Pia (2002)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikassa esiin tuleva näkemys ympäristöstä ja ympäristöongelmista. Tavoitteena on selvittää, miten ympäristökysymyksiä lähestytään pohjoisen ulottuvuuden politiikkaan liittyvissä virallisissa asiakirjoissa ja miten esille nostettuja ympäristöongelmia esitetään ratkaistaviksi. Tätä vasten peilaten, tarkastellaan myös mitä vaihtoehtoinen, radikaaliekologiaan pohjaava lähetymistapa voisi pohjoisen ulotuvuuden politiikassa sisältää. Tutkielman teoreettisen perustan keskeiset käsitteet ovat kestävä kehitys ja ekologinen modernisaatio. Näiden käsitteiden pohjalta tarkastellaan pohjoisen ulottuvuuden politiikan edustamaa ympäristönäkökulmaa. Teoriaosuudessa perehdytään näihin käsitteisiin ja siihen, minkälaisia toimintaperiaatteita ne edustavat ympäristöpolitiikan käytännössä. Analyysikehikon teknisenä välineenä käytetään kestävän kehityksen mallia, johon sisältyy neljä eri tulkintaa kestävästä kehityksestä. Nämä tulkinnat edustavat kukin erilaista käsitystä siitä mitä kestävän kehityksen ymmärretään tarkoittavan. Samalla ne edustavat erilaista lähestymistapaa ympäristökysymyksiin ja niiden ratkaisuun. Vaihtoehtoisen ympäristönäkökulman pohtiminen liitetään yhteen mallin esittämistä kestävän kehityksen tulkinnoista, ns. kestävän kehityksen ideaalimalliin. Ideaalimalli pohjaa radikaaliekologian mukaiseen näkemykseen siitä, millaista on ympäristön ja ihmisten kannalta kestävä kehitys. Ideaalimallin edustamaa vaihtoehtoista ympäristönäkökulmaa syvennetään teoriaosuudessa käsittelemällä radikaaliekologian ja kriittisen tutkimuksen yhtymäkohtia. Tämän analyysikehikon pohjalta lähetään selvittämään pohjoisen ulottuvuuden politiikan ympäristönäkökulmaa. Analyysiaineiston muodostavat EU:n viralliset pohjoisen ulottuvuuden politiikka käsittelevät asiakirjat vuosilta 1999-2001. Tarkastelen analyysiaineistoa teemoitellen ja tehden päättelyjä aineiston edustmista politiikkamalleista hakien samalla systemaattisesti yhteyksiä vaihtoehtoiseen malliin. Ympäristönäkökulman tarkastelu paljastaa, että ympäristöä käsitellään pohjoisen ulottuvuuden politiikassa verrattain kapealaisesti ympäristöongelmiin keskittyen. Ympäristöongelmien ratkaisemisessa ekologisen modernisaation ja heikon kestävän kehityksen tulkinnan mukaiset linjaukset nousevat keskeisiksi. Ympäristönäkökohtien huomioimista luonnonvarojen hyödyntämisessä painotetaan, mutta mitä ympäristön kestävällä kehityksellä käytännössä tarkoitetaan, jää vaille merkityssisältöä.
  • Merikoski, Niina (2004)
    Tutkielmassa selvitetään, miten Helsingin ympäristöpoliittisen lähialueyhteistyön agenda on rakentunut. Lähialueyhteistyö on yksi Helsingin kansainvälisen ympäristöpolitiikan osa-alueista. Siihen kuuluvat myös pohjoismainen yhteistyö, EU-yhteistyö sekä toimiminen erilaisissa kansainvälisissä kaupunkiverkostoissa. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastellaan ympäristön politisoitumista ja paikallista ympäristöhallintoa sekä kuntien että kaupunkien osalta. Teoreettisena viitekehyksenä toimii ekologisen modernisaation teoria, joka on ympäristöpolitiikan hallitsevaksi malliksi noussut näkökulma. Empiirinen aineisto koostuu haastatteluista, joka on kerätty haastattelemalla kuutta Helsingin ympäristöhallinnon lähialueyhteistyön toimijaa. Lisäksi aineisto koostuu lukuisista asiakirjoista, kuten lähialueyhteistyöhön liittyvien instituutioiden vuosikertomuksista sekä yhteistyökaupunkien kanssa tehdyistä sopimuksista. Aineiston analyysi etenee kronologisesti ja lähialueyhteistyön agendan kehittymistä on kuvattu poliittisen syklin mallia apuna käyttäen. Helsingin lähialueyhteistyö käynnistyi Neuvostoliiton hajottua ja Baltian maiden itsenäistyttyä. Yhteistyön painopisteenä on ympäristönsuojelu ja sen suurimpina yhteistyöhankkeina on ollut sekä Tallinnan että Pietarin jätevesien puhdistaminen ennen niiden laskemista Suomenlahteen. Helsingin tärkeimpänä tavoitteena on ollut tukea Pietarin ja Tallinnan ympäristöhallintoja, parantaa ympäristöpolitiikan statusta kohdekaupungeissa niin, että paikallinen ympäristöhallinto voisi alkaa toimia itsenäisesti. Tämä ympäristöpoliittisen kehityksen voidaan katsoa olevan osa ekologisen modernisaation prosessia. Ekomodernisaatio tässä tutkimuksessa on edennyt tiettyinä vaiheina, joita analyysini perusteella ovat yhteistyön alku-, läpimurto- ja vakiintumisvaihe.