Browsing by Subject "ekotehokkuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 45
  • Tamminen, Petro (Helsingfors universitet, 2009)
    In this study ecoefficiency of residential buildings is estimated with MIPSmethod. MIPSmethod focuses on the natural resource (so. material) use. Apart from the material efficiency also required energy and carbon dioxide emissions during the construction period and maintenance were also counted in this study. Under the maintenanceperiod only the energy flowed through the building cover was taken into account. The maintenance period was 50 years. The study covered 14 different buildings from which nine where single family houses and five blocks of flats. MIPSindicator is based on material flows. It uses them as criteria of ecoefficiency. The aim is to calculate the hidden material flows caused during the manufacturing of products. MIPSvalues can be calculated with MIfactors published by Wuppertalinstitute. MIPS is rough and simplifying method but on the other hand its advantage is a ability to illustrate one of the important areas of ecoefficiency. Most of the natural resources used by the residential building are related to foundations of buildings. For example more than half of natural resources use caused by wooden houses are related to foundations. Also the maintenance consumes natural resources across the energy use. With maintenance it takes decades to reach the level of construction period. When calculating the carbon dioxide emissions the maintenance is more significant. It takes only around ten years to reach the level of emissions caused by construction period. Wood as a construction material is the most ecoefficient choice. Block of flats is more ecoefficient than single family house with any indicator. According to this study, the wooden blocks of flats are the most ecoefficient choice.
  • Alhola, Katriina; Saramäki, Kaarina; Manninen, Kaisa; Lehtoranta, Suvi; Pursimo, Juho; Judl, Jachym; Linjama, Jarmo; Pietiläinen, Olli-Pekka; Huuhtanen, Juhani; Tainio, Pasi (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2016
    Julkisilla hankinnoilla voidaan edistää ympäristön ja talouden kestävyystavoitteiden saavuttamista. Cleantech hankinnat tarkoittavat sellaisia teknologisia ratkaisuja, jotka merkittävästi vähentävät hankinnan elinkaarenaikaisia ympäristövaikutuksia, edistävät uusiutuvan energian käyttöä ja materiaalitehokkuutta sekä hyödyntävät digitaalista tiedonhallintaa. Parhaimmillaan cleantech hankinta vastaa hankkijan tarpeisiin tarjoamalla laadukkaan, kustannustehokkaan ja ympäristönäkökulmasta selvästi paremman ratkaisun. Laajimmillaan kyse on innovatiivisten ratkaisujen ja uusien toimintatapojen synnyttämisestä, joilla on välillisesti myös myönteisiä alueellisia ja elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Tässä raportissa tarkastellaan, mitä cleantech tarkoittaa julkisen hankkijan näkökulmasta ja mitä cleantech hankinnat ovat eri sektoreilla. Tutkimuksen mukaan julkiset investoinnit suuntautuvat lähitulevaisuudessa pääosin rakentamiseen ja peruskorjaukseen, vesihuollon ja teiden infrastruktuuriin, sekä energiantuotantoon ja jakeluun, joissa kaikissa avautuvat suuret mahdollisuudet cleantech hankinnoille. Myös palveluhankinnoissa cleantechilla on monia mahdollisuuksia. Onnistuneen cleantech hankinnan avaintekijöitä ovat avoin ja laaja markkinavuoropuhelu, verkostojen hyödyntäminen, huolellinen ja riittävän pitkä valmisteluaika, joustava rahoitusratkaisu sekä johdon strateginen tuki. Lisäksi tarvitaan ahkera ja määrätietoinen hankkija. Cleantech ratkaisujen edistäminen hankinnoissa voi käytännössä vaatia hankintakulttuurin muutosta, jotta näkökulma tulee osaksi kaikkien hankintojen suunnittelua. Tutkimushankkeen aikana vahvistui käsitys, että hankkijoiden tarve uusiin ideoihin, niiden käytännön toteuttamiskeinoihin ja muiden kokemuksiin cleantech hankinnoista on suuri. Hankkeessa käytiin läpi onnistuneita esimerkkejä toteutuneista cleantech hankinnoista, haastateltiin suomalaisia hankkijoita sekä edistettiin hankintoja käytännössä. Esimerkit ja haastattelut koottiin tämän raportin lisäksi avoimeen nettiportaaliin: Cleantech Hankintamappi (www.ymparisto.fi/hankintamappi) johon hankkijat voivat myös itse lisätä tekemiään hankintoja.
  • Ministry of the Environment (Ministry of the Environment, 2006)
    The Finnish Environment 31en/2006
    This document presents views on the long-term development of land use and spatial structure in Finland. In the future, especially globalisation and economic development based on know-how, but increasingly also the ageing of the population and the climate change will have an impact on the location of functions and activities. Since decisions on land use and spatial structure have long-time effects, they should be given a sustainable direction so as to support competitiveness, ecological sustainability and the well-being of the citizens. For Finland to be successful in the global economy, the spatial structures should be linked to developments in Europe and the adjacent areas. Advantage should be taken of the opportunities offered by the Baltic Sea, and the emergence of cross-border development zones should be promoted. A polycentric spatial structure will support the strengths of each region and the utilisation of advantages in location and existing structures. Improved accessibility requires inputs, but these should be environmentally safe. Finnish regions have a particular strength in their varied environments, which provide an excellent framework for high-quality living environments, more extensive tourism, and the utilisation of natural resources.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 3/2007
    Ympäristöministeriön asettaman, valtakunnallista jätesuunnitelmaa (VALTSU) valmistelleen työryhmän mietinnössä esitetään strateginen suunnitelma Suomen jätehuollon sekä jätteiden synnyn ehkäisyn kehittämiseksi vuoteen 2016 mennessä. Suunnitelmassa on korostettu jätealan yhtymäkohtia muihin ympäristöpolitiikan sektoreihin, kuten kemikaalipolitiikkaan, luonnonvarojen kestävään käyttöön, ilmastopolitiikkaan, ympäristöterveydenhuoltoon, maaperän suojeluun ja teknologiapolitiikkaan. Jätehuollon päämääriksi on valittu seitsemän keskeistä teemaa, jotka ovat: 1) tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuus, 2) kierrätyksen tehostaminen, 3) vaarallisten aineiden hallinta, 4) jätehuollon ilmastovaikutukset, 5) jätehuollon terveys- ja ympäristöhaitat, 6) jätehuollon organisointi ja 7) jäteosaamisen kehittäminen. Näiden lisäksi tarkastellaan yhdessä luvussa jätteiden kansainvälisiä siirtoja. Kullekin teemalle esitetään pitkän aikavälin tavoitteita ja niiden toteuttamiseksi tarvittavat keskeiset ohjauskeinot vastuutahoineen. Ohjauskeinot sisältävät mm. lainsäädännön muutoksia, jätevirtojen vero-ohjauksen selvittämistä, ohjeistusta, vapaaehtoista yhteistyötä ja informaation lisäämistä. Esimerkiksi jätteen synnyn ehkäisyn edistämiseksi esitetään otettavaksi käyttöön uusia tuotteiden, tuotannon, rakentamisen ja kulutuksen materiaalitehokkuutta parantavia ohjauskeinoja. Kierrätystä ehdotetaan parannettavaksi mm. toimilla, jotka parantavat uusiomateriaalien kysyntää. Yhdyskuntajätteen hyödyntämisasteen lisäämiseksi ja kaatopaikkojen metaanipäästöjen vähentämiseksi tulisi lisätä kierrätykseen soveltumattoman jätteen enrgiahyödyntämistä. Työryhmä on esittänyt myös kunnille, yrityksille ja muille alan toimijoille joukon suosituksia vapaaehtoisiksi toimenpiteiksi. Mietintö sisältää myös ehdotuksen valtakunnallisen jätesuunnitelman ja alueellisten jätesuunnitelmien yhteensovittamiseksi, ehdotuksen seurannan toteuttamiseksi sekä tiivistelmän suunnitelman vaikutusten arvioinnista.
  • Saarnilehto, Merja (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 16/2011
    Kuinka ympäristöinnovaatioita on mahdollista edistää ympäristöpolitiikan keinoin? Miksi juuri ympäristöinnovaatiot ovat tarpeen? Näitä kysymyksiä pohti kansallinen ympäristöinnovaatiopaneeli, joka ympäristöministeriön kutsuma aloitti toimintansa vuonna 2009. Paneeli tarkasteli erityisesti ympäristöinnovaatioiden tarvetta, sääntelyn ja muiden ohjauskeinojen roolia ympäristöinnovaatioissa, kansallista ympäristöinnovaatiorahoitusta sekä EU-tason toimenpiteitä ympäristöinnovaatioiden edistämiseksi. Kaksi vuotta jatkuneen toimintansa tuloksena paneeli hyväksyi helmikuussa 2011 joukon yhteisiä suosituksia ekoinnovaatioiden edistämiseksi tulevia politiikkaohjelmia ja toimenpiteitä varten. Suositusten tavoitteena on tukea laaja-alaista pyrkimystä kohti aiempaa resurssitehokkaampaa, vihreämpää ja kilpailukykyisempää taloutta.
  • Liski, Ulla-Maija; Mela, Hanna; Ojala, Jenni (Hämeen ympäristökeskus, 2009)
    HAMra 11/2009
    Valtakunnallinen jätesuunnitelma korostaa pilaantuneiden maiden kunnostamista ekotehokkaasti. Kunnostuksen ekotehokkuus on kuitenkin edelleen osittain määrittelemätön käsite eikä käytössä ole käytännönläheisiä ekotehokkuuden mittareita. Vaikka erilaisia maaperän kunnostusmenetelmiä on kehitetty, on massanvaihto edelleen yleisimmin käytetty menetelmä. Kaivettu pilaantunut maa-aines voidaan käsitellä laitoksessa, mutta suurin osa kaivetusta pilaantuneesta maa-aineksesta sijoitetaan kaatopaikalle tai hyödynnetään kaatopaikan rakenteissa tai suljettavien kaatopaikkojen peitossa. Kunnostuksissa syntyneitä pilaantuneita maa-aineksia kuljetetaan pitkiäkin matkoja. Pilaantuneiden maa-ainesten materiaalivirtoja ei ole mahdollista seurata nykyisten tietojärjestelmien avulla. Pilaantuneen maa-aineksen hyödyntäminen on toistaiseksi ollut tapauskohtaista eikä yleisiä käytäntöjä vielä ole muodostunut. Hyödyntämisen tarkempia kriteerejä ei ole ympäristöhallinnossa määritelty eikä yhtenäistä käytäntöä ole muodostettu Pilaantuneiden maa-ainesten hyödyntämisen ohjeistusta on toivottu mm. ELSU:n ensimmäisen kuulemisen yhteydessä saadussa palautteessa. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin kaikkia tällä hetkellä käytössä olevia vaihtoehtoja. Kaikilla menetelmillä on vahvuuksia ja heikkouksia. Kaatopaikkasijoituksen edullisuus syö nykytilanteessa muiden käsittelymenetelmien houkuttelevuutta. Hyötykäyttöä taas tulisi suunnata hyvin suunniteltuihin, pitkäikäisiin ja suuriin hankkeisiin sellaisilla alueilla, joilla on ennestään kohonneita haitta-ainepitoisuuksia. Yksi tunnistetuista puutteista pilaantuneiden maiden hallinnassa on, että kaatopaikkojen luvat ovat epäyhtenäisiä, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kuljetuksia.
  • Toikka, Mika (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    KASra 3/2008
    Vuosina 2002–2004 toteutetussa ECOREG-hankkeen ensimmäisessä osahankkeessa tehtiin Kymenlaakson maakunnalle alueellinen ympäristöanalyysi vuodelle 2000 ja suunniteltiin sen pohjalta vuosittain päivitettävät ympäristöindikaattorit. Tässä raportissa on esitetty Kymenlaakson ympäristöanalyysin päivitysprosessi, Etelä-Karjalan ympäristöinventaarin muodostaminen, inventaarien tulokset sekä inventaarien tulosten perusteella ilmenneet vuosiseurantaindikaattorien kehitystarpeet. Alueiden merkittävimmiksi ympäristöongelmiksi koettiin vesien rehevöityminen, ilmastonmuutos sekä ympäristöonnettomuudet. Analyysin perusteella ekotehostuminen on ollut v. 1995–2007 Kymenlaaksossa Etelä-Karjalaa voimakkaampaa. Pelkästään kokonaisvaikutusindikaattorien perusteella ei johtopäätöksiä alueiden ekotehokkuuden muutoksista kuitenkaan voi tehdä, mutta yhdessä vaikutusluokkaindikaattorien ja vuosiseurantaindikaattorien kanssa voidaan arviointijärjestelmää jo tässä kehitysvaiheessa pitää tehokkaana työkaluna täyttämään kahta tärkeintä funktiotaan: määrittämään kahden Suomen merkittävimmän metsäteollisuusmaakunnan ekotehokkuuden kehitystä ja tuottamaan ajankohtaista sekä käytännössä testattua tietoa päätöksenteon tueksi.
  • Veuro, Sini; Lähteenoja, Satu; Lettenmeier, Michael (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 5/2008
    Tutkimuksessa on tarkasteltu vapaa-ajan vieton luonnonvarojen kulutusta MIPS-menetelmällä (Material input per service unit). Vapaa-ajalla on kasvava merkitys kotitalouksien aiheuttamissa materiaalivirroissa ja näin ollen vaikutuksessa ympäristöön. Suomalaisella on vuorokaudessa keskimäärin 6,5 tuntia vapaa-aikaa. Suosituimpia vapaa-ajan viettotapoja ovat television katselu ja musiikin tai radion kuuntelu. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu veneilyn, soittoharrastuksen sekä teatterissakäynnin materiaalitehokkuutta. Veneilyä harrastaa 47 prosenttia suomalaisista. Tutkimuksessa tarkastellaan veneilyä lasikuitusoutuveneellä, lasikuitu- ja alumiinipulpettiveneellä sekä pienellä purjeveneellä. Soittoa harrastaa ainakin 14 prosenttia suomalaisväestöstä ja harrastusta voidaan verrata urheiluharrastukseen, esimerkiksi jumppatunnilla käymiseen. Teatterissa käy 36 prosenttia suomalaisista vuoden aikana, ja tässä tutkimuksessa teatteri edustaa kulttuuriharrastusta. Kaikki työn laskelmat on tehty tapaustutkimuksen perusteella eikä tuloksia voi yleisesti laajentaa koskemaan harrasteita. Tulokset kertovat kuitenkin luonnonvarojen kulutuksen suuruusluokasta. Veneilylaskelmissa mukaan on rajattu itse vene sekä veneen kuljetus myyntiin, perämoottori, moottorin polttoaineen kulutus, satama ja matkustus satamaan. Soittoharrastuksen osalta mukana ovat itse soitin eli kitara tai piano, soittopaikka, joka on erillinen musiikkiopisto ja sen ylläpito sekä matkustus musiikkiopistolle. Teatterin osalta on tarkasteltu sekä teatterin toimintaa että teatteriyleisön toimintaa. Teatterin toiminnasta mukana ovat itse teatterirakennus ja sen ylläpito, puvustus ja lavastus sekä lavasteiden kuljetus. Yleisön osalta on laskettu matkustaminen teatteriin. Missään laskelmissa ei ole mukana huoltoja tai korjauksia tai valmistusraaka-aineiden kuljetuksia. Veneilyn abioottisten luonnonvarojen ja veden kulutuksessa merkittävä rooli on satamalla ja matkustuksella satamaan. Perämoottorin kulutuksella on suurin merkitys ilman kategoriassa. Yksi veneilytunti soutuveneellä ilman perämoottoria, satamaa ja matkustusta satamaan kuluttaa 0,7 kg abioottisia luonnonvaroja, kun lasikuitupulpettiveneen luku perämoottorin, sataman ja matkustuksen satamaan kanssa on 113 kg/h. Yhdellä soittotunnilla käyminen linja-autolla kuluttaa abioottisia luonnonvaroja 9 kg/h, henkilöautolla matkustettaessa 35 kg/h. Teatterissakäynti tuntia kohden kuluttaa abioottisia luonnonvaroja 17 kg/h, kun matka taitetaan linja-autolla. Henkilöautolla matkustaessa abioottisten luonnonvarojen kulutus on 25 kg/h. Matkustuksella on suuri merkitys kaikkien tutkimuksessa tarkasteltujen aktiviteettien kannalta. Ekotehokkaampaa on kulkea harrastuspaikkoihin julkisilla liikennevälineillä kuin henkilöautolla, ja lähiharrastuspaikat ovat paras vaihtoehto. Liikenteen lisäksi harrastusten luonnonvarojen kulutusta voi pienentää parantamalla harrastuksiin tarvittavien rakennusten käyttöastetta ja pienentämällä energiankulutusta. Myös esimerkiksi veneiden käyttöiän pidentäminen parantaa materiaalitehokkuutta.
  • Kotakorpi, Elli; Lähteenoja, Satu; Lettenmeier, Michael (Ministry of the Environment, 2008)
    The Finnish Environment 43en/2008
    How much natural resources do Finnish households consume? What does resource consumption consist of? How can the resource consumption be reduced? This report answers these and other questions. In the research project the natural resource consumption of 27 Finnish households was calculated with the MIPS method (material input per service unit). The consumption components studied were housing, mobility, foodstuffs, tourism, leisure time activities and household goods and appliances. Differences of even ten-fold were found in the resource consumption of the households studied. The components that consumed the most were mobility, tourism and housing. Besides the research results, the report presents the calculation methods used and the consumption and MIPS data. The report also includes the results of the focus group interviews with the households that participated in the study. On the basis of the interviews the action space of the consumers, that is the social and structural factors influencing sustainable consumption, is shown. In addition to interested consumers, the research can be utilised by consumer and environmental NGOs, governments and politicians, researchers and students from different disciplines and other people interested in resource efficiency. The appendices of the report present a comprehensive summary of the MIPS figures calculated in Finland. The research project FIN-MIPS Household – Promoting Sustainable Consumption, which the Finnish Association for Nature Conservation carried out during 2006 to 2008, was part of the fourth environmental cluster programme “Eco-efficient society” of the Finnish Ministry of the Environment.
  • Kosola, Marja-Leena (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 2/2011
    Raportissa tarkastellaan ympäristöinnovaatioiden rahoitusta työn painopisteiksi valituilla ympäristösektoreilla, jotka ovat ilmastomuutoksen hillintä, materiaalitehokkuuden edistäminen ja jätehuolto.  Aluksi esitellään alan keskeiset toimijat, joita ovat paitsi ympäristöinnovaatioita rahoittavat tahot myös toiminnan verkottumista ja yhteistyötä edistävät toimijat. Innovaatiorahoituksesta ei tällä hetkellä ole saatavissa virallista tilastotietoa, joten raportissa esitettävät rahoitusta koskevat tiedot on kerätty haastattelemalla ympäristöinnovaatioiden keskeisiä rahoittajia. Haastatteluissa saatujen tietojen perusteella on arvioitu ympäristöinnovaatioiden rahoitusjärjestelmää sekä tehty esityksiä sen kehittämiseksi. Raportissa on käsitelty myös julkisia hankintoja ympäristöinnovaatioiden näkökulmasta. Tämä raportti liittyy ympäristöministeriön johdolla toimivan ympäristöinnovaatiopaneelin työhön.
  • Kautto, Petrus; Huhtinen, Kaarina; Mela, Hanna; Salmenperä, Hanna (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/2010
  • Suvantola, Leila; Lankinen, Antti-Jussi (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 24/2008
    Selvityksessä tarkastellaan kahdeksassa OECD-maassa tai niiden osavaltiossa valtio-ohjaukseen perustuvia, jätteen synnyn ehkäisyä toteuttavia ohjauskeinoja. Tarkastelu keskittyy Suomen kannalta uusiin ohjauskeinoihin. Useissa tarkastelluissa maissa on selvityksen tulosten mukaan otettu käyttöön valtion ohjausta materiaalitehokkuuden edistämiseksi. Lisäksi Belgian Flanderissa ja Itävallassa on tehty selvityksiä, joiden tarkoituksena on pohjustaa ohjauskeinojen uudelleentarkastelua, joten vaikuttaa ilmeiseltä, että vallitsevia ohjauskeinoja ei pidetä näissä maissa riittävinä. Materiaalivirtaa tarkastellen selvityksessä tunnistetut ohjauskeinot painottuvat vahvasti suunnittelun ja tuotannon vaiheeseen, jossa tuotesääntely mukaan lukien voidaan tunnistaa kaikkiaan kuudessa maassa 16 ohjauskeinoa, joista tosin osa on hyvin samankaltaisia eri maissa. Jakeluun ja pakkaamiseen sekä loppusijoitukseen kohdistui kumpaankin kahdessa maassa yksi ohjauskeino. Kulutuksesta ohjattiin niin julkista kuin yksityistä kulutusta. Julkisen kulutuksen ohjaus oli velvoittavaa sääntelyä, kun taas yksityisen kulutuksen ohjaus oli suostuttelevaa. Alkutuotantoon kohdistui ainoastaan Iso-Britannian maa-ainesmaksu. Tunnistetut ohjauskeinot jakautuvat kolmeen ohjauskeinotyyppiin: sääntelyohjaus, taloudellinen ohjaus ja suostutteleva ohjaus. Sääntelyohjauksessa voidaan lisäksi tunnistaa yhteissääntely ja julkissääntely. Näistä viimeksi mainittu jakautuu hallinnollisesti täytäntöön pantaviin, joustavasti toteutettaviin, julkisten hankintoja koskeviin, vapaaehtoisia sopimuksia tukeviin ja tietoisuuden lisäämistä koskeviin velvoitteisiin. Suostuttelevaa ohjausta on toteutettu sopimusohjauksella, asiantuntija-avulla ja tiedollisella ohjauksella. Ohjauksen muoto on toistaiseksi painottunut suostuttelevaan ohjaukseen, sillä tarkastelluista maista vain Japanissa ja Australian Victorian osavaltiossa on annettu materiaalitehokkuuteen velvoittavaa lainsäädäntöä. Selvityksessä tehdään vertailussa saatujen tulosten pohjalta huomioita vaihtoehdoista kansallisen lainsäädännön täydentämiseksi materiaalitehokkuuden ja jätteen synnyn ehkäisyn tavoitteiden toteuttamiseksi.
  • Hirvilammi, T (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136
    Tutkimuksen lähtökohtana on ristiriitainen tilanne: suomalaiset voivat keskimäärin hyvin mutta kuormittavat samalla maapallon ekosysteemejä kestämättömällä tavalla. Ristiriita herättää kysymyksen siitä, mitä olisi kestävä hyvinvointi ja miten sitä on mahdollista tutkia. Tutkimuksen tavoite on kehittää kestävän hyvinvoinnin teoriaa, joka tunnistaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen sekä kestävyyden tavoitteet. Tieteidenvälisessä, hyvinvointitutkimukseen kiinnittyvässä tutkimuksessa liitetään ekologisia kysymyksiä sekä hyvinvointiteoriaan että empiirisiin tutkimusasetelmiin. Tutkimukseen sisältyvät empiiriset osajulkaisut pohjautuvat perusturvan saajien hyvinvointia ja elintasoa sekä luonnonvarojen kulutusta eli materiaalijalanjälkiä tarkastelevaan aineistoon. Materiaalijalanjäljet on laskettu MIPS-menetelmällä. Tutkimuksessa esitetään, että kestävä hyvinvointi perustuu relationaaliseen ihmiskäsitykseen, joka auttaa näkemään ihmisten ja ekosysteemien yhteyden sekä ihmisten hyvinvoinnin osana luontoa. Kestävä hyvinvointi määritellään kokonaisuudeksi, johon kuuluvat kohtuullinen elintaso, mielekäs ja vastuullinen toiminta, merkitykselliset suhteet ja elävä läsnäolo. Tutkimuksessa kehitetään dynaaminen viitekehys, jonka avulla selvitetään hyvinvoinnin tavoittelun ja materiaalijalanjälkien välisiä suhteita. Kestävyyden rajoissa pysymisen ehtona on hyvinvoinnin tavoittelun ekotehokkuus eli se, että tarpeita tyydytetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan tieteidenvälinen tutkimusasetelma, jonka avulla arvioidaan kohtuullista elintasoa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Kohtuullinen elintaso turvaa kaikille ihmisille välttämättömät resurssit luonnon kantokyvyn rajoissa.
  • Alhola, Katriina; Kaljonen, Minna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/ 2017
    Julkisen sektorin rooli kestävien tuotteiden ja palveluiden hankkijana on merkittävä, sillä pelkästään kuntien tekemät vuotuiset hankinnat Suomessa ovat lähes 20 miljardia euroa. Julkisten varojen kohdentamisella kestäviin ja laadukkaisiin palveluihin voidaan edistää ympäristöystävällisten ja vastuullisesti tuotettujen ratkaisujen markkinoita. Hankintalain uudistus vuoden 2017 alusta mahdollistaa entistä paremmin julkisten hankintojen käyttämisen kestävän kehityksen ja elinkeinopoliittisten tavoitteiden saavuttamisen strategisena työvälineenä. Hankintoja voidaan käyttää tehokkaammin julkisen kysynnän ohjauskeinona jos hankintayksiköissä pystytään asettamaan kestävien hankintojen tavoitteita ja seuraamaan niiden toteutumista. Tässä raportissa kuvataan, miten kestävyystavoitteet huomioidaan kuntien strategioissa, ohjeistuksessa ja hankintakäytännöissä, sekä kartoitetaan kestävien hankintojen tekemisen haasteita ja ratkaisuehdotuksia yleisesti ja sektoreittain. Lisäksi tuodaan esiin tärkeimpiä toimenpide-ehdotuksia kestävien hankintojen vauhdittamiseksi. Tietoa kerättiin kyselyllä, haastatteluilla, asiakirja-analyysillä (strategiat, ohjeistukset, HILMAssa julkaistut tarjouspyynnöt) sekä yhteiskehittämiseen perustuvissa työpajoissa. Yli puolet tarkastelluista kunnista huomioi kestävyystavoitteet hankintastrategiassa tai muussa hankintoja koskevassa ohjeistuksessa. Kestävyystavoitteet on asetettu melko yleisellä tasolla, ja vain noin neljäsosa kunnista määritti tarkempia kestävyyskriteerejä. Nämä koskivat esimerkiksi parhaisiin energiatehokkuusluokkiin kuuluvien laitteiden hankintaa. Ajoneuvo- ja kuljetuspalveluhankinnoissa ohjeistuksella pyrittiin edistämään vähäpäästöistä kalustoa ja/tai vaihtoehtoisia käyttövoimaratkaisuja. HILMAssa julkaistujen tarjouspyyntöjen perusteella energia- ja ympäristönäkökulma oli kirjattu vähintään yleisellä tasolla 66 %:iin tarjouspyynnöistä. Tarkemmin se oli kirjattu 44 %:iin tarjouspyynnöistä, sisältäen tällöin ainakin yhden selkeästi määritellyn ympäristökriteerin. Vain 15 %:ssa ympäristönäkökulma oli määritetty koko elinkaari huomioiden. Selkeimmin tarjouspyyntöjen kriteereissä nousivat esiin laadunhallinta, energiatehokkuus ja kuljetuskaluston Euronormi-luokka. Kestävien julkisten hankintojen määrää ja vaikuttavuutta ei mitata järjestelmällisesti, mikä voi ainakin osittain johtua sopivan mittausmenetelmän puuttumisesta. Tässä raportissa nostetaan esiin esimerkkejä kuntien käyttämistä menetelmistä hankintojen kestävyystavoitteiden toteutumisen seurannasta ja ehdotetaan menetelmää kestävyyskriteerien esiintymisen mittaamiselle tarjouspyynnöissä siten, että kehitystä voitaisiin koko maan tasolla seurata sekä vuosien että eri tuoteryhmien välillä. Kestävien julkisten hankintojen tekemisen suurimpina esteinä nähdään riittämätön strateginen tuki ja siitä johtuva vähäinen resursointi hankintatoimeen. Myös yhteisen ”hankintakielen” puuttuminen hankkijoiden ja toimittajien välillä sekä markkinatuntemuksen vähyys vaikeuttavat kestävien hankintojen tekemistä. Toteutukseen haasteita tuovat elinkaarinäkökulman ja sitä tukevan budjettisuunnittelun puuttuminen ja hankintojen hajautuneisuus. Taustalla heijastuu perinteinen hankintakulttuuri, joka painottaa hankintamenettelyä enemmän kuin kestävän kokonaisratkaisun löytymistä. Lisäksi eri sektoreilla on omia erityispiirteitä ja haasteita kestävyystavoitteiden toteuttamisessa. Kuntapäättäjien ja esittelevien virkamiesten ymmärryksen lisääminen kestävien hankintojen elinkaarenaikaisista hyödyistä kuntatalouteen, ympäristöön ja elinkeinoelämään koettiin ensiarvoisen tärkeänä. Hankintojen strategista kehittämistä ja johtamista tulee vahvistaa ja kestävyysnäkökulma kytkeä kunnan talouden kokonaissuunnitteluun. Hankkijoiden markkinatuntemusta tulee lisätä ennakoivalla vuoropuhelulla mahdollisten toimittajien kanssa ja osaamista tulee lisätä koulutuksella. Sääntelyn kasvattamisen sijaan hankkijoita tulisi kannustaa kestäviin hankintoihin. Kannustava malli voi olla esimerkiksi vaikuttavuusperusteinen hankinta, joka kohdistuu ympäristö- ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen, ja jonka avulla hankinnan mahdollista riskiä voidaan paremmin jakaa ja hallita.
  • Ympäristöministeriö (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 31/2006
    Suomen menestyminen kilpailukykyisenä, hyvinvoivana ja ekotehokkaana maana perustuu niihin mahdollisuuksiin ja puitteisiin, joita aluerakenne ja alueidenkäyttö tarjoavat. Globalisaatio ja osaamisperusteinen talouskehitys sekä väestön ikääntyminen ja ilmastonmuutos tulevat asettamaan mittavia haasteita ja vaikuttamaan toimintojen sijoittumiseen. Kehityskuva on ympäristöministeriön puheenvuoro aluerakenteen ja alueidenkäytön kehittämisestä kestävään suuntaan pitkällä aikavälillä. Tavoiteltavan kehityksen peruspilareita ovat Suomen aluerakenteen kansainvälinen ulottuvuus ja Itämeren alueen mahdollisuudet, monikeskuksisen ja verkottuva aluerakenne, saavutettavuuden parantaminen ympäristöä säästäen sekä monipuolinen ympäristö Suomen erityisenä vahvuutena.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 32/2008
    Kohti kierrätysyhteiskuntaa – Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2016, on valtioneuvoston hyväksymä strateginen suunnitelma jätehuollon ja jätteiden synnyn ehkäisyn periaatteista, päämääristä ja tavoitteista vuoteen 2016 sekä niiden saavuttamiseksi tarvittavista toimista. Jätepolitiikan keskeisenä tavoitteena on jätteen synnyn ehkäisy ja jätteistä aiheutuvien haitallisten terveys- ja ympäristövaikutusten vähentäminen. Suunnitelmaan sisältyy Suomen kansallinen jätteen synnyn ehkäisyn suunnitelma sekä seitsemän muuta jätehuollon sektoreita poikkileikkaavaa päämäärää, joiden alle on ryhmitelty jätesuunnitelman tavoitteet ja keskeiset ohjauskeinot niiden saavuttamiseksi. Suunnitelman tavoitteena on saada yhdyskuntajätteen määrä kääntymään laskuun vuoteen 2016 mennessä. Tavoitteena on lisäksi mm., että yhdyskuntajätteestä kierrätetään materiaalina 50 % ja hyödynnetään energiana 30 %. Loppusijoitettavaksi kaatopaikoille päätyisi enintään 20 % jätteistä. Suunnitelmassa esitetään lisäksi, että teollisuuden toimialat asettaisivat toimialakohtaisissa materiaalitehokkuussopimuksissa tavoitteita ominaisjätemääriensä vähentämiseksi ja kierrätyksen lisäämiseksi.
  • Miljöministeriet (Miljöministeriet, 2006)
    Miljön i Finland 31sv/2006
    Finlands möjligheter till framgång som ett konkurrenskraftigt, välbefinnande och ekoeffektivt land bestäms av de ramar som bildas av regionala strukturer och områdesanvändning. Globaliseringen och den på kunnande baserade ekonomiska utvecklingen, befolkningens stigande ålder och klimatförändringen kommer att utgöra avsevärda utmaningar och påverka placeringen av olika funktioner. Denna utveclingsbild är miljöministeriets inlägg om utveckling på sikt av den regionala strukturen och områdesanvändningen i en hållbar riktning. Grundpelarna för den emotsedda utvecklingen är den internationella dimension som ligger i Finlands regionala struktur och möjligheterna i Östersjöområdet, en flerkärnig och nätverksbaserad regional struktur, förbättrad och samtidigt miljöanpassad tillgänglighet samt den varierande miljön som är Finlands särskilda styrka.
  • Hakaste, Harri (Ympäristöministeriö, 2009)
    Ympäristöministeriön raportteja 7/2009
    Korjausrakentamisen määrä kasvaa lähivuosikymmeninä voimakkaasti mm. linjasaneerausten, julkisivukorjausten ja energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden yleistymisen myötä. Lisääntyvän korjaustarpeen hallinta edellyttää merkittäviä kehittämistoimia sekä kiinteistöjen ylläpidossa, viranomaisohjauksessa että korjauspalvelusektorilla. Korjausrakentamisen strategia 2007–2017 ja Valtioneuvoston periaatepäätös korjausrakentamisesta (2008) viitoittivat kehityslinjat ja toimenpiteet rakennuskannan ylläpidon ja korjausrakentamisen kehittämiselle. Strategian toimeenpanosuunnitelma määrittelee konkreettiset toimet, joilla kehitystyö viedään kiinteistönpidon ja rakentamisen käytäntöihin. Toimeenpanosuunnitelma sisältää 13 hankekokonaisuutta, joissa määritellään kehitystyön tavoitteet, vastuutahot sekä käytännön toteutustavat . Hankekokonaisuudet sisältävät mm. kiinteistönpidon välineiden kehittämisen, energiatehokkuuden parantamisen, ikääntyneiden kotona asumisen edistämisen, osaamisen lisäämisen sekä korjauspalvelujen kehittämisen. Toimeenpanosuunnitelman toteutus organisoidaan ohjaus- ja työryhmille, joiden koordinointivastuu ja tehtävät jakautuvat laaja-alaisesti alan toimijakentälle. Suunnitelman toteutumista seuraamaan asetetaan seurantaryhmä. Toimeenpanosuunnitelmassa otetaan lisäksi kantaa korjausrakentamisen tutkimuksen kehittämiseen sekä viestinnän järjestämiseen.
  • Kotakorpi, Elli; Lähteenoja, Satu; Lettenmeier, Michael (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 43/2008
    Paljonko suomalaiset kotitaloudet kuluttavat luonnonvaroja? Mistä luonnonvarojen kulutus koostuu? Miten kotitalouksien luonnonvarojen kulutusta voi pienentää? Tämä raportti vastaa muun muassa näihin kysymyksiin. Tutkimuksessa laskettiin 27 suomalaisen kotitalouden luonnonvarojen kulutusta MIPS-menetelmän avulla (material input per service unit). Tutkitut osa-alueet olivat asuminen, liikenne, elintarvikkeet, matkailu, vapaa ajan harrastukset ja kodin tavarat. Tutkimuskotitalouksien luonnonvarojen kulutuksessa oli yli kymmenkertaisia eroja. Merkittävimmät kulutuksen osa-alueet olivat liikenne, matkailu ja asuminen. Raportti esittelee tulosten lisäksi tutkimuksessa käytetyt laskentamenetelmät sekä aineiston MIPS-lukuineen. Raportti kertoo myös osallistuneille kotitalouksille tehtyjen ryhmähaastattelujen tuloksista. Haastatteluaineiston pohjalta muodostettiin kuva kuluttajan toimintatilasta eli kestävämpiin kulutusvalintoihin vaikuttavista sosiaalisista ja rakenteellisista tekijöistä. Tutkimusta voivat hyödyntää kuluttajien lisäksi kuluttaja- ja ympäristöjärjestöt, julkisen vallan päättäjät, useiden eri alojen tutkijat ja opiskelijat sekä muut materiaalitehokkuudesta kiinnostuneet. Raportin liitteet tarjoavat kattavan koosteen Suomessa lasketuista MIPS-luvuista. Suomen luonnonsuojeluliiton vuosina 2006–2008 toteuttaman FIN-MIPS Kotitalous – kestävän kulutuksen juurruttaminen -tutkimushanke toteutettiin osana ympäristöministeriön Ympäristöklusteri -tutkimusohjelman neljättä ohjelmakautta ”Ekotehokas yhteiskunta”.